Aloitin vajaa 6kk sitten uudessa työpaikassa(konservatiivisessa/muodollisessa työyhteisössä) yhtä aikaa miespuolisen kollegani kanssa, jonka kanssa teemme lähes päivittäin yhdessä töitä, jonkin verran. Olemme molemmat positiivisia ja ystävällisiä luonteiltamme. Molemmat parisuhteissa myös. Kollegani on todella ulospäinsuuntautunut ja juttelee mielellään työpaikan naisille, mutta myös miehille. Hän on ehkäpä jollakin mittapuulla flirttaaja, mutta myös hauskuuttaa mielellään muita. Filosofia hänellä on olla hyvin positiivinen. Itsekin pidän vitsailusta ja nakkelen mielelläni hänen kanssaan rentoa läppää. Tähän mennes olen ajatellut, että kollegani pienet vitsailut minusta, hyvän tahtoiset, ovat hänen tyyliään, ja en ole muutakuin ajatellut että mukava tyyppi. Kollegani kertoo minulle työasioita, vaikeampiakin ja minä toisinaan myös hänelle. Nyt kuitenkin koin, että en osaa enää ihan samoin ajatella. Kollegani pyysi minua eräästä työyhteisömme tapahtumasta vähäksi aikaa pois yhden asian vuoksi, menimme hänen työhuoneeseen ja hän laittoi oven kiinni. Hän samoi että haluaa antaa minulle joulukortin,ja sanoa jotain. Hän vakavoitui ja sanoi sitten, että kanssani on aivan ihanaa tehdä töitä ja että ihanaa kun aloitettiin yhtä aikaa ja että hän ei olisi selvinnyt ilman minua. Sitten hän halasi. Se että tämä kollega on niiin vitsailija ja mukavatyyppi, tuntui että hyvin vakavasti asiat minulle sanoi. Tämän vuoksi hämmennyin, ja tahtomattani aloin miettimään että miksi hän näin toimi. Olsi riittänyt kortti ihan normaaliin tapaan työpöydälle kuten muutkin toimittivat. Mitä mieltä olette?
Ihan viaton halaus vai jotain muuta?
Bee
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos et tästä jo ymmärrä, niin kumma on. Selvemmin ei voi sanoa, että on rakastunut Sinuun. Älä hidastele, ettei hän kerkiä menettää kiinnostustaan Sinuun. 🌹