112 palvelut

112 pavelujen piti parantua keskittämisen ansiosta mutta ne on huonontuneet. Ensin tämä kaudea kuulustelu vaikka sanoo syyn miksi ambulanssi tarvitaan. Osoitetiedoy ei tunnu menevän perille mionien jankauksienkaan jälkeen. Ambulansit sittenkin menevät väärään osoitteeseen. Tiedän taopauksen vaikka selvässä osoitteessa odottiva puolitoista tunti. Kerran soitin ambulanssin määrättyyn paikaan niin siinä jankatessa toinen henkilö soitti paikallisen ambulanssin paikalle 112 jankattiin että jos sattuu joku ambulanssi ajamaan siitä ohi voi hoitaa asia. Kyllä tämä minun viimenenkin tapaus tuli hoidettua kun loin puhelimen kiinni ja hoidin potilaan tärkeimmän asia kuntoo ja soitin uudestaan sain vastauksen että ambulassi on tulossa ja potilas saatiin ensiapuun.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vanhus kirjoitti:

112 pavelujen piti parantua keskittämisen ansiosta mutta ne on huonontuneet. Ensin tämä kaudea kuulustelu vaikka sanoo syyn miksi ambulanssi tarvitaan. Osoitetiedoy ei tunnu menevän perille mionien jankauksienkaan jälkeen. Ambulansit sittenkin menevät väärään osoitteeseen. Tiedän taopauksen vaikka selvässä osoitteessa odottiva puolitoista tunti. Kerran soitin ambulanssin määrättyyn paikaan niin siinä jankatessa toinen henkilö soitti paikallisen ambulanssin paikalle 112 jankattiin että jos sattuu joku ambulanssi ajamaan siitä ohi voi hoitaa asia. Kyllä tämä minun viimenenkin tapaus tuli hoidettua kun loin puhelimen kiinni ja hoidin potilaan tärkeimmän asia kuntoo ja soitin uudestaan sain vastauksen että ambulassi on tulossa ja potilas saatiin ensiapuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu