Pellavakin Boltilla nykyään??
Vastaukset 4
- Puolustaja
Pekka iloinen ja hymyilevä aina kun hänet kohtaa! Aivan mahtava persoona ja ihminen. Tulee hyvin juttuun ihmisten kanssa! Kyllä joku on nyt katkeroitunut pekalle kunnolla kun jaksaa kiusata tollasella paskapuheella.
- Lumimies02
Pekka varmaan ok. Mutta Bolt touhu hyvin arveluttavaa. Rakennusliitto kirjoitti paikallislehdessä että käräjillä tavataan. Ei taida olla paras paikka duunareille
- Anonyymi
Tätä asiaa kannattaa tarkistaa ja kysyä Rakennusliitolta, jos asia epäilyttää. Rakennusliitto varsin vastikään kysyi Boltilta, josko voisimme ottaa vastaan ulkomaalaisten työntekijöiden joukon, jonka oikeuksia oli poljettu ja heidät oli jätetty heitteille.
Rakennusliitto kysyi meiltä apua, koska on kokenut että pidämme esimerkillisesti huolta työntekijöistämme kaikkien velvollisuuksien ja lain pykälien osalta.
Kehitettävää löytyy toki aina, ja haluammekin aina saada palautetta, sillä haluamme parantaa alaa. Joka päivä.
Rakentavin terveisin,
Timo Hakkarainen
Yksi Boltin perustajista
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26954- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568830- 82728
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik25624- 64606