on ollut pitää Raamattua historiallisesti ja eettisesti erehtymättömänä Jumalan sanana. Käsitys perustuu huonoon raamatuntuntemukseen, tosiasioiden kieltämiseen tai maagiseen ajatteluun. Mutta puhutaanko tästä kirkoissa? Ei! Näyttää siltä että tietoisena pyrkimyksenä on ollut pitää ihmiset tietämättöminä. Fundamentalistisessa raamatunlukutavassa eli ”mellerismissä” Raamattu tekee kristallipallon virkaa. Siinä aivot jätetään narikkaan, pannaan huppu päähän ja kierrätetään omia ajatuksia, ennakkoluuloja, tietämättömyyttä ja psyykkistä häiriytyneisyyttäkin pyhän kirjan kautta.
Kristillisen kirkon vuosisatainen erhe
Mikä.se.on
20<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miten edes kehtaat puhua Palstalla muusta kuin Patmoksesta, seksistä tai Persuista? Ettäs kehtaat petturi!
Pahemmin on menty harhaan Euroopan historiassa silloin kun on luovuttu Raamatusta ja alettu fiilispohjaisesti päättämään että mikä on Jumalan tahto.
Esimerkiksi keskiajan noitavainot yms. eivät olleet Raamatusta. Niinikään myöskään anekauppa (syntien anteeksiostaminen rahalla) ei perustunut Raamattuun ja miten häpeälliseen lopputulokseen se johti. Kirkko kylpi kullassa ja unohti uskon.
Nykypäivänä epäraamatullista uskoa löytää karismaatikoista. Siellä johtajat väittää olevansa suunnilleen profeettoja, mutta lupaukset jää tyhjiksi eikä kaatumakokouksissa parannuta. Parantumattomuuden syy sysätään sairaalle itselleen väittäen että hänen synnit ja epäusko selittää parantumattomuuden. Samalla tavalla karismaatikoissa on jenkkilässä niitä saarnamiehiä, jotka käskee pistää heidän tilille rahaa, jotta lahjottaja saisi sen moninkertaisena takaisin. Samat saarnamiehet lentelee yksityissuihkukoneissa ja elostelee moniavioisuudessa (huoruuden synnissä).
Epäraamatullista uskoa on samalla tavalla myös alottajan viesti. Hän väittää tietävänsä Jumalaa paremmin asiat. Hän jättää aivot narikkaan ja ajattelee maagisesti, että hän tietää totuuden ilman Jumalan sanaa. Hän yrittää valhetella täällä, että Leo Meller (mellerismi) olisi keksinyt sen, että kristinusko perustuu Raamattuun. ikään kuin kukaan sitä aikaisemmin ei olisi näin ajatellut. Todellisuudessa protestanttinen kirkko perusti oppinsa täydellisesti Raamattuun. Koko luterilaisuus on seurausta siitä.
Alottajan uskonto on liberaaliteologia, joka sai alkunsa 1700-luvun lopulla, mutta yleistyi vasta 1800-luvulla. Innottajina siinä oli valistusaate (ateismi) sekä silloiset tieteelliset virhekäsitykset, jotka aikanaan murensivat Raamatun arvovaltaa, mutta jotka myöhemmin ovat osottautuneet virheellisiksi sekä tietoinen sumutus.
Raamatusta vieraantumisen ääripäät on tietysti ateistisissa aatteissa kuten fasismi ja kommunismi. Niiden aatteiden hedelmistä tuskin on syytä edes puhua. Noin sata miljoonaa kuolonuhria maailmanlaajuisesti ja ihmisoikeuksien täydellinen romahdus. Todellinen totalitaristinen helvetti maan päällä.
Protestantit olivat juuri niitä, jotka alkoivat lukea Raamattua. He löysivät sieltä alkuseurakunnan oikeaa kristinuskoa. Sitä kautta ihmiskunta sai palkinnoksi ihmisoikeudet, vapauden ja tieteen. Se on ollut hyvinvointivaltion aatteellinen pohja (ei kommunismi) ja se on siksi luonut poikkeuksellisen hienot elinolot myös maan päälle ja johdattanut tietysti lukuisia ihmisiä Jumalan luokse.
Eikö sitten helpompi olisi ihmiskunnan jo päästää irti Jumala parasta, joka vihdoin saisi olla avaruuden rauhassa.
Tiedämme jo, mikä on oikein kun on YK:n ihmisoikeudet tunnustettu ja tasa-arvo, eläinten oikeudet ja lasten oikeudet.
Jumala parka on työnsä tehnyt, annetaan hänen elää omaa elämäänsä ja nauttia, me voimme keskittyä maallisen hyvinvoinnin rakentamiseen KAIKILLE ja pahikset kuriin.
Täyttä höpötystä. Miltä tuntuu valehdella tietoisesti?
Ääripäätä+on+kai+se,+että+vain+alle+30+%+maailmasta+on+piitannut+mitään+Raamatusta+koko+sen+1600+vuoden+olemassaolon++aikana.+
Maailma+ei+mene+Raamatun+mukaan.
Sinäkin vain jankkaat noita argumetointivirheitäsi koskien tiedettä, fasismia, kommunismia, kuolonuhreja jne. vaikka sinulle on moneen kertaan osoitettu, että olet väärässä. Toimintasi on saman mantran toistoa. Et opi etkä kehity. Olet muodostanut ideologisen paketin, minkä palapelin osat olet sovittanut toisiinsa ja palvot sitä, vaikka olisi toistamiseen osoitettu kunkin palan kohdalla, etteivät ne pidä oikein täysin paikkaansa eikä noista voida muodostaa rehellisesti sellaista kuvaa kuin minkä haluat nähdä. Mutta jokaisella on tietysti oikeus käsityksiinsä, myös tuollaisiin harhaisiin käsityksiin.
PS. Unohdit väittää, että vain kristinusko tarjoaa jonkin mystisen absoluuttisen moraalin, mitä mikään muu ei voisi tarjota. Skarppaa! Muutoin ulosantisi oli klassista itseäsi, eli osaat ainakin toistaa itseäsi.
No kerro sinä kun sitä harrastat niin paljon?
Mielipide tiivistettynä:
Muiden tulkinta Raamatusta on ollut väärä mutta minun on oikea.
Tämä on ollut faktisesti kaikkien kristittyjen yhteinen uskontunnustus kaikkina aikoina.
Juuri näin. Ja kukaan tietenkään ei myönnä tekevänsä tulkintoja.
"Protestantit olivat juuri niitä, jotka alkoivat lukea Raamattua. He löysivät sieltä alkuseurakunnan oikeaa kristinuskoa. Sitä kautta ihmiskunta sai palkinnoksi ihmisoikeudet, vapauden ja tieteen."
Mikään kristitty kirkkokunta ei ole määritellyt ihmisoikeuksia. Aikaa oli yli 1500 vuotta, mutta ei syntynyt kristinuskon pohjalta. Ihmisoikeudet määritteli sekulaari humanismi. Protestanttisen kirkon "ansio" oli se, että koska se oli pitkälti maallisen vallankäytön väline, se ei saanut koskaan sellaista itsenäistä asemaa ja hegemoniaa kuin katolisella kirkolla oli voimansa päivinä eikä näin pystynyt estämään filosofian, etiikan tai tieteen kehitystä.
Kristilliset kirkot eivät ole pystyneet enää viime vuosisatoina estämään demokratian sananvapauden ja tieteen kehitystä.
Alkuseurakunnassa ei ollut meille tuttuja ihmisoikeuksia, ei tieteestä mitään, vapauskin oli sitä sun tätä.
Ei Raamattua ole pidetty erehtymättömänä, vaan omat mielipiteet on ripustettu Raamatunlauseisiin ja yritetty näin nostaa ne arvostelun yläpuolella.
Raamattu on niin sekava kokonaisuus Hammurabin lakia, epäselviä lausumia ja jopa naisen rintojen ihanuuden ylistystä, että ei ole mitään yhtä ja oikeaa Raamatun sanomaa. On vain uskovaisten tekemiä tulkintoja, joille haetaan Raamatun noutopöydästä sopivat lauseet tueksi.
Aloittaja puhuu "raamatuntuntemuksesta" vaikka osoittaa omalla kirjoituksellaan ettei ymmärrä edes alkeellisia perusteita Raamatun asemasta kristinuskossa.
Kysyisinkin näsäviisaalta aloittajalta että mikä olisi sitten ukristinuskon vaihtoehtoinen ilmoituksen lähde? Aloittajan rajoittuneet käsityksetkö? Miten aloittajan idea eroaa siitä että veistetään itselle puusta patsas ja nimitetään se "jumalaksi" tai keksitään itse itsellemme ja pirtaamme sopiva uskonto?
Ja vielä kolmaskin kysymys: Jos kerran aloittaja itse ei tahdo olla kristitty ja katsoo itsensä Raaamattua/Jumalan sanaa ja koko kristillistä kirkkoa viisaammaksi, niin mikä on motiivi sekaantua kristillisen kirkon asioihin ihmisellä joka ei jaa kirkon uskoa ja on sen ulkopuolella?
Näsäviisastelu? Lapsellisuus? Oman paremmuuden osoittaminen?
No voitko ristiriitaisen viestisi selventämiseksi kertoa mikä Raamatun asema kristinuskossa oikein on? Onko se erehtymätöntä Jumalan sanaa väärennettyjä Paavalin kirjeitä myöten vai onko se viitteellinen "taustamateriaali", joka otetaan huomioon sovelutuvin osin vai jotain muuta?
Joo voin kertoa sen: Pidäpä se rääväinen turpasi kiinni!
Tyydyttikö vastaus?
Kiitos että kerroit mistä kristillisessä lähimmäisenrakkaudessa on oikeasti kyse.
>>Esimerkiksi keskiajan noitavainot yms. eivät olleet Raamatusta. >>
Noitavainot eivät olleet keskiajan juttu. Pikemminkin 1600-luvun juttu.
>>Protestantit olivat juuri niitä, jotka alkoivat lukea Raamattua. He löysivät sieltä alkuseurakunnan oikeaa kristinuskoa. Sitä kautta ihmiskunta sai palkinnoksi ihmisoikeudet, vapauden ja tieteen. >>
Jefferson Davis oli Konfederaatin 1. presidentti ja episkopaali. Siis protestantti.
>> Innottajina siinä oli valistusaate (ateismi) sekä silloiset tieteelliset virhekäsitykset, jotka aikanaan murensivat Raamatun arvovaltaa, mutta jotka myöhemmin ovat osottautuneet virheellisiksi sekä tietoinen sumutus.>>
Maa kiertää aurinkoa. Siinä yksi tieteen virhekäsitys.
Ihmisoikeudet ovat sekulaarin humanismin luoma käsite.
Kristillisten kirkkojen "ansio" oli lähinnä se, että keskinäisen riitelyn heikentämänä ne eivät pystyneet estämään valistusajan syntyä.
"Noitavainot eivät olleet keskiajan juttu. Pikemminkin 1600-luvun juttu."
Juuri näin. Esimerkiksi Suomen alueella noitavainot toteutettiin juuri protestanttisena aikana eikä keskiajalla kun vallassa oli katolinen kirkko.
"Maa+kiertää+aurinkoa.+Siinä+yksi+tieteen+virhekäsitys."
Heko-heko!
Auringossa+on+99,86+%+koko+aurinkokunnan+massasta,+jonka+massakeskittymää,+Aurinkoa+kiertää+koko+aurinkokunnan+aines+planeettoineen,+Maa+mukaanlukien,+katsottuna+suhteessa+muuhun+tähtitaivaaseen.+Kaikenlaiset+teekkaripilamaiset+höpinät+koordinaatiston+valinasta+tai+litteän+maan+trollaukset+voidaan+sivuuttaa+näiden+faktojen+valossa.+Lopettakaa+pelleily+ja+tutustukaa+asiaan:
astronomy.com/magazine/ask-astro/2017/01/proof-earth-revolves-around-the-sun