On se ollut tiedossa, että mitään työvoimapulaa ei ole, mutta vasta kun media tekee siitä jutun, puheet työvoimapulasta voidaan lopettaa.
https://yle.fi/uutiset/3-10608075
Että tällainen työvoimapula Länsi-Suomessa
10
70
Vastaukset
- mielipide------
Matalapalkka-ala.... ei mitään tulevaisuutta kantasuomalaisilla.
EK ja kokoomus haluaa lisää ulkomaalista työvoimaa joka alalle jotta palkat saadan dumpattua pohjamutiin ja syrjäytetään samalla suomalaiset työelämästä ja voi siten alkaa vittuilemaan työttömille vaikka syyllinen itse, eli työnantajat ovat aiheuttaneet tilanteen tuodessaan halpatyövoimaa Suomeen ja vaatii samalla työttömiltä työhön osallistumista sosiaaliturvaa vastaan, vieläpä ilmaiseksi paska firmoihin orjiksi.
Ja mitä tekee liitot? EI MITÄÄN! - PIGS-maiden-perässä
Kaikki on suhteellista. UKK runnasi työttömyyden takia hätätilahallituksen loppuvuonna 1975, kun työttömiä oli "peräti" noin 60 000.
Nyt joulukuussa Tilastokeskuksen mukaan heitä oli 146 000, mutta Työ ja elinkeinotoimistoissa olikin silti joulukuun lopussa yhteensä 256 500 työtöntä työnhakijaa.
On järjetöntä. että yhteiskunta ylläpitää kahta noinkin erilaiset työttömyystilastot aikaan saavaa byroikratian linnaketta. Ilmeisesti vain siksi, että vallassa olevat politrukit voivat toitottaa mieluimmin tuota Tilastokeskuksen 12000 OTOKSEN puhelinhaastattelulukemaa eli arviota.
Uskon kuitenkin vain ja ainoastaan tuota Työ ja elinkeinotoimistoissa joulukuun lopussa olleita yhteensä 256 500 työtöntä työnhakijaa.
Kuvitteliko joku 1990-luvulla tosiaan, että PIGS-maiden (Portugal, Ireland, nyt myös Italy, Greece, Spain) palkat olisivat alkaneet kohota EU:n ansiosta??? Tai sitten toinen vaihtoehtoe, että esim. suomalaiset palkat alkaisivatkin lähestyä noiden PIGS-maiden palkkoja?
Vain fiksuimmat oivalsivat toteutuvan vaihtoehdon JO 25 vuotta sitten, mutta kansanäänestystulos ei ihan riittänyt ei-tulokseen. - Ollipoika
Ei ole yllätys että "työvoimapulan" nimissä haalitaan ulkomailta halpatyövoimaa. Mitäs suomalainen työntekijä sille voi että täällä on eläminen niin kallista että pitää oikein kunnon palkkaakin töistä saada.
- Rakennustyöntekijä
Pörrssistä uutisia osinkoja maksetaan ennätysmäärä tänä keväänä,ei työntekijät voi nyt tässä talous tilanteessa alkaa palkkaa vaatimaan kun se olis ois osakkeen omistajilta pois,millä ne tulis toimeen jos palkansaajille maksettais työnteosta.Yritystukia vaan lisää että riittää pörssissä jaettavaa.Kyllä on asiat mallillaan Suomessa.Kunpa vielä löytyisi työväenpuolue jota vois äänestää,mutta ainahan voi haaveilla se on ilmaista ja työttömälläkin on siihen hyvin aikaa.
- Hommat
Työväki ei nii tarvii puoluetta, kun ei niistä kukaan enää töissä käy. Yhteiskunnanrahoilla helpompi elää.
- dsklfjksjdkkjl
Mitä järkeä on edes ottaa vastaan tilauksia liian halvalla hinnalla, eihän niistä jää mitään käteenkään. Suuri vaiva tyhjän takia ja sitten menee vielä mainekin kun ei pystytä tekemään tilattua tuotetta kuin laittoman matalalla palkalla. Ulkomaisen työvoiman moraalikin voi olla mitä sattuu sillä palkalla, sitten jos joku huono työnlaatu alkaa aiheuttaa reklamaatioita ja takuukorjauksia niin koko projekti menee tappiolle kuitenkin. Eihän tuossa ole järjen häivääkään.
Jos ei ole varaa tehdä kunnolla ja asiallisesti, ei sitä kannata tehdä ollenkaan.- Suomi.on.persläpi
Eihän noin ajatella enää missään firmassa, nyt on vain ajatuksena että kaikki pois vaan mitä irti lähtee ja seurauksista piittaamatta. Jos tulee vaikeeta niin firma nurin ja uusi tilalle ja homma jatkuu entisellään.
Laskun maksaa duunari ja valtio hyödyn korjaa osakkeenomistaja ja yrittäjä.
Tämä on sitä ns. demokratiaa vai miten on, onkohan tämä sittenkin fasisimia kaikkine live ilmiöineen? - suomi.ihan.viimeisillään
Suomi.on.persläpi kirjoitti:
Eihän noin ajatella enää missään firmassa, nyt on vain ajatuksena että kaikki pois vaan mitä irti lähtee ja seurauksista piittaamatta. Jos tulee vaikeeta niin firma nurin ja uusi tilalle ja homma jatkuu entisellään.
Laskun maksaa duunari ja valtio hyödyn korjaa osakkeenomistaja ja yrittäjä.
Tämä on sitä ns. demokratiaa vai miten on, onkohan tämä sittenkin fasisimia kaikkine live ilmiöineen?Tuollaiseksi jos on mennyt niin kyllä on jo todella säälittävää ja epätoivoista pyristelyä väistämättömän edessä. Varmaan ihan viimeisiä aikoja eletään ennen Valtavaa Romahdusta jonka rinnalla 90-luvun lamakin oli lastenleikkiä.
- Ärtynyt
Huvittaa kun sijotusneuvojat höpöttää sijotusneuvoja että jos nyt edes viiskymppiä olis laittaa sijotuksiin niin olis kyllä 30vuoden päästä hyvä potti ja korkoa korko vielä päälle.Kyllä sukellus on lähellä eihän tässä taloushommassa ole mitään järkeä.Ihmisten pitäs ilman palkkaa tehdä työt ja yhteiskunta maksais.Mutta jos meillä ei ole sitä rahaa kun elääkkin pitää ja palkat ei riitä niin mistä se yhteiskunta (eli me) maksamme.Pystyskö EK:n tutkimuslaitos tämän selittään,tai edes Stubbi mun matikka ei veny tähän.
- täyttä-kusetusta
Sillon ku tavista houkutellaan sijoittamaan niin tuolloin on alamäki pörsissä jo pitkällä ja suursijoittajat kotiuttavat rahojaan ja pitää löytää se hölmö jolle musta pekka saataisiin kouraan joten pankit etsivät hölmöjä joilla on liikaa rahaa... sijoittamaan eli antamaan rahansa pois pankin kusetuksiin.
Kuka tietää mitä yhteyksiä ja sidonnaisuuksia noilla pankkien ns. sijoituspäälliköillä on sijoittajiin ja pelimiehiin, voidaan pistää tahaallaan joku rahasto perseelleen että joku iso peluri saa voitot ja rahansa pois koko touhusta ja tavis vaan huomaa että rahat meni ja selitys on, voi voi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837121Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176205Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405118Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193485Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400