Muutin miehen luo , kun olimme tunteneet vasta 3kk. Muutin 250km;n päähän syntymäkunnastani ja perheestäni. Olin onneni kukkuloilla, ja mieheni 5 vuotias poika tuntui vain rikastuttavan elämääni. Vuoroviikoin kun hän meillä oli.
Nyt yhteistä elämää on takan 8 kk. Ja olen parin päivän päästä lähdössä takaisin kotikonnuille.
Rakkaus ei ole hävinnyt miestäni kohtaan minnekään, päinvastoin, rakastan enemmän kuin ketään ikinä. Mutta uusi paikkakunta, uusi-koulutustani vastaamaton työ, ihmiset uudella paikkakunnalla ovat tappaneet minut henkisesti niin pahasti, etten löytänyt enää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois. Vähäinen yhteinen kahdenkeskinen aikamme oli hupenemassa. Mies halusi antaa lapselle enemmän aikaa Ja kun minä vaadin itselleni enemmän.. Olisin sen vienyt pois lapselta..En tiedä pystynkö olemaan onnellinen kotikonnuillakaan, olenhan sieltäkin syystä lähtenyt. Henkinen kantti vain on loppu. Takerruin mieheeni, kun ei minulla ollut enää muuta. Katkeroiduin, nielin kaiken pitääkseni kaikki muut onnellisena. Itse en ollut onnellinen. En tiedä pystynkö koskaan olemaan onnellinen. Päätös sattuu enemmän kuin mikään muu ikinä..
Minun on vain pakko lähteä pois täältä, paikasta joka tappaa minut henkisesti, työstä jota vihaan.. ja pois sellaisten ihmisten ympäriltä joita kavahdan. Miestä rakastan.. NYt ja varmaan aina..
Elämä on täynnä valintoja. Tämä oli minun. Onko se oikea, sitä en tiedä..
Pelottaahan tottakai, mutta toivottavasti aurinko paistaa vielä josjus.
Ja toivon sydämestäni että mieheni tulee löytämän arvoisenbnsa naisen, joka on tasapainoisempi, ja pystyy elämään elämänsä täälä, perhettä ajatellen..
Nyt yhteistä elämää on takan 8 kk. Ja olen parin päivän päästä lähdössä takaisin kotikonnuille.
Rakkaus ei ole hävinnyt miestäni kohtaan minnekään, päinvastoin, rakastan enemmän kuin ketään ikinä. Mutta uusi paikkakunta, uusi-koulutustani vastaamaton työ, ihmiset uudella paikkakunnalla ovat tappaneet minut henkisesti niin pahasti, etten löytänyt enää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois. Vähäinen yhteinen kahdenkeskinen aikamme oli hupenemassa. Mies halusi antaa lapselle enemmän aikaa Ja kun minä vaadin itselleni enemmän.. Olisin sen vienyt pois lapselta..En tiedä pystynkö olemaan onnellinen kotikonnuillakaan, olenhan sieltäkin syystä lähtenyt. Henkinen kantti vain on loppu. Takerruin mieheeni, kun ei minulla ollut enää muuta. Katkeroiduin, nielin kaiken pitääkseni kaikki muut onnellisena. Itse en ollut onnellinen. En tiedä pystynkö koskaan olemaan onnellinen. Päätös sattuu enemmän kuin mikään muu ikinä..
Minun on vain pakko lähteä pois täältä, paikasta joka tappaa minut henkisesti, työstä jota vihaan.. ja pois sellaisten ihmisten ympäriltä joita kavahdan. Miestä rakastan.. NYt ja varmaan aina..
Elämä on täynnä valintoja. Tämä oli minun. Onko se oikea, sitä en tiedä..
Pelottaahan tottakai, mutta toivottavasti aurinko paistaa vielä josjus.
Ja toivon sydämestäni että mieheni tulee löytämän arvoisenbnsa naisen, joka on tasapainoisempi, ja pystyy elämään elämänsä täälä, perhettä ajatellen..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni oli täsmälleen samanlainen elämänmuutos kuin Sinulla.Muutto täysin uuteen ympäristöön, työhön, vieraiden ihmisten keskelle. Ei ollut miestä tukena, ei siis yhtään ainoata tuttua kasvoa. Siksi ymmärrän mitä olet käynyt läpi ja tuntenut.
Itselläni sopeutuminen vei kolme vuotta, ennen kuin alkoi helpottaa ja elo sujua ok. Ensimmäinen vuosi oli pahin, silloin olin lähdössä takaisin monta kertaa niin kuin sinä nyt.Olet asunut 8kk. Uskon kuitenkin että olet miettinyt asian huolellisesti ja teit oikein. Sillä jos et viihdy siellä missä nyt asut, tulet varmasti lötämään asuinpaikan missä viihdyt. Ei se ainut vaihtoehto Sinulle ollut! Tulet pärjäämään ok, hatunnosto Sinulle siitä, että toimit oman tahtosi mukaan ja olet valmis muokkaamaan elämääsi, vaikka siihen liittyisi radikaalejakin muutoksia. Kaikkea parasta Sinulle!!!
Joo on hienoa että osaat tulkita tunteesi etkä syytä ketään turhaan mistään. itse olen samassa loukussa, en tosin ainoastaan mieheni takia. asun kaupungissa jota vihaan, olen yksinäinen, eika minulla ole täällä mitään. joo poikaystävä on, jota rakastan mutta kaikki hänessäärsyttää. en tiedä mitä pitäisi tehdä. tuntuu että olen hänen kanssaan vain etten olisi totaalisen yksin, mutta toisaalta rakastan häntä vielä. kaikki on vaan niin perseetä ja siitä varmaan ainaiset riidatkin johtuu. mietin kuitenki onko oikein että jätän hänet, koska rakastan häntä ja tiedän hänenkin rakastavan minua. mutta henkilökohtainen tilanteeni tuhoaa suhteemme ja kohta myös minutkin. onneksi pääsen vuoden päästä pois!