Lazarus, one of the marvels in the history of music

Vaikkei Schubert 19-vuotiaana säveltämässään Stabat materissa F-duuri, D 383, ehkä yltänytkään innovatiivisuudessa, omintakeisuudessa ja musiikiillisen mielikuvituksensa voimassa parhaaseensa, merkitsi 4 vuotta myöhemmin 74 minuuttiseksi ja 2-näytöksiseksi torsoksi, josta II-näytöksen lopun käsikirjoitus ilmeisesti katosi ikiajoiksi kala-ja lihakaupan vai oliko se nyt sekatavarakaupan käärepaperiksi, vaikka mittavia etsintätoimia järjestettiinkinn käsikirjoitusaineiston löytymiseksi Herbeckin toimesta 1800-luvun lopulla Wienissä, josta pari viimeistä sivua onnistuttiin löytämään aivan sattumalta; äärretömän dramaattinen ja ekspressiivinen sopraanon purkaus viimeisessä aariassa jää kuin ilmaan leijumaan musiikin katketessa äkkiä väkivaltaisesti.

Kuuluukin nyt Lazarus sitten jo Schubertin kirkollisen tuotannon ehdottomiin huippuihin, vaikkei sillä liturgista funktiota olekaan varsinaisen kirkkomusiikin, kuten messujen tapaan, olekaan: kyseessä on läpisävelletty oratorio-tyyppinen syystä edelläkävijän maineessa oleva Wagneriin ja Elgarin Gerontiukseen saakka kurkottava teos rohkean ekspressiviisessä sävelkielessään, joka voidaan niin ikään samalla luokitella musiikin historian merkkipaaluihin dramaattisen musiikin, Wagneriin johtaneen musiikkidraaman saralla, jota musiikkibiografi Einstein piti myöhemmän kollegansa Newbouldin häntä suuresti paheksuen, jopa Wagnerin Tannhëuseria merkittävämpänä musiikillis-draamallisena saavutuksena; "He even dared to claim".

Mikä myös merkille pantavaa, Stabat materin osittaista epäonnistumista ajatellen, tässä teoksessa, tarkemmin sanottuna sen Simonin osassa, II-näyutöksen komeassa aariassa, kunnioitettu ja suuresti arvostettu viime vuosisadan suurimpia baritoneja, Dietrich-Fischer Dieskau onnistuukin jo niittämään kriittisimpienkin kuulijoiden varauksettoman hyväksynnän. Voidaan sanoa, että hän on siinä kuin kotonaan tulkiten aarian asiaan kuuluvalla väkevyydellä, dramaattisessa voimassaan palossaan, ja lyyrisessä hehkussaan vailla vertaansa kasvattaen emotionaalista jännitettä asteitaiseen loppunousuun saakka vankkumattomalla järkähtämättömyydelä, vaikkei EMIN äänitys sinällään kokonaisuudessaan niihin merkittävimpiin saavutuksiin äänilevyn historiassa ehkä kuulukaan. Tässä suhteessä Capriccio ja muutamat muut merkit ovat onnistuneet paremmin.

Harnoncourt esitti sen loistavasti kaikkia orkestraalisia yksitryiskohtia myöten, jonka kuulin radiosyta, live-taltiontina. Nin viihdyttävä teos Lazarus ei kuitenkaan ole kuin monet schubertin oopperat.
4178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yritätkö jotenkin päteä tollasella kirjoituksella, joka on kuin suoraan otettu jostakin hienosta kirjasta josta kukaan ei ymmärrä lausettakaan!?

Äänestä
  • Yritin juuri vältellä hienouksia, koska pätevyyteni ei riitä moisien viljelyyn.

    Äänestä

Eikö yleradio1:n foorumilla enää kestetä sinua vai plagioitko?

Äänestä
  • sikälihän puhut totta, että kaimani muisti teki tepposet tai tenän, tuon levymmerkin osalta. Proffalla on asiaa.

    elikkä tota noin; Bach-spesialistiksikin tituuleerattu, joidenkin mielestä kyseenalaisestikin kyseisellä kunniamaininnalla gourmetkuorrutettu, Helmut Rilling johtaa Lazaruksen päälle 75 minuuttiin Hänssler Classic-merkillä, eli hieman nopeammassa tempossa kuin Gabriel Chmura Orfeolla 74:20, ja käyttää Gabrielia hieman pienempää kamarimusiikillista kamariorkesteri kokoonpanoa, Stuttgartin Bach-collegiumia ja on myös levyttänyt sen Edison Denosovin täydentämänä versiona, jossa tämä on paitsi säveltänyt valmiiksi marthan aarian, niin myöskin lisännyt teokseen itsesäveltäen III-näytöksen. äänitys on kirkkampi kuin kuin Orfeolla, joka korvaa tämän vajavuuden muhkeammalla orkesterisoinnilla ja legendaarisilla solisteilla Hermann Preytä myöten, Horst Laubenthal, Edith Mathis, Hanna schwartz ja mitä muita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


höpönassu kirjoitti:

Vaikkei Schubert 19-vuotiaana säveltämässään Stabat materissa F-duuri, D 383, ehkä yltänytkään innovatiivisuudessa, omintakeisuudessa ja musiikiillisen mielikuvituksensa voimassa parhaaseensa, merkitsi 4 vuotta myöhemmin 74 minuuttiseksi ja 2-näytöksiseksi torsoksi, josta II-näytöksen lopun käsikirjoitus ilmeisesti katosi ikiajoiksi kala-ja lihakaupan vai oliko se nyt sekatavarakaupan käärepaperiksi, vaikka mittavia etsintätoimia järjestettiinkinn käsikirjoitusaineiston löytymiseksi Herbeckin toimesta 1800-luvun lopulla Wienissä, josta pari viimeistä sivua onnistuttiin löytämään aivan sattumalta; äärretömän dramaattinen ja ekspressiivinen sopraanon purkaus viimeisessä aariassa jää kuin ilmaan leijumaan musiikin katketessa äkkiä väkivaltaisesti.

Kuuluukin nyt Lazarus sitten jo Schubertin kirkollisen tuotannon ehdottomiin huippuihin, vaikkei sillä liturgista funktiota olekaan varsinaisen kirkkomusiikin, kuten messujen tapaan, olekaan: kyseessä on läpisävelletty oratorio-tyyppinen syystä edelläkävijän maineessa oleva Wagneriin ja Elgarin Gerontiukseen saakka kurkottava teos rohkean ekspressiviisessä sävelkielessään, joka voidaan niin ikään samalla luokitella musiikin historian merkkipaaluihin dramaattisen musiikin, Wagneriin johtaneen musiikkidraaman saralla, jota musiikkibiografi Einstein piti myöhemmän kollegansa Newbouldin häntä suuresti paheksuen, jopa Wagnerin Tannhëuseria merkittävämpänä musiikillis-draamallisena saavutuksena; "He even dared to claim".

Mikä myös merkille pantavaa, Stabat materin osittaista epäonnistumista ajatellen, tässä teoksessa, tarkemmin sanottuna sen Simonin osassa, II-näyutöksen komeassa aariassa, kunnioitettu ja suuresti arvostettu viime vuosisadan suurimpia baritoneja, Dietrich-Fischer Dieskau onnistuukin jo niittämään kriittisimpienkin kuulijoiden varauksettoman hyväksynnän. Voidaan sanoa, että hän on siinä kuin kotonaan tulkiten aarian asiaan kuuluvalla väkevyydellä, dramaattisessa voimassaan palossaan, ja lyyrisessä hehkussaan vailla vertaansa kasvattaen emotionaalista jännitettä asteitaiseen loppunousuun saakka vankkumattomalla järkähtämättömyydelä, vaikkei EMIN äänitys sinällään kokonaisuudessaan niihin merkittävimpiin saavutuksiin äänilevyn historiassa ehkä kuulukaan. Tässä suhteessä Capriccio ja muutamat muut merkit ovat onnistuneet paremmin.

Harnoncourt esitti sen loistavasti kaikkia orkestraalisia yksitryiskohtia myöten, jonka kuulin radiosyta, live-taltiontina. Nin viihdyttävä teos Lazarus ei kuitenkaan ole kuin monet schubertin oopperat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu