Joks se kaiku läks?

Onnellinen__

Hienoa jos niin 👍

13

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kävelyonihanluvallista

      Kasvimyrkkykö? Ilmeisesti joo.

    • Kävelyonihanluvallista

      Olen kanssasi eri mieltä. Minusta Kasvimyrkyn lähtö on vähän surullinen asia. Olisin mielelläni nähnyt hänen aloittamansa uuden ketjun, jolloin olisin voinut todistaa olevani sanani mittainen ihminen kun en olisi mennyt siihen ketjuun ollenkaan, Hän ei halunnut minua eikä Poiua siihen, ja niin mielelläni olisi ilahduttanut häntä jättäytymällä vapaaehtoisesti pois. Täytän mielelläni toisten ihmisten toiveet, varsinkin jos voin tehdä toisen ihmisen onnelliseksi niinkin pienellä asialla kuin jäämällä viestiketjun ulkopuolelle. Eihän se olisi minulta mitään vaivannäköä tai uhrauksia edes vaatinut. Eikä Kasvimyrkky mikään paha ihminen ole. Hänellä on vain juuri nyt vähän vaikea elämänvaihe.

      • Hrrrr-rrr

        Ajatteletko että tuo on varteenotettava tarjous?
        Että siis antaisit Kasvimyrkyn tehdä oman ketjun jossa hän saisi keskustella?
        Onko tuo parempi ehdotus kuin mitä sille yhdelle tehtiin, ja hän koki että hänet laitettaisiin karsinaan jonne ylt kävisi heittämässä hänelle heiniä.

        Vai saisi Kasvimyrkky keskustella itse tekemässään aloituksessa mutta muissa ei.


    • Yrität_huijata

      Oot kaiku ite

      • "Onko tuo parempi ehdotus kuin mitä sille yhdelle tehtiin, ja hän koki että hänet laitettaisiin karsinaan jonne ylt kävisi heittämässä hänelle heiniä."

        Jahas, yltkin pitää aina välillä mainita.

        Kyllä joo soisin, et suurin piirtein pysyttäisiin palstan aiheessa ja monologit omissa ketjuissaan, mutta mikään karsinaan laiton idean äiti en ole, enkä viime aikoina juurikaan enää ole poiun pitkiin ketjuihin edes kommentoinutkaan.

        Nythän sitä karsina ideaa näytetään näköjään laajennettevan yhdelle sun toiselle, poiulle oma ja kaikulle oma ja vissiin kävelijä ja kasvimyrkkykin haluis omansa ja mitä näitä hahmoja ny sit onkaan.

        Vaikka tosiaan itsekin oon sitä mieltä, et taitaa noi useat mielikuvitusihmiset todellisuudessa olevan yksi ja sama.

        Mutta joo, kaiketi noiden hahmojen takana olevalla ihmisellä on hauskaa, mut eihän tässä ny sivullisena voi ku vaan ihmetellä tätä menoa täällä. Tää ny vissiin sitä kunnon trollaamista sitte.


      • vietotamutpisteistä
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Onko tuo parempi ehdotus kuin mitä sille yhdelle tehtiin, ja hän koki että hänet laitettaisiin karsinaan jonne ylt kävisi heittämässä hänelle heiniä."

        Jahas, yltkin pitää aina välillä mainita.

        Kyllä joo soisin, et suurin piirtein pysyttäisiin palstan aiheessa ja monologit omissa ketjuissaan, mutta mikään karsinaan laiton idean äiti en ole, enkä viime aikoina juurikaan enää ole poiun pitkiin ketjuihin edes kommentoinutkaan.

        Nythän sitä karsina ideaa näytetään näköjään laajennettevan yhdelle sun toiselle, poiulle oma ja kaikulle oma ja vissiin kävelijä ja kasvimyrkkykin haluis omansa ja mitä näitä hahmoja ny sit onkaan.

        Vaikka tosiaan itsekin oon sitä mieltä, et taitaa noi useat mielikuvitusihmiset todellisuudessa olevan yksi ja sama.

        Mutta joo, kaiketi noiden hahmojen takana olevalla ihmisellä on hauskaa, mut eihän tässä ny sivullisena voi ku vaan ihmetellä tätä menoa täällä. Tää ny vissiin sitä kunnon trollaamista sitte.

        Niinpä niin, eikös jookosta... tästä sa just sitä mannaa, mitä narsu haluaa, kun Hänet mainitaan...


      • Kävelyonihanluvallista

        Yritäthuijata. Ai että Kasvimyrkky=kaiku? Sitä minäkin epäilen. Vai että Kasvimyrkky=Kävelyonihanluvallista? Hahaa, minä olen Kävelyonihanluvallista, ja siispä takuuvarmasti tiedän olenko myös nimimerkki Kasvimyrkky, mutta enpä kerro! Joudut arvaamaan! Mutta. Entäpä jos olenkin sinä eli myös nimimerkki yritäthuijata? Entä jos vastaankin paraikaa itselleni?


      • niinpäniin
        Kävelyonihanluvallista kirjoitti:

        Yritäthuijata. Ai että Kasvimyrkky=kaiku? Sitä minäkin epäilen. Vai että Kasvimyrkky=Kävelyonihanluvallista? Hahaa, minä olen Kävelyonihanluvallista, ja siispä takuuvarmasti tiedän olenko myös nimimerkki Kasvimyrkky, mutta enpä kerro! Joudut arvaamaan! Mutta. Entäpä jos olenkin sinä eli myös nimimerkki yritäthuijata? Entä jos vastaankin paraikaa itselleni?

        Mielestäni olet vaan pipipää tai leikitkö edellisessä viestissäsi sarkasmileikkiä. Voisit jatkossa kenties panostaa siihen, että tulet ymmärretyksi mitä olet tarinoimassa. Tosin ihan sama mulle teidän kivat leikkinne ovat, mutta tajuatteko itsekkään mitä leikitte kas siinäpä kysymys.

        Tosin minulle ei ole mitään uutta tällä palstalla, että tämä on täynnä narsisteja jotka ottavat uusia uhreja syytellen muita omista ongelmistaan. Ja täytyy haukata happeakin jos menee halaamaan väärällä tavalla usealla käytössä ollutta narsistia. Jonka ongelmiin ei puututa vaikka olisivat sivaltaneet useita perheitä ja jättäneet ne lapset sen myötä hunningolle ja huolehtimatta. Kun he voivat aina syyttää narsistiäitiään kaikesta itse tekemästään. Tai sitä väärällä tavalla halaavaa. Voihan lunput.

        Mut jatkanette samalla tavalla, ehkä se narsismi loppuu sinä päivänä, kun tajuatte kuka se oikeesti on se narsisti. Monelta uhreiltanne toki saattaa päivät loppua ennenaikaisesti ,koska heidän tunteita ja tarpeita ette kuuntele.

        Keksin uuden kivan lausahduksen juuri nyt: Hyvä hyvä suvakkinarsistit. Suvakki on tyytyväinen kun muut haluavat elää kuten hän tahtoo.


    • Kävelyonihanluvallista

      En ole ikinä sanonut että Kasvimyrkky saa keskustella vain itse aloittamisessa ketjuissa! Hän saa keskustella ihan missä vain, ihan missä ikinä haluaa. En ylipäänsä ole missään vaiheessa yrittänyt määrällä kuka saa kirjoittaa minnekin. Ei minulla eikä kenelläkään täällä ole valtuuksia sellaisiin määräyksiin. Mutta Kasvimyrkky itse on yrittänyt määrätä kuka saa kirjoittaa minnekin. Hän sanoi ettei Poiu saa kirjoittaa hänen aloittamaansa ketjuun. Koska Kasvimyrkky ei pidä minustakaan eikä varmasti halua minuakin omaan ketjuunsa, lupasin pysyä poissa seuraavasta ketjusta jonka hän aloittaa. Ehtona on kuitenkin että hän ei vaihda nimimerkkiä, koska jos hän aloittaa uuden ketjun jollain toisella nimimerkillä, niin minä en mitenkään voi tietää että se on hän, ja tietämättäni pahoitan hänen mielensä kirjoittamalla siihen ketjuun. Mutta nyt hän on lähtenyt palstalta kokonaan, mikä on ikävä juttu.

      • K-myrkky

        Olet liian kaukana siitä pisteestä missä voisi edes alkaa neuvottelun. Haluan luku- ja kirjoitteluoikeuden kaikkiin ketjuihin. Lisäksi vielä h ä i r i ö t t ö m ä n.
        Tarkalleen ottaen kyse siitä, että yhtäkään aloitusta ei tukita minä-minä-minä-teksteillä.


      • Neuvoksi
        K-myrkky kirjoitti:

        Olet liian kaukana siitä pisteestä missä voisi edes alkaa neuvottelun. Haluan luku- ja kirjoitteluoikeuden kaikkiin ketjuihin. Lisäksi vielä h ä i r i ö t t ö m ä n.
        Tarkalleen ottaen kyse siitä, että yhtäkään aloitusta ei tukita minä-minä-minä-teksteillä.

        No älä sit kirjoittele niitä minä-juttujas?


    • Eijaei

      Ei kaiku ole lähtenyt. Kirjoittelee tänne eri nimimerkein tuttua shaisseaan...

    • KaikuOnhäiriintynyt

      Mites tuon k-pään sais täältä häiritsemästä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      110
      2537
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      227
      2027
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      181
      1817
    4. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      44
      1565
    5. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      104
      1376
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1148
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      281
      901
    8. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      805
    9. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      40
      783
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      61
      761
    Aihe