Tässä sitä ollaan nyt sinkku isänä. Takana on pitkä avioliitto ja useampi rakas lapsi.
Ei minusta olisi ollut alunperin eroamaan, liian raskas prosessi olisi ollut monen lapsen kanssa. Mutta vaimoni oli niin loukkaantunut kaikesta mahdollisesta. Hänen mielestään en tehnyt mitään oikein. Hammastahnatuubia puristin väärästä päästä ja ruokaa en osannut laittaa "Courmet" tason mukaisesti ja kaikessa tekemisessäni oli aina jotain huomauttamista tai parantamisen varaa. Napinaa ja torua tuli joka päivä, heti kun ulko-ovesta astui sisään eteiseen. Aikaa käytin liikaa lastemme kanssa, kun töiden jälkeen vein heitä pulkkamäkeen ja luistinradalle ym. harrastusten pariin.
Viinan kanssa en lätrännyt kuin kerran pari vuodessa, saunakaljaa lukuunottamatta.
Erohakemuksen jätimme käräjäoikeuteen ja siitä se uusi elämä lopulta käynnistyi.
Olen käynyt mielenterveysvastaanotolla purkamassa ajatuksiani ja tuntojani ja alkanut todella ymmärtää missä meillä mentiin. Olin ollut niin kauan aivopesun, syyttelyn ja manipulaation uhri, että vasta fyysinen ero nalkuttavasta vaimostani avasi silmäni. Tiesin, että jotain on pahasti vialla ja että näin ei voi jatkua, mutta en ymmärtänyt mistä paha oloni johtui. Elämä persoonaltaan häiriintyneen ihmisen rinnalla on niin ristiriitaista, toisaalta tietää, että eihän noin voi elää, ei tuollainen saa olla läheisilleen, toisaalta joku ajanoloon saa uskomaan vain omaan syyllisyyteensä. Kun on saanut henkistä väkivaltaa ja syyttelyä vaimoltaan ja hän saa minut vuosien jälkeen uskomaan, että hän vain oli liittomme viaton uhri, on kyllä pasmat jo pahasti sekaisin. Tankoon tarvitaan kaksi.
Minä olin masentunut, väsynyt, huonosti palkattu toimihenkilö mies, joka odotti, odotti ja odotti muutosta. Hoidin lähestulkoon yksin lapset ja kodin taloudellisen hyvinvoinnin tekemällä pitkää päivää töissä. Vaimo hoiteli kotiäitinä ruuat ja pyykit, paitsi viikonloppuna jolloin oli minun vuoroni häärätä keittiössä.
Olihan niitä hyviäkin hetkiä. Seksi sujui jotenkin, joskus oli muuten vaan mukavaa perheen kanssa. Niin kauan kuin jaksoin uskoa häneen ja muutoksen mahdollisuuteen, oli kaikki "hyvin". Vaimoni ei tullut äitini eikä sukulaisteni kanssa aina oikein hyvin toimeen, koska hänellä tuntui aina olevan "kivi kengässä" ja
suurimmaksi osaksi hän vain "tiuski" läheisilleen ja purnasi milloin mistäkin asiasta.
En väitä, että olisin ollut itse enkeli ja puhtoinen pulmunen. Päinvastoin, latasin kyllä samalla mitalla takaisin kun vaimo nalkutti. Koskaan en vaimooni käynyt käsiksi, mutta sanallisella miekalla annoin hänelle samalla mitalla takaisin, mikä sinänsä oli tyhmä teko, koska riitelyllä emme voi tässä elämässä saavuttaa mitään emmekä väittelyllä. Hyvä parisuhde lähtee rakkaudesta ja siitä, että haluaa tukea toista ja jakaa yhdessä matkan varrelle tulevat ilot ja surut. Meiltä molemmilta puuttui se "kultainen" taito.
Toisaalta olen (ihan totta!) iloinnut uudesta vapaudesta, toisaalta prosessoinut läpi tätä meidän liittoamme ja eroamme, ja surutyö varmasti jatkuu. Onneksi lapset ovat luonani joka toinen viikko, jolloin saan olla heille esimerkillinen isä ja yritän olla heille esikuva, jolla on positiivinen asenne elämään.
Koitan kannustaa lapsiani hyvää koulumenestykseen sekä urheilullisiin harrastuksiin, jolloin he saavat monipuoliset eväät tulevaa elämäänsä varten.
Kirjoitan tämän siksi, että joku joka elää samassa tilanteessa kuin minä olin, sen valheen ja ristiriidan keskellä jonka persoonaltaan häiriintynyt nalkuttavat vaimo luo ympärilleen, voisi nähdä asioiden oikean tilan. Toisaalta, eivät kaikki vaikeat ihmiset ole persoonallisuushäiriöisiä, eivät kaikki ole toivottomia tapauksia, aina kannattaa yrittää YHDESSÄ hakea apua. Jos siihen kykenee, se kertoo jo siitä että toivoa on. Aivan varmasti nykyään erotaan liian helposti, ei jakseta tai viitsitäkään hakea apua ajoissa.
Nyt tahdon uskoa, että tämä on oikeasti uuden alku niin lasteni kuin minunkin elämässäni. Toisaalta kyllä pelottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta nyt en ole toivoton. Toivottomuus oli hallitseva asia elämässäni eroon asti. Nyt olen vain pieni suuri mies ja alan pikkuhiljaa tästä kasvaa.
Ps. Anteeksi tiettyjen osioiden plagiointi.
-Iskä-
Ei minusta olisi ollut alunperin eroamaan, liian raskas prosessi olisi ollut monen lapsen kanssa. Mutta vaimoni oli niin loukkaantunut kaikesta mahdollisesta. Hänen mielestään en tehnyt mitään oikein. Hammastahnatuubia puristin väärästä päästä ja ruokaa en osannut laittaa "Courmet" tason mukaisesti ja kaikessa tekemisessäni oli aina jotain huomauttamista tai parantamisen varaa. Napinaa ja torua tuli joka päivä, heti kun ulko-ovesta astui sisään eteiseen. Aikaa käytin liikaa lastemme kanssa, kun töiden jälkeen vein heitä pulkkamäkeen ja luistinradalle ym. harrastusten pariin.
Viinan kanssa en lätrännyt kuin kerran pari vuodessa, saunakaljaa lukuunottamatta.
Erohakemuksen jätimme käräjäoikeuteen ja siitä se uusi elämä lopulta käynnistyi.
Olen käynyt mielenterveysvastaanotolla purkamassa ajatuksiani ja tuntojani ja alkanut todella ymmärtää missä meillä mentiin. Olin ollut niin kauan aivopesun, syyttelyn ja manipulaation uhri, että vasta fyysinen ero nalkuttavasta vaimostani avasi silmäni. Tiesin, että jotain on pahasti vialla ja että näin ei voi jatkua, mutta en ymmärtänyt mistä paha oloni johtui. Elämä persoonaltaan häiriintyneen ihmisen rinnalla on niin ristiriitaista, toisaalta tietää, että eihän noin voi elää, ei tuollainen saa olla läheisilleen, toisaalta joku ajanoloon saa uskomaan vain omaan syyllisyyteensä. Kun on saanut henkistä väkivaltaa ja syyttelyä vaimoltaan ja hän saa minut vuosien jälkeen uskomaan, että hän vain oli liittomme viaton uhri, on kyllä pasmat jo pahasti sekaisin. Tankoon tarvitaan kaksi.
Minä olin masentunut, väsynyt, huonosti palkattu toimihenkilö mies, joka odotti, odotti ja odotti muutosta. Hoidin lähestulkoon yksin lapset ja kodin taloudellisen hyvinvoinnin tekemällä pitkää päivää töissä. Vaimo hoiteli kotiäitinä ruuat ja pyykit, paitsi viikonloppuna jolloin oli minun vuoroni häärätä keittiössä.
Olihan niitä hyviäkin hetkiä. Seksi sujui jotenkin, joskus oli muuten vaan mukavaa perheen kanssa. Niin kauan kuin jaksoin uskoa häneen ja muutoksen mahdollisuuteen, oli kaikki "hyvin". Vaimoni ei tullut äitini eikä sukulaisteni kanssa aina oikein hyvin toimeen, koska hänellä tuntui aina olevan "kivi kengässä" ja
suurimmaksi osaksi hän vain "tiuski" läheisilleen ja purnasi milloin mistäkin asiasta.
En väitä, että olisin ollut itse enkeli ja puhtoinen pulmunen. Päinvastoin, latasin kyllä samalla mitalla takaisin kun vaimo nalkutti. Koskaan en vaimooni käynyt käsiksi, mutta sanallisella miekalla annoin hänelle samalla mitalla takaisin, mikä sinänsä oli tyhmä teko, koska riitelyllä emme voi tässä elämässä saavuttaa mitään emmekä väittelyllä. Hyvä parisuhde lähtee rakkaudesta ja siitä, että haluaa tukea toista ja jakaa yhdessä matkan varrelle tulevat ilot ja surut. Meiltä molemmilta puuttui se "kultainen" taito.
Toisaalta olen (ihan totta!) iloinnut uudesta vapaudesta, toisaalta prosessoinut läpi tätä meidän liittoamme ja eroamme, ja surutyö varmasti jatkuu. Onneksi lapset ovat luonani joka toinen viikko, jolloin saan olla heille esimerkillinen isä ja yritän olla heille esikuva, jolla on positiivinen asenne elämään.
Koitan kannustaa lapsiani hyvää koulumenestykseen sekä urheilullisiin harrastuksiin, jolloin he saavat monipuoliset eväät tulevaa elämäänsä varten.
Kirjoitan tämän siksi, että joku joka elää samassa tilanteessa kuin minä olin, sen valheen ja ristiriidan keskellä jonka persoonaltaan häiriintynyt nalkuttavat vaimo luo ympärilleen, voisi nähdä asioiden oikean tilan. Toisaalta, eivät kaikki vaikeat ihmiset ole persoonallisuushäiriöisiä, eivät kaikki ole toivottomia tapauksia, aina kannattaa yrittää YHDESSÄ hakea apua. Jos siihen kykenee, se kertoo jo siitä että toivoa on. Aivan varmasti nykyään erotaan liian helposti, ei jakseta tai viitsitäkään hakea apua ajoissa.
Nyt tahdon uskoa, että tämä on oikeasti uuden alku niin lasteni kuin minunkin elämässäni. Toisaalta kyllä pelottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta nyt en ole toivoton. Toivottomuus oli hallitseva asia elämässäni eroon asti. Nyt olen vain pieni suuri mies ja alan pikkuhiljaa tästä kasvaa.
Ps. Anteeksi tiettyjen osioiden plagiointi.
-Iskä-
Vastaukset 10
Vanhimmat
vääntöä hyvä mies ! kyllä kaikki vielä hyväksi suttaantuu. ottaa aikansa, kun nahka luodaan, mutta vielä tulee se aika, kun juot itseksesi olutta saunan jälkeen ja toteat: "jufenauta, kylläpä eälämä onkin hienoa !"
nimim. kokemusta on.
...kauniisti kirjoitettua tekstiä miehen kirjoittamaksi.Oli oikein ilo lukea!
Suhtaudut siis hyvin positiivisesti tulevaisuuteen tällähetkellä,se on hieno juttu!
Melkeinpä tekisi mieli tutustua...
Uskoa ja toivoa tulevaisuuteen :-)
Kertomuksesi vaimosi "nalkutuksesta" kuulosti 100% tutulta. Omassa entisessä parisuhteessani kumppanini (emme olleet naimisissa) syytti minua kaikesta, jopa sellaisista vastoinkäymisistä missä minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Tein sitten niin tai näin niin asiat olivat aina väärin päin. Mikään ei ollut koskaan hyvin. Jatkuvaa syyttelyä. Valitusta siitä, että hän ei ole onnellinen jne.
Vaan eipä nalkuta enää. Ero tuli ja hyvä niin. Nyt hän saa olla vastuussa ihan itse omasta onnellisuudestaan, en ole enää sylkykuppina johon kaikki maailman pahat asiat voi kaataa. Tietysti ero otti minullekin koville kaikkine pettymyksen tunteineen mutta kyllä se oli loppujen lopuksi oikea ja helpottava ratkaisu.
Voimia sinulle, nyt sinulla on tilaisuus keskittyä välillä itseesi ja muista pitää asiasi kunnossa (liian moni eronnut mies sortuu hakemaan viinasta apua yksinäisyyteensä).
Ihan tutun kuuloista tarinaa. Isäkin voi olla ihan oikea tunteva ihminen ja hyvä lasten kasvattaja. Onneksi asiat lasten kannalta tuntuvat olevan nyt eron jälkeen ainakin suhteellisen hyvässä jamassa. Kyllä se elämä siitä lähtee rullaamaan.
...että olet pystynyt prosessoimaan eroasi noin hyvin! Niimpä se on, että monissa liitoissa on vialla vaan se parisuhde, joka ei vaan toimi ollenkaan, milloin mistäkin, kuitenkin monesta syystä. Turha siinä on syytellä mitään tai ketään lopulta. Kuitenkin on ihmisiä, jotka eivät tule toimeen ensinnäkään itsensä kanssa, niin eiväthän he silloin voi solmia sitä hyvää parisuhdettakaan. Se on vaan niin kipeetä myöntää itselleen saatikka alkaa eroprosessiin, että sitä vaan sinnittelee ja voi pahoin.
Ja toista kun ei voi muuttaa, niin koko ajan vaan yrittää muuttaa itteänsä, kunnes ei enää jaksa tai pysty. Tuntuu, että päinvastoin siinä kadottaa jo ittensä ja omat tunteensa. Näin on käynyt mulle, ja nyt on todella hyvä olla, kun on sen myöntänyt ja ääneen sanonut, että meillä ei vaan tämä parisuhde suju, ei sitten millään. Kun on kaikkensa tehnyt, niin silloin on valmis eroonkin ja näkee sen mahdollisuutena, uuden alkuna, eikä uhkana.
Onnea elämäsi poluille. Tsemppiä sulle:-)
Kumpa jokainen lukisi parisuhde-kirjoja.
Kun vaimolle ei anneta ns " hellyyttä ja huomiota ilman seksiä" niin näin käy.
Nainenkin tarvii muuta kuin mihen joka hoitaa lapsia ja kotia..eikökukaan hoivaa sitä vaimoa?
Katsokaa huviksenne alempaa kirjoitus Mun tarina.. ihan sama kirjoitettuna ihan kuin nainen. Typerää keksiä näitä juttuja, kun oikeassakin elämässä riittää tarinaa. Eipä taida kovinkaan moni tarina olla edes tosi.
Eihän se sama tarina ole, vaikka muutamia virkkeitä on kopioitu (joista myös maininta). Miehen argumentit ovat aivan erit kuin naisen höhlä..
Olipa ihana kirjoitus.Tämän perusteela olet ollut hieno aviomies ja olet mahtava isä lapsillesi.toivon sinulle aurinkoista tulevaisuutta ja varmasti onni löytää sinut jälleen.
koita olla oma itsesi lasten kanssa.kysele heidän tuntojaan älä mitenkään tuputa ja yritä olla mikään huippu isä ole oma itsesi kyllä se sujuu lasten kanssa omalla painollaan !"luulisin"yritä nauttia omasta elämästäsi ja ennen kaikkea katsele ympärillesi ei me kaikki olla "tunnevammaisia"