Kumppanini halusi päättää suhteemme. On ollut viime aikoina hieman masentunut/uupunut. Meidän välillämme periaatteessa kaikki ollut hyvin. Toki hänen väsymyksensä ja alakulonsa on heijastunut suhteeseemme ja esim aiheuttanut minussa epävarmuuksia, joista yritin hänen kanssaan puhua. Ehdotin hänelle monta kertaa avun hakemista tai että puhuisi edes minulle tai ystävilleen. Ei ollut valmis. Nyt halusi päättää suhteemme sen vuoksi, ettei aiheuttaisi minullekin pahaa mieltä. Ja saisi "keskittyä" omaan pahaan oloonsa. Mitä mieltä tästä? Itse en olisi halunnut missään nimessä erota, vaan nimenomaan olla tukena ja rakastaa. Koin vain pahana sen, kun hän ikään kuin työnsi minua alakulonsa myötä loitommalle. Itse koen, ettei tällaista päätöstä pitäisi tehdä tuossa mielentilassa. Uskon ja tunnen, että hän kuitenkin välittää minusta samoin kuin minä hänestä. Eikä tätä kieltänytkään, kun kysyin. Suhteessamme oli niin paljon hyvää ja sitä kuuluisaa "jotakin", että itse on todella vaikea tätä ratkaisua hyväksyä ja nähdä oikeana. Pitääkö vaan antaa olla?
Suhteen päättäminen masentuneena
5
137
Vastaukset
- totuusvoiollatoisenlaine
Oletko miettinyt yhtään, minkä vuoksi kumppanisi on mahtanut masentua ja on alakuloinen? Ero sinusta voi tehdäkin hänelle hyvää.
- gimemam
Joo anna olla. Masennus on aika syvä alho ja umpikujan tynne Voi olla niin mahdoton että ihminen haluaa riuhtaista itsensä irti esim läheisestä suhteesta nähdäkseen paremmin. Saadakseen etäisyyttä. Aika näyttää että onko sitten vielä teitä olemassa. Sekin on rakastamista että antaa olla, suostuu eroon, antaa etäisyyttä.
- Saattaaolla
Tuhoat masentuneen kumppanisi täysin. Henkisesti ja fyysisesti jos et ole tukena...
- totuusvoiollatoisenlaine
Jos ihminen on itse on tahtonsa ilmaissut, että haluaa olla itsekseen, niin sellaista pitää kunnioittaa. Kyseinen ihminen on varmasti pohtinut sitäkin vaihtoehtoa, että onko ap itse omalla käytöksellään vaikuttanut tilan syntymiseen, eikä hän vain uskalla sanoa asiaa ääneen. Monessakin runsaasti päihteitä käyttävässä perheessä toinen osapuoli saattaa olla haitaksi omalla päihteiden käytöllään toisen osapuolen terveydentilalle ja toipumiselle. Esimerkiksi alkoholi ja sen runsas käyttö on aika merkittävä masennuksen aiheuttaja ihmisille, mut eihän alkoholisti sellaista itse tajua, kuten ei myöskään narsismiin taipuvainen luonne tajua oman käytöksensä vaikutusta kumppaniinsa, kun se pompottelun kohteena oleva pyrkii pois haitallisesta suhteesta.
- Portfolio
Hyviä vastauksia täällä. Itse vähän samassa tilanteessa. Oletettavasti masennusta ex kumpanilla (lääkärin arvio), mutta nyt kuukausien jälkeen erosta on tapahtunut hänen elämässään jotain, mikä on vähentänyt stressiä asiassa, mikä ei liittynyt mitenkän meidän suhteeseen. Oli aluksi innoissaan ja halusi siitä minule kertoa. Nyt sitten on tas ollut hiljaista. Tein juurikin niin, kuin tuossa yksi kertoi aikaisemmin, että annoin tilaa. Annan edelleenkin. Toisaalta huomaan, että vaikka häntä ajattelenkin, niin en oikeastaan tiedä, haluaisinko kohdata häntä enää. Ainakaan siinä mielessä, että yhteen palattaisiin. Suurin rakkaus toki elämässä ja omat avioliitot lapsineen menneisyydessä taustalla, eli ei mitään nuorukaisia enää.
Kun olette eroon päätyneet, niin ota omaa aikaa. Tutkiskele omia tunteita, äläkä pelkää kuunnella, mitä ne sanoo. Koeta olla ajattelematta toisen puolesta, mitä hän mielestäsi ajattelee tai käy läpi. Ei välttämättä mitään (jos ei osaa/kykene). Nyt on hyvä tilaisuus oppia jotain itsestä ja luota siihen että jos hän on tullakseen takaisin, niin kyllä hän tulee. Mutta kasva sillä välin ja opiskele, mitä itse haluat!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885081- 141731
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631616Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271497Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91433Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501137Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 192932
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7800