Mihin kuntosaleja tarvitaan?

Kklis

Ei niitä ennenkään ollut ja ihmiset olivat kunnossa. Olen myös monta kuntoilijan sairaslomaa tehnyt ylitöinä kun ovat revähdyttäneet itsensä salilla.

31

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rohkeuttaaloittaja

      Aloittaja voisi heti alkuun listata kaikki muutkin asiat, joita hän ei uskalla tai kehtaa kokeilla, tai asiat, joista hän ei ole kiinnostunut. Ehkäpä hän voisi harrastuksen vuoksi vähätellä jalkakyykkyä tai penkkipunnerrusta? Tai vaikkapa postimerkkien keräilyä tai viulunsoittoa, uinnista puhumattakaan?

    • velttoilija

      kuntosaleja tarvitaan että ns."kynis" voi kasvattaa isot kunnioitusta herättävät baarilihakset. Naiset käy kuntosaleilla että voivat kasvattaa ison takapuolen.

    • Jalmarri

      Noh, kuntoiluun.
      Nykyään, kun elinikäkin on pitempi, fyysinen rieuhtominen ei enään kuulu työelämään niin tervettä ja monipuolista kuntoilua voi harrastaa kuntosalilla.
      Ei ne tukkisavotat ole edes niin raskaita mitä porukka väittää. Äijät istu nuotiolla sätkä huulessa parantamassa maailmaa vähintään puolet työpäivästä. Ja iltasella sitten pullo alkoi kiertää. Jutut olikin jotain ihan muuta.
      Muutenkin ne entisaikojen työsuoritteet olivat ihan täyttä paskaa.

      • räkänokat

        Sinä nulikka et siitä mitään tiedä. Menehän taas peilin eteen pullistelemaan. Metsätöistä v..uakaan et ymmärä ja tuskin saat isoa puutakaan kaadettua. Nykynulikka.


      • Jalmarri

        Ottaako vaarilla koville kuulla totuus.
        Ne teidän ikäisten työ tarinat on parin kaverin aikaansaannosta.
        Te muut olette pelkkiä suusoittajia ketkä istuitte sätkä huulessa nuotiolla ryyppäämässä.
        Voit jatkaa runkkaamista niille klapipinoille.


    • veeäm43

      Miksi hiivatissa niiden "ennen" ihmisten keskimääräinen elinikä oli nykyistä lyhyempi?
      Toki kesi-iän nousu ei ole kuntosalien ansiota mutta on kuitenkin osana ihmisten kiinnostusta fyysistä kuntoaan ja terveyttään kohtaan.

      Olen nyt käynyt 15 vuotta eräällä kaupallisella puntti- / kuntosalilla. Vain muutama kaveri käy siellä tosimielessä bodaamassa. Suurin osa kävijöistä käyn hoitamassa lihaskuntoaan ja osa "bodaamassa".
      Ohjatut liikuntaryhmät ovat oma lukunsa ja sellaisina täyttävät useampiakin tarpeita.

      Minun mielestäni tarpeettoman penkin äheltäjistä osa särkee jossakin vaiheessa olkapäänsä mutta onnistuu se muutenkin mutta eipä juuri kuntosalivempeleillä oikein tehtynä.

      Monet aikasemmat työt olivat raskaita ja kuluttavia joita ei kannata väheksyä. Niissä ei ollut kyse kunnosta vaan toimeentulosta. Suo-ojan kaivaminen käsipelissä, kuormurin hiekkakuorman mättäminen kourulapioilla jne. oli kaukana kuntoilusta ja yhdessä yksipuolisen ravinnon kanssa, tekivät ukoista lopun aikaisin. Joo! Joo! Olihan niitä poikkeuksellisen pitkäikäisiäkin mutta vähemmän.

      Minun terveydelleni sali on välttämättön. Terveydellisesti samaan tulokseen pääsisi muutenkin mutta mikään muu kuntoilumuoto ei huvita.

    • olenkokeillut

      Suurin osa kuntosalilla kävijöistä ei pystyisi kaivamaan lapiolla ojaa puoltakaan päivää.
      Ei tietysti tarvitsekaan, mutta se on oikeasti kovaa hommaa.

      • Kerrohan

        Mistä tiedät? Siitäkö, että sinua ei kiinnosta kuntosaliharjoittelu? Toki ymmärrän, että joillain ikäluokkasi edustajilla on tarve vähätellä muita ja kehua itseään, ettekä te tuolle hassulle ominaisuudelle mitään voi. Henkilökohtaisesti voin sinulle sanoa olleeni oikeissa lapiohommissa ja hyvin jaksoin. Harrastan kuntosalia. Kerro toki perusteet tuolle väitteellesi, että "suurin osa...". Mielenkiinnolla luen vastauksesi.


      • veeäm43
        Kerrohan kirjoitti:

        Mistä tiedät? Siitäkö, että sinua ei kiinnosta kuntosaliharjoittelu? Toki ymmärrän, että joillain ikäluokkasi edustajilla on tarve vähätellä muita ja kehua itseään, ettekä te tuolle hassulle ominaisuudelle mitään voi. Henkilökohtaisesti voin sinulle sanoa olleeni oikeissa lapiohommissa ja hyvin jaksoin. Harrastan kuntosalia. Kerro toki perusteet tuolle väitteellesi, että "suurin osa...". Mielenkiinnolla luen vastauksesi.

        On vertailu- ja kokemuspohjaa melkoisen monipuolisista "lapiohommista" ja aivan oikeista lapiohommista aloitettuna jo alaikäisenä koska ei ollut lakia nuoren työvoiman suojelusta ikä nostamisen painorajoituksia.
        Vain eräs työpaikka mainitaksini niin olin 17v ikäisenä EG:n tiilitehtaalla 3-vuorotyössä latomassa urakalla polttamattomia tiiliä uunivaunuihin. Rukkaset kuluivat puhki sekä kämmen, että selkäpuolelta viikossa.

        On vertailupohjaa vanhanaikaiselta punttisalilta ja nyt viimeiset 15 vuotta kaupalliselta kuntoslilta jossa on myös "kilinapuoli".
        Olen ylempänä maininnut, että kuntosali on minulle välttämätön , paitsi kuntoni, niin siihen oleellisesti liittyvän terveyteni vuoksi.
        Kun ikä alkaa rajoittamaan fyysisiä ominaisuuksia niin laitteiden merkitys kasvaa.
        Lihaskuntoilun aloituspaikkana kuntosali on ylivoimaisen hyvä kohde.

        Eräs asia joka minua riipoo on se, että monikin hehkuttaa "arkiliikunnan" korvaavan kaiken muun treenin! Potaskaa! Ok:n pihatyöt kesällä ja tavella on liikuntatarpeeseen nähden kuin itikan liri Itämeressä. Asuin myös ok:ssa 26 vuotta ja harrastin myös tonttiviljelyä.
        Satunnaiset kivenkäännöt kesämökillä, kalpien sahaus käsin ja halkiminen yms. ovat liikunnan kannalta mitättömän vähäisiä.
        Sanokoot mitä tahansa!


      • veeäm43
        veeäm43 kirjoitti:

        On vertailu- ja kokemuspohjaa melkoisen monipuolisista "lapiohommista" ja aivan oikeista lapiohommista aloitettuna jo alaikäisenä koska ei ollut lakia nuoren työvoiman suojelusta ikä nostamisen painorajoituksia.
        Vain eräs työpaikka mainitaksini niin olin 17v ikäisenä EG:n tiilitehtaalla 3-vuorotyössä latomassa urakalla polttamattomia tiiliä uunivaunuihin. Rukkaset kuluivat puhki sekä kämmen, että selkäpuolelta viikossa.

        On vertailupohjaa vanhanaikaiselta punttisalilta ja nyt viimeiset 15 vuotta kaupalliselta kuntoslilta jossa on myös "kilinapuoli".
        Olen ylempänä maininnut, että kuntosali on minulle välttämätön , paitsi kuntoni, niin siihen oleellisesti liittyvän terveyteni vuoksi.
        Kun ikä alkaa rajoittamaan fyysisiä ominaisuuksia niin laitteiden merkitys kasvaa.
        Lihaskuntoilun aloituspaikkana kuntosali on ylivoimaisen hyvä kohde.

        Eräs asia joka minua riipoo on se, että monikin hehkuttaa "arkiliikunnan" korvaavan kaiken muun treenin! Potaskaa! Ok:n pihatyöt kesällä ja tavella on liikuntatarpeeseen nähden kuin itikan liri Itämeressä. Asuin myös ok:ssa 26 vuotta ja harrastin myös tonttiviljelyä.
        Satunnaiset kivenkäännöt kesämökillä, kalpien sahaus käsin ja halkiminen yms. ovat liikunnan kannalta mitättömän vähäisiä.
        Sanokoot mitä tahansa!

        Ps. Huomenna on ikärillä mave tai tangon hack päivä.


      • liikkukaajotenkin
        Kerrohan kirjoitti:

        Mistä tiedät? Siitäkö, että sinua ei kiinnosta kuntosaliharjoittelu? Toki ymmärrän, että joillain ikäluokkasi edustajilla on tarve vähätellä muita ja kehua itseään, ettekä te tuolle hassulle ominaisuudelle mitään voi. Henkilökohtaisesti voin sinulle sanoa olleeni oikeissa lapiohommissa ja hyvin jaksoin. Harrastan kuntosalia. Kerro toki perusteet tuolle väitteellesi, että "suurin osa...". Mielenkiinnolla luen vastauksesi.

        On tullut nähtyä nykyhemmojen kuntopuoli.
        Se on niin, että mitä enemmän kuntosaleja sitä huonommassa kunnossa kansa on. Jenkeissä on todella paljon kuntosaleja, me mennään perässä. Tyypit ajaa autolla salille kavelemään moottoriportaissa, siitä se johtuu.


      • Arkiliikunta

        Huomasin erään saapuvan kuntosalille sähköfillarillaan. Jos on kunnossa niin normaalissa polkupyöräilyssä ilman sähköavustusta ei kyllä tule hiki eikä rasitu ja sellainen kevyt liikunta tukee hyvin varsinaista kuntoilua.


      • perkelemies

        Pystytkö sinä itse kaivamaan lapiolla ojaa puolipäivää. Millaisella intensiteetillä teet tuollaista höpöhöpö juttua eli riittääkö lapioon nojailu puuskutellen ja kerran kolmessa minuutissa pikkasen pistolapion kärjellä hiesumaata nostaen montun pohjalta ojan reunalle nostaen lapiohommiksi. Puolentunnin jälkeen tarvitset sitten kymmenenminuutin tupakkatauon. No, äkkiäkös se puolipäivää tuommoisessa kolhoosityössä sujahtaa.

        Tämän puolenpäivän työurotyön jälkeen voi sitten lähteä syömään läskisoosia, joka on tosimiehen ruokaa. Puheet läskisoosin syömisen aikana pitää sitten olla kerskumista raa-asta työnteosta eli lapionvarteen nojaamisesta. Tämän jälkeen aloitetaan ansaittu ruokalepo jonka päättyessä työpäivä onkin sitten lusittu ja lähdetään kotio nukkumaan. On tuo lapiohomma vaan sen verran raakaa tosimiesten hommaa jota vähänkään apinaa älykkäämpi mies ei suostu tekemään.


      • Anonyymi
        liikkukaajotenkin kirjoitti:

        On tullut nähtyä nykyhemmojen kuntopuoli.
        Se on niin, että mitä enemmän kuntosaleja sitä huonommassa kunnossa kansa on. Jenkeissä on todella paljon kuntosaleja, me mennään perässä. Tyypit ajaa autolla salille kavelemään moottoriportaissa, siitä se johtuu.

        Ahaa. Eli asia on siis fakta, koska sinä sanot, että "Se on niin.." No sittenhän asiasta on turha keskustella.


    • Urbanisoituminen

      Nykyajan töistä ei saa liikuntaa paljoakaan. Toimistossa istutaan päätteen vieressä. Fyysiset työt hoidetaan koneilla duunariammateissakin, Armeijakin muuttuu virtuaalipeleiksi. Ihmiset ovat nykyänsä kaupunkilaisia. Lähin kuntoilupaikka löytyy siksi kuntosalilta. Toki kotonakin voi jumpata välillä. Arkiliikunta on kaukana mitä se oli joskus muinoin. Ei ole edes mahdollisuuksia siihen.

    • TÄTÄSEOIKEASTION

      AIVAN!!!! JUST NÄIN!! senkin ajan minkä treenaat salilla - voisit olla LESTADIOLAISYRITTÄJIEN RÄÄKÄTTÄVÄNÄ työllä!!! nämä helvetin TYÖNJUMALOIJAT ovat ärsyttävintä porukkaa mitä IKINÄ TUNNEN!!!! mene lähinpään RauhanYhdistykseen ja kysy jumalauta niitä TÖITÄ!!!!! sitten saat RAATAA 15-tuntia ja sen jälkeen TALKOOTÖIHIN RAUHANYHDISTYKSELLE!!!!!

      • Jalmarri

        Juuri näin.
        Yksi tapa hallita ihmismassoja on maksaa paskaa palkkaa ja teettää pitkää päivää.
        Ei ole aika kritisoida:jumalaa, hallitusta, yhteiskuntaa.
        Kaikki aika menee työhön ja pennin venytykseen.
        Muutenkin nämä fyysisen työn supersankarit aina, siis ihan aina, liiottelevat rankasti työsuoritteitaan.


      • roletaari

        Yksi kokemus. Minulla oli yksi parin viikon työkeikka lesta-alueelle mutta firman nimeä en mainitse.
        Yritys valmisti sarjoissa tiettyjä elementtejä.

        Duunareilla oli käsittämätön työmoraali. Jätkät eivät edes pitäneet täysimittaisia ruoka- ja kahvitaukoja vaan singahtivat reilussa etuajassa jatkamaan hommia.
        Eihän joku 5 - 10 minuuttia ruokapaussin lyhentämisessä ja muutama minuutti kahvitauoissa mekitse paljoakaan mutta merkillista alistuneisuutta ja nöyryyttä se osoittaa.
        Töissä oli kaksi ei lestaa jotka huomasivat hämmästelyni. Kaverit kertoivat olevansa ainoat "vääräuskoiset" ja heidän oli mukauduttava paikalliseen "kulttuuriin".

        Tuotannossa jäi yleisesti käyttökelpoista leikkuuhukkaa. Kysyin, että millä periaatteella henkilökunta saa sitä. Kuvittelin jonkin muodollisen korvauksen.
        Lestaatti omistaja oli määrittänyt jätteen hinnan siihen tasoon, ettei kilpailua juuri ollut.

        Lestaatin rikkaus on ulkoinen merkki hurskaudesta. Uskova rikastuu herran armosta. Mitä rikkaampi niin sitä hurskaampi.


      • Jalmarri

        Kokemuksesi vahvistaa tämän uskonnolla rikastumisen.
        Pienessä mittakaavassa tapahtuu samaa kuin maailmanlaajuisessa.
        Eli pieni vähemmistö rikastuu ja saa valtaa kun suuri enemmistö raataa puoli-ilmaiseksi pitkää päivää.
        Uskonnolla ruoskitaan ja painostetaan aina vain kovempiin työsuorituksiin. Myös yhteisön paine on kova jolloin "tulos tai ulos" vie työpaikan, ystävät ja saa yhteisön halveksunnan.


    • Toimiimulla

      Itse olen raksalla töissä ja siihen päälle puntti treeni on ihan toimiva ratkaisu...
      Työ vaatii kestävyyttä ja salilla taas keskityn voimaan ja lihashuoltoon.

    • Kuntosalivaari

      Käyn kuntosalilla ylläpitääkseni lihaskuntoa, teen siellä reilusti myös aerobista liikuntaa. Tässä iässä (64 v) ei ole muita tavoitteita kuin pitää itsensä siinä kunnossa, että rollaattoria tarvitsisi mahdollisimman myöhään. Revähtymiä ei ole ollut koskaan, ei nuorempanakaan.

    • rocky

      Käykö teistä kukaan eri lääkäreissä?

      Olen yli 40:nen mies ja käynyt erinlaisilla lääkäreillä,heillä jokaisella on ollut vastenmielinen sanoma tai heistä kukaan ei kannata kuntosaleja,ei moni uskoisi mutta lääkäri piireissä näitä ei kannusteta,toisin kun muita liikunta muotoja.

      Minua on kerran jopa kehoitettu välttämään niitä,ja yksi syy voi olla se että he näkevät laajemmin ja laajemman kirjon ihmisiä jotka varmaan rikkovat itseään ja kunto ei todellisuudessa kasva sielä pelkällä yksipuolisella punttarilla.

      Varmaan se kävelykin olisi parempi juttu,mutta sillä ei saa palamaan rasvoja tietyistä kohdista pois.

      Erään kerran kävi niin että ensihoitajat oikein kielsivät käymästä kertoen etten ole enään kaksikymppinen,ylikunnosta puhuivat,mutta kuka sen tietää kun ei ole ammattiurheilija.

      Tuossa meni tovi ennen kuin kykeni nostamaan mitään painoja,yli vuosi meni että jaksoi jotain tehdä.

      Se on niin henkilökohtaista miten roppa reakoi,yhtä sääntöä ei ole olemassakaan.

      Olen nyt harrastanut sitä että loistan poissaolollani säännöllisesti,eli pidän pitkiä pausseja useamman kuukauden lepoja ropalle,eli ei käydä ollenkaan kuntosaleilla.

      Kuntosaleillahan on ongelmana nuo sitoutumiset josta asikasta maksatetaan turhan takia,esim:käyt vaikka kaksi kuukautta ja haluat pitää paussin niin ei onnistu,vaan on maksettava vielä kuukausi eteenpäin useimissa saleissa,ja kun ne ei ole halpoja,sitten pitää maksaa uudestaan avaimesta jokin summa.

      Pitäisi olla sellainen missä saa kuukausi kerrallaan eikä sitoutumispakkoa ole,vanhemmiten voi tulla aikoja ettei se roppa anna tehdä enään,kuukausi menee hyvin ja toinen ja kolmas mutta neljäntenä se voikin tehdä täys stopin,ja mikään ei kulje minnekkään.

      Kerron vain siis omasta puolestani koska en ole huippu urheilija tietenkään tässä iässä.

      Kuusi kertaa treenit kuntosalilla on minulta historiaa,siihen en puhtaana miehenä enään taivu ja tämä iässä 46v ,kolmekin riittäs mutta monesti se menee siihen neljään kertaan viikossa.

      Siispä on vain kuunneltava asiantuntijoita ja roppaansa ettei se mene toista kertaa sellaiseen kuntoon ettei edes tv:tä voi seurata,voimat häviää täysin jo pelkkään lukemiseen,eli siinä mielessä pitäkää mielessä ettei ylirasitusta pääse tapahtumaan vaan on älyttävä ajoissa lopettaa ja pitää pitkiä taukoja.

      • Hyväksi

        Ylikunto on ylirasitustila. Sen tuntee kivusta. Pientä "kasvukipua" kuuluu tosin olla. Käynyt salilla yli 30 vuotta ja kuuskymppisenä juoksen 30 - 40 km viikossa vaihtelevilla vauhdeilla ja lisäksi muutama tunti viikossa punttitreeniä. Ei ole vaivoja.


      • veeäm43

        Olipa tarve mikä tahansa niin menen läheisen klinikan urheilulääkärille.
        Aina on löytynyt ratkaisu ongelmaan ja silloin kun ei ole varsinaista ongelmaa niin ohjeita jatkoon. Vakavin tapaus oli kun ko. lekuri tunnisti peräsuolen syöpäni muun tarkastuksen yhteydssä.

        Kyseinen lekuri on ollut muutamissa Suomessa järjestetyissä kv. kisoissa kisalekurina.

        Uudelleen heräsin kuntoiluun 60v ikäisenä kymmenien rappiovuosien jälkeen.
        Vedin 5 viikkotreeniä ja 65v vaiheessa samalla viikolla vedetyt keskiviikon kyykyt ja sunnuntain mavet alkoivat olla liikaa palautusta ajatellen.
        Olotilalleni ja terveydelleni ne olivat tärkeitä. Vaikka oma testotasoni oli reilusti viitealueella niin ko. lekuri kirjoitti geelireseptin jonka mukaan olen elänyt lukuun ottamatta syöpäleikkausten aiheuttamia välikuukausia.
        Olen nyt 75v, käyn salilla 6krt/vko ja olen joutunut supistamaan päivätreenien sisältöä ja vaihtamaan keskiviikon kyykyt aerobisiin jumputuksiin.
        Sunnuntaisin joko mave tai tangolla tehty hack kyykky.

        Myös vaimoni vaihtoi tk-lekurien ehdottamat yskänlääkkeet mainitsemani lekurin tutkimuksiin ja labrakokeisiin ja sai astmaan tehoavan lääkityksen.

        Syöpäleikkauksen valmisteluissa ilmeni synnynnäinen vatsavaltimon laajentuma leikkausrajoille. Isäni kuoli 62 vuotisena ko. suonen poksahdukseen.
        Sairaalalekuri varoitti minua ponnisteluista hyväksyen hauiskäännöt pienillä painoilla. Reilu vuosi sitten vedin maasta 200kg mutta aikanaan elikattu polveni ilmoitti ei tykkäävänsä touhusta. On inhottavaa antaa periksi.


    • Gyllä

      Mulla oli veriarvot, voi sanoa kaikki punaisella. Verenpaine oli 170/130.
      Painoa ei ole paljon lähtenyt, mutta lääkityksiä on saanut ruveta vähentelemään roimalla tahdilla. Teen pelkästään aerobisilla laitteilla, koska painojen nostelu ei kiinnosta.

      Salit on elintärkeitä. Sohvalöhöilyn sijaan voi mennä kuntopyörän päälle ja tuijottaa siinä polkiessa samoja asioita tabletista, mitä katselisi sohvalta käsin ja aina välillä piukkapeppuinen fitnessmisu saattaa vahingossa pyllistää aivan naaman edessä,
      sellaista ei voi kotona tapahtua.

      • veeäm43

        Saman suuntaiset kokemukset joista olen, kannustus mielessä laajasti kuvaillut.
        Verenpaineet kuriin ilman lääkitystä. Samoin kolestroli.
        Paino samana mutta vyötärö ohentui.

        Yhdistin lihasvoima- ja aerobisen kuntoilun pitämällä sykkeen koko ajan yli 110:n. Välillä maksimiin mutta harvemmin.

        Minulle sali on tärkeä ympäristö sosiaalisessakin mielessä. Eukon kanssa olemme olleet eläkkeellä 18 vuotta joten 6krt/vko ympäristössä jossa on eri ikäisiä, molempien sukupuolten edustajia, on piristävää kuten myös treenien jälkeiset salikahvion keskustelurupeamat.


    • Käänteisvaikutus

      Eikös työnsä päättävä toimitusulkoministeri mannekiinina vois olla kansaa kuntosaleihin työntävä voima

      • kuntosaliton.sauna

      • Rasvaista

      • Kttu

        Ziisus mikä klippi. Siinä ei rehujen kanssa pelleillä.


    • Anonyymi

      Kuntosali on hyvä harrastus. Aluksi meinasin vähän rikkoa paikkoja, tuli polvet kipeeksi väärin tehdystä kyykystä, onneksi tajusin lopettaa heti ja mennä personal trainerille joka neuvoi oikean tekniikan mun vartalotyypille ja tasolle. Kuntoa tulee kyllä retkeillessäkin kun roudaa isoa reppua ja monen litran vesikanisteria avohakkuualueella kunnon risukossa, mutta kyllä kuntosali on hyvä paikka terveyden edistämiseen. Olisipa Suomessa vaan ulkokuntosaleja joissa olisi raitis ulkoilma, olisi parempi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3379
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe