Niin, mikä siinä on, että jotkut kaverit vuorovaikutuksessaan vain ottavat eivätkä anna mitään takaisin? Omasta mielestäni ystävyyteen ja kaveruuteen kuuluu vastavuoroisuus. Otan nyt ihan perusesimerkin. Olen työ- ja opiskeluelämässä kaverustunut muutamienkin kanssa, joita olen joisskain tilanteissa tietyllä tavalla tukenut ja tsempannut, välillä kannatellut eteenpäin. Tämä on ollut ystävällistä tukemista, kuuntelua, tosi aktiivista tsemppaamistakin ja yhdessä asioiden tekemistä tai opettelua.
Noh. mikä ihme siinä on, että sitten kun kerran minä joskus myöhemmin mainitsen vaikka viestissäni, että dediksiä pukkaa päälle, ja yritän tässä kovin sompailla, miten saan kaiken järjestymään tai että heräsin stressiin kahdelta yöllä tekemään asioita jne, siihen ei edes kommentoida mitään. Näidenkin mainintojen ohessa olen kiinnostunut heidän tekemisistään kysymyksin ja vastauksen saatuani tsemppaan heitä vielä loppuun (vaikka omakin jaksaminen huutaa hoosiannaa) jne, niin silti vastavuoroisesti he eivät voi edes tällaisella helpolla hetkellä toivottaa tsemppiä tai jaksamista mulle! Siis ei tarvitse edes kysellä sen tarkemmin (vaikka joskus olisi sekin kiva), mutta ihmettelen, etteivät voi edes kohteliaasti kirjottaa, että tsemppiä puurtamiseen tai että uskovat kyllä, että pystyn tms. helppoa ja mukavia sanoja. Mutta ei, vastaavat mun viestiin vaan omien puurtamisten kautta ja kiitetään, kun tsemppaan heitä. Koen olevan heidän kaverinsa. enkä mikään mentori, esimies tai isosisko- tai äitihahmo. (eivätkä hekään nää minua varmasti sellaisena), joten joskus olisi vain kiva, että kysytään, mitä mullekin kuuluu tai toivotetaan VAIN tsemppiä edes kohteliaisuudesta, jos muuten ei mun asiat kiinnosta edes läheskään samalla mitalla kuin olen heidän tukena ollut.
Mikä ihme siinä on???
Noh. mikä ihme siinä on, että sitten kun kerran minä joskus myöhemmin mainitsen vaikka viestissäni, että dediksiä pukkaa päälle, ja yritän tässä kovin sompailla, miten saan kaiken järjestymään tai että heräsin stressiin kahdelta yöllä tekemään asioita jne, siihen ei edes kommentoida mitään. Näidenkin mainintojen ohessa olen kiinnostunut heidän tekemisistään kysymyksin ja vastauksen saatuani tsemppaan heitä vielä loppuun (vaikka omakin jaksaminen huutaa hoosiannaa) jne, niin silti vastavuoroisesti he eivät voi edes tällaisella helpolla hetkellä toivottaa tsemppiä tai jaksamista mulle! Siis ei tarvitse edes kysellä sen tarkemmin (vaikka joskus olisi sekin kiva), mutta ihmettelen, etteivät voi edes kohteliaasti kirjottaa, että tsemppiä puurtamiseen tai että uskovat kyllä, että pystyn tms. helppoa ja mukavia sanoja. Mutta ei, vastaavat mun viestiin vaan omien puurtamisten kautta ja kiitetään, kun tsemppaan heitä. Koen olevan heidän kaverinsa. enkä mikään mentori, esimies tai isosisko- tai äitihahmo. (eivätkä hekään nää minua varmasti sellaisena), joten joskus olisi vain kiva, että kysytään, mitä mullekin kuuluu tai toivotetaan VAIN tsemppiä edes kohteliaisuudesta, jos muuten ei mun asiat kiinnosta edes läheskään samalla mitalla kuin olen heidän tukena ollut.
Mikä ihme siinä on???
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo on ikävä kyllä kovin yleinen asetelma, tuo vastavuoroisuuden puute ihmissuhteissa. Jotkut ihmiset ovat keskimääräistä itsekeskeisempiä. Luonteen lisäksi lapsena saadulla kotikasvatuksellakin on merkitystä siihen, miten hyvin tai huonosti välittää muista ihmisistä. En osaa antaa muuta neuvoa kuin että jos haluat muutosta, niin ota tuollaisista etäisyyttä tai sano suoraan (mutta silti kohteliaasti), että toivot välillä vastavuoroisuuttakin. Voi olla, että hiljaisuus on vastauksena sellaiseen, mutta aina voi kokeilla. Turha kuitenkaan juuttua tuollaisiin ihmissuhteisiin, jos ei kohennusta ole näköpiirissä - siinä vain katkeroittaa oman mielensä.
Valitettavan yleistä.
Itse koin muutamia vuosia sitten avioeron .
Join, poltin, yhden illan suhteita ja olin työtön sekä raha asiat pahasti rempallaan.
Kavereita riitti. Puolin toisin pidettiin yhteyttä.
Lopulta kyllästyin jatkuvaan rälläämiseen ja otin itseäni niskasta kiinni. Lopetin juomisen, tupakoinnin ja aloin urheilla. Tapasin aivan mahtavan naisen ja sain hyvän työpaikan.
Silti aikaa riitti ystäville.
Tosin tässä vaiheessä ystävät oli jo vähentäneet yhteydenpitoa.
Viimeinen niitti taisi olla kun raha asiat alkoivat olemaan siinä pisteessä että pystyin suunnittelemaan oman talon rakentamista.
Loppui ystävien taholta kaikenlainen yhteydenpito kun kuulivat suunnitelmista.
Itse yritin aikani pitää yhteyttä mutta huonolla menestyksellä kun ystävät lupasivat tulla käymään, soittaa ja jne. Aina oli jokin tärkeämpi meno että ei edes oma vierailuni sopinut.
Lopulta kyllästyin ja enää en edes yritä.