Mulla on ollut nyt parin viikon ajan pikkuinen dieetti päällä, olen jättänyt turhat pois ja pienentänyt annoskokoa. Harmittaa vaan se miten mun mieheni suhtautuu tähän, ihan kuin olisi jotenkin kateellinen siitä että olen päässyt näinkin pitkälle.(hän on itse normaalipainoinen joten ei kai se sitäkään voi olla...) usein kuulen kommentteja että: ei tosta sun laihdutuksesta mitään kuitenkaan tule ja kyllä sä vielä repsahdat. Lisäksi jos telkkarissa on joku hoikka ihminen hän saattaa naurahtaa ja sanoa että luuletko että sä tosiaan vielä joskus tulet näyttämään tolta. Harmittaa...
Miehen tuki laihdutuksessa..
pettynyt
10963
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
...joka viimeksi nauraa. Pidä pintasi. Ja katso miten miehesi reagoi, kun olet tavoitteessasi. Hän on mitä todennäköisimmin lievästi huolestuneen mustasukkainen, mutta sen ei pidä antaa kenenkään estää laihduttamasta. Sehän on ihmisen terveyden parhaaksi.
kuitenkin eteenpäin vaikka suku kommentoikin noin...jos/kun onnistut niin sitten on kiwa näyttää pitkää nenää epäilijöille.
itse alotin laihduttamisen vuoden 04 alussa ja en aluksi kertonut kenelläkkään ja kun painoa alkoi tippumaan niin moni oli ihmeissään.nyt 14 kuukautta myöhemmin tulos on -38,5kg
olen saanut kuulla monesti "etten koskaan ois uskonu"mutta minä vaan myhäilen tyytyväisesti ja mietin että siitäs saitte =)
tsemppiä sulle ja koita vaan sinnitellä eteenpäin =)
Miehesi on selvästi peloissaan siitä, että muutkin miehet alkavat kiinnostua sinusta laihduttuasi. Että sinusta tulisi liian kaunis. Siksi hän yrittää kaikin tavoin lannistaa sinua, jotta epäonnistuisit dieetissäsi.
Se lienee mielipidekysymys, että pitääkö tuollaista mustasukkaisuutta/omistuksen halua romanttisena piirteenä. Kaipa ratkaiseva seikka on siinä, kuinka pitkälle miehesi siinä menee. Pientä mustasukkaisuutta on oltava, jos yhtään välittää toisesta. Mutta mielestäni kuvaamasi miehen lausahdukset menevät jo sen rajan yli missä unohdetaan toisen kunnioittaminen. Eikä parisuhde voi toimia ilman molemminpuolista kunnioitusta. Jonkinlaista henkistä tukea tulisi myös osoittaa toisen yrittämiselle, ellei se vahingoita häntä itseään. Mutta en usko että olet menossa kohti anoreksiaa, joten ei se selitä tuen puutetta.
Liian helposti nykyään kuulemma jätetään. Mutta jos en itse jättäisi, niin vaatisin vähintään roimaa parannusta kyseisen miehen asennoitumiseen.
mulla käyny näin...kun tavattiin mieheni kanssa olin normaali kokoinen ja nätti....miehiä riitti mutta ihastuin juuri tähän mieheen, ujoon ja herttaiseen! alku meni ihanasti..olinhan normaali ja nätti. mutta sain ekan lapsen ja paino nousi 30kg...enkä saanutkaan niitä pois... ja sitten tuli toinen lapsi, paino pysy samassa. miehestäni tuli kokoajan ilkeempi minua kohtaan...romutti mun itsetunnon täysin maahan! sitten yks päivä taas otettiin yhteen ja sama nälviminen alko...niin sanoin miehelleni että odotan kovasti että pääsisin takaisin entisiin mittoihini ja saisin itsetuntoni takaisin( se vähä mitä sitäkään on ikinä ollu)...niin en kuuntelisi tota nälvimistä enää päivääkään! ja se sai miehen hiljaseksi. sekin haluis mun olevan hoikempi, mutta silti sillä on pelko siitä että laihdun ja saattaa muut miehet huomata mut. mutta nyt viikko takana ja 4kg pois ja matka jatkuu ja jatkuu...( ja ei muuten puhettakaan että mies ois mua tukenu täs laihis hommassa)
samalla lailla minun mieheni on mollanut mun laihdutusta..kunnes huomasi tulokset ja baarissa sai nähdä muitten miesten ihailut,oli ylpee mut samalla mustis..olen laihtunut 10kg lyhyessä ajassa(nykymitat:162/52)mut silti haukkui yhtenä päivänä läskiperseeksi mikä on mun mielestä lapsellista.ei voi kun nauraa noille noloille saamattomille miehille jotka yrittävät kaikessa pönkittää omaa itsetuntoaan haukkumalla muijansa lyttyyn..
Tiedän tunteen. Tosin sain tuontyyppistä "kannustusta" eri asiassa, mutta puhuttuani mieheni kanssa selvisi, että se oli hänen tapansa kannustaa. Hän kun luuli, että tälläisiä kommentteja tarpeeksi kuultuani "päätän todistaa maailmalle, että onnistun kyllä". Vähän naurettava ja omaperäinen tapa, mutta minkäs teet, kukin tavallaan :-) Toisaalta, jos miehesi sanoo tuollaista ivalliseen sävyyn, outo käytös saattaa olla muutakin kuin kannustusyritys. Jos nuo kommentit lähinnä ärsyttävät sinua, puhu hänelle, kerro, ettei tuo auta ollenkaan, eiköhän hän lopeta.
Minulla on sama ongelma. Kun aloimme seurustelemaan lähes kymmenen vuotta sitten, oli hoikka ja nätti tyttö. Nyt vuosien saatossa kertyneet kilot saavat lähteä. Mitä mieheni tekee? No, ainakin laihduttamisen aivan mahdottomaksi. Hänen mielestään minun ei tarvisi laihtua yhtään, eli ehkä se vaikuttaa osaltaan hänen käytökseensä. Kun kerron jotain laihduttamisestani, hän murjaisee aina jonkin masentavan kommentin ja saa minulle huonon olon. En silti lannistu, vaikka olisi kiva saada tukea joskus. Saapa nähdä vain, että vielä minä kesällä bailaan vanhoissa mitoissa!
Kyllä se pottuilu johtuu ihan siitä että suhtautuminen on skeptinen.
Itse olen useat laihtarit sivusta katsonut, ja yhtä usean epäonnistumisen.
Kyllä jos olen 10/10 oikeassa niin oikeus irvailuun pidetään, tietysti voisit kokeilla yllättää miehesi.
Mutta minäpä epäilen vahvasti, kyllä nyt käy kuin edelliselläkin kerralla, sekä sitä edeltävältä ... tälläiset ovat merkit.
..sitten kun itselläsi on joku vaikea asia minkä kanssa kamppailla, sitten kun tarvitsist apua ja tukea niin sinulle vaan sanottaisiin että hah, ei tosta mitään tule unohda koko homma, taas käy niinkuin viime kerrallakin eli epäonnistut. Mietipä sitä irvailija, miltä tuntuisi?
Itselläni on 7vuoden seurustelun aikana noussut paino n.83kg -> 95kg, eli aivan liikaa.
Nyt yrittäessäni hyvää tahtia aloittaa uutta elämää ja laihdutusta, mieheni tekeekin siitä sairaalloisen vaikeaa.
Olemme molemmat herkkusuita. Nautimme ruosta ja tapanamme onkin ollut iltaisin popsia sohvaperunoina kaikenlaisia herkkuja tv:tä katsellessa.
Nyt kun itse yritän pudottaa painoa ei mieheni ole jättänyt edes minun takiani vähääkään vähemmälle sipsien, karkkien, suklaan, leivoksista puhumattakaan syömistä tai ostamista. En omista niin hyvää itsekuria, että saisin pidettyä käteni poissa sipsipussista / karkkipusseista kun ne lojuvat ympäri taloamme.
Olen yrittänyt ehdottaa kompromissia, että söisi ikäänkuin "salassa" minulta, jolloin en kokisi houkutusia herkkujen perään ja minunkin olisi helpompi pysyä näin irti lihottavista ruoista ja herkuista.
Josta tulikin mieleeni, jos jollakin olisi hyviä dietti / kevyitä ruokaideoita ihan arkiruoan tekoon, niin olisi mukavaa jakaa täällä niitä kaikkien kanssa. Samassa veneessähän sitä ikäänkuin kaikki ollaan!