Castello Maniace

Ilmankosteus iholla pisaroina.
Hengityksen harvasanainen haamu olkapäällä.
Vartioimassa omaansa.
Linnaketta, johon muilla ei ollut pääsyä.

Yhden pienen kivisen huoneen keskiössä
kahden ihmisen vuorenkokoinen kaipaus.
Miten kauniisti käsi voi liikkua kylkeä pitkin kuin piirtäen
polkua tuntemattomaan saareen.

Crusoe kadehtisi tätä matkaajaa, joka ei pelännyt edetä.
Ei kulkematonta kohtaa, ei harha-askelta.

Aurinko laskee länteen ja laivueet vapautetaan.
Tunsin vain metallisen kellonkuoren
ja sängen kuin okranvärisellä syyspellolla oli ollut.
Ummistin silmäni ja purin huulta ettei suustani olisi kiirinyt
shakaalin ulvonta Etelän kolmion alla.
Niin kuin nousee vuorovesi, täyttyy meri.

Katsoit minua kuin muu maailma olisi autio. Ursa Major, Ursa Minor.
Kaikki muu matkalla Andromedaan ja aina sen taakse.
Leuallesi oli paikka. Joka kohdassa minussa oli paikka. Siinä.
Etsijälle.

Nukahdit solisluuni kuoppaan
kuin laumaa vartioiva susi.

Ja huoneen lattialle laskeutui höyhen.
51399
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Mjooo

Täähän on ihan kiva. Tossa oli vaan niin saamaristi siellä täällä ja tuolla olevia paikkoja, että olin mennä sekaisin.

Hieno loppu, höyhenenkevyt.

(Naurua)

1Äänestä
  • Mikä on tai mitä tarkoittaa tämä: "saamaristi".

    Onko tuo jonkinlainen versio vaikkapa sellaisista kuin: maltanristi, syyrianristi, toivonristi, maanristi, vihkiristi, ankkuriristi, ruusurisdi (minulle duli duha).

    Saamaristi voi myös tarkoittaa jännämiestä, joka 30-vuotiaana narkkarina kuolinläävässänsä vielä kerran muistelee kaikkia naisia, jotka Jumala hänelle alttarilla antoi. Tässä tapauksessa tuo etusana "saama" tarkoittaa näitä naisia joita hän pani ja jälkisana "risti" tarkoittaa sieluparan tuskaparkaisua joka tarkoittaa: "en minä mitään pahaa tehnyt, kunhan nussin". Yhdyssanana merkitys on jotta, tein sitä mitä miehen kuuluu sekä pitää tehdä. Ota tai jätä.

    Eivät nuo höyhenet ole mitään kevyitä. Höyhenillä mitataan ihmisen sielu. Egyptiläisen uskomuksen mukaan, ihmisen kolmesta sielusta, tämä pah-sielu punnitaan vastinvaa-alla. Höyhenen ollessa kevyempi ihminen joutuu raatamaan aikojen loppuun asti RA-laivalle ( edellyttäen jotta selviytyisi Osiriksen yöstä). Tämä RA on auringon kehrä eli Osiris (näkymätön Jumala näkyen vain Auringonpimennyksen aikana). Osiris on myös mutsinnussija mikä on jo kokonaan toinen juttu.

    Höyhenen ollessa raskaampi. Silloin tämä ihmisenkuva on punnittu ja mitattu lakkaen olemasta saapuen sinne minne kukaan ei ole vielä saapunut.

    Raskaita ovat nämä höyhenet, eivätkä kevyitä. Hyvinkin raskaita; sano...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Totta kai siinä on "paikkoja". Taivas varjele.

    Keskity. Sinut on kohta otettava eturiviin istumaan.
    Huligaanit hilluvat takapenkissä.

    Kuka heitti minua purukumilla osuen jakaukseen?

    Lisäksi joudun ilmoittamaan ettei kukaan tajunnut sisältöä.
    Aion silti anoa vuoden kulttuuritekoa.

    Retoriikasta, erotiikasta ja emansipaatiosta voi kirjoittaa hyvin kauniisti.

    Äänestä

Ärsyttävää kun ilmankosteus huurustaa ikkunat

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei saa huohottaa vai mitenkä se oli.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Ei saa huohottaa vai mitenkä se oli.

    Ehkä se sittenkin vaan keinuis....pakettiauto :D

    Äänestä

  • Aloittaja

    pujotteIija kirjoitti:

    Ehkä se sittenkin vaan keinuis....pakettiauto :D

    Keinujouset..

    Hyvää yötä tähänkin osoitteeseen :)

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Keinujouset..

    Hyvää yötä tähänkin osoitteeseen :)

    Hyvii öitä
    Minä kyllä äsken vasta heräsin

    Äänestä

"Ilmankosteus iholla pisaroina.
Hengityksen harvasanainen haamu olkapäällä.
Vartioimassa omaansa.
Linnaketta, johon muilla ei ollut pääsyä."

Tuo mieleeni kuuman kosteat kesäyöt. Onneksi on ilmastoitu asunto.

Äänestä
  • Mjoo

    Mun mielestä toi toka rivi oli koko runon huonoin. Siinä maistuu kirjoittamisen ikävä maku.

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Teknodonna kirjoitti:

    Mjoo

    Mun mielestä toi toka rivi oli koko runon huonoin. Siinä maistuu kirjoittamisen ikävä maku.

    (Hihitystä)

    Niin, mutta sinä et ymmärrä tekstejäni. Otapa oppia minusta.
    Minä sulle pill..pilkut ja pisteet näytän.

    Minulle on tärkeintä, miltä iho maistuu, ei kirjoittaminen.

    Hus, mokoma kynäniekka...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Teknodonna kirjoitti:

    Mjoo

    Mun mielestä toi toka rivi oli koko runon huonoin. Siinä maistuu kirjoittamisen ikävä maku.

    (Hihitystä)

    Eikä se mikään runo ollut!

    Se oli..

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tekstin rivienvälit pitäisi lukea.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Eikä se mikään runo ollut!

    Se oli..

    Joo joo

    Mutta tollanen toisen (2.) ja saman vokaalin (a) tuominen kolme kertaa esiin yhdellä rivillä ei toimi.

    Tämä on fakta

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Mjoo

    Mun mielestä toi toka rivi oli koko runon huonoin. Siinä maistuu kirjoittamisen ikävä maku.

    (Hihitystä)

    "Mun mielestä toi toka rivi oli koko runon huonoin. Siinä maistuu kirjoittamisen ikävä maku."

    -Meinaatko tuota "Yhden pienen kivisen huoneen keskiössä
    kahden ihmisen vuorenkokoinen kaipaus.
    Miten kauniisti käsi voi liikkua kylkeä pitkin kuin piirtäen
    polkua tuntemattomaan saareen."

    Mielestäni hieno kuvaus. Tunnistin itsessäni saman tunteen, tosin ilman unelman täyttymistä.

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Joo joo

    Mutta tollanen toisen (2.) ja saman vokaalin (a) tuominen kolme kertaa esiin yhdellä rivillä ei toimi.

    Tämä on fakta

    (Hihitystä)

    Jatkis

    Katsos kun ne rivinvälit katoavat samoin tein jos teksti ei toimi.

    Äänestä

  • Palstamäki kirjoitti:

    "Mun mielestä toi toka rivi oli koko runon huonoin. Siinä maistuu kirjoittamisen ikävä maku."

    -Meinaatko tuota "Yhden pienen kivisen huoneen keskiössä
    kahden ihmisen vuorenkokoinen kaipaus.
    Miten kauniisti käsi voi liikkua kylkeä pitkin kuin piirtäen
    polkua tuntemattomaan saareen."

    Mielestäni hieno kuvaus. Tunnistin itsessäni saman tunteen, tosin ilman unelman täyttymistä.

    En vaan poimin sen omasta lainauksestasi.

    (Naurua)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    En vaan poimin sen omasta lainauksestasi.

    (Naurua)

    Niinpä, rivi ja kappale...kuka noita muistaa ulkoa.

    "Hengityksen harvasanainen haamu olkapäällä."

    Taiteilijan oikeuksia...ei ehkä täydellinen kielikuva, mutta omintakeinen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Teknodonna kirjoitti:

    Joo joo

    Mutta tollanen toisen (2.) ja saman vokaalin (a) tuominen kolme kertaa esiin yhdellä rivillä ei toimi.

    Tämä on fakta

    (Hihitystä)

    Älä tule minua nyt neuvomaan.

    (suhinaa)

    Katsos minä kun kokeilen ensin nämä hommat ja kirjoitan sitten,
    niin jumankauta, kai minä nyt tiedän, että se toimii.

    Toimi vielä pari päivää jälkeenkin.
    Ei siinä vokaaleja kyselty. Tai mihin nyt Aaaa, tai Ooo kuuluvat,

    Hahah.

    Oho, tuhma minä, merci eikun je m'excuse.

    Äänestä

  • Palstamäki kirjoitti:

    Niinpä, rivi ja kappale...kuka noita muistaa ulkoa.

    "Hengityksen harvasanainen haamu olkapäällä."

    Taiteilijan oikeuksia...ei ehkä täydellinen kielikuva, mutta omintakeinen.

    Mjaa

    Mä taas näen tuon väkerrettynä ja käkisteltynä. Siinä on ikävä kaiku, joka junnaa paikoillaan.

    No can do

    (Kriittistä hihitystä)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Palstamäki kirjoitti:

    Niinpä, rivi ja kappale...kuka noita muistaa ulkoa.

    "Hengityksen harvasanainen haamu olkapäällä."

    Taiteilijan oikeuksia...ei ehkä täydellinen kielikuva, mutta omintakeinen.

    No on se nyt kumma ettei ihminen saisi olla omintakeinen.

    Viilatkoon tuo yksi pilkkuaan. Itseoppineisuus kunniaan!

    Kukaan ei kykene kirjoittamaan täysin selvää tekstiä viiden jälkeen aamulla jos kuu on paistanut pyllykannikan kautta otsalohkoon ja siitä iiriksen läpi mantelitumakkeeseen koko yön,.
    Se oli aivan järjetön ajatus, mutta halusin kertoa ko.tarinan.

    Sori.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Teknodonna kirjoitti:

    Mjaa

    Mä taas näen tuon väkerrettynä ja käkisteltynä. Siinä on ikävä kaiku, joka junnaa paikoillaan.

    No can do

    (Kriittistä hihitystä)

    Kohta on kaikua ellet lompsi siitä!

    Sanoisin, että kyllä siinä oli liikettä. Katso tarkemmin.
    Minusta asentoa on vaihdettava.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    No on se nyt kumma ettei ihminen saisi olla omintakeinen.

    Viilatkoon tuo yksi pilkkuaan. Itseoppineisuus kunniaan!

    Kukaan ei kykene kirjoittamaan täysin selvää tekstiä viiden jälkeen aamulla jos kuu on paistanut pyllykannikan kautta otsalohkoon ja siitä iiriksen läpi mantelitumakkeeseen koko yön,.
    Se oli aivan järjetön ajatus, mutta halusin kertoa ko.tarinan.

    Sori.

    Ymmärrän sinua, ja on kiva että jaoit kanssamme tuon tarinan.

    Teknis on notkunut palstalla jo vuosikymmenen (arvelisin), ja valitettavasti hän on hukannut kosketuksensa todellisuuteen. Hän leikkii älykköä, mutta ilman mainittavia kannuksia.

    Jos Teknis on sitä mieltä että palstalla ei ole hänen tasoisiaan kirjoittelijoita, niin painukoon "tasoistensa" pariin. Monikaan ei jää kaipaamaan,

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Kohta on kaikua ellet lompsi siitä!

    Sanoisin, että kyllä siinä oli liikettä. Katso tarkemmin.
    Minusta asentoa on vaihdettava.

    Mjoo

    Ehkä

    Täällä kaikki perustuu kirjoittamiseen. Jos kirjoittaa hyvin, niin se ei vielä riitä. Katsokaas kun se asiakin on saatava sinne sekaan. Tämä jo karsii pois suurimman osan "informaatimassasta." Lisäksi tulevat piilomerkitykset, erilaiset kerrostumat ja linkitykset.

    Kirjoitus parhaimmillaan on loputon suo tarpoa, ei mikään vitun mielipidetila.

    (Naurua)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Palstamäki kirjoitti:

    Ymmärrän sinua, ja on kiva että jaoit kanssamme tuon tarinan.

    Teknis on notkunut palstalla jo vuosikymmenen (arvelisin), ja valitettavasti hän on hukannut kosketuksensa todellisuuteen. Hän leikkii älykköä, mutta ilman mainittavia kannuksia.

    Jos Teknis on sitä mieltä että palstalla ei ole hänen tasoisiaan kirjoittelijoita, niin painukoon "tasoistensa" pariin. Monikaan ei jää kaipaamaan,

    Niin...

    Heti ollaan pienempään ja tyhmempää dissaamassa...

    Minun tarinani putkahtelevat miten sattuvat, ja sehän se niissä hauskinta onkin.

    En minä nyt voinut suoraan kirjoittaa, että ukko p.ni akkaa.
    Vähän toin verhoja siihen ympärille.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Teknodonna kirjoitti:

    Mjoo

    Ehkä

    Täällä kaikki perustuu kirjoittamiseen. Jos kirjoittaa hyvin, niin se ei vielä riitä. Katsokaas kun se asiakin on saatava sinne sekaan. Tämä jo karsii pois suurimman osan "informaatimassasta." Lisäksi tulevat piilomerkitykset, erilaiset kerrostumat ja linkitykset.

    Kirjoitus parhaimmillaan on loputon suo tarpoa, ei mikään vitun mielipidetila.

    (Naurua)

    Aina on parasta mennä suoraan asiaan.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Niin...

    Heti ollaan pienempään ja tyhmempää dissaamassa...

    Minun tarinani putkahtelevat miten sattuvat, ja sehän se niissä hauskinta onkin.

    En minä nyt voinut suoraan kirjoittaa, että ukko p.ni akkaa.
    Vähän toin verhoja siihen ympärille.

    Kyllähän tuosta kirjoituksestasi saattoi jollekin tulla mielleyhtymiä rakasteluun liittyen, näin kävi minullekin.

    Kauniisti kerrottu tarina, ihmettelen Tekniksen tylytystä. Teknis on moukka.

    Äänestä

  • Palstamäki kirjoitti:

    Kyllähän tuosta kirjoituksestasi saattoi jollekin tulla mielleyhtymiä rakasteluun liittyen, näin kävi minullekin.

    Kauniisti kerrottu tarina, ihmettelen Tekniksen tylytystä. Teknis on moukka.

    Mjaa

    Älä nyt molota siinä. Mä kritisoin vain muutamaa vokaalia, jotka olivat jonossa.

    So?

    (Naurua)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Teknodonna kirjoitti:

    Mjaa

    Älä nyt molota siinä. Mä kritisoin vain muutamaa vokaalia, jotka olivat jonossa.

    So?

    (Naurua)

    Haluatko ostaa vokaalin?

    :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Palstamäki kirjoitti:

    Kyllähän tuosta kirjoituksestasi saattoi jollekin tulla mielleyhtymiä rakasteluun liittyen, näin kävi minullekin.

    Kauniisti kerrottu tarina, ihmettelen Tekniksen tylytystä. Teknis on moukka.

    No niin, jotain sentään...

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Mjaa

    Älä nyt molota siinä. Mä kritisoin vain muutamaa vokaalia, jotka olivat jonossa.

    So?

    (Naurua)

    Olet loukannut daamin kunniaa.

    Jos eläisimme kulttuurissa jossa mies saisi puolustaa naisen kunniaa miekoin, niin varrastaisin sinut floretillani kuin kananpojan.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    No niin, jotain sentään...

    Pulssikin kiihtyi, mutta herrasmiehenä en kommentoi asiaa muutoin.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Teknodonna kirjoitti:

    Mjaa

    Älä nyt molota siinä. Mä kritisoin vain muutamaa vokaalia, jotka olivat jonossa.

    So?

    (Naurua)

    Jostain syystä tunnen taas vanhan kirjallisuuden lehtorini
    intensiivisen ja herkeämättömän tuijotuksen kun kiipeän lavalle,

    Paperit palavat käsissäni...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Palstamäki kirjoitti:

    Pulssikin kiihtyi, mutta herrasmiehenä en kommentoi asiaa muutoin.

    Ah!

    Unohdin muut kriitikot saman tien,

    bravo

    :'D

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Ah!

    Unohdin muut kriitikot saman tien,

    bravo

    :'D

    Mies joka ei lämmennyt tarinallesi, on taatusti homo. Sitä Teknis lienee.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Palstamäki kirjoitti:

    Olet loukannut daamin kunniaa.

    Jos eläisimme kulttuurissa jossa mies saisi puolustaa naisen kunniaa miekoin, niin varrastaisin sinut floretillani kuin kananpojan.

    Ote 2.

    Osa 1. Hamlet.

    (kikatusta ja Donnan aikana oikein vielä suluissa)

    Otetaan rauhassa ja grillataan vaan ne
    broitskut...

    Aivan selvästi Donna on hullaantunut minusta. Sitähän se on.

    Äänestä

  • Palstamäki kirjoitti:

    Olet loukannut daamin kunniaa.

    Jos eläisimme kulttuurissa jossa mies saisi puolustaa naisen kunniaa miekoin, niin varrastaisin sinut floretillani kuin kananpojan.

    Mjoo

    Kokeile uudestaan. Mun mielestä kirjoittaminen on ollut aina kivaa, ja sitä hiljalleen oppii hallitsemaan.

    Mutta älä päästä sitä valloilleen.

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Teknodonna kirjoitti:

    Mjoo

    Kokeile uudestaan. Mun mielestä kirjoittaminen on ollut aina kivaa, ja sitä hiljalleen oppii hallitsemaan.

    Mutta älä päästä sitä valloilleen.

    (Hihitystä)

    Minusta tuntuu, että Te olette hyvä päivähoitaja tai sanoisinko, tarhatuuraaja? : )

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Ote 2.

    Osa 1. Hamlet.

    (kikatusta ja Donnan aikana oikein vielä suluissa)

    Otetaan rauhassa ja grillataan vaan ne
    broitskut...

    Aivan selvästi Donna on hullaantunut minusta. Sitähän se on.

    Teknis ryntäsi nyt soveliaisuuden rajojen ylitse ja sai minut menettämään malttini, syyttäköön siis itseään.

    Tekniksen käytös muistuttaa enemmän vanhaa homoa joka on mustasukkainen hurmaavalle palstanaiselle joka murskaa palstamiesten sydämiä ja saa nämä unelmoimaan lemmestä kanssaan.

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Mjoo

    Kokeile uudestaan. Mun mielestä kirjoittaminen on ollut aina kivaa, ja sitä hiljalleen oppii hallitsemaan.

    Mutta älä päästä sitä valloilleen.

    (Hihitystä)

    Ehdottaisin että kohtelet Pönttöneitiä kunnioittavasti. Olen aikoinani pitänyt sinua tasokkaana kirjoittajana, mutta olet hukannut ihmisyytesi. Tuo ihmisyyden hukkaaminen tekee ihmisestä vastenmielisen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Palstamäki kirjoitti:

    Teknis ryntäsi nyt soveliaisuuden rajojen ylitse ja sai minut menettämään malttini, syyttäköön siis itseään.

    Tekniksen käytös muistuttaa enemmän vanhaa homoa joka on mustasukkainen hurmaavalle palstanaiselle joka murskaa palstamiesten sydämiä ja saa nämä unelmoimaan lemmestä kanssaan.

    Noo ottakaamme rauhallisesti vaikka aihe pohjautuikin intohimoon.
    Illan kirjallisuuspiirissä ei kai ole soveliasta alkaa painimaan lukko-otteessa...
    Mullakin näin hieno asu ja kaikkea...
    Iltakahvit läikkyy.

    Donna kokeili vain karttakepillä minua haha.
    Palstatieteiden kirjallisuuslehtorille (Teknikselle) voin kertoa, että olen ällän ihminen.
    Onhan siitä vuosia jo kulunut ja olen ottanut omat vapaudet kirjoittamiseen.

    :)

    Riittää kun Ananias tykkää...ksihii..heh.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Palstamäki kirjoitti:

    Ehdottaisin että kohtelet Pönttöneitiä kunnioittavasti. Olen aikoinani pitänyt sinua tasokkaana kirjoittajana, mutta olet hukannut ihmisyytesi. Tuo ihmisyyden hukkaaminen tekee ihmisestä vastenmielisen.

    Eikö se ihmisyys oikeastaan ole vasta löytynyt, koska hänhän kommunikoi nyt?
    Ulospäin omista teksteistään.

    Jopa minun kanssani.
    Aiemmin ei koskaan.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Eikö se ihmisyys oikeastaan ole vasta löytynyt, koska hänhän kommunikoi nyt?
    Ulospäin omista teksteistään.

    Jopa minun kanssani.
    Aiemmin ei koskaan.

    Laitoinkin sulle jo hyvän yön toivotukset, mutta vastaan vielä näihin kommentteihisi.

    Joo, olen iloinen siitä että Teknis on onnistunut työntämään taustalle introspektiotaan ja kommunikoi muille.

    Käytöstavat, nekin tulisi hallita.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Noo ottakaamme rauhallisesti vaikka aihe pohjautuikin intohimoon.
    Illan kirjallisuuspiirissä ei kai ole soveliasta alkaa painimaan lukko-otteessa...
    Mullakin näin hieno asu ja kaikkea...
    Iltakahvit läikkyy.

    Donna kokeili vain karttakepillä minua haha.
    Palstatieteiden kirjallisuuslehtorille (Teknikselle) voin kertoa, että olen ällän ihminen.
    Onhan siitä vuosia jo kulunut ja olen ottanut omat vapaudet kirjoittamiseen.

    :)

    Riittää kun Ananias tykkää...ksihii..heh.

    Aamulla olen jo unohtanut tuohtumiseni.

    Toivottavasti Teknis ottaa opikseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Palstamäki kirjoitti:

    Laitoinkin sulle jo hyvän yön toivotukset, mutta vastaan vielä näihin kommentteihisi.

    Joo, olen iloinen siitä että Teknis on onnistunut työntämään taustalle introspektiotaan ja kommunikoi muille.

    Käytöstavat, nekin tulisi hallita.

    Mä otan aina vastaan kritiikkiä jos se tulee ylempää, oppineemmalta.
    Kai tuossa vähän oli aihetta...

    Hän tarttui niin tarkkoihin yksityiskohtiin. Kirjaan palautteen ylös ihan kiitollisena.
    Alkuhämmennyksen jälkeen.

    : )

    Äänestä

Aloittaja

Erityisen ylpeä olen solisluun sudenkuopasta.

Koska siitä kohtaa toinen ihminen voi löytää kokonaisen maailman ja kotinsa
samalla kertaa.

Äänestä
  • Niinpä, tuossa osut kyllä asian ytimeen. Kukapa meistä ei kaipaisi tunnetta siitä että on löytänyt kaiken sen mitä tarvitsee.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Palstamäki kirjoitti:

    Niinpä, tuossa osut kyllä asian ytimeen. Kukapa meistä ei kaipaisi tunnetta siitä että on löytänyt kaiken sen mitä tarvitsee.

    No se on herkkä hetki..

    Että tietää, että tässä se nyt on.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    No se on herkkä hetki..

    Että tietää, että tässä se nyt on.

    Nyt sen tiedän. Puspus.

    Äänestä

Tässä kohtaa minun on kiitettävä arvon palstakollegoita seurasta, sillä huomenna on raskas opiskelupäivä tiedossa ja tarvitsen unta.

Kiitän Pönttöneitiä tarinasta joka herätteli minun lemmenkaipuutani, ja pahoitteluni siitä että sinua parjattiin palstalla tarpeettomasti. Se ei ole koskaan kivaa.

Jos sulta (Pönttöneiti) syntyy sellaisia eroottisia tarinoita joita arastelet postata palstalle kritiikin murskattavaksi, niin voit ihan huoleti laittaa niitä tähän nikilleni aktivoituun sähköpostilaatikkoon (Palstamaki). Älä ujostele laittaa ronskimpiakaan juttuja, nehän on kuitenkin taidetta eikä mitään saastaista pornoa.

Hyvät yöt sulle Pönttöneiti, ja kauniita unia.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvää yötä. Mene nukkumaan. Minä en (tuskin muutkaan) halua sabotoida opiskeluja.
    Kiitos itsellesi virkistävästä ja analyyttisestä palstahetkestä! Yksikin tykkäävä lukija riittää, kur.
    Ja muistakaamme silti, että kritiikki se kasvattaa & kehittää.

    Minut tietäen, tarinoitahan tupsahtelee. Nyt on ollut vain tosi kiire. Työ pilaa kaiken huvin, muutenhan..

    Palataan ;) Hyvät unet, virkeät aivot niin se on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


misspönttöuuni kirjoitti:

Ilmankosteus iholla pisaroina.
Hengityksen harvasanainen haamu olkapäällä.
Vartioimassa omaansa.
Linnaketta, johon muilla ei ollut pääsyä.

Yhden pienen kivisen huoneen keskiössä
kahden ihmisen vuorenkokoinen kaipaus.
Miten kauniisti käsi voi liikkua kylkeä pitkin kuin piirtäen
polkua tuntemattomaan saareen.

Crusoe kadehtisi tätä matkaajaa, joka ei pelännyt edetä.
Ei kulkematonta kohtaa, ei harha-askelta.

Aurinko laskee länteen ja laivueet vapautetaan.
Tunsin vain metallisen kellonkuoren
ja sängen kuin okranvärisellä syyspellolla oli ollut.
Ummistin silmäni ja purin huulta ettei suustani olisi kiirinyt
shakaalin ulvonta Etelän kolmion alla.
Niin kuin nousee vuorovesi, täyttyy meri.

Katsoit minua kuin muu maailma olisi autio. Ursa Major, Ursa Minor.
Kaikki muu matkalla Andromedaan ja aina sen taakse.
Leuallesi oli paikka. Joka kohdassa minussa oli paikka. Siinä.
Etsijälle.

Nukahdit solisluuni kuoppaan
kuin laumaa vartioiva susi.

Ja huoneen lattialle laskeutui höyhen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu