Nykyautot tylsiä ajettavia talvella

Vaikka kitkat alla ja tienpinta liukas, niin ei mitään temppuja pysty tekemään. Ei suostu kunnon luisuun sitten millään, keltainen luikerovalo vaan vilkkuu ja vauhti kuolee. Ennen hyvään aikaan takavetoisella kitkalukollisella olisi pystynyt ajamaan kahva edellä vaikka koko päivän, jos tie ja liikenne olisi antanut myöten. Ohjaaminen pelkällä kaasulla oli lasten leikkiä.
2073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

totta puhut, oli se auto etu-, taka- tai nelivetoinen. Tylsiksi ovat autot menneet, kun kaikki apujärjestelmät yrittävät estää hauskanpidon.

Äänestä

käsijarruakin jos käyttää ajon aikana että saisi luisuteltua niin jo on nanny kojetaulussa kimittämässä "pimpimpim" saatana...

Äänestä

Saane napista pois!

Äänestä

Sähköisellä kässärillä ei oikein kässärikäännös onnistu. Pysäköintiavustin on aivan hirvee kapine ylä/alamäessä.

Äänestä

Ai vauhti kuolee? Luistava pyörä ei vedä, joten kyllä se vauhti kuolee, kun luistattelee kahva edellä. Se voi tuntua vauhdikkaammalta, mutta ei ole sitä oikeasti. Mitä vähemmän luistoa, niin sitä nopeammin pääsee etenemään.

Äänestä
  • Jossain vaiheessa nuoriso ymmärtää tämän kasvaessaan. Lumidriftaus on melkein nolointa mitä tiedän.

    Äänestä

  • Kaljunen kirjoitti:

    Jossain vaiheessa nuoriso ymmärtää tämän kasvaessaan. Lumidriftaus on melkein nolointa mitä tiedän.

    Kyllä neliveto-Sierra tarjosi jo 2.0 koneella huvia kerrakseen. Ei kuollut vauhti, jos vaan kantti kesti. Nykyhybridit ei tarjoa siitä nautinnosta edes tippaakaan.

    Äänestä

  • Suomalaisen täytyy päästä pakenemaan peloissaan, sinne eristykseen, siihen tarvitaan pitoa.

    Äänestä

  • Pätee periaatteessa, mutta esimerkiksi liukkaalla ylämäkeen kun lähden ajamaan, niin kyllä minä kytken luistoneston pois. Pienellä luistolla vauhti pysyy yllä, mutta luistonesto lähtee hidsatamaan ja se on myrkkyä... Jos pitä olisi toispuoleista, tuosta olisi hyötyä, mutta kun ei ole.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Pätee periaatteessa, mutta esimerkiksi liukkaalla ylämäkeen kun lähden ajamaan, niin kyllä minä kytken luistoneston pois. Pienellä luistolla vauhti pysyy yllä, mutta luistonesto lähtee hidsatamaan ja se on myrkkyä... Jos pitä olisi toispuoleista, tuosta olisi hyötyä, mutta kun ei ole.

    Kerran oli päästävä vähän lähemmäs moottorilämmitystolppaa, oli ylämäki ja lunta parkkipaikalla, koetin varovasti ottaa eteenpäin, pyörät alkoi tietysti luistamaan tyhjää, luistonesto puuttui peliin ja... moottori sammui! Perkele, piti ottaa luistonesto pois että sai auton paremmin kohdilleen.

    Äänestä

  • TCS.fail kirjoitti:

    Höpsis, itse olet sen sammuttanut ja ajat muutenkin vanhan tekniikan eli manuaalivaihteisella autolla. Automaattivaihteinen ei olisi nimittäin sammunut.

    Äänestä

Olisikos niin että nykyautot on valmistettu aikuisille ajoneuvoksi, eikä lapsille leikkikaluiksi?

Äänestä
  • Ajotaidottomille ne nykyautot on tehty ja siitä lukuisia esimerkkejä saamme kuulla päivittäin radion liikennetiedotuksina. Kaistallapysymysavustin, hätäjarrutusavustin, mille muille kuin avuttomille.

    Äänestä

  • Nuohan on erittäin hyviä turvallisuuteen littyviä asioita.
    Eise aina ole autoilijan vika jos jostaki puskantakaa yms jalankulkija tai pyöräilijä tulee eteen.
    Ja sitäpaitsi liikenne ja jalan/pyöräilijöitten määrä on pikkuisen enämpi nyt mitä 70 luvulla.
    Muutenkin maailma muuttunut,on vuorotyötä yms...jolloin yötuurin jälkeen herkästi on väsyneempi ja ei niin valpas liikenteessä
    Avustimet saa toki pois tarvittaessa,mutta ei se liikenteenseassa ole tarkoitus sladittaa tai kaahailla.

    Äänestä

  • juu.varmaan kirjoitti:

    Ajotaidottomille ne nykyautot on tehty ja siitä lukuisia esimerkkejä saamme kuulla päivittäin radion liikennetiedotuksina. Kaistallapysymysavustin, hätäjarrutusavustin, mille muille kuin avuttomille.

    " Kaistallapysymysavustin, hätäjarrutusavustin, mille muille kuin avuttomille"

    -Mitä mieltä olit pensamoottorin automaattiryypystä, silloin kun käsirikastimet alko poistumaan?

    Veikkaan että paasasit aikanaan Esson baarissa siitä, miten avuttomiksi ihmiset on tulleet, kun ei saa ilman apua autoaan käyntiin...?

    Minkäs vuotisella ja millä autolla itse ajelet...????

    Äänestä

  • Huohhh kirjoitti:

    Startti on vain apuväline avuttomille. Oikeissa autoissa on veivit keulalla.

    Äänestä

  • Huohhh kirjoitti:

    " Kaistallapysymysavustin, hätäjarrutusavustin, mille muille kuin avuttomille"

    -Mitä mieltä olit pensamoottorin automaattiryypystä, silloin kun käsirikastimet alko poistumaan?

    Veikkaan että paasasit aikanaan Esson baarissa siitä, miten avuttomiksi ihmiset on tulleet, kun ei saa ilman apua autoaan käyntiin...?

    Minkäs vuotisella ja millä autolla itse ajelet...????

    Käsirikastimen lisäksi ennen piti mm. muistaa kääntää imuilman otto kulkemaan pakosarjan päältä jolloin se lämpeni nopeammin talvella ja kesäajaksi suoraan ulkoa.
    Katkojan kärkiväliä sai säädellä vähän väliä, venttiilivälyksiä samoin, keskuslukitus oli vain johtajatason pirsseissä, infotainment järjestelmänä oli nuppiradio kasettisoittimella ja paperinen tiekartta yms. :D

    Äänestä

  • sdkksdfksjkjsl kirjoitti:

    Komppaan!

    -Nuo kaikki on omakohtaisesti koettu, ja en kyllä kirveelläkään jaksa ymmärtää niitä jotka haikailevat muinaiseen autoiluun takaisin. Nyt alla ensimmäinen automaatti (ja neliveto) jossa on noita paheksuttuja härpäkkeitä, kuten sopeutuva ja tavallinen vakkari, mäkilähtöavustin, peruutuskamera jnejne. Yhdessä ne kuitenkin tekevät autoilusta oleellisesti entistä helpompaa. Asian luultavasti moni automaattiin vaihtanut on huomannut, kun on joutunut vaikka vain hetkeksi palaamaan manuaalivaihteisen rattiin; kaupunkiajo ruuhkassa tuntuu työläälle!

    Veikkaisin että useimmilla ei ole paluuta lisävarusteettomaan autoon! Ei ainakaan itsellä;

    Äänestä

Sekä kokeneena temppujen tekijänä että autoilijana voin todeta, että temput on parempi tehdä sängyssä kuin autossa. Jos kaikesta huolimatta on temput joskus olosuhteiden pakosta tehtävä autossa, kannattaa kyseinen ajoneuvo ainakin temppujen tekemisen ajaksi pysäyttää jonnekin, missä se ei aiheuta haittaa muulle liikenteelle.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

jospa.vielä kirjoitti:

Vaikka kitkat alla ja tienpinta liukas, niin ei mitään temppuja pysty tekemään. Ei suostu kunnon luisuun sitten millään, keltainen luikerovalo vaan vilkkuu ja vauhti kuolee. Ennen hyvään aikaan takavetoisella kitkalukollisella olisi pystynyt ajamaan kahva edellä vaikka koko päivän, jos tie ja liikenne olisi antanut myöten. Ohjaaminen pelkällä kaasulla oli lasten leikkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu