Tänä vuonna naiset tulevat tekemään palstavallankumouksen.
Naisissa on voima ja valta.
Rauha ja tyyneys ovat näennäistä.
Siitä tulee kokemus.
Naisissa on voima ja valta.
Rauha ja tyyneys ovat näennäistä.
Siitä tulee kokemus.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 120
Vanhimmat
Trollaus jatkuu.
Tyypillinen aliarvioiva miehinen kommentti.
Naisissa asuu ennennäkemätön määrä energiaa.
Se odottaa vain purkautumistaan kuin Anak Krakatau.
En sanoisi aliarvioivani, olen vain v.tun kyllästynyt palstanaisten trollailuun.
Ätmit saatiin kuriin, niin tilalle tuli yhtä iso ongelma.
Meillä on oikeus olemassaoloon.
Mielipiteemme eivät ole trollausta.
Niiden niitto taas, se on sabotaasia.
Naisten asema on korkealla. Vahvistamme jalansijaa.
Voivatko naiset olla kyllästyneitä trollisyytöksiin? Noh minä jo vastaankin ajan säästämiseksi, voivat.
Naisilla on paljon asiaa. Oikeaa asiaa.
Emme jouda tarttumaan joutavuuksiin.
Ei teidän korkeutenne tarvitse lukea.
Valitettavasti tuollainen ryhmänä kirjoittelu jonkun asian puolesta keskustelupalstalla näyttää enemmän trollailulta kuin asiakirjoittelulta.
Minä olen puolustanut naisia palstalla jos niitä on perusteetta haukuttu, mutta trollailunne saa minut käymään teitä vastaan.
Kyllä minä luen, ja kommentoinkin.
Ihan samanlailla ätmitkin vaativat aikoinaan sananvapautta trollailuun, ei tämä ole eri asia.
Oliko tämä sinulle kohdistettu?
Olemme vasta aloittelemassa. Naisilla on oikeus sanoa asiansa myös palstalla.
Mutta jos ärsyttää noin kauheasti?
Silloin pitää pelata vaikka korttipelejä jos tyyli ei miellytä.
Eivät miehet ole ainoita, joilla on asiaa.
Tänä vuonna sitä sattuu olemaan myös naisilla, ja paljon.
Kaikki trollailu tympii minua.
Sanokaa asianne, mutta ei mitään v.tun feminismiä palstalle.
Sanothan sinäkin asiasi, ei tämä siitä poikkea :)
Pahaa pelkään että se naisten asia on tylsistyttävän pitkiä jaarituksia joissa jankataan samoja asioita läpi vuoden.
Ätmien viiden sanan jankkauksetkin ovat viihdyttävämpiä.
Odota ja näet.
Eipä tänne teitä homeisia sovinistejakaan kaipailla.
Terv. feministi
Sulla on viihdyttävä tapasi ilmaista asiasi, mutta pelkään että naisasialiike tulee tyrehdyttämään keskustelun tylsällä jankkauksella.
Eikä mitä. Välillä heitämme housut pois.
Jos vauhtia ja tuoreita näkökulmia löytyy, niin sitten tämä voi olla edistysaskkel. Pelkään silti keskustelun kuolemista.
Ei tee vaikutusta.
Tervetuloa todellisuuteen, eikös niin.
Tv: jankkaava wanhaämmä
Kyllähän sinun pitäisi minut tietää. Vielä kyselet.
Mutta tuntumaa tekee.
Sinut minä tiedän, mutta äänestänkö puoluetta jossa on vain yksi pönttis?
Mikäli edessä on taas sama jankkaus josta olen kritisoinut "palstaromantikkoja", niin palsta on tuhon oma. Silloin me houkuttelemme supearätmin palaamaan palstalle.
Jos se tulee (Super-atm), kysyn vastavuoroisesti Äkkijyrkkää.
Heheh, et taida olla minua tuoreempi palstalla.
Jos tulee äkkijyrkkää, niin vastaamme tykistöllä.
Odotan sitä tuntumaa.
Tuoreempi? Minä olen tuoreempi ja suora ku marketin tuorekurkku.
Vain keskusteluissa voin käyristyä vähän. Pitää olla jyrkkää, että on mahdollisuus loivaan. Joskus.
Phahhah :D
Oletko linjannut tavoitteenne vai öyhötätkö vain?
Jokainen nainen tietää.
p.s. mitä on "öyhöttää". Kovin miehinen termi.
Me sirkutamme asian takaraivoon asti.
"Palatsivallankumous" tekeillä eikä teillä ole mitään tavoitteita?
Kutsun tuota silkaksi vallanhimoksi ilman tarkoitustakaan muuttaa mitään paremmaksi. Se on öyhöttämistä.
Voi siinä olla vallanhimoakin, mutta on asiaakin. Tavoitteet on meillä tiedossa rintarauhasia myöten.
Tavoite on vapaa kuuluva ääni, omana itsenään.
Olet sentään rehellisempi kuin keskiverto kansankiihottaja. Ehkäpä tästä kehkeytyy jotakin kiinnostavaa. Ei kuitenkaan mitään jankkausta...please...
Onko tiedossa siis palstanaisten pymppykuvia? Jos on niin sehän on kyllä kieltämättä tehokas keino viedä viestiään perille.
Sulla on kantava ääni.
Meillä on elkeemme. Minusta on reilua ilmoittaa tämä heti tässä vuoden alussa.
Kah, Harmiskin!
Sana kiertää. Naisilla on tänä vuonna vapaa sielu.
Kyllä se Pielisen yli kantaa.
Sanon sitten tässä suoraan, että minäkin tulen solmimaan strategisen liittolaissuhteen jos homma menee rumaksi.
Mitään kilttiä ja kunnollista en kelpuuta liittolaiseksi sotaan.
Eipä ole vaikeaa arvata sitä toista nikkiäsi :D
Kuulehan sie. Rokka sanoi asemasota vaiheessa Lammiolle näin: "Luulet sie (sensuroitu tuhma sana), että mie rupian pyöreitä kivilöitä siun polkujeis varrelle asettelemaan".
Myö männään palstan yli, että heilahtaa!
Häät uhkailoo mitä uhkailoo, hää käyp jo sottaa vaik myö vasta pakataan :D
Voit veikkailla mitä haluat, mutta itseni kanssa kirjoittelu ei lisäisi "tulivoimaa".
Liittolaissuhde tulee eteen vain jos tarvitsen lisää tulivoimaa.
Sulla on hyvä asenne. Voittoni on merkityksellisempi kun se ei tule ilmaiseksi.
Kuule. Tarkoittaa sitä vanhaa Rooman valtakunnan veto-oikeutta...
Mutta se ei olisi reilu sota se. Se olisi häneltä luusereiden sota.
En haluaisi nähdä häntä alenemassa kurjalaisen tasolle vaan taistelevan miehenä!
Mutta mie tulenkii kannaksen takaa.
Veto-oikeus tietää munattomuutta.
En usko, että hän haluaa sitä. Me olemme avoimella peltoaukealla, vain närreen taakse saa piiloutua.
Sodassa etenen tarvittaessa kannaksen yli.
Sodassa kaikki on sallittua.
No mää sie sinne, miehän tulinnii jo sieltä. Nostan kättä ku ohitettaan.
Sanoin "tarvittaessa".
Sinä käyt sitten jo modernia kemiallista digitaalisotaa. Vippaskonsti kansan kielessä.
Miun rykmentti menee rehellistä Kannaksen aikasta.
Vain siten saavutetaan kunniallinen päätös ja arvostus ihmisten mielissä.
Saatan ottaa myös sotasaaliita.
Et kai heiluta jo valkoista lippua antautumisen merkiksi?
Ryhtiä!
Saatat jäädä itse sotasaaliiksi.
En tietenkään. Ilmoitin vaan vastapuolen kenulle, että olen allerginen kemiallisille tärpäteille.
Haluan, että pysyt miehenä. Mies naista vastaan, ei vilunkia.
Noh noh.
Sodassa on merkitystä vain voitolla. Ei muulla.
Eihän sitä kukaan toivoisi, mutta semmoinen riski sodassa tosiaan on.
Mutta sotaa ei voi käydä yksin.
Alat näköjään heti kieroilemaan.
Ehdotatko sotaa jossa ei otettaisi vankeja ja pyrittäisi murskaavaan voittoon vaan kävisimme rajoitettua sotaa jossa huolehtisimme samalla vastustajan taistelukunnosta?
Kuulostaa enemmän parisuhteelta.
Noh onhan sodalla nyt eroa siihen pelaako hedelmäpeliä esson baarissa vai onko rämeessä mahalteen. Sitä voipi tehä yksinkin, mutta mitenpäs ilman vastapuolta sodit?
Nih. Ymmärsitkö, mies?
Ei nainen yksin rettelöi.
Diplomaattinen koskemattomuus.
Hyvä neiti Pönttöuuni!
Huomaan että olet todellakin tosissasi käynnistämässä sotaa (jonka motiivina on ilmoituksesi mukaan vain vallanhimo (ehkä) äänen kantavuus). Sinällään en ole yllättynyt, vallanhimo on ennenkin ollut sotien perimmäisiä syitä.
Minä en hae sotaa, mutta olen valmis vastaamaan vihollisuuksiin jos itsekin kohtaan sellaisia. Olen valmis laittamaan kovan kovaa vastaan, mutta lupaan kohdella sinua sotavankina noudattaen kaikkia kansainvälisiä sopimuksia joissa määritellään sotavankien inhimillisestä kohtelusta. Lisäksi, yhteistyökykyä osoittavalla käytökselläsi voit saavuttaa itsellesi sotavankeusajaksesi vallan kelvolliset ja tyydyttävät elinolosuhteet, jopa rauhanajan mittapuunkin mukaan arvioituna.
Vuoden ensimmäiseksi palstailupäiväksi tämä oli yllättävän tapahtumarikas päivä, ja yllätyksekseni huomasin hetkittäin jopa nauttivan palstailuseurastasi vallankumouksellisista tavoitteistasi huolimatta. Olet kelpo komentaja vihollisjoukoille ja erittäin mieluisa vastustaja.
Pahoittelen sitä kun joudun nyt pimentämään viestintäyhteydet omalta osaltani, mutta sehän ei tarkoita että pakenisin sotaa. Toivotan hauskaa illanjatkoa rintamalinjojen sinne puolelle.
Vain sinun unelmissasi.
Samoin naisten asemaa parannetaan globaalisesti:
https://www.yk.fi//node/479 kohta 5
Loppuvuodesta palstan ovat enemmistönä vallanneet naiset ja heidän ajatusmaailmansa.
Johdan joukkoja edestä urhoollisena.
Vähän kyllä epäilen tuota mutta jos valtaajat ovat K & K -naisia eivätkä mitänä feministejä annan täyden tukeni toiminnalle.
Totta kai K&K-rykmentti. Pullaa repussa ja lämmintä keittoa pakissa.
Ie tlä olen aisia.
Ai niin... *kuopsuttaa muniaan*
Pitääkö täällä sanoa näin? Pitäisikö minunkin opetella tuota? *kuops*
Joo. Munat hikoo :)
Ok. Yritän uudestaan. Ensimmäisellä en osannut. *kuops*
sen tähenkö sitä tehdään...
Luulisin niin. Ja jos on jo hukannut selkärankansa, täytyy pitää huoli ettei munatkin pääse hukkumaan.. tarkistus koitto :)
Löysit oikiat lainit : )
Siis luin ensin, että tänä vuonna ätmit tulevat tekemään palstavallankumouksen. Mikä lie akuutti karsastuskohtaus :D
Mutta eipä siinä, otetaan me naiset vaikka pieni kisa ätminkäisten kanssa... olettaen että vallankumous voidaan toteuttaa sotimatta ;)
Naisilla on aina keinonsa, pehmeydelläkin voi toteuttaa ; )
Toki. Mä olen niiiiin kiltti, pehmeä ja kunnollinen... :)
No hyvä nyt kuitenkin, että olet paikalla ja kuulemassa uudet tuulet : )
Näemme vuoden mittaan repertuaarin keinoista. :)
Naisjaosto vahvistuu. Röyhistäkäämme rintaamme.
Mie laitan teät tyrmään..
Joudutta olemaan nakuna niinkuin pikku joulukinkut.. :D
Kah! Lapin ukko!
Lupaat vaan....
Jos ei ole verkkosukkia, ei olla kinkkuja.
Hys hiljaa ny... onhan meillä! :D
Nyt on tosi kyseessä..
Heti kun saahan sut ovesta sisään niin vaatteet pois ja tyrmään kypsymään.
Toivottavasti ei ole kovin kalliit..
Leukulla vetäsen kannikat esiin että saa maistiaisia. :D
Saanen huomauttaa ettei nyt ole kysymys poroerotuksesta. Kenenkään pymppyyn ei kosketa eikä polttomerkitä eikä loveta.
Vallankumoukselliset on vapaata riistaa..
Elä tyttö luule että sie selviät kapinasta pelkästään silmiä räpyttelemällä ja itkemällä.. :D
Viva la palstanaiset! 😃💪
Mulle sopii hyvin, voin sit välillä tulla kyselemään mikä on tilanne.
Mikäs tilanne on nyt tällähetkellä?
Pönttis ja wämmä kerää porukkaa? Montako jo kasassa? Mikä strategia? 🤔
Lasketaanko meidän kaikki sivunikit kans mukaan, mitä luulet ;D
Jaosto on vielä vähän hajallaan.
Kunhan heräilevät.
Kaikki kelpaa... kirjataan ylös!
Mites wämmän uus vuos on alkanut? Vieläkö vejät suklaapaloja kaksin käsin? 😋
Joo, sun pitää sinkoilla pitkin palstaa ja koota rivit!
Torvi kouraan ja herätystöttörööt päälle! 😃🎺🎷
Oikaisen juuri uniformua.
Tarvittaessa asiasta ilmoitetaan kovalla äänellä mikäli rykmentti ei ole ruodussa.
Joo. Kova kuri pitää olla, että pysyy oikeanlainen särmyys palstanaisissa. Toi wämmä ja wuppis voi kyllä olla aikamoisia kurittomia kakaroita välillä...😝
He ovat jaoston tykkiosasto. Vahvin osuus.
Kertapamauksella asia selviää.
Jee... mulla on loistava osumatarkkuus :D
Suklaaneliöt loppus :(
Täytyy alkaa laskemaan noita tuki- ja rinnakkaisnikkejä, oi-voi... menee loppuilta...
Joo. Etujoukot! 😝💪
Mulla on jo niille tää oma aselakimerkkikin.
🐒💨
😂
No ootpa lähtenyt soitellen sotaan!!!
Käy nyt lähikaupasta fazerinoja ensihätään!
Enhän mie nyt ihan tuota "pamausta" tarkoittanut.
Olen syönyt lähikaupan jo tyhjäksi niistä, kerroin kriisistä jo ennen joulua! Tänään hain Dumle snackseja pahimpiin vieroitusoireisiin. Mut hei eipä haittaa, suuntaan huomioni toisaalle ja..
🐒💣
Hähää! :D
No-no.. oikein valmisteltuna tuo käy taistelukaasusta! :D
No nämä hurjat tottelee tuota merkkiä. Mä oon kouluttanut ne sellaisen merkin alla. Kokeile!
Nostavat kuule oikean kätensä eteen ja kiljaisevat ”heil, vtun apinat!”. 😀👌Se on aselajin tunnuksia.... vähän alkuun hämääviä. 😏
Teihin kyllä voi luottaa!!!
Muistaa vaan pitää hiilaritasot katossa, niin johan tapahtuu! 🤪💪
Voi hyvänen aika. Pieruapinan laatta kauluksessako mie rykmenttiä johtasin.
Missä joukoissa sinä nyt seisot?
(pyörittää punaista pehkoaan)
Olen huomannut, että vain yksi täräys tarvitaan. Se on näinä päivinä hyve.
Juuh.. kun sihtaa kerran huolella se on siinä, naps!
Täytynee jättää vahtivuoro Wuulle. Pieni emännöitihomma K&K:na, ny ei ehdi enää.. :)
Kiitos illasta. Muistuttele Wuhwelia jos näet :)
Minä taas olen ajatellut perustavani uuden yrityksen
Oy palstanaisten isku ja yritys ab
Se on hyvä, että meillä on vuoden alkuun selvät suunnitelmat ja tavoitteet.
Asioiden pitää uudistua.
voitko listata ne asiat joiden tulisi muuttua?
jotta voimme pähkäillä etukäteen
En listaa, vaan näytämme. Läsnäolo tulee aistia.
Valitettavasti jo heti ensimmäisenä päivänä näkee mitä on tulossa, pöntön ja palstamäen keskinäistä lässytystä.
Höpötiköpöti.
Naiset ovat yhtenäisenä rintamana paikalla.
Vuos 2019 muuttaa kaiken.
Suurimmat "vallankumouksensa" naiset ovat tehneet pihtaamalla miehiltään mutta mitenkäs se onnistuu jollei miehet saa muutenkaan?
Elä minulta kysele. En ole tuommosta kokkeillu.
Tämä ei liity siihen.
Tämä on mielipide-asia.