mutta oikeiston johtama senkun jatkaa matkaansa?
Miksihän vasemmiston johtama osuuskauppa liike kaatui
Sattuuks-joku-tietämään
20123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Johtusko siitä että vasemmistolaisilla pienempi palkka ja omaisuus ja suurin osa kansasta luulee olevansa porvareita vaikka palkkaa on juuri ja juuri että selviävät eikä asuntolainojaan elinaikanaan pysty maksamaan. Ihmiset on niin höynäytettäviä Kittilä on tästä esimerkki. Nuollaan vallassa olijoita ja luullaan että patamustan porvarin armopaloista jotain hyödytään. Porvari kun on imenyt mehut niistä niin kengällä painaa teidän jään alle.
No miksihän se kaatui myös NL:ssa jossa ei ollut yhtään porvaria?
Mutta eihän "NL:ssa" ollut yhthän ossuuskauppaa, ei mie ainakhan ole siellä nähny. En silloin NL:n aikhoin, enkä nykhän.
Enkhän mie osannu kattoa oikeista paikoista, vai mikhän siinä on takana?
milläs periaatteella NL:n kaupat sitten toimi ? Kapitalistisella vai millä ?
ja mitä sinun olisi pitänyt nähdä, SOK:n ja/tai OTK:n mainoksia ?
Olekko sie nähnyt venäjällä kauppaa jossa lukee "OSUUSKAUPPA"?
Ymmärrys hoi, äly älä jätä!!!
Osuuskauppa SOK on ollut kautta aikain porvarien johtama. Sotket nyt OTK:oon ja SOK:oon keskenään. Noin se käy kun ei tiijä poliitiikasta eikä ota selvää.
Missä on mainittu SOK ja OTK ???
Lueskele/opiskele
https://fi.wikipedia.org/wiki/Osuuskauppa#Osuuskauppojen_historiaa
sosialistisen suuntauksen osuuskaupat kaatuivat samalla kuin kommunistivaltiokin kaatui.
avot harasoo.
Vihervasurit yrittävät tuhota kaiken kohtaamansa, se on niiden uskonnon perusperiaate.
Samalla ne tuhoavat myös itsensä.
Kertoo historia.
on ratkaistu.
komukat osanneet vastata....
Kaiken kohtaamansa, uskonnon perusperiaate, kertoo historia, siis onnistuvatko vaiko eivä tuhomaan kaiken kun siinä SAMALLA kuitenkin tuhoava itsensä.
Voi tuota Niinseon kirjottajan ala-aste tasoista kielioppia. No juntit on juntteja ja meidän muiden on se heille suotava vaikkakin välillä se olisikin hankalaa.
Laudatur-tasoa. Taitaa olla sulle tuntematon tai sitten sulla oli improbatur.
Ei kiinnosta.
Aloittajalle; Kaatui sentakia että ostivat kalliilla, ja möivät liian halvalla,
Etkö tätä tosiaan tiennyt ??!!
vihervasurit tarttuvat, kuolee pois, tavalla ja toisella..
Kertoo historia.
Miksi S-ryhmä kahmii tontteja ja etuuksia keskustavetoisissa pikkupaikkakunnissa?
Mikä järki on roikuttaa bonuskorttia ja maksaa tuplasti kaikesta?
Miksi Kittilässä ei ole Lidliä? Kauppa on laadukkaampi ja halvempi kuin kilpailijansa.
perusta Lidl Kittilään jos tekee niin mieli.
Voidaan sanoa etkö saa edes sitä aikaiseksi ?
Miksi minä sellainen perustaisin? Minulla on omat hommat. Akateeminen, hyvin palkattu, arvostettu työ. Sen verran ymmärrän, että laadukas ja halpa ruoka on parempi kuin kallis ja laaduton.
Mulle on ihan sama mistä ostan, mutta kunnan kannalta olisi parempi jos paikalle päästettäisiin ihan aitoa kilpailua pikkupäälliköiden apajille. Siinä tavallinen kansa hyötyisi.
Olisi erittäin mukavaa kun opettelisit yhdyssanat! Aivan saatanan ärsyttävää
tuo kirjoitustaidottomien höpinä!