Suomen syntyvyys on laskenut kuin lehmän häntä. On aika pistää pystyyn lastenhankintatalkoot. Pitää juoda kunnolla viinaa ja lähteä yökerhoon jotta löytää kumppanin ja voi perustaa perheen. Viinamies ottaa osaa talkoisiin ja lähteää pohjien juonnin jälkeen yökerhoon.
Raitis mies on yksin kotona, ei osallistu talkoisiin ja jää lapsettomaksi.
Lastenhankintatalkoot
12
<50
Vastaukset
- Mesaadaan
geenipooliin vahvistusta terroristeista. 100 vuoden päästä kaikki on immuuneja terroristeille. Ja paskat illemmalla.
- Tarkoitin
ja paskatöille.
- Ätmelsson
Pitää varmistaa ennen lisääntymistä olevansa komea. Tässä maassa rumilla pojilla kukaan ei tee mitään. Rakastakaa rumat ätmit syntymätöntä lastanne sen verran että roiskitte seinälle jos sinne asti pääsette. Säästää veronmaksajatkin rahansa, kun ei jonkun ikityöttömän kaljupään yksiössä runkkaamista tartte kustantaa.
Haistakaa kaikki vittu ja painukaa helvettiin! - ätminä.selvinpäin
Kaikkein säälittävin otus on juoppo ätmi. Onkin parempi ettei rumat miehet koske alkoholituotteisiin.
- RaitisMies
Kuka nyt viinaa juo. Vainajan maistuu perskuleen pahalle, ettei sitä pysty edes juomaan.
- jokumies83
Hankkikoot joku muu, ite en tähän kylmään kiusaaja yhteiskuntaan hanki yhtään lasta. Asioiden pitää muuttua inhimillisemmäksi, muuten päättäjät, elinkeinoelämä ym. muut voi katsoa peiliin..
.. KiittäKäämme.. Narsu-&PsykoMarsuja.. Niille Suurin ansio TästäKin Jutusta Kuuluu.. ;P
- AsianVierestä
Lapsi 6 kuukautta - 3-vuotta on se lapsen ajanjakso miksi niitä haluaa joskus tehdä jopa lisää.
Mies oppii paljon myös itsestään tutustuessaan ja auttaessaan pientä lastaan. Eihän se isyys kaikille sovi mutta tuskin se Suomessa on rahasta kiinni. Uusi ihminen, syntynyt sinusta ja naisesta, se on opettavaisen ihmeellistä koko aika.- viinamies
Viinamies löytää kumppanin yökerhosta ja saa kokea isyyden.
Raitis mies ei tapaa naisia ja jää yksin.
- Kakkossmiess
Mä en haluaisi lasteni äidiksi pakkelipimua yökerhosta, joka antaa ensimmäisellä kerralla.
- Raha-on-kemia
Ei naiset halua mitään viinamiestä isäksi. Pitää olla paljon rahaa, kunnon työpaikka, tulevaisuus turvattu että voi kasvattaa lapsesta kunnollisen. Lapsi tarvii harrastuksia, opiskelua ja kaikkea joten tulojen pitää olla 4000 kuukaudessa. Jos asut helsingissä niin rahaa pitää olla 7000 kuukaudessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?751468Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13987Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79892Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.91870Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51714- 53664
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51631Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134628Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs47623- 71593