Miksi hyvät aikeet muuttuvat pahoiksi ja miksi pahat asiat muuttuvat lopulta hyviksi? Miksi puoliksi täynnä on myös puoliksi tyhjä? Olemmeko olemassa vai emme? Onko kyse vain perspektiivistä vai kuvittelemmeko kaiken?
Tarinan opetus?
Spermapankki
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hovioikeus on torstaina antamallaan päätöksellä pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion rikosasiassa muuten, mutta on velvoittanut Rinteen korvaamaan Metsäteollisuus ry:n käräjäoikeusvaiheen oikeudenkäyntikulut. Summa on 10 000 euroa.
https://www.youtube.com/watch?v=UKn2MylUKnQ
Rinne joutuu maksamaan 1 240 euron sakot työriitojen sovittelusta annetun lain rikkomisesta ja maksamaan Metsäteollisuus ry:n oikeudenkäyntikuluja yhteensä 16 000 euron edestä.
Sillä lailla!
Hovioikeus: Antti Rinteelle 1 240 euron sakot työtaistelun aikaistamisesta metsäteollisuudessa
Jotta pysyttäis asiassa. Rinne on saanut sakkonsa ammattiliitto PRO aikoina eikä tehnyt rikosta vaan puolusti palkansaajien etuja.
Minusta kannattaa keskittyä meidän valitsemiin kansanedustajiin, heidänhän pitäisi olla nuhteettomia. Näyttäähän siellä joku kepulainen saaneen ihan vankeustuomionkin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikoksista_tuomituista_kansanedustajista
Rahakkaita paluumaita Irak, Afganistan ja Somalia
Suomalaisten veronmaksajien kustantamaa avustusta voidaan maksaa käteistukena tai hyödyketukena, jonka määrä on kotimaahansa palaavalle aikuiselle jopa 5 000 euroa maasta riippuen.
TS:n mukaan suurimmat tuet maksetaan esimerkiksi Irakiin, Afganistaniin ja Somaliaan vapaaehtoisesti palaaville.
Viiden tonnin lomaltapaluuraha
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää kotiinpaluurahan kaksinkertaistamista käsittämättömänä.
– Somalian bkt/henkilö on alle 250 dollaria. Somalialainen katsoo netistä, että Suomi-nimisessä maassa on ihmeellinen asylum-niminen lottoarvonta: Voittaja saa ylläpidon loppuelämäkseen. Myös häviäjä saa halutessaan ylläpidon loppuelämäkseen tai vaihtoehtoisesti 5 000 euroa lomaltapaluurahaa.
– Miltä tämä mahtaa näyttää sieltä käsin katsottuna? Täytyy oikein tuumata, Halla-aho toteaa Facebookissa.
Tavio: Mykkänen teki järkyttävän virheen salliessaan irakilaisten palautuksen Suomeen
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kritisoi tänään Ylen Politiikkaradio-lähetyksessä sisäministeri Kai Mykkästä (kok.). Tavion mukaan sisäministeri teki järkyttävän virheen, kun Suomi lennätti palautettavia turvapaikanhakijoita Irakista takaisin Suomeen.
Suomen poliisin mukaan pakkopalautukset tyssäsivät Irakin poliisiin, joka lähetti palautettavat Bagdadin lentokentältä takaisin Suomeen, koska heillä ei ollut Irakin mukaan vaadittavia matkustusasiakirjoja.
Suomi vastuussa jokaisesta Irakin kansalaisesta?
Tavion mielestä poliittinen vastuu tapauksesta kuuluu nyt sisäministerille ja Tavio odottaa sisäministeriltä perusteluita.
– Suomen ei olisi missään nimessä pitänyt ottaa irakilaisia palautettavia takaisin Irakista Suomeen itse kustantamallaan lennolla. Henkilöt olivat jo Irakin maaperällä ja juridisesti Irak on omalla rajallaan olevista kansalaisistaan vastuussa.
– Olemme kansainvälisen oikeuden suhteen kestämättömässä tilanteessa, jos Irak voi käännyttää omat kansalaisensa rajaltaan Suomeen siksi, että näillä ei ole papereita ja Suomi ottaa heidät vastaan. Tämä voidaan tulkita nyt siten, että Suomi kantaa viime kädessä vastuun jokaisesta Irakin kansalaisesta ja siitä, onko heillä Irakin rajalla paperit kunnossa vai ei.
https://youtu.be/NT5nJV31D_k
Mahtava esitys!
Valvojakin katsonut=19 802 kertaa! =19 851 näyttökertaa!
Aamuun mennessä:100 000 rikki!
IS: Aku Louhimies tehnyt poliisille tutkintapyynnön Ylestä
Tutkintapyynnössä on kyse väitteistä, joita Louhimies on halunnut Ylen keväällä julkaisemassa jutussa saada oikaistua.
Yle on sieltä syvästä,minne aurinko ei paista!
Tässä sivussa on sekasikiöt käyneet