Toora opinkappaleet 12 ORIGINAL

Jo yksitoista ketjua on tällä palstalla helluntailaiset jaksaneet haukkua Jumalan pyhää, vanhurskasta ja hyvää lakia, joten selvästi aihe edelleen kiinnostaa. Tässä poimintoja edellisestä ketjusta:

kamina_kuumaksi:
"Sanan mukaan ei voi olla samaan aikaan voimassa sekä Uusi että Vanha liitto. Jeesus on Uuden liiton päämies, Ylimmäinen pappi. Vanhan liiton pappeus kuuluu Aaronille.
Mooseksen lain käsky kuuluu: Aaronin ja hänen poikiensa käske hoitaa papinvirkansa. Syrjäinen, joka siihen ryhtyy, surmattakoon. Mooseksen lain mukaan kristityt pitää surmata."

Tämä nikki jaksaa loppuun asti toistaa samaa mantraansa, vaikka olen hänelle jo kymmeniä kertoja vääntänyt rautalangasta, että Jeesus voi toimia ylipappina, koska hän on pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, joten häntä eivät koske Aaronin pappeuden säädökset. Kannattaa lukea koko heprealaiskirje, niin asia tulle varmasti selväksi.

anteeksiannettu:
"Nyt sinä saat viettää Joulua todellisena jouluna ja Jeesuksen Vapahtajan syntymäjuhlana."

Kerro missä kohtaa Raamattua käsketään keksiä omasta päästä juhlapyhiä? Missä kohtaa Raamattua Jumala kertoo siunanneensa ja pyhittäneensä joulupäivän?

kenenäänelläpuhut:
"Joka siis sanoo, että sinun täytyy täyttää Toora, muutoin et voi pelastua, puhuu suoraan sielunvihollisen suulla ja äänellä"

Kuka tällaista on väittänyt?

lopeta.jo.antikristus:
"Eli täysin mahdoton on tuo lakiuskonne täyttää ja toteuttaa !!!"

Raamattu sanoo, että me voimme täyttää lain (5. Moos. 30:14) - tämä on Jumalan sana.

viisveisata:
"Kummallinen Jumala - säätää lain, jota ei kuitenkaan tarvi noudattaa, koska ainoakaan kuoleman rangaistuksen ansainnut ei sitä saa - vai oletteko todella nähneet, että sapatin rikkojat on tapettu!"

Kannattaa lukea sitä Raamattua. Siellähän kerrotaan kuinka tämä käsky pantiin toimeen. Lue 4. Moos. 15:30-36.

"Eikös ole kummallinen Jumala; hän ei pane kuolemantuomioita täytäntöön, eikä pane Tooran kirouksiakaan täytäntöön, eikä pane myöskään Toorassa luvattuja siunauksiakaan täytäntöön."

Kannattaa lukea kaikki historialliset kirjat. Siellä on selvästi kuvattu, kuinka Israelia kohtasi kaikki Tooran kiroukset, kun he eivät noudattaneet lakia, ja kuinka kansa kukoisti, kun he sitä noudattivat.

ateisminaatelia:
"Hänhän julistaa just sitä ateismin evankeliumia, jossa jumala on tappaja, murhaaja, hävittäjä ja tuhontekijä .."

Miten niin, minähän vain suoraan siteeraan Raamattua? Pitäisikö olla vaiti siitä, että Jumala vaatii synnintekijälle kuolemanrangaistusta? Raamattu opettaa, että synnin palkka on kuolema. Tämä on Jumalan sana.

492

1949

    Vastaukset

    • huhuhumitä

      Kyllä idiotismillakin on rajansa.

      • ohjeitatoraistille

        Biolan

        Suomi
        11.10.2017

        Käy­mä­län huol­to ja tyh­jen­nys
        Nykyaikainen hyvin toimiva kuivakäymälä on käytössä hajuton ja viihtyisä ja mukava käyttää. Jotta kuivakäymälä olisi toimiva, on sen rakentamisessa, asentamisessa ja laitevalinnoissa kuitenkin huomioitava tietyt perusseikat.

        Valitse oikea Biolan-kuivakäymälä
        Käymälän ilmastointi ja tuuletuksen tarve
        Käymälän nesteiden poisto ja keräys
        Käymälän nesteiden käyttö ja jatkokäsittely
        Käymälän huolto ja tyhjennys
        Käymäläjätteen kompostointi
        Kuivikkeen käyttö käymälässä
        Käymälän huonetilan viihtyisyys

        Kuivakäymälän huolto- ja tyhjennysasiat tulee pohtia valmiiksi jo käymälää hankittaessa ja asennettaessa, jotta käymälästä saadaan mahdollisimman toimiva. Käymälän tyhjennystä ajatellen kannattaa huomioida seuraavat seikat:

        Käymälän tyhjennysväli vaihtelee käymälämalleittain ja on riippuvainen käyttäjämäärän suuruudesta. Esimerkiksi reilumpisäiliöisen Kompostikäymälän tyhjennysväli on harva ja siksi se soveltuu hyvin hiukan runsaampaankin käyttöön. Hiukan vähäisempään mökkikäyttöön soveltuu hyvin esimerkiksi Simplett.
        Käymälän asennuspaikka kannattaa valita niin, että käymälän tyhjennys on mahdollisimman vaivatonta. Jos käymälä asennetaan sisätiloihin, kannattaa tyhjennys järjestää mahdollisimman lähelle ulko-ovea. Käymäläjätteen kuljettaminen pois käymälästä ei ole mielekästä oleskelutilojen läpi suljetussakaan astiassa.
        Käymäläsäiliön tyhjennyspaikka on hyvä valita suhteellisen lähelle käymälää, jotta vältytään pitkiltä kuljetusmatkoilta. Esimerkiksi Kompostikäymälän jälkikompostin paikan voi mahdollisuuksien mukaan perustaa mahdollisimman lähelle, jolloin tyhjennettävää tavaraa ei tarvitse lapioida välillä kottikärryihin.
        Käymälästä kertyvän nesteen keruuastian tyhjennys kuuluu myös käymälän huoltotoimiin. Nestesäiliön koko on mitoitettava käyttäjämäärän mukaiseksi ja sen sijoituspaikka harkittava tyhjennyksen kannalta sopivaksi. Nesteiden tulee päästä virtaamaan vapaasti alaspäin, joten keruuastia sijoitettava niin että viettoa on riittävästi.

        Aiheeseen liittyviä tuotteita
        Biolan Suotis
        Bio­lan Suo­tis
        Suodatin suotonesteelle! biologis-kemiallinen suodatin kuivakäymälän pohjalta erotellulle nesteelle puhdistetun nesteen voi johtaa suoraan luontoon ...

        Lue lisää

        Biolan Kompostikäymälä eco
        Bio­lan Kom­pos­ti­käy­mä­lä eco
        Suomen suosituin kuivakäymälä! kiinteän jätteen tehokkaasti kompostoiva kompostoi myös talousbiojätettä suotonesteen talteenottava lämpöeristetty...

        Lue lisää

        Biolan Simplett
        Bio­lan Simplett
        Lattiatason päälle sijoitettava kuivakäymälä sisä- ja ulkokäyttöön. Nesteen ja kiinteän jätteen erottelu istuinosassa Helppo ja siisti käyttää Ei...

        Lue lisää

        Tilaa uutiskirje

        Facebook Instagram Twitter Youtube
        Sivukartta
        Etusivu
        Puutarhanhoito
        Ekoasuminen
        Ammattilaisille
        Tuotteet
        Ajankohtaista
        Blogi
        Tietosuoja
        Yhteystiedot
        Biolan Oy - Pääkonttori

        Käyntiosoite:

        Lauttakyläntie 570, 27510 Eura

        Avoinna arkisin: 8.00-16.00

        Postiosoite:

        PL 2, 27501 Kauttua

        Puhelinvaihde: (02) 5491 600

        Blogit
        Siimapuiston päiväkodin sadonkorjuujuhla

        19.11.2018

        Olisiko muovittomuus mahdollista - lannoitetta lasipurkkiin?

        9.10.2018

        Siimapuistossa nautitaan kesästä

        17.8.2018

      • ohjeitatoraistille

        Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemuksesi verkkosivuillamme. Käymällä verkkosivuillamme hyväksyt evästeiden käytön.HyväksynLisätietoja
        SÄÄSTÄ 30% 14 alpakkalangasta ynnä muuta!
        SUOMI (EUR)

        Toggle navigation

        DROPS OPPITUNNIT / OPI TEKNIIKOITA
        Tupsun teko
        Tupsun teko
        Voit helposti tehdä pieniä koristeellisia tupsuja myssyjen, käsineiden, laukkujen ja sisustusneuleiden koristeluun. Valitse haluamasi koko ja materiaali. Leikkaa pahvipala, jolla on sama pituus kuin haluamasi tupsu.

        Kuvio 1: Aloita toisesta päästä ja kierrä lanka pahvipalan ympärille, kunnes tupsu on halutun tiheä.

        Kuvio 2: Pujota lanka pahvin ja langan väliin, tupsun yläosan kohdalla. Kiristä ja tee solmu, jotta tupsu pysyisi koossa.

        Kuvio 3: Kun olet solminut tupsun yläosan kiinni, voit poistaa pahvin.

        Kuvio 4: Kierrä lanka useita kertoja tupsun ympärille, noin 1 cm:n päähän yläosasta, jotta yläosaan muodostuu pieni siisti pää.

        Kuvio 5: Anna tupsun riippua yläosan langoista ja leikkaa alaosan langat hapsuiksi.

        Kuvio 6: Nyt olet tehnyt hienon pienen tupsun, voit helposti tehdä sen lyhyemmäksi, jotta se sopii haluamaasi tarkoitukseen.

        Saat lisää apua seuraavasta videosta

        Tagit: koristelu ·

        Available in:
        Kommentit (4)
        Ulla 12.03.2018 - 17:17:

        Mulle meldib

        Gloria 13.01.2018 - 15:57:

        Me gusta mucho su pagina he aprendido mucho sus explicaciones son geniales y muy faciles de seguir felicitaciones DROPS DESIGN. Saludos desde Mexico.

        Petra 11.02.2017 - 14:51:

        Dobry den, prosim Vas aky presne material je pouzity na vyrobu strapca vyssie? aj hrubku poprosim. Dakujem

        DROPS Design 09.05.2017 - 17:43:

        Dobrý den, Petro, modrý střapec na fotkách je z příze DROPS Lace (skupina přízí A), ve video-ukázce pracujeme s přízí DROPS Eskimo (skupina E). Hezký den! Hana
        Winnie Juel Mikkelsen 15.01.2017 - 20:17:

        Hvad slags garn bruger I til at lave ovenstående kvaster i ??? Med venlig hilsen Winnie Juel Mikkelsen

        DROPS Design 18.01.2017 - 12:46:

        Hej Winnie. De er lavet i DROPS Lace
        Leave a comment about this lesson
        Sähköpostiosoitteesi piilotetaan. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *

        Nimi*
        Verkkosivut
        Onko kyseessä kommentti vai kysymys?
        Maa
        Kommentit*
        500 characters left

        Ilmaiset ohjeet
        DROPS Langat
        DROPS puikot
        Muut tuotteet
        Ohjevideot
        FAQ
        Sanalista
        Koot & Mitat
        Ryhdy DROPS liikkeeksi!
        Media login
        Retailer login
        @dropsdesign

        DROPS Design on toiminut neule- ja virkkausalalla yli 30 vuotta ja meillä on yksi kaikkein laajin valikoima ilmaisia ohjeita verkossa - käännettynä 17 kielelle. Tänään meiltä löytyy 236 lehteä ja 8609 ohjetta - joista 7673 ohjetta on käännetty suomeksi.

        Työskentelemme ahkerasti, jotta voisimme antaa teille kaikkein parhaimpia neule- ja virkkausohjeita, inspiraatiota ja neuvoja sekä korkealaatuisia lankoja todella edulliseen hintaan! Haluaisitko käyttää ohjeitamme muuhun kuin henkilökohtaiseen käyttöön? Voit lukea säännöistä ohjeiden Tekijänoikeus -tekstissä, joka löytyy kaikkien ohjeidemme alapuolelta. Hauskoja hetkiä käsitöiden parissa!

        © 1982-2018 DROPS Design A/S · Ota yhteyttä · Tietosuojakäytäntö

      • ohjeitatoraistille

        Avaa päävalikko
        Wikipedia Hae
        MuokkaaTarkkaile tätä sivuaLue toisella kielellä
        Kivitys

        Rembrandtin maalaus Pyhän Stefanuksen kivitys, 1625.
        Kivitys on teloitusmenetelmä, jossa ryhmä kivittää tuomitun kuoliaaksi. Rangaistusmuodon vastustajien mukaan kivitys on raaka kidutusmuoto, jota käytetään etenkin naisten vapauden ja seksuaalisuuden rajoittamiseksi ja siitä rankaisemiseksi.[1]

        Kivityksestä on kuvauksia antiikin Kreikasta prostituoitujen, avionrikkojien ja murhaajien rangaistuksena. Kivitysrangaistus mainitaan myös Mooseksen kirjoissa ja Talmudissa. Kivitystä ei mainita islaminuskoisten pyhässä kirjassa Koraanissa[2], mutta joidenkin islamilaisten oikeusoppineiden mukaan hadithit kertovat kuinka profeetta Muhammad määräsi kivityksen rangaistukseksi aviorikoksesta. Kivitys sisältyy joihinkin islamilaisen lain šarian tulkintoihin ja se on laillista Iranissa, Mauritaniassa, osissa Nigeriaa, Pakistanissa, Qatarissa, Saudi-Arabiassa, Somaliassa, Sudanissa, Arabiemiraateissa ja Jemenissä. Lisäksi sitä käytetään muun muassa Irakissa ja Afganistanissa.[1]

        Iranin islamilaisen rikoslain mukaan aviorikoksesta tuomittu mies tulee haudata vyötärön, ja nainen rinnan syvyydelle kivitystä varten. Kivet eivät saa olla niin isoja, että ne aiheuttaisivat välittömän kuoleman.[3]

        Lähteet
        Aiheesta muualla
        Sivua muokkasi viimeksi Fotogurachan 1 vuosi sitten
        SAMANKALTAISET SIVUT
        Teloitus
        Reza Nazarahari
        Hossein-Ali Montazeri
        Wikipedia
        Sisältö on käytettävissä lisenssillä CC BY-SA 3.0, ellei toisin mainita.
        YksityisyysTyöpöytä

      • ohjeitatoraistille

        Kuolemantuomio Raamatussa
        Sivun ongelmat
        Wikimedia-luetteloartikkeli
        Sivulta puuttuu ensiarviointi.
        Raamattu määrää kuolemantuomion monista asioista. Mooseksen laki määrää kuolemantuomion esimerkiksi jumalanpilkasta, vanhempiensa kiroamisesta, vanhempiaan vastaan rikkomisesta, väärästä valasta, taposta, koron kiskonnasta, väärästä todistuksesta ja useista seksuaalirikoksista.[1] Lisäksi Raamatussa on kertomuksia, joissa ihmisille määrätään kuolemantuomioita Jumalan käskystä tai uskonnollisten johtajien käskystä. Kymmenessä käskyssä viides käsky (2. Moos 20:13) kuuluu: "älä tapa", minkä perustella kuolemantuomioita voidaan pitää Jumalan itsensä antamien lakien vastaisina.[2] Hepreankielinen alkuteksti on לֹ֥֖א תִּֿרְצָֽ֖ח׃ (lo tirtzakh) joka tarkoittaa pikemminkin "älä karkaa päälle" tai "älä murhaa" - juutalainen ja kristillinen raamatuntulkinta eroavat tässä toisistaan.

        Raamattu ei kuitenkaan määritä sitä, millaisessa tilanteessa kuolemanrangaistus voidaan panna täytäntöön, miten rikos tulee näyttää toteen ja miten tuomittu tulee teloittaa. Nämä asiat löytyvät puolestaan Talmudin traktaatti Sanhedrinista, joka käsittelee rikos- ja siviilioikeudellisia asioita. Juutalaisuus hyväksyy neljä teloitustapaa: hirttämisen, kivittämisen, mestaamisen ja polttamisen.

        Talmud suhtautuu kuolemanrangaistukseen hyvin vastenmielisesti. Jotta kuolemanrangaistus voitaisiin langettaa, teolle tulee olla kaksi todistajaa, ja heidän on täytynyt varoittaa tekijää etukäteen ja sanoa hänelle, että jos hän tekee tekonsa, hänet voidaan tuomita kuolemaan ja hänen on täytynyt hyväksyä em. varoitukset niin, että hän on ilmaissut halunsa tekoonsa, piittaamatta seurauksista[3]. Rikollisen omaa tunnustusta ei hyväksytä todisteeksi, kuten ei myöskään aihetodisteita. Koska kyse oli hyvin vaikeasta asiasta, kuolemanrangaistuksen langettamisesta tehtiin hyvin vaikeaa, ja traktaatti Makkotin mišnan (1:10) mukaan sellaista sanhedrinia, joka langetti kuolemantuomion useammin kuin kerran seitsemässä vuodessa, pidettiin hyvin julmana.

        Traktaatti Sanhedrinin, folio 41a:n, mukaan juutalaisessa oikeusistuimessa tuli olla 23 tuomaria ja heidän kaikkien tuli olla yksimielisiä tuomiosta. Sanhedrin 52b:n mukaan kuolemanrangaistuksia oli mahdollista langettaa vain niin kauan kun Temppeli oli olemassa, ja niiden langettaminen muista kuin maallisista syistä lakkasi Jerusalemin temppelin hävityksen myötä 70.

        Gemarassa mainitaan lisäksi, että Rabbi Simeon ben Gamalielin mukaan kuolemanrangaistuksen langettamista pyrittiin välttämään kaikin mahdollisin keinoin, sillä julmat ja mielivaltaiset rangaistukset olisivat johtaneet lainkunnioituksen häviämiseen Israelissa. Tästä syystä roomalaisajalla kuolemanrangaistuksen langettamisesta pyrittiin tekemään niin vaikeaa kuin mahdollista, ja rikosoikeudessa nojattiin roomalaiseen, maalliseen, lakiin. Tämän vuoksi Jeesus tuomittiin roomalaisen, ei juutalaisen, lain mukaan, sillä juutalaisen lain mukaan ristiinnaulitseminen ei ole hyväksyttävä teloitustapa.

        Halakhan mukaisten kuolemanrangaistusten langettaminen hävisi lopullisesti askenasijuutalaisten keskuudessa kristillisenä aikana, jolloin rikosoikeudessa omaksuttiin maallinen laki, mutta islamilaisessa maailmassa sefardijuutalaisten keskuudessa niitä langetettiin vielä 1000-luvulla.

        Kuolemantuomion langettavia Raamatunkohtia
        Lähteet
        Aiheesta muualla
        Sivua muokkasi viimeksi KLS 3 vuotta sitten
        SAMANKALTAISET SIVUT
        Kymmenen käskyä
        Mooseksen laki
        Apostolien teot, 7. luku
        Apostolien teot, 7. luku

        Wikipedia
        Sisältö on käytettävissä lisenssillä CC BY-SA 3.0, ellei toisin mainita.
        YksityisyysTyöpöytä

    • Jospa kelataan pikkuisen takaisinpäin ja tarkistetaan onko raamatussa yhtään sanaa miltään jumalalta.

      On nimittäin helposti todettavissa että tuo koko opus on ihmismielen, ja kieroutuneen sellaisen, tuotosta.

      Olettaako kristitty.net, että jos oikea jumala olisi olemassa, olisi tuo jumala kyvytön ilmaisemaan tahtoaan samanaikaisesti kaikille ihmisille kielestä, kulttuuritaustasta ja älynlahjoista riippumatta?

      Halveksit jopa tuota epäjumalaasi, kristitty.net!

      • Jos oikea Jumala olisi olemassa, hän kykenisi varmasti ilmaisemaan tahtonsa meille. Ja näin hän onkin tehnyt Raamatussa. Raamattu on kaikkien saatavilla nykyään, täysin kielestä, kulttuuritausta ja älynlahjoista riippumatta.

      • Kristitty.net kirjoitti:

        Jos oikea Jumala olisi olemassa, hän kykenisi varmasti ilmaisemaan tahtonsa meille. Ja näin hän onkin tehnyt Raamatussa. Raamattu on kaikkien saatavilla nykyään, täysin kielestä, kulttuuritausta ja älynlahjoista riippumatta.

        Mikä versio raamatusta ja millä kielellä on se oikea?

        Edelleen sinäkin esität täällä tulkintojasi, jotka sevästi osoittavat että tulkinnanvaraa on.

        Tulkinnanvara osoittaa raamatun arvottomuuden.

    • kamina_kuumaksi

      Mutta mitähän sanoo Mooses ylimmäisestä papista. Aaronin ja hänen poikiensa käske hoitaa papinvirkansa. Syrjäinen, joka siihen ryhtyy, surmattakoon.
      Osaako herra kristitty.njet kertoa kenelle kuuluu Mooseksen lain mukaan ylimmäinen pappeus?
      Osaako herra kristitty.njet kertoa mitä tehtiin esim. jollekin joka Juudaan suvusta otti itselleen papin aseman?

      • Monta kertaa sinulle pitää selittää, eikä siltikään mene perille, että Jeesus on ylipappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan, joten häntä eivät koske Aaronin pappeuden säädökset? Melkisedekin pappeus oli voimassa jo enne Moosesta ja Aaronia, eikä Melkisedekin pappeus millään tavalla syrjäyttänyt tai kumonnut Aaronin pappeutta ja sitä koskevia säädöksiä. Lue nyt hyvä mies se Heprealaiskirje.

    • Laskuntulos

      VAROKAA Kristitty.netiä!! Kun tietää hänen taustansa, niin hän ei ole sovelias Raamatun opettajaksi. Hän on saatanan lapsi!

      Kristitty.net toivottaa rauhaa vaikka hän kivittäisi harhaoppiset kristityt, jos Toora olisi voimassa. Hän sanoo, että kristityt ovat ansainneet kuoleman (vrt muslimit). Kr.netillä on sama jumala.

      Lisäksi hänestä on paljastunut seuraavia asioita:
      -hän on opiskellut neljä uskontoa. Luterilaisen viidesläisyyden, kabbala-uskonnon, zoharin ja nyt nettiuskonnon toraismin. Mikä on viides uskonto (ufo-uskonto)? Hän uhraisi eläimiä, jos olisi temppeli.
      -hän ei ole tehnyt parannusta eikä ole uudestisyntynyt.
      -hänet on kastettu luterilaisten vauvakasteella.
      -hän kuulu Messiaanisten seurakuntaan, jossa jokaisella on oma oppi. Seurakunta ei täytä Raamatun kriteerejä.
      kristitty.net kuuluu seurakuntaan “Jeshuaan Messiaan lammaslauma”, jonka paimen on Antti Wuoltee alias Michael Falt (mitä tarkoittanee?). Liekö seurakunnalla sama oppi kuin kristitty.netillä eli kristityt saa kivittää?
      Messiaaninen nimitystä ei Raamatusta löydy!
      -hän sanoo, että helluntailaisten oppi on perkeleestä! 28.9.2018
      -hän on nikotiinin orja
      -viiniäkin saa naukkailla
      -hän hyväksyy rokin myös hevin ja tanssin.
      -kiroillakkin saa
      -hän voi elää synnittömästi Tooran avulla.
      -hänen mukaansa Toora (viisi Mooseksen kirjaa) kirjoitetaan uskovaisen sydämeen, mutta hän ei voi nimetä ketään kenellä on toora sydämessä.
      -hänellä on Saulus Tarsolaisen murhaava uskonto. Eli kuuluu samaan sakkiin kuin muslimit ( shiat, shunnit), hindut, budhalaiset ym.
      -hän syyttää jatkuvasti kristittyjä murhaajiksi.
      Toista tämän uskonnon edustajaa ei löydy Suomesta!

      Näitä pitää noudattaa!

      -pitää käyttää viitan tupsuja. Tosin ovatko ne oikean värisiä siitä toraistit kiistelevät.
      -ei saa turmella parran reunaa
      -aina pitää olla mukana pieni lapio, jotta voi peittää ulosteensa. Vesivessan käyttö on syntiä.
      -pitää viettää vanhan liiton pyhiä ja juhlia
      -pitää viettää sapatti. Hänelle kelpaa sapattina sähkö, kun vääräuskoiset tekevät sen.

      Tästä huolimatta hän pitää itseään suurena Raamatun opettajana (sairasta). Hänellä on pakkomielle opettaa kristittyjä vaikka hän itse ei ole kristitty. Hänen herransa saatana pakottaa tähän.

      • onkmiulpienetaivot

        Olet vähän samankaltainen kuin minä. Minä sanon, että Piho julistautuu antikristukseksi, kun hän lupaa, että uni tulee toteutumaan, eli jos on nähnyt unta ruokaihmeestä, niin Piho sanoo: "vahvistan, ruokaihmeitä tpahtuu".
        Pihoko ne ruuat tilaa?
        Haukkujilleen Piho lupaa suurinpiirtein taivaan tuomiota.
        Kristityillä on käsittämätön tarve narsistiseen käytökseen, ja muiden tuomitsemiseen paholaisen orjiksi. Jos joku ei usko, että Jeesus on jumala, niin helvettiin vain.

    • kamina_kuumaksi

      Sinä murhauskonmnon levittäjä olet tuhansia kertoja vääntänyt, että Mooseksen lakia pitää noudattaa viimeiseen pirtoon ja pilkkuun. Nyt ei sitten edes Mooseksen määräystä ylipappeudesta tarvitse noudattaa. Olet typerää huru-ukko.
      Missä Mooseksen laissa on kirjoitettu, että myös Juudaan suku kelpaa ylipappeuteen???? Laitahan tänne Mooseksen lain kohta, huru-ukko!!!
      Mitä uuden liiton opetukset ylipäätään liittyvät sinun murhauskontoosi, sinä sielunviholisen palvelija, kerro nyt!!!

      • Lue nyt vain se Heprealaiskirje, joka kertoo selvästi, että Jeesus voi toimia ylipappina, vaikka onkin Juudan heimosta, koska hän on ylipappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan.

      • "Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos. Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut. Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut. Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,: joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta. Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan"." (Hepr. 7:12-17)

      • Joko meni perille?

      • onkmiulpienetaivot
        Kristitty.net kirjoitti:

        Joko meni perille?

        Hmm.. hiljast on. Mutta tuon kamina kuumaksi tyypin avauksesta käy selville todellakin uskonnollinen riehaantuminen, ja muiden mielipiteestä vihastuminen. Ei ole vihaa ilman pelkoa. Joten mitä tuo kamina kuumaksi pelkää? Jos hänen sijansa on varma, niin miksi hän pelkäisi palliensa kaatuvan?
        Minä vastustan ylipäätään tuomitsemista.

    • nbbnvhgf

      Kristitty.net esiintyy messiaanisena uskovaisena mutta messiaaninen tarkoittaa juutalaisia, jotka ovat tulleet uskoon. Kristitty.netiä ei ole ympärileikattu juutalaiseksi eikä hän ole uudestisyntynyt kristityksi. Hän on aivan tavallinen suomalainen pakana ja juntti ja jos hän tulee uskoon niin hän pysyy edelleenkin tavallisena suomalaisena pakanana ja junttina. Uudestisyntyminen olisi tietysti suuri ihme hänen tapauksessaan niinkuin se on ollut suuri ihme meidän kaikkien uudestisyntyneiden elämässä.

      • Messiaaninen juutalainen tarkoittaa juutalaista, joka uskoo Messiaaseen. Messiaaninen pakana tarkoittaa pakanaa, joka uskoo Messiaaseen.

        En ole kristitty, koska en pyhitä sunnuntaita, syö saastaista tai tanssi kuusen ympärillä tonttulakki päässä.

    • kamina_kuumaksi

      Kuule sinä huru-ukko, käytät itsestäsi kristitty.njet Minä osaan lukea.
      Sinä siis nyt sanotkin tuhansien valhettesi jälkeen, että laki ei olekaan enää voimassa. "Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan". Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
      Jos Jeesus on ylimmäinen pappi ,niin Mooseksen laki ei ole voimassa. Jos Aaron on ylimmäinen pappi, niin laki on voimassa, yksinkertaista, mutta aivan liikaa sinun ymmärryksellesi.

      • Mooseksen laki on voimassa. Aaronin papit hoitakoon edelleen temppelipalvelusta, kuten he hoitivatkin vielä 40 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Melkisedekin pappeus ei missään muodossa korvannut tai kumonnut ainuttakaan Mooseksen lain käskyä. Lue nyt vain se Heprealaiskirje, ja lakkaa nimittelemästä toisia. Kehoittiko Jeesus käyttämään tuollaista kieltä, ja kutsumaan toista huru-ukoksi? Saat varoituksen. Seuraavasta joudut banniin.

      • onkmiulpienetaivot

        "Jos Jeesus on ylimmäinen pappi, niin Mooseksen laki ei ole voimassa."

        Mitä sanotaankaan urantiakirjassa siitä, mikä on tavoiteltavan arvoista, ja millaista elämää se edellyttää?
        Jos joku sanoo, että vain raamattu on totuus, niin kysyn: kuka kokosi raamatun, mitä poistettiin, mitä lisättiin?

    • Kaikille ketjua seuraaville tiedoksi, että en vastaa henkilöille, joiden ainoa tehtävä täällä on panetella, solvata ja pilkata minua ja levittää minusta valheita. Tällaisia ovat kamalaaaa ja Laskuntulos.

      • Laskuntulos

        Viimeksi vastasit kommenttiini klo 18:32.
        Olet sinä kova valehtelemaan!

      • onkmiulpienetaivot
        Laskuntulos kirjoitti:

        Mitä olet hankkinut noin isot torahampaat? Meinaatko, että ihmisten pitäisi olla jumalan kaltaisia narsisteja, jotka eivät "koskaan" tee virhettä? Sellainen on paholainen.

    • pyydetäänvapautusta

      Väisty perkele Jeesuksen nimessä. Jo kaksitoista ketjua ja enemmänkin olet syytänyt valheitasi tänne helluntaipalstalle.

      Väisty perkele Jeesuksen nimessä.

      Vapauta Jeesus veresi voitto voimalla kristitty njet ja hänen toverinsa perkeleen henkivallan kahleista ja otteista, vapauta Jeesus; me rukoilemme vapautusta näille sielunvihollisen harhaoppia julistaville. Jeesus, he eivät itse edes tajua olevansa sielunvihollisen asialla, Jeesus, sinä olet ainoa joka voit heidät vapauttaa.

      Jeesus armahda näitä sidottuja ja perkeleen valheisiin kahlehdittuja, vapauta heidät ja pelasta heidät veresi voitto voimalla.

      Jeesus, älä anna heidän enää eksyttää ketään. Väisty perkele Jeesuksen nimessä ja veressä.

      • Ai nyt on perkeleen kahleissa jos noudattaa Jumalan pyhää, vanhurskasta ja hyvää lakia? Eikö perkeleen tavoite tänään ole sama kuin paratiisissa, saada ihmiset rikkomaan Jumalan hyvää lakia?

        Sinä voit toistaa miljoona kertaa, että väisty perkele, mutta katsos kun perkele olet sinä itse, joka opetat, että Jumalan pyhää lakia saa rikkoa.

    • kamina_kuumaksi

      Kristity.njet et osaa lukea. Hebrealaiskirjeessä sanotaan: Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa. Ymmärätkö, mitä kumota-sana tarkoittaa? Entä sijaa-sana?
      Miten Jeesus voi olla Mooseksen lain mukaan ylimmäinen pappi? Mooses on sanonut, että pappeus kuuluu Aaronille ja jokainen syrjäinen, joka ottaa pappeuden, siis ei ei ole Aaronin poika, surmattakoon. Sinulta on viimeinenkin järjen hiven kadonnut. Sinun ymmäryksiesi on täysin pimentynyt!!!
      Voisitko vastata kuka uhraa niitä eläinuhreja, joita siellä sinun odottamasasi temppelissä uhrataan. Eiköhän kyseessä ole antikristus? Onhan Sanassa sanottu, ettei uhria enää tarvita eikä Jumala halua Mooseksen lain mukaisia eläinuhreja. Sinun oppisi on antikristuksen oppi ja suoraan perkeleestä.

      • Miten monta kertaa sinulle täytyy vääntää rautalangasta, että koska Jeesus on ylimmäinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan, häntä eivät koske Aaronin pappeuden säädökset, eikä hänen ylipappeus kumoa ainuttakaan Mooseksen lain säädöstä.

        Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että kaikki uhripalveluksen säädökset on nyt kumottu? Luku ja jae kiitos.

    • ex-journalisti

      Tämä lakikeskustelu alkaa saamaa ennenäkemättömän suurta raivoamista helluntailaisten puolelta. En pidä aiheellisena, että tällaista keskustelua käydään yhtään enempää.

      Jos kristitty.net haluaa heitellä helmiään sioille ja koirille sekä tulla heidän raatelemaksi, niin se on hänen oma asiansa.

      Suomi24 ei ole oikea paikka keskustella uskonkysymyksistä. Täällä on kaikenlaista epämääräistä porukkaa ujuttamassa yhtä sun toista valhetta anonyymien nimimerkkien suojassa, eikä kukaan vaihda omaa kantaansa toiseksi.

      Olisi paljon viisaampaa etsiä keskustelukumppaninsa muualta kuin Suomi24:lta. Tämä on minun mielipiteeni ja toivottavasti jokainen menee itseensä ja miettii, kannattaako kuluttaa aikaa Suomi24:lla yhtään enempää.

      • Tämä on erittäin suosittu foorumi ja myös googlen hakutuloksissa korkealla. Joten tänne kannattaa todellakin kirjoitella. Monesti googletessani olen törmännyt hakutuloksissa omaan viestiini.

      • Laskuntulos
        Kristitty.net kirjoitti:

        Tämä on erittäin suosittu foorumi ja myös googlen hakutuloksissa korkealla. Joten tänne kannattaa todellakin kirjoitella. Monesti googletessani olen törmännyt hakutuloksissa omaan viestiini.

        Onko ihmiset kiitelleet sinun opetuksestasi, että vesivessan käyttö on syntiä?

      • ex-journalisti
        Kristitty.net kirjoitti:

        Tämä on erittäin suosittu foorumi ja myös googlen hakutuloksissa korkealla. Joten tänne kannattaa todellakin kirjoitella. Monesti googletessani olen törmännyt hakutuloksissa omaan viestiini.

        Tällä foorumilla on muutama sama henkilö, jotka postaavat eri nimimerkeillä kommentteja. Silloin kun Suomi24 vielä näytti lukijatilastot ketjuittain, täällä ei ollut suuria lukijamääriä.

        Minä en ole saanut googlehauillani kertaakaan sinun kirjoittamaasi viestiä. Ehkä kirjoitat sellaisia hakusanoja, jotka ovat sinun selkäytimessäsi, mutta minulle tulee muita vastauksia.

        Näyttää siltä, ettet saa paljoa vastakaikua foorumin muilta lukijoilta ja heidän vastaväitteet, jotka ovat yleensä asiattomia, sotkevat sinun agendasi.

    • Laskuntulos

      Kristitty.net miten sinä lennät Israeliin, kun lentokoneessa ei ole kompostivessaa?
      Sinä olet sanonut, että vesivessan käyttö on syntiä!

    • Milloin Laskuntulos ja kamalaaaa ymmärtävät, että minä en heille vastaa sanaakaan?

    • kamalaaaa

      Voisitko vastata mitä ovat kristitty.njetin helmet??? Kuka täällä raatelee ja ketä? Kristitty.njet on itse kirjoittanut ja vaatinut sapatinrikkojia kivitettäväksi.
      Kristitty.njet on lisäksi kirjoittanut: "Pitäisikö olla vaita siitä tosiasiasta, että Jumala pyhässä sanassaan käskee tappamaan erittäin vakavista synneistä? "
      Voisitko sanoa kuka täällä on kivittäjä ja murhaaja?

    • Sitten puheenvuoro jälleen aikuisille kiitos.

      • odotan.vastausta

        Miten kristitty.net tai kirjakäärökään voi noudattaa esimerkiksi lakia kuukautisvuodosta kärsivän naisen kanssa missään päin maailmaa, kun eihän he edes tiedä milloin näillä on kierto missäkin vaiheessa. Saati omien yösyöksyjensä kanssa.
        Miten jos bussissa menevät ja istuvat paikalle, josta juuri nousi kuukautisvuodoissa olevat naiset, ja siihen sitten kirjakäärö istahtaa kristitty.netin viereen ja molemmat rikkovat Mooseksen lakia, mistä heille saataisiin kivittäjät?
        Ai niin, mehän olemme kristittyjä, emmekä TAPA ketään.

        Ajatella jos he asuisivat maassa, jossa noudatetaan Mooseksen lakia oikeasti, tosin sellaistahan ei koko maapallolla ole edes olemassa. Paitsi jokunen muslimi voisi kyllä kivittää, ihan vain Mooseksen kunniaksi.

        3. Moos. 15:16 Kun miehellä on ollut siemenvuoto, pesköön hän koko ruumiinsa vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti.
        17 Ja jokainen vaatekappale ja jokainen nahka, johon siemenvuotoa on tullut, pestäköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti.
        18 Ja kun mies on maannut naisen kanssa ja vuodattanut siemenensä, peseytykööt he vedessä ja olkoot saastaiset iltaan asti.
        19 Ja kun naisella on vuoto, niin että verta vuotaa hänen ruumiistansa, olkoon hän kuukautistilassaan seitsemän päivää, ja jokainen, joka häneen koskee, olkoon saastainen iltaan asti.
        20 Ja kaikki, minkä päällä hän lepää kuukautistilansa aikana, tulee saastaiseksi, ja kaikki, minkä päällä hän istuu, tulee saastaiseksi.
        21 Ja jokainen, joka hänen vuoteeseensa koskee, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti.
        22 Ja jokainen, joka koskee istuimeen, mihin hyvänsä, jolla hän on istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti.
        23 Ja jos joku koskee esineeseen, joka on hänen vuoteellaan tai istuimella, jolla hän on istunut, olkoon saastainen iltaan asti.
        24 Ja jos mies makaa hänen kanssaan ja hänen kuukautistansa tulee hänen päällensä, olkoon hän saastainen seitsemän päivää, ja jokainen vuode, jossa hän lepää, tulee saastaiseksi.
        25 Jos naisen verenvuoto kestää kauan aikaa, vaikka ei ole hänen kuukautisaikansa, tahi jos se jatkuu hänen kuukautisaikansa ohitse, pidettäköön hänet koko vuotonsa ajan saastaisena, niinkuin hänen kuukautisaikanaankin; hän on saastainen.
        26 Jokaisesta vuoteesta, jossa hän lepää vuotonsa aikana, olkoon voimassa, mitä on säädetty hänen kuukautisaikana käyttämästään vuoteesta; ja jokainen istuin, jolla hän istuu, tulee saastaiseksi niinkuin hänen kuukautisaikanaankin.
        27 Ja jokainen, joka niihin koskee, tulee saastaiseksi; hän pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti.
        28 Mutta kun hän tulee puhtaaksi vuodostansa, laskekoon seitsemän päivää, ja sitten hän on puhdas.
        29 Ja kahdeksantena päivänä hän ottakoon kaksi metsäkyyhkystä tai kaksi kyyhkysenpoikaa ja tuokoon ne papille, ilmestysmajan ovelle.
        30 Ja pappi uhratkoon toisen syntiuhriksi ja toisen polttouhriksi. Näin pappi toimittakoon Herran edessä hänelle sovituksen hänen saastaisesta vuodostaan.
        31 Näin teidän on varoitettava israelilaisia saastaisuudesta, etteivät he saastaisuudessansa kuolisi, jos saastuttavat minun asumukseni, joka on heidän keskellänsä."
        32 Tämä on laki miehestä, joka sairastaa vuotoa, ja miehestä, jolla on siemenvuoto ja joka tulee siitä saastaiseksi,

        Niin että miten on herrat, tottahan toki noudatatte näitäkin lakeja, sillä ne kuuluvat täysimääräisinä noudattaa, eivät nämä mitään juutalaisia perinnäissääntöjä ole, vaan Mooseksen lakia, joka teille kuuluu. Miten jos naiset teidän ympärillä ei noudata näitä lakeja, eivätkä pöljäkkeet kerro edes teille milloin mikäkin aika kuukaudesta on?

        Miten on tuo metsäkanojen kohdalla, kun niitäkään ei saa metsästää ihan miten haluaa, niin miten viet kanan papille? Ja älkääkä kitiskö mistään ylipapin puutteesta, sillä sellainenhan on jo valittu Sanhedrinin johdolla, ja nimeltään Baruch Kahane, jos ette ole tietoisia, joten kanat taskuun ja lennolle Israeliin. Ja kun ei ole sitä temppeliäkään missä pappi uhraisi, niin jäätte sitten saastaisiksi ikiaoiksi, tai ainakin kolmanne temppelin pystytykseen asti. Tai no, onhan siellä alttarikin rakennettu, se on odottamssa, joten voitte sinne jääd kanoinenne odottamaan.

        En tiedä sitten miten nauravat teidät ulos Israelissa, jos teitä ei edes ole ympärileikattu, siinä on ylimmäinen pappikin jo hirmuissaan, että julkeatte pakanoina mennä vaatimaan kanojenne uhraamista.

      • odotan.vastausta kirjoitti:

        Hienoa, tärkeä viesti kuuluukin spämmätä foorumille moneen kertaan.

        Kuten jo aiemmin vastasin, kerrohan, mitä kamalaa tapahtuu, jos yöllä on saanut siemensyöksyn tai jos istuu istuimelle, jonka kuukautistilassa oleva nainen on saastuttanut?

      • odotan.vastausta
        Kristitty.net kirjoitti:

        Hienoa, tärkeä viesti kuuluukin spämmätä foorumille moneen kertaan.

        Kuten jo aiemmin vastasin, kerrohan, mitä kamalaa tapahtuu, jos yöllä on saanut siemensyöksyn tai jos istuu istuimelle, jonka kuukautistilassa oleva nainen on saastuttanut?

        no et ole vastannut yhteenkään.
        Ja etkö osaa lukea mitä sinun tulisi tehdä, jos istut bussissa kuukautistilassa olvan naisen paikalle?
        SInun pitää puhditua menojen kautta. MEtsäkyyhkysiä nyt etsimään.
        Kaikki tekosyyt on jo esitetty, ei niitä enää ole.

        Älä kierrä asiaa, vaan vastaa, sillä tämä lukee Mooseksen laissa.
        Oletko ympärileikkauttanut itsesi?
        Nyt on jo viime kuussa valittu sanhedrinin johdolla uusi ylimmäinen pappi, temppelin alttarikin on valmiina, joten sinne päin vaan.

        Mutta jos et ole edes leikkauttanut itseäsi, niin et ole lähelläkään juutalaista, se on se ensimmäinen ja tärkein teko kääntymyksessä.
        Ja eihän sinua edes duomen juutalaiseen seurakuntaan hyväksyttäisi, jos äitisi ei ole juutalainen.

        Mutta vastaahan nyt noudatatko näitä lakeja vai et, sillä jos et voi edes näitä noudattaa, olet rikkonut koko lain.
        Eli se siitä sinun lain täyttämisestäsi, et kyennyt siihen, eli mitäs nyt?

        Missään kohtaa Toora ei käsketä ympärileikkaamaan ketään muuta, kuin Aabrahamin jälkeläisiä. Missään kohtaa ei käsketä pakanoita ympärileikkaamaan itseään.

        Mitään metsäkyyhkysiä ei tarvita, jos saastuu kuukautistilassa olevasta naisesta. Luku ja jae kiitos, missä kohtaa näin sanotaan. Et selvästi itse ymmärrä ollenkaan tänne postaamiasi jakeita, missä kohtaa sanotaan, että minun täytyy uhrata jos olen saastunut kuukautistilassa olevasta naisesta? Aivan, ei missään kohtaa, riittää että peseytyy ja on saastainen iltaan asti. Big deal.

        Tietysti noudatan kaikkia näitä lakeja, Jumalan pyhästä sanasta, Toorasta, ei ole kadonnut pieninkään piirto, kuten rabbimme, Messiaamme ja mestarimme Jeesus sanoo.

        Ja jos joku muukalainen asuu sinun luonasi ja tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, niin ympärileikkauttakoon kaikki miehenpuolensa ja sitten käyköön sitä viettämään ja olkoon silloin niinkuin maassasyntynyt. Mutta yksikään ympärileikkaamaton älköön siitä syökö.

        Näinhän siinä kristitty.netin kanssa aina käy, selitellään sitten lopujen lopuksi AINA että ei tämä ja tämä kohta minua koska, ja silti sälyttää KOKO mooseksen lain muille ihmisille.

        Mutta jos vahinko tapahtuu, niin annettakoon henki hengestä,
        silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta,
        palovamma palovammasta, haava haavasta, mustelma mustelmasta.
        tottahan sinä olet näin menetellyt, kuten Mooses käskee?

        Sinun mielestäsi meille kuuluu vieläkin uhraaminen, eli olet kaiketi ajamassa kovastikin kolmannen temppelin rakentamista.

        Eli sanot, että vain Isaelilaiset siis ympärileikataan, niinkö?
        No miten sitten kun tupsuistakin sanotaan näin:
        Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
        "Puhu israelilaisille ja sano heille, että heidän on sukupolvesta sukupolveen tehtävä itsellensä tupsut viittojensa kulmiin ja sidottava kulmien tupsuihin punasininen lanka.

        Oletko kenties Israelin kansalainen, vai miten otat itsellesi oikeuden käyttää tupsuja, eiväthän ne sinulle kuulu.
        Ja jos et omasta mielestäsi kuulu ympärileikattavien joukkoon, niin millä oikeudella pidät itselläsi tupsujen kantamisen?
        Missä pakanoiden käsketään pitämään tupsuja?

        Uskomatonta kaksinaismoralismia.

        Jos olet juutalainen, noudatat Mooseksen lakia, silloin sinulle kuuluu ympärileikkausa, sillä se on ensimmäinen ja tärkein asia miespuolisille.
        Et voi vain päättää olevasi juutalainen, sillä ei sinulla oman päätöksesi turvin ole mitään juutalaisisa oikeuksia tehdä aliyahia, etkä voi edes liittyä Suomen juutalaiseen seurakuntaan, koska sinnekin pitää olla näytettävisää virallinen juutalainen syntymätodistus.
        Eli kuten itsekin sanoit, olet pakana, ja viitan tupsut ei sinulle kuulu, olet häpäisijä juutalaisten silmissä.

        Olet pakana omasta mielestäsi aina kun se sinulle sopii, mutta sitten otat mielivaltaisesti asioita, jotka sälytät muille. Uskomatonta.

        Pakanoille EI kuulu ympärileikkaus, eikä tupsut ynnä muut.
        Eli puhuit itsesi pussiin.

        Olet jutalaisten silmissä kyllä melkoinen rikkuri, tupsut kyllä kelpaa, mutta kun kun nahanpalanen kirpaisee niin maan perusteellisesti, niin silloin katsot ettei se sinulle kuulukaan.

        Ja tupruttelet ties mitä piipussasi, vaikka Pyhän Hnegen temppelin tuhoaminen on kielletty. Samoin kuuntelet heviä, vaikka Mooses jo aikoinaan vuorelta alas tullessaan tunnisti juutalaisten keskuudessa nousseen älämölö musiikin, egyptiläisiltä opitun, se oli kauhistus.
        Mutta tekopyhiä ovat juuri sellaiset omavanhurskaat fariseukset, jotka luulevat itse noudattavansa kaikkea oikein, vaikka todellisuudessa oppi on täyttä sekamelskaa, josta ei saa mitään tolkkua mikä kuuluu kenellekin.

        Päinvastoin raamattu sanoo, että se on hyvin selkeää.

      • asia.selvä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Missään kohtaa Toora ei käsketä ympärileikkaamaan ketään muuta, kuin Aabrahamin jälkeläisiä. Missään kohtaa ei käsketä pakanoita ympärileikkaamaan itseään.

        Mitään metsäkyyhkysiä ei tarvita, jos saastuu kuukautistilassa olevasta naisesta. Luku ja jae kiitos, missä kohtaa näin sanotaan. Et selvästi itse ymmärrä ollenkaan tänne postaamiasi jakeita, missä kohtaa sanotaan, että minun täytyy uhrata jos olen saastunut kuukautistilassa olevasta naisesta? Aivan, ei missään kohtaa, riittää että peseytyy ja on saastainen iltaan asti. Big deal.

        Tietysti noudatan kaikkia näitä lakeja, Jumalan pyhästä sanasta, Toorasta, ei ole kadonnut pieninkään piirto, kuten rabbimme, Messiaamme ja mestarimme Jeesus sanoo.

        Eli et ole siis Aabrahamin perillinen, se asia on tullut hyvinkin selväksi, mutta jos et ole Aabrahamin siementä, et ole myöskään Kristuksen perillinen:

        Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.

        Koita nyt päättää mikä olet, juutalainen vai pakana, Aabrahamin siementä vai Haagarin jälkeläinen.

      • onkmiulpienetaivot
        asia.selvä kirjoitti:

        Mitä väliä jälkeläisyydellä?
        "Minulla on myös toisia lampaita, jotka eivät ole tästä laumasta, ja niitäkin minun täytyy johdattaa niin, että on yksi kansa ja yksi paimen"... "tulen kutsumaan ei valittuja valituiksi."

        Uskonnot menettävät merkityksensä?

      • selvä.asia
        onkmiulpienetaivot kirjoitti:

        Sillä on se merkitys, että kun kristitty.net väittää olevansa messiaaninen, ja sanoo että meidän pitää noudattaa KOKO mooseksen lakia, mutta ei itse sitä noudata. Kun on joku epämiellyttävä lakia, niin hän sanoo, ettei ole Aabrahamin jälkeläinen, joten asia ei kuulu hänelle.

        Mutta kuitenkin pitää viitan tupsut, parran leikkaamisen, ilmeisesti ulkovessan jne. mutta ei ympärileikkauta itseään.

        Hän vaihtaa pakanapuolelle aina kun käsky ja laki miellytä, mutta meidän kaikkien muiden pitäisi KOKO mooseksen laki noudattaa, kun me muut olemme lain rikkojia silloin. Mutta häntä itseään ei lain rikkominen jostain kumman syystä koske.

      • selvä.asia kirjoitti:

        Kerro missä kohtaa Tooraa käsketään ympärileikkaamaan muita kuin Aabrahamin jälkeläisiä?

      • selvää.on
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kerro missä kohtaa Tooraa käsketään ympärileikkaamaan muita kuin Aabrahamin jälkeläisiä?

        Kerro missä kohtaa pakanoiden käsketään pitää viitan tupsuja, luku ja jae, kiitos

        Jos olet Jeesuksen kanssaperillinen, jos olet, niin olet myös Aabrahamin siementä, koska:

        Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja.

        Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.

        Te olette profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: 'Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat'.

        Miehet, veljet, te Aabrahamin suvun lapset, ja te, jotka Jumalaa pelkäätte, meille on tämän pelastuksen sana lähetetty.

        Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
        Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
        Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
        Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä

        Ja ennen kaikkea:
        Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.

        Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.

        Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.

        Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.

      • selvää.on kirjoitti:

        "Kerro missä kohtaa pakanoiden käsketään pitää viitan tupsuja, luku ja jae, kiitos"

        Tässä kohtaa:

        "Sama laki olkoon teillä, niin muukalaisella kuin maassa syntyneelläkin; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 24:22)

        Niin, me olemme Aabrahamin perillisä. Tämä on Jumalan sana. Jumalan armosta meidät on oksatettu Israeliin, Jumalan pyhään perheeseen (Ef. 2, Room. 11). Joten miten ihmeessä me muka olisimme vapaat Jumalan Israelille antamasta laista?

      • selvääkin.selvempi

        Höpö höpö, tuossa puhutaan siellä syntyneistä ja sinne tulleista, ei muualla maailmassa asuvista pakanoista.

        Mutta koska noudatat mooseksen lakia ja olet aabrahamin siementä, silloin sinun kuuluu olla ympärileikattu.

        Ja edelleekin, millä oikeudella otat itsellesi tupsut viittaasi, koska se on selkeästi sanottu, että se kuuluu Israelilaisille, ei löydy pakoille tupsuista lakia.

      • selvääkin.selvempi kirjoitti:

        "Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista, ja sinne virtaavat kansat. Monet pakanakansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki (Toora), Jerusalemista Herran sana." Ja hän tuomitsee monien kansojen kesken, säätää oikeutta väkeville pakanakansoille, kaukaisiin maihin saakka. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan." (Miika 4:1-3)

        Puhutaanko tässä siellä syntyneistä ja sinne tulleista?

      • rtywretwre

        Kyllä, näin tulee tapahtumaan, sillä tuhatvuotisen valtakunnan aikanakin syntyy lapsia jne, kunnes saat ana päästetään uudelleen viilitsemään näitä ihmisiä, et näköjään ole perillä ollenkaan lopun ajan tapahtumista, milloin tapahtuu mitäkin.

        Ja edelleekin, millä oikeudella otat itsellesi tupsut viittaasi, koska se on selkeästi sanottu, että se kuuluu Israelilaisille, ei löydy pakanoille tupsuista lakia.

      • rtywretwre kirjoitti:

        Toorassa sanotaan, että laki on tismalleen sama niin pakanoille kuin muukalaisillekin. Joten tupsut kuuluvat myös meille.

        Millä oikeudella otat Toorasta itsellesi kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäskyn?

      • ryeryery
        Kristitty.net kirjoitti:

        Toorassa sanotaan, että laki on tismalleen sama niin pakanoille kuin muukalaisillekin. Joten tupsut kuuluvat myös meille.

        Millä oikeudella otat Toorasta itsellesi kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäskyn?

        samalla oikeudella kuin sinä poistat ympärileikkauksen ja pidät tupsut

    • kamalaaaa

      Kristitty.njet sinullahan iki oma ilosanomasi "Pitäisikö olla vaita siitä tosiasiasta, että Jumala pyhässä sanassaan käskee tappamaan erittäin vakavista synneistä? "
      Laitahan tänne kohdat ja jakeet Apostolien teoista, missä kristityt, kivittävät ja tappavat vakaviin synteihin syyllistyneitä?
      Sinun oppisi on antikristuksen oppi. Sinä haluat uhrata eläinuhreja, vaikka Jumala on sanonut ettei enää uhria tarvita eikä Jumala edes halua Mooseksen lain mukaisia uhreja eikä Jumala ole niihin mielistynyt. Sinä uhmaat kirjoituksillasi Korkeinta.
      Olet antikrillisyyden ilmentymä.

    • Milloinkohan kamalaaaa ja Laskuntulos ymmärtävät, että minä tosiaankaan en keskustele heidän kanssaan?

    • Joku opettaa, että saa rikkoa kymmentä käskyä, niin se on armoa, mutta jos opettaa, että meidän tulee noudattaa Jumalan pyhää, vanhurskasta ja hyvää lakia, Tooraa, niin se on perkeleestä? On siis perkeleestä noudattaa kymmentä käskyä ja rakkauden kaksoiskäskyä? Niinkö?

      • lupausten_perillinen

        Minä en ole koskaan rikkonut Mooseksen lakia.

      • lupausten_perillinen kirjoitti:

        Minä en ole koskaan rikkonut Mooseksen lakia.

        Kiitos tiedosta.

    • kamalaaaa

      kristitty. njet, oppisi on antikristuksen oppi. Sinä haluat uhrata eläinuhreja, vaikka Jumala on sanonut ettei enää uhria tarvita eikä Jumala edes halua Mooseksen lain mukaisia uhreja eikä Jumala ole niihin mielistynyt. Sinä uhmaat kirjoituksillasi Korkeinta.

      • onkmiulpienetaivot

        Perinnäistavat... monilla uskovilla on ongelma siinä, etteivät he elä tätä päivää.
        Nykyajan jotkut uskovat vastaavat 2000 vuotta sitten eläneitä kirjanoppineita.

        "Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan uudistukaa..."

        Jeesus sanoi: "en minä teitä (mooseksen lain kannattajia) ole tullut tuomitsemaan. Teillä on tuomitsijananne Mooses, johon te laitatte toivonne".

        Härän aika, Oinaan aika (Mooses), Kalojen aika (Jeesus), Vesimiehen aika (alkaa n. 2160)

    • jyughdf

      Pakana, joka uskoo Jeesukseen on kristitty pakana. Kristitty.net ei ole uskossa ja siksi hän on pelkkä pakana.

      • Miten on automaattisesti kristitty, jos uskoo Jeesukseen? Minä en ole kristitty, koska en pyhitä sunnuntaita, syös saastaista tai vietä joulua. En ole kristitty, vaan messiaaninen. Koita jo tajuta.

      • Millä perusteella väität, että minä en ole uskossa? Minä uskon pelastuvani yksin Kristuksen armosta, mutta en tarvitse siihen minkään kirkkokunnan dogmeja tai riittejä.

      • Sattuukototuus

        Kun sanot pelastuvasi "yksin Kristuksen armosta", sinä kuulostat yhtä vakuuttavalta kuin Pohjois-Korean kansalainen, joka kehuu maansa päämiestä Kim Jong-unia ja tämän suurta armeliaisuutta ja hyvyyttä.

    • tyuerjert

      Kristitty.net valehtelee jatkuvasti ja hän on itse sanonut, että hän ei ole kristitty.

      • Kerro yksikin esimerkki, missä kohtaa minä olen valehdellut. Se on totta, että minä en ole kristitty, koska en pyhitä sunnuntaita, syö saastaista tai vietä joulua. Minä olen messiaaninen.

      • 74848999
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kerro yksikin esimerkki, missä kohtaa minä olen valehdellut. Se on totta, että minä en ole kristitty, koska en pyhitä sunnuntaita, syö saastaista tai vietä joulua. Minä olen messiaaninen.

        Aina kun sinä käytät tuota nimimerkkiä, sinä valehtelet.

    • karkoittaapois

      Perkeleen palvelijoiden kanssa ei kannata keskustella.

      Ettekö te nyt tajua, että Kristitty njet ei puhu Jeesuksesta lainkaan...

      Hän on ateisti joka on tullut kiusaamaan täällä olevia uskovia..

      Sanat eivät tee kenestäkään uudestisyntynyttä uskovaa .. ei hän pysty sanomaan onko hän uudestisyntynyt vai ei .. hän ei ole koskaan sitä sanonut ,, eikä sano.

      Onneksi näillä kristitty njetinpalstoilla ei ole kuin muutama hassu kirjoittaja, jotka käyttävät kymmeniä eri nimimerkkejä .. minäkin olen käyttänyt vähintään sataa eri nimimerkkiä kirjoituksissani ... pistän nimimerkiksi aina sen mikä mieleen juolahtaa ..

      Kristitty njetillä ei ole Jeesuksen kutsua mihinkään työhön, siksi hän joutaa täällä olemaan alvariinsa .. vaimon kanssakin on niin etäiset välit, ettei paljon kotona tarvitse puhella..

      Hänen ainoa päämääränsä on saada mahdollisimman monta luopumaan Jeesuksen seuraamisesta ja estää mahdollisimman monia tulemaan Jeesuksen luo .. kenen kutsua hän siis noudattaa.

      Hän on katkeroitunut, kun hänet on ajettu seurakunnasta pihalle siveettömän elämän tähden .. ei muutoin olisi niin valtavasti vihaa täynnä helluntaiseurakuntia kohtaan ..

      Uskomattomat saavat hänen kirjoituksistaan aivan järkyttävän kuvan Jumalasta .. aivan järkyttävän kuvan .. se on hänen tarkoituksensakin!!!

      • Kirjakääröt

        "Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain." (Dan 7:25)

        "Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi. Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa." (Ilm 13:5,6)

        "Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus." (Ilm 12:17)

      • onkmiulpienetaivot
        Kirjakääröt kirjoitti:

        Vähissä on teillä eväät... En näe kristitty.netissä juuri muuta huvittavaa, kuin sen, että hän haluaa noudattaa vanhan testamentin Mooseksen lakia.
        Hän periaatteessa siis kuvastaa niitä kristittyjä, jotka muistuttavat nykyajan kirjanoppineita - jos et usko heidän sanaansa, olet kadotettu, tai jos et usko, että Jeesus on jumala, niin sama juttu, taas helvettiin.
        Kun tutustuu raamatun ristiriitaisuuksiin, koraaniin ja urantiakirjaan, voidaan kysyä, missä on totuus?
        Kuka kokosi raamatun, mitä poistettiin, mitä lisättiin?

      • "Ettekö te nyt tajua, että Kristitty njet ei puhu Jeesuksesta lainkaan..."

        Montako miljoona kertaa minä olen sanonut, että me pelastumme yksin armosta, uskomalla Jeesukseen? Ja minä muka en puhu Jeesuksesta lainkaan? Minähän siteeraan usein ja monta kertaa suoraan Jeesusta, joka itse sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto.

    • kamina_kuumaksi

      Kirjakääröt, sinusta on kirjoitettu: Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain.
      Sinä olet muuttanut Mooseksen lain koskemaan pakanoita, vaikka Moosessen laki olivoimassa vain Israelin porttien sisäpuolella.
      Sinä ja sinun saatanan syngoogasi olette valinneet vain muutamia lain kohtia, mitä haluatte noudattaa, ette noudata lakia viimeistä piirtoa myöten. Kuitenkin vaaditte helluntailaisia noudattamaan koko lakia viimeiseen piirtoon.
      Sinä ja sinun saatanan synagoogasi odotatte antikristuksen ilmestymistä. Odottatte sitä, että antikristus asettuu Jumalan temppeliin ja alkaa uhrata Mooseksen lain mukaisia uhreja.

      • Elis.K

        Kirjakääröt lainaa ihan asianmukaisia Raamatun jakeita, mistä sinä saat raivarin. Aika kummallista. Valvot öisin ja kirjoittelet kaikenlaista roskaa yön pimeydestä. Luuletko, että kukaan voi ottaa sinua vakavasti?

      • Kirjakääröt

        "Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia." (2 Piet 3:15,16)

      • kopsattu.toisesta.kesk

        >>Sinä ja sinun saatanan synagoogasi odotatte antikristuksen ilmestymistä. Odottatte sitä, että antikristus asettuu Jumalan temppeliin ja alkaa uhrata Mooseksen lain mukaisia uhreja. <<

        Raamatun mukaan antikristus lakkauttaa Mooseksen lain mukaiset eläinuhrit 3,5 vuodeksi. Antikristus on laittomuuden ihminen, joka nimenomaan vastustaa lakia. Tätä sinä et halua ymmärtää.

        "Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala." (2 Tess 2:3,4)

        "Uusi hallitsija lähettää väkensä ja saastuttaa kaupungin ja pyhäkön, mutta tulva tekee hänestä lopun. -- Ja tuho on säädetty, ja se kestää sodan loppuun asti. Hän on tekevä liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi sitä viikkoa hän on lakkauttava teuras- ja ruokauhrin. Ja temppelin ylimmällä kohdalla on oleva turmion iljetys aina siihen saakka kun turmion tuoja vääjäämättä joutuu turmioon." (Dan 9:27)

        "Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain." (Dan 7:25)

      • Ai Kirjakääröt on nyt antikristus, kun hän ei muuta teekään kuin siteeraa suoraan Jumalan pyhää sanaa?

    • holymessage

      Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".

      Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

      joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

      Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

      Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."

      "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista". Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

      Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.

      Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,

      Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

      olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset; ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;

      Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

      Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!

      te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn, ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi; sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön" ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen";
      vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja

      • kopioidaan.tämäkin

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki!" (Gal 2:17)

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. " (Matt 5:19)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:12,13)

        "On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen." (1 Kor 7:19)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

      • onkmiulpienetaivot
        kopioidaan.tämäkin kirjoitti:

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi."

        "Missä lakia ei ole, siellä ei synneistä pidetä kirjaa"...

    • holymessage

      tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,

      Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
      Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".

      Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

      joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

      Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

      Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."

      "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista". Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

      Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.

      Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,

      Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

      olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset; ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;

      Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

      Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!

      te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn, ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi; sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön" ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen";
      vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
      Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
      Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
      Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.

      • Kirjakääröt

        "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room 3:31)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:17-19)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

      • rdyeryherye

        Et voi noudattaa mooseksen lakia niin Suomessa kuin missään muuallakaan maailmassa, joten olet lain rikkoja. Ja mitä lain rikkojille pitäisi sinun uskontosi mukaan tehdä? Sinäpä se tiedät.

      • Kerro missä kohtaa tässä sanotaan, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?

      • eyeyery
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kerro missä kohtaa tässä sanotaan, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?

        Et voi noudattaa mooseksen lakia niin Suomessa kuin missään muuallakaan maailmassa, joten olet lain rikkoja. Ja mitä lain rikkojille pitäisi sinun uskontosi mukaan tehdä? Sinäpä se tiedät.

        Heviä kuunteleva piipunpolttaja neuvoo muita miten lakia noudatetaan, todella uskottavaa....

      • eyeyery kirjoitti:

        Noudatanpas.

      • teyetyery
        Kristitty.net kirjoitti:

        Noudatanpas.

        et noudata, koska ympärileikkaus on tärkeimpiä asioita mooseksen laissa, ja tupsuja kannat, vakk ei sinulle kuulu, ja noukit rusinat pullasta lakien suhteen.
        Fariseukset laittoivat toisten selkään kuormia joita eivät itsekään pystyneet noudattamaan.

      • teyetyery kirjoitti:

        Kerro nyt vain, missä kohtaa Tooraa käsketään ympärileikata muita kuin Aabrahamin jälkeläisiä?

      • rtrturturt
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kerro nyt vain, missä kohtaa Tooraa käsketään ympärileikata muita kuin Aabrahamin jälkeläisiä?

        samassa kirjassa jossa sanotaan tupsujen kuuluvan vain israelilaisille

    • Joka kuudes maailman lapsista elää sotatoimialueella ja täällä vain kirjoitellaan ja väitellään tyhjänpäiväisiä! Väittelytkö auttavat noita hädässä ja puutteessa ja pelossa eläviä lapsia!

      Pyhä Henki pyytää sinua Jeesuksen työhön .. miksi viivyttelet ja kieltäydyt..

      Ellet vielä ole Jeesuksen oma, anna kiireesti itsesi Jeesukselle..

      Älä kieriskele omassa omahyväisyydessäsi ja paremmuudessasi ja itsekkyydessäsi, vaan anna Jeesuksen osoittaa sinulle, millainen sydämesi oikeasti on..

      Jeesus odottaa sinua tulevaksi .. hänellä on huutava pula työmiehistä ..

      • ryeryeryery

        Puutteessa ja pelossa olevia lapsia on ihan kotimaassakin, Jeesus käski auttaa lähimmäistä, ei kaukana olevaa.
        ENsin lähimmäiset, sitten kun he ovat avun saaneet, niin siitä eteenpäin.

        Jos et ymmärtänyt, niin lähimmäinen tarkoittaa sitä lähintä olevaa, ei toisella puolella maailmaa olevaa. EI ole syntiä heitäkään auttaa, mutta ensin lähimmäinen.

    • LopetaJo

      Koita nyt jo ymmärtää, että ei me lakia haukuta, vaan sinun Jumalan sanan vastaista vouhkaamista, kun vaadit uskovia yrittämään lain avulla saada Jumalan hyväksyntä.
      Laki on edelleen voimassa ja se on Pyhä ja Vanhurskas, MUTTA uskon tultua emme ole enää kasvatajan (lain) alaisia. (Gal 3:25) Ja tämä on Raamatun ilmoitus!
      Vai oletko niin epäuskon vallassa ettet näe näinkin selvästi kirjoitettua Raamatun tekstiä?

      • Kirjakääröt

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon. " (Room 6:14-16)

        "Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa." (Room 8:7-9)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:17-19)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

      • Kirjakääröt

        "Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki!" (Gal 2:17)

      • "kun vaadit uskovia yrittämään lain avulla saada Jumalan hyväksyntä."

        Missä kohtaa minä olen näin opettanut? Olen miljoonia kertoja sanonut, että me pelastumme yksin Kristuksen armosta. Mutta uudessa liitossa armon alla emme saa tehdä syntiä, vaan meidän on noudatettava lakia (Room. 6:15).

        "Laki on edelleen voimassa ja se on Pyhä ja Vanhurskas, MUTTA uskon tultua emme ole enää kasvatajan (lain) alaisia. (Gal 3:25) Ja tämä on Raamatun ilmoitus!"

        Ai laki on pyhä ja vanhurskas ja voimassa, mutta emme ole lain alla? Niin, emme olekaan lain alla, vaan armon alla, mutta Paavali vääntää meille rautalangasta, että se ei tarkoita, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa ainuttakaan Tooran käskyä (Room. 6:15).

    • tutkivatuomari

      Kerro missä kohtaa Raamattua ja missä kohtaa Raamattua.. jne..

      Sinä kristitty.net suollat tuuttisi täydeltä pelkkiä syytöksiä niitä Jeesukseen uskovia kohtaan, jotka eivät ole samaa mieltä asioista kanssasi. Ja vaikka olisivat samaa mieltä, Sinä nikkiä toistuvasti vaihtamalla edelleenkin riitautat asiat. Ja ellei mielipiteensä esittäjä yhdy mielipiteisiisi, Sinä itse vastaat omiin kysymyksiisi ja tällä tavalla vedätät keskusteluavaustasi eteenpäin. Seuraavaksi Sinä kehua retostat omia kannanottojasi ja esität aiheesi olevan muka mielenkiintoinen keskusteluaihe, vaikka Sinä itse vastaat omiin kysymyksiisi. Suollat pitkiä Raamatun sanankohtia muka perusteluiksi asiallesi.

      Mitä keskustelua se tuollainen tyyli edustaa?

      Kyseessä on omaa itsekästä oppiaan suoltava paisunut narsisti, joka ei hyväksy sitä Jeesuksen vapaata elämää lähimmäisissään, joka täysin poikkeaa kaltaisesi itsekkään narsistin lakihenkisestä elämästä.

      • Kirjakääröt

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:17-19)

        "Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista."

        "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room 3:31)

        "sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan." (Ap.t 25:8)

        "Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä," (2 Tim 4:8)

        "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm 14:12)

      • jpojpopoipo

        Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.

        Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
        sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
        Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia

      • Raamatussa.on.näin
        jpojpopoipo kirjoitti:

        lain alainen = vanha liitto
        armo alainen = uudessa liitossa, jos tekee parannuksen laittomuudesta
        tuomittu = joka sanoo Jeesukselle Herra, Herra ja siitä huolimatta kieltää lain

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon. " (Room 6:14-16)

        "Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa." (Room 8:7-9)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:17-19)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

      • Sinulle tiedoksi, että minä kirjoitan tänne ainoastaan tällä nikillä. Minulla ei ole mitään tarvetta multinikkeillä.

        Kysyn missä kohtaa Raamattua sanotaan, koska Raamatun tulisi olla meidän ylin auktoriteettimme. Selvästi helluntailaisille se ei ole sitä.

    • holymessage

      Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
      tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
      Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
      Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
      Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
      joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
      Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.
      Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."
      "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista". Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
      Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
      Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
      Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

      olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset; ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
      Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
      Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
      te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn, ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi; sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön" ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen";
      vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
      Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
      Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
      Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
      Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä; sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.

      • TodellisuusOnKristus

        Aamen. Minusta on KÄSITTÄMÄTÖNTÄ, että yllä olevat raamatunpaikat (ja vaikkapa roomalaiskirjeen 7. luvun) luettuaan ihminen, joka on PAKANA, kykenee jatkamaan Mooseksen lain koohkaamistaan. Nämä Mooseksen laki -koohkaajat eivät tajua olevansa Paavalin katsannossa LAIN RIKKOJIA.
        "Sillä jos minä UUDESTAAN rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja."

      • TodellisuusOnKristus

        Mutta tällaisen koohkaamisen toisaalta ymmärtää siinä valossa, että samainen ihminen pystyy kysymään ihmisiltä, jotka sanovat, ettei Mooseksen laki heitä koske: "Eli te saatte RIKKOA Mooseksen lakia?" Hän ei todellakaan tunnu käsittävän sitä, että tuo kysymys on yhtä ääliömäinen ja vajaaälyinen kuin esimerkiksi venäläisen suomalaiselle esittämä kysymys: "Ai te saatte siellä Suomessa RIKKOA Venäjän lakeja?" Ja vaikka tälle paukapäälle on tullut muutamaankin otteeseen sellostettua tuon kysymyksen idioottimaisuus, hän esittää sen yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

      • onkmiulpienetaivot
        TodellisuusOnKristus kirjoitti:

        "Älkää tyhjiä hokeko, sillä sellaista tekevät pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa takia kuullaan paremmin".
        Toki näyttäisi siltä, että tämä koskee pääasiassa - kuten oikein ymmärrän - rukousta Jumalalle. Ortodoksit hokevat "herra armahda", ja tekevät muutakin mitä Jeesus on kieltänyt, mm. myyvät kirkossa.

      • Kirjakääröt

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

      • Eikäsitä

        Olen ortodoksi ja taustani takia luen mielenkiinnolla näitä keskusteluja ja tätä ketjua lukiessa ei todella voi muuta kuin rukoilla: Herra armahda! Järkyttävää panettelua, itsensä korottamista, oikeassa olemisen tarvetta... Tätäkö on oikea usko?

      • YouKnobHead
        Eikäsitä kirjoitti:

        Ja sinäkö ET muka korota itseäsi tuolla kommentillasi? Ääliö.

      • Eikäsitä
        YouKnobHead kirjoitti:

        Ja sinäkö ET muka korota itseäsi tuolla kommentillasi? Ääliö.

        En koroita. Olen yhtä syntinen kuin sinäkin ja vielä enemmänkin. Inhottaa vain tälläinen kirjoittelu. Sinä haukut minua, minä en hauku sinua. Ole siunattu, kuka oletkin.

      • TodellisuusOnKristus kirjoitti:

        Mutta tällaisen koohkaamisen toisaalta ymmärtää siinä valossa, että samainen ihminen pystyy kysymään ihmisiltä, jotka sanovat, ettei Mooseksen laki heitä koske: "Eli te saatte RIKKOA Mooseksen lakia?" Hän ei todellakaan tunnu käsittävän sitä, että tuo kysymys on yhtä ääliömäinen ja vajaaälyinen kuin esimerkiksi venäläisen suomalaiselle esittämä kysymys: "Ai te saatte siellä Suomessa RIKKOA Venäjän lakeja?" Ja vaikka tälle paukapäälle on tullut muutamaankin otteeseen sellostettua tuon kysymyksen idioottimaisuus, hän esittää sen yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

        Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Toora on vain Israelille? Onko kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky muka vain Israelille?

      • Kerro missä kohtaa tässä sanotaan, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa ainuttakaan Tooran käskyä?

    • Heiherätys

      Ja uskisten hiekkalaatikko- ja kukkulan herra-leikit jatkuu! Toivottavasti kukaan apua tarvitseva ei koskaan eksy tänne lukemaan kirjoittelujanne...

      • onkmiulpienetaivot

        Tulin melkein vahingossa, ja täytyy todeta, että päiväni on pelastettu, kun sai nauraa.

      • YouKnobHead

        Jospa sinä pohkeeseennylkyttäjä olisit vain ihan hiljaa jos sinulla ei ole mitän asiaan liityvää sanottavaa? Ääliö.

    • lupausten_perillinen

      Tooravouhkaajat eivät ole koskaan uudesti syntyneet Jumalan lapsiksi. Tooramelskaaja määritti uudesti syntymisen ja parannuksen teon: uudesti syntyminen käyttäytymisen muutos , niin että tekee parannuksen lainrikkomisesta ja alkaa noudattaa laikia, näin tehden hän uudesti syntyy.

      • onkmiulpienetaivot

        "Jos jossain on kansa, joka ei ole profeetasta kuullut, kuten monilla alueilla on, ja jos joku elää kuten hänen sydämensä sanoo, ei tee lähimmäiselle mitä ei halua itselleen tekevän, ja tekee toisille sen, mitä haluaa tehtävän itselleen, häntä ei Jumalan armo tule hylkäämään"

        "Kuten tuli nielaisee puun lajia erottelematta, niin myös Jumalan pelastaa oikeamielisen uskontoon tai kansalaisuuteen katsomatta."

        "Oikea mitta on teille annettu."

      • niin.miten.on

        Sinun kommenttisi pilkkaa Jumalan Sanaa. Onko helluntailaisuus tällaista????

    • PasiToivonen

      >>Ortodoksit hokevat "herra armahda", ja tekevät muutakin mitä Jeesus on kieltänyt, mm. myyvät kirkossa. >>

      Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi".

      Mitä väärää tässä on?

    • Kertokaa missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme rikkoa kymmentä käskyä ja rakkauden kaksoiskäskyä?

      • 865868

        kerro mitkä mooseksen lait koskevat juutalaisia mitkä pakanoita, sinä kun otat lain sieltä ja toisen täältä, kuitenkin meidän muiden pitäisi noudttaa koko mooseksen lakia, tyypillinen fariseus

      • 865868 kirjoitti:

        Koko Toora koskee niin pakanoita kuin juutalaisiakin. Muutama poikkeus löytyy, jotka on selvästi kerrottu Toorassa. Ainoastaan Aabrahamin jälkeläiset tulee ympärileikata. Lehtimajanhuhlan aikaan lehtimajoissa tulee asua ainoastaan Israelissa syntyneet. Siinäpä ne.

      • tryrtyrtytr

        ethän sinäkään noudata koko mooseksen lakia, mutta silti käsket muiden sitä noudattaa, et ympärileikkauta itseäsi, käytät pakanana tupsuja, käytät sisävessoja jne

      • tryrtyrtytr kirjoitti:

        ethän sinäkään noudata koko mooseksen lakia, mutta silti käsket muiden sitä noudattaa, et ympärileikkauta itseäsi, käytät pakanana tupsuja, käytät sisävessoja jne

        Nuodatanpas.

      • tööt.tööt
        Kristitty.net kirjoitti:

        Nuodatanpas.

        et kykene, et ole nahkaasi leikannut, mutta tupsuja kannat

      • tööt.tööt kirjoitti:

        et kykene, et ole nahkaasi leikannut, mutta tupsuja kannat

        Kerro missä kohtaa Tooraa käsketään ympärileikata muita kuin Aabrahamin jälkeläisiä?

      • rrrrrrrrrr
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kerro missä kohtaa Tooraa käsketään ympärileikata muita kuin Aabrahamin jälkeläisiä?

        siinä samassa kirjassa josta otat toisen tuolta ja toisen täältä, mutta muille sälytät koko lain säädöksineen

      • rrrrrrrrrr kirjoitti:

        siinä samassa kirjassa josta otat toisen tuolta ja toisen täältä, mutta muille sälytät koko lain säädöksineen

        Luku ja jae kiitos, missä kohtaa käsketään ympärileikkaamaan muita kuin Aabrahamin jälkeläisiä.

      • erewte3t
        Kristitty.net kirjoitti:

        Luku ja jae kiitos, missä kohtaa käsketään ympärileikkaamaan muita kuin Aabrahamin jälkeläisiä.

        luku ja jae kiitos, missä pakanoiden käsketään pitämään viitan tupsuja

      • erewte3t kirjoitti:

        luku ja jae kiitos, missä pakanoiden käsketään pitämään viitan tupsuja

        4. Moos. 15:38

      • retertet
        Kristitty.net kirjoitti:

        4. Moos. 15:38

        Ilmeisesti et osaa sitten lukea, koska kenelle tässä puhutaan??

        4. Moos. 15:38 "Puhu israelilaisille ja sano heille, että heidän on sukupolvesta sukupolveen tehtävä itsellensä tupsut viittojensa kulmiin ja sidottava kulmien tupsuihin punasininen lanka.

        Olemmeko siis Israelilaisia???
        Kyllä me olemme Suomalaisia, juuri vietettiin itsenäisyyspäivää, Israelin itsenäöisyyspäivä on toukokuussa.

      • retertet kirjoitti:

        Osaatko itse lukea, lue Ef. 2 ja Room. 11, meidät pakanat on oksastettu Israeliin. Jos tupsut on vain Israelille, silloin kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky on vain Israelille. Toorassa sanotaan about miljoona kertaa, että laki on tismalleen sama niin pakanoille kuin juutalaisillekin.

      • Olli.Mäkelä
        retertet kirjoitti:

        Jes 56: 1- 6 " Näin sanoo Herra: Noudattakaa oikeutta ja tehkää vanhurskaus, sillä minun autuuteni on lähellä ja minun vanhurskauteni ilmestyy. Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa! Älkööt sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: " HERRA EROTTAA MINUT PERÄTI KANSASTANSA", älköönkä kuohittu sanoko: "Minä olen kuiva puu". Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani, heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä. Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, "

        Joten jos otamme Messiaan vastaan olemme liitossa Israelin Jumalan kanssa ja Tooraa on sydämessämme niinkun Jeremia ja Hesekiel kirjoitta ja pidämme sapattin niin olemme osa Israelin kansa mutta olemme vielä pakolaisia Israelin maasta.

      • Olli.Mäkelä kirjoitti:

        Aamen, koska meidät pakanat on Jumalan armosta oksastettu Israeliin ja liitetty pyhään perheeseen. Mutta Ef. 2 ja Room. 11 ovat myrkkyä helluntailaisille, niin kuin näyttää olevan suurin osa Raamatusta.

      • Laskuntulos
        Kristitty.net kirjoitti:

        Osaatko itse lukea, lue Ef. 2 ja Room. 11, meidät pakanat on oksastettu Israeliin. Jos tupsut on vain Israelille, silloin kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky on vain Israelille. Toorassa sanotaan about miljoona kertaa, että laki on tismalleen sama niin pakanoille kuin juutalaisillekin.

        Uusi liitto tehtiin JO Aabrahamin kanssa!

        Gal.3:15Veljet, minä puhun ihmisten tavalla. Eihän kukaan voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia eikä siihen mitään lisätä.

        Huom! Aabrahamin kanssa tehtyä liittoa ei voi kumota.

        3:16 Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.
        3:17 Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.

        Huom! Vanha liitto eli lakiliitto ei voi kumota Aabrahamin kanssa tehtyä uutta liittoa!

        3:18 Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta

        Huom! Perintö ei tule laista!

        3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

        Huom! Laki=toora oli Jeesuksen ristin kuolemaan asti.

        Toraistit teidän ei kannata elää vanhassa liitossa, koska sitä ei enää ole. Te olette orjuudessa syntyneen Gagarin lapsia.

        Me uudestisyntyneet kristityt elämme uudessa liitossa, joka tehtiin jo Aabrahamin kanssa!
        Me olemme Aabrahamin lapsia.
        Uudessa liitossa on uuden liiton lait.
        Me saamme käyttää vesivessaan, ajaa partamme emmekä tarvitse viitan tupsuja!

    • Holymessage

      Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

      Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä. Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".

      Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
      tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
      Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
      Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".

      Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

      joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

      Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

      Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."

      "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista". Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

      Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.

      Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,

      Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

      olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset; ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;

      Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

      Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
      te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn, ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi; sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön" ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen";
      vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
      Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
      Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
      Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
      Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
      Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
      sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
      Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
      Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: "Älä tartu, älä maista, älä koske!" -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?

      • Kerro minulle ystävä hyvä, joka spämmäät tämän joka ikiseen väliin, sanotaanko tässä, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?

      • suomi24.on.saastunut

        kamalaaaa, antitoraisti, no holymessage on ottanut uuden taktiikan. Hän kopioi samaa viestiä kuin pikkukakara häiritäkseen asiallista keskustelua. Hän haluaa sanoa aina viimeisen sana. Kun muut eivät usko häntä, niin hän alkaa tällä tavalla kiusaamaan.

        Hän valvoo yölläkin ja postaa kello 03 yöllä samoja viestejä pimeydestään. Rauhaton ei unta saa.

      • toiset.on.töissä
        suomi24.on.saastunut kirjoitti:

        kamalaaaa, antitoraisti, no holymessage on ottanut uuden taktiikan. Hän kopioi samaa viestiä kuin pikkukakara häiritäkseen asiallista keskustelua. Hän haluaa sanoa aina viimeisen sana. Kun muut eivät usko häntä, niin hän alkaa tällä tavalla kiusaamaan.

        Hän valvoo yölläkin ja postaa kello 03 yöllä samoja viestejä pimeydestään. Rauhaton ei unta saa.

        jospa hän on vaikka yötöissä ja on ruokatunnilla

      • uiu
        toiset.on.töissä kirjoitti:

        jospa hän on vaikka yötöissä ja on ruokatunnilla

        Tekee sitä myös aamulla ja keskellä päivää ja illalla.

      • rrrrrrrrrrr
        uiu kirjoitti:

        Tekee sitä myös aamulla ja keskellä päivää ja illalla.

        jos tekee pidennettyä päivää ja työviikkoa

      • uiu

      • ujnthjtyjty

    • Selvästi huomaa, että helluntailaisilla tällä palstalle ei ole rauhaa Kristuksessa, vaan pitää yötä päivää solvata, panetella, pilkata, herjata ja valehdella. Raamattu sanoo, että niillä on suuri rauha, jotka rakastavat Tooraa (Ps. 119:165). Tätä rauhaa eivät helluntailaiset tunne.

      • Laskuntulos

        Kristitty.net teki oikean analyysin itsestään!

        Selvästi huomaa, että kristitty.netillä tällä palstalle ei ole rauhaa Kristuksessa, vaan pitää yötä päivää solvata, panetella, pilkata, herjata ja valehdella (15000 kommenttia). Hänellä on suuri rauhattomuus, vaikka ei ole tooraa sydämessä.Tätä rauhaa eivät toraistit
        tunne.

      • kas_näin

        "Ne, jotka rakastavat sinun lakiasi, elävät rauhassa, mikään ei horjuta heitä." (Ps. 119:165)

        "Jumalattomat ovat kaukana pelastuksesta, koska he eivät piittaa sinun määräyksistäsi." (Ps. 119:155)

      • Laskuntulos kirjoitti:

        Kristitty.net teki oikean analyysin itsestään!

        Selvästi huomaa, että kristitty.netillä tällä palstalle ei ole rauhaa Kristuksessa, vaan pitää yötä päivää solvata, panetella, pilkata, herjata ja valehdella (15000 kommenttia). Hänellä on suuri rauhattomuus, vaikka ei ole tooraa sydämessä.Tätä rauhaa eivät toraistit
        tunne.

        Ei K.n täällä solvaa, pilkkaa tai panettele ketään, vaan te ja teidän isänne, jotka hylkäätte Herran lain!

        Joka korvansa kääntää kuulemasta lakia, sen rukouskin on kauhistus.
        Sananl. 28:9

    • Holymessage

      jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
      Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä. Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".

      Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
      tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
      Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
      Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".

      Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

      joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

      Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

      Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."

      "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista". Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

      Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.

      Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,

      Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

      olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset; ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;

      Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

      Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
      te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn, ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi; sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön" ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen";
      vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
      Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
      Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
      Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
      Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.

      Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

       Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
      Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön -sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.

      • Kirjakääröt

        lain alla = vanha liitto, ei uskoa Kristukseen
        armo alla = uusi liitto, jos on tehnyt parannuksen laittomuudesta
        tuomittu = sanoo uskovansa Kristukseen, mutta kieltää lain

        "Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä." (Room 7:12)

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon." (Room 6:14-16)

        "Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki!" (Gal 2:17)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:12,13)

        "On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen." (1 Kor 7:19)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. " (Matt 5:19)

        "Autuaat ovat ne, jotka hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olis ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät. Mutta ulkona ovat koirat ja velhot, ja huorintekiät ja murhaajat, ja epäjumalan palveliat, ja kaikki ne, jotka valhetta rakastavat ja tekevät." (Ilm 22:14,15)

        "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm 14:12)

      • tyrtyurtyutru

        Sama kuin kristittynet, laittaa mooseksen lain muitten niskaan, vaikka SUomen laki ei sitä salli.

        Room. 7:Vai ettekö tiedä, veljet-minä puhun lain tunteville-että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää?
        2 Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
        3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
        4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
        5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
        6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
        7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
        8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
        9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
        10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.

        1. Joh: 5 Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
        6 Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
        7 Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.

        Room. 6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
        4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
        5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
        6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
        7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
        8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
        9 tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
        10 Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
        11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
        12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
        13 Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
        14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.

        Gal. 2:3 Mutta ei edes seuralaistani Tiitusta, joka oli kreikkalainen, pakotettu ympärileikkauttamaan itseänsä.
        4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,
        5 me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.
        6 Ja nuo, joita jonakin pidettiin-millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön-nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään,
        7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille-
        8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa-
        14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"
        15 Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä;
        16 mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhuhurskaaksi lain teoista.

        Room 2:3 Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?

      • lykytiyukiyuiy
        tyrtyurtyutru kirjoitti:

        Room 2:14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
        15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä-
        16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
        17 Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi
        18 ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on,
        19 ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus,
        20 ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto:
        21 niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat;
        22 joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;
        23 joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?
        24 Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa", niinkuin kirjoitettu on.

        Matt. 23:15 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

        Matt. 15:7 Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:
        8 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,
        9 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'."
        10 Ja hän kutsui kansan tykönsä ja sanoi heille: "Kuulkaa ja ymmärtäkää.
        11 Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen."
        12 Silloin opetuslapset tulivat ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että fariseukset loukkaantuivat kuullessaan tuon puheen?"
        13 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.
        14 Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."

        Ap. t. 13:39 ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

        Gal. 2:21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.

        Gal. 3:11 Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".

        Gal. 5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta

        Joh 15:12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.

        Apt. 15:19 Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,
        20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
        28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
        29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

      • lykytiyukiyuiy kirjoitti:

        Jahas, ja tässä sanotaan missä kohtaa, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?

      • rtyyryryrt
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jahas, ja tässä sanotaan missä kohtaa, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?

        Jos et ole juutalainen, olet pakana, ja mitä pakanoille on kirjoitettu?

        Apt. 15:19 Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,
        20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
        28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
        29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

        Paavali oli Jeesuksen käskystä pakanoiden apostoli, Keefas, eli Pietari oli juutalaisten apostoli.

      • kopiokone
        rtyyryryrt kirjoitti:

        Ap.t 15.-luku käsitteli sitä, että pitääkö vastakääntyneen pakanan ottaa ympärileikkaus.

        Mooseksen laki ei edellytä ympärileikkausta muilta kuin Abrahamin jälkeläisiltä eli juutalaisilta, joten apostolit eivät vaatineet seurakuntaan liittymisen ehdoksi pakanoilta Mooseksen lain tarkoittamaa ympärileikkausta, mutta vaativat, että he alkavat heti noudattamaan Mooseksen lain neljää käskyä kieltoa syödä verta, harjoittaa haureutta, syödä epäjumalille uhrattua lihaa ja lihaa, josta ei oltu päästetty verta pois. Apostolit eivät halunneet vaivata pakanoita siinä kirjeessä enempää lain käskyillä, koska he odottivat pakanoiden opiskelevan lakia sapattisin synagogassa.

        Tämä kaikki käy parhaiten ilmi Biblia käännöksestä.

        Ap.t 15:19 Sentähden minä päätän, ettemme niitä häiritsisi, jotka pakanoista Jumalan tykö kääntyvät;
        20 Vaan kirjoittaisimme heille, että he välttäisivät epäjumalain saastaisuutta, ja salavuoteutta, ja läkähtynyttä ja verta.
        21 Sillä Moseksella on muinaiselta jokaisessa kaupungissa niitä, jotka häntä saarnaavat, koska se joka sabbatina synagogassa luetaan.

        Paavali oli paikalla, kun tästä päätettiin ja hän tietää, mitä kokouksen päätös tarkoitti. Kokous ei poistanut pakanoilta velvollisuutta noudattaa lakia. Sen takia Paavali vaati korinttilaisia ja roomalaisia pakanoita noudattamaan Mooseksen lakia.

        1 Kr 7:19 On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ----
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Sellainen tulkinta, että apostolien kokous olisi pakanoiden osalta kumonnut koko lain neljää käskyä lukuun ottamatta johtaisi siihen, ettei heidän tarvitse uskoa Jumalaan, Messiaseen ja he saavat vapaasti varastaa sekä murhata. Apostolien kokous ei tällaista tarkoittanut eikä päättänyt, vaan antoi aikaa pakanoille opiskella lakia synagogassa sapattisin, jotta he voivat sitä noudattaa.

        Paavali oli myöhemmin turhautunut Efeson seurakunnan laiskuuteen tehdä parannus, koska he eivät luopuneet pakanoiden tavoista, joten Paavali nuhteli heitä ja kehotti luopumaan pakanallisista tavoista, koska ne eivät kuulu Jeesuksen evankeliumiin.

        Ef 4:17 Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä,
        18 heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat tietämättömiä ja sydämeltään paatuneita.
        19 Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen.
        20 Mutta ei teille ole Kristuksesta tällaista opetettu,
        21 jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus, joka Jeesuksessa on.
        22 Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma.
        23 Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne
        24 ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää.

      • tytryrtuy
        kopiokone kirjoitti:

        Ap.t 15.-luku käsitteli sitä, että pitääkö vastakääntyneen pakanan ottaa ympärileikkaus.

        Mooseksen laki ei edellytä ympärileikkausta muilta kuin Abrahamin jälkeläisiltä eli juutalaisilta, joten apostolit eivät vaatineet seurakuntaan liittymisen ehdoksi pakanoilta Mooseksen lain tarkoittamaa ympärileikkausta, mutta vaativat, että he alkavat heti noudattamaan Mooseksen lain neljää käskyä kieltoa syödä verta, harjoittaa haureutta, syödä epäjumalille uhrattua lihaa ja lihaa, josta ei oltu päästetty verta pois. Apostolit eivät halunneet vaivata pakanoita siinä kirjeessä enempää lain käskyillä, koska he odottivat pakanoiden opiskelevan lakia sapattisin synagogassa.

        Tämä kaikki käy parhaiten ilmi Biblia käännöksestä.

        Ap.t 15:19 Sentähden minä päätän, ettemme niitä häiritsisi, jotka pakanoista Jumalan tykö kääntyvät;
        20 Vaan kirjoittaisimme heille, että he välttäisivät epäjumalain saastaisuutta, ja salavuoteutta, ja läkähtynyttä ja verta.
        21 Sillä Moseksella on muinaiselta jokaisessa kaupungissa niitä, jotka häntä saarnaavat, koska se joka sabbatina synagogassa luetaan.

        Paavali oli paikalla, kun tästä päätettiin ja hän tietää, mitä kokouksen päätös tarkoitti. Kokous ei poistanut pakanoilta velvollisuutta noudattaa lakia. Sen takia Paavali vaati korinttilaisia ja roomalaisia pakanoita noudattamaan Mooseksen lakia.

        1 Kr 7:19 On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ----
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Sellainen tulkinta, että apostolien kokous olisi pakanoiden osalta kumonnut koko lain neljää käskyä lukuun ottamatta johtaisi siihen, ettei heidän tarvitse uskoa Jumalaan, Messiaseen ja he saavat vapaasti varastaa sekä murhata. Apostolien kokous ei tällaista tarkoittanut eikä päättänyt, vaan antoi aikaa pakanoille opiskella lakia synagogassa sapattisin, jotta he voivat sitä noudattaa.

        Paavali oli myöhemmin turhautunut Efeson seurakunnan laiskuuteen tehdä parannus, koska he eivät luopuneet pakanoiden tavoista, joten Paavali nuhteli heitä ja kehotti luopumaan pakanallisista tavoista, koska ne eivät kuulu Jeesuksen evankeliumiin.

        Ef 4:17 Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä,
        18 heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat tietämättömiä ja sydämeltään paatuneita.
        19 Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen.
        20 Mutta ei teille ole Kristuksesta tällaista opetettu,
        21 jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus, joka Jeesuksessa on.
        22 Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma.
        23 Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne
        24 ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää.

        Gal. 2:3 Mutta ei edes seuralaistani Tiitusta, joka oli kreikkalainen, pakotettu ympärileikkauttamaan itseänsä.
        4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,
        5 me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.

      • Kirjakääröt
        tytryrtuy kirjoitti:

        >>Mooseksen laki ei edellytä ympärileikkausta muilta kuin Abrahamin jälkeläisiltä eli juutalaisilta, joten apostolit eivät vaatineet seurakuntaan liittymisen ehdoksi pakanoilta Mooseksen lain tarkoittamaa ympärileikkausta<<

        "Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun JÄLKELÄISTESI kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi. Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän." (1 Moos 17:10,11)

      • rtyyryryrt kirjoitti:

        Jos et ole juutalainen, olet pakana, ja mitä pakanoille on kirjoitettu?

        Apt. 15:19 Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,
        20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
        28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
        29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

        Paavali oli Jeesuksen käskystä pakanoiden apostoli, Keefas, eli Pietari oli juutalaisten apostoli.

        Päätettiinkö kokouksessa muka, että Toorasta tulee noudattaa ainoastaan näitä neljää käskyä? Sehän on täysin absurdia, silloin saisi tappaa, varastaa ja polttaa lapsiaan Molokille, koska näistä ei kokouksessa annettu mitään käskyä.

        "Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina." (Apt. 15:21)

        Mitä pakanat tekevät sapattina synagoogassa kuulemassa Moosesta, jos kokouksessa muka päätettiin, että Mooseksen laki ei koske pakanoita?

        Kopiokone sanoi saman asia mutta paremmin kuin minä ja perusteellisemmin.

      • kopiokone
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kopiokone sanoi saman asia mutta paremmin kuin minä ja perusteellisemmin.

        Minä olen kopiokone, joka kopioi aiemmin kirjoitettuja hyviä tekstejä muualta ;-D

    • kamina_kuumaksi

      Kopiokone, eli valehteleva tyhjänjauhaja kirjoittelee puuta heinää. Hän ei edes tunne lakia, josta vaahtoaa. Hän väittää valheellisesti: "Mooseksen laki ei edellytä ympärileikkausta muilta kuin Abrahamin jälkeläisiltä eli juutalaisilta.
      Siis Mooseksen laki käski ympärileikata kaikki muukalaiset, jotka asettuivat asumaan Israelin porttien sisäpuolelle.
      Kopiokone-nikin takana taitaa olla sama henkilö kuin numerosarjan.

      • Kirjakääröt

        "Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun JÄLKELÄISTESI kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi. Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän." (1 Moos 17:10,11)

      • Olli.Mäkelä

        kamina kuumaksi

        Emme asu israelin porttien sisäpuolella, joten mitää sää iniset siinä?

      • "Siis Mooseksen laki käski ympärileikata kaikki muukalaiset, jotka asettuivat asumaan Israelin porttien sisäpuolelle."

        Luku ja jae kiitos, missä kohtaa näin sanotaan.

      • ijiujoijuio
        Kristitty.net kirjoitti:

        "Siis Mooseksen laki käski ympärileikata kaikki muukalaiset, jotka asettuivat asumaan Israelin porttien sisäpuolelle."

        Luku ja jae kiitos, missä kohtaa näin sanotaan.

        Israel on maa, sen rajojen sisäpuolellakaan ei enää noudateta mooseksen lakia, koska sitä ei voida noudattaa missään maailmassa.
        Siellä on kyllä tulossa kolmas temppeli, jolloin uhraaminen aloitetaan uudelleen, mutta siihen saakka edes juutalaiset itse eivät voi koko lakia noudattaa.
        Ja kun se autolla ajaminenkin on tulen sytyttämistä, mutta ainahan voi kuskin ottaa.
        Enkä usko, että Israelin juutalaisetkaan enää lapion knassa tarpeillaan käy.

        Ja tietystikään eivät ole kivittäneet ketään hengiltä, ainakaan nykyisen Israelin olemassolon aikana.
        Ja silti täällä kotimaiset wannabe-juutalaiset vaativat sitä meiltä Suomen kansalaisilta Suomen lakien sijaan.
        Aivan kuin muslimit jotka haluavat sharia-lakia noudatettavan. Pitäisi jokaiselle ryhmälle olla omat rinnakkaiset lakinsa, siinäpä vasta yhteiskunta.

      • Kirjakääröt
        ijiujoijuio kirjoitti:

        "Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan" (Hep 10:28)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        "Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:23)

        "Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." (Matt 13:40-42)

      • ytuiytuioyiu

        Hep.10: Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
        12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
        13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
        14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
        15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
        16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
        17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".
        18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

        Room. 2 :14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
        15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä-

        1. Joh. 3:4 Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.

        Room. 6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla

        Matt. 7:3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
        4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
        5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.

    • kamina_kuumaksi

      Tooravouhkaajat opetelkaa itse lukemaan. Meinaatte siis että helluntailaisten pitää opettaa teille Mooseksen lakia??? Mooseksen laki on oppinne mukaan kirjoitettu teidän saastaisiin sydämiin. Niin miksi ette tunne lakia???

      • Kerro nyt vain, missä kohtaa Raamattua käsketään ympärileikkaamaan muita kuin Aabrahamin jälkeläisiä.

      • Kirjakääröt

        "Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. " (Matt 23:1-3)

        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa." (Matt 28:19,20)

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:19)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

    • kamina_kuumaksi

      Sinä suuri ja kaikkitietävä Raamatunutun tuntija et edes tiedä, missä kohtaa käsketään ympärileikata muita kuin Aabrahamin jäleläisiä. Haah!!!
      Suuri ja kaikkitietävä kirjäkäärö-nikki ei edes ymmmärrä sitä ,mitä hän tänne harhojense tueksi Raamatusta silppuaa. Haah!!!
      Nyt kun olette muuttaneet ajat ja lain, niin että olette ulottaneet Israelin portit tänne Pohjolaan asti, niin huomaatteko mihin kummaan ristiriitaan oppinne on joutunut?
      Teidän pitäisi selvittää ensin mitä vuotta tai edes vuosituhatta eletään.

      • Kirjakääröt

        "Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun JÄLKELÄISTESI kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi. Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän." (1 Moos 17:10,11)

      • kopiokone

        Kopsattu aiemmasta keskustelusta:

        Toorassa on käskyjä kaikille ihmisille, syntyperäisille juutalaisille, papeille, miehille, naisille, maataloutta harjoittaville, tuomareille, kuninkaille jne. Ympärileikkauksesta on annettu sellainen käsky, että se tulee tehdä Abrahamin suvun jäsenille. Pakanoille se on vapaaehtoista. Jeesus ei kumonnut Toorasta mitään.

      • Laskuntulos
        Kirjakääröt kirjoitti:

        "Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun JÄLKELÄISTESI kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi. Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän." (1 Moos 17:10,11)

        Gal.2
        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.

        Huom! Jos luulet, että vanhurskaus on saatavissa lain kautta silloin sinulla ei ole Jeesuksen sovitustyötä ristillä.

        Gal.3
        11 Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".

        Huom! Vanhurskaaksi ei tulla lain kautta!

        12. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
        13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -

        Huom! Jeesus lunasti meidät lain kirouksesta ristin kuolemalla!

        14. että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.

        Huom! Näin saamme Pyhän Hengen.

        Gal.3
        17.Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.

        Huom! Lakiliitto oli tietyn ajan. Se on kuollut ja kuopattu. Nyt elämme armotalouskaudessa!

        18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.

        Huom! Olemme vapaudessa syntyneitä Aabrahamin lupauksen lapsia!
        Katso myös Gal.4.22...

        19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä

        Huom! Laki lisättiin jäljestäpäin tietyksi ajaksi!

        Meillä uudestisyntyneillä kristityillä on uuden liiton lait. Me saamme käyttää vesivessaan, leikata partamme emmekä tarvitse viitan tupsuja!

      • lue.Raamattusi.paremmin

        Sinä et ole uudestisyntynyt. Jokaisen tulee uudesti syntyä vedestä ja Hengestä. Laki on Hengellinen. Liha ei alistu lakiin, koska liha ei ole Kristuksesta.

        Uuden liiton laki on Mooseksen laki, kuten Jeesus asian on yksiselitteisen selvästi sanonut.

        Galatalaiskirje ei kumoa lakia, vaan moittii vanhan liiton juutalaisuuteen kääntyneitä siitä, että he luopuivat uskosta Jeesukseen. Lain käskyjen noudattaminen ei voi pelastaa ketään, jos ei halua uskoa Kristukseen.

        Gal 1:6 Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin.

        Mutta ei Kristuskaan pelasta niitä, jotka eivät tee parannusta laittomuudesta.

        Matt 7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Sinä vääristelet Paavalin kirjoituksia juuri niin, kuin Pietari asiasta varoitti. https://keskustelu.suomi24.fi/t/15482657/pietarin-varoitus-paavalin-kirjeista

      • lue.Raamattusi.paremmin kirjoitti:

        Hyvä että joku jaksaa vastata Laskuntulokselle, minä en hänen kanssaan keskustele enää sanaakaan.

      • Laskuntulos
        lue.Raamattusi.paremmin kirjoitti:

        Saatko sinä käyttää vesivessaa?

      • Laskuntulos
        Kristitty.net kirjoitti:

        Hyvä että joku jaksaa vastata Laskuntulokselle, minä en hänen kanssaan keskustele enää sanaakaan.

        Se on hyvä, niin et saastuta harhaoppilasi puhdasta Jumalan sanaa.

    • Eikö Jeesus todellakaan ole kutsunut teitä mihinkään oikeaan työhön?

      Miksi ei ole kutsunut, kun hän haluaa jokaisen omansa kutsua työhön elopellolleen?

      Eikö hän käskenyt rukoilla työmiehiä elopellolle?

      Oletko sinä työmies?

      Miksi et ole työssä?

      • Eikö tämä käy aivan hyvin työstä?

    • kamina_kuumaksi

      Tooravouhaajat eivät tosiaan tunne edes Mooseksen laki, eivät vaikka täällä riehuvat laista. Tietenkin ympärileikkaus kuului kaikille, jotka halusivat asua Israelin porttien sisäpuolella. Jopa kristitty.njet itsekin on lainannut useita kertoja kyseistä lain kohtaa. Muuten, Raamatun esimerkin mukaisesti se nahan leikkaaminen suoritetaan terävällä kivellä, haah!

      Laki oli vain tulevan hyvän varjo . Myös ympärileikkaus oli vain varjokuva. "oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta".

      • Nyt se luku ja jae vain kiitos, missä kohtaa Tooraa käsketään ympärileikkaamaan pakanoita.

    • kamina_kuumaksi

      Voit katsoa itse Raamtusta. Vai eikö sinulla ole Raamattua?

      • niin.lukee.laissa

        No missä se sitten on?

        Ympärileikkaus on tarkoitettu Abrahamin jälkeläisille ja hänen perheen palvelusväelle. Tämä sen takia, että Jumala lupasi Abrahamin suvulle paljon jälkeläisiä. Ympärileikkaus on Lähi-idän kulttuureissa hedelmällisyyden merkki. Ulkomailla asuvia pakanoita ei tämä Mooseksen lain käsky koske:

        "Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun JÄLKELÄISTESI kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi. Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän." (1 Moos 17:10,11)

      • Jos sinä väität, että Toorassa käsketään ympärileikkaaman pakanoita, ei luulisi olevan vaikeata laittaa jakeita tänne. Joten luku ja jae kiitos, tai olet valehtelija. Niin kuin oletkin.

    • ihmiskäden_sormi

      Nyt tooravouhkaajien Mooseksen laki alkaakin jo ennen Moosesta. Aarahamin palvelijat olivat pakanoita.
      Tooravouhkaajat ovat siirtäneet Israelin rajat käsittämään koko maailman. He ovat nyös elävät ajassa ennen Jeesuksen syntymää. Toraistit ovat muuttaneet ajat ja lain.

      • olet.itse.antikristus

        Ai lakia noudattavat toraistit ovat muuttaneet Mooseksen lain ja juhla-ajat??? Ja HAHHAAAH

    • kamina_kuumaksi

      Mooseksen lain mukaan täytyy ympärileikkauttaa itsensä. Maassa syntyneillä ja muukalaisilla oli sama laki. Teillähän on nahanpalat paikoillaan. Ette ole noudattaneet lakia. Olette muutaneet lain.

      • Nyt se luku ja jae kiitos, missä kohtaa Raamattua käsketään ympärileikata muita kuin Aabrahamin jälkeläisiä. Kiitos.

      • tunnusta.kamala.syntisi

        kamalaaaa, kamina_kuumaksi, etkö pysty tunnustamaan mitenkään, että olet ollut väärässä tässä asiassa. Oletko teini-ikäinen, koska käyttäydyt kuin uhmaikäinen lapsi?

      • tunnusta.kamala.syntisi kirjoitti:

        kamalaaaa, kamina_kuumaksi, etkö pysty tunnustamaan mitenkään, että olet ollut väärässä tässä asiassa. Oletko teini-ikäinen, koska käyttäydyt kuin uhmaikäinen lapsi?

        kamina_kuumaksi on hyvin lähellä päästä minun bannilistalleni. Toistaiseksi hän ei ole suoraan haukkunut minua, joten toistaiseksi antaa olla.

      • niinpäniiin
        Kristitty.net kirjoitti:

        kamina_kuumaksi on hyvin lähellä päästä minun bannilistalleni. Toistaiseksi hän ei ole suoraan haukkunut minua, joten toistaiseksi antaa olla.

        kamalaaa, kamina_kuumaksi, antitoraisti, antilate jne. on sama henkilö. Suomi24 hellaripalstalla ei ole kuin muutama aktiivinen kirjoittaja, joista moni käyttää eri nimimerkkejä.

        Hän postaa ivallisen kommentin aina ketjun perään eikä kommentin perään. Hän kirjoittelee silloin tällöin yöllä klo. 03 kommentteja, kun ei saa unta tai se on katkonaista. Hän on kiivastunut ja levoton sielu, jolla ei ole rauhaa.

    • kamina_kuumaksi

      Kristitty.net, lapsonen, pitääkö myös vaipat vaihtaa???

      • Nyt se luku ja jae vain kiitos, missä kohtaa sanotaan, että ainuttakaan pakanaa tulisi ympärileikata.

    • kamina_kuumaksi

      Vaviskoon lapsosen nahanpala:
      Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.

      • Käsketäänkö tässä ympärileikata pakanoita? Ei tasan käsketä.

      • Huomaa kenelle tämä käsky annettiin, Aabrahamille. Toorassa ei ole ainuttakaan käskyä ympärileikata pakanoita.

    • kamina_kuumaksi

      Lapsonen älähän riehu, eläkä kirjoitte omiasi äläkä nimittele minua valehtelijaksi.
      Koko Israelin seurakunta viettäköön sitä ateriaa. Ja jos joku muukalainen asuu sinun luonasi ja tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, niin ympärileikkauttakoon kaikki miehenpuolensa ja sitten käyköön sitä viettämään ja olkoon silloin niinkuin maassasyntynyt. Mutta yksikään ympärileikkaamaton älköön siitä syökö. Sama laki olkoon maassasyntyneellä ja muukalaisella, joka asuu teidän keskuudessanne."
      Taitaapi nahanpalasi vavista.

      • Niin, ympärileikkaus oli täysin vapaaehtoista niille, jotka tahtoivat syödä pääsiäislammasta.

    • kamina_kuumaksi

      Mutta sinä lapsonen et saa Mooseksen lain mukaan syödä pääsiäislammasta. Olet ulkopuolinen. Mooseksen lain mukaan pitää viettää pääsiäistä. Siis et noudata Mooseksen lakia.

      • Saanhan minä viettää pääsiäistä, ainoastaan pääsiäislampaan syöminen on kielletty. Big deal.

    • kamina_kuumaksi

      Kristitty.net, mutta et voi sanoa noudattavasi Mooseksen lakia.

      • Voin sanoa. Mooseksen laki sanoo, että me voimme täyttää lain, tämä on Jumalan sana.

        "Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää." (5. Moos. 30:14)

      • wt34t34
        Kristitty.net kirjoitti:

        Voin sanoa. Mooseksen laki sanoo, että me voimme täyttää lain, tämä on Jumalan sana.

        "Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää." (5. Moos. 30:14)

        Tuo kohta on kirjoitettu profetiaksi, sillä eihän israelia oltu ajettu ympäri maailmaa, kun eivät olleet edes vielä ottaneet maata haltuunsakaan, joten miten Jumala olisi voinut koota heitä silloin?

      • laki.uudessa.liitossa
        wt34t34 kirjoitti:

        Ko. jae ei ole profetia, vaan siinä ilmoitetaan, että lakia pystyy noudattamaan, koska se ei ole vaikea. Vastaava asia löytyy myös uudesta testamentista.

        1 Joh 5:3:
        3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. [Matt. 11:30]

        Monet hokeva hellariseurakunnissa, ettei kukaan pysty täyttämään lakia kuin yksin Jeesus. Aika ovela väännös, mutta asia on toisin.

        Room 2:
        27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      • wt34t34 kirjoitti:

        Tuo kohta on kirjoitettu profetiaksi, sillä eihän israelia oltu ajettu ympäri maailmaa, kun eivät olleet edes vielä ottaneet maata haltuunsakaan, joten miten Jumala olisi voinut koota heitä silloin?

        AI se on profetia? Tuossahan puhutaan laista ja sen noudattimisesta nyt eikä huomenna, mikä käy selväksi kun luet koko luvun.

    • lupausten_perillinen

      "Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää" on profetia uudesta liitosta. Vanhassa liitossa lakia ei kirjoitettu ihmisten sydämiin.

      • laki.uudessa.liitossa

        Vanhassa liitossa rikottiin Mooseksen lakia vastaan ja uudessa liitossa kirjoitetaan laki ihmisten sydämiin, jotta he noudattaisivat sitä.

        Hep 8:
        7 Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista.

        Jer 31:
        31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. [Hepr. 8:8-12 : Jer. 32:40]
        32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
        33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. [Jes. 51:16, Jes. 59:21]

        Room 2:
        13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia. [Luuk. 11:28; Jaak. 1:22]

      • Ei ole mikään profetia, siinä puhutaan lain noudattamisesta tänään eikä huomenna. Ja siinä sanotaan, että me voimme täyttää lain. Selitä miten uudessa liitossa muka helluntailaisten opin mukaan täytetään laki, kun laki on kumottu ja tehty mitätöidyksi?

      • kopkokopp
        Kristitty.net kirjoitti:

        Ei ole mikään profetia, siinä puhutaan lain noudattamisesta tänään eikä huomenna. Ja siinä sanotaan, että me voimme täyttää lain. Selitä miten uudessa liitossa muka helluntailaisten opin mukaan täytetään laki, kun laki on kumottu ja tehty mitätöidyksi?

        Uudestisyntynyt ei tarvitse listaa siitä mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä.
        SItä varten on annettu Pyhä Henki, koska ilman Pyhää Henkeä, ei ihminen voi elää Jumalan tahdossa, sillä Pyhä Henki itse opettaa meitä.
        "vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman"

        "Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."

        Se joka rakastaa, ei halua rikkoa rakkauden kohdetta vastaan. EI siihen tarvita mitään listaa, että saako hakata, raiskata, varastaa jne.

        Hyvin yksinkertainen asia, jota näköjään joidenkin on vaika ymmärtää, tai se johtuu siitä että he eivät ole koskaan täyttyneet Pyhällä Hengellä, joten heillä ei ole silloin mitään tietoa mikä on oikein, mikä väärin.

        Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
        Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

      • kopkokopp kirjoitti:

        Aika hienosti toimii tuo Pyhä Henki helluntaiseurakunnissa, jotka ovat täynnä laittomuutta ja haureutta.

        Raamatun mukaan synti on laittomuutta, eli Jumalan lain rikkomista:

        " Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1. Joh. 3:4)

        Se ei ole mitään muuta. Jos haluamme elää vanhurskasti, ainoa keino on ahkerasti tutkia Jumalan sanaa, joka kertoo meille, mikä on oikein ja väärin. Helluntailaiset eksyvät, kun uskovat, että eivät tarvitse lakia mihinkään. Raamatussa meidän käsketään tutkia Jumalan pyhää lakia yötä päivää:

        "Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!" (Ps. 1:1,2)

      • varo.eksytystä
        kopkokopp kirjoitti:

        Uudestisyntynyt ei tarvitse listaa siitä mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä.
        SItä varten on annettu Pyhä Henki, koska ilman Pyhää Henkeä, ei ihminen voi elää Jumalan tahdossa, sillä Pyhä Henki itse opettaa meitä.
        "vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman"

        "Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."

        Se joka rakastaa, ei halua rikkoa rakkauden kohdetta vastaan. EI siihen tarvita mitään listaa, että saako hakata, raiskata, varastaa jne.

        Hyvin yksinkertainen asia, jota näköjään joidenkin on vaika ymmärtää, tai se johtuu siitä että he eivät ole koskaan täyttyneet Pyhällä Hengellä, joten heillä ei ole silloin mitään tietoa mikä on oikein, mikä väärin.

        Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
        Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

        Pyhä Henki ei käske rikkomaan lakia.

        Liha ei alistu noudattamaan lakia, koska liha ei ole Kristuksesta. Helluntaiseurakunnissa on paljon vierasta tulta, joka ei ole Kristuksesta vaan laittomuuden miehen antikristuksen hengestä.

        Room 7:
        Me tiedämme, että laki on hengellinen.

        Room 8:
        7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. [Matt. 12:34; Room. 5:10; Kol. 1:21; Jaak. 4:4]
        8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
        9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. [1. Kor. 3:16; 1. Joh. 3:24]

        Matt 24:
        24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.

      • näin.se.on
        kopkokopp kirjoitti:

        Uudestisyntynyt ei tarvitse listaa siitä mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä.
        SItä varten on annettu Pyhä Henki, koska ilman Pyhää Henkeä, ei ihminen voi elää Jumalan tahdossa, sillä Pyhä Henki itse opettaa meitä.
        "vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman"

        "Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."

        Se joka rakastaa, ei halua rikkoa rakkauden kohdetta vastaan. EI siihen tarvita mitään listaa, että saako hakata, raiskata, varastaa jne.

        Hyvin yksinkertainen asia, jota näköjään joidenkin on vaika ymmärtää, tai se johtuu siitä että he eivät ole koskaan täyttyneet Pyhällä Hengellä, joten heillä ei ole silloin mitään tietoa mikä on oikein, mikä väärin.

        Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
        Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

        Sinussa ei ole Pyhää Henkeä, etkä ole uudestisyntynyt.

      • kannattaa.miettiä
        näin.se.on kirjoitti:

        Sinussa ei ole Pyhää Henkeä, etkä ole uudestisyntynyt.

        sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan;

        Miten Pyhää Henkeä voi pilkata? Siten, että pilkkaa Pyhällä Hengellä täyttynyttä ihmistä, sitä ihmistä, jonka kanssa sinun pitäisi jakaa iankaikkisuus.

        Miten muutoin voit pilkata? Jos toisessa on ihmisessä on Pyhän Hengen sinetti, hänessä on Jumalan sinetti, mutta sinä katsot itse arvolliseksi julistaa tuollaista?

        No itsehön vastaan suusi sanoista, sillä JOKAISESTA sanasta sinut otetaan tilille.

        Mitä se kertoo sinusta? Sen, että olet tehnyt Phän Hnegen pilkan, vihaat veljeäsi/sisartasi, joten peritkö raamatun mukaan taivasteb valtakunnan?

        Menetkö tämän jälkeen "palvelemaan" Herraa ja pyytämään Jumalalta jotain?
        Lycka till.

      • näin.se.on
        kannattaa.miettiä kirjoitti:

        Sinä puhut pelkää puuta heinää. Näyttää siltä, että et edes ymmärrä, mitä kirjoitat. Sinua ei kukaan ota vakavasti.

        Kun kirjoittelet tuollaisia, niin sinussa ei todellakaan ole Pyhää Henkeä, ei sinettiä, etkä ole uudestisyntynyt.

    • "Sillä tämä käsky, jonka minä TÄNÄ PÄIVÄNÄ sinulle annan, ei ole sinulle vaikea täyttää eikä liian kaukana. Se ei ole taivaassa, eikä sinun tarvitse sanoa: 'Kuka nousisi meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?' Se ei ole meren takana, eikä sinun tarvitse sanoa: 'Kuka menisi meidän puolestamme meren taakse noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?' Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää." (5. Moos. 30:11-14)

      Ai tämä käsky, jonka Jumala antaa tänä päivänä, on profetia tulevasta uudesta liitosta?

      • ereytryery

        Lue se alkuosa myös:
        1 "Jos sinä silloin, kun tämä kaikki sinua kohtaa, siunaus tai kirous, jotka minä olen asettanut sinun valittavaksesi, painat sen sydämeesi kaikkien kansojen keskellä, joiden luo Herra, sinun Jumalasi, on sinut karkoittanut,
        2 ja palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, sinä itse ja sinun lapsesi, kaikessa, niinkuin minä tänä päivänä sinua käsken,
        3 niin Herra, sinun Jumalasi, kääntää sinun kohtalosi ja armahtaa sinua; Herra, sinun Jumalasi, kokoaa sinut jälleen kaikista kansoista, joiden sekaan hän on sinut hajottanut.
        4 Vaikka sinun karkoitettusi olisivat taivaan äärissä, niin Herra, sinun Jumalasi, kokoaa ja noutaa sinut sieltäkin.
        5 Ja Herra, sinun Jumalasi, tuo sinut siihen maahan, jonka sinun isäsi ovat omistaneet, ja niin sinä otat sen omaksesi; ja hän tekee sinulle hyvää ja antaa sinun lisääntyä enemmän kuin isiesi.
        6 Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin että rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit.
        7 Ja Herra, sinun Jumalasi, antaa kaikkien näiden kirousten kohdata sinun vihollisiasi ja vihamiehiäsi, jotka sinua vainosivat.
        8 Ja sinä kuulet jälleen Herran ääntä ja pidät kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan.
        9 Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle ylen runsaasti hyvää kaikissa sinun kättesi töissä, hän tekee sinun kohtusi hedelmän, karjasi hedelmän ja maasi hedelmän ylen runsaaksi. Sillä niinkuin Herra iloitsi sinun isistäsi, hän jälleen iloitsee sinusta, siitä, että tekee sinulle hyvää,
        10 kun sinä kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja noudatat hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä, jotka ovat kirjoitetut tähän lain kirjaan, ja kun sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi.

        Kenelle Jumala puhuu? ISraelin aknsalle, ei muukalaisille.

        1. Oliko Jumala karkoittanut Israelin kansan? EI ollut, koska he eivät olleet edes ottaneet maata omakseen.

        2.-4. Kuin Jumala kokoaa kansansa, esitä ei voi koota, enne kuin se on hajoitettu ympäri maailmaa.

        5. Jumala tuo takaisin siihen maahan, jota he olivat vasta menossa ottamaan omakseen.

        6. Lihan ympärileikkausa vaihtuu sydämen ympärileikkauksesksi Jeesuksen ristinkuoleman kautta,

        Ja Israel on siis saanut oman maansa v. 1948. Kansaa ollaan vieläkin palauttamassa maahansa. Uudestisyntyneet ihmiset (juutalaiset kuten pakanatkin) ympärileikataa, jolloin Pyhä Henki osoittaa oikean ja väärän, se on sydämiin kaiverrettuna.

        jne.

        Pysyivätkö he Mooseksen laissa? Eivät, siksi heidät karkotettiin maailman ääriin.

        Jos juutalaiset itse eivät pystyneet noudattamaan lakia niin miten sinä siihen kykenet? Eikä heillä ollut edes sähköpiippuja. Mutta lopulta he tulevat kä'äntymään kansakunta Hänen puoleensa ja silloin heidätkin täytetään Hengellä ja he voivat noudattaa sydämeen kirjoitettua lakia. SIlä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

        Myös koskee meitä, jos sinä kuolet pois laista, ja annat itsesi elävänä uhrina, silloin sinä olet kuollut laille.
        Sinussa on Pyhä Henki, joka johfdattaa kaikkeen totuuteen ja rakkauteen.

        Joh. 16:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

      • varo.eksytystä
        ereytryery kirjoitti:

        Laille kuoleminen tarkoittaa vanhan liiton hautaamista ja kasteessa nousemista ylös uuteen liittoon, jossa noudatetaan lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Pyhä Henki opettaa ihmisen noudattamaan lakia, koska laki on Paavalin sanojen mukaan pyhä, vanhurskas, oikea ja hyvä. Kristus noudatti lakia, joten jokainen jolla on Kristuksen Henki, hän noudattaa myös lakia.

        Pyhä Henki ei käske rikkomaan lakia. Raamatun mukaan lain rikkominen on syntiä, joten Pyhä Henki ei sellaiseen käske. Liha ei alistu noudattamaan lakia, koska liha ei ole Kristuksesta. Helluntaiseurakunnissa on paljon vierasta tulta, joka ei ole Kristuksesta vaan laittomuuden miehen antikristuksen hengestä.

        Room 7:
        Me tiedämme, että laki on hengellinen.

        Room 8:
        7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. [Matt. 12:34; Room. 5:10; Kol. 1:21; Jaak. 4:4]
        8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
        9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. [1. Kor. 3:16; 1. Joh. 3:24]

        Matt 24:
        24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.

      • ereytryery kirjoitti:

        Lue se alkuosa myös:
        1 "Jos sinä silloin, kun tämä kaikki sinua kohtaa, siunaus tai kirous, jotka minä olen asettanut sinun valittavaksesi, painat sen sydämeesi kaikkien kansojen keskellä, joiden luo Herra, sinun Jumalasi, on sinut karkoittanut,
        2 ja palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, sinä itse ja sinun lapsesi, kaikessa, niinkuin minä tänä päivänä sinua käsken,
        3 niin Herra, sinun Jumalasi, kääntää sinun kohtalosi ja armahtaa sinua; Herra, sinun Jumalasi, kokoaa sinut jälleen kaikista kansoista, joiden sekaan hän on sinut hajottanut.
        4 Vaikka sinun karkoitettusi olisivat taivaan äärissä, niin Herra, sinun Jumalasi, kokoaa ja noutaa sinut sieltäkin.
        5 Ja Herra, sinun Jumalasi, tuo sinut siihen maahan, jonka sinun isäsi ovat omistaneet, ja niin sinä otat sen omaksesi; ja hän tekee sinulle hyvää ja antaa sinun lisääntyä enemmän kuin isiesi.
        6 Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin että rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit.
        7 Ja Herra, sinun Jumalasi, antaa kaikkien näiden kirousten kohdata sinun vihollisiasi ja vihamiehiäsi, jotka sinua vainosivat.
        8 Ja sinä kuulet jälleen Herran ääntä ja pidät kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan.
        9 Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle ylen runsaasti hyvää kaikissa sinun kättesi töissä, hän tekee sinun kohtusi hedelmän, karjasi hedelmän ja maasi hedelmän ylen runsaaksi. Sillä niinkuin Herra iloitsi sinun isistäsi, hän jälleen iloitsee sinusta, siitä, että tekee sinulle hyvää,
        10 kun sinä kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja noudatat hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä, jotka ovat kirjoitetut tähän lain kirjaan, ja kun sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi.

        Kenelle Jumala puhuu? ISraelin aknsalle, ei muukalaisille.

        1. Oliko Jumala karkoittanut Israelin kansan? EI ollut, koska he eivät olleet edes ottaneet maata omakseen.

        2.-4. Kuin Jumala kokoaa kansansa, esitä ei voi koota, enne kuin se on hajoitettu ympäri maailmaa.

        5. Jumala tuo takaisin siihen maahan, jota he olivat vasta menossa ottamaan omakseen.

        6. Lihan ympärileikkausa vaihtuu sydämen ympärileikkauksesksi Jeesuksen ristinkuoleman kautta,

        Ja Israel on siis saanut oman maansa v. 1948. Kansaa ollaan vieläkin palauttamassa maahansa. Uudestisyntyneet ihmiset (juutalaiset kuten pakanatkin) ympärileikataa, jolloin Pyhä Henki osoittaa oikean ja väärän, se on sydämiin kaiverrettuna.

        jne.

        Pysyivätkö he Mooseksen laissa? Eivät, siksi heidät karkotettiin maailman ääriin.

        Jos juutalaiset itse eivät pystyneet noudattamaan lakia niin miten sinä siihen kykenet? Eikä heillä ollut edes sähköpiippuja. Mutta lopulta he tulevat kä'äntymään kansakunta Hänen puoleensa ja silloin heidätkin täytetään Hengellä ja he voivat noudattaa sydämeen kirjoitettua lakia. SIlä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

        Myös koskee meitä, jos sinä kuolet pois laista, ja annat itsesi elävänä uhrina, silloin sinä olet kuollut laille.
        Sinussa on Pyhä Henki, joka johfdattaa kaikkeen totuuteen ja rakkauteen.

        Joh. 16:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

        Ai, eli siis kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky ovat nekin vain Israelille? Jotenkin kyllästyttää kirjoittaa tänne, kun on pelkkiä anonyymejä nikkejä, jotka koskaan eivät vastaa mitä heille kirjoitetaan. Mutta jatkan silti. Meidän pakanat on oksastettu Israeliin, kuten Ef. 2 ja Room. 11 kertovat. Joten Israelille annetut käskyt, siunaukset, kiroukset ja lupaukset koskevat myös meitä.

    • ihmiskäden_sormi

      Kakara, taas aloit toistamaan samoja vanhoja valheitasi. Sinut pitäisi haastaa oikeuteen, 'hellutaiseurakunnat täynnä haureutta'. Olet valahtelija niin kuin isäsikin. Mitä pahaa helluntailaiset ovat sinulle tehneet? Vai kirjoitatko tänne pastorisi katkeran mielen tuotosta?
      Tiedätkö, kukaan jumalaton ja ilman Pyhää Henkeä oleva, kuten sinä, ei osaa selittää Raamatun profetioita.
      Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.
      Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
      (Huomaatko, kakara, kaksi vanhurskautta, lain tai uskon kautta.)
      tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
      Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
      Näetkö kakara, Jeesuken seuraajien sydämeen kirjoitetaan uskon sana?

      • ei.ole.sulla.rauhaa

        ihmiskäden_sormi, kamalaaa, kamina_kuumaksi, antitoraisti on taas purkamassa omaa pahaa oloaan nettiin. Levoton sielu ei saa rauhaa.

      • Olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että ihmiskäden_sormi on sama kuin kamalaaaa ja Laskuntulos, joten en hänelle kirjoita enää sanaakaan.

      • ihmiskäden_sormi
        ei.ole.sulla.rauhaa kirjoitti:

        ihmiskäden_sormi, kamalaaa, kamina_kuumaksi, antitoraisti on taas purkamassa omaa pahaa oloaan nettiin. Levoton sielu ei saa rauhaa.

        ei.ole.sulla.rauhaa, sillä Sanassa on kirjotettu: Jumalttomilla ei ole rauhaa.
        Minun rauhani, josta et tiedä yhtään mitään, on kuin virta ja minun vanhurskauteni on kuin meren aallot.

      • ei.ole.sulla.rauhaa
        ihmiskäden_sormi kirjoitti:

        ei.ole.sulla.rauhaa, sillä Sanassa on kirjotettu: Jumalttomilla ei ole rauhaa.
        Minun rauhani, josta et tiedä yhtään mitään, on kuin virta ja minun vanhurskauteni on kuin meren aallot.

        Ja HAHHHAAHHHHAAAHHHHHAAAAAAAAAAAHHHHH !!!!!!!!!!!!

      • Kirakääröt
        ihmiskäden_sormi kirjoitti:

        ei.ole.sulla.rauhaa, sillä Sanassa on kirjotettu: Jumalttomilla ei ole rauhaa.
        Minun rauhani, josta et tiedä yhtään mitään, on kuin virta ja minun vanhurskauteni on kuin meren aallot.

        antitoraisti = antikristus = ei rauhaa
        lain noudattajat = Kristuksen rauha

        "Ne, jotka rakastavat sinun lakiasi, elävät rauhassa, mikään ei horjuta heitä." (Ps 119:165)

        "Jumalattomat ovat kaukana pelastuksesta, koska he eivät piittaa sinun määräyksistäsi." (Ps 119:155)

      • ihmiskäden_sormi kirjoitti:

        ei.ole.sulla.rauhaa, sillä Sanassa on kirjotettu: Jumalttomilla ei ole rauhaa.
        Minun rauhani, josta et tiedä yhtään mitään, on kuin virta ja minun vanhurskauteni on kuin meren aallot.

        "ei.ole.sulla.rauhaa, sillä Sanassa on kirjotettu: Jumalttomilla ei ole rauhaa."

        Sanassa on kirjoitettu, että suuri rauha on niillä, jotka rakastavat Tooraa (Ps. 119:165). Joten minulla on suuri rauha. Se näkyy mm. siinä, että toisin kuin eräillä täällä, minulla ei ole mitään tarvetta pilkata, solvata ja herjata muita.

      • Kirakääröt kirjoitti:

        antitoraisti = antikristus = ei rauhaa
        lain noudattajat = Kristuksen rauha

        "Ne, jotka rakastavat sinun lakiasi, elävät rauhassa, mikään ei horjuta heitä." (Ps 119:165)

        "Jumalattomat ovat kaukana pelastuksesta, koska he eivät piittaa sinun määräyksistäsi." (Ps 119:155)

        Vanha käännös on tarkempi:

        "Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille kompastusta tule." (Ps. 119:165)

      • Kirjakääröt
        Kristitty.net kirjoitti:

        Vanha käännös on tarkempi:

        "Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille kompastusta tule." (Ps. 119:165)

        Ok!

      • Kirjakääröt kirjoitti:

        Ok!

        Tarkistin itse alkukielestä. Siellä sanotaan, että שָׁל֣וֹם רָ֭ב eli suuri rauha. Eikä siellä sanota, että elävät rauhassa, vaan että heillä on suuri rauha. Vanha käännös on erittäin tarkka. Hyvä jos uskot!

    • Laskuntulos

      Kristitty.net eikö ole vaikeaa täyttää lakia, joka kieltää vesivessan käytön? Miten sinä matkustat Israeliin, kun lentokoneessa ei ole kompostivessaa?

    • pyytäkääpäästä

      Eikö Jeesus ole kutsunut teitä elopellolle töihin?

      Pyytäkää Jeesukselta päästä työhön hänen elopellolleen!

      • Eikö Suomi24 käy aivan hyvin elopellosta?

      • näin.se.on.nähtävä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Eikö Suomi24 käy aivan hyvin elopellosta?

        Tämä ei ole hedelmällistä maata, vaan kallio, jonne kylvetty siemen ei idä. Tämä on sikojen ja koirien temmellyskenttä.

      • näin.se.on.nähtävä kirjoitti:

        Ai ei ole hedelmällistä maata? Kuitenkin jokainen keskustelu on googlen hakutuloksissa varsin korkealla. Näitä keskusteluja lukee hyvin moni. Millä perusteella sinä päätät, että tämä ei ole hedelmällistä maata? Ja mitä itse teet täällä?

      • Laskuntulos
        Kristitty.net kirjoitti:

        Ai ei ole hedelmällistä maata? Kuitenkin jokainen keskustelu on googlen hakutuloksissa varsin korkealla. Näitä keskusteluja lukee hyvin moni. Millä perusteella sinä päätät, että tämä ei ole hedelmällistä maata? Ja mitä itse teet täällä?

        Kristitty.net kerro oletko saanut jo ensimmäisen käännynnäisesi? Perkeleen lapsen.
        Olet kirjoittanut 15000 kommenttia. Sinun kirjoituksillasi ole mitään arvoa.
        Kirjoituksesi hoitavat vain sinun mielenterveyttä.

      • näin.se.on.nähtävä kirjoitti:

        Tämä ei ole hedelmällistä maata, vaan kallio, jonne kylvetty siemen ei idä. Tämä on sikojen ja koirien temmellyskenttä.

        Jälleen, hakusanalla "pakanat ja toora" tuli toora opinkappaleet hakutuloksena kolmantena. Joten tänne kirjoittaminen kannattaa.

    • Milloin Laskuntulokselle menee jakeluun, että minä en keskustele henkilöiden kanssa, joiden ainoa tehtävä täällä on pilkata, panetella, herjata ja solvata muita?

      • Laskuntulos

        Se on hyvä, että sinä kristitty.net et vastailen kommentteiheni. Etpähän saastuta itse keksimälläsi nettiuskonnolla puhdasta Jumalan sanaa.

      • Laskuntulos kirjoitti:

        Se on hyvä, että sinä kristitty.net et vastailen kommentteiheni. Etpähän saastuta itse keksimälläsi nettiuskonnolla puhdasta Jumalan sanaa.

        Puhdasta Jumalan sanaa? LOL.

      • Laskuntulos
        Kristitty.net kirjoitti:

        Puhdasta Jumalan sanaa? LOL.

        Heh heh taas vastasit kommenttiini KAHDEN minuutin päästä! Odotatko minun kommentteja?

        Olet toivoton valehtelija, kun kehut, että et vastaa kommentteiheni ja kumminkin vastaat! Etkö voi himojasi hillitä?

    • Laskuntulos

      On olemassa kolme vanhurskautta.

      1. Omavanhurskaus.
      2. Vanhurskaus, joka tulee laista.
      3. Jumalan antama JUMALAN LAHJAvanhurskaus.

      Vain vanhurskaus 3 pelastaa!

      Toraisteilla on 1 ja 2 vanhurskautta.

      • Kirjakääröt

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

    • Me tulemme vanhurskaiksi, eli siis pelastumme, yksin Jumalan armosta. Ei ole mitään muuta tietä. Pelastus on lahja, yksin armosta, uskomalla Jeesukseen. En ole koskaan opettanut mitään muuta. Mutta uudessa liitossa armon alla emme saa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää, vanhurskasta ja hyvää lakia, vaikka emme olekaan lain alla (Room. 6:15). Joten uudessa liitossa meidän on noudatettava Tooraa, Jumalan pyhää, vanhurskasta ja hyvää lakia (Room. 7:12).

    • kaskaskas

      Taas aloitte riehua. Kirjoitit: Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, Mooseksen lain mukaan jokainen Israelissa asuva oli ympärileikatava. Sama laki olkoon maassasyntyneellä ja muukalaisella, joka asuu teidän keskuudessanne.
      Miten ympärileikkaamaton voi täyttää Mooseksen lain? Vai onko kyseessä kuitenkin aivan muu laki jonka pakana täyttää?

      • Hyvä yritys, Laskuntulos.

      • Laskuntulos
        Kristitty.net kirjoitti:

        Hyvä yritys, Laskuntulos.

        Kerroppa mitä minä yritin?
        Oletko vainoharhainen?

    • "Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien. Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi." (1. Joh. 2:1-6)

      " Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus." (1. Joh. 3:4)

      "Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat" (1. Joh. 5:3)

      Johannes todistaa, että meidän täytyy noudattaa Tooraa.

      • lsklkdlkfl

        Mitenkähän tuo sinun ajatuksesi siitä, että synti on laittomuus, ja Mooseksen laki ovat sama asia?

        Synnin laki on synnin laki. Lihalla palvellaan synnin lakia ja uudestisyntymisellä hengen lakia.

        Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!

        Kuvitteletko saavasi jotain hyvitystä mooseksen lain noudattamaisella, ja koska et voi sitä edes kokonaan noudattaa, niin olet lain rikkoja. Mooseksen lakia ja SUomen laki ovat monessa kohdin hyvin erilaisia. Mooseksen lain noudattamisella päädyt Suomen lain mukaan vankilaan.
        Ja aika vähän on SUomessa mooseksen lain noudattajia, ja itseasiassa niitä on vähän Israelissakin, koska kivityksistäkään ei puhuta mitään. Mitenhän juutalaiset, saavatko avata jääkappin ovea, vai pitääkö ottaa lamppu pois palamasta ensin, ettei se syty kun avaa oven?

        Eli sinun mielesstäsi jokainen suomalainen, joka ei noudata mooseksen lakia, on syntinen?

        Eli Jeesus kuoli turhaan?

        Ja entäs sitten SUomen lain rikkoja, onko hän syntinen, koska ei riko mooseksen lakia, mutta rikkoo Suomen lakia, ja esivaötaa vastaan?

        Ja kuitenkin kun pitäisi sitä esivaltaakin kunnioittaa?

        Mihin jaat ruoastasi kymmeneykset?
        Jos vilejelt porkkanoita, niin sinun pitää antaa siitä kymmenykset?
        Ja vaikka sinä asuisitkin kaupungissa, niin mihin maanviljelijä vie tonnien viljakuormat kymmenyksinä?

    • s-seutulainen

      Kristitty.net muutaman muun toraistin kanssa noudattavat lakia - 100 prosenttisesti; toisin sanoen he täyttävät lain. Uskottavahan se on. Eivät kai he muuten olisi jaksaneet viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen tätä täällä vakuutella. Joten eiköhän se asia ole tullut selväksi.
      Olkoon siis niin.
      He ovat omillaan.

      • Raamattu sanoo, että me voimme täyttää lain (5. Moos. 30:14). Tämä on Jumalan sana.

        Sinulla on vielä näyttämättä, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jeesus on täyttänyt lain puolestamme ja että me saamme rikkoa ainuttakaan Tooran käskyä.

      • Dogmatik

        Monilla antitoraistilla on sellainen tekosyy, ettei lakia voi ollenkaan noudattaa, koska yhtään erehdystä ei muka sallita. Paavali puhui sellaisesta tarkoittaen vanhaa liittoa, joka ei usko Jeesukseen.

        Uuden liiton armo alla saamme anteeksi tekemämme erehdykset, kun tunnustamme syntimme ja hylkäämme ne. Mutta jos joku kieltää kokonaan lain, hän ei saa armoa, jos koko ajan rikkoo lakia vastaan.

        "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen." (Ap.t 3:19,20)

        "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman" (Hep 10:26-28)

        "Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se! Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?" (Room 6:14-16)

        Jeesus ei pelasta laittomuuden tekijöitä, mutta pelastaa ne, jotka tekevät parannusta lain rikkomisesta erehdyksensä tunnustaen. Sen takia Paavalikin sanoi, että vanhurskaita ovat lain noudattajat. Ja usko Jeesukseen on myös lain täyttämistä, koska laki käskee uskomaan Messiaaseen.

    • Laskuntulos

      Klikatkaapa kristitty.netin kommentissa sinistä kristitty.net nimimerkkiä, niin näette kuinka monta kommenttia kristitty.net on tehnyt. Ei siinä kerkiä mitään ajattelemaan, kun kommentteja tulee muutaman minuutin välein.

      • Laskuntulos

        Miten voi kristitty.net käydä yhden minuutin aikana kommentoimassa kahdella eri keskustelupalstalla? Onko hänellä kaksi tietokonetta vai onko Allerin trolli, jonka tehtävänä on suoltaa tänne kommentteja? Nimittäin se on niin että mitä enemmän kävijöitä palstalla sitä suuremmat mainosmaksut.

    • armovaiomayritys

      Sielunvihollinen taistelee viimeiseen asti Jumalan armoa vastaan.

      Lain orjuuteen joutuneet hukkuvat, koska he eivät luota Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa.

      Jumalan armo ei tarkoita synnin tekemistä, vaan pelastuksen vastaanottamista.

      Säälittävimpiä ovat ne ihmiset, jotka luulevat lain täyttävänsä ja uskovat itsekin omat valheensa!

      Tavallinen synnintekijä sentään tietää tekevänsä syntiä, eikä välitä pelastuksesta.

      Sielunvihollinen panee ihmiset valehtelemaan Raamattua hyväksi käyttäen - monet ovat joutuneet noiden valheiden orjiksi.

      eräät koettelevat meitä, riipummeko kiinni siinä pelastuksessa, jonka olemme Jeesuksessa Kristuksessa saaneet, vai annammeko sielunvihollisen vietellä itsemme pois omaan yritykseen tulla lain täyttämisellä Jumalalle kelvolliseksi.

      Kiitos Jumalalle, että tulee päivä, jolloin kaikki valhe kukistetaan ja valehtelevat tuomitaan.

      • Kirjakääröt

        >>Säälittävimpiä ovat ne ihmiset, jotka luulevat lain täyttävänsä ja uskovat itsekin omat valheensa!<<

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

      • Laskuntulos
        Kirjakääröt kirjoitti:

        >>Säälittävimpiä ovat ne ihmiset, jotka luulevat lain täyttävänsä ja uskovat itsekin omat valheensa!<<

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        Kirjakääröt saatko sinä käydä vesivessassa?
        Onko sinun uskonnossa vesivessan käyttö syntiä?
        Laitappa muutama Raamatun paikka.

      • Kirjakääröt
        Laskuntulos kirjoitti:

        Kirjakääröt saatko sinä käydä vesivessassa?
        Onko sinun uskonnossa vesivessan käyttö syntiä?
        Laitappa muutama Raamatun paikka.

        "Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin." (Sananl 26:4)

      • tyrtytry
        Kirjakääröt kirjoitti:

        "Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin." (Sananl 26:4)

        Ei näköjään osaa vastata, silloin voi heittäytyä hurskastelijaksi, kun ei tiedä miten vasta, muutoin puhuisi itsensä pussiin.

      • niinpäniiin
        tyrtytry kirjoitti:

        Raamatussa ei ole kielletty käyttämästä vesivessaa. Vaikka sinulle on aiemmin vastattu asiallisesti, niin jankuta tätä samaa asiaa vain häiriköidäksesi tätä keskustelua.

      • tyrtytry
        niinpäniiin kirjoitti:

        no melkoinen välkkypää omasta mielestäsi, mutta väärin meni, oli nimittäin ensimmäinen kerta kun kirjoitin liittyen vessan käyttöön , tosin toisten kirjoituksia olen lukenut, ja nimenomaan kun kukaan ei ole osannnut vastata kysyjille tuohon vesivessan käyttöön, sillä nimenomaan mooseksen laki käskee mennä lapiohommiin.
        Siksihän he eivät voi vastata, kun rikkovat mooseksen lakia, tuossakin.
        Ja kun on yhdessä kohden rikkonut, on rikkonut koko lain.

        Kysyppä asiaa teidän toraistien pää-rabbilta kristitty.netiltä, niin saat kuulla totuuden.

      • niinpäniiin
        tyrtytry kirjoitti:

        no melkoinen välkkypää omasta mielestäsi, mutta väärin meni, oli nimittäin ensimmäinen kerta kun kirjoitin liittyen vessan käyttöön , tosin toisten kirjoituksia olen lukenut, ja nimenomaan kun kukaan ei ole osannnut vastata kysyjille tuohon vesivessan käyttöön, sillä nimenomaan mooseksen laki käskee mennä lapiohommiin.
        Siksihän he eivät voi vastata, kun rikkovat mooseksen lakia, tuossakin.
        Ja kun on yhdessä kohden rikkonut, on rikkonut koko lain.

        Laissa ei ole kieltoa käyttää vesivessaa.

        Laissa on kielto tehdä tarpeensa maahan keskellä telttaleiriä. Silloin tulee mennä lapion kanssa leirin ulkopuolelle, mikä käytäntö on myös partiolaisilla ja varusmiehillä. Mutta jos talossa on vesivessa, niin sitä saa käyttää.

        Sinä vain häiriköit tätä keskustelua väärillä syytöksillä.

      • niinpäniiin kirjoitti:

        Miten niin saa käyttää vesivessa ja huuhtoa jätökset itämereen? Raamatun käsky on peittää ulosteet mahan, jotta ne eivät saastuttaisi vesistöjä. Minulla on kotona kompostoiva WC, josta jätökset sitten peitetään maahan ja tuottavat multaa puutarhaa varten. Ekologista ja Jumalan sanan mukaista.

      • Laskuntulos
        Kristitty.net kirjoitti:

        Miten niin saa käyttää vesivessa ja huuhtoa jätökset itämereen? Raamatun käsky on peittää ulosteet mahan, jotta ne eivät saastuttaisi vesistöjä. Minulla on kotona kompostoiva WC, josta jätökset sitten peitetään maahan ja tuottavat multaa puutarhaa varten. Ekologista ja Jumalan sanan mukaista.

        Eli sinä et voi matkailla suur kaupunkeihin. Orja on orja.
        No toisaalta hyvä, että sinun keksimä nettiuskontosi ei saastuta kuin Ryttylässä.

    • kenenkirjoituksia

      Niin, Raamatun mukaan aviorikoksessa sekä mies että nainen on surmattava. Problem?

      Sinäkö olet siis sitä mieltä että tämä lakipykälä tulee ottaa käyttöön nykyaikana Suomessa? Suora vastaus: Kyllä vai Ei?

      Kyllä. Ehdottomasti. Se on Tooran suora käsky, ja Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan Tooraa ja että Toorasta ei katoa pieninkään piirto.

      Israelissa. Kyllä he minun nähdäkseni toimivat väärin, jos eivät laissaan määrää kuolemanrangaistusta Toorassa selvästi säädetyllä tavalla.

      ja että hän ei tullut kumoamaan Tooraa, joten Jeesuksen mukaan ainuttakaan Tooran käskyä kivittää vakavista rikoksista ei ole kumottu Uudessa testamentissa.

      Alkoholin kohtuukäyttö ei huumaa ketään. Missään kohtaa Raamattua ei kielletä nauttimasta viiniä.

      Jos Toora ei ole sinun sydämessäsi, et ole uudessa liitossa.

      Enkä minä tupakoi, minä käytän sähkötupakkaa, mikä on täysin eri asia.

      Antaa luvan. Nikotiini on täysin vaaraton ja haitaton aine.

    • työhönriennä

      Rientäkää Herran työhön.. nyt alkaa olla kiire .. älkää enää jääkö laiskuuteen nettiin lojumaan!

    • Laskuntulos

      Tänään saimme taas lukea murhauskonnon edustajan tappaneen kristittyjä.
      Huolestuttavaa tässä on se että myös suomalaisten toraistien uskonto antaa luvan tappaa=kivittää kristittyjä.
      Milloin tämä aktivoituu jää nähtäväksi.
      Potentiaalisia kivittää näkyy jo olevan.

      • Dogmatik

        Olet tuonut toistuvasti esille näkemystäsi, että jokainen saisi ottaa oikeuden omaan käteensä ja kivittää kuoliaaksi sellaisen, jonka epäilee tehneen kuolemanrikoksen. Tämä tieto on väärä. Mooseksen laki määrää oikeuden määrätä rangaistuksia esivallalle. Tuomarin on tutkittava teko tarkoin ja vain vain esivalta saa määrätä kuolemantuomion. Siis kukaan yksittäinen kansalainen ei ottaa oikeutta omiin käsiinsä ja saa surmata toista. Suomessa tuomarit eivät määrää kuolemantuomioita, joten tähän on nyt tyytyminen.

        "Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" -- näin sanoo Herra." (Room 12:9)

        "Kysykää neuvoa leeviläispapeilta ja siltä tuomarilta, joka kullakin hetkellä on virassa; he ilmoittavat teille asian ratkaisun." (5 Moos 17:9)

        "eikä häntä saa surmata, ellei häntä ole julkisesti tutkittu ja tuomittu." (4 Moos 35:12)

        "Tuomarien on tutkittava asia tarkoin," (5 Moos 19:18)

        "Yhden ihmisen antama todistajanlausunto ei riitä todistamaan ketään syylliseksi, koskipa syytös millaista rikosta tai syntiä tahansa. Asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla." (5 Moos 19:15)

        "Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen." (Room 13:4)

      • Laskuntulos
        Dogmatik kirjoitti:

        Menetkö takuuseen kaikista toraisti-hörhöistä?
        Hyväksytkö vihapuheet?
        Eihän muslimeillakaan ole Suomen lain mukaan oikeutta tappaa ketään ja silti he tappavat.
        Room13:4 on uudessa testamentissa, mutta toraistit ei noudata uutta testamenttia vaan vanhaa.

      • Dogmatik kirjoitti:

        Olet tuonut toistuvasti esille näkemystäsi, että jokainen saisi ottaa oikeuden omaan käteensä ja kivittää kuoliaaksi sellaisen, jonka epäilee tehneen kuolemanrikoksen. Tämä tieto on väärä. Mooseksen laki määrää oikeuden määrätä rangaistuksia esivallalle. Tuomarin on tutkittava teko tarkoin ja vain vain esivalta saa määrätä kuolemantuomion. Siis kukaan yksittäinen kansalainen ei ottaa oikeutta omiin käsiinsä ja saa surmata toista. Suomessa tuomarit eivät määrää kuolemantuomioita, joten tähän on nyt tyytyminen.

        "Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" -- näin sanoo Herra." (Room 12:9)

        "Kysykää neuvoa leeviläispapeilta ja siltä tuomarilta, joka kullakin hetkellä on virassa; he ilmoittavat teille asian ratkaisun." (5 Moos 17:9)

        "eikä häntä saa surmata, ellei häntä ole julkisesti tutkittu ja tuomittu." (4 Moos 35:12)

        "Tuomarien on tutkittava asia tarkoin," (5 Moos 19:18)

        "Yhden ihmisen antama todistajanlausunto ei riitä todistamaan ketään syylliseksi, koskipa syytös millaista rikosta tai syntiä tahansa. Asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla." (5 Moos 19:15)

        "Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen." (Room 13:4)

        Aamen. Kiitos näistä jakeista, asia on Raamatun mukaan harvinaisen selvä.

      • Usko.Toivonen

        Joten tällä logiikalla Suomessa mentäisiin näin.

        Mooseksen lain noudattajan puoliso tekee jatkuvaa aviorikosta, tekee haureutta minkä kerkiää.

        Lakia noudattava puoliso valittaa esivallalle, tuomari toteaa, ei anna aihetta
        rangaistukseen.

        OK, tähän on tyytyminen.

        Näin siis toimii Mooseksen laki Suomen esivallan säätämysten osalta.
        Ja koska esivalta toimii oikein, on Mooseksen lain säädös tullut esivallan toimesta kumotuksi.

        Kuten toitte esille:

        "Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen." (Room 13:4)

        Huorinteon tiimoilta ei siis tarvitse pelätä esivaltaa.

    • kaikkiaeisaakivittää

      Raamattu sanoo, että homot, avionrikkojat, murhaajat ja sapatinrikkojat ovat ansainneet kuolemantuomion. Tämä on Jumalan sana. Tuomion saa langetta ainoastaan oikeusistuin, joten meillä ei ole mitään lupaa ottaa oikeutta omiin käsiimme ja verekseltään kivittää kaikkia lainrikkojia.

      • Aamen. Kuulostaapa kovin tutulta :)

      • kysynpä.vaan

        No miten sitten kun Jumala on laittanut uskovaisen ihmisen tuomariksi ja uudestisyntynyt uskovainen tuomari joutuu rikkomaan mooseksen lakia, kun tuomitsee suomen lain mukaan, eikä tuomitse kivitystä, joka olisi kuitenkin mooseksen lain mukaan määrättävä, vaikkapa avionriikojille jotka yllätetään itse teosta.
        Kumpikin osapuoli onkivitettävä kuoliaaksi ja poistettava keskuudesta, tästä ei ole mitään poikkeusta mooseksen lain mukaan.

        No miten on tuomarin laita, onko hän tuomitessaan syntinen, vanhurskas, Suomen lain noudattaja, ja siten mooseksen lain rikkoja?

        Kun tuomarilla ei ole muuta vaihtoehtoa, kun Suomen lain mukaan ei voida kivittää?
        Eli jos hän noudattaa mooseksen lakia, on hänkin Suomen lain rikkoja, jos taas noudattaa Suomen lakia, on mooseksen lain rikkoja.
        Mikä on uskovaisen tuomarin kohtalo?

        Eli katsooko Jumala henkilöön, kun toiselle on toinen laki ja toiselle toinen?
        Eli raamattu on silloin valhetta, jos Jumala laittaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.

        Kumoaako esivallan totteleminen mooseksen lain? Jos kumoaa, silloin ei voida noudattaa koko mooseksen lakia.

        Ja kun taas mooseksen lakia ei noudateta kaikilta osin, niin se on rikottu jokaiselta osaltaan, ja täten voidaan todeta, että onkin kyseessä varsinainen dilemma, siis niillä, jotka laittavat kaiken luottamuksesnsa mooseksen lain noudattamiseen.

        Miten on? Jään odottamaan perusteltua vastausta.

        Ja tiedoksi, Suomesta todellakin löytyy uskovaisia tuomareita, lain edessä virkavalansa vannoneita joten teidän vastauksenne tuo nyt heillekin siten synnin päästön, vai tuoko?

        Kumpaa lakia uskovainen tuomari noudattaa?

      • Jeesus_on_kuningas
        kysynpä.vaan kirjoitti:

        Maailma on tällä hetkellä paha ja epätäydellinen paikka.

        Tuhatvuotiskaudella ajat ovat paljon paremmat, jolloin noudatetaan Mooseksen lakia ja maassa vallitsee rauha.

        Sak 14:
        16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23]

        Jes 66:
        18 Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni.
        19 Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Javaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani. Nuo, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani. [1. Moos. 10:2; Mal. 1:11]
        20 He tuovat kaikki veljenne kaikkien kansojen keskeltä, lahjaksi Herralle, he tuovat heidät hevosilla ja avovaunuilla ja katetuilla vankkureilla ja muuleilla ja ratsukameleilla Jerusalemiin, minun pyhälle vuorelleni -- sanoo Herra -- samalla tavoin kuin israelilaiset tuovat uhrilahjana ruokaa puhtaissa astioissa Herran huoneeseen. [Jes. 43:6 ]
        21 Ja minä otan myös näitä vastatulleita palvelemaan pappeina ja leeviläisinä, sanoo Herra.
        22 Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. [Jes. 65:17; Jer. 31:35,36]
        23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]

        Miika 4:
        1 Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne. [Jes. 2:2-4]
        2 Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe." [Jes. 51:4]
        3 Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat, hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja. [Joel 4:10]
        4 Silloin jokainen saa istua mitään pelkäämättä oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla. Näin on Herra Sebaot sanonut. [1. Kun. 5:5 | 3. Moos. 26:6 ]

      • kysynpä.vaan
        Jeesus_on_kuningas kirjoitti:

        et vastannut kysymykseen yhtään mitenkään

    • Laskuntulos

      Kristitty.netin on pakko julistaa itse keksimänsä nettiuskonnon "kauhu-sanomaa" netin kautta, koska hän ei voi lähteä asunnostaan kovin kauaksi, koska ei ole kompostivessoja. Puskia löytyy maaseudulta.
      Tämän takia me joudumme kärsimään hänen nettilähetystä, koska muuten häneltä menee elämän tarkoitus.
      Hänen uskontonsa orjuuttaa.

    • Oman kokemukseni mukaan pilkkaajat ja panettelijat pakenevat foorumilta, kun heille ei vastata sanaakaan.

    • kamalaaaa

      Tooraveuhkaajat jatkavat valheitaan. Heillä ei ole älyä eikä ymmärrystä, vaan hellä on sanomanaan saatanan syvyydet, järjettömyydet.
      Tuhatvuotissa valtakunnassa ei noudateta Mooseksen lakia.
      "Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja."
      Mooseksen laissa nimen omaa opetetaan sotataitoja. Miten voi saman aikasesti noudattaa sotataitojen opettelua eikä kuitenkaan opettele sotimaan???

      • Kirjakääröt

        "Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista, ja sinne virtaavat kansat. Monet pakanakansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa;

        sillä Siionista lähtee LAKI, Jerusalemista Herran sana."

        Ja hän tuomitsee monien kansojen kesken, säätää oikeutta väkeville pakanakansoille, kaukaisiin maihin saakka. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan." (Miika 4:1-3)

        "Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille kompastusta tule." (Ps 119:165)

        "Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät SAPATIN eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi." (Jes 56:6,7)

        "Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään LEHTIMAJANJUHLAA. " (Sak 14:16)

        "Ja aina UUDENKUUN PÄIVÄNÄ ja jokaisena SAPATTINA tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra." (Jes 66:23)

      • oksennus.haisee

        kamalaaa, kamina_kuumaksi, antitoraisti on taas voinut pahoin yöllä, kun ei ole nukutuksi saanut. Keskellä yötä hän oksentaa omaa pahaa oloaan someen ja panettelee vanhurskautta. Jumalaton ja levoton sielu ei rauhaa saa.

    • kamalaaaa

      Tooravouhkaajien valheet täällä haisevat. Kirjoitin vähän ennen viittä. Ettekö tiedä että silloin on aamu?
      Missä kohtaa Mooseksen lakia sanotaan, että joka sapatti pitää tulla Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan Jumalaa?
      Mitä ovat nämä: "polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani"? Jumala ilmoittaa, että ei tarvita (eläin)uhreja eikä Jumala halua polttouhreja eikä teurasuhreja.
      Mitä tuoden minä voisin käydä Herran eteen, kumartua korkeuden Jumalan eteen? Käynkö hänen eteensä tuoden polttouhreja, vuodenvanhoja vasikoita?Ovatko Herralle mieleen tuhannet oinaat, kymmenettuhannet öljyvirrat? Annanko esikoiseni rikoksestani, ruumiini hedelmän sieluni syntiuhriksi?"Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?

      Uhmaten Jumalan tahtoa toraistit tietenkin uhraavat temppelissä uhreja, joita Jumala ei halua.

      • Kirjakääröt

        "Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri." (Ap.t 21:26)

        "-- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte.

        Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä. Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois.

        He uhraavat jälleen Herralle virheettömät uhrit, säädösten mukaan.

        Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat ovat Herralle mieleen, niin kuin ne olivat entisinä aikoina, jo kauan sitten." (Mal 3:1-4)

        "kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän tuona päivänä saapuu ottamaan vastaan pyhiensä kunnioituksen ja kaikkien uskovien ylistyksen." (2 Tess 1:7-10)

        "Katso, Herra saapuu tulenlieskassa, hänen vaununsa ovat kuin pyörretuuli. Hänen vihansa purkautuu tulenhehkuna, hänen jyrinänsä liekkeinä. Niin Herra toteuttaa oikeutensa tulella, hänen miekkansa lyö ihmissukua, ja monet kaatuvat sen lävistäminä: nuo, jotka puhdistautuvat ja valmistautuvat palvontatarhojen menoihin johtajansa ympärillä, nuo, jotka syövät kaikkea iljettävää, sian lihaa, rottia -- minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa, ja he kaikki saavat loppunsa, sanoo Herra. Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni." (Jes 66:15-18)

        "Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta. Jos egyptiläiset eivät lähde matkaan ja tule Jerusalemiin, niin hekään eivät saa sadetta. Sen sijaan Herra lyö heitä vitsauksella, niin kuin hän lyö muitakin kansoja, jos ne eivät tule lehtimajanjuhlaan. Tämä olkoon rangaistuksena egyptiläisille ja kaikille kansoille, jotka eivät saavu viettämään lehtimajanjuhlaa. Silloin on hevosten kulkusissa kirjoitus: "Herralle pyhitetty."

        Ja Herran temppelin padat ovat yhtä pyhät kuin alttarin edessä olevat vihmontamaljat. Jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle. Ihmiset, jotka tulevat uhraamaan, voivat keittää niissä uhrilihaa. Silloin ei kukaan enää käy kauppaa Herran Sebaotin temppelissä." (Sak 14:16-21)

    • huolestunut

      kamalaaa, kamina_kuumaksi, antitorasti oireilee vakavasti pahaa oloaan. Hän näyttää päivystävän Suomi24:lla ympäri vuorokauden. Hän ei saa kunnolla nukutuksi ja tulee kirjoittelemaa panettelevia kirjoituksia purkaakseen vihaansa.

      Missä ovat hänen ystävänsä??? Eikö hänellä ole muuta keinoa olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa, kuin tulla panettelemaan keskustelupalstoille? Tämä kertoo tästä henkilöstä paljon. Hänellä ei näytä olevan muuta sosiaalista elämää ja hänellä on sisällään niin suuri kärsimys, että on pakko riidellä toisten ihmisten kanssa somessa purkaakseen vihaansa, joka välillä yltyy raivoon asti.

      Jos joku on eri mieltä hänen kanssaan opin kysymyksistä, hän ahdistuu ja kostaa ivallisella kommentilla takaisin. Hän ei kestä mitään eriäviä mielipiteitä ja yrittää pitää vallassaan helluntailaisten keskustelupalstaa kuvitelleen omistavansa sen.

      kamalaaa, kamina_kuumaksi, antitoraisti nimimerkit ja monet muutkin hänen käyttämät loukkaavat nimimerkit kertovat hänen sisällä olevasta vihasta. Hänen täytyy loukata toisia, koska viha hehkuu koko ajan, minkä kanssa hän ei pysty elämään ja hän kärsii levottomuudesta sekä unettomuudesta.

    • kamalaaaa

      Kirjoitat valheita. Saan varmasti hyvin nukutuksi. Eikö normaalit ihmiset herää aamulla? Normaalit ihmiset lähtävät aamulla tyihin, ja jos ei ole töitä niin omiin askareisiin. Etkö ole koskaan sellaista kuulllut???
      Olet ihan paniikissa, kun joku kirjoittaa Jumalan Sanaa. Et pystynyt nousemaan Jumalan ilmoitusta vastaan, niin aloit kirjoittaa valheita minusta. Eikö olekin kamalaa siellä ylläpidossa, kun joku kirjottaa Jumalan Sanaa aamulla??? Vaatiiko ylläpito, että koko helluntaipalsta on täynnä samaa toora toora, toora, toora, tyhjää jauhamista, jolla ei ole mitään arvoa???
      Et osaa itse vastata ja jouduit paniikkiin, kun et voi kysyä saatanan syngoogasi pastorilta tai toisilla tooramelskaajilta. Olet pelkkä kakara.

      • huolestunut

        Kirjoituksesi on juuri sellainen, kuten kuvasin sinun reaktioitasi. Vastaat eriäviin mielipiteisiin panettelevalla kommentilla "Olet pelkkä kakara" jne.

        Sinusta on syytä olla huolissaan. Sinulla ei ole muuta sosiaalista elämää, kuin riitely somessa. Kärsit unettomuudesta, vaikka muuta väität. Tämä johtuu sisäisestä pahoinvoinnistasi.

        Sinulla ei ole realistista käsitystä omasta hengellisestä tilastasi. Kuvittelet olevasi Jumalan Sanan asialla, mutta ulkopuoliset näkevät asian toisella tavalla, joten sinua selvästi kartetaan.

        Et pysty ottamaan vastaan saamaasi palautetta, joten et myöskään löydä ratkaisua elämäsi vaikeuksiin.

      • kamalaaaa
        huolestunut kirjoitti:

        Minulla Jeesuksen omalla ei ole mitään sisäistä pahoinvointia. Pahoinvointia sinulla, sillä jumlattomalla ei ole rauhaa. Alat raivota, kun herään aamulla. Etkö toisiaan tiedä mitään normaalista elämästä?
        Kakara olet sinä , et muuta.
        Minulla ei ole vaikeuksia elämässä. Minulla on toimeentulo ja asunto ja seurakunta. Enkä kärsi unettomuudesta. Pitääkö laittaa lääkärintodistus??? Vai tarvitsetko IP?

      • elämäsi.on.kamalaaaa
        kamalaaaa kirjoitti:

        Minulla Jeesuksen omalla ei ole mitään sisäistä pahoinvointia. Pahoinvointia sinulla, sillä jumlattomalla ei ole rauhaa. Alat raivota, kun herään aamulla. Etkö toisiaan tiedä mitään normaalista elämästä?
        Kakara olet sinä , et muuta.
        Minulla ei ole vaikeuksia elämässä. Minulla on toimeentulo ja asunto ja seurakunta. Enkä kärsi unettomuudesta. Pitääkö laittaa lääkärintodistus??? Vai tarvitsetko IP?

        Ulkopuoliset näkevät selvästi, miten paljon sinulla on vihaa. Sinä näytät olevan helluntailaisen lahkon uhri. Vieras tuli on vienyt sinut pimeyteen ja vaikeuksiin.

      • elämäsi.on.kamalaaaa kirjoitti:

        Ulkopuoliset näkevät selvästi, miten paljon sinulla on vihaa. Sinä näytät olevan helluntailaisen lahkon uhri. Vieras tuli on vienyt sinut pimeyteen ja vaikeuksiin.

        Eivätköhän nämä Laskuntulos ja kamalaaaa rauhoitu kun huomaavat että kukaan ei vaivaudu vastaamaan heille.

      • Ja kuten sanottu, jostain kumman syystä he eivät tunne rauhaa. Eikö Kristus ole tuonut rauhaa heidän sydämiinsä? Raamattu sanoo, että suuri rauha on niillä, jotka rakastavat Tooraa (Ps. 119:165). Tulkaa siis Tooran ääreen, niin saatte rauhan.

    • juhlimaan

      5 Moos 14:
      22 Kaikesta kylvösi sadosta, joka kasvaa pellollasi, anna joka vuosi kymmenykset,
      23 ja syö ne Herran, sinun Jumalasi, edessä, siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi: kymmenykset jyvistäsi, viinistäsi ja öljystäsi, niin myös raavaittesi ja lampaittesi esikoiset, että oppisit pelkäämään Herraa, sinun Jumalaasi, kaikkena elinaikanasi.
      24 Mutta jos tie on sinulle liian pitkä, niin ettet voi kantaa kannettavaasi, koska se paikka, jonka Herra, sinun Jumalasi, on valinnut asettaakseen siihen nimensä, on sinulle liian kaukana, -sillä Herra, sinun Jumalasi on sinua siunaava-
      25 niin muuta se rahaksi, pane raha kääröön, ota käteesi ja mene siihen paikkaan, jonka Herra, sinun Jumalasi, valitsee,
      26 ja osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi.

      Sakarja puhuu tästä.. sinne mennään syömään ja iloitsemaan.

    • työhänrientäkää

      Rientäkää Herran työhön jokainen, joka on Jeesuksen oma ...

      Lähtekää pois täältä te, jotka Jeesuksen palveluksessa olette ..

      Jättäkää perkeleen lapset tänne tyhjiä ja eksyttäviä puheita jaarittelemaan ja itseänsä kehumaan ..

      • Kirjakääröt

        "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä." (Matt 7:6)

        "Pois, pois, lähtekää Babylonista! Saastaiseen älkää koskeko, lähtekää pois sieltä, pitäkää itsenne puhtaina, te Herran pyhien astioiden kantajat!" (Jes 52:11)

        "Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään." (Ilm 18:4)

      • Usko.Toivonen

        Saulus, isien lakia tarkoin noudattava, siis myös Mooseksen lakia tarkoin noudattava kävi uskovien, pyhien astioiden kantajien, Jeesuksen pyhien kimppuun.

        1. Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
        2. ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
        ( Apt. 9. )

        Ja Herra Jeesushan oli antanut Mooseksen lakiin perustaville tylyn sanoman.

        42. Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'?
        43. Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
        ( Matt. 21. )

        31. Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat.
        32. Täyttäkää siis te isäinne mitta.
        33. Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
        ..
        38. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'.
        ( Matt. 23. )

        Mooseksen lain noudattajille, siis edelliset sanat ovat osoitetut, vaikka ne usein kohdistetaan juurikin Jeesuksen pyhille, Herran armahtamille, Herran Jeesuksen puoleen kääntyneille.

      • Uutta_testamenttia
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

        Ilm 14:12 Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen."

      • Usko.Toivonen kirjoitti:

        Saulus, isien lakia tarkoin noudattava, siis myös Mooseksen lakia tarkoin noudattava kävi uskovien, pyhien astioiden kantajien, Jeesuksen pyhien kimppuun.

        1. Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
        2. ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
        ( Apt. 9. )

        Ja Herra Jeesushan oli antanut Mooseksen lakiin perustaville tylyn sanoman.

        42. Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'?
        43. Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
        ( Matt. 21. )

        31. Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat.
        32. Täyttäkää siis te isäinne mitta.
        33. Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
        ..
        38. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'.
        ( Matt. 23. )

        Mooseksen lain noudattajille, siis edelliset sanat ovat osoitetut, vaikka ne usein kohdistetaan juurikin Jeesuksen pyhille, Herran armahtamille, Herran Jeesuksen puoleen kääntyneille.

        Montako kertaa sinulle pitää selittää sama asia, että missään kohtaa Raamattua ei sanota, että Saulus toimi oikein vainotessaan pyhiä. Mutta Paavalin elämästä hänen kääntymisen jälkeen kyllä kerrotaan, että hän ei missään kohtaa rikkonut Mooseksen lakia.

        ”Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä.” (Apt. 21:24)

        ”Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, ” (Apt. 24:14)

        ”Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan” (Apt. 25:8)

        ”Miehet, veljet! Vaikka en ole mitään tehnyt kansaamme tai isiemme tapoja vastaan, annettiin minut kuitenkin Jerusalemista vankina roomalaisten käsiin” (Apt. 28:17)

        Sanot, että nämä sanat on osoitettu Mooseksen lain noudattajille. Ai kuten Jeesukselle, Paavalille, opetuslapsille ja kaikille apostoleille? He nimittäin kaikki noudattivat tarkoit Tooraa. Fariseuksia Jeesus moittii ulkokultaisuudesta, tekopyhyydestä ja siitä, että he perinnäissäännöillään kumosivat Jumalan lain. Jeesus siis moitti heitä Mooseksen lain hylkäämisestä, missään kohtaa Jeesus ei moiti yhtään ketään Mooseksen lain noudattamisesta.

        Paavali ei käynyt Jerusalemissa 13 vuoteen. Montako kertaa toora käskee tässä ajassa käymään Jerusalemin temppelissä? Eli Paavalille ei ollut enää tärkeää noudattaa vanhan liiton lakeja.
        Paavali kirjeissä melkein joka toinen jae sotii toraisteja vastaan!

      • fdsafds

        Lakuntuloksen mielestä paavali siis valehtelee kun hän sanoo ettei ole rikkonut juutalaisten lakia?

      • Laskuntulos
        fdsafds kirjoitti:

        Lakuntuloksen mielestä paavali siis valehtelee kun hän sanoo ettei ole rikkonut juutalaisten lakia?

        Vastaa kysymykseen.

      • Laskuntulos kirjoitti:

        Vastaa kysymykseen.

        Johan minä vastasin.Paavali siis sinun mielestäsi valehtelee, ekun hän sanoo että ”Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan” (Apt. 25:8) Kuten kristittynet lainaa. Missä kohtaa raamattua sanotaan että paavali ei käynyt jerusalemissa 13 vuoteen?

        Hitsi, jäin kiinni. Oli pakko vastata Laskuntulokselle. Nyt hävettää.

      • Laskuntulos
        Kristitty.net kirjoitti:

        Johan minä vastasin.Paavali siis sinun mielestäsi valehtelee, ekun hän sanoo että ”Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan” (Apt. 25:8) Kuten kristittynet lainaa. Missä kohtaa raamattua sanotaan että paavali ei käynyt jerusalemissa 13 vuoteen?

        Se oli 14 vuotta. Lue Uutta Testamenttia!
        Vanhaa liittoa ei enää ole!
        Olet toivoton valehtelija.
        Etkö voi himojasi hillitä?

        Galatalaiskirje:
        2:1 Sitten, neljäntoista vuoden kuluttua, minä taas menin ylös Jerusalemiin Barnabaan kanssa ja otin Tiituksenkin mukaani.

        Sanotaanko tässä, että hän ei näiden 14 vuoden aikana kertaakaan käynyt Jerusalemissa? Ei tasan sanota. Sinä siis olet sitä mieltä, että Paavali valehteli, kun hän sanoi, ettei ole rikkonut juutalaisten lakia? Ja Raamattu kertoo, että Paavali näki vaivaa ehtiäkseen Jerusalemiin helluntaiksi, joten selvästi Paavali noudatti Tooraa ja kävi Jerusalemissa juhlilla.

        "Mutta jätti heidät hyvästi, sanoen: minun tulee kaiketi mennä Jerusalemiin tälle juhlalle, joka nyt lähestyy. Mutta sitte minä palajan, jos Jumala suo, teidän tykönne. Ja niin hän läksi matkaan Ephesosta," (Apt. 18:21)

        "Sillä Paavali oli päättänyt purjehtia Efeson ohitse, ettei häneltä kuluisi aikaa Aasiassa; sillä hän kiiruhti joutuakseen, jos suinkin mahdollista, helluntaiksi Jerusalemiin." (Apt. 20:16)

        Ei olekaan enää vanhaa liittoa. Nyt on uusi liitto, ja mitä Raamattu sanookaan uudesta liitosta? Se sanoo, että uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33) joten uudessa liitossa Toora on edelleen voimassa. Tämä on Jumalan sana.

      • Laskuntulos

        Toraistien kuolemansynti on se että sinä laitat Pyhän Hengen tilalle tooran 613 lakipykälän listan vanhasta liitosta, jota ei enää ole! Laki on kuollutta tekstiä se ei auta ketään!

        No noudattiko Paavali tooraa, kun ei käynyt Jerusalemissa 14 vuoteen?
        Monta kertaa sinä olisit käynyt samassa ajassa?

        Sinun kuolemansryntisi on se, että sinä peukaloit Jumalan pyhää sanaa ja itse korvaat sanan Toora Pyhällä Hengellä. Raamattu sanoo, että uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33) tämä on Jumalan sana, jota sinä kehtaat sorkkia.

        No noudattiko Paavali Tooraa, kun hän sanoi, että hän noudatti Tooraa? Siis sinun mukaasi Paavali valehteli.

        Tora-sanan etymologiasta ei olla varmoja. Sillä on seuraavia merkityksiä:
        1. Profeettojen julistamaan Jumalan sana.
        2. Pappien neuvoja ja opetuksia.
        3. Yleistä Jumalan ilmoitusta
        4. Kivitauluihin kirjoitettu kymmenen käskyä.
        5. Oppi ja opetus
        6. Viisi Mooseksen kirjaa.
        7. Jumalan lain ja opin kokonaisuus.

        Uuden liiton "Oppi ja opetus" käy hyvin.
        Ken elää ja varsinkin, kun kuolee tietää totuuden.

      • Laskuntulos
        Kristitty.net kirjoitti:

        Sanotaanko tässä, että hän ei näiden 14 vuoden aikana kertaakaan käynyt Jerusalemissa? Ei tasan sanota. Sinä siis olet sitä mieltä, että Paavali valehteli, kun hän sanoi, ettei ole rikkonut juutalaisten lakia? Ja Raamattu kertoo, että Paavali näki vaivaa ehtiäkseen Jerusalemiin helluntaiksi, joten selvästi Paavali noudatti Tooraa ja kävi Jerusalemissa juhlilla.

        "Mutta jätti heidät hyvästi, sanoen: minun tulee kaiketi mennä Jerusalemiin tälle juhlalle, joka nyt lähestyy. Mutta sitte minä palajan, jos Jumala suo, teidän tykönne. Ja niin hän läksi matkaan Ephesosta," (Apt. 18:21)

        "Sillä Paavali oli päättänyt purjehtia Efeson ohitse, ettei häneltä kuluisi aikaa Aasiassa; sillä hän kiiruhti joutuakseen, jos suinkin mahdollista, helluntaiksi Jerusalemiin." (Apt. 20:16)

        Olet sinä kova valehtelemaan!!!!

      • Usko.Toivonen

        Tokihan Saulus Jeesusta vainotessaan noudatti Mooseksen lakia, niin kuin juutalaiset fariseukset kaikki noudattivat.

        3. "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette.
        4. Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia,
        5. niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi.
        ( Apt. 22. )

        Tarkoin noudatti lakia, mutta vainosi Herraa Jeesusta.

        Jeesushan kysyi: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?'

        Nythän on kysymys Saulin omasta näkemyksestään, kuten muissakin kohdissa, missä hän puolustautuu syyttäjiään vastaan.
        Syytetyillähän on tapana kiistää syyllisyytensä.

        Se kävi päinsä Mooseksen istuimella istuvia kohtaan, mutta Herran Jeesuksen edessä ei, siinä Saulus tunnustaa, "olen syntisistä suurin".

    • Laskuntulos

      TORAISMI ON SAIRAUS! Se kahlitsee ihmisen kompostivessaan!
      Tähän tulokseen olen tullut toraistien vastauksia lukiessani.

      • kopiokone

        "Laissa ei ole kieltoa käyttää vesivessaa. Laissa on kielto tehdä tarpeensa maahan keskellä telttaleiriä. Silloin tulee mennä lapion kanssa leirin ulkopuolelle, mikä käytäntö on myös partiolaisilla ja varusmiehillä. Mutta jos talossa on vesivessa, niin sitä saa käyttää. Sinä vain häiriköit tätä keskustelua väärillä syytöksillä."

        Mt 5:22 joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

        Kysyppä asiaa teidän toraistien pää-rabbilta kristitty.netiltä.
        Onko teillä toraisteilla kaikilla eri lakilista mitä pitää noudattaa? Tälläisen käsityksen on saanut.

    • toraisti_helmiä

      Jumala sanassaan määrää kuolemanrangaistuksen muutamista erittäin vakavista synneistä. Laista ainutkaan piirto ei ole kadonnut, niin kuin Jeesus vuorisaarnassa sanoo, joten Tooran kuolemanrangaistukset ovat edelleen voimassa. Homot, avionrikkojat ja sapatinrikkojat ovat kaikki ansainneet kuolemanrangaistuksen.
      Raamatussa Jumala käskee tappamaan homot, avionrikkojat ja sapatinrikkojat. Tämä on Jumalan sana.
      Raamattu sanoo, että homot, avionrikkojat, murhaajat ja sapatinrikkojat ovat ansainneet kuolemantuomion. Tämä on Jumalan sana. Tuomion saa langetta ainoastaan oikeusistuin, joten meillä ei ole mitään lupaa ottaa oikeutta omiin käsiimme ja verekseltään kivittää kaikkia lainrikkojia.

      • kysynpä.vain

        Vastaatko sinä sitten tähän, kun muut eivät ole vielä vastanneet.
        No miten sitten kun Jumala on laittanut uskovaisen ihmisen tuomariksi ja uudestisyntynyt uskovainen tuomari joutuu rikkomaan mooseksen lakia, kun tuomitsee suomen lain mukaan, eikä tuomitse kivitystä, joka olisi kuitenkin mooseksen lain mukaan määrättävä, vaikkapa avionriikojille jotka yllätetään itse teosta.
        Kumpikin osapuoli onkivitettävä kuoliaaksi ja poistettava keskuudesta, tästä ei ole mitään poikkeusta mooseksen lain mukaan.

        No miten on tuomarin laita, onko hän tuomitessaan syntinen, vanhurskas, Suomen lain noudattaja, ja siten mooseksen lain rikkoja?

        Kun tuomarilla ei ole muuta vaihtoehtoa, kun Suomen lain mukaan ei voida kivittää?
        Eli jos hän noudattaa mooseksen lakia, on hänkin Suomen lain rikkoja, jos taas noudattaa Suomen lakia, on mooseksen lain rikkoja.
        Mikä on uskovaisen tuomarin kohtalo?

        Eli katsooko Jumala henkilöön, kun toiselle on toinen laki ja toiselle toinen?
        Eli raamattu on silloin valhetta, jos Jumala laittaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.

        Kumoaako esivallan totteleminen mooseksen lain? Jos kumoaa, silloin ei voida noudattaa koko mooseksen lakia.

        Ja kun taas mooseksen lakia ei noudateta kaikilta osin, niin se on rikottu jokaiselta osaltaan, ja täten voidaan todeta, että onkin kyseessä varsinainen dilemma, siis niillä, jotka laittavat kaiken luottamuksesnsa mooseksen lain noudattamiseen.

        Miten on? Jään odottamaan perusteltua vastausta.

        Ja tiedoksi, Suomesta todellakin löytyy uskovaisia tuomareita, lain edessä virkavalansa vannoneita joten teidän vastauksenne tuo nyt heillekin siten synnin päästön, vai tuoko?

        Kumpaa lakia uskovainen tuomari noudattaa?

      • kysynpä.vain kirjoitti:

        No mitä Paavali sanoo tästä asiasta, maallista esivaltaa tulee kunnioittaa. Juutalaisillakaan ei Jeesuksen aikana ollut mitään valtaa tappaa ketään, joten me olemme samassa tilanteessa.

      • retfgertge
        Kristitty.net kirjoitti:

        No mitä Paavali sanoo tästä asiasta, maallista esivaltaa tulee kunnioittaa. Juutalaisillakaan ei Jeesuksen aikana ollut mitään valtaa tappaa ketään, joten me olemme samassa tilanteessa.

        Älä vääristele, porsaanreiän kairaaja

    • Jos Toora ei kiinnosta, mikä ihmeen hinku sinulla on tulla tähän ketjuun avautumaan ja purkamaan omaa pahaa oloasi? Ei ole pakko lukea tätä yhtä ketjua, jos aihe ei kiinnosta.

      • Laskuntulos

        Jos helluntalaisuus ei kiinnosta, mikä ihmeen hinku sinulla on tulla tähän ketjuun avautumaan ja purkamaan omaa pahaa oloasi? Ei ole pakko lukea tätä yhtä ketjua, jos aihe ei kiinnosta.
        TORAISMI on sairaus.

      • mot_

        Matt 12:36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
        37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

    • ajankello

      "Juutalaisillakaan ei Jeesuksen aikana ollut mitään valtaa tappaa ketään, joten me olemme samassa tilanteessa." Hyvin kuitenkin sujui juutalaisilta tappohomma ja kivittämiset.
      Kuinka kauan toraistien murhauskonto pysyy vain teoriana?

      • Ne juutalaiset jotka kivittivät ja tappoivat eivät noudattaneet lakia. Aina on ollut lainrikkojia. Aika hyvin on kristityiltä sujuneet tappamiset viimeisen kahdentuhannen vuoden aikana.

    • ajankello

      Kirjoitit tapasi mukaan puppua. Paavali noudatti lakia ja lain vaatimusten mukaisesti hän surmasi kristittyjä. On vain ajan kysynys milloin tooravouhkaajat alkavat toteuttaa oppiaan.
      Olethan kirjoittanut: "Raamattu sanoo, että homot, avionrikkojat, murhaajat ja sapatinrikkojat ovat ansainneet kuolemantuomion."

      • Kerro missä kohtaa Mooseksen lakia käsketään surmaamaan kristittyjä? Varmuudella ensimmäiset uskovat, joita haukuttiin kristityiksi, eivät olleet homoja, avionrikkojia, murhaajia tai sapatinrikkojia. Millä perusteella Paavalin olisi pitänyt Mooseksen lain nojalla heitä surmata?

        Paavali todistaa kääntymisensä jälkeen, että ei ole missään kohtaa rikkonut Mooseksen lakia. Siis vielä sen jälkeen, kun tuli tuntemaan Jeesuksen. Missään kohtaa ei sanota, että hän noudatti Mooseksen lakia moitteettomasti ennen uskoontuloaan.

      • kjlkjllkljlj
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kerro missä kohtaa Mooseksen lakia käsketään surmaamaan kristittyjä? Varmuudella ensimmäiset uskovat, joita haukuttiin kristityiksi, eivät olleet homoja, avionrikkojia, murhaajia tai sapatinrikkojia. Millä perusteella Paavalin olisi pitänyt Mooseksen lain nojalla heitä surmata?

        Paavali todistaa kääntymisensä jälkeen, että ei ole missään kohtaa rikkonut Mooseksen lakia. Siis vielä sen jälkeen, kun tuli tuntemaan Jeesuksen. Missään kohtaa ei sanota, että hän noudatti Mooseksen lakia moitteettomasti ennen uskoontuloaan.

        Hyvä huomio, kristittyjä ei kivitetä, koska he eivät ole mooseksen lain alla!
        Eli me emme ole mooseksen lain alla, jos olemme kristittyjä, nytkö sinäkin sen hoksasit, no parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

        Nimenomaan, Paavali oli ENNEN kääntymistään mooseksen lain noudattaja, vartioi jopa Sstefanuksen vaatteitakin, kun toiset kivittivät KRISTITYN, Jeesuksen seuraajan koska mooseksen laki käski, eli oliko oikein noudattaa mooseksen lakia??

        Paavali sanoi, että hän OLI; ei että hän on edelleen lain kiivailija.
        "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette.
        Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia,
        niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi.

        Ja minä sanoin: 'Herra, he tietävät itse, että minä panin vankeuteen ja ruoskitin jokaisessa synagoogassa niitä, jotka uskoivat sinuun.
        Ja kun Stefanuksen, sinun todistajasi, veri vuodatettiin, olin minäkin läsnä, hyväksyin sen ja vartioin hänen surmaajainsa vaatteita.'

        Paavali ei vainonnut Jeesusta itseään missään vaiheessa, vaan Hänen seuraajiaan, ja silti Jeesus sanoi, että Paavali vainosi Häntä.
        Kun tekin mooseksen lain takia vainoatte kristittyjä, silloin te vainoatte itse Herraa.

        Tuo asia vaivasi Paavalia loppuun saakka.
        Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
        enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
        Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin

        Paavalin pistin oli se, että hän oli vainonnut Jeesuksen seuraajia, ja itse Jeesus sanoi, että hän joutuisi kärsimään, ja niinhän Paavali joutuikin.

        Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden."

        Jeesus oli lähetetty juutalaisten tykö, mutta Paavali oli pakanoiden tykö.
        Jeesus anoo: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö".

        Paavali sanoo: Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,

    • Laskuntulos

      TORAISMI on sairaus. Psykiatreilla on varmaankin tällekin taudille lääketieteellinen nimi.
      Heidän kanssaan on toivotonta käydä asiallista keskustelua!

      • Oi, sinähän olet oikein malliesimerkki asiallisesta keskustelusta. Todella ovat Raamatun neuvot sinulle tutut tässä asiassa. Rikon nyt asettamaani boikottia, mutta koen sen jälleen tarpeelliseksi. Tässä sinulle pohdittavaa:

        "Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari." (Jaak. 4:11)

        "Joka suunsa ja kielensä varoo, se henkensä ahdistuksilta varoo." (Sanl. 21:23)

        "Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata." (Kol. 4:6)

        "Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat." (Ef. 4:29)

        "Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana" (1. Piet. 3:16)

        "Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos." (Ef. 5:4)

        "Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä." (Mt. 12:36)

        "Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha." (Jaak. 1:26)

        "Mutta pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa" (2. Tim. 2:16)

        "Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen." (Mt. 5:22)

      • mot_

        Sen verran sanon Laskuntulokselle, että Raamatussa on säädetty rangaistus sellaiselle, joka sanoo mielisairaaksi vanhurskasta uskovaa. Sellaisesta synnistä ansaitsee helvetintuomion.

        Matt 5:22 joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

        Sinulla Laskuntulos lienee mopo todella karannut käsistä, kun leikit helvetintulella. Jokaisesta turhasta sanasta saa tuomion ja pahimmassa tapauksessa se on ikuista kärsimystä helvetin tulessa. Kuten Jeesus sanoi, niin laittomuuden tekijät joutuvat tuliseen pätsiin, jossa kiristelevät hampaitaan ikuisesti.

        Matt 13:40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
        41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
        42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

      • Laskuntulos
        mot_ kirjoitti:

        Saatko sinä käyttää vesivessaa vai oletko kompostivessan orja?

        Vielä kysyn motilta, että oletko sinä näitä "vanhurskaita uskovia", jotka kivittävät kristityt, jos Suomen laki ei meitä suojaisi?

      • Kirjakääröt
        Laskuntulos kirjoitti:

        Saatko sinä käyttää vesivessaa vai oletko kompostivessan orja?

        "Tyhmä se, joka toisia pilkkaa, ymmärtäväinen pysyy vaiti." (Sananl 11:12)

      • Kirjakääröt
        Laskuntulos kirjoitti:

        Vielä kysyn motilta, että oletko sinä näitä "vanhurskaita uskovia", jotka kivittävät kristityt, jos Suomen laki ei meitä suojaisi?

        "Tyhmä tuo heti julki suuttumuksensa, viisas nielee loukkauksen ja vaikenee." (Sananl 12:16)

        "Tyhmä päästää vihansa valloilleen, viisas malttaa ja hillitsee vihansa." (Sananl 29:11)

      • yks.kakkaa.kaks.kakkaa
        Laskuntulos kirjoitti:

        Saatko sinä käyttää vesivessaa vai oletko kompostivessan orja?

        mooseksen lain noudattaja tässäkin kohtaa laittaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan, siinä missä maajussi voi pykätä kompostivessan pihan perukoille, niin ei oikein onnistu kerrostalossa tai rivarissa.

        Mitenkäs se nyt niin, eli katsooko Jumala henkilöön, vain maalaiset voivat harrastaa mooseksen lakia tässä, kaupunkilaiset ovat armon ulkopuolella??

      • Sanassa_on_totuus
        yks.kakkaa.kaks.kakkaa kirjoitti:

        mooseksen lain noudattaja tässäkin kohtaa laittaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan, siinä missä maajussi voi pykätä kompostivessan pihan perukoille, niin ei oikein onnistu kerrostalossa tai rivarissa.

        Mitenkäs se nyt niin, eli katsooko Jumala henkilöön, vain maalaiset voivat harrastaa mooseksen lakia tässä, kaupunkilaiset ovat armon ulkopuolella??

        Tämä koskee sinua:

        "Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi" (Juud 1:4)

        "He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he kieltävät hänet. He ovat inhottavia ja tottelemattomia, kykenemättömiä tekemään mitään hyvää." (Tit 1:16)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27

      • wetwet
        Sanassa_on_totuus kirjoitti:

        löytyy sieltä paljon sinuakin koskevia kohtia, mutta ei jaksa listata tähän, ei palsta riitä

        on nämä naurettavia veikkoja, kuvittelevat olevansa jotain synnittömiä taskut täynnä kiviä, eiköhän Jeesuskin sanonut, että heittäköön synnitön ensimmäisen kiven, täällä kyllä heitetään jo melkoisia lohkareitakin, ja vielä kuvittelevat olevansa pelastusjonossa ykkösinä, ja muiden tuomioita jakavat ja haukkuvat laittomiksi synnintekijöiksi, just, he täydelliset ja synnittömät omavanhurskasteliijat.

      • Uutta_testamenttia
        wetwet kirjoitti:

        1 Joh 3:
        4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Hep 10:
        26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. [Hepr. 6:4-6 ]
        27 Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. [Jes. 26:11; Sef. 1:18]
        28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana. [5. Moos. 17:6]

      • kysynpä.vain
        Uutta_testamenttia kirjoitti:

        Uutinen sinulle raamatusta, joka koskee myös sinua:

        Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

        Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.

        Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
        ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.
        Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
        Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.

        Eihän meillä olisi mitään asiaa Jumalan eteen, jos me pystytämme uskomme lihan kautta suoritettavaan lakiin, et sinä voi mitään ansaita lain tekojen kautta, sillä rakkaus on laki.

        Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
        "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
        ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".
        Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
        Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
        jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,

        Ja toisekseen, kuka uskaltaa täällä sanoa kuka pääsee taivaaseen, sehän tarkoittaa, että Jeesus ei asiasta päätäkään vaan joku mooseksen lain yrittäjä, itsestään tuomarin tehnyt.
        Se jonka pitäisi rakastaa veljeään, onkin veljien tuomitsija, ja syyttäjä.
        Olen aina luullut, että se tehtävä on annettu jollekin muulle.

        Sillä näin sanotaan:

        Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.

        Kun te tuomitsette täällä muita mooseksen lain noudattamatta jättämisestä, niin te otatte tuomarin roolin.
        Minkälaisen tuomion te sitten luulette saavanne? Otatte Jeesuksen tehtävän itsellenne.

    • Usko.Toivonen

      Mitä varten laki?

      Raamattu vastaa:

      19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
      ( Gal. 3. )

      Laki oli siis siihen asti, kunnes Herra Jeesus Kristus ilmestyi.

      16. Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.
      ( Gal. 3. )

      Selkeää tekstiä.

      " Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu ".

      Eikö Kristus ole vielä ilmestynet laki-uskoville?

      • jatkakaa

        heillä on peite silmillä siihen saakka, kunnes sanovat Baruch ha ba B'shem Adonai.

        siihen saakka, kunnes tunnustavat, että Jeesus on Herra, antaa heidän jäädä oman uskontonta vangeiksi, koska eivät halua vapauteen, johon Kristus on meidät vapauttanut.

      • Kirjakääröt

        "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room 3:31)

        "Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä." (Room 7:12)

        "Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu." (1 Tim 1:8-11)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:12,13)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm 14:12)

      • Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen. sillä en toteuta sitä mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen. Room. 7:15.

        Turmiollisin paha, minkä käärme istutti meidän luontoomme oli se luulo, että me itse kykenisimme auttamaan ja vapahtamaan itsemme. Sen sanat: »Te tulette niin kuin Jumala», juurtuivat syvään, jättivät syvät jäljet luontoomme, nim. ylpeyden ja tuon vaarallisen luulon, että meillä itsessämme olisi voimaa vastustaa pahaa ja tehdä hyvää.

        »Vapaa tahto» siinä mielessä on unelma josta suruttomuus ja epätoivo johtuvat. Jospa vain herännyt sielu tulisi vakuutetuksi siitä, ettei se mitään voi, että vapaan tahdon hän on kadottanut. Että hän on synnin alle myyty. Silloin hän saisi lohdutuksen Kristuksessa, luopuisi itselunastuksen työstä ja heittäytyisi Jeesuksen jalkain juureen, Jeesuksen armoille.

        Mutta sielu saa yhä vain kuulla: »Sinä et ole vielä oikein koettanut, et ole vielä oikein voimiasi ponnistellut. Et ole tarpeeksi valvonut, rukoillut ja kilvoitellut. Huomenna teet sen paremmin.»

        Ja niin menee päivä toisensa jälkeen hänen aina vain epäonnistuessa. Ja kuitenkin - yhä uudelleen kuuluu: »Et ole vieläkään oikein koettanut, et ole ollut tarpeeksi vakava, et syntiä vielä tarpeeksi kauhistu. Huomenna teet sen paremmin.»

        Sielu raukka ei käsitä sitä, että juuri tämä ei ole sen vallassa. Se ei voikaan olla oikein vakava ja vilpitön. Se ei voikaan kauhistua syntiään, valvoa, rukoilla ja kilvoitella. Sen voimassa ei ole edes ajatusten hillitseminen. Emmehän edes osaa ajatella niin kuin tulisi. Me olemme kokonaan kadotettuja syntisiä. Kristuksen täytyy tehdä kaikki. Hänen täytyy vapahtaa se, mikä kadonnut oli.

        Paavali sanoo: »Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaiseksi.» Myyty synnin alaiseksi, aivan niin kuin orja on herralleen ja taas hän sanoo: »Minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen.» Missä siis vapaa tahto on?

        Moni on ihmetellyt, minkä takia Luther niin kiivaasti taistelee vapaan tahdon oppia vastaan. Mutta siinä on syynsä, vaikkapa Kristus olisi sata kertaa kuollut meidän edestämme, ja vaikka se olisi miten ihanasti tahansa meille julistettu, niin ei meillä siitä kaikesta ole mitään hyötyä tämän harhaopin tähden, minkä mukaan meillä itsellämme muka olisi voimaa tehdä mitä hyvää vain tahdomme.

        Kun herännyt sielu ainoastaan tätä itsessään kaipaa, on kaikki saarna Kristuksesta turha. Hän ei voi uskoa. Sillä jos hänellä on voimaa tehdä, mitä hänen tulee tehdä, eikä sitä tee, niin eihän hän silloin kykene armoa omistamaan.

        Meidän tulee siis tässä painaa mieleemme tämä totuus: »En toteuta sitä, mitä halu on vaan mitä vihaan, sitä minä teen.» Emmepä vielä sittenkään, kun Kristus on meidät uskon kautta »totisesti vapaiksi» tehnyt synnin ja perkeleen vallasta, kykene tekemään kaikkea sitä hyvää, jota tahdomme, sillä Kristus pidättää tämän itselleen, eikä jätä sitä meille, meidän käytettäväksemme mielemme mukaan.

        Juuri ne, jotka ovat kääntyneet saatanan vallasta Jumalan tykö ja ovat Pojan kautta totisesti vapaat, vaikeroivat ja valittavatkin enimmin kurjaa voimattomuuttaan, kun Herra jättää heidät kiusauksen hetkellä.

        He itkevät, kilvoittelevat, rukoilevat ja huutavat Jumalalta apua, mutta kaikki näyttää turhalta. He ovat epäilykseen joutumaisillaan. Missä on vapaa tahto? Miksi he eivät ole hurskaita, puhtaita?

        Jos heillä itsellään on voimaa hyvän tekemiseen, niin mitä he sitten valittavat, vaikeroivat ja rukoilevat? Voisivathan silloin vain luopua pahasta, olla vahvat ja iloiset. jos he rukouksen avulla voivat kaikki voittaa, miksi he siis ovat epätoivossa?

        ... jatkuu ( C.O.Rosenius )

      • Saviseutulainen kirjoitti:

        Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen. sillä en toteuta sitä mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen. Room. 7:15.

        ... jatkoa

        Mutta Daavidin psalmit ja kaikkien pyhien valitukset todistavat, ettei ihmisellä enää ole vapaata tahtoa, eikä kykyä toteuttaa sitä hyvää mitä tahtoo. Pietari olisi kyllä tahtonut olla vahva.

        Hän vakuutti ja näyttikin jonkin aikaa yrttitarhassa olevansa vahva, mutta naisen kysymyksen johdosta hän surkeasti lankesi. Silloin hän meni pois ja itki katkerasti. Hän sai kokea, että voimaa hyvän tekemiseen hänellä ei ollut.

        Paavali rukoilee kolme kertaa vapautumista »pistimestä lihassaan», mutta turhaan. Silloin oppii hän tuon salaisuuden: »Kun olen heikko, silloin olen väkevä.» Ei, vapaa tahto on enää vain unelma paratiisin päiviltä. Siitä ajasta asti, jolloin Aadam sitä väärin käytti, ei ihmisellä ole enää sitä ollut.

        Siitä saakka on ihminen ollut armonkerjäläinen, jonka täytyy Jumalalta kerjätä vähinkin voimanerä. Ja kun hänen täytyy kerjätä, niin hän ei voi sitä ottaa, ennen kuin se hänelle annetaan. Jos Herra meidät jättää, niin me syöksymme aina vain kadotusta kohden. Sellainen on ihminen Aadamin lankeemuksen jälkeen.

        ( C.O.Rosenius )

      • yut
        Saviseutulainen kirjoitti:

        Saviseutulainen on hurahtanut Roseniukseen, joka on eksyttäjä. Päivästä toiseen uskoo Raamatun vastaista opetusta, eikä yhtään ymmärrä, miten kierosti Rosenius opettaa korvasyyhyyn.

      • avaa_silmäsi
        Saviseutulainen kirjoitti:

        Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen. sillä en toteuta sitä mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen. Room. 7:15.

        Turmiollisin paha, minkä käärme istutti meidän luontoomme oli se luulo, että me itse kykenisimme auttamaan ja vapahtamaan itsemme. Sen sanat: »Te tulette niin kuin Jumala», juurtuivat syvään, jättivät syvät jäljet luontoomme, nim. ylpeyden ja tuon vaarallisen luulon, että meillä itsessämme olisi voimaa vastustaa pahaa ja tehdä hyvää.

        »Vapaa tahto» siinä mielessä on unelma josta suruttomuus ja epätoivo johtuvat. Jospa vain herännyt sielu tulisi vakuutetuksi siitä, ettei se mitään voi, että vapaan tahdon hän on kadottanut. Että hän on synnin alle myyty. Silloin hän saisi lohdutuksen Kristuksessa, luopuisi itselunastuksen työstä ja heittäytyisi Jeesuksen jalkain juureen, Jeesuksen armoille.

        Mutta sielu saa yhä vain kuulla: »Sinä et ole vielä oikein koettanut, et ole vielä oikein voimiasi ponnistellut. Et ole tarpeeksi valvonut, rukoillut ja kilvoitellut. Huomenna teet sen paremmin.»

        Ja niin menee päivä toisensa jälkeen hänen aina vain epäonnistuessa. Ja kuitenkin - yhä uudelleen kuuluu: »Et ole vieläkään oikein koettanut, et ole ollut tarpeeksi vakava, et syntiä vielä tarpeeksi kauhistu. Huomenna teet sen paremmin.»

        Sielu raukka ei käsitä sitä, että juuri tämä ei ole sen vallassa. Se ei voikaan olla oikein vakava ja vilpitön. Se ei voikaan kauhistua syntiään, valvoa, rukoilla ja kilvoitella. Sen voimassa ei ole edes ajatusten hillitseminen. Emmehän edes osaa ajatella niin kuin tulisi. Me olemme kokonaan kadotettuja syntisiä. Kristuksen täytyy tehdä kaikki. Hänen täytyy vapahtaa se, mikä kadonnut oli.

        Paavali sanoo: »Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaiseksi.» Myyty synnin alaiseksi, aivan niin kuin orja on herralleen ja taas hän sanoo: »Minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen.» Missä siis vapaa tahto on?

        Moni on ihmetellyt, minkä takia Luther niin kiivaasti taistelee vapaan tahdon oppia vastaan. Mutta siinä on syynsä, vaikkapa Kristus olisi sata kertaa kuollut meidän edestämme, ja vaikka se olisi miten ihanasti tahansa meille julistettu, niin ei meillä siitä kaikesta ole mitään hyötyä tämän harhaopin tähden, minkä mukaan meillä itsellämme muka olisi voimaa tehdä mitä hyvää vain tahdomme.

        Kun herännyt sielu ainoastaan tätä itsessään kaipaa, on kaikki saarna Kristuksesta turha. Hän ei voi uskoa. Sillä jos hänellä on voimaa tehdä, mitä hänen tulee tehdä, eikä sitä tee, niin eihän hän silloin kykene armoa omistamaan.

        Meidän tulee siis tässä painaa mieleemme tämä totuus: »En toteuta sitä, mitä halu on vaan mitä vihaan, sitä minä teen.» Emmepä vielä sittenkään, kun Kristus on meidät uskon kautta »totisesti vapaiksi» tehnyt synnin ja perkeleen vallasta, kykene tekemään kaikkea sitä hyvää, jota tahdomme, sillä Kristus pidättää tämän itselleen, eikä jätä sitä meille, meidän käytettäväksemme mielemme mukaan.

        Juuri ne, jotka ovat kääntyneet saatanan vallasta Jumalan tykö ja ovat Pojan kautta totisesti vapaat, vaikeroivat ja valittavatkin enimmin kurjaa voimattomuuttaan, kun Herra jättää heidät kiusauksen hetkellä.

        He itkevät, kilvoittelevat, rukoilevat ja huutavat Jumalalta apua, mutta kaikki näyttää turhalta. He ovat epäilykseen joutumaisillaan. Missä on vapaa tahto? Miksi he eivät ole hurskaita, puhtaita?

        Jos heillä itsellään on voimaa hyvän tekemiseen, niin mitä he sitten valittavat, vaikeroivat ja rukoilevat? Voisivathan silloin vain luopua pahasta, olla vahvat ja iloiset. jos he rukouksen avulla voivat kaikki voittaa, miksi he siis ovat epätoivossa?

        ... jatkuu ( C.O.Rosenius )

        Rosenius julistaa vain omia mielipiteitä ja pitää armoa halpana. Raamattua ei ole siteerattu saarnan tueksi juurikaan. Näyttää siltä, että monelle uskonnolliselle ihmiselle uppoaa tällainen jaarittelu, joka ei perustu mihinkään.

      • Usko.Toivonen

        Hyvä kirjoitus Roseniukselta, kiitos sinulle "Saviseutulainen", kun toit sen luettavaksemme.

        Herramme Jeesus Kristus on omalla verellensä ansainnut itselleen Herran seurakunnan.

        28. Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
        ( Apt. 20. )

        Ja Herran seurakunnan uskovat voi tunnistaa juuri siitä, että he tarvitsevat apua Herraltaan Jeesukselta Kristukselta.

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
        ( Apt. 9. )

        On aika outoa, ettei yksikään laki-uskova ole todistanut kääntyneensä Herran puoleen, huutanut avuksensa Herranaan Jeesusta Kristusta, vaikka juuri se on uskovan, Jeesuksen pyhän tunniste.

        Halpa armo on juurikin sitä, että ihminen luulee ansaitsevansa armahduksen omilla teoillaan, omalla hyvyydellään.

    • toraisti_helmiä

      Niin, Raamatun mukaan aviorikoksessa sekä mies että nainen on surmattava. Problem?

      Sinäkö olet siis sitä mieltä että tämä lakipykälä tulee ottaa käyttöön nykyaikana Suomessa? Suora vastaus: Kyllä vai Ei?

      Kyllä. Ehdottomasti. Se on Tooran suora käsky, ja Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan Tooraa ja että Toorasta ei katoa pieninkään piirto.

      Israelissa. Kyllä he minun nähdäkseni toimivat väärin, jos eivät laissaan määrää kuolemanrangaistusta Toorassa selvästi säädetyllä tavalla.

      ja että hän ei tullut kumoamaan Tooraa, joten Jeesuksen mukaan ainuttakaan Tooran käskyä kivittää vakavista rikoksista ei ole kumottu Uudessa testamentissa.

      Alkoholin kohtuukäyttö ei huumaa ketään. Missään kohtaa Raamattua ei kielletä nauttimasta viiniä.

      Jos Toora ei ole sinun sydämessäsi, et ole uudessa liitossa.

      Enkä minä tupakoi, minä käytän sähkötupakkaa, mikä on täysin eri asia.

      Antaa luvan. Nikotiini on täysin vaaraton ja haitaton aine.

      • iuo

        toraisti_helmiä, kamalaa, kamiina_kuumaksi, antitoraisti ei ole taaskaan saanut nukuttua. Jumalattomalla ei ole rauhaa. Levoton sielu purkaa pahaa olaan someen keskellä yötä, kun ei saa nukuttua.

      • oui
        iuo kirjoitti:

        no mitä sitten, parempi kai että purkaa, vaikka näytäthän sinäkin täällä toisia vartioivan, kuka kirjoittaa milloinkin, mitä se sinulle kuuluu. Ei sinulta kenekään tarvi lupaa kysyä.

    • toorajumal

      Uskomattomat kilpaa rientävät nyt Toora-jumalan luo ja alkavat rakentaa alttaria ja temppeliä, koska Toora on voimassa kaikkialla maailmassa ja ilman Toora-jumlan viimeisenkin piirron toteuttamista ei voi pelastua, sanovat Toora-jumalan palvelijat!

      Mutta kuka on se Toora-jumala - se on vasta ihmeellinen jumala. Minkänäköinen ja minkä kokoinen se Toora-jumala on, joka tuomitsee kaikki kadotuksen tuliin ... tottakai kaikki haluavat kadotuksen tuliin .. miksi kukaan haluaisi elää ikuisesti?

      Mistä he ovat löytäneet tuollaisen Toora-jumalan, onko hänestä jossakin kirjassa kerrottu, koska minä en ole kuullut tuollaisesta hirmuisesta Toora-jumalasta ennen näitä Toora-jumalan julistajia?

      Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni on antanut elämänsä Toora-jumalalle ja pääsee kadotuksen tuliin vapautumaan tästä pahasta elämästä, jossa on niin paljon kärsimystä ja tuskaa?

      Raamattu ei kerro tuollaisesta hirmuisesta Toora-jumalasta lainkaan, joten missä se kirja on, josta he ammentavat tuollaisen hirmuisen Toora-jumal uskonnon?

      Toki sen ymmärrän, että kuka nyt ikuisesti haluaisi elää - tottakai kaikki haluavat kadota helvetin tulessa mahdollisimman nopeasti ilman kärsimyksiä! Se on ainoa toivo tässä kärsimysten elämässä!

      • Jeesuksen_sanoja

        Matt 7:
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Matt 5:
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. [5. Moos. 28:1; Jaak. 2:10]

        Matt 13:
        40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
        41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
        42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

      • Usko.Toivonen

        Herra Jeesus todistaa viimeistä tuomiosta laajemmin Matteus 25. luvussa.

        31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
        32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
        33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
        34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
        36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
        37. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
        38. Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
        39. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
        40. Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.

        Ja kuten huomaamme, nämä Isän siunaamat ovat tehneet niitä hyviä tekoja, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut uusille luomuksille Kristuksessa.

        8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
        9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. ( Ef. 2. )

        Tämä tekstikohta vahvistaa Herran Jeesuksen todistuksen.
        Tässä puhutaan todellisista Jeesuksen palvelijoista, pelastuksen evankeliumin synnyttämien pelastuvien vaelluksesta Kristus-tiellä.

        Sen tien vaeltajista, joita yhä vainotaan ja pyritään orjuuttamaan väärän ikeen alle.

      • huyrurtu

        aamen, ikeen alaisia vain tympäisee, kun muut saavat olla vapaita, sillä vapauteen meidät on vapautettu, Jeesus sanoi, että meidän kuormamme on keveä, ei taakka jota ei jaksa kantaa

    • kadotatulessa

      Toora-jumal pelastus on siis kadota helvetin tulessa.

      Voi mikä riemu ja ilo se onkaan, kun kaikki kärsimys ja tuska on ikuisesti poissa!

      • helvetti_ei_sammu

        Helvetinrangaistus kestää ikuisesti. Siellä ei saa lepoa vaan koko ajan itkee ja kiristelee hampaitaan.

        Ilm. 14:

        11 Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.

    • toorajumalo

      Toora-jumal uskonnolle pitäisi tämän keskustelupalstan pitäjien perustaa oma - ihan oma palsta- heillä on niin lohduttava uskonto.

      Kärsimys lakkaa kerran jokaiselta helvetin tulessa palaessa!

      • helvetti_on_ikuinen

        Jes 66:
        24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu. [Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48]

        Ilm 20:
        10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti. [Ilm. 13:11, Ilm. 14:10,11, Ilm. 19:20]
        11 Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. [Jes. 6:1; Matt. 25:31 | 2. Piet. 3:7]
        12 Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. [Dan. 7:10; Luuk. 10:20 | Matt. 16:27 ]
        13 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
        14 Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. [1. Kor. 15:26,54; Ilm. 2:11]
        15 Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen. [Ps. 69:29; Dan. 12:1; Matt. 25:41; Ilm. 19:20]

    • Toteamus15

      Toraismi toimii vain teoriassa.

      Nykyisin sapatin vietto sujuu jotenkin, kun vääräuskoiset tekevät toraisteille sähkön ja lämmön. Pusikkoon ulostaminen on vaikeaa.
      Muuten mitä toraisti tekee, kun lapsi menee kouluun ja pitää käyttää vesivessaa sehän on syntiä? Kristitty.net voi vastata tähän.

      150 vuotta sitten pusikkoon ulostaminen ei tuottanut vaikeuksia, mutta sapatin vietto oli hirsimökissä vaikeaa, kun olisi pitänyt istua pimeässä ja kylmässä, kun tulta ei saanut tehdä. Lapset ainakin olisi kuolleet kylmyyteen.

      Toraismi toimii hyvin vain täällä netissä. Toraistit voivat "elvistellä" kuinka "pyhiä" he ovat.

      • Kirjakääröt

        "Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan." (2 Moos 20:16)

        "Väärä todistaja ei jää rankaisematta, joka valheita puhuu, ei pelastu." (Sananl 19:5)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. " (Matt 5:17,18)

        "eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi." (Joh 10:35)

        "tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen. Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne," (2 Piet 3:16,17)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

      • Usko.Toivonen

        Tässä kuvaus taivasten valtakuntaan pääsevistä.

        Herra Jeesus todistaa viimeistä tuomiosta laajemmin Matteus 25. luvussa.

        31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
        32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
        33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
        34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
        36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
        37. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
        38. Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
        39. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
        40. Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.

        Ja kuten huomaamme, nämä Isän siunaamat ovat tehneet niitä hyviä tekoja, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut uusille luomuksille Kristuksessa.

        8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
        9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. ( Ef. 2. )

        Tämä tekstikohta vahvistaa Herran Jeesuksen todistuksen.
        Tässä puhutaan todellisista Jeesuksen palvelijoista, pelastuksen evankeliumin synnyttämien pelastuvien vaelluksesta Kristus-tiellä.

        Sen tien vaeltajista, joita yhä vainotaan ja pyritään orjuuttamaan väärän ikeen alle.

        Ja jokainen näistä on Jeesuksen pyhiä, Herran puoleen sydämestään kääntymneitä, jotka avuksensa huutavat Herranaan Jeesusta Kristusta.

        Mitä minä valehtelin kommentissa?

      • Kirjakääröt
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Tässä kuvaus taivasten valtakuntaan pääsevistä.

        Herra Jeesus todistaa viimeistä tuomiosta laajemmin Matteus 25. luvussa.

        31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
        32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
        33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
        34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
        36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
        37. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
        38. Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
        39. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
        40. Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.

        Ja kuten huomaamme, nämä Isän siunaamat ovat tehneet niitä hyviä tekoja, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut uusille luomuksille Kristuksessa.

        8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
        9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. ( Ef. 2. )

        Tämä tekstikohta vahvistaa Herran Jeesuksen todistuksen.
        Tässä puhutaan todellisista Jeesuksen palvelijoista, pelastuksen evankeliumin synnyttämien pelastuvien vaelluksesta Kristus-tiellä.

        Sen tien vaeltajista, joita yhä vainotaan ja pyritään orjuuttamaan väärän ikeen alle.

        Ja jokainen näistä on Jeesuksen pyhiä, Herran puoleen sydämestään kääntymneitä, jotka avuksensa huutavat Herranaan Jeesusta Kristusta.

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki!" (Gal 2:17)

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. " (Matt 5:19)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:12,13)

        "On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen." (1 Kor 7:19)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

      • Usko.Toivonen

        Laki ei uudesti synnytä ylhäältä ketään, "kirjakääröt", eivät myöskään nuo tekstikohdat kerro ylhäältä uudesti syntymisestä, mikä on ehto taivasten valtakuntaan pääsylle.

        Ja tuossa Matt. 25 kohdan kuvauksessa viimeisestä tuomiosta ei lakia mainita ollenkaan.

        Toki nuo, joille Herra Jeesus sanoo, " tulkaa minun Isäni siunaamat", noudattavat Jumalan käskyä rakastaa lähimmäistään, niin kuin itseään.

        Ja kaikki Jeesuksen pyhät, uskovat, uudet luomukset Kristuksessa Jeesuksessa, palvelevat Herraa niissä töissä, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut uskovien Kristuksessa Jeesusksessa tekevän.

        Mutta ei omina tekoinaan, ettei kukaan voisi kerskata omista teoistaan.

        Sehän tulee hyvin ilmi tuosta Matteus 25. Jeesuksen todistuksesta.

        37. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
        38. Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
        39. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'

        Tämä tulee laki-uskovien huomioida, kun he luulevat ansaitsevansa armon omilla tekosillaan.

        Kysyykö laki-uskova; Milloin minä tein hyviä töitä?
        Eipä taida kysyä vaan luettelee itse "hyviä" tekojaan.

        11. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
        12. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
        ( Luuk. 18. )

        Ajatteletko "kirjakääröt", että Kuningas sanoo itsensä ylentäville: "Tulkaa"?

        >>Laki ei uudesti synnytä ylhäältä ketään, "kirjakääröt", eivät myöskään nuo tekstikohdat kerro ylhäältä uudesti syntymisestä, mikä on ehto taivasten valtakuntaan pääsylle.<<

        "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.'" (Joh 3:5-7)

        "Me tiedämme, että laki on hengellinen." (Room 7:14)

        "Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa." (Room 8:6-9)

        "Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille kompastusta tule." (Ps. 119:165)

      • Usko.Toivonen

        Niin, tuo Johanneksen evankeliumin 3. luku kertoo ylhäältä uudesti syntymisestä, mutta ei siinä puhuta lain synnyttävän ketään uudesti ylhäältä.

        Lakihan ei synnytä ketään uudesti ylhäältä.

        .. Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
        ( Gal. 3. )

        Laki, josta Paavali kirjoittaa synnin ja kuoleman lakina, ei todellakaan tee ketään eläväksi, uudeksi luomukseksi Kristuksessa.

        1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
        2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
        3. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
        ( Room. 8. )

        Huomaathan itsekin nyt käyttäväsi väärin Roomalaiskirjeen 8. luvun tekstiä.
        Kristuksen Henkeä ei lain kautta voi saada, se on laille mahdotonta.

        " Sillä mikä laille oli mahdotonta ".

        Älyttömille galatalaisille, jotka ajattelivat lain teoista saavansa Hengen, Paavali kirjoitti PÖLKKYKIRJAIMILLA:

        1. Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
        2. Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
        ( Gal. 3. )

        Kuinka siis vielä kirjoitat "kirjakääröt" sellaista, minkä Paavali toteaa älyttömäksi?

      • laittomuus.on.syntiä

        Et osaa lukea Raamattua.

        Niin kukaan ei tule vanhurskaaksi vanha liiton juutalaisuudella, joka kieltää Jeesukseen. Galatalaiskirje moittii siitä, ettei vanhalla liitolla kukaan voi tulla vanhurskaaksi eikä moiti lain noudattamisesta. Mutta kukaan ei voi olla vanhurskas, jos ei tee parannusta lain rikkomisesta. Uudessa liitossa tullaan vanhurskaaksi uskomalla Jeesusta, joka käskee noudattaa lakia. Sen Paavali sanoo selvästi Roomalaiskirjeessä.

        Room 2:
        12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
        13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia. [Luuk. 11:28; Jaak. 1:22]

        Jaak 2:
        24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.

        Sinulla on merkillisiä perusteluja kumota lakia. Faktaa on, että Mooseksen lakia noudattavat ovat Jeesuksen valtakunnassa suuria ja lain kieltäneet nettikirjoittelijat ovat helvetissä. Se lukee Raamatussa ja koskee myös sinua. Ehkä et olekaan ymmärtänyt Raamattua oikein, koska et täytä Jeesuksen vaatimuksia.

        Matt 5:
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. [5. Moos. 28:1; Jaak. 2:10]

        Et voi toitottaa koko ajan sitä, ettei lakia tarvitse noudattaa, koska parannuksen tekoa lain rikkomisesta on pelastuksen ehto. Jos et tätä halua uskoa, niin olet helvetin tulen oma.

        Matt 7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Ilm 14:
        12 Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." [Ilm. 13:10]

      • Usko.Toivonen

        Ei Raamatun ilmoitus ole kuten kirjoitat:

        >> Uudessa liitossa tullaan vanhurskaaksi uskomalla Jeesusta, joka käskee noudattaa lakia. Sen Paavali sanoo selvästi Roomalaiskirjeessä. >>

        Paavali ei sano ollenkaan tuollaista Roomalaiskirjeessä, sen kokonaisilmoituksessa.

        1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
        2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
        3. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
        ( Room. 8. )

        Huomaathan, että Paavali kirjoittaa laista, joka oli Kristukseen saakka, synnin ja kuoleman lakina ja taas Kristuksesta lähtien elämän hengen lakina
        Kristuksessa Jeesuksessa.

        Kuten myös Raamattu ilmoittaa:

        19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
        16. Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.
        ( Gal. 3. )

        Laki lisättiin 430 vuotta lupauksen jälkeen ja kaikki Jeesuksen pyhät ovat perillisiä lupauksen mukaan, ei lain kautta.

        Sinä voit vapaasti perustaa Mooseksen lakiin, mutta kaikki lakiin perustavat ovat Raamatun mukaan kirottuja, kirottuja.

        10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
        ( Gal. 3. )

        Nyt sinä kuitenkin julistat oppiasi lakiin perustaen.
        Sinun on siis pysyttävä kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, muuten olet kirottu.

        Ja kykenetkö pysymään kaikessa, mikä on lain kirjaan kirjoitettu, viimeistä lain piirtoa myöten?

        Mikä on mielestäsi omaa ansiotasi, jotta voisit pelastua?

        Sinä vääristelet kirjoituksia todella härskisti.

        Jos sinulle todisteeksi siteeraa Raamattua, niin kiellät kaiken. Sitten sanot, ettei ole kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa. Edellä on Roomalaiskirjeen 8.-luvusta hyvä kohta jossa sanotaan, ettei ne ole Kristuksessa, jotka rikkovat lakia. He ovat lihassa, eivät Hengessä. Roomalaiskirjeessä ei ole sellaista kokonaisilmoitusta, että lakia voi rikkoa, vaan sellainen ilmoitus, että laittomuuden tekijät tuomitaan helvettiin.

        Room 2:
        Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

        Kun et usko Raamattua, niin mene sinä sitten rypemään omaan rapakkoosi. Minun on turha jatkaa kanssasi keskustelua, koska sinä et palvele Herraa.

      • Usko.Toivonen

        Voihan se siltä tuntua, että joku vääristelee Raamatun ilmoitusta, jos tuo Raamatun ilmoituksen kautta esille sellaista, mikä ei mahdu sinun ikiomaan oppiin, johon hyväksyt Raamatun ilmoituksesta, vain ne jakeet, jotka oppiasi
        pönkittävät.

        Ja mitä tulee Roomalaiskirjeen 8. lukuun, niin sekin pitää lukea asiakokonaisuutena, eikä poimia sieltä oman opin mukaan, kuten taas esität.

        Ymmärrän kyllä, että oppisi arvosteleminen saa lihalliset tunteet sinussa pintaan, ja sen myötä vihareaktiosi.

        Lihallisuus tulee juuri laki-uskovien kautta esille, koska Paavali kirjoittaa, että

        15. Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan. ( Room. 4. )

        Joten vihareaktiosi on helppo ymmärtää, koska perustat lakiin, et Kristukseen.

        Luehan vielä tuota Roomalaiskirjeen alkujakeita, niin huomaat, että Paavali erottaa siinä Elämän Hengen lain Kristuksessa, synnin ja kuoleman laista, joka siis oli Kristukseen saakka.

        19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
        16. Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.
        ( Gal. 3. )

        Ja synnin ja kuoleman laki ei uudesti synnytä ylhäältä ketään, vaan jokainen lakiin perustava on kirouksen alainen, kirottu, ellei pysy kaikessa mikä laissa on kirjoitettu.

        Ja täällä on selkeästi tullut esille, että kukaan laki-uskova ei edes pysty listaamaan kaikkea sitä, mikä lain kirjaan on kirjoitettu, niin kuinka sitten joku panee toivonsa sellaiseen, jota ei edes tiedä kaikilta osin.

        Ja Kristuksessa Jeesuksessa olevat ovat jokainen perillisiä lupauksen mukaan, Jeesuksen omia.

        Saulus tunsi lain varmasti paremmin kuin yksikään teistä, mutta laki ei Saulusta pelastanut vaan Herra Jeesus, kun Saulus syntisenä kääntyi Herran puoleen.

        16. Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
        ( Apt. 22. )

        Miksi laki-uskovalle ja itseensä luottavalle on miltei mahdotonta kääntyä sydämestään Herran Jeesuksen puoleen, huutaa avuksensa Häntä Vapahtajanaan, syntiensä sovittajana?

        Sehän juuri on uskovan tuntomerkki.

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
        ( Apt. 9. )

        Miksi he huutavat avuksensa Mooseksen lakia, joka ei heitä voi tehdä eläviksi.

        Luehan vielä ajatuksen kanssa tämä Paavalin tilitys, mihin hän siis sisällyttää itsensäkin.

        1. Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
        2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
        3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
        4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
        5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
        6. ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
        7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
        ( Ef. 2. )

        "joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin"

        Siis tarkoin lakia naudattavan Paavalin tunnustus, vaikka noudatti lakia entisessä vaelluksessaan. Paavali myöntää olleensa vihan lapsi, ei Jumalan lapsi.

      • Kirjakääröt
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Voihan se siltä tuntua, että joku vääristelee Raamatun ilmoitusta, jos tuo Raamatun ilmoituksen kautta esille sellaista, mikä ei mahdu sinun ikiomaan oppiin, johon hyväksyt Raamatun ilmoituksesta, vain ne jakeet, jotka oppiasi
        pönkittävät.

        Ja mitä tulee Roomalaiskirjeen 8. lukuun, niin sekin pitää lukea asiakokonaisuutena, eikä poimia sieltä oman opin mukaan, kuten taas esität.

        Ymmärrän kyllä, että oppisi arvosteleminen saa lihalliset tunteet sinussa pintaan, ja sen myötä vihareaktiosi.

        Lihallisuus tulee juuri laki-uskovien kautta esille, koska Paavali kirjoittaa, että

        15. Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan. ( Room. 4. )

        Joten vihareaktiosi on helppo ymmärtää, koska perustat lakiin, et Kristukseen.

        Luehan vielä tuota Roomalaiskirjeen alkujakeita, niin huomaat, että Paavali erottaa siinä Elämän Hengen lain Kristuksessa, synnin ja kuoleman laista, joka siis oli Kristukseen saakka.

        19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
        16. Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.
        ( Gal. 3. )

        Ja synnin ja kuoleman laki ei uudesti synnytä ylhäältä ketään, vaan jokainen lakiin perustava on kirouksen alainen, kirottu, ellei pysy kaikessa mikä laissa on kirjoitettu.

        Ja täällä on selkeästi tullut esille, että kukaan laki-uskova ei edes pysty listaamaan kaikkea sitä, mikä lain kirjaan on kirjoitettu, niin kuinka sitten joku panee toivonsa sellaiseen, jota ei edes tiedä kaikilta osin.

        Ja Kristuksessa Jeesuksessa olevat ovat jokainen perillisiä lupauksen mukaan, Jeesuksen omia.

        Saulus tunsi lain varmasti paremmin kuin yksikään teistä, mutta laki ei Saulusta pelastanut vaan Herra Jeesus, kun Saulus syntisenä kääntyi Herran puoleen.

        16. Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
        ( Apt. 22. )

        Miksi laki-uskovalle ja itseensä luottavalle on miltei mahdotonta kääntyä sydämestään Herran Jeesuksen puoleen, huutaa avuksensa Häntä Vapahtajanaan, syntiensä sovittajana?

        Sehän juuri on uskovan tuntomerkki.

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
        ( Apt. 9. )

        Miksi he huutavat avuksensa Mooseksen lakia, joka ei heitä voi tehdä eläviksi.

        Luehan vielä ajatuksen kanssa tämä Paavalin tilitys, mihin hän siis sisällyttää itsensäkin.

        1. Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
        2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
        3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
        4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
        5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
        6. ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
        7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
        ( Ef. 2. )

        "joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin"

        Siis tarkoin lakia naudattavan Paavalin tunnustus, vaikka noudatti lakia entisessä vaelluksessaan. Paavali myöntää olleensa vihan lapsi, ei Jumalan lapsi.

        "Me tiedämme, että laki on hengellinen." (Room 7:14)

        "Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa." (Room 8:7-9)

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon. " (Room 6:14-16)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:17-19)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

      • Usko.Toivonen

        Tapasi mukaan "kirjokääröt" julistat ikiomaa oppiasi, joka ei saa sinua kääntymään sydämestäsi Herran Jeesuksen puoleen.

        Huomaathan, että julistamallasi opilla suljet ensimmäisenä itsesi taivasten valtakunnan ulkopuolelle, ellet todellisesti noudata koko lakia ( jota julistat Herran Jeesksen evankeliumin sijaan ) viimeistä laain piirtoa myöten.

        10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
        ( Gal. 3. )

        Ymmärräthän että kiroat itsesi, ellet onnistu pysymään kaikessa mikä on kirjoitettu lain kirjjaan.

        Laki ei tee eläväksi ketään, se on Raamatun sanoma.
        Laki ei anna kenellekään iankaikkista elämää.

        Laitahan nyt sellainen Raamatunkohta esille, missä Mooseksen laki tekee eläväksi.

        Tai Mooseksen laki synnyttää uudesti ylhäältä.

        38. Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus
        39. ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
        ( Apt. 13. )

        Jeesuksen omat ovat perillisiä lupauksen mukaan, ei lain kautta.

        29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
        ( Gal. 3. )

        Laitatko siis vielä oppisi tukemiseksi esille Raamatun lupaus, jossa sanotaan
        että Jeesuksen omat olisivat perillisiä lain kautta.

      • Raamatu_mukaan

        Lain rikkojat eivät ole Jeesuksen omia eivätkä tietenkään Kristuksessa. Näin lukee Raamatussa, mutta sehän ei sinua kiinnosta.

        "Me tiedämme, että laki on hengellinen." (Room 7:14)

        "Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa." (Room 8:7-9)

      • Usko.Toivonen

        Tuossa kohdassa ( Room 8:7-9) onkin hyvä sanoma, mutta siinä ei puhuta mitään siitä, että joku on Kristuksessa, siis jolla on Kristuksen Henki, että se tulisi lain teoista.

        Ei ollennkaan, vaan tekstiyhteys alkaa jo sieltä 8. luvun alkujakeista.

        1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
        2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
        3. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
        ( Room. 8. )

        Laille on siis mahdotonta tehdä kenestäkään uutta luomusta Kristuksessa, eli
        Jeesuksen pyhää.

        Tästä siis on kysymys noissakin myöhemmissä jakeissa.

        Mooseksen laki ei ole elämän Hengen laki.

        Tämähän on tuotu jo 7. luvussa selkeästi esille.

        5. Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
        6. mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
        ( Room. 7. )

        Laki oli Kristukseen saakka.
        Joka taas Mooseksen lakiin perustaa, ei ole Elämän Hengen laissa, eikä siis Kristuksessa.

        Kristuksessa olevat ovat Jeesuksen omia, perillisiä lupauksen mukaan, ei Mooseksen lain kautta.

        19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
        .. 16.Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.
        ( Gal. 3. )

      • Raamattu_on_totuus-

        >>Mooseksen laki ei ole elämän Hengen laki.<<

        Joka ikinen kerta Jumalan Sana osoittaa sinut eksyttäjäksi. Miksiköhän on näin? Miksi kukaan ei usko sinua, vaan joka ikinen kerta sinut osoitetaan valehtelijaksi lainaamalla Uudesta testamentista pari jaetta.

        Lakia rikkovat eivät ole Kristuksen omia. Lain noudattaminen antaa elämän, jos tekee sen uskossa Jeesukseen Kristukseen. Ilman uskoa laki ei pelasta, mutta usko ilman lakiakin on kuollutta uskoa. Tässä on totuus:

        " ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua." (Joh 12:50)

        "Me tiedämme, että laki on hengellinen." (Room 7:14)

        "Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa." (Room 8:7-9)

      • Usko.Toivonen

        Niin, lihan pyrkimykset.

        Mitä se tarkoittaa?
        Se tarkoittaa ihmisen pyrkimyksiä, se on myös ihmisen pyrkimys miellyttää Jumalaa.

        Mutta onko sinulle vaikeata huomata tai hyväksyä, että tuossa Roomalaiskirjeen kohdassa puhutaan nimenomaan lihallisesta ihmisestä sellaisena ihmisenä, joka ei ole uusi luomus Kristuksessa?

        Ja erikseen Hengen kuljettamista Jumalan lapsista, joilla on Kristuksen Henki.

        Joka on Kristuksessa, on Jeesuksen pyhä, Jeesuksen oma, on perillinen lupauksen mukaan, ei lain kautta.

        5. Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
        6. mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
        ( Room. 7. )

        Niin kuin tuossa on sanottu, laki ei anna elämää, ja uskovat Jeesuksessa Kristuksessa ovat irti laista, joka kantaa hedelmää kuolemalle.

        Uskovat ovat Hengen uudessa tilassa palvellen Jumalaa Pyhän Hengen kuljettamina.

        13. Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
        14. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
        15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
        16. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
        17. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.
        ( Room. 8. )

        Ja Jeesuksen omat ovat kaikki perillisiä lupauksen mukaan, ei lain kautta.
        Kuten tuossa edellä on selkeästi kuvattu perillistä, Jumalan lasta, niin kaikki
        perilliset ovat perilliset uskon kautta, ei lain kautta, lupauksesta.

        26. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
        29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan
        ( Gal. 3. )

        Lopettaisit joutavat syytökset ja etsisit Raamatun ilmoituksesta kohdat, joissa laki antaa perillisen aseman, laki uudesti synnyttää ylhäältä, laki tekee uusia luomuksia Kristuksessa.

        Palaa sitten asiaan, jos mielestäsi löydät sellaista Raamatun lupausta.

        Kristuksen Henkeä ei voi saada lain kautta, sellaista ei Raamattu lupaa.

        Sinä vääristelet Raamattua kuin Saatana. Sinua ei usko kukaan. Sinä et noteeraa mitenkään, kun joku todistaa Raamatulla, että olet väärässä.

        Sinä päivystät Suomi24:lla aamusta iltaa ja etsit, ketä voisi eksyttää helvettiin laittomilla opeillasi. Onneksi sinua ei ota vakavasti kukaan. Minä en osta sinun pahanhajuista harhaoppiasi.

        Viittaan edellä kirjoittamaani, koska en ala inttämään kanssasi selvistä asioista. Uudessa testamentissa on selvästi opetettu se, että kaikkien pitää uskoa Jeesukseen ja noudattaa lakia, jotta voi saada synnit anteeksi. Sinä halua torpedoida lain pois, koska olet Saatanan kätyri ja haluat eksyttää Suomi24:n lukijat helvettiin.

        Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. [5. Moos. 28:1; Jaak. 2:10]

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia. [Luuk. 11:28; Jaak. 1:22]

        Jaak 2:24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.

        Totuus on, ettei ole pelastusta, jos ei tee parannusta lain rikkomisesta uskossa Jeesukseen Kristukseen. Sinä et ole pystynyt tätä totuutta kumoamaan, joten keskustelumme päättyy tähän.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.

        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      • Usko.Toivonen

        Taidat loukkaantua Raamatun ilmoituksesta, kun se ei tue sinun omavahurkautumis-oppiasi.

        Jeesus tuntee varmasti omansa ja Jeesuksen omat ovat perillisiä, Jumaan Hengen kuljettamia, lupauksen mukaan, eikä suinkaan lain kautta.

        Suotta suutut Raamatun ilmoitukselle.

        20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. )

        Kerro, miten sinä voi olla oikeassa, jos Jeesuksen sanojen mukaan lain kumoajat tuomitaan helvettiin ja Mooseksen lakia noudattavat ovat Jeesuksen valtakunnassa suuria? Niin miten tämä voisi mennä väärin päin? Ei tietenkään. Sinulla ei ole nyt mitään käsitystä Raamatun opetuksesta, kun et tätä tunnusta.

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:19)

        Sinä pikemminkin näsäviisastelet takaisin, kun et pysty vastaamaan em. jakeeseen.

        Siis kero, miten sinä voi olla suuri Jeesuksen valtakunnassa, jos et hyväksy lakia? Miten Jeesus sanat koskevat sinua? Onko sinun mielestä lain rikkojat suuria ja lain noudattajat helvetissä, kun opettavat muita noudattamaan lakia. Laitan uudestaan Jeesuksen sanat, jotta voit vastata, miten nämä koskevat sinua?

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:19)

      • Raamattu_on_totuus-
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Taidat loukkaantua Raamatun ilmoituksesta, kun se ei tue sinun omavahurkautumis-oppiasi.

        Jeesus tuntee varmasti omansa ja Jeesuksen omat ovat perillisiä, Jumaan Hengen kuljettamia, lupauksen mukaan, eikä suinkaan lain kautta.

        Suotta suutut Raamatun ilmoitukselle.

        20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. )

        >>Suotta suutut Raamatun ilmoitukselle.
        20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2. ) <<

        En minä suutu koskaan Raamatun ilmoitukselle. Sinun siteerauksesi ei ole vain relevantti tässä asiayhteydessä.

        Selvyyden vuoksi sanottakoon vielä se, ettei Kristus elä Usko.Toivosessa. Vanhan lakiliiton kautta kukaan ei voi pelastua, mutta uudessa liitossa ei voi pelastua, jos ei tee parannusta laittomuudesta. Tätä Raamatun ehtoa Usko,Toivonen ei täytä, ja hän ei ole Kristuksessa eikä uudessa liitossa. Kristus ei ole kuollut Usko.Toivosen harhaoppien puolesta.

        "Me tiedämme, että laki on hengellinen." (Room 7:14)

        "Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa." (Room 8:7-9)

        Usko.Toivosen teoria omavanhurskauttamisesta niiden kohdalla, jotka noudattivat Mooseksen lakia, johtaisi järjettömyyksiin. Jeesus ja Paavali noudattivat lakia, joten Usko.Toivosen omavanhurskauttamisoppi on Raamatun vääristelyä.

      • Usko.Toivonen

        Ei Paavali tullut vanhurskaaksi lain noudattamisesta, vaan vasta uskon tultua.

        Koska ei kukaan tule vanhurskaaksi Mooseksen laista.

        Paavalihan kääntyi sydämestään Herran Jeesuksen puoleen, huusi Herranaan avuksensa Jeesusta, kuten kaikki uskovat, Jeesuksen pyhät.

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
        ( Apt. 9. )

      • Dogmatik
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Ei Paavali tullut vanhurskaaksi lain noudattamisesta, vaan vasta uskon tultua.

        Koska ei kukaan tule vanhurskaaksi Mooseksen laista.

        Paavalihan kääntyi sydämestään Herran Jeesuksen puoleen, huusi Herranaan avuksensa Jeesusta, kuten kaikki uskovat, Jeesuksen pyhät.

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
        ( Apt. 9. )

        "Koska ei kukaan tule vanhurskaaksi Mooseksen laista."
        -----------------------------

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

        PS.

        Et vastannut kysymykseen, miten sinä voi olla Jeesuksen valtakunnassa suuri, kun kiellät lain? Oletko menossa suurena taivaaseen vain pienenä helvettiin. Vastaa tämän jakeen ilmoituksen perusteella:

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:19)

        "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm 14:12)

      • Usko.Toivonen

        Tuo "dogmatiksin" yhden jakeen otto oman opin pönkittämiseen ei toimi Roomalaiskirjeen kokonaisilmoituksen osalta.

        Ei riitä, että Roomalaiskirje katsotaan päättyvän 2. lukuun, koska se on vain johdantovaihetta.

        Tuosta taivasten valtakunnassa olevasta pienimmästä olen vastannut jo monet kerrat näissä keskusteluissa, että pieninkin taivasten valtakunnassa on sisällä taivasten valtakunnassa.

        Ja Jaakobin kirjeen sanomasta on ollut keskustelua satoja kertoja, Jaakob kirjoittaa uskon vaikuttamista teoista, ei lain teoista.

        Kukaan ei tule vanhurskaaksi lain kautta.

        Jeesuksen omat ovat perillisiä lupauksen mukaan, ei lain kautta.

        Sinäkin "dokmatik" kiroat itsesi, koska kaikki jotka perustavat lakiin, ovat kirouksen alaisia.

        10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
        11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
        ( Gal. 3. )

        Perillinen, Jumalan lapsi, Jeesuksen oma, on vain lupauksen kautta perilliseksi tullut.

        1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
        2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
        3. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
        4. että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
        5. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
        ( Room. 8. )

        Ja Jeesuksen pyhät ovat heitä, jotka ovat sydämestään kääntyneet Herran Jeesuksen puoleen.

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
        ( Apt. 9. )

        Miksi laki-uskoville on mahdotonta kääntyä suydämestään Herran Jeesuksen puoleen, saadakseen syntinsä anteeksi ja elämän?

        Et pystynyt antamaan kysymykseeni mitään järkevää tai muutankaan pätevää vastausta. Sinä sen sijaan ajattelet selviäväsi kiusallisesta kysymyksestä vetoamalla, että olisi kyse yksittäisestä jakeesta, millä ei ole niin väliä. Ei ole todellakaan kyse yksittäisestä jakeesta, koska saman sisältöistä opetusta on lukuisissa muissakin jakeissa. Raamatusta ei voi kumota edes yhtäkään kirjainta, joten viimeisen tuomion perusteet on selvästi ilmoitettu Jeesuksen opetuksessa.

        Sinulla on myös tapana voimakkaasti vääristellä jakeita mielesi mukaisesti, mikä johtaa siihen, että kommenttisi ei kestä koettelua Raamatulla. Kuvittelet. että lukijoita voi vetää höplästä.

        Jeesus sanoi, että hän tuomitsee viimeisellä tuomiolla Mooseksen lakia kumonneet opettajat helvettiin. Mooseksen lakia noudattaneet ja niin opettaneet opettajat Jeesus korottaa suureksi ja ottaa luokseen. Tämä on Jumalan Sanaa, joka pätee viimeisellä tuomilla. Jottei asia jäisi yhden jakeen varaan, niin laitetaan tähän useita jakeita, jotta asia tulee selväksi.

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:19)

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla." (Room 2:12)

        "Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana." (Hep 10:26-28)

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        " Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon." (Room 6:14-16)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm 14:12)

      • Usko.Toivonen

        Tuo sinun "suuruus" oppisi "dokmatik" on ulkokultaisuutta, mikä Herran Jeesuksen mukaan on vakava synti.

        Ja lue se Roomalaiskirje kokonaisuudessaan, ilman ennakkoasennoitumista oppiasi vasten, eli ilman ennakkonäkemystä, niin voi olla että huomaat, mitä muutakin Paavali kirjoittaa, kuin nuo sinun oppi-jakeesi.

        Muistathan kun kaksi miestä meni rukoilemaan sen ulkokultaisen, itsensä ylentäjän, joka osoittauttui syntiseksi. ( Luuk. 18.:9-14).

        Jos sinä et käänny sydämestäsi Herran Jeesuksen puoleen, niin sinun syntisi pysyy, peite sydämen päällä pysyy.

        Sauluskin kääntyi Herran puoleen synnintuskassa ja sai armahduksen, ja sai Pyhän Hengen, Sauluksesta tuli uusi luomus Kristuksessa. Saulus teki siis täyskäännöksen, ymmärrätkö. Entinen Herraa avukseen huutavia vainonnut,
        huusi itse avukseen Herranaan Jeesusta Kristusta, eikä vainonnut enää yhtäkään Jeesuksen pyhää, siis Kristuksessa pyhitettyä.

        10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
        11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
        ( Gal. 3. )

        Mitä tuossa sinun mielestäsi sanotaan? Mikä on lakiin perustavan osa?

        Ja niin kauan kuin perustat lakiin, kiroat itsesi, koska lakiin perustava on ja pysyy kirouksen alainen, ellei käänny sydämestään Herran puoleen.

        Jumalan seurakunta, sen tunnistat:

        2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
        ( 1 Kor. 1. )

        Huomaa nyt: "Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille", ei siis lain kautta pyhiksi tulleille.

        Jos et tätä huomaa, niin onko niin, että peite on sydämesi päällä ja vasta Kristuksessa se otetaan pois?

      • Vain Jeesus Kristus voi poistaa peitteen, joka on lainkiivailijoiden sydämen päällä.
        Toraistit eivät ole koskaan kääntyneet sydämestään Herran Jeesuksen puoleen.
        He eivät ole huutaneet Herran Jeesuksen nimeä avukseen.
        Ylipäätään he eivät hengellisessä sokeudessaan ymmärrä laisinkaan mitä Herran Jeesuksen nimen avuksi huutaminen tarkoittaa ja pitää sisällään.
        Heidän vakiovastauksensa tähän on, etteivät kaikki, jotka sanovat Herra, Herra ...
        Heille Herran Jeesuksen nimen avuksi huutaminen on jotain joutavaa hokemista, kuollutta uskonnollisuutta jne.
        He eivät saata omassa hengellisesti kuolleessa tilassaan ymmärtää sitä, että Jumalan armosta uudesti ylhäältä syntyä saaneet Jeesuksen Kristuksen seuraajat, Hänen opetuslapsensa ja omansa, turvaavat sydämen uskolla ja lujalla luottamuksella Herraan Jeesukseen - eikä tuo usko ja luottamus ja kaikessa turvautuminen Jeesukseen Kristukseen ole turhaa.
        Totisesti Herra Jeesus ei luotansa pois aja ketään, joka Hänen tykönsä tulla tahtoo.

        Kenellä Poika on, sillä on myös Isä.
        Kenellä Poikaa ei ole, sillä ei ole Isääkään.

        Sinä et pysy asiassa, vaan pakenet totuutta vaihtamalla puheenaihetta toiseksi. Et taaskaan pystynyt vastaamaan, miten nämä Jeesuksen sanat koskevat sinua:

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:19)

        Turha sinulta on lypsää vastusta, koska et palvele Herra. Sinulta saa aina vain tukun tekosyitä, miten saa rikkoa lakia vastaan.

        Laitetaan tämän keskustelun päätteeksi Jeesuksen opetusta lisää, mikä kertoo, miten käy niille tekopyhille uskoville, jotka eivät tehneet parannusta lain rikkomisesta.

        "Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." (Matt 13:40-42)

        Muille lukijoille huomautan sen, ettei Uudessa testamentissa luvata kenellekään pelastusta, jotka eivät lopeta lain rikkomista. Jeesus edellyttää uskoa ja uskoa ei ole, jos ei ala noudattaa lakia, koska usko ilman tekoja on kuollut. Jeesus ei tunnusta tuntevansa yhtään ainoata "uskovaa" joka pysyi laittomuudessa. Jeesus ei kuollut heidän puolesta. Jeesus kuoli vain niiden ystäviensä puolesta, jotka tottelevat Jeesuksen käskyjä.

        "Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä." (Joh 15:13,14)

        "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:21-23)

        "Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut." (Jaak 2:26)

      • Dogmatik
        Saviseutulainen kirjoitti:

        Vain Jeesus Kristus voi poistaa peitteen, joka on lainkiivailijoiden sydämen päällä.
        Toraistit eivät ole koskaan kääntyneet sydämestään Herran Jeesuksen puoleen.
        He eivät ole huutaneet Herran Jeesuksen nimeä avukseen.
        Ylipäätään he eivät hengellisessä sokeudessaan ymmärrä laisinkaan mitä Herran Jeesuksen nimen avuksi huutaminen tarkoittaa ja pitää sisällään.
        Heidän vakiovastauksensa tähän on, etteivät kaikki, jotka sanovat Herra, Herra ...
        Heille Herran Jeesuksen nimen avuksi huutaminen on jotain joutavaa hokemista, kuollutta uskonnollisuutta jne.
        He eivät saata omassa hengellisesti kuolleessa tilassaan ymmärtää sitä, että Jumalan armosta uudesti ylhäältä syntyä saaneet Jeesuksen Kristuksen seuraajat, Hänen opetuslapsensa ja omansa, turvaavat sydämen uskolla ja lujalla luottamuksella Herraan Jeesukseen - eikä tuo usko ja luottamus ja kaikessa turvautuminen Jeesukseen Kristukseen ole turhaa.
        Totisesti Herra Jeesus ei luotansa pois aja ketään, joka Hänen tykönsä tulla tahtoo.

        Kenellä Poika on, sillä on myös Isä.
        Kenellä Poikaa ei ole, sillä ei ole Isääkään.

        Siis mitä Jeesus sanoi Isän käskystä:

        "Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut." (Joh 12:50)

        Saviseutulainen, sinä et ole Hengessä vaan lihassa. Sen takia sinulla ei ole elämää, etkä sinä ole Kristuksessa. Sinä leivittelet halpaa armoa ja sontaasi taas.

        Raamattu ilmoittaa, ettei kukaan ole kääntynyt Jeesuksen puoleen, joka jatkaa lain rikkomista. Liha ei alistu lakiin, mikä on vihollisuutta Jeesusta vastaan. Kristuksen Henki saa uskovan noudattamaan lakia, koska Kristuskin noudatti lakia. Nämä ovat selviä sanoja Uudesta testamentista.

        "Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen," (Room 7:14)

        "Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa." (Room 8:6-9)

      • Usko.Toivonen

        "Dokmatik" kirjoittaa:

        >> "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:19) >>

        Ensinnäkin meillä on heti lähtökohtaisesti erilainen näkemys, mitä Herra Jeesus tarkoittaa "lailla". Minulle se on laajempi käsitys, kuin Mooseksen laki.
        Herra Jeesus täytti lain, käsittäen myös profeetat ja Psalmien kirjan kirjoitukset.

        Toiseksi, minä en todista itsestäni, koska joka itseään suosittelee, hän ei ole koetuksen kestävä ja joka kerskaa hänen kerskauksenaan olkoon Herra.

        Ja kolmanneksi, montako kertaa täytyy kirjoittaa?

        PIENINKIN TAIVASTEN VALTAKUNNASSA ON KUITENKIN SISÄLLÄ TAIVASTEN VALTAKUNNASSA.

        Ja noista muista teeseistäsi olemme keskustelleet jo riittävän useasti, joten samoista asioista on turha kanssasi kymmeniä kommentteja kymmenissä ketjuissa kirjoittaa.

        Sinulla on oma oppisi, laki-usko, se on tullut selväksi.
        Jokaisella on tietysti vapaus uskoa mihin tahtoo, minun uskoni perusta on Herra Jeesus Kristus, Häneen olen turvani asettanut.

        27. vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
        28. ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
        29. ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
        30. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
        31. että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra"
        ( 1. Kor. 1. )

        2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
        ( 1. Kor. 1. )

      • tässä.on.totuus

        >>PIENINKIN TAIVASTEN VALTAKUNNASSA ON KUITENKIN SISÄLLÄ TAIVASTEN VALTAKUNNASSA.<<

        Ai nyt sinä otat tällaisen verukkeen käyttöösi. Ja hahhah.

        Jeesus tarkoittaa pienimmällä niitä, jotka ovat helvetissä. Helvetissä olevat ihmiset kun ovat alhaisimpia, vähäisimpiä, pienimpiä. Jeesus sanoi, ettei sellaiset pääse taivaaseen, jotka eivät noudata Jumalan tahtoa paremmin kuin ne kirjaoppineet, jotka kumoavat lakia.

        Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Sinä Usko.Toivonen olet tällainen portto, joka purkaa lakia ja niin opettaa. Jos joku Suomi24:lla kirjoitteleva ei tee Jumalan tahtoa paremmin kuin sinä, niin hän ei pääse taivaaseen.

        Sinulla ja sinua seuraavilla on viimeisenä päivänä kova paikka. Lain kieltäjät ja lain rikkojat eivät saa Jeesuksen uhria hyväkseen.

        Hep 10:
        26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. [Hepr. 6:4-6 ]
        27 Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. [Jes. 26:11; Sef. 1:18]
        28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana. [5. Moos. 17:6]

        Matt 13:
        39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.
        40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
        41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
        42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys

        Room 2:
        27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      • Usko.Toivonen

        "tässä.on.totuus" kirjoittaa:

        >> Jeesus tarkoittaa pienimmällä niitä, jotka ovat helvetissä. >>

        Ei helvetti ole taivasten valtakunnassa.
        Sellaista ei Raamattu opeta.

        Joten onpa röyhkeätä vääristää Raamatun iilmoitusta tuollaisella valheella.

        Johannes Kastajasta Herra todisti:

        28. Minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukossa yhtäkään suurempaa kuin Johannes; mutta vähäisin Jumalan valtakunnassa on suurempi kuin hän.
        ( Luuk. 7. )

        Ja ei sinne taivasten valtakuntaan ole kuin yksi Tie, ja se tie ei ole laki-tie.

        6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
        ( Joh. 14. )

    • Holy_message

      Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
      tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
      Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
      Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
      Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
      joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
      Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.
      Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."
      "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista". Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
      Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
      Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
      Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

      olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset; ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
      Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
      Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
      te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn, ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi; sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön" ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen";
      vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
      Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
      Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
      Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
      Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä; sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.

      • Nämä.selventävät.asiaa

        "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room 3:31)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:17-19)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

    • pannaantaakat

      Tooraisteista Jeesus tässä puhuu:
      Matt. 23:4

      He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.
      Luuk. 11:46

      Mutta hän sanoi: "Voi teitäkin, te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin!

      • Toora.on.kevyt.täyttää

        Puhut ihan humpuukia.

        Jeesus ei arvostele siteeraamissasi jakeissa Tooraa vaan kirjanoppineiden perinnäissääntöjä, jotka eivät perustu Tooraan. Raamatun mukaan Toora on kevyt kantaa.

        1 Joh 5:
        3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. [Matt. 11:30]

        Matt 11:
        30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." [1. Joh. 5:3]

        Jeesus arvosteli lainopettajia siitä, että he ovat perinnäissäännöllään kumonneet Tooraa. Jeesus itse noudatti Tooraa, mutta ei hyväksynyt lainopettajien laatimia ja Tooran vastaisia perinnäissääntöjä.

        Mark 7:
        5 Niinpä fariseukset ja lainopettajat kysyivät Jeesukselta: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät elä isien perinnäissääntöjen mukaan, vaan aterioivat epäpuhtain käsin?"
        6 Hän vastasi heille: "Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu: -- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. [Jes. 29:13 ]
        7 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä. [Kol. 2:20-22; Tit. 1:14]
        8 Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä."
        9 Ja hän jatkoi: "Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne.
        10 Mooses on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' ja 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla'. [2. Moos. 20:12 ; 5. Moos. 5:16; Ef. 6:2,3 | 2. Moos. 21:17 ; 3. Moos. 20:9; Sananl. 20:20]
        11 Mutta te opetatte toisin. Jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, mitä sinun piti minulta saada, on nyt korban*: olen luvannut sen uhrilahjaksi', [Heprean sana merkitsee 'temppelilahja'. Sellaisen lupaamisesta ks. 4. Moos. 30:3 ja 5. Moos. 23:21.][ Sananl. 28:24]
        12 te ette salli hänen enää tehdä mitään isänsä tai äitinsä hyväksi.
        13 Näin te perinnäissääntöjä seuratessanne ja opettaessanne teette tyhjäksi Jumalan sanan. Ja paljon muutakin te teette, samanlaista." [5. Moos. 4:2]

    • kamina_kuumaksi

      Sapatinrikkoja, toora vouhkaaja kirjoitti valheen: "Toora.on.kevyt.täyttää".
      Onko vaikkapa tämä käsky kevyt täyttää? Jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä, niin hänen isänsä ja äitinsä ottakoot hänet ja viekööt kaupunkinsa vanhinten eteen, asuinpaikkansa porttiin... Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi. Poista paha keskuudestasi, ja koko Israel kuulkoon sen ja peljätköön.

      • huolestunut

        kamalaaa, kamina_kuumaksi, antitoraisti on taas valvonut yöllä. Onko sinulla paha olo, kun öisin oksennat pahaa oloasi someen yö toisensa perään? Jumalattomilla levottomilla sieluilla ei ole rauhaa.

    • oikeita_huolia

      Huolestunut , eikö sinua lainkaan huolestuta, että sinun pääsi alkaa pehmetä ja kuvittelet olenmattomia? Täällä on muitakin, jotka kirjoittavat aamun tunteina. Eikö sinua lainkaan huolestuta, että rikot sapattia kirjoittamalla ja vieläpä kirjoittamalla joutavia ja valheita? Eikö sinua lainkaan huolestuta, että jumalasi toora, on perkele?

      • uskomatonta

        Kukaan ei sano Pyhässä Hengessä niin kamalaaa, mitä sinä sanot pyhästä ja vanhurskaasta laista, jota Jeesus Kristus itse noudatti ja jonka Pyhä Henki oli antanut Moosekselle. Sinussa ei ole Uuden testamentin mukaan Kristuksen Henkeä, etkä sinä ole Kristukseen oma.

        Room 7:12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.

        Room 8:6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. [Room. 6:21; Gal. 6:8]
        7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. [Matt. 12:34; Room. 5:10; Kol. 1:21; Jaak. 4:4]
        8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
        9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.

        Toora on pyhä ja vanhurskas laki. Sinä sanot sen olevan perkeleestä, mikä on lain herjaamista.

        Sinussa on riivaajahenki, joka pitää sinua valveilla yön pimeydessä ja kirjoittamassa törkeyksiä someen.

    • ab12

      Toraismi on sairautta tai raamatullisesti sanottuna henkivalta, jota edustivat Jeesuksen aikaan fariseukset ja kirjanoppineet. Toraistit haluavat kivittää vastustajansa jopa ristiinnaulita.

      • uskomatonta

        Jeesus, Paavali ja kreikkalainen Timoteus noudattivat Tooraa ja kehottivat noudattamaan sitä. Sinä kehtaat herjata niitä, jotka noudattavat pyhää ja vanhurskasta Tooraa. Jeesus sanoi, että ne ovat hänen valtakunnassa suuria, jotka noudattavat Tooraa ja niin opettavat. Helvettiin joutuu lain kieltäjät.

        Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

        Sinussa on riivaajahenki, joka laittaa sinut puhumaan mitä järkyttävämpiä törkeyksiä someen.

        Tit 1:16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he kieltävät hänet. He ovat inhottavia ja tottelemattomia, kykenemättömiä tekemään mitään hyvää.

        Dan 7:25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain.

        Ilm 13: 5 Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi. [Dan. 7:8 | Dan. 7:25, Dan. 12:7; Ilm. 11:2]
        6 Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa.

    • kamalaaaa

      uskomatonta, todella uskomatonta. Sinä vaahtoat toora-jumaasi. Et kuntenkaan noudata tooraa, etkä vietä sapattia. Todella törkeää!!! Puhut uhmaten Korkeinta vastaan!!!

      • Kirjakääröt

        "Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. " (Luuk 4:16,17)

        "Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja;" (Hoos 6:6)

        "Jeesus vastasi heille: "Jos jollakulla teistä on lammas ja se putoaa sapattina kuoppaan, niin kai hän tarttuu siihen ja nostaa sen sieltä ylös! Ja onhan ihminen paljon arvokkaampi kuin lammas. Kyllä sapattina on lupa tehdä hyvää." (Matt 12:11,12)

        "Teidän tulee toimia näin. Se kolmasosa papeista ja leeviläisistä, joka on sapattina palveluvuorossa, asettuu vartioimaan ovia, " (2 Aik 23:4)

        "Joka sapattina Paavali kävi keskusteluja synagogassa ja koetti taivuttaa uskoon sekä juutalaisia että kreikkalaisia." (Ap.t 18:4)

    • kamalaaaa

      Miksi pitää koko ajan keksiä porsaan reikiä lain noudattamista???
      Miten ylipäätään Paavalin, joka oli kuollut lailla, esimerkki kuuluu toorauskontoon???
      Meinaat sitten vartioida ovia siellä tulevassa antikristus-temppelissä. Niinpä niin, tunnustat kuuluvasi antikristuksen seuraajiin.
      Mooseksen lakiin kuuluu myös uhrit. Koko lakia pitää noudattaa viimeiseen piirtoon. Kuitenkin lainaat: Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja.
      Toora jumalasi oppi on pelkkää sinun omaa juttuasi, jota ei löydy Jumalan ilmoitusesta.

      • Kirjakääröt

        "sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan" (Ap.t 25:8)

        "Jokaisen, joka herjaa Jumalaansa, on kannettava vastuu synnistään." (3 Moos 24:15)

        "Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana." (Hep 10:26-28)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

      • Usko.Toivonen

        Aivan, Paavali noudatti tarkasti lakia, mutta Jumalan lain edessä oli syntisistä suurin, kunnes kääntyi synnituskassa Herran puoleen.

        15. sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut.
        16. Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
        ( Apt. 22. )

        Ajatelkaa, tarkasti lakia noudattava oli syntisistä suurin, kuinka siis muiden laki-uskovien tilanne on?

        Onko nykyajan laki-uskovat lain noudattamisessaan Paavalia parempia?

        Jos eivät ole, niin mikä on laki-uskovien henkinen tila?

      • laittomuus.on.kuolemaksi

        Sinun oma hengellinen tilasi on surkea. Olet lain vastustamisen kanssa matkalla helvettiin.

        Matt 5:
        19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Room 2:
        27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

      • Usko.Toivonen

        Sauluksen hengellinen tila oli surkea, vaikka hän noudatti tarkasti lakia.

        Entinen vaellus laki-tiellä koki katastrofaalisen konkurssin, kun Herra kohtasi suuren syntisen Damaskon tiellä.

        Ja sen laki-uskon konkurssin myötä Saulus sai ymmärryksen kääntyä pois entisestä laki-tieltä, sille Tielle, jota hän oli vainonnut ja tuhonnut sen Tien kulkijoita.

        Paavali itse todistaa "älyttömyyden" entisestä vaelluksestaan.

        3. "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette.
        4. Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia,
        5. niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi.
        ( Apt. 22. )

        Ja sitten uudesta elämästään Kristuksessa, Kristus-tiellä.

        8. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen
        9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
        ( Fil. 3. )

        Paavali oli ollut omavarhuskas, eli ulkokulatinen, kunnes kaikki muuttui ja Kristus sai valaista tuon ulkokullatun laki-uskovan.

      • tuomion.perusteet

        Usko.Toivonen, sinä selittelet yhtä sun toista ja vääristelet Paavalin kirjoituksia omaksi tuhoksesi. Sinut tuomitaan näiden Uuden testamentin säädösten perusteella. Et voi Uutta testamenttia kumota ja saat vanhurskaan tuomion tekojesi mukaan.

        "Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." (Matt 12:36,37)

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:19)

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla." (Room 2:12)

        "Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana." (Hep 10:26-28)

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon." (Room 6:14-16)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm 14:12)

    • joonkumma

      Vaikka pottunokkainen suomalainen ukko tutkailee Myheritagea, niin pottunokkanen ukko ei muutu hebrealaiseksi eikä juutalaiseksi.

      • yksi-ihmisryhmä

        Jokainen suomalainen on Nooan jälkeläinen. Hän tiesi eron saastaisten ja puhtaiden eläinten välillä. Juutalaisten kuningas Jeesus Kristus on yhdistänyt pakanat ja juutalaiset yhden ihmisryhmäksi.

        Ef 2:
        11 Muistakaa, että te olitte synnyltänne vierasheimoisia, ympärileikkaamattomia -- niinhän teitä nimittävät ne, joita ihmisten tekemän leikkauksen vuoksi sanotaan ympärileikatuiksi.
        12 Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. [Room. 9:4]
        13 Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.
        14 Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää

      • yksi-ihmisryhmä

        14 Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. [Ap. t. 10:34-36; Gal. 3:28; Kol. 1:20]

    • Nooanaika

      'Jokainen suomalainen on Nooan jälkeläinen.'

      Tämä nyt ei valitettavasti ole totta, ei tutkimusten valossa, mutta ei myöskään Raamattu tätä väitä!

      Minunkin sukuni on tullut Suomeen heti ensimmäisten muuttajien joukossa heti jääkauden jälkeen, kun kasvusto ja riista ensin oli tullut Suomeen. Muutto alkoi n. 8000 eaa.

      Raamatusta voi laskea, milloin oli Nooan aika; se oli paljon paljon myöhemmin. Arvio osuu n. 4000 eaa, jolloin Adam syntyi ja siitä voi sitten laskeskella Nooan ajan.

      Raamattu on tässä hyvin johdonmukainen tässä, joten mitään ristiriitaa ei ole.

      • Litteämaa ja eedenin paratiisi luotiin noin 4000 ekr. Vedenpaisumus oli ilmeisesti noin 500-1000 vuotta luomisen jälkeen koska ihmisiä oli ehtinyt syntyä paljon Nooan aikaan mennessä. Koska kaikki menee sykleissä, Jumalalle 1 päivä on kuin 1000 vuotta, ja 1000 vuotta kuin yksi päivä niin veikkaan että on kulunut yksi ns. päivä aadamista nooan vedenpaisumukseen.

        6 päivää on maailman aika, noin 4000ekr-2000jkr ja kohta alkaa viimeinen vuorokausi, eli 1000 vuotinen valtakunta, Jumalan silmissä maailman sapatti.

        Sen jälkeen pyhä uusi Jerusalem laskeutuu litteän maamme päälle ja luodaan uudet taivaat ja uusi maa.

      • Kirjakääröt

        "Ei Jumala säästänyt enkeleitäkään, jotka olivat tehneet syntiä, vaan syöksi heidät kahleissa manalan pimentoihin odottamaan tuomion toteutumista. Eikä hän säästänyt muinaisajan maailmaa, vaan antoi vedenpaisumuksen hyökyä yli jumalattoman ihmiskunnan. Kuitenkin hän pelasti Nooan, vanhurskauden julistajan, ja seitsemän muuta." (2 Piet 2:4,5)

      • HölmöläisViestejäTäällä

        Jos suomalaiset ovat tulleet tänne jo 4000v ennen Adamia, niin kuka tai mikä meidät on alunperin luonut? Onko sama kuin Adamin luoja vai kukahan se mahtaa olla?

    • eiristiriitaa

      Jumala loi maailmankaikkeuden noin 13,5 miljardia vuotta sitten tai jotain sinnepäin tiedemiehet ovat sitä hahmotelleen.. Raamattu ei sitä kiistä.
      Maapallo luotiin siis paljon myöhemmin eli noin 4,5 miljardia vuotta sitten ja sen jälkaan Jumala loi tänne asutuksen, joka sitten tuhottiin kokonaan ..
      Raamattu aloittaa kertomuksen tuosta tuhon jälkeisestä ajasta ja 1 Moos 1 luku kertoo sitten kaiken siitä uuden elämän luomisesta,, joka sekin on tapahtunut hirveän kauan sitten .. miljardeja vuosia siis sekin jo. Kun koko maapallo oli täynnä elämää, joka oli levinnyt siis kaikkialle ja ihminen myöskin asutti silloin jo kaikkea maapalloa.
      Raamattu aloittaa ns. kertomuksen Jeesuksesta 1 Moos 2 luvusta, jossa on takautuma siitä ihmisen luomisesta, mutta Adam ei ole se ihminen, joka aluksi luotiin .. eikä Eeva liioin.. heidät siirrettiin silloin Edenin puutarhaan lähi-itään ja heistä alkaa laskenta Jeesuksen syntymään, jonka sukuluettelot sitten näemme Uudessa Testamentissa. He olivat siis yksi ihmispari valtaisan maapalloa kansoittavan ihmiskunnan joukosta. Heidän syntiinlankeemus kertomus on siis kuva ihmiskunnan syntiinlankeemuksesta - vertauskuva kaikista ihmisistä - kaikki ovat langenneet syntiin.

      Nooan aikainen vedenpaisumus kosketti Nooan tuntemaa maailmaa, ei siis koko maailmaa, vaan ainoastaan lähi-idän aluetta, ja arkkiin siirrettiin siis ne eläimet, joilla Nooa pääsi alkuun, kun vedenpaisumus loppui ja vedet laskeutuivat... koko maailma ei suinkaan hukkunut, vain Nooan tuntema 'koko maailma'. Nooa ei paljoa matkustellut. Tuo Nooan aikainen Jumalan kosketus varmisti sen, että Israel voi aikanaan syntyä ja Jeesus tulla Israelista.

      Raamattu ei ole tässä kohtaa mitenkään ristiriitainen tieteen tutkimuksen kanssa. Raamattu ei ole tieteellinen kirja, vaan hengellinen kirja, siksi se jättää hirveän paljon yksityiskohtia kertomatta kaikesta.. näkikö Mooses ilmestyksen kaltaisena nuo luomistapahtumat tai miten, sitäkään Raamattu ei kerro .. Mooses kertoi sen minkä ymmärsi, siksi se on vain jaksoja, miten elämä maapallolla edistyi Jumalan ohjaamana ja luomana. Luomispäivä Raamtussa kuvaa siis jaksoja, miten elämä kehittyi ja eteni, kunnes koko maapallo oli elämää täynnä. Jumala näytti siis Moosekselle, että näin syntyi kasvillisuus, näin meren eläimet, näin linnut ja näin ihminen. Päivä ja yö ovat vain erottava kuva siitä, että Mooses ymmärtäisi, että elämä syntyi vaiheittain. Eihän maapallolla ole päivää ja yötä, vaikka on - jossain on aina päivä ja jossain on aina yö. Vasta sitten Jumala voi sanoa, että nyt ei tarvitse enää koskea mihinkään, vaan kaikki etenee nyt itsestään ja sitä Jumala nimitti levoksi. Kysymys ei siis ole lainkaan päivistä, vaan hirmuisen pitkistä jaksoista.

      Jumalahan on jättänyt valtavasti todisteita luomisen vaiheista kaikkialle löydettäväksi ja tutkittavaksi ja aivan kuin haastaisi ihmisen tutkimaan ja selvittämään.

      Ei kukaan todellinen uskovainen tänäpäivänä enää kiistä noita tieteellisiä tutkimustuloksia.

    • Oivavoiliseloi

      Täällä varmaan kiistellään vielä senkin jälkeen, kun Messias on jo palannut! :)

    • kamina_kuumaksi

      Toorauskonto perustuu tietoisen valehteluun ja Jumalan ilmoituksen vääristelyyn. Esimerkiksi "jokainen suomalainen on Nooan jälkeläinen", on tyypillistä toorauskonnon kierouttu. Sanan mukaan kansakunnat eriytyivät ja polveutuvat Nooan pojista, Seemistä, Jaafetista ja Haamista.
      Juutalaiset kuuluvat seemiläisiin, mutta eurooppalaiset ovat Jaafetin jälkeläisiä.
      Valhe: "Juutalaisten kuningas Jeesus Kristus on yhdistänyt pakanat ja juutalaiset yhden ihmisryhmäksi". Jumalan Sana puhuu hengellisestä Israelista.
      Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
      Sekä juutalaiset että pakanat pelastuvat Jumlaan armosta uskon kautta ja muodostavat yhden hengellisen kansan, hengellisen Israelin.
      Mutta jokainen voi itse huomata, että luonnollisesti, fyysisesti on olemassa sekä juutalaiset ja pakanakansat.
      Jumalan varoittaa: Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu. Se että pakana ottaa juutalaisten aseman on Jumalan tahtoa vastaan ja on suoraan sielunvihollisen luonteesta.
      ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;

      • oksastettu_Israeliin

        Ef 2:
        11 Muistakaa, että te olitte synnyltänne vierasheimoisia, ympärileikkaamattomia -- niinhän teitä nimittävät ne, joita ihmisten tekemän leikkauksen vuoksi sanotaan ympärileikatuiksi.
        12 Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. [Room. 9:4]
        13 Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.
        14 Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. [Ap. t. 10:34-36; Gal. 3:28; Kol. 1:20]

        1 Kor 7:
        19 On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen. [Gal. 5:6, Gal. 6:15; Kol. 3:11]

    • ymmärtäkäänyt

      Ihminen on tallustellut tätä planeettaa jo miljoonia vuosia, joten emme todellakaan ole Nooan poikien jälkeläisiä.

      Raamatun ymmärtämisessä on vain joillakin edelleen se vuosituhansia tai vuosisatoja vanhat tulkinnat, joista on nyt sentään pääosin monet Jeesuksen omat päässeet eteenpäin.

      On aika järjetöntä väittää edelleen maata litteäksi ja väittää, että maa on luotu vain noin 6000 vuotta sitten ... Ei Raamatusta tuollaisille tulkinnoille löydä pohjaa.

      Kannattaisi nyt mennä Taivaan Isän eteen ja pyytää häneltä lisää viisautta; siitähän on lupaus, että sitä annetaan.

    • olemmeKristuksessa

      Eikä meistä suomalaisista koskaan tule juutalaisia, vaikka kuinka meitä kärvennettäisiin.

      Sellainen opetus on täysin järjetöntä.

      Meidät on oksastettu Kristukseen; 'minä olen viinipuu ja te olette oksat ..'

      Tuohon samaan Kristukseen oksastetaan ne juutalaiset, jotka uudestisyntyvät uskon kautta Kristukseen ..

      Iankaikkisuudessa olemme yksi Kristuksen perhe.

      Silloin katoaa kaikki muu, mikä vielä meitä täällä erottaa.

      • Kirjakääröt

        "Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi- että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden," (Ef 2:11-14)

        "Jos jalosta oliivipuusta on katkaistu oksia ja jos sinut, joka olet peräisin villistä oliivipuusta, on oksastettu oikeiden oksien joukkoon niin että olet päässyt osalliseksi puun juurinesteestä, älä ylvästele alkuperäisten oksien rinnalla! Mutta jos ylvästelet, muista, ettet sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua." (Room 11:17,18)

        "kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille." (2 Tess 1:7,8)

        "Katso, Herra saapuu tulenlieskassa, hänen vaununsa ovat kuin pyörretuuli. Hänen vihansa purkautuu tulenhehkuna, hänen jyrinänsä liekkeinä. Niin Herra toteuttaa oikeutensa tulella, hänen miekkansa lyö ihmissukua, ja monet kaatuvat sen lävistäminä: nuo, jotka puhdistautuvat ja valmistautuvat palvontatarhojen menoihin johtajansa ympärillä, nuo, jotka syövät kaikkea iljettävää, sian lihaa, rottia -- minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa, ja he kaikki saavat loppunsa, sanoo Herra. Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni." (Jes 66:15-18)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia... Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia." (Room 2:12,13,27)

        "Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa." (Sak 14:16)

        "Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra." (Jes 66:23)

        "Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi." (Jes 56:6,7)

    • ylpeydenoksa

      Uusjudaismi ja tooraoppi on sielunvihollisen masinoima eksytys, joka on syntynet amerikassa.

      Tuolla harhaopilla ei ole mitään tekemistä messiaanisten juutalaisten kanssa.

      Uusjudaismi ja tooraoppi on varsin helposti tunnistettavissa, koska heidän opetuksensa on täysin ristiriitainen oppi, heidän omat opetuksensa siis ovat ristiriidassa keskenään - se on varsin äkisti todettavissa Raamatun sanan valossa.

      Sielunvihollinen mielellään ottaa Raamatusta yksittäisiä jakeita ja tekee niistä totuuksia ja toisista jakeista toisia totuuksia ja ne ovat täysin ristiriitaisia keskenään.

      Raamatun ilmoituksen ihmisen synnin turmeluksesta, Jeesuksen täydellisestä sovituksesta ja Jumalan armosta he hylkäävät ...

      Uudjudaismi ja tooraoppi miellyttää ylpeää ihmistä, koska se julistaa ihmisen omaa täydellisyyttä ja omaa täydellistä suorittamista ja toki se silloin hyväilee ihmisen itsekästä ylpeää luontoa ja tuntuu mairealta.

      He ovat siis oksastetut ylpeyteen ja itsekkyyteen ja itsetuntoa hivelevään paremmuuteen ja synnittömyyteen.

      • Kirjakääröt

        "Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan." (2 Moos 20:16)

        "Väärä todistaja ei jää rankaisematta, joka valheita puhuu, ei pelastu." (Sananl 19:5)

    • valhemessiaaniset

      Israelin oikeat messiaaniset juutalaiset seurakunnat ovat jyrkästi torjuneet tuon amerikasta tulleen hapatuksen, jotka sanovat itseään messiaanisiksi.

      Nuo amerikan hapatuksen levittäjät ne täälläkin foorumilla riehuvat!

      NO, heidät on jo satoja kertoja todistettu valehtelijoiksi, joten ei heidän valheensä mene enää kenellekään läpi.

      • ioy

    • eksytyson

      Raamattu on noille valheveljille suljettu kirja ja siksi he eivät ymmärrä sen sanomaa.

      Heidän sydämensä päällä on peite, koska he ovat uskoneet valheen ja lähteneet seuraamaan sielunvihollisen eksyttäviä oppeja.

    • valhessaelävät

      '"Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan." (2 Moos 20:16)
      "Väärä todistaja ei jää rankaisematta, joka valheita puhuu, ei pelastu." (Sananl 19:5)'

      Hyvä että joku varoittaa noista uusjudaismin ja tooraopin valehtelijoista ja varoittaa heitä kadotuksesta!

      Vaikka he eivät varoituksista huoli, koska sielunvihollinen on eksyttänyt heidät valheeseen hirvittävin sitein. Ylpeyden ja omahyväisyyden siteet ovat ehkä lujimmat siteen, mitä voi olla. Nuo sidotut eivät voi luopua ylpeydestään ja omahyväisyydestään, koska se hivelee heidän itsetuntoaan ... oi oi, minä olen oikea Jumalan palvelija, minä täytän Jumalan lain viimeistä piirtoa myöten ... tuollainen asenne on hirvittävä valhe.

      • Kirjakääröt

        "Väärä todistaja ei jää rankaisematta, joka valheita puhuu, ei pelastu." (Sananl 19:5)

        "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room 3:31)

        "Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista." (Matt 23:1-3)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:17-19)

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

    • valheidenverkko

      Herra armahda minua, on ainoa oikea asenne, koska siinä tunnustetaan, että olemme lihan puolesta aina kelvottomia Jumalalle ja tarvitsemme Jumalan uhrin, Kristuksen veren synnit puhdistavaa voimaa jatkuvasti.

      Oman syntisyytensä tunnustaminen on uusjudaismin ja tooraopin eksytyksessä kulkeville täysin mahdoton ajatus. He lyövät rintoihinsa ja huutavat lakkaamatta: 'Minä olen synnitön, minä olen synnitön ....'

      He pukevat kaksi valhetta sanoihinsa: 'Minä täytän lain, minä olen synnitön' Kuka voisi valehdella tuon raskaammin!

      Herra armahda, Herra armahda, Jeesus armahda, Jeesus armahda ..

      • Kirjakääröt

        "Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon." (Sananl 28:13)

        "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen." (Ap.t 28:19,20)

        "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman" (Hep 10:26-28)

        "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus." (1 Joh 3:4)

        "Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon." (Room 6:14-16)

        "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:21-23)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon." (Ilm 14:12)

      • Usko.Toivonen

        Hyvin kirjoitettu "valheidenverkko".

        Paavali allekirjoittaa omalla todistuksellaan tuon, mitä kirjoitit.

        >> Herra armahda minua, on ainoa oikea asenne, koska siinä tunnustetaan, että olemme lihan puolesta aina kelvottomia Jumalalle ja tarvitsemme Jumalan uhrin, Kristuksen veren synnit puhdistavaa voimaa jatkuvasti. >>

        Paavali todistaa ulkokultaisesta entisestä vaelluksestaan ja pitää sitä roskana verrattuna olemistaan uutena luomuksena Kristuksessa.

        6. intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
        7. Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
        8. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen
        9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
        ( Fil. 3. )

        Lakivanhurskaus, eli omavanhurskaus, ulkokultaisuus, se on pelkkää roskaa Paavalin todistamana.

        Ja Paavalihan totesi olleensa tuosta lain vanhurskaudesta huolimatta syntisistä suurin.

        15. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
        ( 1. Tim. 1. )

      • totuus.on.Raamatussa

        Kuitenkin on niin, ettei Jeesus pelasta lain kieltäjiä. Sinun lainvarhurskausoppissasi on jotain pielessä, koska Uuden testamentin mukaan lain kieltäjät tuomitaan helvettiin.

        "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus." (1 Joh 3:4)

        "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman" (Hep 10:26-28)

        "Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:23)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        Et muuten ole pystynyt antamaan mitään pätevää vastausta siihen, että oletko menossa suurena Jeesuksen valtakuntaan vain pienenä helvettiin. Vastaa miten on?

        "Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan." (Matt 5:19,20)

      • Oletko.tekopyhä
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Hyvin kirjoitettu "valheidenverkko".

        Paavali allekirjoittaa omalla todistuksellaan tuon, mitä kirjoitit.

        >> Herra armahda minua, on ainoa oikea asenne, koska siinä tunnustetaan, että olemme lihan puolesta aina kelvottomia Jumalalle ja tarvitsemme Jumalan uhrin, Kristuksen veren synnit puhdistavaa voimaa jatkuvasti. >>

        Paavali todistaa ulkokultaisesta entisestä vaelluksestaan ja pitää sitä roskana verrattuna olemistaan uutena luomuksena Kristuksessa.

        6. intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
        7. Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
        8. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen
        9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
        ( Fil. 3. )

        Lakivanhurskaus, eli omavanhurskaus, ulkokultaisuus, se on pelkkää roskaa Paavalin todistamana.

        Ja Paavalihan totesi olleensa tuosta lain vanhurskaudesta huolimatta syntisistä suurin.

        15. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
        ( 1. Tim. 1. )

        A) Jos juutalainen noudattaa Mooseksen lakia pelastuakseen, hän on omavanhurskas, koska ei usko Jeesukseen.

        B) Jos Jeesuksen uskova kristitty noudattaa Mooseksen lakia, hän rakastaa Jeesusta, koska käskyjen noudattaminen on Jumalan rakastamista.

        1 Joh 5:3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.

        Usko.Toivonen sekoittaa nämä asiat keskenään, ja sen takia julistaa väärä evankeliumia. Sen takia Usko.Toivonen on kirottu.

        C) Jos Jeesukseen uskova ei noudata Mooseksen lakia, hän ei ole Kristuksessa eikä Kristuksen Hengessä vaan lihassa, joka on vihollisuutta Jeesusta vastaan.

        Room 7:14 Me tiedämme, että laki on hengellinen.

        Room 8:6-9 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.

      • Usko.Toivonen

        Laki-oppien teesejähän siinä taas tuli laki-uskovilta.

        Olisi hyvä kommentoida itse Raamatun ilmoitukseen eikä omaan oppiin.
        Oppeja on paljon, mutta vain yksi evankeliumi. jota Paavali julisti.

        Laki-uskovat julistavat lakia.

        Mooseksen lain osaltahan Paavali todistaa olleensa "puhdas", siis lain puitteissa Saulusta ei kukaan voinut syyttää.
        Mutta silti Paavali sanoo olevansa syntisistä suurin.

        Tämä näyttää olevan teidän logiikassanne mahdottomuus ymmärtää.

        Mooseksen lain noudattaja, siinä moitteeton, on kuitenkin syntisitä suurin.

        Tämä on teidän ongelma.

        Mitä Mooseksen lain kohtaa Saulus siis mielestänne rikkoi?

      • Olet.tekopyhä

        En minä ole laki-uskova, vaan uskon Jeesukseen Kristukseen. Sinä uskot laittomuuden ihmiseen antikristukseen.

        Minä perustin kommenttini Raamattuun, mistä löytyy totuus. Sinä et siedä kuulla Raamattua, koska sinä et ole Kristuksessa etkä Kristuksen oma.

      • Usko.Toivonen

        "olet.tekopyhä" kirjoitti:

        >> En minä ole laki-uskova, vaan uskon Jeesukseen Kristukseen. >>

        Oletko siis sydämestäsi synnintunnossa kääntynyt Herran Jeesuksen puoleen, huudat Häntä avuksesi Herranasi?

      • kamina_kuumaksi
        Olet.tekopyhä kirjoitti:

        Sinulla on täysin mahdoton oppi: "Jos Jeesukseen uskova ei noudata Mooseksen lakia, hän ei ole Kristuksessa eikä Kristuksen Hengessä vaan lihassa, joka on vihollisuutta Jeesusta vastaan".
        Jeesus itse sanoi: Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva.
        Sinä kuitenkin väität voivasi palvella kahta herraa sekä Moosesta että Jeesusta. Sanan mukaan oppiasi on mahdoton toteuttaa.
        Jos noudatat Mooseksen lakia, niin sinun ylimmäinen pappisi on Aaronin jälkeläinen. Mutta jos alat seurata Jeesusta, niin otat ylimmäiseksi papiksesi Jeesuksen. Sinä siis hylkäät Mooseksen lain.
        Mooses sanoi: Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois.
        Sinun on turha vääntää tähän jotain outoa selitystä kahdesta ylipapista. Sillä laissa on kirjoitettu: Aaronin ja hänen poikiensa käske hoitaa papinvirkansa. Syrjäinen, joka siihen ryhtyy, surmattakoon. Huomaatko Mooses ei puhu mitään Juudaan sukukunnan pappeudesta.
        Sanassa on kirjoitettu: leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, Miten voi olla totta, että tooramelskaajat noudattavat lakia, mutta eivät kuitenkaan ole sidottuja leeviläiseen pappeuteen? Heidän oppinsa mukaan laki on muuttunut ja leeviläisen pappuden rinnalle voi ottaa Juudaan suvun pappeuden.

      • usko.Jeesusta
        kamina_kuumaksi kirjoitti:

        >>Sinulla on täysin mahdoton oppi: "Jos Jeesukseen uskova ei noudata Mooseksen lakia, hän ei ole Kristuksessa eikä Kristuksen Hengessä vaan lihassa, joka on vihollisuutta Jeesusta vastaan". <<

        Etkö osaa lukea Uutta testamenttia? Siellä se sanotaan aivan selvästi. Liha ei alistu noudattamaan lakia, mikä on vihollisuutta Jeesusta vastaan. Lain kieltäminen on sotaa Jeesusta vastaan.

        Laki on hengellinen. Henki on Kristuksen Henki, joka noudattaa lakia, kuten Jeesuskin itse teki. Lain rikkojat eivät ole Kristuksessa vaan antikristuksessa.

        "Me tiedämme, että laki on hengellinen." (Room 7:14)

        "Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa." (Room 8:7-9)

        Jeesuksen uskovat tekevät parannuksen lain rikkomisesta. Jos sellaista ei tehdä, niin ei ole armoakaan.

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon. " (Room 6:14-16)

        Jeesuksen valtakunnassa suuria ovat Mooseksen lain noudattajat. Alimmaksi helvettiin joutuu lain rikkojat. Nämä ovat Jeesuksen sanoja:

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. " (Matt 5:19)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:12,13)

        "On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen." (1 Kor 7:19)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

      • usko.Jeesusta
        usko.Jeesusta kirjoitti:

        Selvyyden vuoksi sanon, että kolme viimeistä lainausta on Paavalilta, joka vaati roomalaisia pakanoita noudattamaan lakia sillä uhalla, että saa tuomion helvettiin.

      • usko.Jeesusta
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        "olet.tekopyhä" kirjoitti:

        >> En minä ole laki-uskova, vaan uskon Jeesukseen Kristukseen. >>

        Oletko siis sydämestäsi synnintunnossa kääntynyt Herran Jeesuksen puoleen, huudat Häntä avuksesi Herranasi?

        Sinä et ole koskaan oikeasti kääntynyt Jeesuksen Kristuksen puoleen. Sinä olet hurahtanut helluntailaiseen halpaan armoon, josta sinulle on tullun jumalattomuutta. Se joka kieltää lain, kieltää myös Jeesuksen, koska Jeesus käski noudattaa lakia. Sinä loukkaat Kristuksen sovitusverta, koska kiellät lain.

        "Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi" (Juud 1:4)

        "He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he kieltävät hänet. He ovat inhottavia ja tottelemattomia," (Tit 1:16)

        "Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä." (1 Piet 1:15-19)

      • kamina_kuumaksi
        usko.Jeesusta kirjoitti:

        >>Sinulla on täysin mahdoton oppi: "Jos Jeesukseen uskova ei noudata Mooseksen lakia, hän ei ole Kristuksessa eikä Kristuksen Hengessä vaan lihassa, joka on vihollisuutta Jeesusta vastaan". <<

        Etkö osaa lukea Uutta testamenttia? Siellä se sanotaan aivan selvästi. Liha ei alistu noudattamaan lakia, mikä on vihollisuutta Jeesusta vastaan. Lain kieltäminen on sotaa Jeesusta vastaan.

        Laki on hengellinen. Henki on Kristuksen Henki, joka noudattaa lakia, kuten Jeesuskin itse teki. Lain rikkojat eivät ole Kristuksessa vaan antikristuksessa.

        "Me tiedämme, että laki on hengellinen." (Room 7:14)

        "Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa." (Room 8:7-9)

        Jeesuksen uskovat tekevät parannuksen lain rikkomisesta. Jos sellaista ei tehdä, niin ei ole armoakaan.

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon. " (Room 6:14-16)

        Jeesuksen valtakunnassa suuria ovat Mooseksen lain noudattajat. Alimmaksi helvettiin joutuu lain rikkojat. Nämä ovat Jeesuksen sanoja:

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. " (Matt 5:19)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:12,13)

        "On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen." (1 Kor 7:19)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        Sinä ja koko antikristillinen kakaralauma ovat lukutaidottomia. Et pysynyt opillasi kumoamaan yhtään kohtaan tänne kirjoittamastani Jumalan ilmoituksesta. Teidän oppinne on pelkkää paskanjauhantaa.
        Sinä jumalaton ja sokea et ymmärrä yhtään mitään siitä mitä tänne Raamtusta kopoit.
        Luonnostaan ympärileikkamaton on pakana eikä Mooseksen lakia ole pantu pakanoille. Pakanakristitty ei täytä Mooseksen laki, vaan Kristuksen lain ja on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi olet lainrikkoja.
        Sinä noudatat villiseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

        "Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle." (Ilm 12:17)

        "Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain." (Dan 7:25)

        "Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi. Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa." (Ilm 13:5,6)

        "Mutta oikeus on istuva tuomitsemaan, ja hänen valtansa otetaan häneltä pois, se tuhotaan ja hävitetään lopullisesti. Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä." (Dan 7:26,27)

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. " (Matt 5:19)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:12,13)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

      • Usko.Toivonen

        Laki-uskovien näyttää olevan mahdotonta vastata kysymykseen:

        Oletko sydämestäsi kääntynyt Herran Jeesuksen puoleen synnintunnossa?

        Tähän kysymykseen ei tule vastausta.

        Sen sijaan herjaamista kylläkin, mikä on sielullisuuden, lihallisuuden, todiste.

        "Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." (Ap.t 2:38)

        "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen." (Ap.t 3:19,20)
        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon. " (Room 6:14-16)

        "Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa." (Room 8:7-9)

      • Kirjakääröt kirjoitti:

        "Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle." (Ilm 12:17)

        "Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain." (Dan 7:25)

        "Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi. Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa." (Ilm 13:5,6)

        "Mutta oikeus on istuva tuomitsemaan, ja hänen valtansa otetaan häneltä pois, se tuhotaan ja hävitetään lopullisesti. Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä." (Dan 7:26,27)

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. " (Matt 5:19)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:12,13)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        Hänessä (Sanassa) oli elämä. Joh 1:4.

        Kuten teräväjärkiset sanan selittäjät ovat huomauttaneet, on sanaa »elämä» tässä ymmärrettävä kaikkein laajimmassa merkityksessä, tarkoittaen kaikkea sitä elämää, joka luovasta sanasta lähtee. Ja me tiedämme, että kaikki mitä maan päällä elämäksi nimitetään, on Jumalan sanan kautta luotu, sanasta alkunsa saanut.

        Mutta ajatellessamme evankelistan hengellistä tarkoitusta kirjoituksillaan ja hänen puhetapaansa muissa paikoin, esim. (1 Joh. 5: 11, 12) »Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan.
        Jolla Poika on, hänellä on elämä. jolla Jumalan Poikaa ei ole, hänellä ei ole elämää.»

        Tässä hän epäilemättä etupäässä ajattelee ihmisten hengellistä ja iankaikkista elämää, ihmiskunnan pelastusta, joka oli Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisen tarkoitus.

        Johannesta on verrattu kotkaan. Hänen katseensa on syvä ja terävä. Yksinkertaisiin, vaatimattomiin sanoihin kätkee hän korkeita ja syviä ajatuksia. Tässä hän epäilemättä tähtää siihen, kuinka koko ihmissuku Jumalan ensimmäisen tuomion mukaan, »jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuolla», syntiinlankeemuksessa kadotti kaiken sen elämän, joka oli Jumalasta. Tämä elämä on nyt ainoastaan Pojassa, jolla on elämä itsessään ja tekee siis eläväksi, kenen hän tahtoo.

        Johannes on tässä viitannut siihen, että kaikki, mitä ihminen yrittää ja tekee pelastuksekseen, on ja pysyy kuolleena työnä, samoin kuin ei kuollut, haiseva ruumis voi suurimmilla ponnistuksillakaan saada itseensä elämää.

        Niin kuin ei koko luomakunnassa ole ainoatakaan ruohonkortta eikä matoa, joka ei olisi saanut elämäänsä luovan sanan kautta, niin ei ainoallakaan ihmisellä koko ihmiskunnassa ole kykyä omin voimin elää Jumalalle ja hankkia itse itselleen iankaikkista elämää.

        Kaikki tekomme jättävät meidät kuolemaan, kunnes me epäillen omaa mahdollisuuttamme kuulemme vain Jumalan Pojan ääntä ja siten tulemme eläviksi. Niin kuin Herra itse todistaa: »Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.»

        Toisen kerran Kristus ankarin sanoin puhui tästä hengellisestä kuolemasta, hän suorastaan vertaa hengellisesti kuolleita ihmisiä haudattaviin ruumiisiin. Hän sanoi miehelle, joka tahtoi mennä isäänsä hautaamaan: »Seuraa sinä minua ja anna kuolleiden haudata kuolleensa.»

        Täten on Herra selvästi sanonut, että elämä on ainoastaan Jumalan Pojassa ja että sillä, jolla Poika on, on elämä. Mutta Jumalan Pojan omistaminen ei ole ainoastaan rukoilemista ja pyrkimystä häntä palvelemaan, vaan se edellyttää, että olemme Jumalasta syntyneitä ja olemme tulleet uusiksi, eläviksi ihmisiksi, jotka Paavalin kanssa voimme tunnustaa: »Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.»

        Toisessa paikassa hän sanoo: »Jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todellakin tulisi laista.»

        Mutta hän on laveasti ja voimakkaasti todistanut kirjeissään, ettei meille ole annettu mitään lakia, joka voisi meidät vanhurskauttaa ja eläväksi tehdä. Tärkeä onkin opetus, että kaikki mitä me teemme Jumalan pyhän lain mukaan, ja kaikki lain vaikutus ihmiseen, ei anna elämää.

        Sillä laki vaatii sitä, mitä ihmisessä on, eikä hänessä ole elämää. Hän vain, joka alussa loi elämän, voi antaa elämän, kun hän tulee sielun elämäksi ja rauhaksi.

        Tekstimme siis tarkoittaa, että hänessä vain on elämä. Näin on Lutherkin tämän tekstin ymmärtänyt, koska hän sanoo: »Tämä ainoa lause kumoaa kaiken ihmisvoiman ja ihmistyön. Kuinka siis nyt voit ihmisen vapaata tahtoa ja omaa ansiota korottaa? Tee kaikki, minkä voit, tee pyhäin ja enkeleinkin tekoja, niin se on kaikki sittenkin kuollutta, sillä tässä on selvästi ja erehtymättömästi kirjoitettu, että mikä ei ole sanasta, se on pelkkää kuolemaa.»

        ... jatkuu ( C.O.Rosenius )

      • Usko.Toivonen

        OK, jatketaan kommentoimista.

        Jumalan seurakunnan tunnemme tästä Paavalin julistuksesta.

        2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
        ( 1. Kor. 1. )

        Jumalan seurakunta koostuu uskovista, Jeesuksen pyhistä ( ei siis lain pyhittämistä ) Jeesuksen omista, jotka tunnistaa siitä, että he huutavat avuksensa Herranaan Jeesusta Kristusta.

        Kuten Raamattu todistaa:

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".

        Puhtaasta sydämestä käsin he huutavat avuksensa Herranaan Jeesusta Kristusta.

        .. harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
        ( 2. Tim. 22. )

        Vain Herra voi puhdistaa sydämen.

        7. Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
        8. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
        9. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
        10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
        11. Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."
        ( Apt. 15. )

        Jumala puhdisti pakanoiden sydämet uskolla, koska he uskoivat pelastuksen evankeliumin Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.

        Laki, Mooseksen laki, ei siis puhdistanut pakanoiden sydäntä, vaan Jumala uskon kautta, lupauksensa mukaan.

        Kaikki Jeesuksen Kristuksen omat ovat perillisiä lupauksen mukaan, ei lain kautta.

        Oi, jospa kaikki työtätekevät ja raskautetut sielut ajattelisivat ja uskoisivat, että he kaikkine omine töineen sielunsa kääntymiseksi ja pyhitykseksi jäävät sittenkin Hengellisesti kuolleiksi ja kadotetuiksi siihen asti, kunnes he lakkaavat asettamasta toivoaan omiin töihinsä ja kunnes tulevat Pojan luo, jolla yksin on elämä ja antaa elämän.

        Kaikki oma työ on siis turhaa työtä. Hengellinen ja iankaikkinen elämä annetaan ainoastaan Kaikkivaltiaan luovan sanan kautta niin kuin silloinkin, kun Hän ajan alussa sanoi: »Tulkoon elämä» ja elämä tuli.

        Samoin kuin ei mikään ihmistaito, jäljiteltäköön ulkonaisesti miten hyvin tahansa luotua olentoa, sittenkään voi saada siihen elämää. Sen yksin Jumala voi tehdä, niin on myös kaikki oma yritys hengellisen elämän saavuttamiseksi turhaa.

        Ainoastaan Hänessä, jonka nimi on Sana ja joka alussa antoi kaiken elämän, vain Hänessä on aina vieläkin hengellinen ja iankaikkinen elämä. Sen tahtoo Johannes meille sanoa sanassa: »Hänessä oli elämä.»

        ( C.O.Rosenius )

      • Jeesus.noudatti.lakia
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        OK, jatketaan kommentoimista.

        Jumalan seurakunnan tunnemme tästä Paavalin julistuksesta.

        2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
        ( 1. Kor. 1. )

        Jumalan seurakunta koostuu uskovista, Jeesuksen pyhistä ( ei siis lain pyhittämistä ) Jeesuksen omista, jotka tunnistaa siitä, että he huutavat avuksensa Herranaan Jeesusta Kristusta.

        Kuten Raamattu todistaa:

        13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".

        Puhtaasta sydämestä käsin he huutavat avuksensa Herranaan Jeesusta Kristusta.

        .. harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
        ( 2. Tim. 22. )

        Vain Herra voi puhdistaa sydämen.

        7. Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
        8. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
        9. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
        10. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
        11. Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."
        ( Apt. 15. )

        Jumala puhdisti pakanoiden sydämet uskolla, koska he uskoivat pelastuksen evankeliumin Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.

        Laki, Mooseksen laki, ei siis puhdistanut pakanoiden sydäntä, vaan Jumala uskon kautta, lupauksensa mukaan.

        Kaikki Jeesuksen Kristuksen omat ovat perillisiä lupauksen mukaan, ei lain kautta.

        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 3. )

        Jeesus puhdista synneistä ja vanhurskauttaa ihmisen. Jos ihminen ei tee parannusta lain rikkomisesta, hän menettää vanhurskautensa, koska vanhurskaiksi julistetaan vain lain noudattajat.

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

        Sinä Usko.Toivonen kiellät lain, joten sinä olet kuin rapakkoon rypemään mennyt sika. Sinulla ei ole vanhurskautta etkä sinä ole Kristuksessa.

        "Jos he ovat päässeet eroon maailman saastasta tullessaan tuntemaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen mutta sitten taas vajoavat siihen ja joutuvat sen valtaan, heidän tilansa on lopussa pahempi kuin alussa. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi lainkaan oppineet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että he sen opittuaan kääntävät selkänsä pyhälle käskylle, jonka ovat vastaanottaneet. Heidän on käynyt juuri niin kuin sananlaskussa sanotaan: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa." (2 Piet 2:20-22)

      • Usko.Toivonen

        Luehan tuosta edeltä "Saviseutulaisen" tuomat tekstit.
        Siinä on täyttä asiaa ihmisen ansioista, jotka eivät riitä pelastukseen.

        Kiitokset taas "Saviseutulaiselle".

        Herjaat taas väärin perustein kun sanot:

        >> Sinä kiellät lain,.. >>

        Missä olen niin kommentoinut, et taida lukea ollenkaan muiden kommentteja
        huolellisesti.

        Uskovan laki on Elämän Hengen laki, ei Mooseksen laki.

        Sehän tulee hyvin esille Paavalin uudesta vaelluksesta Elämän Hengen kuljettamana. Ei Paavali toiminut enää Mooseksen tuomiota vaativaa lakia, koska se laki oli hänellekin vain Kristukseen asti, kuten hän todistaa..

        19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
        ( Gal. 3. )

        Uusi elämä Kristuksessa ja vaellus Elämän Hengen lain voimassa muutii tuomiohenkisen Sauluksen täysin.

        Ja tästä uudesta elämästä Paavali riemuiten todistaa:

        1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
        2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
        3. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
        4. että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
        5. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
        6. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
        7. sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
        8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
        ( Room. 8. )

        Joten miksi annat kaiken aikaa vääriä todistuksia kirjoituksissasi?
        Mitä lakisi sanoo väärän todistuksen antamisesta?

        >>Luehan tuosta edeltä "Saviseutulaisen" tuomat tekstit. Siinä on täyttä asiaa ihmisen ansioista, jotka eivät riitä pelastukseen<<

        Roseniuksen tekstit ovat korvasyyhyyn saarnaamista ja harhaoppia. Ne voi heittää suoraan roskakoriin, koska ne eivät perustu Raamattuun.

        Sinä kiellät lain, joten sinulla Usko.Toivonen ei ole vanhurskautta. Sinä et seuraa Kristusta, vaan sinä rakastat laittomuuden ihmistä antikristusta. Se on oikea todistus sinusta.

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

        "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman" (Hep 10:26-28)

        "Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi... ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen" (2 Tess 2:4,10,11)

        Jeesuksen valtakunnassa ovat suuria ne, jotka noudattavat lakia ja niin opettava. Helvettiin pudonneita pieniä ovat lain kumoajat. Koska sinä kiellät lain ja niin opetat, sinulla ei ole Kristuksen sovitusuhria.

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. " (Matt 5:19)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

      • Usko.Toivonen

        Niin, mitä lakisi sanoo väärän todistuksen antamisesta?

        Ja mitä Jaakob kirjoittaa yhtäkin lain kohtaa vastaan rikkovasta?

        10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
        ( Jaak. 2. )

        Kuinka sinun nyt käy "suuruutesi" osalta?

      • Selvää.tekstiä
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Niin, mitä lakisi sanoo väärän todistuksen antamisesta?

        Ja mitä Jaakob kirjoittaa yhtäkin lain kohtaa vastaan rikkovasta?

        10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
        ( Jaak. 2. )

        Kuinka sinun nyt käy "suuruutesi" osalta?

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. " (Matt 5:19)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:12,13)

      • Jeesus.noudatti.lakia
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Niin, mitä lakisi sanoo väärän todistuksen antamisesta?

        Ja mitä Jaakob kirjoittaa yhtäkin lain kohtaa vastaan rikkovasta?

        10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
        ( Jaak. 2. )

        Kuinka sinun nyt käy "suuruutesi" osalta?

        Sinusta ei ole annettu väärää todistusta. Katso vain omaan peiliisi.

      • Usko.Toivonen

        Todistappa sitten tämä, minkä kirjoitit

        >> Sinusta ei ole annettu väärää todistusta. Katso vain omaan peiliisi. >>

        Joten tuohan kommenteistani esille, missä olen kirjoittanut, kuten täällä on väitetty:

        >> Sinä kiellät lain >>

        Joten, koska noin totesit, niin suora tekstilainaus missä olisin kieltänyt lain,
        panehan toimeksi, niin asia selviää.

      • jkt

        Sinä vastustat ajatusta, että lakia pitää noudattaa. Sinun mielestä Mooseksen lain rikkominen ei vaikuta mitenkään pelastumiseen. Tämä on lain kieltämistä ja se on tullut selvästi esille kommenteissasi.

      • Dogmatik
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Todistappa sitten tämä, minkä kirjoitit

        >> Sinusta ei ole annettu väärää todistusta. Katso vain omaan peiliisi. >>

        Joten tuohan kommenteistani esille, missä olen kirjoittanut, kuten täällä on väitetty:

        >> Sinä kiellät lain >>

        Joten, koska noin totesit, niin suora tekstilainaus missä olisin kieltänyt lain,
        panehan toimeksi, niin asia selviää.

        Sinä olet kieltänyt lain kirjoittamalla mm., että uskovat ovat irti laista ja laki kantaa hedelmää kuolemalle. Sinä olet kieltänyt lain näillä sanoillasi: "Niin kuin tuossa on sanottu, laki ei anna elämää, ja uskovat Jeesuksessa Kristuksessa ovat irti laista, joka kantaa hedelmää kuolemalle."

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15481879/toora-opinkappaleet-12-original#comment-95921475

        Koetellaan sinun kommenttisi. Jeesuksen Kristuksen opetus oli, että laki antaa elämän eikä kuoleman, kuten itse väität. Mooseksen laki käskee uskomaan Messiaaseen, joten laki todellakin antaa elämän. Joka ei noudata Moosesta, ei usko Messiaaseen, sillä Mooses on kirjoittanut Jeesuksesta.

        "Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua -- juuri minusta hän on kirjoittanut." (Joh 5:46)

        "En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa, ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua." (Joh 12:49,50)

        "Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä." "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Matt 19:16-19)

        Ovatko kristityt irti laista? Eivät ainakaan Jeesuksen sanojen mukaan. Jeesus käski noudattamaan lakia ja sen lisäksi lähetyskäskyssään käski opettamaan sen kaikille kansoille.

        "Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. " (Matt 23:1-3)

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:19)

        Mikä Uuden testamentin mukaan on kuolemaksi? Jeesuksen sanojen mukaan hän ei armahda niitä, jotka pysyvät laittomuudessa. Lain rikkominen on syntiä ja synnin palkka on kuolema. Mooseksen lain kieltäminen on Uuden testamentin mukaan kuolemaksi.

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana." (Hep 10:26-28)

        "Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." (Matt 12:35,36)

      • Usko.Toivonen

        Laiitomuudessahan ovat lakia noudattavatkin, kuten Saulus, joka tarkoin noudatti lakia, niin tarlasti kuin vain ihminen voi, mutta oli siitä huolimatta
        laittomuuden, synnintekijä.

        Oman todistuksensa mukaan syntisistä suurin.
        Tästähän tässä on kysymys, laki ei vanhurskauttanut Saulusta, vaan Vapahtaja, Herra Jeesus, joka armahti syntistä Saulusta.

        Ja nyt sinä "Dokmatik" syytät suoraan Raamatun ilmoitusta, kun pidät vääryytenä kommenttiani.

        >> Sinä olet kieltänyt lain kirjoittamalla mm., että uskovat ovat irti laista ja laki kantaa hedelmää kuolemalle. Sinä olet kieltänyt lain näillä sanoillasi: "Niin kuin tuossa on sanottu, laki ei anna elämää, ja uskovat Jeesuksessa Kristuksessa ovat irti laista, joka kantaa hedelmää kuolemalle." >>

        Katsohan, tuo on suoraan Raamatun ilmoituksesta.

        5. Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
        6. mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
        ( Room. 7. )

        Niin kuin tuossa on sanottu, laki ei anna elämää, ja uskovat Jeesuksessa Kristuksessa ovat irti laista, joka kantaa hedelmää kuolemalle.

        Joten, sanomani on suoraan Raamatun ilmoituksesta ja siihen voimme luottaa, se on siis koeteltu Raamatun ilmoituksella.

        Mutta koetellaan nyt sinun oppiasi, kerrohan missä Raamattu ilmoittaa suoraan, että "laki antaa elämän".

        Tästähän meillä on tänäkin päivänä esimerlkkinä juutalainen uskonta, synagoogissa luetaan Moosesta edelleen ja on luettu alkuseurakunnan alusta lähtien, mutta kuka on kuulijoista on saanut elämän, tullut uudeksi luomukseksi Kristuksessa?

        Mietippä sitä, miksi Moosesta luettaessa ei synny uusia luomuksia ylhäältä?

        Laitan tähän tekstikohdan, joka helpottaa pohdintaasi.

        13. emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista.
        14. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
        15. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
        16. mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
        ( 2. Kor. 3. )

        Mieti myös turhia syytöksen sanojasi.

        Sinulla on aina jokin ihan hatusta vedetty selitys sanomisillesi ja myös Paavalin opetukselle.

        Sinä sanot, että laki kantaa hedelmää kuolemalle. Niin ei sanota Roomalaiskirjeen 7.-luvussa, vaan synti kantaa hedelmää kuolemalle. Roomalaiskirjeen 7.-luvussa ei sanota, että laki antaa kuoleman vaan Paavali sanoo synnin antavan kuoleman. Näin sinä kiellät lain, koska sanot lain olevan kuolemaksi.

        Olla irti laista on Paavalin terminologiassa olla irti vanhasta liitosta, mutta ei olla vailla velvollisuutta noudattaa lakia. Sinä jätät siteerauksestasi seuraavan jakeen Room 7:7 pois, mikä on olennainen asian ymmärtämiseksi, jossa Paavali sanoo, ettei laki ole syntiä. Sinä opetat niin, ettei tarvitse noudattaa lakia, jolloin sinä kiellät lain.

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon." (Room 6:14-16)

        Sinä vääristelit Paavalin sanoja, mitä teet edelleenkin, ja opetat Paavalia korvasyyhyyn. Kun käsittelet asiaa, niin jätät Roomalaiskirjeen 7.-luvusta siteeraamatta olennaisen jakeen, jossa Paavali sanoo lain olevan vanhurskas ja pyhä. Siis lain noudattaminen on vanhurskasta ja pyhää, kuten Paavali opetti. Tätä sinä et koskaan sano, vaan pikemminkin arvostelet toisia laki-uskoviksi!!! Vaikeneminen tällaisessa kohdassa on lain kieltämistä.

        "Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä." (Room 7:12)

        "sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan." (Room 2:13)

        On oikein sanottu, että sinä kiellät lain. Et ole koskaan yhtynyt Jeesuksen sanoihin, että Mooseksen lakia pitää noudattaa uuden liiton puolelle, vaan aina esittänyt vastaväitteitä Paavalin sanoja vääristellen. Paavali ei kumonnut lakia vaan vaati pakanoita noudattamaan lakia sen uhalla, että pakana tuomitaan kadotukseen "uskostaan" huolimatta, mihin sinä et ole koskaan yhtynyt ja siten kiellät lain.

        "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room 3:31)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:12,13)

      • Usko.Toivonen

        Katsotaanpa, sanot:

        >>Sinulla on aina jokin ihan hatusta vedetty selitys sanomisillesi ja myös Paavalin opetukselle.

        Sinä sanot, että laki kantaa hedelmää kuolemalle. Niin ei sanota Roomalaiskirjeen 7.-luvussa, vaan synti kantaa hedelmää kuolemalle. Roomalaiskirjeen 7.-luvussa ei sanota, että laki antaa kuoleman vaan Paavali sanoo synnin antavan kuoleman. Näin sinä kiellät lain, koska sanot lain olevan kuolemaksi. >>

        Ja Raamatun ilmoitus :

        5. Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
        6. mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
        ( Room. 7. )

        Mikä herättää synnin himot? " niin synnin himot, jotka laki herättää,"
        Laki siis saa aikaan synnin himot.

        Mitä siitä aiheutuu : "vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle"

        Mikä siis herättää synnin himot?

        Koetappa vastata.

        Ja ei se muuta yhtään mitään tuo seuraava jae, seuraavat jakeet.

        7. Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
        8. Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
        9. Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
        10. ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
        ( Room. 7. )

        Yhä jatkat väärää todistamistasi, ja ennen kaikkea todistamista Raamatun ilmoitusta vastaan.

        Sinulla ei näytä olevan ollenkaan mitään itsekritiikkiä, mitä kirjoittelet. Niin Paavali ei sano, että laki on syntiä, vaan sanoo lain noudattamisen olevan vanhurskasta. Sinä vääristelet Paavalia kuin Saatana. On oikein sanoa, että sinä olet kieltänyt lain. Saat siitä kirjoitusten mukaisen seuraamuksen.

        "Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä." (Room 7:12)

        "sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan." (Room 2:13)

        "Onko laki syntiä? Ei toki." (Room 7:7)

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon." (Room 6:14-16)

        "Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana." (Hep 10:26-28)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

    • Joonkumma

      Partaa vain enemmän, niin suomalinen pottunenäinen ukko sopii erinomaisesti joulupukiksi. Mutta pottunenäinen suomainen ei ukko muutu hebrealiseksi sukujuuriaan tutkimalla.

    • kamina_kuumaksi

      Antikristuksen palvelijat, toora-jumalaan uskovat, jatkavat isänsä tekoja, tosin sanoen valehtelevat. Esimerkiksi tämä on valhe: "ihminen ei tee parannusta lain rikkomisesta, hän menettää vanhurskautensa, koska vanhurskaiksi julistetaan vain lain noudattajat".

      Jumalan Sana ilmoittaa: Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
      Jumalan Sana kumoaa selkeästi toora-jumalan palvojien väitteet.

      • Kirjakääröt

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

    • täydellisiäovat

      Me tavalliset kuolevaiset ihmiset olemme synnin alaisuudessa, meidän lihamme ei tule koskaan kelvolliseksi Jumalalle - juuri siksi Kristus tuli ja sovitti meidät.

      Mutta toorauskoiset eivät olekaan tavallisia kuolevaisia, he ovat jumalia, synnittömiä, täydellisiä, jumalalle kelpaavia .. miksi te heidän kanssaan turhaan väännätte, eivät he muutu teidän kirjoituksistanne. Vain Jumalan voima voi muuttaa heidät ja vapauttaa heidät heidän 'jumalisuuden kahleista', joka on ylpeyden ja omahyväisyyden luja kahle. He eivät koskaan voi myöntää olevansa väärässä - ennemmin Jumala ja Jeesus ja Pyhä Henki ovat heidän mielestään väärässä - he eivät ole koskaan väärässä - he ovat täydellisiä. Miten täydellinen voisi olla väärässä?

      • Kirjakääröt

        "Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan." (2 Moos 20:16)

        "Väärä todistaja ei jää rankaisematta, joka valheita puhuu, ei pelastu." (Sananl 19:5)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. " (Matt 5:17,18)

        "eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi." (Joh 10:35)

        "tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen. Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne," (2 Piet 3:16,17)

        "Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." (Ap.t 2:38)

        "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen." (Ap.t 3:19,20)

        "Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon." (Sananl 28:13)

        "Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se! Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?" (Room 6:14-16)

    • ajatuksetsyntiset

      Toora jumalaan uskovat ovat pahoja. Heidän sydämensä ajatukset ovat kaiken aikaa vain pahoja.

      Koko ajan he ajattelevat, että vapaakirkolliset, luterilaiset, helluntailaiset, metodistit, babtistit, pelastusarmeijalaiset, lestaadiolaiset ym, mitä niitä seurakuntai ja kirkkoja nyt onkaan, että nuo kaikki menevät helvetin tuleen ja vain he selviävät helvetin tulesta.

      Noinko Jeesus todella käski ajatella, arkena ja sapattina ja kaikkina Israelin kansan juhlapäivinä?

      Paha tuo esiin vain pahaa, koska sydämestä lähtevät nuo pahat ajatukset ja niitä sitten tuodaan täällä julki!

      Mitä ajattelee hyvä?

      Jeesusta tietysti, kuinka Jeesus on hyvä ja ihmeellinen ja täydellinen ja suuremmoinen ja rakastava, ja kuinka Jeesus haluaa, että kaikki ihmiset pelastuisivat; niinpä hyvä ihminen siunaa kaikkia ihmisiä ja rukoilee hiedän puolestaan alati sydämessään.

      Huomaatko eron?

      • Jeesuksen_sanoja

        Matt 7:
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Matt 5:
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. [5. Moos. 28:1; Jaak. 2:10]

        Matt 13:
        40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
        41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
        42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

    • haukkukaakaikki

      Paha ei todellakaan anna pilkkuakaan periksi pahuudestaan!

      Haukkukaas nyt toora jumalaan uskovat taas kaikki helvetin tuleen!

      Niin te palvelette omaa isäntäänne!

      • Kirjakääröt

        "Jonkin ajan kuluttua Felix tuli juutalaisen vaimonsa Drusillan kanssa vankilaan, lähetti hakemaan Paavalia ja kuunteli, mitä tämä kertoi uskosta Kristukseen Jeesukseen. Mutta kun Paavali puhui Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, halujen hillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, Felix pelästyi ja sanoi: "Saat mennä. Kutsun sinut taas toiste, kun minulla on aikaa." Hän myös toivoi saavansa Paavalilta rahaa, ja siksi hän tavan takaa haetti Paavalin luokseen ja keskusteli hänen kanssaan." (Ap.t 24:24-26)

    • kamina_kuumaksi

      Antikristuksen kirjäkäärö taas lapioi valheitaan ja käärmeen myrkkyään palstalle.
      Luuletko etten tiedä Jeesuksen sanoneen?
      Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
      Huomaatko sinä lukutaidoton, että tuossa yhdessä lauseessa on kaksi kertaa toistettu: ”minä olen tullut”? Siis mihin Jeesus tuli?
      Jeesuksesta on kirjoitettu: Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
      Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
      Sana mukaan Jeesus tuli maailmaan omiensa, juutalaisten tykö täyttämään lain, mutta ei kumoamaan lakia. Lain täyttäminen merkitsee koko Mooseksen lain käskyjen pitämistä viimeiseen piirtoon.
      Suomeksi Jeesus ei tullut opettamaan tuota ja tuota käskyä ei tarvitse noudattaa, hylätkää Mooses.

      Mutta Sanassa on kirjoitettu Jeesuksesta Hänen maailmasta pois lähtemisen jälkeen:
      meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
      ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista". Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita. Jeesuksen täydellisen uhrin kautta Aaronin ylipappeus kävi tarpeettomaksi. Jeesus astui ylimmäisen papin virkaan.
      Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan". Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
      sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
      Laki kumottiin ja sijaa tuli parempi toivo, se on Jeesus.

      Jokainen pysyy Jumalan Sanalla ja normaalilla lukutaidolla kumoamaan tooravouhkaajien opit. Heidän oppinsa on typeryyttä. He ovat kuin kiukutteleva kakaralauma

      "sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa. "

      • Kirjakääröt

        "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room 3:31)

        "Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä." (Room 7:12)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:17-19)

        "On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen." (1 Kor 7:19)

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:12,13)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

      • totuuden.torvi

        kamina_kuumaksi kirjoitti: >>Antikristuksen kirjäkäärö taas lapioi valheitaan ja käärmeen myrkkyään palstalle. <<

        Kirjakääröt siteeraa vain Raamatun sanoja ja sinä kamalaaa kaminakuumakalle herjaat Jumalan Sanaa raivon vallassa. Kyllä se niin on, että sinä olet se antikristus, jossa on riivaajahenki.

    • s-seutulainen

      Toraistit eivät sokeudessaan ymmärrä sitä, että Jeesukseen Kristukseen uskovat - Jumalan armosta uudesti ylhäältä syntyä saaneet - juuri tuon USKON KAUTTA vahvistavat lain; lain, jota Herra Jeesus ei tullut kumoamaan - vaan TÄYTTÄMÄÄN SEN.

      • Kirjakääröt

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

    • lupausten_perillinen

      Niinpä jokainen Jeesukseen uskova voi tuomita sinut, joka olet lainkirjaiminesi lainrikkoja. Et ole ilmeisesti edes ympärileikattu, vaan tavallinen pakana.
      Jeesuksen oma pitää lain, mutta tietenkin sen lain mikä hänelle on annettu, Kristuksen lain.

      • Jeesus.noudatti.lakia

        Kristuksen laki on Mooseksen laki.

        "Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua -- juuri minusta hän on kirjoittanut." (Joh 5:46)

        "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room 3:31)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:17-19)

        "Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. " (Matt 23:1-3)

        "Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä." "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Matt 19:16-19)

        "En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa, ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua." (Joh 12:49,50)

    • kamalaaaa

      Sinun sydämeesi sitten on näköjään kirjoitettu kaikki kivittämiset ja tappamiset, jotka Mooses määräsi, kamalaa. Sinä olet yhteiskunnalle vaarallinen.

      • Kirjakääröt

        "Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari." (Jaak. 4:11)

        "Joka suunsa ja kielensä varoo, se henkensä ahdistuksilta varoo." (Sanl. 21:23)

        "Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata." (Kol. 4:6)

        "Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat." (Ef. 4:29)

        "Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana" (1. Piet. 3:16)

        "Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos." (Ef. 5:4)

        "Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä." (Mt. 12:36)

        "Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha." (Jaak. 1:26)

        "Mutta pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa" (2. Tim. 2:16)

        "Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen." (Mt. 5:22)

    • kamalaaaa

      kirjakääröt, sinä palvelet antikristusta, tämän maailman jumalaa. Et ole minun veljeni.
      Sinun kirjoituksesi ja Raamatun vääntämisesi ovat niitä "tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa". Joka kerta kun laitat valheleikkeen Raamatusta tänne, muutut yhä enemmän isäsi kaltaseksi. Sinun isäsi on valheen isä, murhaaja.

      • Kirjakääröt

        "42 Tähän Jeesus sanoi: "Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut.

        Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.

        Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden. Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta." (Joh 8:42-47)

        "ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua." (Joh 12:50)

      • Usko.Toivonen

        Edellä "kirjakääröjen" antama näyte, kuinka Raamatun ilmoitusta käytetään omaan korvasyyhy-oppiin.

        Näin "kirjakääröt" lainasi Raamatun ilmoitusta.

        >> "ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua." (Joh 12:50) >>

        Ei tarvitse laittaa kuin edellinen jae esille, niin näemme enemmän mistä Herra Jeesus tuossa puhuu.

        49. Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
        50. Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."
        ( Joh. 12. )

        Ja kannattaa lukea myös näitä edeltävät jakeet, niin käy ilmi, että korvasyyhyopit ovat kieroja oppeja, joissa Raamatun ilmoitusta tahallaan vääristetään ottamalla asiayhteydestä yksittäinen jae.

        44. Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.
        45. Ja joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt.
        46. Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
        47. Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
        48. Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
        ( Joh. 12. )

        Kannattaa varoa korvasyyhyoppeja.

      • toran.kylväjät

        Nimenomaan, ja käyttää hurskasta nimimerkkiä ja heittelee jakeita, mutta sitten vaihtaa vähän arkisempaan nimimerkkiin ja alkaa nälviä ja porsastella.

        Siinä selviää kuinka omavanhurskaita lain noudattajat ovat.

    • miksieitäyttänyt

      kuka on laskenut montako sonnimullikkaa tai pässiä Jeesus uhrasi temppelisä?

      Kuka on laskenut montako synnintekijää Jeesus kivitti kuoliaaksi?

      Miksi Jeesus ei täyttänyt Mooseksen lakia?

      • ab12

        Toraismi on uskonto, joka sopii uudestisyntymättömille uskonnon harjoittajille. He tekevät "hyviä" töitä ja kauppaavat niitä Jumalalle.
        Lahjavanhurskautta he eivät tunne.

      • Kirjakääröt
        ab12 kirjoitti:

        Toraismi on uskonto, joka sopii uudestisyntymättömille uskonnon harjoittajille. He tekevät "hyviä" töitä ja kauppaavat niitä Jumalalle.
        Lahjavanhurskautta he eivät tunne.

        "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan." (Joh 3:5)

        "Me tiedämme, että laki on hengellinen." (Room 7:14)

        "Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa." (Room 8:6-9)

    • urheilikoJeesus

      Oliko Jeesus hyvä urheilemaan?

      Missä lajissa Jeesus oli hyvä?

    • mitämieltäolet

      Rakastuiko Jeesus koskaan kehenkään naiseen?

      Teki hänen mieli .....

    • olikorikaskin

      Paljonko Jeesuksella oli omaisuutta?

      Hänhän oli aluksi töissä, säästikö hän rahat, jotka ansaitsi?

    • kuinkaolisi

      Miksi Jeesus ei hankkinut omaa aasia? tai hevosvaljakkoa ja rattaita?

      Jos Jeesus olisi tullut nyt vasta, olisiko hänellä ollut oma auto?
      Vai olisiko liikkunut edelleen jalan?

    • kuinkaolisi

      Jos Jeesus olisi tullut vasta nyt, olisiko hän hankkinut oman kännytkän? Minkämerkkisen?

      Olisiko hän käyttänyt sähköä?

      Olisiko hän hankkinut pörssiosakkeita? Ihmiset lahjoittivat hänelle paljon rahaa?

    • tunnistetaanko

      JOs Jeesus tulisi nyt, mistä hänet voisi tunnistaa?

      Olisiko hänellä pitkät hiukset ja pitkä parta?

      Mitä hän sanoisi jos tulisi vastaan?

      Miten hän olisi pukeutunut, jos hän tulisi Suomeen?

    • kukaonherra

      'Eikö Suomi24 käy aivan hyvin elopellosta?'

      Hänen herransa on käskenyt hänet työhön Suomi24 palstalle eksyttämään mahdollisimman monta Kristuksesta!

      Kuka on hänen herransa?

    • Kyllä toraistit kirjoitukset tuntevat - vaan he lukevat niitä kirjaimen kuolleessa, eivät Hengen eläväksi tekevässä tilassa.
      Heillä on tuo peite sydämensä päällä/ovat hengellisesti sokeita, joka estää heitä näkemästä.
      Tästä kuolleesta tilastaan heidät voi vapauttaa vain Jeesus Kristus, jonka puoleen he eivät ole koskaan sydämestään kääntyneet.
      Toraistit eivät huuda Herran Jeesuksen nimeä avukseen.
      Herran Jeesuksen nimen avuksi huutaminen on sekin heille - vain kuollutta kirjainta.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4390
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2240
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      557
      1734
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1461
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1167
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1098
    7. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      5
      1008
    8. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      913
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      898
    Aihe