Mitkä on olleet ihanimmat palstahetket kuluneena vuonna? Ketä muistat erityisen hyvällä? Kelle haluat toivottaa hyvää uutta vuotta?
Mulle on jäänyt erityisen suurella rakkaudella mieleen keskustelut lempeä_herätyksen kanssa. Samoin Dissin viisaat sanat olen tallettanut sydämeeni ja tutkiskellut niitä siellä. Myös MiesJokaTietääMitäHaluaa oli mukava tavata näin palstan kautta. Ja todellavaikeetalle toivon kaikkea hyvää.
Toivon myös että Pertti saa rauhan palstan kanssa.
Muille vakkareille, kiitoksia viehättävistä keskusteluista ja onnellista vuotta 2019!
Parasta palstalla 2018
30
<50
Vastaukset
- NainenRuudunTakaa
Mielleeni oli jäänyt myös miten joku palstaätmi avautui avautuneensa syvällisesti miten palsta oli saanut hänet näkemään asioita uudessa, vähemmän naisia syyttävässä valossa. Valitettavasti koko ketju, jossa itsekin avauduin palstan hyvästä annista elämääni, oli sitten poistettu. Mutta lämmitti kovasti sydäntä ja sen muisto lämmittää vieläkin.
- suomimiehet.raiskaajia
kun naiset on löytänyt oman arabi tinderi tai koulutetun miehen ja muille miehille on nukkeja tullut
- kiva-olis-tavata
Parasta olivat arvaa kuka palstalainen ja nuoruuskuva-ketjut. Ainakin siihen asti kun alkoivat perseet vilkkumaan. "Jotkut" sitten vähän innostuivat paljastelemaan liikaa ja meni heistäkin täysin maku.
- exLudvig
Suhtaudun palstaan kuten duuniin, mulla on selkeä päämäärä jota tavoittelen, ja pyrin sivussa viihtymään jos olosuhteet antavat siihen mahdollisuuden. 2018 oli paljon kivaa kirjoittelua Pönttöneidin kanssa, mutta ikävää tuossa oli se että Pönttöneiti on trollaattori.
2018 tapahtui kuitenkin eräänlainen läpimurto, kun palstaa yli 2 vuotta hämmennettyäni huomasin että näennäisestä vastakkainasettelusta huolimatta, palstavakkarien välillä ei ollutkaan jakolinjoja, vaan ätmit ja palstaromantikot päätyivät kuohunnan aikana saman lipun alle.
Käytännössä johtavat ätmikirjoittelijat pikkis ja harmis ovat ihan samaa trolliteatterimiehistöä kuin dissit, mazyt, teknikset, peppupuput, helmisiat, elluketut ja koko konkkaronkka. Unohtamatta peristä ja monia muita palstan näkyviä sivuroolien esittäjiä.
Kirjoittajien lukumäärää en ryhdy arvailemaan, enkä sitä mitkä henkilöhahmot ovat saman kirjoittajan tekeleitä. Tuo on toisarvoista, huomionarvoista on se, että likipitäen koko palstan "tähtikaarti" kuuluu trolliteatteriin.On se kyllä kumma. Mikä sitten selittää sen että palstan säkenöivin hahmo armon vuonna 2018 ei ole trolli? Luulisi että juurikin eniten huomiota saanut, pisimmät ketjut kerännyt, rakkautta, vihaa ja vainoa palstalaisilta haalinut olisi juurikin eniten trolli kaikista trolleista.
- exLudvig
Harmaaritari kirjoitti:
On se kyllä kumma. Mikä sitten selittää sen että palstan säkenöivin hahmo armon vuonna 2018 ei ole trolli? Luulisi että juurikin eniten huomiota saanut, pisimmät ketjut kerännyt, rakkautta, vihaa ja vainoa palstalaisilta haalinut olisi juurikin eniten trolli kaikista trolleista.
Puhutko trollikasta?
Tyyppi on nähdäkseni ajautunut sivuraiteelle. - 12121212121212
Joulun aikana voikin sitten korkkailla pullon hyvää viskiä ja tuumia onko itsellä trollinäytelmässä kuninkaan vai narrin osa? ;)
- Ymmärrystä
Hienonta oli kun pertti sekosi. Mutta ei se mitään palstalla kaikki ovat sekopäitä.
- Tämä-selvä
Ei kannata toivotella onnelllista vuotta 2019. Ei palstalaiset voi olla onnellisia ensi vuonna. Miten voi olla onnellinen jos ei ole koskaan saanut seksiä. Tuskin palstan miehet saa ensi vuonnakaan.
.. Parasta On Varmasti se, että Toimii Hyvin Yhtenä Lääkityksenä SiniSilmäSyndroomaan Kurissa Pitämisessä.. ;P
.. Ja Onhan Tämä(kin) Yksi OmanLaisensa Eri IhmisApina "Lajien" TutkimusYmpäristö.. ;DMitkä on olleet ihanimmat palstahetket kuluneena vuonna? -Hyvät keskustelut, niitäkin jokunen vuoteen mahtuu...
Ketä muistat erityisen hyvällä? - Kaikkia heitä, jotka on kyenneet rakentavaan keskusteluun ja kritiikkiin..alleviivan sanan rakentavaan..
Kelle haluat toivottaa hyvää uutta vuotta? - En lähde erittelemään, jokainen tarvii jotakin hyvää ja uutta vuotta, menee siis jokaiselle...- lempeä_herätys
Kiitos. Tunne on molemminpuolinen. Sinä, NainenRuudunTakaa, edustat poikkeuksellisen järkevää suhtautumista asioihin palstalla, jossa suurin osa keskustelusta on perussävyltään melko negatiivista.
Oma paras hetkeni palstalla liittyy oivallukseen siitä, ettei minun tarvitse muuttaa itseäni mihinkään suuntaan muiden mieliksi. Itse asiassa jos tekisin niin, vetäisin puoleeni ihmisiä, jotka eivät pitäisi minusta omana itsenäni.
Tällä hetkellä elän onnellisessa parisuhteessa. Miesystäväni ajattelee elämästä ja parisuhteista täysin eri tavoin kuin useimmat tämän palstan kirjoittajat. Hän on monessa suhteessa hyvin samanlainen kuin minä. Näin on hyvä elää.
Toivotan hyvää jatkoa kaikille keskustelukumppaneilleni tällä palstalla. En oikein pysty enää kirjoittelemaan tänne sillä ajattelen asioista niin eri tavoin kuin useimmat tänne kirjoittelevat nimimerkit. Lueskelen kuitenkin ketjuja silloin tällöin.
Joku trollaa nimimerkilläni aina välillä. :D
Se on huvittavaa. Minä olen kuitenkin nyt se alkuperäinen lempeä_herätys.- narskutaasvauhdissa
Niin puhut yhden hänen persoonansa kanssa. NRT on koko palstan tuottoisin multinikki ja taas näemmä trollaa mustalla nikillään sinisten ohessa.
- NainenRuudunTakaa
OI, ihanaa että luit tämän ja tulit vastaamaan ja erityisen ihanaa, että sinulla menee suhderintamalla rakkaudellisesti. Kuulisin mielelläni miten päädyit yhteen kumppanisi kanssa.
Erityisen hyvää uutta vuotta sinulle! - lempeä_herätys
NainenRuudunTakaa kirjoitti:
OI, ihanaa että luit tämän ja tulit vastaamaan ja erityisen ihanaa, että sinulla menee suhderintamalla rakkaudellisesti. Kuulisin mielelläni miten päädyit yhteen kumppanisi kanssa.
Erityisen hyvää uutta vuotta sinulle!Kiitos. Oli mukava yllätys lukea eilen täältä, että joku muisteli minua.
Mies on vanha tuttuni. Hän oli haaveillut minusta jo vuosia sitten mutta ei ollut uskaltanut tehdä asialle mitään. Tänä vuonna hän uskalsi.
Hyvää uutta vuotta sinulle. Toivon, että haaveesi toteutuvat ja olet onnellinen. - lempeä_herätys
NainenRuudunTakaa kirjoitti:
OI, ihanaa että luit tämän ja tulit vastaamaan ja erityisen ihanaa, että sinulla menee suhderintamalla rakkaudellisesti. Kuulisin mielelläni miten päädyit yhteen kumppanisi kanssa.
Erityisen hyvää uutta vuotta sinulle!Piti vielä sanomani, että miesystäväni on ihan Bull Mentulan näköinen lutupeikko.
- lempeä_herätys
lempeä_herätys kirjoitti:
Piti vielä sanomani, että miesystäväni on ihan Bull Mentulan näköinen lutupeikko.
Tämä oli jonkun trollin jutustelua. :D Hyvää joulua vain hänellekin. :D
- Exdissi
No kiitosta vaan. Kyllä kanssasi on ollut ihan mielenkiintoista turistella.
Täällähän on vähän tälläistä ollut sen 2-3 vuotta ainakin, että Pertti sekoaa, joku aloittaa trollisotimiset ja muut vauhkoilut. Väliin tietty mahtuu asiallistakin keskustelua ja kyllä todellavaikean kyselyt ja tuumailut jossainvaiheessa vuotta avasi omaakin tunnevastuu-ajattelua voimakkaammaksi. Myös lempeän herätyksen vastaavat kirjoitukset avasivat omia mietteitä. Mahtavatkohan kumpikin löytäneen jonkun? Toisensa? 😀
Mukavaa tietty on, jos joku täältä saa buustia elämäänsä ja ongelmiinsa, vaikka ihmissuhteissa.
Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille, myös aloittajalle. 😊🎅- NaineRuutunTakana
Iihhanaa tissitentti<3 Koska tuoda taas minulle suklaa ja kukkia? Sinullako nainen? Minulla ei mies, joten kelvata taas sina kaveriksi.
- Lähesväritöntäkakkaa
NaineRuutunTakana kirjoitti:
Iihhanaa tissitentti<3 Koska tuoda taas minulle suklaa ja kukkia? Sinullako nainen? Minulla ei mies, joten kelvata taas sina kaveriksi.
Ainiin sulle, mikä varastat toisten nikit ja koitat olla mukamas hauska, toivon joulusta loppiaiseen norovirusta. 😝👌
- KenenNikkiTuoOn
Lähesväritöntäkakkaa kirjoitti:
Ainiin sulle, mikä varastat toisten nikit ja koitat olla mukamas hauska, toivon joulusta loppiaiseen norovirusta. 😝👌
Sinähän todistat näin olevasi vain oma itsesi, etkä avauksen kaksinaismoralisti trolli hakemalla hyväksyntää ja ihailua :D
Missäs ne rekatut nimimerkit taas luuraa? ;D - NainenRuudunTakaa
Lähesväritöntäkakkaa kirjoitti:
Ainiin sulle, mikä varastat toisten nikit ja koitat olla mukamas hauska, toivon joulusta loppiaiseen norovirusta. 😝👌
Älä nyt, tämä "feikkivenäläinen" on vasta häntäpäässä nikkiäni käyttävien trollien joukossa. Hän, joka oikeasti kirjoittaa niin pitkillä lauseilla kuin minäkin ja samalla tavalla äkkiväärää kuin minäkin välillä, hän on suosikkini.
Suuresti arvostan myös kaikkia, jotka pitävät minua palstan suurena multinikkaajana. Kaikkeen minä ehdinkin kuin joulupukki ikään. - KäytEnääTunninVälein
NainenRuudunTakaa kirjoitti:
Älä nyt, tämä "feikkivenäläinen" on vasta häntäpäässä nikkiäni käyttävien trollien joukossa. Hän, joka oikeasti kirjoittaa niin pitkillä lauseilla kuin minäkin ja samalla tavalla äkkiväärää kuin minäkin välillä, hän on suosikkini.
Suuresti arvostan myös kaikkia, jotka pitävät minua palstan suurena multinikkaajana. Kaikkeen minä ehdinkin kuin joulupukki ikään.Niin ja sinähän käyt "nykyään harvoin" täällä:)
Uskoo ken tahtoo.
"Oih ihanaa täällä puhutaan taas minusta" ja nostatetaan taas "minusta" kirjoitettuja tekstejä itse esille, että kaikki oikein näkevät "kuinka paljon minusta puhutaan"
Vielä kun muistat millä nimimerkillä aina minnekin kirjoitat MylNnainennRuudunTakaa - NainenRuudunTakaa
KäytEnääTunninVälein kirjoitti:
Niin ja sinähän käyt "nykyään harvoin" täällä:)
Uskoo ken tahtoo.
"Oih ihanaa täällä puhutaan taas minusta" ja nostatetaan taas "minusta" kirjoitettuja tekstejä itse esille, että kaikki oikein näkevät "kuinka paljon minusta puhutaan"
Vielä kun muistat millä nimimerkillä aina minnekin kirjoitat MylNnainennRuudunTakaaPaljon terveisiä Mylmyrille. :) Hienoa, että täällä muutkin naiset kirjoittelevat niin fiksuja, että luullaan minuksi. ;)
Kyllä tällainen kannustus toki hyvältä tuntuu, toivottavasti puolin ja toisin. - Tokitokitokittaja
NainenRuudunTakaa kirjoitti:
Paljon terveisiä Mylmyrille. :) Hienoa, että täällä muutkin naiset kirjoittelevat niin fiksuja, että luullaan minuksi. ;)
Kyllä tällainen kannustus toki hyvältä tuntuu, toivottavasti puolin ja toisin.Toki toki itsellenihän toki taas terveiseni lähetän;)
NainenRuudunTakaa kirjoitti:
Paljon terveisiä Mylmyrille. :) Hienoa, että täällä muutkin naiset kirjoittelevat niin fiksuja, että luullaan minuksi. ;)
Kyllä tällainen kannustus toki hyvältä tuntuu, toivottavasti puolin ja toisin."kirjoittelevat niin fiksuja, että luullaan minuksi."
.. Juuri Tuollaisia Monet.. Ja Niin PoisPäin.. ;D
.. VoeElämä Teitin Kans.. =)- NainenRuudunTakaa
NuuskaMuikkune kirjoitti:
"kirjoittelevat niin fiksuja, että luullaan minuksi."
.. Juuri Tuollaisia Monet.. Ja Niin PoisPäin.. ;D
.. VoeElämä Teitin Kans.. =)Niinpä niin... Hyvää joulua sinullekin, pysyköön marsut sopivan etäisyyden päässä.
NainenRuudunTakaa kirjoitti:
Niinpä niin... Hyvää joulua sinullekin, pysyköön marsut sopivan etäisyyden päässä.
.. Just Nii`i.. ;P
.. MarsuttoMampaa ja Hyvää JouluKuun Jatkoa.. Sinne.. =)
- Viinamies
Olen parasta mitä palstalla on tapahtunut sitten trumpin virkaan astujais seremonian. Olen kertonut teille mitä iloa viinasta on elämässä, sillä tietenkin saa naisia iskettyä.
- KurppaN
Periksen paniikkikohtaukset olivat huvittavia ja samalla vakava varoitus siitä, mihin liian pitkään jatkunut satuhahmoilla trollaaminen johtaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?751468Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13987Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79892Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.91870Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51714- 53664
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51631Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134628Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs47623- 71593