Mieli järkkyy, sekavat ajatukset

Tyhjiö

Mieli järkkyy. Syön masennuslääkkeitä, mutta tuntuu ettei ne oikeastaan auta. Tilalle on tullut järjetön ahdistus, jatkuva pelko ja paniikki enkä edes tiedä, mistä/mikä ne aiheuttaa.

Nytkin olen koko aamun toivonut, että jotenkin vain haihtuisin pois. Päässä ei liiku mikään, sydän hakkaa ja ahdistaa vain kokoajan. Mitä tämä oikein on??

Minulla on hyvä parisuhde, ihania lemmikkejä, kiva duuni ja hyviä ystäviä. Työllistymisen myötä ei enää raha asiatkaan paina mieltä ja stressaa jatkuvasti, on varaa harrastaa. Mutta jotenkin mikään ei tunnu miltään.

Lääkäriaika on varattu, mutta se on vasta ensikuun puolivälissä. Pelkään etten vain jaksa sinne asti. Aikaisempaa aikaa ei vain ollut tarjolla.

Mikä ihme voisi selittää tämän mun olotilani?

7

135

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uvb

      Kuulostaa ihan (työ)uupumukselta. Mikäli alkanut vasta loppusyksyn puolella voi olla myös kaamosmasennusta.
      Oman kaamosmasennuksen aikana viime vuonna mikään ei tuntut miltään ja kaikki ahdisti ja oli harmaata.
      Toisaalta kaamosmasennusta helpompi hoitaa esim. ruokavaliolla ja vitamiinilisillä, mutta uupumukseen yleensä paras keino on lepo. Saikkua ei siihen yleensä myönnetä, mutta työuupumukseen voi saada lyhytaikaisen saikun ja silloin myös työnantajan sekä lääkärin puolesta tarkastellaan mistä se mahdollisesti voisi johtua.

    • 7685

      Voit mennä päivystykseenkin, jos liikaa ahdistaa. Varmaan tarttee lisätä tai muuttaa lääkitystä, sitten keskusteluapua.

      • tilapahenee

        Ettei vaan ole lääkkeitten aiheuttamia haittavaikutuksia. Itsestäsikin tuntuu, etteivät lääkkeet auta, niin miksi ihmeessä niitä sitten syöt?


    • Tyhjiö

      Aloittaja täällä hei.

      Olen joka aamu lääkkeitä ottaessakin miettinyt, että miksi näitä syön mutta pelkään, että oireet menisivät vielä pahemmiksi jos en syö.

      Olen syönyt ennenkin tätä lääkettä, samalla annostuksella ja silloin meni paremmin, ei ollut tällästä ahdistusta.

      Syyskaamosta mietin itsekkin, kaikki tämä alkoi kun rupesi pimenemään. Elämässä tapahtui myös silloin paljon, muutto toiselle paikkakunnalle ja uusi työ.

      Tänään vähän parempi fiilis, pientä ahdistusta mutta yritän pitää sen matalana.

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tilaneestasi tänne! Saitkin jo hyvän vinkin hakeutua päivystykseen, jos tilanne alkaa tuntua liian ahdistavalta.

      Lisäksi on olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Tässä niistä muutama:

      - Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      - Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

      - Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

      Voimia tilanteeseesi!

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • VärilläVäliä

      Hommatkaa ihmiset päivänvalolamppuja 6500 K. Roskiin ne 2700 - 3000 K keltaiset valot.

    • SeOliVirhe

      Päivystyksestä lähetteellä böpilään. Elämä oli siinä. Se merkintä psykoosista ei poistu terveystiedoista, vaikka kyse oli unettomuudesta.

      Täkki päähän olisi pitänyt vetää ja nukkua yksin kotona omassa sängyssä.

      Uneton laitetaan 4 hengen huoneeseen, missä vielä pari patjalla lattialla, nukkumaan. Kaikki jotain pipipäitä. Vähänkään järjissään oleva ei siellä nuku. Ei edes yritä. Ties mitä nuo viiltelijä hörhöt napin nappaajat saa päähänsä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      66
      7110
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      70
      7103
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      149
      5653
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      53
      4728
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4119
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3770
    7. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3367
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3328
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      80
      2823
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      40
      2299
    Aihe