Yhden yön tuttavuus ja mielestäni täysi lutka. Nainen reilu 40v ja naimisissa. Puolen tunnin tuttavuus ja nainen kysyy yökerhossa lähdetkö panolle, mietin hetken ja sanon lähden. Naisen kotona tapahtuu, käy veskissä, tulee vessapaperirulla kädessään makkariin. Kysyn mihis tuota johon nainen et täytyyhän sitä pyhkiäkkin hommien jälkeen ettei lakanoille valu vai mitä. Kun ollaan siinä vaiheessa otan kumin housun taskusta johon nainen ettei kai me tuolla mitään tehä. Vajaan tunnin kohdalla kun oli hommat ohi nainen sanoi et ihan hyvä pano oli, olikin jo edellisestä aikaa pari viikkoa. Vähän juttelua, nainen kertoi etsivänsä yhden yön juttuja kun mies poissa usein viikonloppuisin. Nainen vaan totesi kun puin että kait sä voit uudelleenkin tulla jos haluut vaikka ei hän seksisuhteita harrastakkaan ja kun mies vaihtuu sängyssä mielenkiinto säilyy. Satuin vaan näkemään ohi kävelessä naisen perhekuvan, lapsi ja mies. Nainen sanoi et ainoat yhdessä pysymisen syyt ovat lapsi ja lainat, rakkaus kuollut vuosia sitten samoin seksi. On nainen ehtinyt, useita seksikumppameita avioliiton aikana. Olin vähän varomaton kun panin ilman kumia rouvaa mutta jälkeenpäin testeissä kaikki ok. Naimisissa olevat naiset antaa herkästi, sinkuista eri kuva.
Pantua panemassa
56
3045
Vastaukset
- Eiterveentoimintaa
Hyi helv...mikä teitä ihmisiä vaivaa? Hoitakaa pääkoppanne kuntoon!
- 9824877
En nähnyt tuossa mitään järkyttävää, pikemminkin lohdullista.
Kumittomuuden riskit taas ovat lääketieteellinen vitsaus, joille ei mahda mitään.
Tarinankertoja oli kyllä tässä alhainen. Miksi panee naista ja sitten vielä halveksuu nettikeskustelussa?
- Selässä
Toivottavasti kyyti hyvää eikä enää harmita. Pää ylös ja kohti uusia seikkailuja 👍
- Nautinnotkaukana
Ei mitään järkeä.Ajattele pahinta mahdollista
Ja rumbaa johon joutuisit kuolemassa asti. - Säälittävää
Kaikenmaailman paikkoihin te miehet jaksatte kikkeleitänne työntää. Toivottavasti siellä tulee seuraavan kerran rotanloukku vastaan. Turhaa moralisoit tuota naista, et ole millään lailla arvokkaampi.
- lifeislife3
Yksi tutkimus jäänyt mieleen, avioliitossa elävät naiset pettää eniten ja varsinkin jos lapsi perheessä, mistä kertoo, tuskin se miesten vika jos piparia on tarjolla. Ei se tyhmä joka panee pimperoa vaan nainen joka sitä tarjoaa.
- 18895849
lifeislife3 kirjoitti:
Yksi tutkimus jäänyt mieleen, avioliitossa elävät naiset pettää eniten ja varsinkin jos lapsi perheessä, mistä kertoo, tuskin se miesten vika jos piparia on tarjolla. Ei se tyhmä joka panee pimperoa vaan nainen joka sitä tarjoaa.
Ei se tyhmä joka saa kalua vaan mies joka sitä tarjoaa.
Oikeesti. Mitä tyhmää siinä on että haluaa seksiä. Sehän on elämän ylevintä ajankäyttöä. - pukkiantaa
Eihän se ole tyhmä joka ottaa kun tarjotaan. Olen minäkin pannut muutamaa naimisissa olevaa rouvaa kun pyysivät, kuka sitä hyvästä kieltäytyy.
- Hibcty
lifeislife3 kirjoitti:
Yksi tutkimus jäänyt mieleen, avioliitossa elävät naiset pettää eniten ja varsinkin jos lapsi perheessä, mistä kertoo, tuskin se miesten vika jos piparia on tarjolla. Ei se tyhmä joka panee pimperoa vaan nainen joka sitä tarjoaa.
Et ymmärrä naisista mitään, pidä turpasi kiinni!
Naiset haluaa seksiä siinä missä miehetkin. Muutenhan sinäkin olet saanut alkusi siitä kun isipappasi raiskasi äitisi!
- Y15
Nainen naimisissa ja mies sinkku, ei ole epäilystä kuka toimi väärin.
Sinkku mies toimi kuten piti, mutta nainen oli todella lxxxx.
Naiset jälleen kuorossa yrittävät puolustella toista naista ja syyllistää miestä??
¨Tarinankertoja oli kyllä tässä alhainen. MIEHELLÄ OLI MORAALIA, Miksi panee naista ja sitten vielä halveksuu nettikeskustelussa?¨ MIES KERTOI TOTUUDEN MIKSI PITÄISI SALATA, AVIOLIITOSSA OLEVAN TÖRTTÖILYÄ?
¨Turhaa moralisoit tuota naista, et ole millään lailla arvokkaampi.¨ NAINEN NAIMISISSA JA MIES ARVOKKAASTI SINKKU, MITÄ YRITÄT SELITELLÄ
¨Ei se tyhmä joka saa kalua vaan mies joka sitä tarjoaa.¨ SINKKU MIES ON VAPAA JA NAINEN NAIMISISSA??
Oikeesti. Mitä tyhmää siinä on että haluaa seksiä. Sehän on elämän ylevintä ajankäyttöä.
EIHÄN SIINÄ MITÄÄN PAHAA OLE, SE ON PARASTA MITÄ MAAILMASSA ON. MUTTA SE ETTÄ TUHOAA TOISEN ELÄMÄN SE ON VÄÄRIN, PITÄISI USKALTAA OLLA REHELLINEN JA TOIMIA SEN MUKAISESTI.
Oma kokemus naimisista olevista naisista täysin samanlainen, mutta tämä ei toki koske kaikkia naisia.- miesfasistit
Niin sinkuthan ei koskaan voi pettää. Kuin itseään.
Kyllä siinä on ylevä mieli, ensin vähän polkastaan että saadaan oma nautinto ja perästäpäin haukutaan naista lutkaksi. Kyllä on joo moraali kaikin tavoin kohdallaan hänellä miehellä, tietenkin, kertoja onhan mies ja nainen vain, no se alhaisempi elämänmuoto mieheen verrattuna, eikös niin. Se jota voi haukkua lutkaksi, antaa se pillua tai ei. - y15
miesfasistit kirjoitti:
Niin sinkuthan ei koskaan voi pettää. Kuin itseään.
Kyllä siinä on ylevä mieli, ensin vähän polkastaan että saadaan oma nautinto ja perästäpäin haukutaan naista lutkaksi. Kyllä on joo moraali kaikin tavoin kohdallaan hänellä miehellä, tietenkin, kertoja onhan mies ja nainen vain, no se alhaisempi elämänmuoto mieheen verrattuna, eikös niin. Se jota voi haukkua lutkaksi, antaa se pillua tai ei.Niin sinkuthan ei koskaan voi pettää. Kuin itseään. SINKKU EI OLE NAIMISISSA EIKÄ NÄINOLLEN PETÄ KETÄÄN MUUTA KUIN ITSEÄÄN, OIKEASSA OLET
Kyllä siinä on ylevä mieli, ensin vähän polkastaan että saadaan oma nautinto ja perästäpäin haukutaan naista lutkaksi. MIKSI AVIOLIITOSSA OLEVA NAINEN PETTÄÄ Kyllä on joo moraali kaikin tavoin kohdallaan SIIS NAISEN MORAALI EI OLLUT KOHDALLAAN KOSKA AVIOLIITOSSA OLLESSAAN PETTÄÄ MIESTÄÄN JA SINÄ TEET SIITÄ SUKUPUOLI ASIAN, ONHAN PETTÄVÄ MIESKIN MORAALITON.
hänellä miehellä, tietenkin, kertoja onhan mies ja nainen vain, no se alhaisempi elämänmuoto mieheen verrattuna, eikös niin. EN USKO ETTÄ MIEHET AJATTELEVAT KYSEISELLÄ TAVALLA, TÄMÄ ON NAISTEN ITSETUNTO ONGELMA - kokemuksestasanon
y15 kirjoitti:
Niin sinkuthan ei koskaan voi pettää. Kuin itseään. SINKKU EI OLE NAIMISISSA EIKÄ NÄINOLLEN PETÄ KETÄÄN MUUTA KUIN ITSEÄÄN, OIKEASSA OLET
Kyllä siinä on ylevä mieli, ensin vähän polkastaan että saadaan oma nautinto ja perästäpäin haukutaan naista lutkaksi. MIKSI AVIOLIITOSSA OLEVA NAINEN PETTÄÄ Kyllä on joo moraali kaikin tavoin kohdallaan SIIS NAISEN MORAALI EI OLLUT KOHDALLAAN KOSKA AVIOLIITOSSA OLLESSAAN PETTÄÄ MIESTÄÄN JA SINÄ TEET SIITÄ SUKUPUOLI ASIAN, ONHAN PETTÄVÄ MIESKIN MORAALITON.
hänellä miehellä, tietenkin, kertoja onhan mies ja nainen vain, no se alhaisempi elämänmuoto mieheen verrattuna, eikös niin. EN USKO ETTÄ MIEHET AJATTELEVAT KYSEISELLÄ TAVALLA, TÄMÄ ON NAISTEN ITSETUNTO ONGELMAÄlä sinä siinä puhu miehenä paskaa, suurin osa miehistä ajatelee juuri tällä tavalla, että nainen on alhaisempi miestä ja sitä voi kohdella ihan miten huvittaa, polkemalla maan rakoon jokaisessa sopivassa kohdassa. Erityisesti kun nainen ei toimi miehen odottamalla ja toivomalla tavalla. Moraaliajatuskin miehillä on se patriarkaalisen yhteiskunnan mukainen, tietenkin.
- y15
kokemuksestasanon kirjoitti:
Älä sinä siinä puhu miehenä paskaa, suurin osa miehistä ajatelee juuri tällä tavalla, että nainen on alhaisempi miestä ja sitä voi kohdella ihan miten huvittaa, polkemalla maan rakoon jokaisessa sopivassa kohdassa. Erityisesti kun nainen ei toimi miehen odottamalla ja toivomalla tavalla. Moraaliajatuskin miehillä on se patriarkaalisen yhteiskunnan mukainen, tietenkin.
Älä sinä siinä puhu miehenä paskaa, suurin osa miehistä ajatelee juuri tällä tavalla, MITEN LUULET TIETÄVÄSI MITEN MIEHET AJATTELEE, OLETKO ENNUSTAJA VAI SELVÄN NÄKIÄ. että nainen on alhaisempi miestä ja sitä voi kohdella ihan miten huvittaa, polkemalla maan rakoon jokaisessa sopivassa kohdassa. TÄMÄ ON SINUN OMA HENKILÖHOHTAINEN OMAN ELÄMÄN ONGELMA, EIKÄ TODELLAKAAN OLE YLEENSÄ MIESTEN TAPA TOIMIA, JOS SINULLE ON KÄYNY NOIN EI SE TARKOITA ETTÄ KAIKILLA ON KÄYNYT SAMOIN. Erityisesti kun nainen ei toimi miehen odottamalla ja toivomalla tavalla. USKON ETTÄ SINUN ONGELMA ON SE ETTET OSAA NEUVOTELLA, JOS TOINEN AJATTELEE ASIAN ERI TAVALLA LOUKKAANNUT VAIKKA TÄSSÄ TILANTEESSA SINUN TULI KERTOA MITÄ TARKOITAT, Moraaliajatuskin miehillä on se patriarkaalisen yhteiskunnan mukainen, tietenkin. SINÄ ET KYKENE HOITAMAAN OMAA HYVINVOINTIASI, VAAN LOUKKAANNUT JOS MUUT EI TEE/AJATTELE KUTEN SINÄ HALUAT.
Tämä on vasmasti totuus tässäkin jutussa - kokemuksestasanon
y15 kirjoitti:
Älä sinä siinä puhu miehenä paskaa, suurin osa miehistä ajatelee juuri tällä tavalla, MITEN LUULET TIETÄVÄSI MITEN MIEHET AJATTELEE, OLETKO ENNUSTAJA VAI SELVÄN NÄKIÄ. että nainen on alhaisempi miestä ja sitä voi kohdella ihan miten huvittaa, polkemalla maan rakoon jokaisessa sopivassa kohdassa. TÄMÄ ON SINUN OMA HENKILÖHOHTAINEN OMAN ELÄMÄN ONGELMA, EIKÄ TODELLAKAAN OLE YLEENSÄ MIESTEN TAPA TOIMIA, JOS SINULLE ON KÄYNY NOIN EI SE TARKOITA ETTÄ KAIKILLA ON KÄYNYT SAMOIN. Erityisesti kun nainen ei toimi miehen odottamalla ja toivomalla tavalla. USKON ETTÄ SINUN ONGELMA ON SE ETTET OSAA NEUVOTELLA, JOS TOINEN AJATTELEE ASIAN ERI TAVALLA LOUKKAANNUT VAIKKA TÄSSÄ TILANTEESSA SINUN TULI KERTOA MITÄ TARKOITAT, Moraaliajatuskin miehillä on se patriarkaalisen yhteiskunnan mukainen, tietenkin. SINÄ ET KYKENE HOITAMAAN OMAA HYVINVOINTIASI, VAAN LOUKKAANNUT JOS MUUT EI TEE/AJATTELE KUTEN SINÄ HALUAT.
Tämä on vasmasti totuus tässäkin jutussaMieshän se aina ja kaikkialla "tietää" totuuden. Mies ei voi koskaan ymmärtää naisen totuutta. Kokemuksellisesti, yhteismaailmallisesti, naisen totuus on niin eri kuin miesten. Vittu mitä pentuja te ootte. Vedotaan heti muka "henkilökohtaisiin ongelmiin". Patriarkaalisuus suorastaan rykii päälle. Irvokkainta.
- Vittu-mikä-pelle-TAAS
kokemuksestasanon kirjoitti:
Mieshän se aina ja kaikkialla "tietää" totuuden. Mies ei voi koskaan ymmärtää naisen totuutta. Kokemuksellisesti, yhteismaailmallisesti, naisen totuus on niin eri kuin miesten. Vittu mitä pentuja te ootte. Vedotaan heti muka "henkilökohtaisiin ongelmiin". Patriarkaalisuus suorastaan rykii päälle. Irvokkainta.
Ei ole olemassa kuin yksi totuus, ja se on sama kaikille. Vitun postmodernistinen hörhö!
- lapsi.huostaan
Kyllä on naiselta sikamaista touhua. Mitä järkeä tuollaisessa liitossa on. Hankkiutuisi eroon ja panettaisi sitten itseään vaikka tuhannella miehellä tai millä vaan.
Uskottomuutta en ymmärrä, se on todella typerää. Tyhmä se mieskin kun ei tuota tajua, tai luultavasti tajuaakin, ei viitsi viettää aikaa kotona vaan käy panemassa sillä aikaa muita naikkosia.
Tuollaiset ihmiset joutaisivat suoraan hlvettiin.- Soul-77
Tulee ihan itku. Lapsi menettää perheen ja kaikki tuhoutuu.. ei herranjestas. Pieni viaton enkeli sai syvät haavat sieluun loppu elämäksi.. Voiko olla enää tyhmempää naista ! Onneksi karma hoitaa
- Aviomies43v
Pääsispä miekin liukkaille. Kylä puskisin kaksin käsin ja läähättäsin viäl. Tai ees sais viarasta joskus.
- Missä.moraalintajusi
Mikä sinä olet naisia solvaamaan kun itse olet tuollainen pässipukki? Pidä housut jalassasi ja lopeta naisten perässä juokseminen ja halpaan retkuun meneminen että olisit edes uskottava.
Ei hän yksin sitä tehnyt, olet osallinen ja löysäp.! - yöpimeyteen
Rouvat ovat ihania varsinkin kun eivät kotona saa. Kevyempänä lähdin kotiin, ei ollut enää painavia kasseja haarovälissä. Kyllä näitä yökerhoista löytyy aika usein.
- lisäävaan
Kyllä sinkku mies voi painaa rouvia tai vaimoja, eihän se sen vika joka saa vaan tarjoajan. Minä painan aina kun tulee tilaisuus kunhan nainen on mieleeni, koskaan ei voi saada liikaa seksiä.
- Luonnonlaki
Ei tuossa ole mitään ihmeellistä, noin tavallinen mies vaan toimii luonnostaan. Jos seksiä tarjotaan niin pakkohan siihen on tarttua. Jos nainen haluaa ilman kondomia niin jokainen mies ihan varmasti suostuu. Luonto ohjaa miehiä panemaan kun vaan voi ja levittämään siementä, ei niinkään mulkku. Myös kilpailuvietti, jos itse ei lähde niin sit joku toinen mies saa
- 87439594
Onnittelut vaan asianosaisille. Ilahduttaa, että edes muutamilla elämä on uomissaan. Se lämmittää myös meidän sivullisten mieltä.
- Yönäänet
Edellä kirjoitettu totuuksia. Kokemuksesta tiedän halukkaita rouvia olevan melkoinen joukko., he suorastaan tarjoutuvat miehelle ovat halukkaita, estottomia lemmen leikkiin. Eräs varattu nainen suorastaan vaati että paljaalla laske sisälle. Tietysti tein kuten viehättävä nainen toivoi.
- 29vmies
Laivalla näitä varattuja keski-ikäisiä seksiä vonkaavia naisia on vaikka kuinka paljon. Itse lähteny kaks kertaa varatun naisen kanssa hyttiin. Ei muuta kun vaatteet pois, seksiä parikymmentä minuuttia ja sitten vikat suukot ja molemmat jatkoi omille teilleen. Toinen suostui antaan paljaalla kun kumia ei ollut :D
- Mi29
Itsekin törmänny näihin kevytkenkäisiin. Kerran baarissa reilu 30v nainen tuli pyöriin mun eteen. Sit lopulta se sano suoraan että lähetäänkö paneen. Sanoin etten tiedä kun olen varattu. Nainen sanoi siihen et ei se mitään hänkin on naimisissa ja näytti sormusta.
Sanoin et jos seksiä tarjoot niin mennään sit, sovittiin et homma jää sit siihen.
Hotelliin mentiin, seksi ei kummoista, olin päällä ja sit takana, loppuun asti tietty painoin ja laukesin kortsuun. Se olis halunnu olla ilman kortsua mut sellaseen en kehdannu lähtee.- Pelinainen
Nainen minun mieleen. Peli on selvä. Turha sitä on kierrellä.
- useampikerta
Monet naiset haluaa ilman kumia, naimisissa olevatkin. Ei kai siinä muuten mutta ne tuliaiset mietityttää. On jopa naisia jotka kieltäytyy seksistä kun kaivaa kumia esiin, se hämmentää.
- Huoripukit
Erehtyipä minunkin exä vieraaseen sänkyyn. En kyllä ukkoa sen jälkeen katsellut enää. Paljastui sattumalta ja sai lähdöt.
Miten paljon löytyy varattuja miehiä etsimässä seksiseuraa treffipalstoilta. Osa valehtelee olevansa sinkku ja osa itkee kun vaimo ei anna seksiä. Siitähän se ratkaisu löytyy... vieraissa käynnillä. - KymmenetKerrat
Näin se menee kuten avaaja kertoo. Reilu peli ja kumpikin saa mitä tarvitsee.
- aah66ah
niin makaa kun petaa, kattokaa peiliin ja sanokaa sitte..
- Uskomatonta
Oliko muijan nimi Sanna, lempinimeltään Santtu?
- Viivikka
On hauskaa lukea tällaisia kommentteja kun miehet lähtevät tyydyttämään varattujakin naisia ja käyvät laivallakin heitä tyydyttämässä! Naisten on helppo olla kun seksinnälkään ei tarvitse kuolla, aina on mieshuoria itseään kaupittelemassa .
Miksi te olette niin tyhmiä, te miehet? Ei tarvitse naisen kuin sanoa että lähdetkö panemaan, mies on poissa kotoa, ja te lähdette heti.
Ja mikä oikeus teillä on jälkeenpäin syyttää naista lutkaksi, kun te itse olette mieshuoria jonka saa lennosta kotiin panemaan?
Syy tähän on tietysti se, että te halveksitte itseänne kun ryhdyitte mieshuoraksi! Kun syyttää naista lutkaksi niin itsehalveksunta helpottaa.
Koska te miehet opitte ottamaan vastuun omista teoistanne? Koska te opitte olemaan oikeita miehiä? Oikea mies ei lähde huoraamaan, ja jos lähtee, hän seisoo omien tekojensa takana eikä ryhdy solvaamaan rikoskumppania!
Oikea mies ei jaa itseään heti kun joku pyytää, sillä vain eläin parittelee jokaisen kiimassa olevan naaraan kanssa.- MustikkaPiirakka
Mä ainakin parittelen jokaisen kiimaisen naisen kanssa, kunhan ko. naisen painoindeksi on alle 23. Koen itseni todelliseksi mieheksi. Myös nämä jeesustelevat akat on ihan sulaa vahaa, kun pääsevät käsittelyyn. En tietystikään kerro heille, että parittelisin jokaisen kiimaisen naisen (BMI<23) kanssa, koska en ole idiootti.
Tietysti jotkin parisuhteessa olevat omaavat hyvin korkean moraalin, jolloin heidän kanssaan ei pääse parittelemaan, mutta enpä mä nyt kenenkään maailmankatsomusta halukaan muokata. Itsekin otan mieluusti sellaisen akan, jolla on korkea moraali, BMI<20, ja kasvot jotka eivät muistuta petolinnun persettä. Myös kiva persoonallisuus ja fiksuus on ehdottomia vaatimuksia. Kun tällaiseen naiseen survon tavarani sisään, niin lopetan nämä kukasta kukkaan hommat, enkä kerro ko. henkilölle näitä asioista ikinä mitään. - Y7kcnml
MustikkaPiirakka kirjoitti:
Mä ainakin parittelen jokaisen kiimaisen naisen kanssa, kunhan ko. naisen painoindeksi on alle 23. Koen itseni todelliseksi mieheksi. Myös nämä jeesustelevat akat on ihan sulaa vahaa, kun pääsevät käsittelyyn. En tietystikään kerro heille, että parittelisin jokaisen kiimaisen naisen (BMI<23) kanssa, koska en ole idiootti.
Tietysti jotkin parisuhteessa olevat omaavat hyvin korkean moraalin, jolloin heidän kanssaan ei pääse parittelemaan, mutta enpä mä nyt kenenkään maailmankatsomusta halukaan muokata. Itsekin otan mieluusti sellaisen akan, jolla on korkea moraali, BMI<20, ja kasvot jotka eivät muistuta petolinnun persettä. Myös kiva persoonallisuus ja fiksuus on ehdottomia vaatimuksia. Kun tällaiseen naiseen survon tavarani sisään, niin lopetan nämä kukasta kukkaan hommat, enkä kerro ko. henkilölle näitä asioista ikinä mitään.Olet siis huora.
Jatka samaan malliin, naiset kiittää! Eikä heidän tarvitse edes maksaa.
Olet ilmainen mieshuora.
- mikäettei3
Sori. Avauksesta jäi puuttumaan se tavallinen: Sitten heräsin. Olin laskenut alleni.
- Oooooo
Kortsun käyttö on rasittavaa, jos nainen ei sitä halua niin ei aio pistääkään, seksi paljaalla on niin paljon parempi. Sit laukee tietysti sisään, sen kummenmin ei tarvi asiaa miettiä jos et nää naista enää toista kertaa
- Alaraskas
Mäkin kerran kävin paukauttamas. Naisella oli 2 lasta, ja ne oli vielä kotona. No nukkumassa kuitenkin, mutta silti. En tiennyt näistä lapsista etukäteen, ja nyt täytyy myöntää että en muista että tiesinkö miehestäkään. Taisin tietää. Mies oli tienaamassa perheelleen elantoa, kun nainen halusi vähän pippeliä sisuksiinsa. Minäkin olin vähän yllättynyt, että kortsusta ei tullut puhetta. En sitten tiedä olisiko mun siinä vaiheessa pitänyt ymmärtää ottaa puheeksi, mutta tavarat meni lopulta sisälle, ja kotirouvalle jäi sitten varmaan vähän siivottavaa seuraavaksi päiväksi, koska kyllähän ne sieltä sisuksista petivaatteille lorahtaa ja jättää jälkensä.
Oli aika erikoinen kokemus kaikenkaikkiaan, ja siihen liittyy myös erikoisia yksityiskohtia, joita en viitti alkaa tänne kirjoittamaan, koska sitten mua ei enää kukaan uskoisi :)- erotikkaonihanaa
Onhan noi jänniä kokemuksia, itsekin olen lähtenyt mukaan kun nainen houkutteli yökerhossa. Vasta kun päästiin naisen luo sanoi että pitää olla hijaa kun lapsi on kotona ja lapsenvahti pääsi matkoihinsa. Jäi vaan mietityttään, entä jos herää jne mutta pillun himo kova ei auttanut enää kääntyä. No menihän siinä vähän aikaa, sitten vaateet päälle ja yön selkään, mua ei haitannut vaikka nainen naimisissa eikä ollut ainut rouva mutta kumin käyttöä vaati eikä siinä mitään.
- Laivallavarattua
Tapasin varsin kännisen 40v daamin laivalla. Hän oli naimisissa ja lapsiakin ilmrisesti löytyi, laivalla hän oli työporukalla. sain naisen houkuteltua hänen hyttiinsä, suudeltiin ja se alkoi riisua vaikkei siitä juuri mitään tullut ku oli niin humalassa. Nostin hameen ja vedin pikkuhousut pois ja työnsin peniksen sisään. Tahallani en sanonut kortsuista mitään enkä pistänyt, nainen ei tainnut välittääkään. Hetken aikaa pantiin ja laukesin sisään, tästä nainen oli vähän hämillään mutta kiitteli kyydistä. Sit pistin vaatteet päälle ja luikin karkuun, daami jäi sängylle huilaamaan. Kiihottava ajatus itsestä panna toisen miehen vaimoa paljaalla, sen takia hommaan ryhdyinkin.
- eikovaahekumaa
Humalaiset naiset harvemmin välitää onko kortsua vai ei tuskin edes huomaavat ennen kun spermat on sisällä mut mitä siitä, jos ei pyydetä kumia panen ilman. Onhan se jotenkin kiihottavaa kun tietää naisen olevan naimisissa tai muuten suhteessa. Ainoa tietty että humalatilassa ei nainenkaan jaksa oikein panostaa itse aktiin, kokemuksesta sanon että yleensä ovat alla koko ajan.
- Kaksinais
Haha. Mies pani varattua naista ja halveksii nyt naista joka antoi panna. Miehet, miehet, nainenkin on aina ollut seksuaalinen olento, mitä ihmettä oikein luulette?
- Rhvyt
Miehet ovat vähän yksinkertaisia, kyllähän sen tiedät! Lähtevät heti mukaan kun nainen vähän vinkkaa ja sitten jälkeenpäin ollaan huuli pyöreenä!
Voiko yksinkertaisempaa olla!
- 48638
Käsi ylös kuka uskoi selvääkin selvempää provoa? Sama provo on joskus ollut muuallakin.
- näinkävi
Naiset on taitavia kermailijoita, omalle ukolleen uskottelevat olevansa hyviä puolisoita ja paikan tullen hame korvissa, edelisessä työpaikassa näitä ainakin ilmaantui saunailoissa ja pikkujouluissa, ei väliä kuka oli vastassa kullia sai antaa ja viikonlopun jälkeen ei ollut töissä tuntevinaan, posket vaan punaisina tultiin vastaan. Yksi tosin kerran sanoi et pidät sit suusi kiinni jos mies saa tietää tai tulee juoruja tulee ero.
- Sssss
Vanhemmat naiset ovat kännissä helppoja nuorille miehille. Olen yhdeltä itseäni 15v vanhemmalta naiselta saanut seksiä, vein sen baarista asuntooni. Se antoi mulle kortsun ja sano että tiedät mitä tehdä. Kuitenkin ku oltiin saatu vaatteet pois ja kin sormella koitin nainen oli ihan märkä niin laitoin peniksen paljaalla sisään. Siinä pantiin lähetyssaarnaajassa, kortsusta ei enää siinä kohtaa puhuttu mitään ja laukesin sisään. Ruvettiin aktin jälkeen nukkumaan, kun heräsin daami oli lähtenyt pois
- Llllllll
Sama homma, kortsua tyrkytetään ensin mutta tilanteen tullen nainen antaa kyllä paljaalla. Jälkeenpäin voi hieman kaduttaa
- Voivoivoi
Llllllll kirjoitti:
Sama homma, kortsua tyrkytetään ensin mutta tilanteen tullen nainen antaa kyllä paljaalla. Jälkeenpäin voi hieman kaduttaa
Ääliöt!
Ettekö itse osaa laittaa kortsua? Naisenko sen pitäisi paikoilleen laittaa? Vai äitiäkö odotatte apuun?
Voi! - Hhhhhj
Voivoivoi kirjoitti:
Ääliöt!
Ettekö itse osaa laittaa kortsua? Naisenko sen pitäisi paikoilleen laittaa? Vai äitiäkö odotatte apuun?
Voi!Miksi laittaa kortsua jos nainen ei sitä myöskään halua. Eikä naista tarvitse seksin jälkeen enää nähdä, turha vaivata itseään morkkiksella. Seksi on kuitenkin parempaa ilman kondomia
Hhhhhj kirjoitti:
Miksi laittaa kortsua jos nainen ei sitä myöskään halua. Eikä naista tarvitse seksin jälkeen enää nähdä, turha vaivata itseään morkkiksella. Seksi on kuitenkin parempaa ilman kondomia
Ettekö ole Hhhhhj kuullut sukupuolitaudeista? Oletteko ihan tyhmä? Ettekö lainkaan pelkää että kyrpänne putoaa vessanpyttyyn jonain kauniina aamuna? Siinä tapauksessa vetäkää pytty heti. Ette te kikkeliä mihinkään tarvitse.
- yötuli
Mitäs jos miehellä tai naisella on joku tappava tauti?
Ettekö meinaa suojella ollenkaan itseänne,vaan jatkatte tautien levittämistä.
Mitäs jos tästä seuraa sairas lapsi/sairauden aiheuttajaa joudutaan etsimään jälkeenpäin.
40 vuoden liitto takana/silti suojelen itseäni ja vaimoani kortsulla ja säänöllisillä tytkimuksilla. Pienikin askel parempaan,antaa toivoa,myös yhdenyön suhteissa.- Suojelettosiaan
Särähtää pahemman kerran tuo "suojelen vaimoani" ... Parhaiten suojelet uskollisuudella.
- voikauhiaa
Suojelettosiaan kirjoitti:
Särähtää pahemman kerran tuo "suojelen vaimoani" ... Parhaiten suojelet uskollisuudella.
Mut jos se vaimo pettääkin ilman kortsuu mites sit on.
- salamies_naapurista
Nain varattua rouvaa silloin tällöin kun hänen miehensä on työmatkalla. Suhteemme alussa kävin hänen luonaan useita kertoja viikossa parin kuukauden ajan. Kun miehensä palasi työmatkaltaan tuli meille pidempi jakso ettemme tavanneet. Rouva sai lapsen ja jälkeenpäin usein mietin olisko voinut olla mahdollista että lapsi onkin minun. En ole häneltä tähän vahvistusta saanut ja suhteemme on jatkunut satunnaisina tapaamisina. Rouva ei ole koskaan kortsua halunnut eikä se minua ole haitannut. Kiva jutelle miehen kanssa joskus baarissa. Ei tunnu mitään arvaavan vaikka joskus hänelle olen rouvaakin kehunut kuinka hyvän näköinen on. Pitäisikö vielä kertoa kuinka kiiheäkin sängyssä.
No minulle käy kyllä näinkin.- kylsekiinnostaa
Minä luotin salapanoni sanaan kun nainen ei kortsua halunnut ja vielä naimisissa, kierukka hoitanee työnsä ja niin se hoiti. Olen nähnyt naisen muutaman kertaan miehensä kanssa ja kun naista katselee kyllä vieläkin alkaa panettaa, hyvä perse, (naisellinen takamus), tissit mun makuuni liian pienet mutta muu sitten paikkasi sen puutteen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2163739- 1202113
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641744Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2121743- 1741578
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1861476- 531324
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751261- 591228
- 1191141