Valvokaa lapsianne

Alle 15V lapsia tulee vanhempien valvoa.

Seuratkaa SOMEn käyttöä.

He eivät ole vielä ymmärtäväisiä ymmärtämään mitä nyky meno on.
Maailma on muuttunut, Se ei ole niin kuin Meidän lapsuudessa.

Tehkää asioiden suhteen muutoksia
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Oulun tapahtumat ovat hyvin järkyttäviä. Vanhemmat, seuratkaa lastenne tekemisiä, se on oikeaa rakkautta, että pidetään huolta. Nyt kun on paljastunut Oulusta noita lasten hyväksikäyttöjä ja taatusti niitä on muuallakin Suomessa. Nuoret hakeutuvat toistensa seuraan ja jopa rakastutaan, se on ihan ok, niin pitääkin olla, mutta aina "vaara vaanii" ja se pitää muistaa.

Äänestä

Nyt on järkevä aloitus ja viesti, tuota olen toitottanut joka paikassa. Ei vastuuta voi siirtää esim. Sipilälle jokaisen jälkikasvusta (kuten tuolla syytellään), kyllä ne ovat vanhemmat siinä tehtävässä ihan itse.

Äänestä
  • "Arvopohjan" tähteet ovat lopulta tulleet sipilän konkurssikypsää hallitusta vastaan ,
    ja vain ongelmat ovat kasvaneet korkoa !

    Äänestä

Kyllä saa valvoa 18 v asti jälkikasvua. Silloinki henkinen kehitys kuin lapsella.

1Äänestä

Valvokaa lapsianne, Lasten teko ei ole vain tekemistä, Se on 18vuotta työtä.

Seuratkaa missä Lapsenne liikkuu. Onko Heidän pakko käydä näiden ei kantasuomalaisten paikoissa ? Miettikää missä pizzerioissa, partureissa jne lapsenne pyörivät. Siellä he luovat kontakteja jne.

Vanhemmilla tässä on vastuu, ei se ole Sipilän vastuu !

Äänestä
  • Mutta kuka ne päästi maahan ? Jos ei olis kutsuttu ja varsinkaan ei hyyssätty millään lailla, kaikki olis jäänyt rikkaaseen Ruotsiin. Maamme on lähes konkassa jo muutenkin.

    Äänestä

  • 'Maamme on lähes konkassa jo muutenkin.' Voitko ystävällisesti perustella JÄRKISYIN.! Toiseksi, oletko vasemmistolainen.? Oletko työelämän veronmaksaja vai juova kotona oleva.. Kannattee miettiä ennenkuin paskaa tänne kirjoittelee..kannattee perehtyä, aloita vaikka laskemalla, kuinka paljon työllisyys on noussut...toiseksi, laske paljonko valtion velkaa on lyhennetty esim v 2018...Ruokaa meillä kaupoissa riittää..
    Mikä sulla on huonosti.?? Onko eläke pienentynyt kaksi euroa...voi Jumala auta
    .kuinka typerää valittamista..

    Äänestä

Eikö nuita oo laumoissa kylällä, väijyvät sielle meän verorahoilla maksetuissa vehkeissä. Sais ajas takasin mamulaan nuot tunkeutujat täältä. Vain perheet voi jäädä.

Äänestä

Nämä jotka vaativat tiukasti kaikkien ulkolaisten poistamista maasta, taitavat olla itse kaapissa ja ovatko joutuneet hyväksikäytön kohteeksi kantasuomalaisille, mutteivat uskalla kertoa siitä. Vai ovatko itse olleet tekemässä sitä samaa toisille ?

Täytyyhän Suomessa pystyä elämään muutkin kuin persut

Äänestä
  • Jo järkikin sen sanoo että niitä persuja olisi hyvä saada entistä enemmän lisää !

    Äänestä

Lounaalla vaan hakekaa pizzaa näiden halvoista paikoista, menkää näiden halpoihin partureihin, pesettäkää autot näillä.
Saavat näillä rahoilla pysyä Suomessa.

illalla lapset saavatkin sitten patukkaa ilman lupaa :(

Miettikää miten rahoitatte tämän touhun ! Oikeasti !

1Äänestä

Tässä+oli+hyvä+aloitus,+kunnes+taas+höntit+alkaa+inistä+maahanmuutosta.++Tässä+oli+aiheena+lasten+kasvatus,+ei+maahanmuutto.++Se+ei+pedifiilien+toiminta+lopu+johonkin+"mamuun",+tuossa+oli+Oulun+poliisi+eilen+jossain+uutisissa,+hän+sanoi+heillä+olevan+yli+sata+lapsiin+kohdistuvaa+ahdistelua+tutkinnassa,+niistä+näitä+ulkolaisia+oli+jotain+25%,+joten+kyllä+lapsiin+kohdistuva+uhka+on+paljon+muutakin+kuin+maahanmuuttoa.Sikäli+hyvä,+jos+niitten+takia+asia+nousee+esiin,+eli+tuo+somen+käyttö+lasten+houkuttelemiseksi.++Monille+meille+lapsien+vanhemmille+tuo+some+on+kuitenkin+aika+vieras+paikka.+Ei+ole+ollut+tietoa+sen+kääntöpuolista.+Myös+se,+että+kouluissa+herätään+antamaan+lapsille+oppia+somen+vaaroista,+ja+kuinka+käyttäytyä+noissa+houkuttelu+tapauksissa,+on+erittäin+tärkeää.++Asian+hallintaan+saamiseksi+on+tärkeintä+saada+nämä+asiat+kaikkien+tietouteen,+jotta+osataan+seurata+lapsien+tekemisiä.

Äänestä

Miettikää kenen kynsiin lapsenne annatte

Nämä ulkomaantuonnit osaavat olla tosi ovelia. En veisi Parturiin / Pizzeriaan omaa lastani, enkä itseänikään !

1Äänestä

"Kun kutsut yhtä sutta, niin olet kutsunut koko lauman" - vanha bulgarialainen sanonta

1Äänestä

Persut ne ei viitti kattoa jälkikasvunsa perään, mölisevät täällä vain. Keskenkasvusista on vanhemmilla vastuu. Kyllä pitää tietää missä liikkuvat ja sometustakin pitää silmällä. Ei luulisi olevan ylivoimasta. Kaikenlaiset namusetät ne vaanii juuri niitä jotka on jätetty oman onnensa nojaan.

Äänestä

Älkää päästäkö lapsianne / nuoria näiden kanssa kontaktiin missään muodossa. Heillä on taito, jopa vanhempien silmien alla saada uhrilta "pikkurilli", kohta vie koko käden.

Noille ulkomaantuonneille pitää Tanskan mukaan perustaa oma saari, jonne heille tehdään omat alueet.

Äänestä

Vasuriviherpiipertäjät taitavat tarjota lapsiaan osana kotouttamissuunnitelmaa. Käyttävät matuja jo päiväkodeissa ja peruskouluissa.

Äänestä
  • Persut eivät piittaa pätkääkään turvallisuudesta. Kyse on vain muukalaisvihasta. Jos mainitset persulle naisiin ja lapsiin kohdistuvasta perheväkivallasta, jossa Suomi on Euroopan kärkimaita, hän alkaa pilkata naisia. Persun mielestä kantasuomalainen mies saa kaikin mokomin olla väkivaltainen ja siitä ollaan hiljaa! Tekopyhää. Iljettävää.

    Äänestä

  • Lahkovelikö siellä on äänessä ? Kyllä kansa tietää tasan tarkkaan mikä puolue näitä
    samantapaisia asioita on pyrkinyt painaan villaisella ja salaamaan !

    Äänestä

  • insestit_julki kirjoitti:

    Lahkovelikö siellä on äänessä ? Kyllä kansa tietää tasan tarkkaan mikä puolue näitä
    samantapaisia asioita on pyrkinyt painaan villaisella ja salaamaan !

    Lahkoveli tahi -sisko.
    Aivan sekaisin.

    Äänestä

Suomalaiset perheenisät vaanivat nuoria tyttöjä somessa.

Äänestä

Kuusikymppinen kantasuomalainen mies tuomittiin tänään Keski-Suomen käräjäoikeudessa kahden lapsen vuosia jatkuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies myönsi oikeudessa olleensa sukupuoliyhteydessä tapahtuma-aikaan 5–7-vuotiaan lapsen kanssa. Uhri kertoi oikeudelle, että teot jatkuivat kahden vuoden ajan aina siihen asti, kun hänen perheensä muutti 1990-luvun lopulla.
Mies myönsi myös toisen lapsen hyväksikäytön, joka kesti yhteensä neljä vuotta. Uhri oli tapahtuma-aikaan 10–15-vuotias. 61-vuotias mies tuomittiin kahden vuoden EHDOLLISEEN vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi miehelle määrättiin 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vanhemmillavastuu kirjoitti:

Alle 15V lapsia tulee vanhempien valvoa.

Seuratkaa SOMEn käyttöä.

He eivät ole vielä ymmärtäväisiä ymmärtämään mitä nyky meno on.
Maailma on muuttunut, Se ei ole niin kuin Meidän lapsuudessa.

Tehkää asioiden suhteen muutoksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu