"Lainmukaisuus
Yrityksen mukaan hän olisi toiminut samoin kenen tahansa muunkin kuin Anna Mäkelän kohdalla. Yrityksen mukaan hänen välinsä Mäkelään olivat asialliset, sen kummempaa ystävyyssuhdetta heillä ei ollut.
– Ei ollut mistään muusta kyse kuin siitä että hyvä hallintotapa toteutuu kunnassa. En ole vastustanut sitä, että kunnanjohtaja erotetaan. Niitä on erotettu ja niitä tullaan erottamaan, mutta ei niitä laittomasti saa erottaa.
Vastaajien mukaan Yritys uhkaili luottamushenkilöitä tutkintapyynnöillä.
– En ole ketään uhkaillut. Ainoa tarkoitus on ollut, ettei kukaan joutuisi sellaiseen tilanteeseen, että luottamushenkilöt joutuvat vastuuseen laittomista päätöksenteoista. Jos minua olisi uskottu, niin ei me istuttaisi täällä, se on ihan varma."
Lainaus tämän päivän LapinKansasta IY:n haastattelusta.
Tämähän on ihan oikein kuvattu ja lyhyesti. Muutamalla lauseella kerrottu kuinka olisi nämä käräjät voitu välttää.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eipä+tähän+voi+paljo+vasta-argumenttejä+perustellusti+pistää.+2-3+kk+jos+asia+olis+palautettu+uudelleen+valmisteluun+ja+tehty+oikein+solis+jo+ohi+korkeinta+ho:ta+myöten+ja+kustannukset+about+10%++nyt+tulevista.+Mutt+onneksi+niille+löytyy+muut+maksat+kuin+veronmaksajat.+No+en+tiä+mennee+pikkuhiljaa+usko+tähän+suomalaiseen+oikeusjärjestelmään.
Kyllä Yrityksen kuulemisesta selviää totuus: "Yritys ei epäröinyt arvioida Mäkelää erottaneiden kuntapäättäjien motiiveja. – Minulle oli ihan selvää, että kyse oli tutkintapyynnöstä. Ei siinä mitään muuta syytä ollut lähteä Annaa erottamaan." Ja toinen kohta hänen kuulemisessaan: "Syytetyt kuntapäättäjät ovat oikeudessa kertoneet Anna Mäkelän erottamiseen syyksi pitkän ajan kuluessa syntyneen luottamuspulan. Tätä Yritys kummastelee. – Uusi valtuustokausi alkoi vuonna 2013 ja valtuustossa oli 13 uutta valtuutettua. Ihmettelin, kun alettiin puhua pitkäaikaisesta luottamuspulasta." Nämä lainaukset Yle Lapin nettisivuilta.
Onhan se pitkä aikainen luottamuksen puute kun syrjään vetäytyneet syytetyt opastavat ja mainipuloivat uusia valtuutettuja. Höpöttävät puolue kurista sekä sanovat että jos et tee näin niin sun perheesi saa tuntea koston vielä seuraavassakin sukupolvessa. Kittilä-kittiläläisille menttaliitilla mennään. Eikä huomata että sukuihin on virrannut muualta "verta" satoja vuosi niin että ketkähän on aitoja ja oikeita Kittiläläisiä. Onko ne oikeita jotka on useammassa sukupolvessa menneet naimisiin serkkujensa kanssa ?