Olen tässä miettinyt, kun tapasin vanhempiani pyhien aikaan, että millaistahan elämäni olisi ollut ilman omaa isääni. Nimittäin hän on vanhemmistani se, joka minulle poikana on erityisen tärkeä ja jolle olen ensisijaisesti kiitollinen lapsuuteni suhteellisesta turvallisuudesta ja hyvinvoinnista, sillä hän oli se, joka huolehti eniten ja kaikin puolin perheen todellisesta hyvinvoinnista. Äitini lähinnä valittaessa vierellä.
Tällä palstalla on muotia neuvoa eroamaan syystä tai toisesta. Seksin puute, vieraantuminen, riitely, vaimon narsistisuus tms. Aina välillä joku isä toteaa olevansa suhteessaan enää vain lasten takia. He ovat päättäneet sinnitellä, koska he tietävät kuinka tärkeä panos heillä on lapsilleen annettavana. Teille nostan hattua.
Tällä palstalla on muotia neuvoa eroamaan syystä tai toisesta. Seksin puute, vieraantuminen, riitely, vaimon narsistisuus tms. Aina välillä joku isä toteaa olevansa suhteessaan enää vain lasten takia. He ovat päättäneet sinnitellä, koska he tietävät kuinka tärkeä panos heillä on lapsilleen annettavana. Teille nostan hattua.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minäkin sinnittelen vielä kesäkuuhun saakka kunnes lapsemme ylioppilasjuhlat on vietetty. Sen jälkeen jätän lapseni isän, patologisesti valehtelevan ja pettävän aviomieheni.
On varmasti ollut rankkaa, onneksi on kohdaltasi pian ohi.
Minä erosin narsistista onneksi jo kun kuopus oli vauva. Jos olisin jäänyt, ei minulla tai lapsilla kenties olisi mielenterveys enää kunnossa. Enkä voi varma olla, oltaisko edes hengissä.
Ymmärrän pointtisi, että toisinaan erotaan liian herkästi, mutta täytyy muistaa, että välillä ero on ehdottomasti parempi ja turvallisempi vaihtoehto. Kun koko perhe voi huonosti yhden pahasti sairaan takia, on parempi lähteä reippaasti turvaan.
Minulla on jo kohta vuosikymmenen ollut "uusi" puoliso, joka on ollut myös isä käytännössä. <3 Biologisesta isästä aina välillä kuuluu jotakin, kun se hänelle sattuu sopimaan. Yhä edelleen hänen elämänsä on täynnä taisteluita, epävarmuutta, poikkeavaa käytöstä, uhkaa, henkistä väkivaltaa... Missään nimessä en kadu, että sellaisesta ihmisestä erosin.
Hienoa, että annat palautetta lapsen näkökulmasta. Ellei avioliitossa ole sairaalloista mustasukkaisuutta, väkivaltaa tai pähteiden väärinkäyttöä, on aika heppoista erota. Tälla tarkoitan sitä, että kaikki muut ongelmat tai kuvitellut ongelmat ovat ratkaistavissa, mikäli on halua ja mikäli on parisuhdetaitoja.
Erilleen kasvamista tapahtuu aina ja jokaisella parilla, mutta se ei tarkoita eroa, paitsi niillä, jotka haluavat sen toisen kasvavan minun tahtiini ja minun tavallani. Jos näitä sattuu suhteeseen vielä kaksi ja ei ole taitoja vastoinkäymisten käsittelyyn. tuloksena on ero ja lapset kärsivät. Ja ehkä oppivat vielä mallin, jossa etsitään helpoin tie "mukaonneen"
Isäsi on kyllä toiminut karmaisevan väärin vaimoasi kohtaan. Tosiasia on se, että kyllä miehilläkin pitää olla senverta selkärankaa, että jos tietää eron olevan varma niin eroaa heti. Naisten roikottaminen tommosessa tilanteessa on kuvottavaa, sillä kuten täällä palstoillakin miehet yhtenään toitottaa niin naisten markkina-arvo laskee nopeasti iän myötä. Miehillä markkina-arvo säilyy paljon pidempään. Fiksut naiset onkin huomannut, että jos suhteessa tuntuu edes pikkasen huonosti menevän niin kannattaa lähteä ja erota mahdollisimman pian. Kaiken maailman terapiat ym.on turhaa ajanhaaskuuta samalla kun naisen markkina-arvo laskee silmissä sinä aikana. Tosin naisen kantsii kyllä käydä terapiaa, jotta saa omat asiansa järjestykseen, jotta on kykenevämpi uuteen kumppaniin sitoutumaan vielä kun markkina-arvoa on jäljellä muuhunkin kuin seksisuhteisiin.
Olet varmaan hyvin nuori tai hyvin lapsellinen, et ymmärrä sitä millaista on sitoutua perheeseen tai millaista on kantaa vastuu lapsista ja koko perheestä. Ja tosiaan sinun kannattaa jatkaa terapiaa, että saat arvosi järjestykseen.
Voi, voiii mitäpä jos säkin hankkisit vähän huumorintajua ja elämänkokemusta. Ihminen, joka on yhdessä pelkästään lasten vuoksi (moni on) ei todellakaan välttämättä ole sitoutunut perheeseen eli parisuhteeseen eli sen perheen peruselementtiin. Eli lapset on helvetin hyvä tekosyy (tiedän mistä puhun ja osaan myös kritisoida ja arvostella itseäni) jäädä huonoon suhteeseen, eikä se palvele kenenkään etua. Siispä jos on aloituksen kaltainen tilanne, paremman markkina-arvon omaavalla miehellä (oletettavasti yli kaksvitonen pari) niin hän eroa halutessaan varmasti toimii, jotta vaimokin löytää uuden loppuelämän kumppanin ja eron kirpeyttä pienentää tukemalla vaimonsa elämää taloudellisesti ja tietty lastensa elämää samoin, sekä tarjoaa uhrautuvaa lastenhoitoapua ja tukea tulevalle entiselle vaimolleen. Näinhän aaiat hoituisi reilusti ja olisi hyvä ero, toinen toistaan tukien.
Mitä tulee terapia tarpeeseen niin kyllä sekin eron jälkeen ja miksei ihan muutenkin tekisi monelle hyvää, täällä oleville ihan kaikille.
Isien tai äitien ei pidä sinnitellä, vaan elää täysipainoista elämää haluamallaan tavalla.
Omista vanhemmistani kumpikaan ei valittanut, ei ollut koskaan ilkeä. Äidin kanssa riitelin paljonkin (onneksi asuimme omakotitalossa...), mutta äiti oli myös se vanhempi, johon olin kiintynyt enemmän. Lapsena mietinkin, että mikäli vanhempani eroaisivat, asuisin sen jälkeen äitini kanssa. No, vanhempani eivät koskaan eronneet. Nyt äitini on vanha leski, jonka hoitamiseen puolestamme minä ja veljeni keskitymme.