Onko kellään ollut silikonit pitkään ILMAN ongelmia ?

Viimeaikoina otsikoissa ollut jälleen silikoni-implantit ja tietyn implanttimallin yhteys alcl-syöpään. Paljon on puhuttu myös, varsinkin ulkomailla, tästä BII-ilmiöstä eli breast implant illnessista. Kyse siis siitä että implanttien epäillään edesauttavan autoimmuunisairauksien syntymistä ja että usea olisi poistanut implantit niiden tehdessä sairaaksi. Masennuksesta lähtien erilaiset vaivat laitetaan implanttien piikkiin.

Kysyisinkin onko täällä ketään jolla olisi ollut implantit pitkään ILMAN ongelmia? Kuinka pitkään?

Rakastan (silikoni)rintojani mutta nyt alkoi ahdistaa onko tulevaisuudessa edessä niistä sairastuminen ja/tai niiden poistattaminen.

Onko ilmiöt ja ongelmat tosiaan näin yleisiä vai tuntuuko vain siltä kun olleet nyt paljon otsikoissa?

Ja kyllä, olen lukenut ihan tarpeeksi niiden vaaroista ja kuinka erittävät kehoon myrkkyjä ja keho torjuu vierasesineitä. Kummasti kukaan ei nosta tapetille esim tekoniveliä ja niiden vaikutusta terveyteen. Ne ovat kuitenkin samantyyppistä materiaalia.
162677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mitä ajattelit termillä 'pitkään'? Omat implanttini (karheapintaiset Mentorit) on ollut 12 vuotta eikä koko aikana ole ollut minkäänlaisia ongelmia.

Olen ajatellut että eiköhän ne sitten aikanaan oireile jos käy huonosti. En murehdi asiaa ennen sitä. Rintojen tutkimuksissa olen siirtynyt ultraäänitutkimuksiin. Maksaahan se jotain verrattuna ilmaiseen mammografiaan, mutta näkyypä sitten tämäkin.

Äänestä

13 vuotta ilman ongelmia mutta sitten kuntoni romahti. Kärsin pari vuotta jatkuvasta kuumeilusta ja loputtomista flunssista, muistini heikkeni, hiuksia lähti ja masennus iski. Poistatin implantit ja sairastelu jäi. Ei voi olla sattumaa.

Äänestä
  • Hei expla! Minulla on ollut pian 10 vuotta McGhanit ja viimeiset 2 vuotta olen kärsinyt ihmeellisistä oireista, jotka vastaavat raudanpuutteen ja kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Pahimpina koen aivosumun, huimauksen, muistiongelmat, hiustenlähdön ja jatkuvan poskiontelotulehduskierteen, josta en koskaan aiemmin ole kärsinyt (olen nyt 36v). Olemme yrittäneet mieheni kanssa puolitoista vuotta lasta tuloksetta. Kuitenkin kaikki arvot ovat testattaessa erinomaiset. On otettu yksityisesti (julkinen puoli pitää vain masennuksena ja psykosomaattisina oireina) röntgeniä, mri kuvausta, lukematon määrä verikokeita, joissa poissuljettu harvinaisempiakin sairauksia. Sisäilmakin epätoivoisena testattu.
    Kävin tammikuussa rintojen ultraäänessä, jossa yllättäen todettiinkin molempien implanttien olevan rikki. Immunologiaan erikoistunut lääkäri myönsi varovaisesti oireillani ja vuotavilla implanteilla mahdollisesti olevan yhteys, mutta virallista näyttöä ei ole. Hän kertoi silikonin itsessään olevan ok, mutta implanttien sisältämät muut aineosat ovatkin vaarallisempia. Minut leikannut plastiikkakirurgi Suomessa kielsi vankasti yhteyden oireideni ja implanttien välillä.
    Odotan nyt implanttien poistoleikkausta. Mikäli oireet poistuvat tämän myötä BII on todellakin totta.
    Kuulisin mielelläni lisää sinun oireistasi ja elämästäsi poistoleikkauksen jälkeen!

    Äänestä

Tästä on tehty tutkimusta Suomessakin. Löytyvät netistä.

Äänestä

Älytön aloitus.

Tekonivel laitetaan pakon edessä. Implantteja ei.

Ja vaikka niissä olisi jotain samantyyppistä materiaalia, ei tekoniveliä rintojen herkkiin kudoksiin laiteta.

Äänestä
  • Sanos muuta. tekonivelet eivät ole silikonista.

    Äänestä

  • Mulla on ollut nyt 8 vuotta Natrellen karheapintaiset silikonit. Laitatin, kun lapsiluku tuli täyteen. Leikkaus tehtiin Virossa, muita ongelmia leikkausreissussa ei ollut paitsi se että tosi huonoa Suomea puhuivat kaikki siellä. Paranin hyvin ja kapseloitumista ei tullut. Käyn vuosittain mammografiassa ja ultraäänessä tarkistuttamassa koska näin suositeltiin.

    Äänestä

Kyllä mä olen ainakin sairastunut ja fibromyalgia diagnoosi ja uupumus tila masennus. Masennus johtuu varmana kun olo on aina sairas. Menen nyt kevään aikana poistamaan omat implantit ja ne on ollut 10 v ja siitä 5 v sairaana :(

Äänestä
  • Luepa tuolta REUMALIITON sivuilta fibromyalgian syistä ja seurauksista. Siellä ei mainita kyllä silikonirinnoista yhtikäs mitään.

    Äänestä

Omat oireet kannattaa ottaa vakavasti ja tutkituttaa, oli syy sitten implanteissa tai jossain muussa

Äänestä

Olen lukenut enemmänkin näitä silikonien haittavaikutuksia. Ihmettelen, että miten kukaan nainen edes enää harkitsee silikonien laittamista!! Oli ne tissit sitten millaiset tahansa, niin kannattaako ottaa riski, että menettää terveytensä?? Eikö kannattaisi arvostaa tätä ainutlaatuista kehoa ja kaikkea mihin se pystyy ihan sellaisenaan kuin se on?

Äänestä

Myös tekoniveliä keho voi alkaa hylkimään jossakin vaiheessa ja niistäkin puhutaan silloin tällöin. Sen vuoksi tekoniveliä ei enää nykyisin niin herkästi ihmisille laiteta kuin ennen.

Jos otat silikoni-implantit kohtuullisen nuorena, ne eivät tule pysymään sinulla hautaan saakka. Niitä ei ole tarkoitettu pysymään 30-100 vuotta kehossa ongelmitta. Silikoni-implantit täytyy vaihtaa muutamien vuosien välein. Implantit ovat myös yllättävän raskaat, joten ne venyttävät ihoa alaspäin.

Äänestä
  • Mitä tuolla "muutamalla vuodella" sitten tarkoitetaankin. Ellei tule mitään komplikaatioita, vaihtotarve lienee nykyimplanteilla jossain parinkymmenen vuoden vaiheilla. Yleisin vaihtoterve lienee kapseloituminen tai halutaan suurempia.

    Silikoni-implantti painaa suunnilleen saman verran kuin rasvakudoskin, joten rinta reagoi kuten luonnollisessa rintojen kasvussakin (venymällä).

    Äänestä

Tuttavapiirissä monet silikonit eikä kukaan ole valittanut ongelmista. Itse tyydyin pelkkään kohotukseen,ongelmitta sekin meni,toipuminen sujui hyvin. Syövän voi saada muutenkin,geeneissä se on enimmäkseen,turha pilata elämää pelkäämällä.

Äänestä

Nyt ollut 7 vuotta. Ei mitään ongelmia, en edes anna ajatusta asialle. Yhden vauvankin olen näillä imettänyt, eikä mennyt edes rinnat "pilalle". Implantti lihaksen alla, ei maitorauhaskontaktia siis.

Äänestä

Jostain syystä en vertaisi toisiinsa tekoniveliä ja rintaimplantteja. Ne ovat aivan eri materiaalia, vaikka molemmat toki vieraita elimistölle.

Rintaimplanttien asentaminen on täysin vapaaehtoista ja perustuu turhamaisuuteen. Tekonivel puolestaan asennetaan, kun ihminen on menettämässä liikuntakykynsä. Mielestäni tässä on iso ero siihen, millaisia sivuvaikutuksia ja pikkuharmeja voidaan sietää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Breast kirjoitti:

Viimeaikoina otsikoissa ollut jälleen silikoni-implantit ja tietyn implanttimallin yhteys alcl-syöpään. Paljon on puhuttu myös, varsinkin ulkomailla, tästä BII-ilmiöstä eli breast implant illnessista. Kyse siis siitä että implanttien epäillään edesauttavan autoimmuunisairauksien syntymistä ja että usea olisi poistanut implantit niiden tehdessä sairaaksi. Masennuksesta lähtien erilaiset vaivat laitetaan implanttien piikkiin.

Kysyisinkin onko täällä ketään jolla olisi ollut implantit pitkään ILMAN ongelmia? Kuinka pitkään?

Rakastan (silikoni)rintojani mutta nyt alkoi ahdistaa onko tulevaisuudessa edessä niistä sairastuminen ja/tai niiden poistattaminen.

Onko ilmiöt ja ongelmat tosiaan näin yleisiä vai tuntuuko vain siltä kun olleet nyt paljon otsikoissa?

Ja kyllä, olen lukenut ihan tarpeeksi niiden vaaroista ja kuinka erittävät kehoon myrkkyjä ja keho torjuu vierasesineitä. Kummasti kukaan ei nosta tapetille esim tekoniveliä ja niiden vaikutusta terveyteen. Ne ovat kuitenkin samantyyppistä materiaalia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu