Kielteisen päätöksen saaneet "pakolaiset" ovat jopa vuosia Suomessa, MUTTA kuka maksaa oleskelun, elannon. Kuulopuheitten mukaan heitä on jopa Kempassa.
Hämmästyttää kummastuttaa?
Marhaba112
55382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Orpo tarkensi tarkoittavansa ”viime päivien tapahtumilla” esimerkiksi Oulun raiskausepäilyjen, itsenäisyyspäivän hakaristilippujen ja ulkomaalaisten tekemien bussi-iskujen herättämää keskustelua.
– Meillä on tällä hetkellä hyvin paljon repivää keskustelua, väärin ymmärtäminen on aika yleistä. Ei tämä ole pelkästään poliitikkojen ongelma, vaan yhteiskunnassa laajemminkin.
– Meidän on kaikkien pysähdyttävä siihen, miten me voimme omalta osaltamme käyttäytyä fiksummin toinen toisiamme kohtaan. Yhdessä toimiminen kun on viime kädessä Suomen vahvuus.
Orpo on tätä kerjännyt ja nyt sitä saa.
Orpo on seurannut Ranskan Emmannuel Macron vastaista mellakointia.
Halonen puhuu perheiden yhdistämisestä?
Mitä hän tietää perhe-elämästä?
Oliko varattu mies,jolle teki aikopinaan lapsen ja kuka sen hoiti?
Kansalla on hyvä muisti!
Kiinalainen sananlasku:Tyhmäkin viisaasta käy,niin kauan,kun hiljaa on!
Laitetaas, Jösse järvenpää soimaan !!
Jösse Järvenpää on kingi !!
veronmaksajat ovat aisankannattajia, rikkaat käärivät hyödyt halpatyövoiman käytöstä. Veronmaksajat kärsivät ja maksavat
kävin allekirjoittamassa adressin:
Adressi globaalin massamaahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi
kohta menetämme itsemäärämisoikeutemme tässäkin. Adressin voi kirjoittaa nimettömänä.
Tiitisen lista esiin!
Selviäisi oman pesän likaajat!
https://youtu.be/3PohDI_YMrQ
Viriili mies!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201704222200107627
Meidän on täällä turha kapinoida maahanmuutosta ja kirjoitella adresseja kun maan johto haluaa vieläkin lisätä tulijoita.
Sipilä touhusi jo mainonnallaan tuhansia ylimääräisiä tulijoita lupaamalla oman kotinsakin irakilaisille.
Irakin TV oli mainosatnut Suomea paratiisina kun jopa pääministerikin luopuu omasta kodistansa meidän hyväksi.
Nyt Iraki ei ota takaisin omia kansalaisiaan kielteisen päätöksen saaneita, kaipa arvelevat pitäköön kun niin halusivatkin meitä.
Ottaisi jos meidän päättäjät laittaisivat rahahanat kiini.
James Hirvisaari rasistihuutelu.
Pitää muistaa äänestyskopissa kenelle ei missään tapauksessa anna ääntään.
kapinointiko turhaa, katso ranskalaisia. Tavalliset, keskiluokkaiset, opiskelijat ja eläkeläiset osoittavat mieltään. Mehän olemme enemmistö, ainakin toistaiseksi
sitä tuos papan kaa ihmeteltiin.tehtiin kovia töitä.mut te että ees mee mieltämme osottamaan?ai. NIIN ku on POLIISI valtio.JA SE ON TOTTA.
joo joo
Oikeus työntekoon ilman oleskelulupaa
Voit tehdä Suomessa ansiotyötä ilman oleskelulupaa, jos olet tulossa töihin johonkin alla olevista tehtävistä.
Sinun pitää kuitenkin oleskella Suomessa laillisesti. Voit oleskella laillisesti ilman oleskelulupaa, jos
sinulla on voimassa oleva viisumi (tulet maasta, jonka kansalaisilta vaaditaan viisumia Suomeen)
sinulla on toisen maan myöntämä Schengen-oleskelulupa, joka mahdollistaa lyhytaikaisen laillisen oleskelun Suomessa
olet viisumivapaan maan kansalainen, jolloin voit työskennellä viisumivapaan ajan.
Et tarvitse työntekijän oleskelulupaa tai muutakaan oleskelulupaa, jos
teet työtä kutsun tai sopimuksen nojalla ja työ kestää enintään 90 päivää
Ja olet
tulkki, opettaja, asiantuntija tai urheilutuomari
ammattitaiteilija, -valmentaja tai -urheilija tai näiden avustavaan tai huoltavaan henkilökuntaan kuuluva
Et myöskään tarvitse oleskelulupaa, jos työsi kestää enintään 90 päivää ja olet
tutkija ja tulet Suomeen toisessa jäsenvaltiossa solmitun tutkijadirektiivin mukaisen vastaanottosopimuksen perusteella tutkijadirektiivissä tarkoitetun tieteellisen tutkimushankkeen suorittamista varten.
tuote-esittelijä tai elokuvatyöntekijä, eikä työnantajallasi tai toimeksiantajallasi ole toimipaikkaa Suomessa.
Myöskään seuraavissa tilanteissa et tarvitse oleskelulupaa, jos työsi kestää enintään 90 päivää:
Olet merimies ja työskentelet joko kauppa-alusluetteloon merkityllä aluksella tai, tultuasi palvelukseen muualla kuin Suomessa, aluksella, joka pääasiassa liikennöi ulkomaisten satamien välillä.
Olet toisessa EU/ETA -valtiossa toimivan yrityksen vakituinen työntekijä ja tulet Suomeen suorittamaan palvelujen tarjoamisvapauden piiriin kuuluvaa tilapäistä hankinta- tai alihankintatyötä. Edellytyksenä on lisäksi, että sinulla on mainitussa valtiossa oleskeluun ja työntekoon oikeuttavat luvat, jotka ovat voimassa työn päätyttyä Suomessa.
Olet ulkomaisessa omistuksessa tai hallinnassa olevan moottoriajoneuvon henkilökuntaan kuuluva, kun
kuljetat ajoneuvoa, jonka rajan ylittävä kuljetus viedään määräpaikkaan tai haetaan lähtöpisteestä, tai
liikennöinti Suomessa liittyy säännölliseen reittiliikenteeseen paikkakuntien välillä, joista ainakin yksi sijaitsee ulkomailla ja
sinulla ei ole asuinpaikkaa Suomessa.
Olet ulkomailta Suomeen suuntautuvan seuramatkan matkanjohtaja.
Jos olet turvapaikanhakija, sinulla on oikeus tehdä työtä, kun olet
hakenut kansainvälistä suojelua, sinulla on voimassa oleva rajanylitykseen oikeuttava matkustusasiakirja ja olet oleskellut Suomessa kolme kuukautta.
hakenut kansainvälistä suojelua, mutta sinulla ei ole voimassa olevaa rajanylitykseen oikeuttavaa matkustusasiakirjaa, ja olet oleskellut Suomessa kuusi kuukautta.
Häpeäisin orpon äitinä tuollaista pojan rääpälettä...
Turvapaikanhakijan työnteko-oikeus
Turvapaikanhakijana saat tehdä ansiotyötä (työtä, josta maksetaan palkkaa) joko kolmen tai kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun olet ilmoittanut poliisille tai rajavalvontaviranomaiselle hakevasi turvapaikkaa Suomesta.
Raja on kolme kuukautta, jos olet esittänyt voimassaolevan ja aidoksi todetun passin tai muun matkustusasiakirjan viranomaiselle silloin, kun olet tehnyt turvapaikkahakemuksen.
Raja on kuusi kuukautta, jos et ole esittänyt matkustusasiakirjaa.
Oikeutesi tehdä työtä perustuu lakiin. Sinun ei tarvitse hakea työnteko-oikeutta erikseen. Jos työntekosi on jatkuvaa, voit hakea oleskelulupaa työnteon perusteella.
Sinulla on velvollisuus huolehtia siitä, ettet työskentele oikeudetta – sinun täytyy kertoa työnantajalle, jos työnteko-oikeutesi on päättynyt. Sekä sinua että työnantajaasi voidaan rangaista, jos työskentelet ilman työnteko-oikeutta.
MUTTA mistä rahat kielteispäätöksen saaneille
Halosen mielestä koko suku voisi Suomeen tulla, Vaari: "Aina lapsia voi tehdä, mutta kuka ne elättää"?
Haloselta viisaasti ajateltu. Turvallisempi ottaa viisihenkinen perhe kuin viisi nuorta miestä joista kukaan ei tiedä ketä he ovat. Varmasti tuo Halosen ajattelu olisi turvallisempaa Suomelle tuskimpa perheenisä jolla oma perhe olisi Suomessa lähtee tekemään terroristisiä rikoksia.
Helsingissä oli tehty kysely mitkä ovat suurimmat syyt muuttaa pois ongelma lähiöistä,tulokset puhuivat puolestaan!
Kysymys on erittäin hyvä Helsingin kaupungin päättäjille,koska ghettoutuminen on tosiasia,kantasuomalaiset muuttavat pois ongelmalähiöistä juuri suuren maahanmuuttajaväestön vallatessa kyseiset asuinalueet,tämän voi todeta kyselyn tuloksesta!
Johtaako vastaukset mihinkään vaan jatkuuko ghettoutuminen edelleen ja päättäjät pitävät peukaloa keskellä kämmentä ja sen tuloksen syntyy no-go alueet,emme ole siitä enää kuin muutaman metrin päässä,eli päättäjät tehkää jotain positiivista asian suhteen ja todella äkkiä!
Lainaus toimittajan kirjoituksesta joka oli Hesarissa luettavana!
”Tämä tuli mieleen äskettäin lukiessa Ylen toimittajan Kai Jaskarin terävää kirjoitusta Toimittajalta: Nyt olen yhtä aikaa ”punavihreä mädättäjä” ja ”hc rasse” (Yle 8.2.2018). Siinä Jaskari avasi juttuprojektiaan, jossa hän selvitti helsinkiläisten muuttovirtaa pois sosioekonomisesti heikoilta asuinalueilta.
Jaskaria olivat hätkähdyttäneet toiseksi ja kolmanneksi yleisimmät syyt sille, miksi ihmiset halusivat muuttaa pois: sosiaaliset ongelmat ja maahanmuuttajien liian suuri osuus. Hän halusi selvittää, voisiko Helsingin kaupunki ehkä tehdä asialle jotain. Jutun kimmokkeena ja pohjana toimi Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston teettämä laaja asuinviihtyvyys- ja muuttopäätöstutkimus.
Ajokortti ei jatkossa käy henkilöllisyystodistuksesta
Vaikka lain mukaan henkilöllisyyden voi todistaa vain passilla tai henkilökortilla, on pelkällä ajokortillakin voinut tulla toimeen, jos ei ole matkustellut. Tilanne muuttuu ensi vuoden puolella. Kuva: LS-arkisto/Juha Sinisalo
Ajokortti ei ole koskaan ollutkaan varsinainen henkilöllisyystodistus, vaan sen tarkoituksena on osoittaa, että henkilö voi kuljettaa tietynlaista ajoneuvoa, muistuttaa Lounais-Suomen poliisilaitoksen lupapalvelusektorin vastaava johtaja Stephan Sundqvist.
Nykyiselläänkin henkilöllisyyden todistamiseen tarvitaan lain mukaan joko passi tai henkilökortti, mutta vuoden vaihtuessa ajokortin asema henkilöllisyyden todistamisessa heikkenee.
Se ei jatkossa käy todistukseksi henkilöllisyydestä kriittisimpiin tilanteisiin. Näihin tilanteisiin kuuluvat esimerkiksi uuden henkilöllisyystodistuksen hakeminen poliisilaitokselta ja verkkopankkitunnusten hankkiminen pankista.
Uudistus ei koske kaikkia tilanteita, joissa henkilöllisyyden todistamista pyydetään. Viranomaismääräykset eivät kohdistu esimerkiksi iän todistamiseen kaupassa tai henkilöllisyyden todistaminen postipakettia noudettaessa
Koskeeko laki myös PAPERITTOMIA MATUJA?
Lakiuudistus koskee erityisesti niitä, jotka eivät ole matkustelleet.
Siis ei koske;matuja,tuon tekstin mukaan!
https://www.verkkouutiset.fi/wp-content/uploads/2018/12/36904900-1118x629.jpg
Sipilän "kutsuvierailta" vaaditaan kuitenkin rulla "emboa"!
Ne turvapaikan hakijatko on tämän maan suurin ongelma? Hyvin teidät on aivopesty poloiset.." Huhujen mukaan jopa Kempassa :D
Se on se ongelma, köyhyys pahenee varsinkin omalta kansalta.
Niin suomalaisten köyhdyttämisellä ja kyykyttämisellä ei ole mittään tekemistä turvapaikanhakijoiden kanssa.
Se, että monet koittavat siirtää huomion hallituksen tekemisistä turvapaikanhakijoihin näyttää toimivan. Molemmissa on ongelmia.
Suurin ongelma on eduskunta joka köyhää köyhdyttää. Ja täällä sitten ihastellaan herrojen rouvien pukuja linnanjuhlissa ja kauhistellaan turvapaikanhakijoita.
Suurin ongelma: kansaa riistävät rikkaat valtaapitävät
Niin suomalaisten köyhdyttämisellä ja kyykyttämisellä ei ole mittään tekemistä turvapaikanhakijoiden kanssa.
Se, että monet koittavat siirtää huomion hallituksen tekemisistä turvapaikanhakijoihin näyttää toimivan. Molemmissa on ongelmia.
Suurin ongelma on eduskunta joka köyhää köyhdyttää. Ja täällä sitten ihastellaan herrojen rouvien pukuja linnanjuhlissa ja kauhistellaan turvapaikanhakijoita.
Suurin ongelma: kansaa riistävät rikkaat valtaapitävät
Onko jäänyt levy päälle,kun pitää kerrata?
Lääkkeet pitää ottaa avohoito potilaankin!
Lähes joka toinen rikoksen vuoksi karkotettaviksi esitetyistä jää Suomeen.
Ja matujen avulla, sillä kansan selkänahasta ne veroeurot revitään, joila näitä täällä elätellään ja lisää tuotetaan.
Etkö ymmärrä lukemaasi vai osaatko edes lukea.
Säälittävää jossain Kemijärvellä jauhaa maahanmuuttajista jossa niitä ei edes ole :D
Ummehtuneet isäntämiehet elätte jossain 40-luvulla ja pelkäätte kaikkea mikä ei ole suomalaista ja kemijärveläistä
Koittakaapa hankkia jotain sisältöä elämäänne muun kuin marketissa käymisen ja tällä palstalla ruikuttamisen sijaan.
Mutta kun ette uskalla. Kyhjötätte Kempassa ja pelkäätte ,että arappi tulee ja vie sen kampanisun kädestä..
https://www.iltalehti.fi/kamppailulajit/a/25d11096-b790-42f3-abe5-6d624e046e1f
Kyllä on "hienoa katsoa jaloa urheilua"!
Teuvo Hakkarainen Palokan abc.
Mies puhuu asiaa !!
Poliisi tutkii henkirikosta Keravan rautatieasemalla.
Hätäkeskus antoi poliisille 9.12.2018 aamuyöllä tehtävän useamman henkilön tappelusta Keravan asemalla. Tapahtumapaikalla poliisi löysi henkilön tiedottomassa tilassa, ja paikalla saatujen havaintojen perusteella uhriin oli kohdistettu väkivaltaa. Uhri menehtyi elvytystoimenpiteistä huolimatta.
Poliisi otti kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä pian tapahtuman jälkeen kaksi henkilöä, joiden on syytä epäillä syyllistyneen tappoon uhriin kohdistetun väkivallan perusteella.
Esitutkinta on edistynyt ja asian johdosta on otettu kiinni vuonna 1986 syntynyt mies sekä vuonna 1981 syntynyt nainen rikoksesta epäiltyinä. Esitutkinnassa on selvinnyt, että on syytä epäillä uhrin pahoinpitelyn ja menehtymisen tapahtuneen miehen ja naisen toimesta yhdessä tuumin. Pahoinpitelyn uhri oli vuonna 1962 syntynyt mies.
Asiaosaiset henkilöt ovat kaikki ulkomaalaistaustaisia.!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Suomen+sisäministeri+Kai+Mykkänen+hyväksyi+eilen+Marokon+Marrakeshissa+YK:n+sorvaaman+GCM-siirtolaissopimuksen,+joka+täydelleen+noudatettuna+käytännössä+avaa+maan+rajat+kenelle+tahansa+tänne+tahtovalle.+
Ennen+Marrakeshin+yöhön+lähtemistään+Mykkänen+korosti+sisäministeriön+tiedotteessa+siirtolaiskysymyksen+jokaisen+osapuolen+velvotteiden+täyttämisen+tärkeyttä.
–+Yksikään+maa+ei+pysty+ratkomaan+maailmanlaajuisia+muuttoliikekysymyksiä+yksin.+On+kaikkien+etu,+että+yhteisiin+kysymyksiin+etsitään+ratkaisuja,+jotta+muuttoliike+olisi+hallittua+ja+yhtä+lailla+lähtö-+ja+kauttakulkumaat+kuin+vastaanottavatkin+valtiot+täyttäisivät+velvoitteensa.+Esimerkkinä+tästä+on+omien+kansalaisten+takaisinottaminen,+ministeri+Mykkänen+leiskautti.
Sopimusta+on+mm.+ulkoministerimme+Timo+Soinin+toimesta+kuvailtu+”mihinkään+sitomattomaksi”+asiakirjaksi,+mutta+toisaalta+on+herännyt+ymmärrettävää+huolta+siitä,+että+Suomi+tulee+noudattamaan+sopimusta+kuten+aiempiakin+kansainvälisten+sitoumustensa+osasia,+pilkulleen.
Mainos
Sisäministeriö+ei+tiedotteessaan+kutsunut+GCM-sopimusta+sopimukseksi,+vaan+kierteli+sanan+käyttämistä+ja+nimesi+sen+vain+”asiakirjaksi”.+Siinä,+onko+kyseessä+sopimus+vai+pelkkä+asiakirja,+on+merkittävä+ero+asian+painavuuteen.+Ennen+sopimuksen+kirjoittamisen+aattoa+sana+”sopimus”+oli+vakiintunut+käyttöön+niin+poliitikkojen+kuin+kansan+suussa.
Vaihtoehtomedioiden+keskuudessa+on+herännyt+huolta+siitä,+kuinka+GCM-sopimus+tulee+vaikuttamaan+esimerkiksi+sananvapauteen+ja+kansalaisten+oikeuteen+vapaaseen+mediaan.+Ennakkosensuuri+on+kielletty+jo+perustuslaissa,+mutta+viimeaikoina+virkavallalle+käytännössä+internetin+kyttäämiseen+annetut+miljoonat+pitänevät+huolen+siitä,+että+sensuuri+tulee+olemaan+varsin+reaaliaikaista.
Nykysuomen+kyselyn+mukaan+94%+lukijoista+on+sitä+mieltä,+että+sopimus+olisi+pitänyt+hylätä.
Lähde:+Sisäministeriö
No kun kyttäävät niin onpahan kaduilla ostareilla ja busseissa sen villimpi ja vapaampi toteuttaa omia fantasioitaan.
Mikä sen hauskempaa kun se, ettei kukaan estele vanhusten ryöstelyä eikä halal-teurastusta kun siltä tuntuu ja kaiken tämän huipuksi, kun suuri osa kansaa on julistettu tämän GCM sopimuksen nojalla jo lainsuojattomiksi, kenenkään ei tarvitse esittää surunvalittelujaan, tyrmistyä eikä pahoittaa mieltään.
Kaikki menee sopimuksen mukaan, niinkuin esimerkkimaassa tuleekin.
Eipä ole uutisoitu, Yle salailee ei kerro.
Sipilä vois marssia siperiaan, Ja otta matut mukaansa.
Hyviä biisejä, ajankohtaisia !!
Eikö tuo nyt ole päivänselvää, veronmaksajat sen maksavat.
Ja nyt kun näitä on kutsuttu joukoittain lisää, veronmaksajat maksavat senkin, siitäkin huolimatta, ettei kukaan ole kysynyt haluavatko veronmaksajat ylipäätään maksaa ek:lle ilmaista työvoimaa, jota se tuntuu tarvitsevan miljoonittain.
Halosen neuvo pakolaisongelmaan on, Otetaan lisää pakolaisia ! Avan sama kun sanoisi, Mikä neuvoksi alkoholismiin ? Juo lisää viinaa !!
Kyllä kela kustantaa. taikaseinässä rahaa riittää ja jos ne ei matulle riitä niin lisää saa harjoittamalla pientä bisnestä niin kun huumekauppaa ja pienimuotoista laitonta ampuma aseiden maahantuontia tai vaikka seksi ihmiskauppaa suomalaisilla lapsilla
Niinpä, eikä sillä väliä mitä yrittää kunhan yrittää.
Pääasia, että pidetään tarkka huoli nuuskan salakuljetusrikollisuudesta.
EU:sta eroaminen on näköjään elämään ja kuolemaan verrattavissa. Menee vuosia kun olet oma herra.
https://www.google.com/search?source=hp&ei=q7spXLmzM62LmgXY-L_4BQ&q=joukkoraiskaukset suomessa&btnK=Google-haku&oq=joukkoraiskaukset suomessa&gs_l=psy-ab.3...
Miten tällaisia tapauksia meidän pääministeri tulkitsee;yksittäis tapaus?
Saako Suomessa ajatella toisin?
Joutuuko siitä vankilaan?
Hyvää uuttavuotta!
Joka tilaa,se maksaa!
Oi voi...me ei tiedetä yhtään mitään mitä maassamme tapahtui ja tapahtuu...vokkilaisetkin (työnt.) joutuvat tekemään vaitiololupauksen. Ei veronmaksajat tiedä myöskään mitä tämä maksaa...sitä ei kerrota. Eihän tämä lopu koskaan jos näitä samoja mädättäjijä äänestetään, naamat vain vaihtuu.
Aika puhua myös rikosten uhreista – parempi vaaliteema kuin maahanmuutto!
Älyllinen osaaminen minimissään,jos päättäjät eivät osaa sanoa muuta kuin:Yksittäistapaus?!!
Tätä kuulee jatkuvasti,varsinkin Pääministeri Sipilän suusta!
Nainen heräsi Espoossa ilman pikkuhousuja siihen, että mies nuoli hänen sukupuolielimiään – Hovioikeus päätti, että kyseessä ei ole raiskaus
Käräjäoikeuden raiskaustuomio lieveni hovissa seksuaaliseen tekoon pakottamiseksi.
Espoon käräjäoikeuden tammikuussa antama tuomio eli yksi vuosi vankeutta aleni näin seitsemään kuukauteen vankeutta, jonka tuomittu voi suorittaa 210 tuntina yhdyskuntapalvelua.
Hovioikeus päätyi näin tuomitsemaan miehen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Yhdyskuntapalvelun lisäksi hänen tulee maksaa uhrilleen korvauksia tuhat euroa.
Hovioikeus ei kuitenkaan määritellyt tapahtunutta raiskaukseksi, koska kyseessä ei oikeuden mukaan ole sukupuoliyhteys. Oikeus ei katsonut myöskään, että näyttöä olisi ollut riittävästi siitä, että kyseessä olisi ollut raiskauksen yritys.
Oliko posliini?
Itsemääräämisoikeuden perusta on vahva. Perustuslaissa on säädetty oikeudesta elämään, henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Nämä kaikki ovat osa itsemääräämisoikeutta. !!!!!!!!!!!!!!!
Suomi on demokraattinen maa?
Täyttä soopaa tällainen puhe!
Hallituksessa on ministereinä sellaisen puolueen edustajia,joita kukaan ei ole äänestänyt!
Sitten vielä viestitellään( radiossakin),mistä asioista tulevissa vaalikeskusteluissa ei saisi puhua!
Sananvapaus on viety,jos olet erimieltä asioista,syyllistyt "vihapuheeseen ja rasistiksi"!
Rikos tapahtui Rinteen ollessa entisen työnantajansa palveluksessa, joten on parempi, että sakot maksaa entinen kuin nykyinen työnantaja. Kuka muuten maksoi Rinteen valtiovarainministerinä vuonna 2014 saamat sakot?
Onko oikein, että Rinne aikoo maksattaa sakkonsa entisellä työnantajallaan?
Onko "Karma" iskenyt jo?
Kaka maksaa Rinteen loman,sairaalamaksut,sairasajan palkan (lomalla)?
Kaksinkertainen loma ja sairasloma!
Kemppa on matuvapaa siksipä tänne on muuttohalukkaita. odotellaan sitä ilouutista vielä Kemijärvi kukoistaa älkää hermostuko.
Se nyt varmaa ettei muslimis maista tulleet sopeudu sivistyneihin maihin, eivät etes tiedä mitä sivistys on ja Tasa-arvo tarkoittaa heille se on nainen kaapussa hyvä että silmät saa näkyä jopa kettinkiin sidottu. Ja näitä ukkoja suvakit suojelee, sairasta.