Vaalit tulossa!

Perussuomalaiset ihmettelevät, miksi muut puolueet, kuten SDP, heräävät maahanmuuttajien seksuaalirikosuhkaan vasta nyt.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on tänään ilmoittanut haluavansa kaikki eduskuntaryhmän koolle miettimään keinoja seksuaalirikosten ehkäisemiseksi. Keskustelu on lähtenyt liikkeelle muun muassa Oulun rikosvyyhdistä, jossa maahanmuuttajat ovat epäiltynä lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri on valmis istumaan alas ja esittämään koviakin keinoja rikosten ehkäisemiseksi, mutta ihmettelee, miksi SDP ei kuitenkaan lähtenyt mukaan perussuomalaisten välikysymykseen aiheesta. Perussuomalaiset haastoivat joulukuun alussa muut oppositioryhmät välikysymykseen siitä, onko hallitus onnistunut turvapaikkapolitiikassa, kotoutuksessa, kansalaisten suojelussa, yhteiskuntarauhan säilyttämisessä ja erityisesti lasten suojelussa.

– Keskusrikospoliisi on jo paljon aikaisemmin sanonut, että Oulun vyyhti on vain jäävuoren huippu. Toki on hyvä, että demaritkin vihdoin heräävät totuuteen, mutta ihmettelen, miksi vasta nyt. Vaalit ovat ovella, Meri huomauttaa.

– Jo 2014 Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemässä selvityksessä todetaan, että Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleet miehet ovat jopa 16-kertaisesti yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa, Meri jatkaa.

Perussuomalaiset ovat esittäneet lukuisia toimenpiteitä seksuaalirikosten kitkemiseksi. Eduskuntaryhmä haluaa ministereiltä pikaisia toimia, ja ryhmä huomauttaakin, etteivät kaikki päätökset edes tarvitse eduskunnan päätöstä.

– Ministereillä tässä on suurin vastuu, koska perussuomalaisten ollessa vielä hallituksessa joulukuussa 2015 tehtyä turvapaikkapoliittista toimenpideohjelmaa ei ole noudatettu. Suomessa on edelleen Pohjoismaiden löysin turvapaikkapolitiikka. Olemme ainoa ryhmä, joka haluaa muuttaa tämän faktan. Näin suojelemme konkreettisesti kansalaisiamme.

– Haastankin kaikki ryhmät näihin konkreettisiin toimenpiteisiin mukaan tyhjien puheiden sijaan, Meri päättää.
1355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

– Ulkomaalaisten rikollisuus edellyttää konkreettisia toimia, toteaa perussuomalaisten Ville Tavio.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio peräänkuuluttaa puheiden sijaan konkreettisia esityksiä hallitsemattoman turvapaikanhakijatilanteen ja ulkomaalaisten rikollisuuden kitkemiseksi.

– Johtavat poliitikot esittävät kriiseihin yleensä ratkaisukeinoinaan julkisuudessa aina jotain näennäisiä kiristyksiä tai typeriä työryhmiä pohtimaan toimenpiteitä. He hyvesignaloivat ja pelaavat vähän aikaa, kunnes asia on unohtunut suuren yleisön mielestä, Tavio moittii.

– Esitin aiemmin lakialoitteella ulkomaalaisten rikollisten karkotusautomaattia, mutta Sipilän hallitus ei tahtonut toteuttaa sitä. Olisikohan automaattinen karkotus mahdollista toteuttaa seuraavan hallituksen toimesta? Tavio pohtii.

Perussuomalaiset ovat esittäneet maahanmuuttopolitiikkaan useita konkreettisia muutoksia, kuten laittomasti maassa olevien välitöntä säilöönottoa.

Hallitsematon siirtolaisuus voidaan Tavion mukaan ottaa hallintaan esimerkiksi asettamalla kiintiöt turvapaikanhakijoille tai rajaamalla näiden sosiaaliturvaa Suomen houkuttelevuuden vähentämiseksi.

Äänestä

Sipilä kehui kuinka meille tulee työvoimaa ,mitä tilastot kertoo niin ei ole kehuttavaa. Oulussakin päivät norkoilevat ostoskeskuksien sisä ja ulkotiloissa. Kahviloissa ja bubeissa elvistelevät eikä näy olevan rahasta puutetta.

1Äänestä

Antaa persuen ihmetellä, niillähän ei muita aiheita olekaan kuin tuo maahanmuutto. Persuilla kävi taas hirmu munkki, kun asian tiimoilta paljastui sopivasti vaalien alla nämä lasten hyväksikäytöt.

Persuille tekisi gutaa joutua puheistaan vastuuseen, hehän aina ölisevät milloin rajoja kiinni, milloin jo olevia maahanmuuttajia pihalle jne. Ei paljoa ole heidän huuteluissa mietitty, kuinka heidän mielipiteet menisivät perustuslain ja kansainvälisten sopimusten kanssa yhteen.

Toivottavasti saavat taas jytkynsä ja että joku ottaisi hallitusvastuuseen vielä, niin alkaisi tyhjän huutelu hiljenemään. Niin hän siinä kävi viimeksikin ja sitten puolue hajosi.

Äänestä
  • Raiskaajan puolesta puhuja varmaan raiskaisi itsekkin mutta älyää seuraamukset jos älyää.

    Äänestä

  • Rääpäle ei taas tiedä millä puolen seisoo.

    Äänestä

  • hehhee kirjoitti:

    Rääpäle ei taas tiedä millä puolen seisoo.

    Se on vielä joulua viettämässä.

    Äänestä

  • Suomen perustuslain pitäisi suojella suomalaisia, eikä olla heitä vastaan.Sitä pitäisi käsittääkseni tulkita aina ensiksi, varsinkin jos kansainvälinen laki on ristiriidassa perustuslain kanssa.

    Äänestä

Asiat ovat tärkeitä ei hillotolppa.

Äänestä

Raiskaajat Suomessa, Irakkilaiset , Afgaanit , Iranilaiset ja VIROLAISET?

Äänestä

Matu-bisneksessä liikkuvat niin isot rahat, ettei sen tuomista lieveilmiöistä haluta paljon rummuttaa.Bisnesmiehiä/naisia ei taida paljon kiinnostaa, jos muutama pikkupimu menettää neitsyensä, ehkä vasta siinä vaiheessa alkaa älämölö, kun omaan nilkkaan kolahtaa.

Äänestä

Vuoden 2015 vaaleissa ei kerennyt muste kuivua hallitussopimuksessa kun persut olivat jo maahan-
muuttomyönteisiä ja pakolaisia alkoi tulla ovista ja ikkunoista ja muka työväen puolue oli kokoomuk-
sen kanssa joka asiassa samaa mieltä. Halla-Ahon tullessa puheenjohtajaksi hän lupautui jatkamaan
hallitusyhteistyötä Soinin linjan mukaisesti joten tuskinpa se linja muuttuisi vaikka Halla-Aho olisi
pääministeri.

Äänestä
  • Tutustu paremmin neuvottelutulokseen jonka Halla-aho piirsi, sitten tuli loikkarit jotka vesitti sen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


valetta-pukkaa kirjoitti:

Perussuomalaiset ihmettelevät, miksi muut puolueet, kuten SDP, heräävät maahanmuuttajien seksuaalirikosuhkaan vasta nyt.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on tänään ilmoittanut haluavansa kaikki eduskuntaryhmän koolle miettimään keinoja seksuaalirikosten ehkäisemiseksi. Keskustelu on lähtenyt liikkeelle muun muassa Oulun rikosvyyhdistä, jossa maahanmuuttajat ovat epäiltynä lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri on valmis istumaan alas ja esittämään koviakin keinoja rikosten ehkäisemiseksi, mutta ihmettelee, miksi SDP ei kuitenkaan lähtenyt mukaan perussuomalaisten välikysymykseen aiheesta. Perussuomalaiset haastoivat joulukuun alussa muut oppositioryhmät välikysymykseen siitä, onko hallitus onnistunut turvapaikkapolitiikassa, kotoutuksessa, kansalaisten suojelussa, yhteiskuntarauhan säilyttämisessä ja erityisesti lasten suojelussa.

– Keskusrikospoliisi on jo paljon aikaisemmin sanonut, että Oulun vyyhti on vain jäävuoren huippu. Toki on hyvä, että demaritkin vihdoin heräävät totuuteen, mutta ihmettelen, miksi vasta nyt. Vaalit ovat ovella, Meri huomauttaa.

– Jo 2014 Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemässä selvityksessä todetaan, että Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleet miehet ovat jopa 16-kertaisesti yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa, Meri jatkaa.

Perussuomalaiset ovat esittäneet lukuisia toimenpiteitä seksuaalirikosten kitkemiseksi. Eduskuntaryhmä haluaa ministereiltä pikaisia toimia, ja ryhmä huomauttaakin, etteivät kaikki päätökset edes tarvitse eduskunnan päätöstä.

– Ministereillä tässä on suurin vastuu, koska perussuomalaisten ollessa vielä hallituksessa joulukuussa 2015 tehtyä turvapaikkapoliittista toimenpideohjelmaa ei ole noudatettu. Suomessa on edelleen Pohjoismaiden löysin turvapaikkapolitiikka. Olemme ainoa ryhmä, joka haluaa muuttaa tämän faktan. Näin suojelemme konkreettisesti kansalaisiamme.

– Haastankin kaikki ryhmät näihin konkreettisiin toimenpiteisiin mukaan tyhjien puheiden sijaan, Meri päättää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu