Kun p..a muuttaa taloyhtiöön

Se on sitten tuommoista:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005986952.html

"Kun tarinassa etenee pikakelauksella, tulevat Y-säätiön asuntoon liittyvät laittomat alivuokralaiset, torakat, vesivahinko ja lopuksi se, että osakkaat joutuvat maksamaan vakuuttamattoman asunnon torakoiden tuho-operaation ja pian mahdollisesti myös vesivahingon kulut – ellei tapahdu yllättävää käännettä.

”Kyseinen asunto on tuossa seinän takana. Virallisesti siellä asuva henkilö sai häädön viime lokakuussa. Vesivahinko tapahtui muutama päivä häädön jälkeen, kun asunto oli jo todettu kaupungin isännöitsijän toimesta tyhjäksi”, Sinikka sanoo kaksionsa keittiön pöydän ääressä.

Asunnon lukko vaihdettiin vasta tapahtuneen jälkeen. On epäselvää, onko vesivahinko aiheutettu tahallisesti ”kostoksi” häädöstä, vai onko se ollut vahinko.

Lähes varmaa on joka tapauksessa Sinikan mukaan se, että virallisesti asunnossa kirjoilla ollut mies ei asunut asunnossa häädön aikaan. Häntä on näkynyt talossa toisinaan, mutta pääsääntöisesti asunnon asukkaat ovat vaihtuneet melko tiheään. Sinikka epäilee, että he ovat mahdollisesti paperittomia eli laittomasti maassa olevia henkilöitä."

Se onkin kiva veronmaksajoen rahoilla loisia ja aiheuttaa tuhoja, koskaan ei joudu vastuuseen tekemisistään ja "rikkaat" suomalaiset maksaa kaikki kulut. Voi tehdä niile kostonkin vesivahiongon muodossa kun itsellä ei vastuuta mistään. Kaupunki, säätiöt ja kirkot hyysää p..kaa jotta voi tehdä tuota sitten useammille.

21

<50

Äänestä

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wanhaämmä

      Kuulostaa Sinikan jutut nyt vähän tarinoilta. Vesivahinkoja sattuu ihan oikeastikin, jos ei taloyhtiö pidä huolta putkista ja pattereista. Ja on vai joku naishenkilö tuonut torakoita naapuriin, ja vieraitakin vuokralaisella käynyt, ihan kamalaa.. hei haloo nyt. Onko Sinikka persu vai muuten vain vähän tööt?

      • Jos sun naapuriin tulis tuollainen säätiöasunto saattais mieli piankin muuttua. Ei ne putket itsestään ala koskaan vuotamaan vaan ihan selvä "kosto" kyseessä. ÄO70 kapasiteetilla ei voi ymmärtää että se kosto vaan menee väärään osoitteeseen tuossa. Y-ssätiön hemmokin tajuaa kyllä mitä siinä on tapahtunut:

        "”Tässä tapauksessa kuulostaa kuitenkin siltä, että taloyhtiöön on aiheutettu vesivahinko tahallisesti, ja se on tietenkin rikos. Olemme tehneet rikosilmoituksen, koska kyse on Y-säätiön omaisuudesta. Käsittelemme asiaa seuraavassa hallituksen kokouksessa”, Mutalahti sanoo."

      • wanhaämmä
        Harmaaritari kirjoitti:

        Jos sun naapuriin tulis tuollainen säätiöasunto saattais mieli piankin muuttua. Ei ne putket itsestään ala koskaan vuotamaan vaan ihan selvä "kosto" kyseessä. ÄO70 kapasiteetilla ei voi ymmärtää että se kosto vaan menee väärään osoitteeseen tuossa. Y-ssätiön hemmokin tajuaa kyllä mitä siinä on tapahtunut:

        "”Tässä tapauksessa kuulostaa kuitenkin siltä, että taloyhtiöön on aiheutettu vesivahinko tahallisesti, ja se on tietenkin rikos. Olemme tehneet rikosilmoituksen, koska kyse on Y-säätiön omaisuudesta. Käsittelemme asiaa seuraavassa hallituksen kokouksessa”, Mutalahti sanoo."

        Nääh, Sinikka ei vaan ole saanut naapurilta munaa... kyllä sä nää jutut ymmärrät kun vähän viitsit ajatella :D

        On niitä vesivahinkoja sattunut historiassa. Kerran pamahti naapurilta patteri itsekseen, kun se oli lomareissulla ja toisella naapurilla keittiön viemäri oli hissukseen valutellut vesiä maton alle. Myös murtuneiden muovimattojen aiheuttamat tuhot kuuluvat taloyhtiön vastuulle. Taloyhtiö korjaa, jollei pystytä osoittamaan että asukas on huolimattomuudellaan ne vedet sinne rakenteisiin ajanut.

      • wanhaämmä kirjoitti:

        Ymmärrän sen että haluat juuri tuollaisen asunnon ja asukkaan/asukkaat naapuriin. Toivottavasit toiveesi toteutuu. Pääset sitten muille naapureille suvaitsevaisessa sävyssä selittämään että ihan itsestään se hana siellä tyhjässä kämpässä oli auennut :D

      • wanhaämmä
        Harmaaritari kirjoitti:

        Ymmärrän sen että haluat juuri tuollaisen asunnon ja asukkaan/asukkaat naapuriin. Toivottavasit toiveesi toteutuu. Pääset sitten muille naapureille suvaitsevaisessa sävyssä selittämään että ihan itsestään se hana siellä tyhjässä kämpässä oli auennut :D

        Siellähän oli lähtötarkastus tehty ja sen mukaan kaikki oli ok? Tarkastajako sen hanan oli käynyt vääntämässä auki lähtiessään, vaiko munaa saamaton persu-Sinikka yleisavaimella tarkastuksen jälkeen, hmm..

      • tulis.kallis.lasku
        wanhaämmä kirjoitti:

        totta sinikka ei haluaisi maksaa mistään vaan keksii ja vaatii että joku vakuutus maksaisi ehkä vierittää torakka syyt pois muuttaneiden vuokralaisten syyksi ja talo jossa putket valmiita ja odottaa putkiremontti niin ei halua maksaa vaan vuokralaisella täytyisi olla vakuutus joka maksaisi koko talon putkiremontin tai helsingin kaupunki maksaisi kaiken niin sinikka on ikävä tyyppi

      • wanhaämmä
        Harmaaritari kirjoitti:

        Ymmärrän sen että haluat juuri tuollaisen asunnon ja asukkaan/asukkaat naapuriin. Toivottavasit toiveesi toteutuu. Pääset sitten muille naapureille suvaitsevaisessa sävyssä selittämään että ihan itsestään se hana siellä tyhjässä kämpässä oli auennut :D

        En jaksaisi katsella tuollaisia Sinikoita.

        En yhtään ihmettelisi, vaikka Sinikka olisi ihan itse käynyt tiputtelemassa torakat naapurin postiluukusta sen jälkeen kun sai asukkaalta pakit.

      • olet.ihan.okei.nainen
        wanhaämmä kirjoitti:

        En jaksaisi katsella tuollaisia Sinikoita.

        En yhtään ihmettelisi, vaikka Sinikka olisi ihan itse käynyt tiputtelemassa torakat naapurin postiluukusta sen jälkeen kun sai asukkaalta pakit.

        totta tuokin ja nyt kostaa kun sai pakit

      • wanhaämmä kirjoitti:

        Siellähän oli lähtötarkastus tehty ja sen mukaan kaikki oli ok? Tarkastajako sen hanan oli käynyt vääntämässä auki lähtiessään, vaiko munaa saamaton persu-Sinikka yleisavaimella tarkastuksen jälkeen, hmm..

        Siinähän sanottiin että lukkoja ei ehditty vaihtaa. P..ka ei palauttanut avaimia ja kävi vääntämässä hanikat auki. Taidat itsekin olla holtiton vuokrakuoriainen kun et ymmärrä sinikalle & muille viattomille aiheutettua haittaa?

      • wanhaämmä
        Harmaaritari kirjoitti:

        Siinähän sanottiin että lukkoja ei ehditty vaihtaa. P..ka ei palauttanut avaimia ja kävi vääntämässä hanikat auki. Taidat itsekin olla holtiton vuokrakuoriainen kun et ymmärrä sinikalle & muille viattomille aiheutettua haittaa?

        "Siinähän sanottiin että lukkoja ei ehditty vaihtaa."

        No tuon varjolla Sinikka kehtas käydä vääntämässä hanat auki. Tais viedä samalla lisää torakoita uunin taakse.

        Mä taas unohdin miten tärkeää raha sulle on :)

        Munkin taloyhtiössä on pari sijoitusasuntoa. Joillekin sinikoille ja harmiksille se on kova paikka, kun armaassa ja arvokkaassa osaketalossa asuu - vuokralaisia!!

      • jo.on.per.ele

        ei ole vanhanämmän vika että sinikka on inha tyyppi ja taloyhtiö ja sinikka haluaisi että helsingin kaupunki tai kaupungin vuokralaisella olisi vakuutus joka korvaisi kaiken eli koko talon putkiremontin ja kuka muuttaa asuntoon niin sinikka ja taloyhtiö keksii ja syyttää ja vierittää syyt vuokralaisen vioiksi esim talon katto meni piloille ja helsinkin kaupunki tai vuokralaisen vakuutus maksaisi koko katon uusimisen tai koko talon julkisivuremontin tai kaikkien käytävien porras maalauksen ja kaikki vuokralaisen syytä pitäisi autopaikkojen pistokepaikatkin uusia vuokralaisen vika niin sinikka on paska ihminen ja paska taloyhtiö ja lumenluonnin kulut täytyisi vuokralaisen vakuutuksen maksaa tai helsingin kaupungin samoin koko talon ikkunaremontin kaikki on vuokralaisen syytä ja sorapihan pitäisi vuokralaisen maksaa asfaltti pihaksi

      • naama.kiviseinään
        wanhaämmä kirjoitti:

        "Siinähän sanottiin että lukkoja ei ehditty vaihtaa."

        No tuon varjolla Sinikka kehtas käydä vääntämässä hanat auki. Tais viedä samalla lisää torakoita uunin taakse.

        Mä taas unohdin miten tärkeää raha sulle on :)

        Munkin taloyhtiössä on pari sijoitusasuntoa. Joillekin sinikoille ja harmiksille se on kova paikka, kun armaassa ja arvokkaassa osaketalossa asuu - vuokralaisia!!

        totta eikö joku voi sinikoita ja harmiksia vetää turpiin alustankäytävässä ja vetelee sillai ettei koskaan uskalla liikkua käytävillä ei edes töihin uskalla lähteä ei kauppaankaan ja haluu muuttaa pois niin se on ainoa mitä paska aivot ymmärtää pari kunnon selkäsaunaa kolmatta ei kasvot kestä ja syy kaatui juovuksissa päin lattiaa

        "Munkin taloyhtiössä on pari sijoitusasuntoa. Joillekin sinikoille ja harmiksille se on kova paikka, kun armaassa ja arvokkaassa osaketalossa asuu - vuokralaisia!!"

        Ei asiallisissa vuokralaissa mitään vikaa ole, semmoisissa jotka itse maksaa sen vuokransa mutta sopan sijoittamat ilmaiseksi loisivat yleensä myös eniten niitä ongelmia aiheuttaa. Tuo sinikan naapurin asuntokin kuuluisi jollekin kunnolliselle työssä käyvälle mutta tottakai klaupunkin antaa sen semmoiselle joka vaan loisii täällä muiden rahoilla. Tosi järkevää, sitten se kunnollinen työssä käyvä joutuu jostain helvbetistä asti kukemaan töissä kun kaikenlaiset loiset asuu keskustojen parhailla paikoilla.

      • naama.kiviseinään kirjoitti:

        Juuri tuollaisia väkivaltaisia p..ja kaikki loisvuokralaiset ovat :D

        Sinähän et tiedä kuka sen vuokralaisen vuokran maksaa. Yhtälailla voit kuvitella, että se mamu maksoi vuokran siivoojan palkoistaan. Jos se sua helpottaa. Mutta mä luulen, että sun on nyt ollut tarkoituskin nostaa vähän verenpainetta ja pahoittaa mieltäs :)

      • köyhä.työläinen
        Harmaaritari kirjoitti:

        Juuri tuollaisia väkivaltaisia p..ja kaikki loisvuokralaiset ovat :D

        miksi inhoat vuokralaisia ja työläisiä mutta nyt on mentävä illalla voin vastailla

      • kivi.seinää.uskoo
        wanhaämmä kirjoitti:

        Sinähän et tiedä kuka sen vuokralaisen vuokran maksaa. Yhtälailla voit kuvitella, että se mamu maksoi vuokran siivoojan palkoistaan. Jos se sua helpottaa. Mutta mä luulen, että sun on nyt ollut tarkoituskin nostaa vähän verenpainetta ja pahoittaa mieltäs :)

        se haluaa työläisille ja vuokralaisille pahaa eli on sinikka kakkonen ja puuttuu naapurien asioihin ja häiriköi talon asukkeja vaatien että hänelle täytyy maksaa uusi auto ja kesämökki ja soittelee naapurien ovikelloa ja vaatii että muuttakaa pois ja puhetta ei usko

    • Näin.kävi

      Niin siinä käy kun matu muuttaa taloon. Alkaa torakoita ja muita syöpäläisiä(matukaverit) parveilla ympäri kiinteistöä. Kostoksi vielä lasketaan vesi asuntoon kun tiedetään ettei itsellä tarvitse maksaa pennin hyrrää vahingoista.

    • ajattelinvaan

      Minulla kunnan vuokra-asunto eikä minulta vaadittu kotivakuutusta mutta otin sen kuitenkin koska se kattaa kodin ulkopuoliset varkaudet. Minulta varatettiin perämoottori ja kaksi pyörää varastettu varastosta joten sain vakuutuksesta korvaukset. Ja epäilen että ulkomaalaiset ne varasti koska naapurirapussa asui romani perhe. Siinä se yks nainen oli varas ja murtautui myös asukkaiden asuntoon. Onneksi saivat häädön ja varkaudet loppuikin siihen.

      • oletko.sinäkin.paska

        Kuka sun vuokras maksaa?

    • Tämä-selvä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      708
      1895
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      324
      1023
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      897
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      139
      773
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      601
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      577
    7. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      62
      577
    8. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      45
      577
    9. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      560
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      530
    Aihe