Onkos kokemuksia siitä, kun yrität puolustaa itseäsi kiusaajia vastaan niin sinusta leivotaankin se kiusaaja ja oikea kiusaaja tekeytyykin uhriksi? Itselleni nimittäin kävi näin. Vieläkin ihmettelen, että mitä oikein tapahtui. Yksi ihminen sai suuren porukan vakuutettua siitä, että minä olen työpaikan ilmapiirin ongelmakohta ja minut pitää saada savustettua ulos. Kaikki alkoi siitä, kun tein viime talvena itse tästä henkilöstä valituksen kun käyttäytyi minua kohtaan epäasiallisesti. Tälle oli todistajiakin. Asia käsiteltiin, mutta sitten alkoi julmettu mustamaalaus ja minusta leviteltiin hurjia, paikkansa pitämättömiä juoruja, syrjittiin, tuijoteltiin vihamielisesti ja autoani naarmutettiin, minua tönittiin useita kertoja, evääni heitettiin roskiin yms. Reilut puoli vuotta kestin, kunnes nyt syksyllä päätin mieluummin lähteä karenssille. Olen järkyttynyt, vieläkin ihmettelen että mitä oikein tapahtui ja miksi, ja miten tästä eteenpäin.. kiusaajan maine jäi, pienessä kylässä saan vihaisia katseita kun törmään näihin työ "kavereihin" kaupoilla. En ole kenellekään tuolla työpaikalla pahasti sanonut, olen aika ujo ja arka muutenkin itseäni puolustamaan.
Kiusaaja tekeytyy uhriksi
4
257
Vastaukset
- mulkkujen.maa
Paskoja ihmisiä riittää... vaihda paikkakuntaa niin ei tartte katella kusipäiden ylimielistä käytöstä sillä ne eivät muutu ainakaan parempaanpäin koskaan.
Suomalainen on susi toiselle suomalaiselle ja täysi paskakasa kun kiusaajan puolelle lähtee. - viidakonlaki
Mikään ei yllätä! Moni tekee mitä vain, että pääsee eroon ei toivotusta henkilöstä. Kannattaa vain ajatella niin, että hyvä että pääsi ko. paikasta pois ja katsoa eteenpäin. Ei se meininki siellä olisi tullut muuttumaan yhtään paremmaksi (päinvastoin). Voimaa ja jaksamista sinulle tulevaisuuteen, yritä unohtaa kyseinen työpaikka, vaikka helppoa se ei ole.
- WonderfulWolrd
Maailmanhistoriassa on paljon tapauksia missä "parhaimmillekin" ihmisille on käynyt niin että on joltakin taholta mustamaalattu ja keksitty valheita, joihin on saatu uskomaan isojakin joukkoja ihmisiä. Tällainen tapaus kerrotaan jopa buddhalaisissa sutrissa, jotka on hyvin vanhoja. Eli ei ole välttämättä sinusta kiinni miten ne asiat on edenneet. Joskus vaikka tekee kaiken oikein, menee pieleen. Ei säätäkään voi muuttaa vaikka haluaisi. Olet kohdannut tosi epäasiallista käytöstä ja sen kanssa on varmasti vaikeaa henkisesti. Minäkuvakin kärsii.
Työpaikoilla on aina jännitteitä ja kireyttä. Monesti sieltä löytyy moraalitonta väkeä joille sopii aivan hyvin se että tehdään jostakusta syntipukki. Tähän on luultavasti painettakin ja se tuo kollektiivisen hetken helpotuksen sille ryhmälle, kun päästään pilkkaamaan jotain joka päästään määrittelemään ulkopuoliseksi.
Mutta jos itse ryhdyt agressiiviseksi, niin sitten he saavat todellista syytä pitää sinua vihamielisenä heitä kohtaan. Olisi hienoa jos tuosta kaikesta voisi pysyä erossa, mutta se on hankalaa koska työpaikoilla on aina henkilöitä jotka haluaa hallita kaikkia muita ja onkivat koko ajan tietoja muilta ja ovat mestaripuhujia ja valehtelijoita. Tosi mukaviakin kunhan kumarrat heitä, paitsi että silloinkin välillä muistuttavat siitä kuka on herra, mm. pilkkaamalla yhtäkkiä julkisesti, tai muuten satuttamalla.
Neuvoisin vaihtamaan kylää. Toivottavasti löydät paremmille vesille, tai "raiteille" elämässäsi. - shfghfdhfh
Tietysti aloittaja saattaa olla oikeastikin kiusaaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2254117Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382325Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te981327- 481159
- 751047
- 59923
- 45906
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901