Haluasin teidän tukea, neuvoja ja mielipiteitä tähän mun tilanteeseen...
ollaan seurusteltu kohta 5v. asuttu yhdessä niistä 2v. tilanne on nyt tämä... haluan lähteä yhteisestä kodista. kukaan ei vaan tue päätöstäni...ei perheeni hyvä jos ystävätkään... kukaan ei tarjoa apua... katsovat vain vierestä kun riudun ja yritän säästää rahaa vuokriin...tilannetta pahentaa se että olen korviani myöten ihastunut toiseen mieheen... tapaus on tuore ja pää on räjähtämis pisteessä...
vuosi sitten sovimme mieheni kanssa että eletään vapaassa suhteessa, eli kumpikin saa mennä kuten haluaa, pitää hauskaa jne. mitään merkittävää ei ole tapahtunut, yöksi on tultu aina kotiin jne.
Olin vasta 15-vuotias kun alettiin seurustelemaan... ja jälkeenpäin olen katunut kun niin nuorena ryhdyin vakavaan suhteeseen...jäi oikeestaan teinivuodet elämättä... mies on mua 4v. vanhempi.
Haluan tosissani erota! haluan tavata tätä ihastustani...kun tuon ääneen sanon (kirjoitan) niin tulee syyllinen olo...mutta kun haluan sen miehen... viimeinen vuosi on mennyt kuin sumussa...riidelty välillä rajustikin...itketty ja huudettu.en jaksa sitä arkea ja kun sydän pamppailee toiselle... perheelleni en ole tästä toisesta kertonut...tiedän kyllä minkälaisen ryöpytyksen saisin... enkä ole etsimällä etsinyt itselleni uutta...juttelimme vain baarissa ja hän sai vaan jalat altani...on kuin vastakohta miehelleni! olen onnellinen vain kun ajattelen häntä...tuntuu että kaikki ajattelee että on väärin ihastua/rakastua toiseen...minkä ihminen tunteilleen voi...
Mietin lähtöä jo viime talvena, en vaan uskaltanut lähteä...enkä puhua asiasta...mitä nyt suutuspäissäni karjuin lähteväni! perheeni eli koti on satojen kilometrien päässä joten sinnekään en voi mennä kun töissä olen...sovimme viikonloppuna että olemme kämppiksiä mutta en vaan haluaisi olla enää päivääkään tässä asunnossa. muutin mieheni luo joten mulla ei ole paljoa kalusteita jne eli ne pitäs saada sieltä kotoa tänne, mutta kun asiasta äidilleni kerroin niin alkoi heti semmonen v*ttumainen asenne koko touhuun... "eihän sulla ole pyykkikonettakaan, ei telkkua, ei kalusteita tai kattiloita jne"... pyykkikonehan yleensä löytyy taloyhtiöstä ja vanhat kalusteet ovat kotona ja kattilat nyt ei maltaita maksa!... miksi vanhemmat vastustaa niin paljo??? ei mene mulle järkeen... kuvittelevat vissiin että me mennään naimisiin ja eletään onnellisena elämän loppuun asti... ei kiitos! mieskin on haluton puhumaan asiasta, haluaa vältellä asiaa tai ainakin raivostuu hillittömästi...hän tietää ihastuksestani jota olen pari kertaa tavannut.
enkä hänestä halua luopua, en nyt kun tunne on jo niin syvä. en ole tuntenut näin vuosiin...jos koskaan kunnolla kun teininä viimeksi ihastunut... tämän miehen kanssa olemme puhuneet että tapailemme silloin tällöin, emme kiirehdi... kumpikaan ei halua rynnätä suhteeseen. ja kun tämä mun tilanne on hankala...
Miten kertoisin vanhemmille missään mennään... hiillostun aina kun äiti aloittaa sen vastustus-puheen ja sitten ei tule enää mistään mitään... lopuksi sitten itken kun mua ei kuunnella... isän kanssa en paljon puhelimessa puhukaan, joten hänelle en ole kertonut itse. olen aina ajatellut muita, pannut muute etusijalle, olisi mukava joskus tehdä niin kuin itse haluaa vaikka se jotain satuttaisinkin, enkai säälistäkään voi tähän jäädä! tai siksi että toinen ei halua että lähden...
ollaan seurusteltu kohta 5v. asuttu yhdessä niistä 2v. tilanne on nyt tämä... haluan lähteä yhteisestä kodista. kukaan ei vaan tue päätöstäni...ei perheeni hyvä jos ystävätkään... kukaan ei tarjoa apua... katsovat vain vierestä kun riudun ja yritän säästää rahaa vuokriin...tilannetta pahentaa se että olen korviani myöten ihastunut toiseen mieheen... tapaus on tuore ja pää on räjähtämis pisteessä...
vuosi sitten sovimme mieheni kanssa että eletään vapaassa suhteessa, eli kumpikin saa mennä kuten haluaa, pitää hauskaa jne. mitään merkittävää ei ole tapahtunut, yöksi on tultu aina kotiin jne.
Olin vasta 15-vuotias kun alettiin seurustelemaan... ja jälkeenpäin olen katunut kun niin nuorena ryhdyin vakavaan suhteeseen...jäi oikeestaan teinivuodet elämättä... mies on mua 4v. vanhempi.
Haluan tosissani erota! haluan tavata tätä ihastustani...kun tuon ääneen sanon (kirjoitan) niin tulee syyllinen olo...mutta kun haluan sen miehen... viimeinen vuosi on mennyt kuin sumussa...riidelty välillä rajustikin...itketty ja huudettu.en jaksa sitä arkea ja kun sydän pamppailee toiselle... perheelleni en ole tästä toisesta kertonut...tiedän kyllä minkälaisen ryöpytyksen saisin... enkä ole etsimällä etsinyt itselleni uutta...juttelimme vain baarissa ja hän sai vaan jalat altani...on kuin vastakohta miehelleni! olen onnellinen vain kun ajattelen häntä...tuntuu että kaikki ajattelee että on väärin ihastua/rakastua toiseen...minkä ihminen tunteilleen voi...
Mietin lähtöä jo viime talvena, en vaan uskaltanut lähteä...enkä puhua asiasta...mitä nyt suutuspäissäni karjuin lähteväni! perheeni eli koti on satojen kilometrien päässä joten sinnekään en voi mennä kun töissä olen...sovimme viikonloppuna että olemme kämppiksiä mutta en vaan haluaisi olla enää päivääkään tässä asunnossa. muutin mieheni luo joten mulla ei ole paljoa kalusteita jne eli ne pitäs saada sieltä kotoa tänne, mutta kun asiasta äidilleni kerroin niin alkoi heti semmonen v*ttumainen asenne koko touhuun... "eihän sulla ole pyykkikonettakaan, ei telkkua, ei kalusteita tai kattiloita jne"... pyykkikonehan yleensä löytyy taloyhtiöstä ja vanhat kalusteet ovat kotona ja kattilat nyt ei maltaita maksa!... miksi vanhemmat vastustaa niin paljo??? ei mene mulle järkeen... kuvittelevat vissiin että me mennään naimisiin ja eletään onnellisena elämän loppuun asti... ei kiitos! mieskin on haluton puhumaan asiasta, haluaa vältellä asiaa tai ainakin raivostuu hillittömästi...hän tietää ihastuksestani jota olen pari kertaa tavannut.
enkä hänestä halua luopua, en nyt kun tunne on jo niin syvä. en ole tuntenut näin vuosiin...jos koskaan kunnolla kun teininä viimeksi ihastunut... tämän miehen kanssa olemme puhuneet että tapailemme silloin tällöin, emme kiirehdi... kumpikaan ei halua rynnätä suhteeseen. ja kun tämä mun tilanne on hankala...
Miten kertoisin vanhemmille missään mennään... hiillostun aina kun äiti aloittaa sen vastustus-puheen ja sitten ei tule enää mistään mitään... lopuksi sitten itken kun mua ei kuunnella... isän kanssa en paljon puhelimessa puhukaan, joten hänelle en ole kertonut itse. olen aina ajatellut muita, pannut muute etusijalle, olisi mukava joskus tehdä niin kuin itse haluaa vaikka se jotain satuttaisinkin, enkai säälistäkään voi tähän jäädä! tai siksi että toinen ei halua että lähden...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kerro tunteistasi rohkeasti uudelle ihastukselle,jos ihastus rakastaa sinua todella hän on valmis huolehtimaan sinusta !Älä jää suhteeseen jos et rakasta nykyistä miestäsi!
Nyt en ymmärtänyt.... Onko siis toiveesi se, että joku tekee päätökset puolestasi. Miten vanhempasi liittyvät päätökseesi jättää avomiehesi.
Millaista tukea haet? Päätös on vain ja ainoastaan sinun. Tee se itse ja kaipaile tukea vasta sen jälkeen. Muutoin olet joskus tilanteessa; jossa valitat täällä sivuilla, että sinua kehoitettiin eroamaan.
Sinä kysyt miksi sinun ei anneta elää elämääsi. Päinvastoin, annetaankin. Ollaan antamatta ohjeistuksia siitä mitä pitäisi tehdä. Se on sitä, että annetaan elää jokaisen tavallaan.
Siis, hanki asunto. Pyydä sitten apua kun olet sen ensin tehnyt.
Lähde pois suhteesta. Kenenkään ei tarvitse olla kuolleessa suhteessa vastentahtoisesti. Olet nuori ja elät vain kerran, joten toimi nyt. Kylläpä ne telkkarit ja kattilat saa hankittua aina tavalla tai toisella. Onni on itsestä kiinni. Sun elämä ja sun päätökset eivät ole vanhemmistasi riippuvaisia. Muista, että elämäsi ei muutu, ellet itse muuta sitä. Voimia!
Olin jo pitkään ollut suhteessani onneton. Avopuolisoni tiesi sen, mutta ei välittänyt. Yritin puhua hänelle ja kertoa mikä mieltäni hiertää ja mikä voisi auttaa, mutta puheeni menivät kuin kuuroille korville... ilmeisesti olin hänelle jo niin itsestäänselvä.Erosimmekin pari kertaa, mutta aina palattiin yhteen jostain syystä. Sitten tapasin erään mahtavan miehen joka sai minut iloiseksi taas.. häneltä sain sitä huomiota ja kehuja joita kaipasin.Tunsin oloni lämpimäksi hänen seurassaan. Suhteeni tähän uuteen mieheen oli platoninen sillä halusin selvittää asioita avopuolisoni kanssa ensin. avomieheni tiesi kyseisestä miehestä koska olin kertonut hänelle että olen löytänyt uuden ystävän.. Kuitenkin hän alkoi väittää että olin pettänyt häntä ja teki elämästäni täyttä helvettiä. Asiat meni siihen pisteeseen että lähdin asunnostamme ja olin pari viikkoa kodittomana. Onneksi sain majailla ystäväni luona... Nyt en ole kuullut entisestä avomiehestäni enää mitään ja haluankin että asia pysyy niin. suhteeni tähän uuteen mieheen on jo syventynyt ja nyt voin jo sanoa, että olen onnellinen... tiedän etten ole tehnyt mitään väärää kun halusin vain pois huonosta suhteesta ja olla taas rakastettu.