Olisiko Marinista pääministeriksi?

sdppopulismioksettaa

Rinne ei ole pääministeriainesta. Marin ei ole sitä vielä ainakaan 20 vuoteen. Elorantaa emme halua hallitukseen. Sen molemmat toisivat takapiruna. Suomessa on sentään demokratia eikä mikään kiristyskratia. Eduskuntavaalikampanjan startti ei ollut kaunis, kun lapsilta ja vamhuksilta vietiin leipä populistisella poliittisella työtaistelulla viime syksynä. Tuloksena oli se, että lakkoilijoiden tilipussi oli kevyempi ja laki tuli voimaan laajempana kuin mitä se oli ennen kiristyslakkoja. Sellaista vedätystä!

Marin joutuu edustamaan SDP:tä, kun Rinne ei kykene. Eilen televisiossa tuli Marinin suusta sellaista populismia, ettei sillä ollut kovin paljon tekemistä realimaailman kanssa. Aiotaanko hänen unelmissa luovuttaa vähävaraisille sähköautoja? Marin väitti, ettei hävittäjien määrästä ole sovittu. Se on lukuna määritelty puolustusselonteossa, jonka Eduskunta siis myös hän ja SDP on hyväksynyt. Soten osalta, juurikin valmisteltu ratkaisu antaa köyhillekin mahdollisuuden päästä nopeasti lääkäriin. SDP ei hallituksessa oloaikanaan saanut 10 vuodessa sotea aikaiseksi. Aikooko se nyt romuttaa populistisella "markkinamallihöpinällä" satoja miljoonia investoidun mallin. Kentällä oikeasti terveydenhoitohenkilökunta odottaa valmiina päätöksiä, ei missään tapauksessa paluuta alkuruutuun. Rinteen markkinamalli on ollut se, että uudistusta jarruttamalla on yksi sun toinen kunta ulkoistanut sotepalvelut yksityiselle yritykselle. Vahinkoa on tapahtunut viivyteltäessä. SDP:n populismissa ei mitään realismia. Vain fraaseja latelevat henkilöt eivät ole pääministeriainesta.

10

80

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sipiläjatkoon

      Rinne on kuolemansairas, joutaa eläkkeelle. Marin on vässykkä, ei siitä tule mitään vaalivetäjää. Sossut nostaa kohta esiin lipposen porvarisedän, tuomiojan horiskon ja mitäänsanomattoman heinäluojanluoman,

    • rehellinenteko

      Mahtavaa että saatiin Sak sakki pois pääministeripuolueena. Köh köh ryki itsensä oppositioon lihomaan. Kokkarit voittaa ja perseet säestää. Paree niinkin kuin Sak::ki.

    • niinsitäsaamitätilaa

      Demareiden johtoporukka käy vähiin. Ensin putosi ay-Rinne, sitten varapuheenjohtajista Feldt-Ranta. Marin kuuluu väärään puolueeseen; on sen verran kommunisti, että hänen paikkansa olisi Arhinmäen porukoissa. Sinne ei taida kuitenkaan mahdua kahta "Li-tä"? Jäljelle jää Ville Skinnari. Kuka hän on?

      • cbdg

        voi, demareilla on hyviä puheen johtaja ehdokkaita, hanna jaakonsaari-huumonen, nasima razmyar ja abdbdiradhim "husu" husseini


      • viissiitähä

        Harakka Tervapöpö unohtui jonka köh köh pelasi sivuun.


    • olitaiei

      Mikä tahansa päämisteri on parempi kuin nykyinen. Tulee pula-ahon ajat mieleen

    • Siinä puolueessa ei ole ketään pääministerisainekseksi, ei tosin nykyisessäkään. Itse kääntyisin Paavon puoleen, mikäli joskus riittävästi kansanedustajia.
      Ei yksi lintu kesää tee.

    • runoilijasirkka

      Sdp ei vaan oo kykypuolue.
      Kyvyt katos Lipposen myötä.

    • kepun_köppänät

      Kylläpä tätä palstan vaki ruskeakielistä Sipilän hanurin nuoleskelijaa nyt ketuttaa kun sen oman ehdokkaansa puolueen kannatus on ollut jo piiiiiiitkään syöksykierteessä.

      Kyllä kansa muistaa pitkään että ketkä ja mitkä puolueet veivät heiltä ison siivun särvintä leivän päältä.

    • Demarisyösinut

      Tanskan demarit ovat tulleet järkiinsä toisin kuin Suomessa!
      "Tanskan demareilla raju linja Suomeen verrattuna: Turvapaikanhakijat Afrikkaan hakemusten käsittelyn ajaksi - ”Olemme olleet liian liberaaleja”

      Jutta Urpilainen (SDP) huomauttaa, etteivät Pohjoismaiden sosiaalidemokraatit ole tiiviistä yhteistyöstä huolimatta samaa mieltä kaikista asioista."
      Uprilainen, Mariinien ja Rinteitten ohella haluaa Suomeen lisää "paperittomia"koneinsinöörejä ja koodaajia lähi-idästä ja Afrikan sarvesta!

      Muistakaa tämä tulevissa vaaleissa!

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/13e7156e-22fa-415f-ade0-bcf2b26de543

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1433
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      916
    4. 68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      231
      655
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe