Vapaa ratkaisu, vapaa rakkaus ja nainen

jokihelmenkalastaja

Monet kertovat vuosikymmenien ajan seuranneet kuinka uskon piiriin on tuotettu huonoa laatua naisia joita ei erota miehistä ollenkaan. Nyt nämä toimivat päällepäsmäreinä kirkon piirissä ainakin ja puhuvat rakkaudesta, vapaasta tahdosta ja syntien anteeksisaamisesta ja tämä viimeistä pitävät itsestään selvyytenä ilman kyyneleitä ja entisyyden häpeää tuntematta. Mua herra armahda on luterilaisten kirkkoon kuuluvien jumalattoman uskontunnustus ennen kuolemaa. Anteeksiantaminen omien mielipiteitten mukaisena on kuultu sellaisena että ei mitenkään saa tuomita jos ja kun julkisyntisiä naisia lappaa kokoushuoneeseen, kulkee kaduilla, ja baareissa etsien sitä kaipaamaansa rakkautta jonka sitten pyyhkii pois uskollaan antaen anteeksi itselleen. Viimeinen valttikortti mihin turvaavat on tuo jumalattomien viimeinen toivo pelastuksesta: mua herra armahda. Lahkoissa kuten kirkossakin pitäisi antaa opilliset synnin anteeksi rakkauden, vapaan tahdon ja anteeksiantamisen nimeen, mutta kuka teistä pystyy sanomaan että se mitä ajattelette sen teette ja tuomitsette Jumalan palvelijat ja varmasti itsenne. Tässä yksi syy miksi erotaan kirkosta.

16

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllähän se nykyaika ottaa muutamille koville, varsinkin niille, jotka pitivät naisten sortamista saavutettuna etuna. Nyt vain kirkkokin on säädöksissään myöntänyt täyden tasa-arvon siskoille. Jos ei tätä kestä, joutuu tietysti hakeutumaan niiden pariin, jotka uskottelevat, että "vanhoina hyvinä aikoina" oli paremin.

      • Eenokki12

        Olisin halunnut elää Lutherin ajassa, mutta kun silloin oli hengenvaarallista noudattaa Jumalan sanaa. Kirkko sortaa uskovaisia, naiset miehiä ja Dogm. puolustaa saatanan palvelijana kirkkoaan joka näyttää tyhjentyvän ihmisistä. Jumala on määrännyt naisille omat tehtävät kuten synnyttää lapsia, hoitaa lapsia ja kotia, pitää miehensä rahakukkaro piilossa. Nykyään he eivät kysy kotonaan mieheltään eikä kysele Jumalalta mitään vaan kiukkuisena sättivät Jumalaa ja Apostoli Paavalia erityisesti. Dogia sättii lähes kaikki luterilaiset palstanlukijat. Oletko koskaan koskettanut naista? (sillai) Oletko sinä tyytyväinen kun homotkin luetaan normaaleiksi ja lesbot leikkimielisiksi? Epäilen vahvasti sukupuolista suuntautumistasi, teologiaan katsottuna en epäile mitään. Täysi pelle olet jos näin sanon.

      • niis.ku
        Eenokki12 kirjoitti:

        Niinpä Eenokki. Mikä estää sinua hakeutumasta kaltaistesi pariin, poikaporukoihin jossa saatte alistaa ja sortaa naisia itsellenne tulkitsemalla tavalla.
        Vaikutat hieman homofobiselta, kuten monet muutkin palstalla esiintyvät naisvihan kyllästämät vuorovaikuttajat, astu siis kaapistasi estradille ja näytä mikä olet miehiäsi... muuten saatat vaikuttaa täydeltä pelleltä jos näin sanon.

      • Eenokki12
        niis.ku kirjoitti:

        Pelle ja ruma olet itse eikä kaltaisesi rakasta sinua kun olet sellainen haisuli. Miehenpuolikas joka kuvittelet että 100 kiloinen nainen päälläsi ratsastaen, päästä sen kaltaisten ja lesbojen suosioon, mutta turhaan. Olet paljon pienempi mitä muut sinusta voivat kuvitella.

      • Raybann
        Eenokki12 kirjoitti:

        Olisin halunnut elää Lutherin ajassa, mutta kun silloin oli hengenvaarallista noudattaa Jumalan sanaa. Kirkko sortaa uskovaisia, naiset miehiä ja Dogm. puolustaa saatanan palvelijana kirkkoaan joka näyttää tyhjentyvän ihmisistä. Jumala on määrännyt naisille omat tehtävät kuten synnyttää lapsia, hoitaa lapsia ja kotia, pitää miehensä rahakukkaro piilossa. Nykyään he eivät kysy kotonaan mieheltään eikä kysele Jumalalta mitään vaan kiukkuisena sättivät Jumalaa ja Apostoli Paavalia erityisesti. Dogia sättii lähes kaikki luterilaiset palstanlukijat. Oletko koskaan koskettanut naista? (sillai) Oletko sinä tyytyväinen kun homotkin luetaan normaaleiksi ja lesbot leikkimielisiksi? Epäilen vahvasti sukupuolista suuntautumistasi, teologiaan katsottuna en epäile mitään. Täysi pelle olet jos näin sanon.

        Minkä patrikaalisen muslimin maailma on sinussa menettänytkään....

      • niis.ku
        Eenokki12 kirjoitti:

        Pelle ja ruma olet itse eikä kaltaisesi rakasta sinua kun olet sellainen haisuli. Miehenpuolikas joka kuvittelet että 100 kiloinen nainen päälläsi ratsastaen, päästä sen kaltaisten ja lesbojen suosioon, mutta turhaan. Olet paljon pienempi mitä muut sinusta voivat kuvitella.

        Lausut viisaasti ja kirkkaan kauniita sanoja.
        Pelleksi kelpaan kyllä, rumaksi tai haisuliksi ei vielä ole kasvotusten kukaan tullut sanomaan. Minulla ei ole intohimoja heteroseksiä kummempaan, joten saat pitää itselläsi tuon halveksivaan sävyyn esittämäsi ratsutytön joka toivottavasti opettaa sinulle tapoja tai jättää sinut poikarakkauden pariin eliniäksesi.
        Ai miehillekö on myös koolla väliä, kuten kommentissasi annat jalomielisesti ymmärtää?
        Mieshän on sanojensa mittainen, joten kiitos esimerkillisestä ja asiapitoisesta kommentistasi joka kertoo antajastaan aivan riittävästi.

      • Eenokki12
        Raybann kirjoitti:

        Minkä patrikaalisen muslimin maailma on sinussa menettänytkään....

        Osaksi puhut totta. Muslimit ovat luulleet minua muslimiksi kirjoitelleet arabiaksi ja tiedätkö syyn siihen? Minä tiedän. Jumala ei ole menettänyt sinussa mitään.

      • niis.ku kirjoitti:

        Lausut viisaasti ja kirkkaan kauniita sanoja.
        Pelleksi kelpaan kyllä, rumaksi tai haisuliksi ei vielä ole kasvotusten kukaan tullut sanomaan. Minulla ei ole intohimoja heteroseksiä kummempaan, joten saat pitää itselläsi tuon halveksivaan sävyyn esittämäsi ratsutytön joka toivottavasti opettaa sinulle tapoja tai jättää sinut poikarakkauden pariin eliniäksesi.
        Ai miehillekö on myös koolla väliä, kuten kommentissasi annat jalomielisesti ymmärtää?
        Mieshän on sanojensa mittainen, joten kiitos esimerkillisestä ja asiapitoisesta kommentistasi joka kertoo antajastaan aivan riittävästi.

        niis.ku, ymmärtänet, että Eenokilla12 vaikuttavat niin sanotut erityiset syyt, eli ei kannata tuhlata ruutia. Moikka vaan! 👀

        Luulen antaneeni sinulle enemmin kuin tarpeeksi. Kauniit sanani pukevat sinua olet yhtä kaunis kuin pesty sika.

      • niis.ku
        Eenokki12 kirjoitti:

        Luulen antaneeni sinulle enemmin kuin tarpeeksi. Kauniit sanani pukevat sinua olet yhtä kaunis kuin pesty sika.

        Ai miten ihania kielikuvia sinulla, saisit suukon "miehiselle" poskellesi jos olisit lähempänä.
        Ja vaatturiksikin sinusta on, epäilisin aitouttasi ilman viittaustasi yhteen suomalaisen miehen todellisista rikkauksista: miehinen luuleminen on ehkä rakkauttakin suurempi voima koko tunnetussa maailmankaikkeudessa.
        Ehkä käyn kampaajallakin arvokkaan ohjeesi mukaan, kiitti vinkistä.

      • niis.ku
        Dogmatikos kirjoitti:

        niis.ku, ymmärtänet, että Eenokilla12 vaikuttavat niin sanotut erityiset syyt, eli ei kannata tuhlata ruutia. Moikka vaan! 👀

        Kiitos Dogmatikos. Halpamaisuuteni koettelee minua toisinaan koko kirjollaan. Halusin löytää Eenokin tekstistä tietyn tunnistavan piirteen. No aina ei voi voittaa...

    • Eenokki12

      Nikkiä vaihtaneet tutut miehenpuolikkaat ovat liittoutuneet, mutta se ei auta. Ne puolikkaat kuuluvat evoluution välimuotoihin se on selvinnyt kun kaapeista ulos tullaan joukolla. Minä sen kun naisten parissa soitan luuttua ja trumpettia laulan mukavia, silmäilen arvoituksellisesti ja sitten ei saunaan vaan sanan äärelle. Homojen ja homomielisten ihailu on huipussaan kun homoturtsa veteli naisen kanssa lattialla liidellen, samalla silmäyksiä jormalle ei sille eikä sen nysälle vaan jorma uotiselle.

    • Alotus on täyttä maamiehen kultaa...

      • Eenokki12

        Kyllä tämän palstan miespuoliset ovat naisia ja homojakin kaiken arvostelun alapuolella olevia luusereita.

    • ei.kateellinen

      Hyvä vaan jos joku saa seksuaalisen tyydytyksen ja nautinnon lähimmäisestään.

      • on.niin.myrtsi

        Eenokki12 ei ole saanut naista ikinään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      559
      1888
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      917
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      90
      912
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      816
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      737
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      705
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      658
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe