Missä kastautua jos ei halua liittyä kirkkoon?

Otsikossa se tulikin. Kirkko ei juuri nyt ole minulle sopiva paikka, mutta haluaisin kasteen. Minua ei ole lapsena kastettu lainkaan, ja nyt ajatus siitä tuntuu houkuttelevalta. Katselin taannoin tv7:lta David Pawsonia ja hän puhui upotuskasteesta. Tekeeko tuota jokin seurakunta?
458528
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 458

Vanhimmat

Ainakaan Vapaakirkossa kaste ei liitä kastettavaa seurakuntaan. Joissain yhteisöissä kaste liittää samalla seurakuntaan.

Äänestä

Varmaan löytyy joku kastamaan kun kyselet vaikka ns. vapaista suunnista. Jos uskot Evankeliumin omalle kohdallesi, olet tehnyt parannuksen synneistäsi ja tunnustaat Jeesuksen Herraksesi niin kaste on varmaan paikallaan.
Ainakin se on raamatullista että ensin tullaan uskoon ja sen jälkeen otetaan kaste.

Äänestä

Jos tarkoitat kirkolla luterilaista kirkkoa, niin ei siellä kielletä kastetta upottamallakaan. Odota kesää, niin sekin järjestyy, silloin järven vesi on tarpeeksi lämmintä. Kasteen voi toteuttaa vaikka leirikeskuksen rannassa.

Äänestä

Käsittääkseni luterilaisessakin seurakunnassa kastetaan edelleen Jeesuksen opetuslapseksi. Niin kuin tässä opetetaan:

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Mat.28:19-20

Äänestä

  • trtrtrtrtrtrt kirjoitti:

    Raamattu ei sano, että opetuslapsia tehtäisiin kastamalla vauvoja.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14812080/pieni-tietoisku-matteuksen-lahetyskaskysta

    Aloittajalle: mieti onko sinulla mitään hyvää syytä olla liittymättä johonkin seurakuntaan.

    > Raamattu ei sano, että opetuslapsia tehtäisiin kastamalla vauvoja.

    Raamattu ei myöskään anna kasteelle mitään ikärajaa.

    Mutta, kun henkilö on kastettu, olisi tärkeää opettaa myös mitä Jeesus opetti, koska:

    "Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi"."
    Joh. 8:31-32

    Äänestä

  • 12____13 kirjoitti:

    "Raamattu ei myöskään anna kasteelle mitään ikärajaa."

    Muita selviä rajoja rajoja on ihan riittävästi:

    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin..."
    "... niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. "
    "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin."

    Kuka Raamattua lukeva nyt pitäisi vauvakastetta raamatullisena? Ja kuka nyt vielä kastattaisi vauvansa? Ja kuka uskoo luterilaisten Tunnustuskirjojen harhaa, että kastamaton vauva on muka kadotettu perisynnin takia?

    Äänestä

  • 12____13 kirjoitti:

    > Raamattu ei sano, että opetuslapsia tehtäisiin kastamalla vauvoja.

    Raamattu ei myöskään anna kasteelle mitään ikärajaa.

    Mutta, kun henkilö on kastettu, olisi tärkeää opettaa myös mitä Jeesus opetti, koska:

    "Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi"."
    Joh. 8:31-32

    "Mutta, kun henkilö on kastettu, olisi tärkeää opettaa myös mitä Jeesus opetti, "

    Silläkö tehdään opetuslapsia, että kastetaan koko kansa ja pannaan päälle rippikoulupakko?

    Olisiko ennemmin niin, että uskoa ei voi pakottaa? Mitä hyödyttää tehdä tuollaisella pakkoputkella lukematon määrä nimikristittyjä?

    Usko on raja kasteelle: "Julistakaa evankeliumia ... joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu."
    Niin se meni helluntaipäivänä: Pietari julisti evankeliumia ja joka uskoi ja otti kasteen, se pelastui. Yhtään vauvaa ei turhaan kastettu. Apostoleilla oli selvä ymmärrys.

    Äänestä

  • trtrtrtrtrtr kirjoitti:

    Opetuslapsia tehtiin ja tehdään kastamalla ja opettamalla, eikä usko ole kasteen ehto, vaan kaste ja usko ovat opetuslapseuden ehto. Kuka uskova mukaa enää nykyään uskoo siihen että ihminen pelastuisi iman uskoa ja kastetta Kristukseen? Kuka uskoo sitä uudestikastajien harhaa että ihminen on autuas omana itsenään ja synnitön? Alussa ihan kaiken ikäisiä kastettiin muta vauvojen siunaustilaisuuksia ei pidetty.

    Äänestä

  • fdfdfdfdfd kirjoitti:

    Ok. Erehdyin. On sittenkin ainakin yksi, joka uskoo kastamattomana kuolleen vauvan joutuvan kadotukseen. Sori mun moka.

    Äänestä

  • trtrtrtrtr kirjoitti:

    Siihen en ota kantaa meneekö kastamaton kuollut vauva kadotukseen, mutta nähtävästi ainakin joku uskoo että ilman Kristusta voi pelastua - siis ilman uskoa, kastetta, parannusta, kääntymystä ja vanhurskautusta. Tulipa tämäkin nyt selväksi.

    Äänestä

  • jfjfjfjfjfj kirjoitti:

    Opinpa senkin, että on epäjohdonmukaisia henkilöitä. He sanovat ensin, että ilman kastetta ei voi pelastua, mutta sanovat sitten, että ehkä vauvat kuitenkin voivat. Tai eivät ainakaan ota kantaa.

    Ja opin senkin, että on henkilö, jonka mielestä Jeesuksen lunastustyö ei kattanut vauvoja. Ja joka ei ymmärrä, että vasta synti erottaa ihmisen Jumalasta.

    Ja opin senkin, että on henkilö, joka ei usko edes Raamattuun, jonka selvän sanan mukaan kastettiin vain niitä, jotka uskoivat ja ottivat sanan vastaan. Tällainen henkilö väittää jopa, että kaikenikäisiä kastettiin.

    Lähtökohta on että ilmlan kastetta ja uskoa ei voi pelastua. Uudestikastajat ovat siis epäjohdonmukaisia kun väittävät että ihminen joka ei ole koskaan Jeesuksesta kuullut, ei menme automaattisesti kadotukseen.

    Minä opin että on henköitä jotka sekoittavat Jeesuksen lunastustyön ja sen vastaanottamisen. Henkilöitä jotka luulevat kai että ateistitkin pelastuvatr Jeesuksen lunastustyön nojalla ilman uskoa. Raamatun mukaan Jeesuksen lunastustyö otetaan uskolla vastaan eikä se muutoin hyödytä.

    Minä opin myös että on henkilöitä jotka lisäilevät Raamattuun omiaan sillä missään ei sanota että "vain" uskovia kastetiinn. Apostolinen todistus kaiken ikäsiten kastamisen puolsta on kiistaton. Lisäksi tämä henkilö kai luulee että vauvoille pidettiin kasteen sijasta siunaustilaisuuuksia, vaikka Raamatusta emme kertomusta siitä löytä - sen paremmin kuin kasteestakaan.

    "Minä opin että on henköitä jotka sekoittavat Jeesuksen lunastustyön ja sen vastaanottamisen. "

    Juuri tuo on kasteenuusijoiden ongelma. Subjektiivinen ja objektiivinen vanhurskautus sekotietaan. Samalla he luovat pelastusreitteja ohi Jeesuksen.

    Äänestä

  • jusiinsanoin kirjoitti:

    "Minä opin että on henköitä jotka sekoittavat Jeesuksen lunastustyön ja sen vastaanottamisen. "

    Juuri tuo on kasteenuusijoiden ongelma. Subjektiivinen ja objektiivinen vanhurskautus sekotietaan. Samalla he luovat pelastusreitteja ohi Jeesuksen.

    Ei Raamattu kerro mistään subjektiivisesta ja objektiivisesta vanhurskauttamisesta.

    Heikoilla ovat kaikki, jotka uskovat, että Pietari päästään sisään sille perusteella, että joku on vauvana saanut kasteen.

    Äänestä

  • trtrtrtrtrt kirjoitti:

    Kyllä Raamatusta käy hyvin ilmi sekä subjektiivinen vanhurskautus että objektiivinen vanhurskautus. Jeesus on sovittanut kaikki synnit ja kaikkien on otettava tämä uskolla vastaan. Näin Raamattu opettaa.

    Pietari ei päästä ketään sisälle, heikoilla ovat ne jotka luulevat että Pietari päättää kuka taivaaseen tulee...

    Äänestä

  • jrjrjrjrjr kirjoitti:

    "Jeesus on sovittanut kaikki synnit ja kaikkien on otettava tämä uskolla vastaan."

    Okei. Missä se kaste menee?

    Oletko sinä samaa mieltä kuin Luther, että vauva saa kasteessa uskon ja että kaste sen vuoksi hyödyttää häntä. Ottaako vauva saamallaan uskolla kasteen armon vastaan?

    Luther kirjoitti: ”Ellei siis kaste vaikuta eikä anna lapsille sitä, minkä se vaikuttaa ja antaa aikuisille, silloin se ei ole sama kaste. Silloin se ei ole mikään kaste, vaan pelleilyä ja pilkkaa kasteen kanssa. Ei nimittäin ole mitään muuta kastetta kuin se, joka tekee autuaaksi.
    Jos siis ollaan sitä mieltä, ettei kaste tee autuaaksi, silloin sitä ei pidä lainkaan toimittaa"

    Ja "Ellemme siis paremmin osaa vastata tähän kysymykseen ja todistaa, että pienet lapset uskovat ja että heillä on oma usko, niin neuvon päättäväisesti, että heti, niin pian kuin mahdollista, kokonaan luovutaan kastamasta lapsia, jotta emme tuollaisella tyhjänpäiväisellä pilanteolla ja ilveilyllä pilkkaisi ja ivaisi suuresti ylistettyä Jumalan majesteettia.”

    Vai oletko samalla linjalla kuin tuo toinen kirjoittaja ja toteat, ettet ota kantaa siihen, tulevatko vauvat kasteessa autuaiksi eli pelastuvat kadotuksesta?

    Äänestä

  • trtrtrtrtrt kirjoitti:

    "Jeesus on sovittanut kaikki synnit ja kaikkien on otettava tämä uskolla vastaan."

    Okei. Missä se kaste menee?

    Oletko sinä samaa mieltä kuin Luther, että vauva saa kasteessa uskon ja että kaste sen vuoksi hyödyttää häntä. Ottaako vauva saamallaan uskolla kasteen armon vastaan?

    Luther kirjoitti: ”Ellei siis kaste vaikuta eikä anna lapsille sitä, minkä se vaikuttaa ja antaa aikuisille, silloin se ei ole sama kaste. Silloin se ei ole mikään kaste, vaan pelleilyä ja pilkkaa kasteen kanssa. Ei nimittäin ole mitään muuta kastetta kuin se, joka tekee autuaaksi.
    Jos siis ollaan sitä mieltä, ettei kaste tee autuaaksi, silloin sitä ei pidä lainkaan toimittaa"

    Ja "Ellemme siis paremmin osaa vastata tähän kysymykseen ja todistaa, että pienet lapset uskovat ja että heillä on oma usko, niin neuvon päättäväisesti, että heti, niin pian kuin mahdollista, kokonaan luovutaan kastamasta lapsia, jotta emme tuollaisella tyhjänpäiväisellä pilanteolla ja ilveilyllä pilkkaisi ja ivaisi suuresti ylistettyä Jumalan majesteettia.”

    Luther kirjoitti aika hyvin. Sitä en tiedä saako vauva uskon juuri kasteessa.

    Äänestä

  • jrjrjrjrjr kirjoitti:

    Luther kirjoitti aika hyvin. Sitä en tiedä saako vauva uskon juuri kasteessa.

    Jos vauva ei saa uskoa kasteessa, niin Lutherin mukaan lupausta: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu" ei voi soveltaa vauvoihin. Silloin vauva ei tule autuaaksi kasteessa ja vauvan kastaminen on tyhjänpäiväistä pilantekoa ja ilveilyä.

    Ja aika iso porukka on sitä mieltä, että niin se onkin. Minäkin.
    Luther kyllä päätti, että vauvat pitää kastaa vähän niin kuin varmuuden vuoksi.

    "Sillä jos kaste on oikea ja hyödyllinen ja tekee lapset autuaiksi (kuten me uskomme tapahtuvan) ja minä silti jättäisin kastamatta, niin silloin minä olisin vastuussa kaikista niistä lapsista, jotka ilman kastetta joutuvat kadotetuiksi. Se olisi kauhea ja kauhistuttava asia. Mutta jos kaste olisi väärä eikä se hyödyttäisi eikä auttaisi lapsia mitenkään, silloin ei tapahtuisi mitään muuta synnillistä kuin että Jumalan sanaa puhuttaisiin turhaan ja hänen merkkinsä lahjoitettaisiin turhaan. Silloin minä en olisi vastuussa yhdestäkään kadotetusta sielusta, vaan ainoastaan Jumalan sanan ja merkin turhasta käytöstä.

    Mutta sen Jumala antaisi minulle ilman muuta anteeksi, koska minun on täytynyt toimia tietämättömyydessä ja sen lisäksi vielä aralla mielellä. Enhän ole itse keksinyt lapsikastetta, vaan olen sen perinyt sen ensimmäisiltä kristityiltä, eikä kukaan ole voinut yhdelläkään Raamatun sanalla osoittaa, että se olisi väärä. Olisinkin haluton toimimaan näin, mikäli minulle osoitettaisiin muuta.”

    Luther oli kovasti epävarma.

    Jos se vauva on saanut sen uskon jo ennen kastetta?

    Äänestä

  • jrjrjrjrjr kirjoitti:

    Jos se vauva on saanut sen uskon jo ennen kastetta?

    Ahaa. Miten? Luterilaiset puhuvat "vedessä olevasta sanasta". Sellainen "sana " ei vaikuta kuin vasta kasteessa. Toki jotkut - Lutherkin - puhuvat uskon saamisesta seurakunnan rukouksen kautta. Missä Raamatussa olisi sellaista? Ja miksei sitten rukoilla saman kaikkien syntyvien puolesta, jos se on noin helppoa.

    Jumalan Sanan kautta usko syntyy. Jumalan Sana on myös kasteessa. Minusta on luonnollista rukoilla että ihminen uskoo eli löytää Jeesuksen. Olisihan se hyvä rukoilla kaikkien puolesta.

    Äänestä

  • jrjrjrjrjr kirjoitti:

    Jumalan Sanan kautta usko syntyy. Jumalan Sana on myös kasteessa. Minusta on luonnollista rukoilla että ihminen uskoo eli löytää Jeesuksen. Olisihan se hyvä rukoilla kaikkien puolesta.

    Hyvin sanoit

  • Anonyymi00617 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00618 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Hyvin sanoit

    näin teki

    Äänestä

Järvessä tai talvella ammeessa. Suihkukin käy jos ammetta ei ole.
N
Ja naiset kastuvat ihan itsekseen.

Äänestä
  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

  • niin ne tekevät

    Äänestä

Hae sopivalla hakukoneella termiä 'golden shower'.

Se on kuitenkin kasteista paras, eikä siihen liity taikauskon hiventäkään.

Äänestä

Ganges on jonkun mielestä pyhä joki. Sinne vaan kastautumaan.

Äänestä
  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • sinne noita siis

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    sinne noita siis

    kaikki tietää sen

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00518 kirjoitti:

    kaikki tietää sen

    ketkä kaikki

    Äänestä

Kaste on liitetty uskoontulon yhteyteen kuin sinetiksi ja omantunnon vihvomiseksi ja itse Jeesus kävi kasteella ,johonka Kastaja sanoi ..minäkö kastaisin sinut ?? kun Johannes tiesi kuka oli tulossa kasteelle sillä Jumala oli edeltä asian ilmoittanut ja Kastaja oli Hänestä kertonut ,joka on keskuudessamme jo .(silloin)
Kasteelle voit mennä jonku uskovan porukan kanssa ..siinä yhteisrukous ja upotuskaste .....järvessä ..virtaavassa vedessä ja hyvä on niin .Itsekkin olen käynyt upotuskasteella .

Äänestä

Video kasteen "pakollisuudesta":
https://www.youtube.com/watch?v=sv9EuzA3Uog

Olisiko sävyssä vähän korjaamista? Ja jos käyttää sanontaa "rakkaani", niin eikö tulisi kuulua äänestäkin jotain muuta kuin vihaa?

Äänestä
  • Näemmä ihka raamatullista.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Näemmä ihka raamatullista.

    emme usko noita linkkeja vaan Raamattua

    Äänestä

Järvessä, suihkussa, ammeessa, sateessa jne.
Ei pidä jämähtää yhteen tiukkapipoiseen vaihtoehtoon.

Äänestä

Näin kesällä järvessä ja talvella avannossa.

Äänestä
  • Mutta ei kannata hätäillä Kyllä Jumala kastaa sitten kun sen aika on!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mutta ei kannata hätäillä Kyllä Jumala kastaa sitten kun sen aika on!

    Kauanko pitää vielä odottaa, että Jumala tulee kastamaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mutta ei kannata hätäillä Kyllä Jumala kastaa sitten kun sen aika on!

    Tuon viestin kirjoitti u-k-i-e nr

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tuon viestin kirjoitti u-k-i-e nr

    Totta. Kauanko pitää odottaa että Jumala herättää hänessä uskon?

    Uudessa Testamentissa ainakin "hätäiltiin" kun kaste suoritettin ensi tilassa, jopa yöllä!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Totta. Kauanko pitää odottaa että Jumala herättää hänessä uskon?

    Vauvan uskoa pitää odottaa ainakin viisi vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tuon viestin kirjoitti u-k-i-e nr

    Ja tuon viestin kirjoitti jonglööri.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ja tuon viestin kirjoitti jonglööri.

    Siinä taas tuo jobglöörinnussija eli uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Vauvan uskoa pitää odottaa ainakin viisi vuotta.

    Siinä taas pedofiilinoidalla vauvat mielessä

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Totta. Kauanko pitää odottaa että Jumala herättää hänessä uskon?

    Tuo on hyvä kysymys. Tuo lapsiinsekaantuja u-k-i-e nr on riehunut täällä pari vuosikymmentä eikä mitään merkkiä ole sen uskosta

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Tuo on hyvä kysymys. Tuo lapsiinsekaantuja u-k-i-e nr on riehunut täällä pari vuosikymmentä eikä mitään merkkiä ole sen uskosta

    Sillä on paha olla

    Äänestä

Suihkussa tai näin kesällä järvessä, vaikka uimarannalla voit kastella itsesi.

Äänestä
  • Kasteen idea on kitistä siitä. Ei edes se onko kastettu, millä tavalla ja missä, vaan siitä vain kitinä on sitä oikeaa uskoa, juuri sitä uskoa mihin tulee pyrkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kasteen idea on kitistä siitä. Ei edes se onko kastettu, millä tavalla ja missä, vaan siitä vain kitinä on sitä oikeaa uskoa, juuri sitä uskoa mihin tulee pyrkiä.

    Kasteen tärkein merkitys on siinä, että kastettava TUNNUSTAA julkisesti uskonsa Jeesukseen Kristukseen:
    "Joka tunnustaa minut ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaassa."

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kasteen tärkein merkitys on siinä, että kastettava TUNNUSTAA julkisesti uskonsa Jeesukseen Kristukseen:
    "Joka tunnustaa minut ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaassa."

    Kasteen merkitys on liittää Kristuksen hankkimaan pelastukseen

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Kasteen merkitys on liittää Kristuksen hankkimaan pelastukseen

    Juuri noin. Kasteen keskiössä ei ole ihminen vaan Kristus. Hänen kuolemansa meidät kastetaan. Kristuksen kuolemassa on meidän toivomme

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Hieno tiivistys veliseni!

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Hieno tiivistys veliseni!

    Ehkä kuitenkaan ei kannata asettaa Jeesuksen Kristinkuoleman pelastavaksi ehdoksi kastamista. Ei ainankaan juuri tietyllä tavalla kastamista. Siinä tehtäisiin Jeesuksesta vähän heppoinen hahmo, että pelastaa ihmisen vain silloin kuin vedellä on onnistuttu läträämään juuri oikealla tavalla.

    Asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Jeesuksen pitäisi olla keskiössä eikä veden.

    Huonossa tapauksessa käy siten, ettei se vesi paljon hetkauta.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ei vesi olekaan keskiössä vaan kasteen merkitys eli Kristuksen kuoleman osallisuus

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Ei vesi olekaan keskiössä vaan kasteen merkitys eli Kristuksen kuoleman osallisuus

    Siitä vedestä kuitenkin kiistellään, eikä Kristuksesta. Ei Kristusta jaeta, vaan se vesi.

    Mitä Paavali ei tosin pitänyt ja oli tyytyväinen miten vähän oli kastanut ihmisiä ettei siitä tarvitse kiistellä kuka kastanut oikein, kenen kaste se on oikea ja kenen väärin.

    Paavalille siten Kristus ristiinnaulittuna oli tärkeintä ja muu roskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Luterilainen ns. kaste ei ole pelkkä päänkastelu, vaan luterilaisen opin mukaan uskoon tulo ja pelatus ja Pyhälle Hengellä täyttyminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Juuri noin. Kasteen keskiössä ei ole ihminen vaan Kristus. Hänen kuolemansa meidät kastetaan. Kristuksen kuolemassa on meidän toivomme

    Kristus kuoli io pari tuhatta vuotta taaksepäin, Luuletko tosiaan papin, vaikka kuinka loitsuja lukisi ja taikoja tekisi, päänkastelulla kastavan Kristuksen kuolemaan.
    Pappi jo koko luterilainen kirkko valehtelee väittäessään saavansa aikaan ja tekevänsä sakramentin avulla sellaista, mikä on jo valmiina ja odottaa uskossa vastaanottamista: tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu,
    Vanhan ihmisen ristiinnaulitseminen Kristuksen kanssa on kaste Kristuksen kuolemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Siitä vedestä kuitenkin kiistellään, eikä Kristuksesta. Ei Kristusta jaeta, vaan se vesi.

    Mitä Paavali ei tosin pitänyt ja oli tyytyväinen miten vähän oli kastanut ihmisiä ettei siitä tarvitse kiistellä kuka kastanut oikein, kenen kaste se on oikea ja kenen väärin.

    Paavalille siten Kristus ristiinnaulittuna oli tärkeintä ja muu roskaa.

    Eräät kiistelee mutta sellaiset ei tunne kasteen merkitystä

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Luterilainen ns. kaste ei ole pelkkä päänkastelu, vaan luterilaisen opin mukaan uskoon tulo ja pelatus ja Pyhälle Hengellä täyttyminen.

    Se on apostolinen kaste

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kristus kuoli io pari tuhatta vuotta taaksepäin, Luuletko tosiaan papin, vaikka kuinka loitsuja lukisi ja taikoja tekisi, päänkastelulla kastavan Kristuksen kuolemaan.
    Pappi jo koko luterilainen kirkko valehtelee väittäessään saavansa aikaan ja tekevänsä sakramentin avulla sellaista, mikä on jo valmiina ja odottaa uskossa vastaanottamista: tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu,
    Vanhan ihmisen ristiinnaulitseminen Kristuksen kanssa on kaste Kristuksen kuolemaan.

    Paavali opetti että Kristuksen kuolemaan kastetaan

    Äänestä

Paavali kyllä, siis Jumalan sanassa, erotteli kasteen ja Kristuksen.

Jos kasteella olisi tehty se Pyhä Henki, jos sillä olisi saatu aikaan ne Hengen hedelmät mistä kirjoittaa, sekä se kaikki hyvä mitä kehui seurakunnissa ja Timoteuksessa olevan, vaan olisi ollut kilvan kastamassa ihmisiä ja juurruttamassa heihin Pyhää Henkeä. Eikä sen jälkeen olisi moittinut heitä mistään, kun kerran Pyhä Henki on kasteessa paukautettu, niin miten voivat olla pahempia kuin pakanat, miten älyttömän lakihenkisiä tai mitään muutakaan?

Paavali oli iloinen siitä miten vähän oli kastanut, vain joitain ja piti Kristuksen tuntemista ja siitä julistamista tärkeämpänä kuin mitä itse kastetta.

Silti kaste on hyvä, kun Jeesuksen Kristuksen kuolemaan kastetaan, kun puetaan päälle Jeesus Kristus on pyydetään hyvää omaatuntoa Jumalalta. Itse Pyhän Hengen täräytyksestä pysyväisesti ei niin kovin varmasti kerro ja jos niin olisi olisi, siitä ylenmäärin riemuinnut ja rientänyt kastamaan kaikki vastaantulijat.

Äänestä
  • Ja samalla yhdisti kasteen Kristuksen sovitustyöhön

    Äänestä

  • Luterilaiset eivät tarvitse Jeesusta, vaan Jeesus on luterilaisten pahuuden ja pakanuuden verho.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Luterilaiset eivät tarvitse Jeesusta, vaan Jeesus on luterilaisten pahuuden ja pakanuuden verho.

    Niinkö ukastajat luulee?

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Niinkö ukastajat luulee?

    se on surullista

    Äänestä

Pari luotettavaa kristillistä veljeä niin kyllä se siitä.😇👍

Äänestä
  • Pahaksi onneksi Jeesus kyllä meni sanomaan, että tiedä tunnistaa minun opetuslapsikseni siitä, että teillä on keskinäinen rakkaus.

    Joskin pakko olla käännösvirhe tai katoliset syöttäneet ne sanat Jeesuksen suuhun, vaikka pitäisi olla, että teidät tunnistaa siitä että on älytön kina, tora, viha, inho, halveksunta ja kaikkea mitä ihminen vain voi keksiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Pahaksi onneksi Jeesus kyllä meni sanomaan, että tiedä tunnistaa minun opetuslapsikseni siitä, että teillä on keskinäinen rakkaus.

    "Kasteen merkitys on liittää Kristuksen hankkimaan pelastukseen"????

    Miksihän Paavali ei liittänyt kuulijoitaan kasteen avulla Kristukseen, vaan JULISTI heille evankeliumia:
    Ap 14
    " Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa".

    Paavali ei puhunut mitään "kasteen armosta"!

    Mutta kaikki eivät uskoneet:
    Hebr 4
    "Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat."

    Jeesus sanoo: Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko...
    Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
    Jeesus varoitti nimen omaan Kristus-nimen käyttäjistä. Oletko koskaan kuullut sanaa 'kristitty'? Väkevä eksytys on tullut Kristus, Kristuksen kaltainen, kristitty-nimessä.
    Paavl on kristitty, kristikunnan pääksi kutsuttu, Putin on kristitty.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Uudestikastaja-inttäjäeksyttäjä näin raamatussa kitisee tuskaansa jälleen kerran

    Jokainen kristinuskoon kääntynyt kastettiin. Paavali puhui armosta

    2Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Jeesus sanoo: Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko...
    Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
    Jeesus varoitti nimen omaan Kristus-nimen käyttäjistä. Oletko koskaan kuullut sanaa 'kristitty'? Väkevä eksytys on tullut Kristus, Kristuksen kaltainen, kristitty-nimessä.
    Paavl on kristitty, kristikunnan pääksi kutsuttu, Putin on kristitty.

    Noin kirjoittaa kristittyjen vihaaja

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Noin kirjoittaa kristittyjen vihaaja

    noita on sellainen

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    noita on sellainen

    se on tunnettu siitä

    Äänestä

Paavali, eikä kukaan mukaan Raamatun kirjoittana ei opettanut vesikasteen olevan kaste Kristuksen kuolemaan. Luterilainen kirkko on ottanut itselleen Jumalan aseman väittäen kastevansa päälaenkastelulla Kristuksen kuolemaan.
Jeesus rukoillut kristittyjen yhteyttä eikä opettanut kristittyjen välistä rakkautta, vaan Herra rukoili rukoili niiden puiolesta, jotka Sanan kuulemisen kautta saavat uskon. Luterilainen 'usko' tulee sakramentien avulla.

Äänestä
  • Et näköjään tunne Raamattua.😿

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Et näköjään tunne Raamattua.😿

    Osaan Raamatun ulkoa. Niin mitä nariset? Yksikään apostoli tai opetuslapsi ei kastanut ketään Kristuksen, Kristuksen kuolemaan. Apostolit kastoivat vain ja ainoastaan Jeesuksen nimeen:
    Pietari kehoitti: Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
    -vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
    -hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
    -he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
    Kaste Kristukseen, kaste Kristuksen kuolemaan, on uskoon tulo, uudestisyntymän peso. Vesikaste tai päälaen kastelu ei ole uudesti syntymän peso, vaan uudesti syntymä on peso.
    Paavali opetti: jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
    Siis Jeesus kuoli ristillä. Jeesusta ei hukutettu veteen. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu... kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle, Paavali todisti.
    Johannes sanoi Jeesukselle: : "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!" Johannes eli ennen Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Näin ollen Johannes oli uudesti syntymätön, eli häneltä puuttui kaste Kristuksen kuolemaan, vanhan ihmisen ristiinnauliseminen yhdessä Jeesuksen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Ei kannata märistä kun et tajua Raamatusta mitään

    Vaikutat kyllä hieman oudolta ja harhaoppiselta.🎃

    Äänestä

Kokeile suihkua ja lausu uskontunnustus ääneen.
Jos se ei toimi samoin uimahallissa sukeltamalla veteen.

Mikäli tämäkään ei toimi pyydä jotakin uskovaista tuttua avuksesi ja aloita uimahallista toisen kerran, ei kannata palata alkuun.

Mikäli tämä ei toimi ota yhteys vaikka One Way seurakuntaan Kaisaniemessä ja pyydä seurakunnan pastori Jari Välilää suorittamaan kaste. tämä saattaa onnistua seurakunnan omissa tiloissa. Olen kuuluut hänen omasta suustaan, että hänen antama kaste toimii. Hän havannollisti kertomustaan näyttämällä kuinka hän suorittaa upotuksen ja se näytti kyllä rivakalta liikkeeltä.

En muista kumpaan suuntaan hän kaatoi mutta kyseessä oli kuivan maan näytös sisätiloissa. Jotkut seurakunnat kuulemani mukaan riitelevät siitä kumpaan suuntaan kastettava pitää kaataa ja miten toimitus pitää suorittaa. Siitä mikä on oikea tapa minulla ei ole tietoa.

Se, että mahdollisesti samalla tulee liitetyksi seurakuntaan ei ole ongelma kaste on pätevä vaikka myöhemmin eroaisit seurakunnasta. Tosin jotkut seurakunnat saat6tavat liittyessään uuteen seurakuntaan kysyä millä tavoin sinut on upotettu mutta sinähän et tarvitse, kuin pelkän kasteen mikäli olen oikein ymmärtänyt.

Vielä on kesää jäljellä ja virtaavaa vettä löytyy muuallakin kuin Jordanissa minne on pitkä matka kasteelle. joku voi nimittäin neuvoa, että sieltä saa sen parhaan kasteen.

Äänestä
  • Sanan ilmoittamissa kasteissa on aina läsnä kastettava ja kastaja. Yksin uimahallissa suketaminen veteen ei täytä kasteen määritelmää.
    Sana antaa tarkan kuvauksen kasteesta: koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä. Kastoi heidät virrassa. "Heidät" tarkoittaa koko ihmistä, ei vain päälakea, "Virrassa" tarkoittaa ihminen käveli veteen ja hänet upotettiin veteen. Jos vettä olisi otettu Jordanista ja valutettu päähän, niin kyseessä olisi ollut kastelu.
    Paavali kirjoitti kastelusta käyttäen sanaa: 'potizo' , antaa juotavaa. Mutta kasteesta sanassa Paavali käytti sanaa: 'baptizo', upottaa veteen. Samaa sanaa käyttävät myös evankeliumien kirjoittajat. Dippaamisesta käytetään sanaa: 'bapto'
    Kastelussa vettä tuodaan kasteltavaan kohteeseen, esim. kukkien kastelu. Kasteessa kasteen kohde viedään veteen ja upotetaan veteen.
    Luterilainen kaste on päälaen kastelua.

    Äänestä

  • Kannattaa ottaa huomioon vielä mahdollinen Pyhän Hengen kaste joka on Jumalan ilmoitus olemassaolostaan. Se on henkilökohtainen ilmoitus joka on vain sinulle ja siihen ei vaadita mitään seurakuntayhteyttä. Samalla Jumala lahjoittaa sinulle käyttöösi armonlahjoja joten kyseinen ilmoitus Jumalan armon toteutumisesta kohdallasi. Se ei sido sinua mihinkään vaan voit yhä toimia vapaan tahtosi mukaan mutta tyhmä on se joka sivuttaa kyseisen ilmoituksen ja jatkaa omahurskaita tekoja mikäli on sellaisiin aikaisemmin syyllistynyt. Siinä vaiheessa nimittäin Jeesus elää sinussa ja sinä Jeesuksessa ja kaikki tapahtuu pyhän Hengen välityksellä. Sen lähemmäksi Jumalaa sinulla ei ole mahdollisuus päästä tässä elämässä joten siitä kannattaa pitää kiinni. Seuraavat tällit on todennäköisesti siellä viimeisellä tuomiolla joka tapahtunee vasta kuoleman jälkeen ja siinä tilanteessa Jeesus toimii puolustajana koska hän elää sinussa. Tämä on asia jota nämä eri lahkot eivät ymmärrä joten kannattaa0 pysyä erossa niistä vaikka upotuksella kävisit. Opetus niissä Jumalan sanaan liittyen on hyvin omahurskasta ja sitä on syytä kyseenalaistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Sanan ilmoittamissa kasteissa on aina läsnä kastettava ja kastaja. Yksin uimahallissa suketaminen veteen ei täytä kasteen määritelmää.
    Sana antaa tarkan kuvauksen kasteesta: koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä. Kastoi heidät virrassa. "Heidät" tarkoittaa koko ihmistä, ei vain päälakea, "Virrassa" tarkoittaa ihminen käveli veteen ja hänet upotettiin veteen. Jos vettä olisi otettu Jordanista ja valutettu päähän, niin kyseessä olisi ollut kastelu.
    Paavali kirjoitti kastelusta käyttäen sanaa: 'potizo' , antaa juotavaa. Mutta kasteesta sanassa Paavali käytti sanaa: 'baptizo', upottaa veteen. Samaa sanaa käyttävät myös evankeliumien kirjoittajat. Dippaamisesta käytetään sanaa: 'bapto'
    Kastelussa vettä tuodaan kasteltavaan kohteeseen, esim. kukkien kastelu. Kasteessa kasteen kohde viedään veteen ja upotetaan veteen.
    Luterilainen kaste on päälaen kastelua.

    Koko ihminen kastetaan veden määrästä riippumatta

    Luterilainen kaste on apostolinen kaste

    Äänestä

Juu, niin on valheapostolin kaste.

Äänestä
  • Paavalin kaste.

    Ei tosin ollut innokas kastamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Paavalin kaste.

    Ei tosin ollut innokas kastamaan.

    Mutta opetti kasteesta

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Mutta opetti kasteesta

    niin teki joo

    Äänestä

Kastekiistat kuitenkin tulee aloittaa ennen kuin menee kasteelle, koska sitten on aika heikoilla jos on jo kastettu eikä voi itse valita kantaansa, kenen puolella on ja ketä vastaan. Kastekiistat käydään ensin ja sitten vasta mennään kasteelle, se on oikea järjestys.

Paavali tosin ei pitänyt siitä kiistelystä eikä että ollaan toisen puolella toista vastaan, vaa kysyi, että onko Kristus jaettu?

Mutta pitäpä Paavalista, voimme olla hänestä välittämättä ja toimia kuin ellun kanat.

Äänestä
  • Mutta täällä lapsikastefanaatikot kuitenkin kiistelevät vasta kasteen jälkeen.
    Eihän se onnistuisi vauvalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Mutta täällä lapsikastefanaatikot kuitenkin kiistelevät vasta kasteen jälkeen.
    Eihän se onnistuisi vauvalta.

    Taas pedolla mielessä vauvat.

    Uudestikastefanaatikot kiistelevät kasteen jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Totta. Kyseessä on selvästi uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Totta. Kyseessä on selvästi uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa

    No sitä ei ole vaikea tunnistaa

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Taas pedolla mielessä vauvat.

    Uudestikastefanaatikot kiistelevät kasteen jälkeen.

    Jonglöörikin heräsi kun puhuttiin vauvoista. Hän kiistelee otsan kastelun jälkeen, joka ei ole raamatullinen kaste.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Jonglöörikin heräsi kun puhuttiin vauvoista. Hän kiistelee otsan kastelun jälkeen, joka ei ole raamatullinen kaste.

    Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on itse se joka alkoi taas puhuymaan vauvoista. Niin tuo satanisti ainatekee

    Lisäksi se puhuu otsasta

    1Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    No sitä ei ole vaikea tunnistaa

    Ei olekaan, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on helppo tunnistaa sen sairaista viesteistä

    1Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Ei olekaan, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on helppo tunnistaa sen sairaista viesteistä

    Laitoin ylläpidolle taas ilmoitusta hänestä. Ovat ilmeisesti kyllästyneet hänen vauva- otsa- ja jonglööriviesteihin ja lupasivat sulkea tämän keskustelun.

    Jälleen osoitus tuon sairaan helluntailaisen mielenlaadusta!!!

    2Äänestä

Suihkussa se käy helposti ihan itsekseen. Peset kuvitteelliset ikävät tekosi vaikka joka aamu.

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 294 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Spanishfly kirjoitti:

Otsikossa se tulikin. Kirkko ei juuri nyt ole minulle sopiva paikka, mutta haluaisin kasteen. Minua ei ole lapsena kastettu lainkaan, ja nyt ajatus siitä tuntuu houkuttelevalta. Katselin taannoin tv7:lta David Pawsonia ja hän puhui upotuskasteesta. Tekeeko tuota jokin seurakunta?

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu