Löytyykö tällaista?

Otetaanvastaan

Empaattinen
Omaa oman tahdon
Pitää matkustelusta niin perheen kuin kumppanin kanssa
Ei haasta riitaa, osaa riidellä rakentavasti
Elämän käännekohdat käsitelty
Ei ole käyttänyt henkistä tai fyysistä väkivaltaa ihmissuhteissa, eikä usko alistamiseen
Kunnioittaa ja arvostaa muita ihmisiä, kohtelee toisia arvostavasti
Omaa hyvän itsetunnon
On omia harrastuksia, mutta ne eivät vie kaikkea vapaa-aikaa
On sosiaalinen, mutta on valmis jakamaan ystäväpiirinsä ja on perhekeskeinen
On valmis jakamaan kotityöt, siivous, lapsien kasvatus ja kaupassa käynti onnistuu yhdessä ja erikseen
Tunnistaa omat rajansa ja kunnioittaa toisen rajoja
Kunnioittaa lasten rajoja, tukee toista vanhemmuuteen ja haluaa itse olla hyvä esimerkki lapsille
Harrastaa arjen romantiikkaa sekä haluaa yllättää kumppanin silloin tällöin
Vaalii parisuhdetta ja osaa keskustella
Pitää seksiä ja läheisyyttä tärkeänä, vaalii tätä osa-aluetta
On valmis tasa-arvoiseen vapaa-ajan käyttöön. Omia menoja saa olla, tasapuolisesti. Arvostaa enemmän kotia ja perhettä kuin jatkuvia menoja yksin.
Alkoholia kuluu kohtuudella, eikä käytä muita päihteitä tupakka mukaan lukien
Haluaa saavuttaa elämässä asioita, on se sitten uusi auto, -työ, -unelmamatka, -koulutus, menee tavoitteitaan kohti ja uskaltaa unelmoida
On töissä, on ahkera ja ei lannistu vastoinkäymisistä.
On oma-aloitteinen arjessa
Pitää itsestään huolta fyysisesti, siisteys ja liikunta tärkeää
Liikkuu pitääkseen itsensä terveenä
Pitää hyvästä ruuasta ja arvostaa unen merkitystä
Arvostaa siistiä kotia ja on valmis panostamaan ympäristöönsä
Ei harrasta penkkiurheilua häiritsevästi (max 1kisat vuodessa)
Ei välitä istua tv:n ääressä montaa tuntia viikossa, myöskään sosiaalinen media tai muu ruutuaika ei mene perheen edelle
On oma itsensä ja ei suorita elämää ;)

7

143

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2010_luvulla

      On, mutta et kirjoittanut yhtään kohtaa "omaa kauniin vartalon / kauniit kasvonpiirteet - edes jossain määrin". Koska se on 50% koko hommasta, tuon luettelemasi lisäksi.

      • Apvast

        Kauneus on katsojan silmässä, vaikea sanoa ennalta mikä miellyttää silmää. Käytös kaunistaa ihmistä. ;) Normaalipaino toki suotavaa ja menee tuohon hyvinvointi näkökulmaan.


    • Erilaisiamiehiä

      Tässä olis, mutta yksi nainen ehti sanoa minulle että olen ihana mies, joten katson tämän kortin

    • Kysy_Itseltäsi

      Mutta olisitko oikeasti kiinnostunut tuollaisesta nössöstä, eikö miehisempi mies kuitenkin voita... Useimmat naiset uskovat haluavansa ylläolevan listan mukaan miehen, mutta valitsevat kuitenkin sen miehisemmän miehen, jolla ei ole noita attribuutteja.

    • Maallikkonnäkökuma

      Laskelmoiva nainen ei miehelle hyväksi.
      Mulle riittää sängyssä viihtyvä nainen.

    • Olipa pitkänoloinen lista.
      Ei nyt kuitenkaan ihan kohtuuttomia mutta ainakaan itse en uskaltaisi kaikkia noita luvata.

      Esim. matkustelu; itse kun haluan matkustella kotimaassa vaeltaen niin saattaa olla että matkakohteet ja matkustusmuoto ei kohtaa.
      Penkkiurheilun seurannassa en halua että minua rajoitetaan. Tässä varmaan tarkoitettiin paikanpäällä tapahtuvaa seurantaa ja kyllä minä välillä mennä katsomaan suosikkijoukkueen pelejä myös paikan päälle. Jos kymmenkunta peliä käyn kaudessa ja niistä pitäisi yhdeksän karsia niin aika valjulta tuntuu.

      Lisäksi tuo vaatimus että pitää olla töissä tuntuu tänä aikana vähän kohtuuttomalta kun ei koskaan tiedä tuleeko yt:t tai sairaus joka estää työnteon.

    • fraga

      Hei! Tässä Peter Fran Stockholm. Olen 35v. Urheilu kaveri pelaa jalkapalloa jasguashia. Puhuu hyvin Suomi. Asunto Stockholm keskus kattohuoneisto. 185 neliötä yksin. Tai on kolme koiraa. Tiibetin spanieli. Olen useimmiten naisten päivä uni jollaisia ei luulisi olevan olemassa. Olen töissä maahantuonti yrityksen jossa itse omista. Auto Jaguar talvisin, kesän ajan Ferrari testarossa. Matkusta usein, jopa kertaa kuukaudessa jonnekin päin maailmaa. Raha ei tee onnelliseksi mutta se mahdollista monet asiat joita muuten ei voida toteuttaa. Haluatko tavata ja nähdä unelma mies, joka ehkä juuri sinulle sopivia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe