Tiistai illan leffa

Komppaan

Mainostauko

Maailmankuvan kokonaissisältö koostuu erilaisista mainoksista, joita ei niin kovalla rahalla yritetään tuottaa.

Iloksemme

(Hihitystä)

La vie est Belle

Ei voi kuin nauraa tämän vilautuskohtauksen rakentamiselle. Sehän alkoi jo kohtauksella, missä Douglasin roolihahmo haki vilauttajan tämän kotoa kuulusteluun, ja vilauttaja teki jo siellä vilauttamalla selväksi, että hänellä oli pyykkipäivä eikä yksiäkään pikkareita ollut mekon alle laitettavaksi.

Tämän jälkeen kuulustelu järjestettiin jostain syystä ampumarataa muistuttavassa paikassa ja siihen osallistuivat kaikki kynnelle kykenevät hikoilijat. Paikka saattoi tosin olla myös rikoksen tekijän tunnistamiseksi tarkoitettu huone, mihin epäilty laitetaan tunnistamisen ajaksi seisomaan riviin muiden henkilöiden kanssa. Olipa paikka mikä tahansa, ei sitä ainakaan oltu lavastettu tavanomaisesti elokuvissa olevan kuulusteluhuoneen kaltaiseksi. Epäilemättä tällekin oli elokuvassa jokin selitys, mutta en muista sellaista.

Koko asetelma, missä nainen istuu tuolissa muutaman metrin päässä pöytärivistä, jonka ääressä kysymyksiä esittävät miehet istuvat. on omiaan vain yhteen tarkoitukseen, eli hameen alle kurkkimista varten. Kohtaus on varsinkin mieskatsojien mieleen, koska he tietävät, ettei naisen hameen alla ole pikkareita. Mikä tahansa vilahdus sieltä esiin pilkahtaakin, on silloin kyse ehdasta puskasta.

Sinänsä koko asetelma on järjen ja käytännönvastainen. Luonnollisesti normaalissa tilanteessa ihmiset istuisivat saman pöydän ääressä, eivätkä siten, että yhden tuoli olisi siirretty muutama metri pöydästä irti, ellei tuolissa istujan ole tarkoitus esittää jotain kokovartalokertomusta.

Elokuvan kunniaksi on kuitenkin sanottava, tämänkin voyeuristisen ja exhibitionistisen kohtauksen aikana pystyttiin tarinan juonta kuljettamaan askel eteenpäin ja tuomaan roolihahmoista esiin uusia piirteitä.

Mitä elokuvaan muuten tulee, ilmestyi se ajankohtana, jolloin televisiossa ja elokuvissa oli psykologia esillä enemmän kuin aiemmin. Esimerkkeinä voidaan mainita Silence of the Lambs ja vaikkapa tv-hupisarja Frasier. Rikollisten psykologinen profilointi oli tullut suuren yleisön tietoisuuteen ja tässä elokuvassa sitä käytettiin käänteisesti. Nyt profilointia tekikin oletettu rikollinen poliiseista ja että rikollinen ennakoi poliisin toimintaa profilointinsa perusteella. Tai näin elokuvassa annettiin jännityksen ylläpitämisen vuoksi ymmärtää.

Jos Sharon Stonen esittämää roolihahmoa pitäisi jotenkin luonnehtia, olisi manipuloiva narsisti varmasti osuvin. Oliko hän myös murhaaja, kuten elokuvassa vihjattiin, tulisi se ratkaista elokuvassa esiin tulleiden faktojen perusteella.

Jos hän olisi ollut murhaaja ja lavastanut poliisien työpaikkapsykologin syylliseksi, olisi hänen pitänyt alkaa juonia tapahtumaa jokseenkin jo opiskeluaikanaan. Elokuvassa Stonen roolihahmo ja mainittu psykologi nimittäin opiskelivat samassa ylipistossa ja heillä oli opiskeluaikana lyhyt romanttinen suhde.

Olisihan tällainen juoni saattanut mieleen silloin juolahtaakin, mutta se vaati lisäksi vielä, että poliisietsivien joukosta pitäisi löytyä joku epävakaa yksilö, jota Stone voisi manipuloida. Yllätykseksi etsivien joukosta eräs olikin ilmeisen epävakaa ja altis yksilö, koska hän ammuskeli hengiltä turisteja kokaiinihöyryissään. Tosin tätä Stonen hahmo ei vielä opiskellessaan tiennyt.

Kenties suhde psykologiin oli Stonen hahmolta puhdas sattuma, ja että tämä päätyi poliisien työpaikkapsykologiksi hoitamaan ammuskelijaa.

Tätä ennen oli Stonen hahmon kirjoitettava romaani rokkitähden murhasta, ja toteutettava se murha täsmälleen sillä tavalla kuin oli sen kirjassaan kuvannut.

Hän olisi siis nähnyt kaiken tämän vaivan vain manipuloidakseen henkilökohtaisessa elämässään epäonnistunutta etsivää.

On huomattavasti luontevampi selitys, että murhaaja oli työpaikkapsykologi. Hänellä oli parhaimmat mahdollisuudet toteuttaa juonensa, ja jopa motiivi sille. Kiintymys lyhytaikaiseen kumppaniinsa opiskeluaikana johti lopulta pakkomielteeseen, mitä hän toteutti ihastuksensa kirjoittamien kirjojen tapahtumia todeksi muuttamalla. Tosin tämänkin selityksen ongelmakohtana on, että kuinka hän pääsi rokkitähden petikumppaniksi? Toisaalta maailma on pullollaan seksinnälkäisiä muusikoita, joten Stonen hahmon kirjoittamassa kirjassa tapahtunut murha oli jokseenkin helppo toteuttaa. Loput murhat olivat tarkoitettu joko Stonen hahmon lavastamiseksi taikka epäilyksien siirtämiseen pois hänestä itsestään.

Mitä motiiviin tulee, oli työpaikkapsykologi mustasukkainen ja kateellinen entiselle ihastukselleen, eli Stonen hahmolle, ja halusi hänet leivättömän pöydän ääreen. Sen vuoksi hän oli ylipäätään poliisien työpaikkapsykologiksi ylipäätään mennytkin, että löytäisi sopivalla tavalla manipuloitavissa olevan etsivän kostoaan varten.

Kun sopivasti kajahtanut etsivä ilmaantui, ei tarvinnut kuin toteuttaa romaanissa kuvattu murha, mistä elokuvan tapahtumat lähtivät liikkeelle, ja saattaa sitä kautta Stonen hahmo epäilyksen alaiseksi.

Elokuvahan on ihan paska jos ei pillua näy kunnolla.

Teknodonnan aiemmin ketjussa esittämän kommentin jälkeen, että " [Verhoevenilla] on erinomainen käsitys siitä mitä naisen viha toista naista kohtaan on", sai minut miettimään elokuvaa osittain uudelta kantilta.

Elokuvassa on tosiaan kyse siitä, että poliisietsivän harkintakykyyn yritetään vaikuttaa manipuloimalla häntä sekä kirjailijan että työpaikkapsykologin toimesta. Toisin sanoen kaksi toisilleen vihamielistä naista käyvät kamppailua keskenään ja käyttävät sen välikappaleena poliisietsivää.

Elokuvassa annetaan suhteettoman suuri näkyvyys kirjailijan tekemille manipulointiyrityksille verrattuna työpaikkapsykologin tekemille. Tämä puolestaan saa katsojassa aikaiseksi tunteen, että päähenkilöä ollaan jatkuvasti houkuttelemassa omaan turmioonsa tämän kokeman vastustamattoman houkutuksen vuoksi. Itseasiassa suuri osa katsojista olisi ollut aikoinaan valmis ottamaan riskin jääpiikistä, että olisivat saaneet intiimin hetken kirjailijan kanssa.

Toisin sanoen Sharon Stone esitti erittäin uskottavaa seireeniä.

Työpaikkapsykologin tekemä manipulointi oli kuitenkin pidemmälle menevää, vaikka sekin ilmeni pitkälti fyysisenä kanssakäymisenä poliisietsivän kanssa. Hänellä oli nimittäin pitkäänjatkunut terapiasuhde poliisietsivän kanssa, minkä seurauksena hän tiesi poliisietsivästä kaiken tarpeellisen juoniansa varten. Niinpä hän kykeni manipuloimaan poliisietsivän työympäristöä juoniensa kannalta otolliseen suuntaan ja sitä kautta asettelemaan nappulansa oikealle paikalle pelilautaa.

Loppupeleissä seireenin houkutus oli kuitenkin kaikkia työpaikkapsykologin asettamia ansoja vahvempi, ja etsivä tekikin vaistoonsa perustuvan liipaisuratkaisun porraskäytävässä, mikä päätti työpaikkapsykologin juonet siihen paikkaan.

Elokuvassa annettiin tietysti katsojien ymmärtää, että murhaajan henkilöydestä olisi jotain epäselvyyttä, mutta minusta tähän viittaavat seikat, kuten jääpiikki sängyn alla loppupanon aikana, kertovat ainoastaan etsivän alati jatkuvista epäilyistä tekemänsä ratkaisun oikeellisuudesta. Nämä epäilykset puolestaan johtuivat tietenkin työpaikkapsykologin pitkään kestäneestä manipuloinnista.

Yllä sanottu antaa puolestaan ymmärtää, että ihmiset tekevät pitkälle kantavia ratkaisuja pelkästään tunteidensa pohjalta. Mikä on puolestaan paljon pelottavampi ajatus, kuin on seksin harrastaminen kauniin naisen kanssa sängyssä, minkä alla on jääpiikki murhaamista varten.