Anopeista kokemusta omaamattomana annan kuitenkin sellaisen neuvon, että MUISTAKAA AINA JA KAIKISSA TILANTEISSA RAKASTAA ANOPPEJANNE :) :) :) :)
Rakastakaa anoppejanne
Yks sinkkumies
111134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Täältä saat yhden anopin rakastettavaksi ihan koko kokemattomuutesi riemulla. Kerro sitten, jos asiat eivät mene hyvin. Siis jos lähimmäisen rakkaus ei riitä pitämään anopin kieltä kurissa.
Laita osoite, niin lähetän.
Anoppini on vähän käytetty, jaksaa haukkua vielä paljon;=)
Ja anoppi sinne narunpäähän. Pysyyhän asiattomat pois tontilta (jollei häivy asukkaatkin seuraavaksi).
Toisilla on anopin kuljetus boksi auton katolla ja meillä erillinen anopin koppi pihassa. Saa käydä siellä räksyttämässä, kunhan ei asuun jää.
En minä huoli kenenkään anoppia. Anopit kuuluvat teidän parisuhteessa elävien "luontaisetuihin" :)
Teillä perheellisillä ja tai parisuhteessa elävillä on myös muita "elämää rikastuttavia" asioita, joista nauttia.
Sellaisia ovat mm.
-koliikki-itkuun heräily
-paskavaippojen vaihtelu
-auton takapenkkitappelujen rauhoittelu
-miltei elinikäinen asuntovelan maksu
-mustasukkaisuusriidat
-jatkuva kompromissien tekeminen
-yleiset parisuhdeongelmat
Meille ei kyllä valitettavasti käy ihan kaikki noista:
Koliiikki-itkuja ei ole ollut, mutta valvottu on muuten. Ei harmita.
Vaipat oli aikansa, se oli ihan hauskaa aikaa.
Juu, takapenkillä tapellaan nyt tosissaan, kun on murkkuikä. Yritäppä tunkea kolme 150-175 cm pitkää nuorta tavallisen perhefarmarin takapenkille.
Asuntolainaa ei ole, ja autolainakin on miehen harrasteautosta;=)
No, mustasukkaisuus piristää 14 avioliiittovuoden jälkeen, joten se on hyvä asia.
Kompromisseja joutuu aina tekemään, ei harmita enää, kun on mukava mies - vieläkin.
Ja parisuhdeongelmista oppi sen aikanaan, että ei se vaihtamalla muutu.
Itseasiassa jos vakavissani kirjoitan, niin eniten avioliittoamme on rassannut anoppini. Kukaan ei usko, ei edes vilkkaalla mielikuvituksella, mitä yksi ihminen saa aikaan. Joten joskus anopittomuus on todellinen luontaisetu. Kuten siskoni aikanaan sanoi, nai ulkomaalainen ja mieluiten orpo. Siinä on viisautta kerrakseen, en vain tajunnut silloin!
Jotkut eivät todellakaan voi uskoa, että parisuhteen suurimmat kriisit käydään anopin takia! Ikävä kyllä anoppi tulee kaupanpäällisinä, mitä usein varsinkin miesten on vaikea käsittää! Jos jotain hyötyä on anopista ollut, niin ainakin se, että oppii arvostamaan hyvia tai edes jollainlailla normaaleja ihmissuhteita!!!!!!!!!!
Nyt osaa tosiaan arvostaa normaaleja tai edes lähes normaaleja ihmissuhteita.
Jotkut ovat täällä kirjoitelleet anopin antamista lahjoista, ikävä kyllä sen laatuinen v***lu on pienintä, verrattuna siihen mitä olen kuunnellut.
Varsinkin jos tavarat mahtuvat roskikseen, eikä tarvi tilata siirtolavaa.
Mutta sitä osaa suhteuttaa asiat vasta kun näkee enemmän.
Hei sinkkumies,
laitoitpas herkullisen luettelon. Oikein naurattaa, miten saatkin tällaisen perheellisen puolustuskannalle. Kirjoitan sinulle kuitenkin perheellisten elämän hyvistä puolista - kieltämättä kuitenkaan sitä tosiasiaa, että kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa.
Ennen kuin koliikki-itkut alkoivat, elin elämäni parhaimman hetken saadessani oman vauvan syliini. Meidän elämämme pysähtyi siihen ihanaan pieneen nyyttiin, ja sen nyytin ympärillähän se elämä on pyörinyt sen jälkeenkin (kohta 10 vuotta). Toinen nyytti on sittemmin vienyt yhtä lailla sydämen, yöunet, vapaa-ajan ja rahat. Ei haittaa. Mitään maailmassa ei ole sellaista, joihin nuo nyyttimme vaihtaisimme.
Juuri niiden nyyttien puolesta jaksamme pakertaa ja maksaa valtavaa asuntolainaamme. On sitten nyyteillä tilaa temmeltää ja saavat pesämunan kun meistä aika jättää.
Voi, kun ne tappelut käytäisiinkin vain auton takapenkillä. Kyllä niitä riittää kotiinkin asti ja vieläpä sille matkalle autosta kotiovelle. Toisaalta koti hiljenee sitten ihmisten ajoissa, eikä aamuisin ole krapulaa niin kuin ennen muinoin kun sinkkuna biletettiin.
Kompromisseja on siellä missä on ihmisiä. Ei kai sinkkukaan erakko ole?
Mutta tuossa alussa, kun mainitsit anopit, veit kyllä jalat alta. Siihen en keksi mitään. Ja anoppi pystyy pahimmillaan pilaamaan kaiken. En keksi sinkkuelämästä mitään edes lähes yhtä inhaa kuin inhottava anoppi. Vaikka verottaja veisi sinkuilta 95 % tuloista ja vähennykset poistettaisiin kokonaan, ei se ole mitään siihen verrattuna, että on inhottava anoppi. Ja vaikka sinkku olisi vastoin tahtoaan sinkku ja itkisi kaiket illat yksinäisyyttään, ei se ole mitään siihen verrattuna, että miniä itkee silmät päästään anoppinsa vuoksi ja lopulta lähes menettää mielenterveytensäkin.
Paitsi jos onkin kiva anoppi. Mutta sellainen ei nyt osunut arvonnassa kohdalle.
Hauskaa kevään jatkoa niin sinkkumiehelle kuin muillekin palstalle eksyville.
Lista elää, kaikilla on omansa. Minulla ei ole autoa, ei siis myöskään tappeluja takapenkillä. Koliikkia ei kenelläkään, muuten kyllä saatetaan öisin herätä. Kakkavaipat on kivoja, tissiä ravinnokseen nauttivan vauvan etenkin. Sitä tuoksua ei tarpeeksi arvosteta. Elinikänsä saa moni asumisesta maksaa, kuka minnekin maksunsa suorittaa. Elämä on kompromissien tekemistä joka tapauksessa, kyky sellaiseen olisi kovin hyvä, sillä aikuisen elämä on usein arkista, myös tylsyys kuuluu elämään, vaikka sitä näkemystä ei iltapäivälehdestä olekaan helppoa löytää. On vain kolmenlaisia liittoja: vaikeita, hyvin vaikeita ja täysin mahdottomia. Lapset ovat silti elämän parasta antia, minulle ainakin. Ja mitä siihen anoppiin tulee, niin ainakin minulla on aivan asialliset välit omani kanssa, monta sataa kilometriä. Saan sitä paitsi ajoittain nauttia minäkin palaa menneestä, syventyä menneeseen sinkkumiehisyyteen, sen keskeisimpään olemukseen: istua kovassa krapulassa vessassa, ihmetellä mikä se on taas tuo luinen esine kädessäni?
Kova bilettäminen ja krapulat tietysti kuuluvat sinkkuelämään. Minullakin ne kuuluivat nuorempana.
Älä unta näe!
Anopit on paskoja.
Miniällä ei ole pennin vertaa ihmisarvoa.
Oikein ruma, kuivettunut anopin käppyrä. Pahapäinen kun mikä. Niin luihunaamainen että kakkulatkaan eivät meinaa pysyä nokalla. Ihmettelen vaan mitä mieheni isä on sellaisessa nähnyt aikoinaan. Vaatteet hirveitä, itsevirkattuine pitsimyssyineen. On niinkuin joku "maijapoppanen". Naapuritkin katsoo pitkään. Vielä huvittavampaa on kun mieheni veljen morsian näyttää aivan saman näköiseltä anopin kanssa. He tulevatkin tosi hyvin toimeen keskenään, ovat kuin sisaruksia. Minulle se sopii että anoppi on saanut mieleisensä miniän, koska en välitä kummankaan seurasta. He elävät ihan josain toisessa aikakaudessa kuin minä. Ei meillä ole mitään yhteistä. Haluan kehittävien ihmisten seuraa ennemmin.
On se varmaan totta että anopin ja miniän pitää olla samankaltaisia ja jopa näköisiäkin jotta kemiat pelaa heidän välillään.