Mitä tehdä sairaalloisesti mustasukkaisen puolison kanssa?

akromill

Olen kärsinyt jo muutaman vuoden vaimoni yhä pahenevasta mustasukkaisuudesta ja kontrollin tarpeesta. Nykyisin olen siis uskottomuudesta (jolle ei ole mitään todellista perustetta) epäilty ja syyttetty 24/7. Vaimo väittää, että minulla on joko fyysinen suhde tai erittäin tiivis nettisuhde johonkin "naiseen". Mitään suhdetta ei tietenkään ole, eikä edes ole ollut, mutta vaimo täysin varma, että on. Syyttömyyttäni tähän mielikuvitussuhteeseen en voi mitenkään edes todistaa, koska vaimo ei voi tarkkailla minua 24/7 ja koska hänen oma intuitionsa asian suhteen on niin vahva. Kotona en voi ottaa edes puhelinta käteeni tai katsoa sieltä mitään, ilman että vaimo lipuu välittömästi paikalle. Hänen mukaansa olen joko saanut tai juuri lähettänyt viestin sille "naiselle". Tämä on siis joka päiväistä arkea meillä. Vaimo sanoo, että en halua vain nähdä "totuutta". No, minun totuuteni on se, että mitään suhdetta ei ole, mutta hänen mielikuvitukseensa perustuva totuutensa on päin vastainen. Paljon on myös puhuttu asiasta, mutta siitä ei näytä olevan mitään hyötyä, koska hän ei pohjimmiltaan usko mitä minä sanon.
Olen ehdottanut vaimolleni mielenterveyspalveluja ja lääkityksen hankkimista, mutta hän kieltäytyy niistä palveluista. Ongelma siis jatkuu... Mites muilla, kuinka olette saaneet ratkaistuksi vastaavat ongelmat?

82

4871

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niimpäniinkö

      Jaa niinhän se on kuten mies sanoo. Yks tapaus oli et mies oli mustasukkainen, ei tietenkään myöntänyt, ja teki tahallaan, sanoilla ja teoilla vaimon mustasukkaiseksi. Samaan aikaa haukkui ja pilkkasi vaimoaan. Vaimo teki johtopäätöksen, et äijällä on toinen. Tämmöset yksipuolisesti syyttelyt ovat ihan perseestä.

      • Puistattaatyyppi

        Tämä on yleistä kiusaamista mitä epävarmat ja mieleltään sairaan ajatusmaailman omaavat harrastavat. Yrittävät sada toinen epätasapainoon ja tehdä hänestä syntipukki kaikelle ongelmille. Heille elämä on peli, ohjailua ja leikkiä. Itse ovat todella mustasukkaisia mutta näin toimimalla yrittävät toista koko ajan huomioimaan itseään.
        Pääsin itse tälläsestä tyypistä eroon!

      • Anonyymi
        Puistattaatyyppi kirjoitti:

        Hui tuo kuulostaa tutulta. Minulla taitaa olla juurikin tuollainen mies, joka yrittää puheillaan ja käytöksellään saada minut mustasukkaiseksi. Tosiasiassa hän taitaa olla epävarma itsestään ja mustasukkainen siksi. Käytöksellään hän työntää minua koko ajan pois tästä suhteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa erota. Eihän tollanen ole elämää.

    • pipokireällä

      Samankaltaisesta mustasukkaisuudesta kärsi naiskihlattuni. Sai raivareita välillä ravintolassakin, en saanut käydä edes veskissä ilman ettei muija tullut odottaa oven taa tai jos puhuin jonkun naisen kanssa niin heti oli pahaa mielessä hänen selkänsä takana ja ompa tuo mun puhelintakin kytännyt vaikka hyvin tietää etten petä mutta kun uskoo johonkin niin mitä sille voi. Eipä noille mitään tehdä voi.

    • Gtfg

      Mitäs aloittaja on tehnyt, ku luottamus on vaimolla mennyt. Puhutko vaimon kanssa mitään.

      • akromill

        En tiedä mitä olen tehnyt, mutta tuo vaimon mustasukkaisuus on kuin lumipallo, joka on lehtenyt vierimään riennettä alas kasvaen kaiken aikaa. Suhteen paradoksaalien puoli on siinä, että muuten menee melko mukavasti ja puhutaan myös aika paljon, paitsi että epäin ja syytöksen olmapiiri lieijuu ympärillä kaiken aikaa. Siltä osin tietysti aika raskasta.

      • Mustatsukat
        akromill kirjoitti:

        Jos olet syytön ja kertomasi pitää paikkansa niin silloin syyttäjän (vaimosi) velvollisuus on osoittaa sinut syylli-.seksi vieraaseen seksiin.

        Ymmärrän tilanteita jossa sairaaloinen mustasukkaisuus rehoittaa. Silloin on kyseessä huono itsetunto. Meillä vaimo käy työkaverinsa (nainen) kanssa muutamien päivien ulkomaanmatkoilla. Ei ole tullut mieleenkään mustia paremmin kuin punaisiakaan sukkia. Ilmeisesti ikäkin on tehnyt tehtävänsä kun miehet eivät kuulema edes viheltele perään. Toivoisinkin sellaista koska tietäisin minulla olevan tavoiteltavan vaimon. Myös minä käyn harrastukseni vuoksi joskus yksin aurinkorannikolla. Käymme tosin yhdessäkin. Seuraava reissu Budapestiin. Niin, kyllä vaimoni on joskus iltaisin mustissa sukissa mutta se onkin jo toisen tarinan aihe

      • Jgjknb

        Suosittelen ’siedätyshoitoa’ mustasukkaisuuteen. Vaikka vaimosi kyttää, niin mene silti säännöllisesti tuolle epämukavuusalueelle aluetta hiljalleen laajentaen. Ensin voit viettää esim illan ystävien kanssa, sitten vähän pidemmän illan, sitten vaikkapa viikonlopun poikaporukalla tms. Käytä puhelintasi myös säännöllisesti vaikka vaimo hermostuukin. Samalla järjestä teille (itsellesi vaimollesi) yhteistä laatuaikaa ja huomioi vaimoasi ts. pidä hänet tyytyväisenä kaikin keinoin kuitenkaan tinkimättä omasta ajastasi ja reviiristäsi. Näin ongelma usein ajan kanssa helpottuu. Itselläni on jo vuosia ollut periaate että joka toinen reissu vaimon kanssa ja joka toinen poikien kanssa. Toimii, vaikka aluksi vaimoa ’yskittikin’.

    • sariastaon

      Kannattaa viedä ihminen joko mielenterveydellisten palveluiden ääreen tai erota. Kohta olet itse nyrkin ja hellan välissä olitpa mies tahi nainen. Sellaisen ihmisen kanssa on ikävä elellä, joka ei luota ja epäilee syyttä suotta jatkuvasti.
      Hän ottaa oikeuden omiin käsiinsä eli alkaa kaivella omaa henkilökohtaista yksityisyyttäsi eli puhelinta, tietokonetta, lukee postisi, tutkii taskusi tms. Hän alkaa rajoittaa elämääsi ja yhteyksiäsi muihin ihmisiin. Lopulta saatat joutua väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi, koittakaa uskoa jo viimeistään tuossa vaiheessa, ettei suhteenne tule muuttumaan paremmaksi. Itse jätin aikoinaan sairaan mustasukkaisen alkoholisti miehen, ja olen tyytyväinen siitä, että sain uuden elämän. Ei tarvitse pelätä milloin tulee nyrkistä tai kokea oman minän päivittäistä latistamista arvostelun merkeissä, saan olla oma itseni ja minuun luotetaan sekä osaan itse luottaa terveen itsetunnon omaavaan ihmiseen sekä olen oppinut tunnistamaan, mikä on sairasta ja tervettä mustasukkaisuutta ja välttämään sellaisia ihmisiä elämässäni.

      • sitäkinnähnyt

        Perussyy ja - vika on kyseisen ihmisen minässä, suuren suuri riittämättömyyden tunne itsensä kanssa, heikko itsetuntemus ja itseluottamus. Se on ikävää, jos parisuhteessa on kaksi sellaista minävikaista, joiden suhde elää sariaalloisen mustasukkaisuuden pyörteissä puolin toisin. Sellaiset ihmiset voivat vaikka lopulta tappaa toisensa.

      • Anonyymi

        Kyllä sinkkuna on helppoa.

    • 4t7u

      Mustasukkaisuus kertoo huonosta itsetunnosta ja riittämättömyyden tunteesta. olen ollut itse sellaisen kohteena, on ikävää kun puoliso epäilee jos vähänkin työ päivä venyy tai harrastuksissa venähtää tai jäät juttelee tutun/kaverin kanssa. Kun tulee kotiin alkaa kuulustelu, missä kenen kanssa jne. Kyllä vaimo on mua syyttänyt joskus jos ei ihan suoraan niin kaarrellen. Ja kun en ole halukas kiistelemään kun naisella alkaa kierrokset nousta niin se kertoo naisen mielestä siitä että olen suhteessa toiseen naiseen tai jos en ole jaksanut harastaa seksiä niin olen tehnyt sitä toisen kanssa. Onneksi mustasukkaisuus on vähentynmyt mutta vieläkin nostaa päätään.

    • Vesimies62

      Mitäpä, jos vaimosi tuntee itsensä ulkopuoliseksi? Puhutteko päivittäin yhteisistä asioista? Kerrotteko omat kuulumiset ja oletteko kiinnostuneet toistenne asioista ja mielipiteistä? Huomioitteko toisenne riittävästi? Onko yhteisiä harrastuksia? Vietättekö yhteistä aikaa?
      Asia kannattaa selvittää mahdollisimman pian, koska te molemmat kärsitte tilanteesta. Istutte alas rauhassa selvittämään tilannetta. Kysyt vaimolta, miksi hänellä on tällainen ajatus ja muistat kuunnella. Esität kysymyksiä, jotta ymmärrät vaimon ajatukset. Vaikka hän sanoisi jotakin täysin käsittämätöntä, mikä ei pidä paikkaansa, älä keskeytä vaan aidosti annat hänen kertoa omat ajatukset. Sitten pikkuhiljaa asia kerrallaan lähdet vastaamaan ja purkamaan tilannetta. Et syytä etkä vähättele. Kerrot omista ajatuksista ja tuntemuksista. Kysyt, mitä voit tehdä, että olet luoton arvoinen. Asia ei ratkea päivässä eikä kahdessa mutta pikkuhiljaa. Asialle on vielä tehtävissä jotakin, jos pystytte keskustelemaan ja kuuntelemaan toisianne.

      • hyväähuomenta

        Huomioiminen on ihan eri asia kuin mustasukkaisuus. Huomaavainen ihminen osaa ilmoittaa toiselle osapuolelle omista menoistaan ja viivästyksistään, ettei aiheuta toiselle turhaa huolta. Mustasukkainen ihminen on jo valmiiksi sairas ajatuksenjuoksultaan, heti on sellainen epäilylinja ja epäluottamus käynnissä.

      • p09o
        hyväähuomenta kirjoitti:

        En minä ainakaan koe olevani tili tai selitys velvollinen naiselleni jos tulen myöhässä jostakin tai lähden johonkin, omathan ovat menoni kuten naisellakin, jos sille linjalle mentäisiin ei kyllä oltais enää yhdessä.

      • kakloon

        Monesti mustasukkaisuus on myos merkki siita, etta mustasukkainen ihminen itse on petturi tilaisuuden tullen. Se mita itse on, luulee toisenkin olevan.

      • halllooo

        Tuohan on se vanha puolustuspuhe petäjillä.

      • tomppelikoolet
        p09o kirjoitti:

        En minä ainakaan koe olevani tili tai selitys velvollinen naiselleni jos tulen myöhässä jostakin tai lähden johonkin, omathan ovat menoni kuten naisellakin, jos sille linjalle mentäisiin ei kyllä oltais enää yhdessä.

        Itse en jättäisi ilmoittamatta kumppanilleni, jos olen myöhässä ja tiedän toisen jo odottavan kotona vaikka valmiin ruoan kera. Yhdessäasumisen ja seurustelun perusasioihin jo kuuluu huomioida toinen toistaan. Jos vaikka ilmoitat, että jäät bilettämään kaverisi kanssa ja sinua ei seuraavana päivänäkään kuuluu kotiin etkä ilmoita itsestäsi, niin et mielestäni ole kykenevä asumaan kenenkään kanssa yhdessä. Kannattaa asustella ihan itsekseen, jos ei ymmärrä kumppaninsa huolta ja ihmetystä eikä osaa ilmoittaa, että juhliminen venähti pariin vuorokauteen. Sä nimenomaan olet tilivelvollinen, kun elät saman katon alla kumppanisi kanssa. Erikseen asuessa ei sellaista velvoitetta niinkään ole, mutta sovituista asioista kiinnipitäminen kuitenkin on tärkeää, jotta luottamus pelittää. Jos alat kertoa valkeita valheita tai tehdä ohareita, etkä edes ilmoita seurustelukumppanillesi mitään, niin eipä ihme miksi luottamus rakoilee ja kumppanisi alkaa kysellä yhä enemmän tekemistesi perään. Aika tomppeli olet, jos omalla käytökselläsi provosoit toista epäilemään kaikenlaista. Toinen toisensa huomoiminen ja sitä myöten luottamus on hyvän seurustelusuhteen ydin ja nimenomaan se antaa tilaa toinen toiselleen. Luottamus ei ole itsestäänselvyys ja ihminen voi todella omalla käytöksellään jopa tiedostamattaan tuhota oma luotettavuutensa suhteessa ja sitten ihmettelee, miksi häneen ei luoteta tai kääntää syyn kumppanin mustasukkaisuuteen, vaikka se ei edes sitä ole.

      • Pikkupökkis
        kakloon kirjoitti:

        Monesti mustasukkaisuus on myos merkki siita, etta mustasukkainen ihminen itse on petturi tilaisuuden tullen. Se mita itse on, luulee toisenkin olevan.

        "Monesti mustasukkaisuus on myos merkki siita, etta mustasukkainen ihminen itse on petturi tilaisuuden tullen. Se mita itse on, luulee toisenkin olevan."

        Noin se monesti menee. Petturi on mustasukkainen kun tilanne on itselle niin tuttu.

      • Osoitaolevasiluotettava
        tomppelikoolet kirjoitti:

        Itse en jättäisi ilmoittamatta kumppanilleni, jos olen myöhässä ja tiedän toisen jo odottavan kotona vaikka valmiin ruoan kera. Yhdessäasumisen ja seurustelun perusasioihin jo kuuluu huomioida toinen toistaan. Jos vaikka ilmoitat, että jäät bilettämään kaverisi kanssa ja sinua ei seuraavana päivänäkään kuuluu kotiin etkä ilmoita itsestäsi, niin et mielestäni ole kykenevä asumaan kenenkään kanssa yhdessä. Kannattaa asustella ihan itsekseen, jos ei ymmärrä kumppaninsa huolta ja ihmetystä eikä osaa ilmoittaa, että juhliminen venähti pariin vuorokauteen. Sä nimenomaan olet tilivelvollinen, kun elät saman katon alla kumppanisi kanssa. Erikseen asuessa ei sellaista velvoitetta niinkään ole, mutta sovituista asioista kiinnipitäminen kuitenkin on tärkeää, jotta luottamus pelittää. Jos alat kertoa valkeita valheita tai tehdä ohareita, etkä edes ilmoita seurustelukumppanillesi mitään, niin eipä ihme miksi luottamus rakoilee ja kumppanisi alkaa kysellä yhä enemmän tekemistesi perään. Aika tomppeli olet, jos omalla käytökselläsi provosoit toista epäilemään kaikenlaista. Toinen toisensa huomoiminen ja sitä myöten luottamus on hyvän seurustelusuhteen ydin ja nimenomaan se antaa tilaa toinen toiselleen. Luottamus ei ole itsestäänselvyys ja ihminen voi todella omalla käytöksellään jopa tiedostamattaan tuhota oma luotettavuutensa suhteessa ja sitten ihmettelee, miksi häneen ei luoteta tai kääntää syyn kumppanin mustasukkaisuuteen, vaikka se ei edes sitä ole.

        Juuri noin. Luottamus on kaiken perusta. Omilla toimillaan voi osoittaa olevansa luotettava. Silloin epäilylle ei jää tilaa.

    • voiollamuutakin

      Mielläni kertoisin erään esimerkin jossa mies käytti aina mustasukkaisuuskorttia, jotta saisi haluamansa asiat läpi. Se on myös yksi monista painostuskeinoista jota sairas ihminen voi vaimolleen tehdä. Valheista kiinni jääminen vie luottamuksen. Ei siihen tarvita kolmatta osapuolta fyysisesti.
      Aloittajan asiat voi olla toisin. Itsekeskeinen minä minä ihminen voi olla todella kiero. Se voi saada puolison pois tolaltaan pelkillä puheillaan. Sitähän tällainen kiero ei muille kerro.

    • Valoapäin

      Tahdon ottaa kantaa edelliseen. Minä olin suhteessa savonlinnalaiseen mieheen 8v.Hän petti mua koko ajan kavereilleen panetteli mua mielenvikaiseksi. Totta luulotautiakin oli varmaan. Mut näin eron jälkeen olen saanut tietää sutä sun tätä. En ollutkaan sairas. Hän yritti tehdä sairaassa suhteessa minusta sairaan.

      • toinenko7

        Näinhän se on et salasuhteilijat leimaa petetyn sairaaksi ja mustasukkaiseksi. Eräskin mies vielä lisää pökköä pesään ja tekee tahallaan vaimon mustasukkaiseksi kertomalla kuka milloinkin on häneen rakastunut ja vielä lähipiiristä. Väillä hän jopa käy hänen kanssa ravintoloissa ja syyttää vaimoa vain hulluksi ja mustasukkaiseksi. Kunpa tämä vaimo tietäisi totuuden. Vaimo kuitenkin miestään vielä rakastaa.

      • Hyihelvata

        Mulla oli samanlainen suhde Hämeenlinnalaiseen mieheen. Ihan sairas yksilö! Lähdin suhteesta, kun kävi meno todella oudoksi. Myöhemmin sain tietää muista naisista ja kaukoidän matkoista, joilla mies käytti prostituoituja ja jopa ihan nuoria tyttöjä. Että sellanen Simo siellä.

      • Hää1

        Minulla savonlinnalaiseen just tuohoon tyyliin käyttäyty. Kun lähdin hänen luota uusi tuli tai lähti hänen luo. Sina kun jäi kiinni lupas ei enää koskaan. Sit hän toi filippiineiltä nuoren.. Tarina ei kerro pettääkö häntä. Eikä kiinnosta. Harmittaa vaan kun 8vuotta meni hukkaan. Minä äääliö uskoin satuihin..

    • hihiiiiiiii

      Ämmille ei tää kaupunki niiiiin suuri ole.

    • hihiiiii

      Kävitkö syomässä, etkö muista kenen kanssa. Oliko niin mitätön henkilö.

    • anonyymi_sXg

      No joo läpät läppänä. Aloittajalle, ei ihminen tule syyttä suotta mustasukkaiseksi jos ei ole sitä ennen ollut. Kai teidän pitää oikeasti muuttaa toimintatapoja parisuhteessa, jotta luottamus palautuu. Tiedän sen, et pitkässä parisuhteessa varsinkin puolison muutos näkyy ja tuntuu hyvin helposti.
      Ja jos miehen on vaikea puhua vaimolleen mitä hänen elämässään tapahtuu, niin vaimo voi tulkita asiat väärin. Vaimo vaistoaa, että hänet on syrjäytetty, muttei tiedä syytä. Tästä johtuu monesti epäilyt, jotka ovat monesti turhiakin. Tosiasia on kuitenkin, että jos on halu olla yhdessä, silloin pitää jakaa asioita puolison kanssa. Muuten parisuhde muuttuu kylmäksi ja on parempi erota.

    • Terapiaan yhdessä tai erikseen, jostain ne mustasukkaisuuden tunteet kumpuaa, ei ne tyhjstä yleensä tule. Saattaa olla käsittelemättömiä tunteita tai tapahtumia taustalla.

    • ilmastonmuutosonhyväasia

      olet joko tehnyt jotain epäilyttävää joka aiheuttanut vaimossasi epäilykset mikä tietyn luonteisilla pahenee pahenemistaan vaikka asiasta puhuttaisiin jos käytöksesi mistä hän eopäilee jatkuu tai vaimollasi on erittäin huono itsetunto mikä on joko tullut edellisistä suhteista ja heijastuu nykyiseen tai on tapahtunut teidän suhteenne aikana. tähän ei kyllä auta kun ammattilainen setvimään kaikki solmut auki.

    • SuoKuokkajaJustiina

      Tutki omaa ajatusmaailmaasi, ja puheitasi.
      Tutki omaa käytöstäsi ja vallankäyttöäsi.
      Ovatko ne raiteillaan?
      Jokin sinussa tai mustiksen menneisyydessä aiheuttaa epävarmuuden hänessä.
      Jos olet epämääräinen, ja juttujen sisältö muuttuu usein, niin kuka tahansa voi alkaa ihmetellä. Osaatko käyttäytyä vai tsekkailetko ympäristöä avoimesti hänen läsnäolossa?
      Parisuhteessa hyvinvointi on yhteinen omppu, ja epävarmuus kasvaa haittaavaksi lumipalloksi pikkuhiljaa. Sitten tietty huonot elintavat (ruoka ja juomatottumukset) ja huono uni eivät ainakaan auta psykofyysiseentasapainoon. Vastuu terveydestä on itsellä, mutta usein lähimmäinen toimii peilinä, jonka on tarkoitus toimia kahteen suuntaan. Tutki onko hänen käytös ilkeyttä vai epätasapainosta johtuvaa, ja haluaako hän itse siihen muutosta. Jos se ei ole tarkoitushakuista, niin mustiksella on sisäisesti kovin paha olo. Se, johtuuko se sitten kokemuksesta tai fyysisistä epätasapainoista, on mahdollista selvittää. Tahto ja asian kohtaaminen, niin raskasta kuin se onkin, keskustelemalla, on ainoa tapa päästää paha pois. Näin voitte parisuhteessanne löytää laadukkaampaa ajan käyttöä 24/7.
      Kaikkea hyvää teille molemmille!

    • Helminainen

      Sain tarpeekseni 4 vuoden jälkeen. Ei auttanut uskollisuus, keskustelut, terapiat eikä mikään. Harhat oli kumppanin omassa päässä. Järkyttävä suhde, vielä 15 v myöhemminkin ajateltuna. Ero auttoi, ainakin minua.

      • välitäsiisitsestäsikin

        Sellainen ajatuksenjuoksultaan sairas ihminen voi sekoittaa myös oman pään siten, että alan uskomaan itsekin omaa huonouteeni ihmisenä, eristyn omaan kotiini ja kumppani määrää mitä saan tehdä, miten pukeudun ja keihin saan olla yhteydessä tai muuten tulee nyrkkiä. Oma onneni oli, että sairastuin fyysisesti, mitä kautta kaikki se paska sai lopun ja ymmärsin alkaa rakastaa omaa itseäni ja välittää itsestäni oikealla tavalla sekä sain voimaa irtautua suhteesta. Liian kiltin ihmisen kannattaa opetella sitä itsestäänkin välittämistä, sä et voi parantaa sairaalloisesti mustasukkaista omalla rakkaudellasi ja ymmärrykselläsi tai miellyttämällä toista, sä olet vaarassa hukkua siihen sairaaseen maailmaan itse.

    • Pikkuaurinko

      Entä jos hänellä on esim. Alzheimerin tauti tai jokin mikä aiheuttaa vainoharhoja?

      • hihhiiiiiiiii

        Dementia voi tehdä sellaisen tepposenkin et mies kuvittelee vaimon olevan mustasukkainen. Vainoharhainen kyttää vaimon joka liikettä ja luulee et se kyttää. Tulkitsee myös kaikki vaimon sanomiset vainoharhaisesti mustasukkaisuudeksi. Kumpi on vainoharhainen esim. vaimo kysyy: -minne meet ? mies vastaa: -taas sinä luulet että menen vieraisiin. Vaimo kysyy: - oletko syönyt jo?
        Mies vastaa: - en ole kenenkään kanssa ollut syömässä. Näitäkin tapauksia on😄😄😄 ja paljon.
        Joskus ei vaan tiedä kumman mieli on vainoharhainen.

    • anonyymi_0u5

      Tilanteesi on vaikea. Vaiva pahenee vanhuutta kohti ja mikään lääkitys ei auta. He kun eivät lääkitystä tarvitse, niin eivät myöskään ota sitä. Ainoa ratkaisu on ERO . Kenenkään ei tarvitse alistua toisen epäilysten alle, se on henkistä väkivaltaa. Mieti mitä sinä elämältäsi odotat ja sitten alat pyrkiä sitä kohti. Rauhallista loppuelämää !

      • Sairaanhoitaja67

        Minä sitä en jaksa tajuta tuota mustasukkaisuutta, en sitten millään. Aloittaja, jos haluat pysyä tervejärkisenä, niin ota ero. Meillä on yks elämä elettävänä. Minä oon ollut mieheni kanssa yli 30v yhdessä ja rakastetaan edelleen. Luottamus pelaa ja mustiksia ei olla. Ollaan hyvällä itsetunnolla varustettuja molemmat. On puhuttu aikanaan, et jos toinen menee, niin se menee. Ja kumpikaan ei oo mennyt. Tee ratkaisu itsesi hyvinvoinnin takia. Tsemppiä!

    • 34tatga43wtawe

      Onko vaimosi etunimi Lea?

      Jos, niin olet todella kusessa.

    • epäilijä

      Kyllä nää on niitä juttuja jotka ei hevillä parane jos perhe tilanne sallii kannataa ajatella vaikka erilään asumista tai eroa ei pillerillä vaiva lähde.

    • oppeliini1

      Kertomasi nainen kuulostaa liian sairaalta sinun kyvyillesi tukea hänta tai parantaa.
      Ainoa mitä sinä voit ja on kummallekin parasta on laskea hänet menemään. Se auttaisi naista eniten: sitten hänen ei tarvitsis kiusata itseään eikä sinua vainoharhaisuudellaan.
      Se laskisi sinut irti noista valtavista rautakahleista. Niiden sisällä ei kukaan kykene elämään normaalisti!

      Vain rauhallisella äänellä ilmoitat että yhteinen tienne on tullut nyt loppuun ja sinä menet vasemmalle, minä oikealle.
      Ei selityksiä, ei mitään jäkätyksiä, ei itkuja ei mitään. Vain kokoat tavarasi ja poistut.

      Otat opiksesi valita seuraavan partnerisi huolellisemmin ja tarkkailet liehuvia voroitulippuja heti alkuvaiheissa etkä laske taphtumia pääsemään noin pitkälle.

    • Naisesipettääsinua

      Mulla oli sama ongelma joskus, akka oli ite juossu vieraissa.. Kyllästyin lopulta kokonaan suomalaisiin naisiin ja siihen sairaaseen kontrolliin mitä monet suomalaiset naiset harrastaa, päätin kokeilla ulkomaalaista naista ja pari vuotta ollaan oltu lähes ilman ongelmia pientä nahistelua toki mutta ei mitään suurta.

    • tetanus

      Hankala tähän on oikeaa vastausta antaa.Mustasukkaisuus on hankala psyykkinen ogelma.Se on erittäin huonon itsetunnon merkki.Nämä asiat ovat yleensä lapsuusperäisiä juttuja.En tiedä mitä itse tekisin,Ehkä joku väliaikainen ero herättäisi vaimosi,Jos et mene terapiaan niin minun on pakko muuttaa pois sillä en jaksa elää tämänlkalataisessa suhteessa Kannattaa tehdä selväksi se ettärakastat häntä edellen paljon mutta et jaksa olla .yhdessä jos tämä tilanne jatkuu joka päivä samanlaisena.(terapiaan jos suostuu sinne kannataa mmennä yhdessä)Voisiko joku muu tuttu kertoa tilanteestasi hänelle.Vaimon sisko tai äiti.Jostain olen kuullut että mustasukkaiset puolisot pettävät herkimmin koska he tällä tavalla ostavat hyväksyntää itselleen ja siirtävät tämän oman huonon itsetunto-ongelmansa toiseen syyllistämällä.Mustasukkaisuus on tunneperäinen häiriö ja kehittynyt jo varhaislapsuudessa.Eivät voi itse asialle mitään vaan pitävät sitä normaalina.Terapialla se voisi olla korjattavissa.

    • Personal

      Vaimon tehdyt teot, jotka eivät kestä ns. Päivänvaloa,priorisoituu syyttelyinä aviopuolisoon. Mistä teosta,tapahtumasta, mustasukkaisuus alkoi? Onhan sille tausta..selitys!!

      • jllkkl

        Onpas lapsellisia ajatuksia, vaimoko aina syyllinen. Rakastajan kirjoituksiako. Mies voi koska vaan erota, eikä tarvi kärsiä nykyisistä eikä tulevista mustiksista.

    • rakkauttaonparempielämä

      Jos vähänkään välität vaimostasi, tuollainen peli on vihellettävä poikki tällä sekunnilla. Se on jatkunut teilläkin jo liian pitkälle.
      Varaat ajan mielenterveysyksiköstä itsellesi ja vaimollesi joko sähköisenä tai puhelimitse. Kerrot varaustilanteessa jo millaisesta asiasta on kyse. Ilmoitat vaimollesi että olet varannut ajan ja toivot hänen tulevan mukanasi. Jos teillä on aikuisia lapsia, soitat myös niille, kerrot tilanteesta, sanot että tämä on tilanne.

      Jos vaimosi ei suostu hoitoon, sinulle jää vain yksi vaihtoehto päästä parempaan elämänlaatuun. Tulostat avioeropaperit ja lyöt vaimosi nenän eteen ja pyydät allekirjoittamaan.

      Ja sitten te eroatte, jos teillä on omistusasunto, keskustelet vaimosi kanssa lunastatko sinä yhteisen asunnon, vai hän, vai myydäänkö se. Ryhdyt konkreettisiin tekoihin eron suhteen, etsit itsellesi uutta asuntoa, teet listauksen miten omaisuutenne jaetaan, yms.
      Et pelottele, et syyttele, et syyllistä. Jos vaimosi huutaa, että olet muuttamassa jonkun toisen luokse, et lähde väittelyyn mukaan, toteat lyhyesti, että tiedät itsekin ettei tuo ole totta, toteat ettet pysty elämään hänen kanssaan enää hänen vainoharhaisuutensa takia, pysyt asialinjalla.

      Ilman konkreettisia toimia tilanne pahenee jatkuvaan haukkumiseen ja lopulta lyömiseen asti.

    • ex-rouva_55v

      Eroa. Vaimosi sairaus ei parane terapiassa keskustelemalla, syyt ovat syvällä lapsuudessa, luottamuksessa, eikä niitä korjata välttämättä yhden elämän aikana. Älä ainakana hanki lapsia hänen kanssaan, koska sitten olet lieassa ikuisesti. Kyse on siitä, että ette ole sopivat toisillenne. Parisuhteen ei pidä olla vaikeaa - kun olet oikean kumppanin kanssa yhdessä, asiat sujuvat kuin itsestään. Eroa nyt eikä 15. päivä.

      Hyvää seuraavaa elämää.

    • Vaikeaaon

      Tunnistinpa nuo oireet hyvin samanlaisiksi kuin mitä olen omassa liitossani saanut kokea. Uskoisin, että asiaa ei voi järkiperäisesti ratkaista, kuten monet tuntuvat ajattelevan. Ei ole merkitystä , teenkö jotain toisin vai jätänkö tekemättä. Luin artikkelin jossa puhuttiin voimakkaasta masennuksesta, johon voi liittyä harhaisuutta. Yleisin harhoista on ns mustasukkaisuusharha, jota vastaan ei voi järkiperäisesti toimia, koska toinen uskoo olevansa ehdottoman oikeassa eikä ota vastaan minkäänlaista palautetta. Jos lähtee todistelemaan , niin se vain yllyttää lisää. Nyt olen asumuserossa, ja vaikka kaikki asiat tahtoo mennä vaikeimman kautta, niin iso ahdistuksen kivi on pudonnut kuitenki n, vähän samanlainen fiilis kuin olisi vapautunut vankilasta. Taipumus masennukseen psykoottisin piirtein on myös vahvasti perinnöllistä, eli jos lähisuvussa on mielenterveysongelmia niin sieltä voisi etsiä avaimia. Joka tapauksessa asiat vaatisivat asiantuntija-apua. Muuta keinoa en tähän oikein osaa sanoa.

    • Me olemme olleet yli 19 vuotta yhdessä, joista 7 viimeistä keskenämme naimisissa.
      Fyysistä pettämistä tai "epämääräisiä" menoja ei ole ollut kummallakaan
      eikä myöskään mustasukkaisuutta, riesaksi asti.

      Jos toinen puolisoista kokee olevansa jotenkin "alakynnessä" toisen suhteen,
      se voi aiheuttaa ongelmia. Esimerkiksi jos puoliso on heikommin koulutettu, iältään paljon vanhempi tai nuorempi, taloudelliset resurssit ovat erilaiset, toisella on paljon kodinulkopuolisia harrastuksia, mutta toisella ei jne. Kyllä ihminen vaistoaa, jos kumppanin huomio kohdistuu "liiaksi" jonnekin muualle, kuin omaan vaimoon/mieheen - tai parin yhteisiin asioihin, vaikkei mitään varsinaista pettämistä esiintyisikään.

      • akromill

        "Kyllä ihminen vaistoaa, jos kumppanin huomio kohdistuu "liiaksi" jonnekin muualle, kuin omaan vaimoon/mieheen - tai parin yhteisiin asioihin, vaikkei mitään varsinaista pettämistä esiintyisikään."

        Sairaanloisen mustasukkasilla ihmisillä tuo "vaistokompanssi" on täysin rikki, eikä toimi kuten terveellä ihmisellä, vaan hän tulkitsee kaikki asiat ja tapahtumat - negatiivisesti - tavalla, joka vain tukee hänen uskomuksiaan ja mustasukkaisuuttaan. Edes sillä ei ole mitään merkitystä paljonko vietetään aikaa yhdessä, koska kaikki mitä mustasukkaisen henkilön uhri tekee tai sanoo, voidaan aina käyttää häntä vastaan. Jos syyttely alkaa heti aamulla kun herää ja päättyy illalla kun menee nukkumaan tai jatkuu jopa kesken unien, niin onhan siinä jo vitsit vähissä!

    • Huoraonhuora

      Suomessa tapahtuu oman käsitykseni mukaan niin paljon pettämistä että ei ole ihme jos tähän liittyvä ajatus on tullut vaimolla mieleen. Pettäjät voivat valehdella vielä silloinkin kun ovat jo jääneet kiinni. Kyse on tällöin ilmeisesti jonkinlaisesta psyykkisestä itsesäätelystä, jonka avulla pettäjä koettaa uskotella itselleen olevansa ihan hyvä ihminen. Huora on huora vaikka voissa paistaisi. Tyypillisesesti nämä valehtelevat huorat myös syyttävät aviopuolisoaan mielisairaaksi. Toivotan voimia kaikille huoraajien uhreille.

      • pilates-von-akromill

        Ehkä aloittajan vaimo on mustasukkainen, koska hänen miehensä teknisen alan firman ainoa toinen osakas, on fysioterapeuttina toimiva ex-vaimo. Ex-vaimo tosin elää jo uudessa, edellistä 100 kertaa onnellisemmassa ja tasapainoisemmassa avioliitossa.
        Osakkuudesta ex-miehen firmaan vaimo ei ole kuitenkaan luopunut.

        Lisäksi miehellä on muutakin yhteistä ex-vaimonsa kanssa, 2 pekkaan omistetun firman lisäksi nimittäin 2 yhteistä lasta ja erittäin hyvät ja lämpimät välit. Siinä voi jo uuttakin vaimoa mustasukkaisuus vaivata, kun miehellä on niin paljon yhteistä ex-vaimonsa kanssa.

    • luovutin

      Meillä ihan samat sävelet kotona.. vain mies oli se mustasukkainen ilman syytä.. ei auta mikään. Pakko oli luovuttaa, yli 20 v. .. ja lähdin.. nyt hyvä olla. Yksin mutta ihanan rauhallista eikä kokoajan tarvitse pelätä milloin taas alkaa huuto ja syyttely.

    • kokenut.ja.lukenutM

      Mustasukkaisuuteen ei auta loitsu eikä rukous, ei terapia eikä lääkkeet, ainoastaan hiekkahoito. Olet kuluttanut itseäsi jo kohtuuttomasti. Eroa.

    • Yllättävän mustasukkaiseksi äityneen miehen tai naisen tiedän tai olen kuullut itse pettäneen ja siitä saavan harhoja, että kumppanikin pettää.

    • suurinosaeiolepettänyt

      Ei pidä paikkaansa. Mustasukkainen on mustasukkainen vaikkei hänellä olisi koskaan ollut muita seurustelukumppaneita. Mustasukkaisuus kumpuaa epävarmuudesta ja monesti myös lapsuuden jätetyksi tulemisen traumoista, tai pelkästään huonommuden tunteista mitä mustasukkainen omassa mielessään kokee.

    • Ei-enää-mustia-sukkia

      Itse olen ollut sairaalloisen mustasukkainen vaimo ja näin vian vain miehessäni. Suhteemme oli tuolloin muilta osin todella hyvä ja pystyimme keskustelemaan asiasta silloinkin kun tilanne oli ns. päällä. Reaktioni tulivat ikäänkuin selkäytimestä ja edes tahdonvoimalla niitä en pystynyt hillitsemään. Siinä oli syvä hätääntymisen tunne pohjalla. En ole koskaan pettänyt miestäni eikä mieheni minua.

      Vaati pitkällisen, päänsisäisen työskentelyn ja kivuliaan kasvun, ennenkuin pääsin mustasukkaisuudesta eroon, mutta se onnistui. Tämä oli käänteentekevää suhteessa omaan elämääni sekä paransi myös parisuhdettamme valtavasti.

      Syyt mustasukkaisuuteen löytyivät lapsuuden kokemuksista henkisellä tasolla hylätyksi tulemisesta (ei mitään radikaalia ulkopuolelta tarkasteltuna, mutta osui omaan herkkään kohtaani). Tämän hylkäämisen läpikäyminen tunnetasolla aikuisena, sen sanoittaminen ja vihan tunteiden läpikäyminen auttoi. Jälkeenpäin luin kirjan Tunne lukkosi, jossa prosessi jonka kävin läpi kuvattiin hyvin.

      Toivottavasti vaimosi on valmis käymään käsiksi omaan tunnemaailmaansa. Vanhojen vaillejäämisten kohtaamisen aiheuttaman kivun takia jää mieluummin syyttämään puolisoaan ja projisoimaan omat tuskansa toisen kannettavaksi. Mustasukkaisuudesta on siis mahdollista päästä irti. Ero ei ole ratkaisu ainakaan mustasukkaisen osapuolen kannalta.

      • eroparempivaihtoehto

        Millaiset terapiat kävit läpi? Kävitkö minkälaisen asiantuntijan vastaanotolla? Koska kotikonsteinhan sairaalloinen mustasukkaisuus ei poistu ja itse kirjoja lukemalla. Itse olen ollut sairaan mustasukkaisen alkoholistin kanssa suhteessa ja en kokenut aiheelliseksi jatkaa suhdetta, kun alkoi käydä fyysisesti päälle, mieluummin siinä pelastaa itsensä ja tunteet oli jo aikapäiviä sitten menneet kaiken myötä myös nollille. Joskus se on parempi vaihtoehto jättää sellainen kuin jäädä itse kärsimään suhteessa enempää.

      • Ei-enää-mustia-sukkia
        eroparempivaihtoehto kirjoitti:

        Millaiset terapiat kävit läpi? Kävitkö minkälaisen asiantuntijan vastaanotolla? Koska kotikonsteinhan sairaalloinen mustasukkaisuus ei poistu ja itse kirjoja lukemalla. Itse olen ollut sairaan mustasukkaisen alkoholistin kanssa suhteessa ja en kokenut aiheelliseksi jatkaa suhdetta, kun alkoi käydä fyysisesti päälle, mieluummin siinä pelastaa itsensä ja tunteet oli jo aikapäiviä sitten menneet kaiken myötä myös nollille. Joskus se on parempi vaihtoehto jättää sellainen kuin jäädä itse kärsimään suhteessa enempää.

        En käynyt terapiassa, vaan kävin asian läpi oman pääni sisällä itsekseni. Saattaa olla, että useissa tapauksissa tarvitaan ulkopuolisen terapeutin apua, mutta selvisin tästä omin avuin. Voi olla, että läpikäymäni lapsuuden "traumat" eivät olleet niin vakavia, että olisin tarvinnut ammattiauttajaa.

        Jos asiassa on alkoholia ja väkivallan uhkaa, silloin ei kannata odotella, vaan ottaa etäisyyttä. Minulla ei ollut kumpaakaan noista, ainoastaan hankalaa käyttäytymistä suhteessa puolisoni. Se on harmillista, että menneisyyden painolastit vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen ja olemiseen niin paljon ja kaikki eivät tätä edes pysty tiedostamaan itsessään vaan purkavat pahan olon alkoholin liikakäytöllä, väkivallalla, huonolla käytöksellä.

    • jospatästäapua

      Kannattaa jutella vaihtoehdoista paikallisen terveydenhuollon kanssa ja sieltä voivat tarvittaessa tehdä kotikäyntejäkin. Yksi vaihtoehto on, että lääkäri ottaa virka-avuksi poliisin henkilön hoitoon saattamiseksi, jos ko. henkilö on aivan sairaudentunnoton eikä itse ole suostuvainen mielenterveydelliseen hoitoon. Lääkärin arviosta siis paljolti riippuu, miten jatko etenee. Jos ei tuota kautta apuja suhteeseenne löydy, niin parhain ratkaisu on ero. Normaali ja terve parisuhde ei ole jatkuvassa epäluottamuksessa elämistä ja tuon kaltainen käytös syö henkisesti suhteessa paljon. Jos ihminen menee tarpeeksi harhaiseksi oman psyykensä kanssa, niin hän voi oikeasti tehdä vaikka fyysistä vahinkoa sinulle.

    • gurtex

      Mustasukkainen on taitava luomaan tarinansa täysin tyhjästä. Sitä se epävarmuus ja hylätyksi tulemisen pelko teettää. Mustasukkaisuuden juuret on syvällä ihmisen sisimmässä. Ainakaan ei kannata alkaa pomppia mustasukkaisen oikkujen mukaan. Ei se sillä ratkea tai lievity. Ote vaan kiristyy. Jos toinen ei oo valmis tekemään mitään mustasukkaisuutensa suhteen ja liian painostavaksi käy, näen eron ainoana vaihtoehtona ellet sitten halua muuttua elottomaksi ja henkisesti kuolleeksi ihmisjäänteeksi. Sairaalloinen mustasukkaisuus on tuhoavaa.

    • mietinpävaan

      Kannattaa sanoa suoraan mitä ajattelee toisen mustasukkaisuudesta ja miten kokee sen, ja että on kohtuutonta tuo hänen toimintansa. Sanoa painokkaasti että mitään suhdetta ei ole ja että rouva on hyvä ja hoitaa itsensä kuntoon sillä tuossa asetelmassahan parisuhde on mahdoton.

      • akromill

        Asiat on jo miljoonaa kertaa puitu läpi. Suoraan sanominen ei auta mitään, kun toinen elää harhoissaan. Teki niin tai näin, niin mustasukkaisen mielestä kaikki seikat todistavat vain (mustasukkaisuuden) uhrin syyllisyydestä. Jos käy vaikka yksin kaupassa ja töistätulo hieman viivästyy, niin se kertoo vain siitä, että nyt on käyty vieraissa. Puhelinta on lähes mahdotonta katsoa koska nenä on siinä heti kiinni. Kaikki lähetetyt ja vastaanotetut viestit pitää myös heti selvittää. Sairaalloisesti mustasukkainen ei myös koskaan myönnä olevansa väärässä.

      • nainennnn

        Hei olen ollut joskus mustasukkainen ja epäillyt miestä. Mieheni muuttui käytökseltään minua kohtaan inhottavaksi ja ivalliseksi. Samaan aikaan puhelin piippas yötä päivää. Mustasukkaisuuteen oli aihetta ja mies muuttui, elämä palasi raiteilleen. Vaimosi on varmasti sairaalloisen mustasukkainen ja ei voi sille mitään. Hän hyötyy pitkästä terapiasta ja rakastavasta asenteesta.
        Mustasukkaisuus on tunteena todella inhottava ja siitä kärsii mustasukkainen itse kaikkein eniten se vie kaiken energian.
        Meillä kaikilla on kuitenkin tämä tunne jo lapsuudesta, olimme mustasukkaisia äidin ja isän huomiosta. Toiset hallitsevat tämän tunteen ja ovat vain ajoittain mustasukkaisia. Toiset piilottavat tämän tunteen ja se saattaa tulla esille rajullakin tavalla (väkivalta). Toisilla se on sairaalloista. Yhden neuvon annan, älä huomioi hänen mustasukkaisuutta, säästä itseäsi.

      • jokinsyysiihenkinon
        nainennnn kirjoitti:

        En ollut lainkaan mustasukkainen 20 vuoteen, mutta sitten mieheni alkoi salailla lähes kaikkea: kännykkä äänettömälle ja se piilotettiin, kun menimme saunaan, salasi menojaan, ns. töitään yms. Ihmettelin, että miten hän oikein jaksaa, kun aamulla lähtee seitsemältä ja illalla palaa yhdeksältä, mutta on työnarkomaani luonteeltaan, niin uskoin siihen. Ennen avoin, menoistaan kertova, ei sitten kertonutkaan mitään, edes kysyttäessä. Silloin sai räyhäysvastauksen, että monena kappaleena pitää saada nyt hänen silloinen menonsa. Ivailu, minun ja lasten haukkuminen, sukulaisten haukkuminen oli arkipäivää. Tuossa mieheni itse kehittämässä sekoilussa minusta tuli sairaaloisen mustasukkainen ja koska tajusin sen itsekin, niin koetin hillitä sitä kohtauksen päälle tullessa selittämällä itselleni, että ei se mitään, hän duunaa tunkkia. Sanoin se ääneen ja naurahdin huvittuneesti päälle, tämä oli yritys selviytyä tilanteesta.

        Sairaaloinen mustasukkaisuus loppui siihen samaan hetkeen, kun mies lopetti suhteensa, joita oli siis useita. Uskomatonta, mutta nämä naiset kävivät esittäytymässä yksi toisensa perään. Osa heistä oli aika härskejä naisiksi ja yksi alkoi kiusaamaan/häiritsemään elämääni kohtuullisen pitkän ajanjakson. Iltarukouksessani muistan rukoilleeni hänelle aivan vapaata sulhasmiestä, joka panisi sukat pyörimään jaloissa siihen tapaan, että kiusaaminen jäisi vähemmälle.

        Selvisin siis omasta mustasukkaisuudestani omilla keinoillani ja tärkein opetus oli se, ettei ainakaan tyhjästä se mustasukkaisuus herää, sillä jos näin olisi, niin kyllähän se olisi ollut jo suhteen alusta asti olemassa. Uskottomuuskriisi siis laukaisi oman mustasukkaisuuteni, johon ei toivottavasti enää koskaan tarvitse palata.

      • Persoonallisuushäiriö

        Sorry baby, mustissairaus kuuluu niihin luonteen häiriöihin, jotka 'istuvat' ja ovat ja pysyvät korvain välisessä tilassa, eivätkä ne katoa mihinkään jos ihminen ei hae ammattiapua tai pysty itse itselleen sellaista antamaan. Sinä et ollut mustis, vain vihainen, suivaantunut, pettynyt ... ja kaikkea sen sellaista, josta voi sormien napsautuksella palautua ennalleen.

      • oppeliini1
        akromill kirjoitti:

        Asiat on jo miljoonaa kertaa puitu läpi. Suoraan sanominen ei auta mitään, kun toinen elää harhoissaan. Teki niin tai näin, niin mustasukkaisen mielestä kaikki seikat todistavat vain (mustasukkaisuuden) uhrin syyllisyydestä. Jos käy vaikka yksin kaupassa ja töistätulo hieman viivästyy, niin se kertoo vain siitä, että nyt on käyty vieraissa. Puhelinta on lähes mahdotonta katsoa koska nenä on siinä heti kiinni. Kaikki lähetetyt ja vastaanotetut viestit pitää myös heti selvittää. Sairaalloisesti mustasukkainen ei myös koskaan myönnä olevansa väärässä.

        Mitä olet tehnyt asian eteen? Jatkatko vielä hänen kanssaan vai lasketko menemään?

      • Anonyymi
        oppeliini1 kirjoitti:

        Mitä olet tehnyt asian eteen? Jatkatko vielä hänen kanssaan vai lasketko menemään?

        Yhdessä jatketaan. Vielä. Ei ole ollut voimia tehdä mitään . Puolison harhat vaan senkun syvenee...Silloin kun kohtaus tulee (ja niitä tulee nykyisin usein), niin puoliso on 100%:n varma, että mulla on ollut pitkään jatkunut suhde johonkin naiseen. Mutta kun ei ole, eikä edes ole ollutkaan. Sairastahan tämä alkaa olemaan. Täysin absurdi pattitilanne: vaimo ei voi todistaa, että mulla on suhde johonkuhun, mutta toisaalta kaikki mitä mä teen riittää sille todisteeksi, että mulla on suhde. Itse en taas voi millään keinolla todistaa, että mitään suhdetta ei ole.

      • Anonyymi
        jokinsyysiihenkinon kirjoitti:

        En ollut lainkaan mustasukkainen 20 vuoteen, mutta sitten mieheni alkoi salailla lähes kaikkea: kännykkä äänettömälle ja se piilotettiin, kun menimme saunaan, salasi menojaan, ns. töitään yms. Ihmettelin, että miten hän oikein jaksaa, kun aamulla lähtee seitsemältä ja illalla palaa yhdeksältä, mutta on työnarkomaani luonteeltaan, niin uskoin siihen. Ennen avoin, menoistaan kertova, ei sitten kertonutkaan mitään, edes kysyttäessä. Silloin sai räyhäysvastauksen, että monena kappaleena pitää saada nyt hänen silloinen menonsa. Ivailu, minun ja lasten haukkuminen, sukulaisten haukkuminen oli arkipäivää. Tuossa mieheni itse kehittämässä sekoilussa minusta tuli sairaaloisen mustasukkainen ja koska tajusin sen itsekin, niin koetin hillitä sitä kohtauksen päälle tullessa selittämällä itselleni, että ei se mitään, hän duunaa tunkkia. Sanoin se ääneen ja naurahdin huvittuneesti päälle, tämä oli yritys selviytyä tilanteesta.

        Sairaaloinen mustasukkaisuus loppui siihen samaan hetkeen, kun mies lopetti suhteensa, joita oli siis useita. Uskomatonta, mutta nämä naiset kävivät esittäytymässä yksi toisensa perään. Osa heistä oli aika härskejä naisiksi ja yksi alkoi kiusaamaan/häiritsemään elämääni kohtuullisen pitkän ajanjakson. Iltarukouksessani muistan rukoilleeni hänelle aivan vapaata sulhasmiestä, joka panisi sukat pyörimään jaloissa siihen tapaan, että kiusaaminen jäisi vähemmälle.

        Selvisin siis omasta mustasukkaisuudestani omilla keinoillani ja tärkein opetus oli se, ettei ainakaan tyhjästä se mustasukkaisuus herää, sillä jos näin olisi, niin kyllähän se olisi ollut jo suhteen alusta asti olemassa. Uskottomuuskriisi siis laukaisi oman mustasukkaisuuteni, johon ei toivottavasti enää koskaan tarvitse palata.

        Minulla on yhteistä menneisyyttä mieheni kanssa yli 30-vuotta. Mies tunnusti harrastaneensa seksiä jonkun naisen kanssa kerran (?). Tadaa, näin muuttui luottamukseni ... kai ikuisiksi ajoiksi.

      • Anonyymi
        jokinsyysiihenkinon kirjoitti:

        En ollut lainkaan mustasukkainen 20 vuoteen, mutta sitten mieheni alkoi salailla lähes kaikkea: kännykkä äänettömälle ja se piilotettiin, kun menimme saunaan, salasi menojaan, ns. töitään yms. Ihmettelin, että miten hän oikein jaksaa, kun aamulla lähtee seitsemältä ja illalla palaa yhdeksältä, mutta on työnarkomaani luonteeltaan, niin uskoin siihen. Ennen avoin, menoistaan kertova, ei sitten kertonutkaan mitään, edes kysyttäessä. Silloin sai räyhäysvastauksen, että monena kappaleena pitää saada nyt hänen silloinen menonsa. Ivailu, minun ja lasten haukkuminen, sukulaisten haukkuminen oli arkipäivää. Tuossa mieheni itse kehittämässä sekoilussa minusta tuli sairaaloisen mustasukkainen ja koska tajusin sen itsekin, niin koetin hillitä sitä kohtauksen päälle tullessa selittämällä itselleni, että ei se mitään, hän duunaa tunkkia. Sanoin se ääneen ja naurahdin huvittuneesti päälle, tämä oli yritys selviytyä tilanteesta.

        Sairaaloinen mustasukkaisuus loppui siihen samaan hetkeen, kun mies lopetti suhteensa, joita oli siis useita. Uskomatonta, mutta nämä naiset kävivät esittäytymässä yksi toisensa perään. Osa heistä oli aika härskejä naisiksi ja yksi alkoi kiusaamaan/häiritsemään elämääni kohtuullisen pitkän ajanjakson. Iltarukouksessani muistan rukoilleeni hänelle aivan vapaata sulhasmiestä, joka panisi sukat pyörimään jaloissa siihen tapaan, että kiusaaminen jäisi vähemmälle.

        Selvisin siis omasta mustasukkaisuudestani omilla keinoillani ja tärkein opetus oli se, ettei ainakaan tyhjästä se mustasukkaisuus herää, sillä jos näin olisi, niin kyllähän se olisi ollut jo suhteen alusta asti olemassa. Uskottomuuskriisi siis laukaisi oman mustasukkaisuuteni, johon ei toivottavasti enää koskaan tarvitse palata.

        Totta kirjoitit, itselläni on ollut melko samankaltaisia kokemuksia.
        Miehen käytöksen muuttuminen, salamyhkäisyys ja tosiasioiden kieltäminen ruokkivat mustasukkaisuuttani. Minua loukkasi todella se, että mieheni sanoi minun vain kuvitelleen kaiken, ihan kuin en olisi täysissä järjissäni.

        No, lopulta tiukan paikan tullen hänessä oli miestä kertomaan totuus (tai ainakin osan siitä). Pahin pelkoni oli totta.

        Lyhytkestoisesta pariterapiasta ei ollut suurempaa hyötyä. Mieheni ei ollut täysin valmis avautumaan kaikista kipeistä asioista.
        Päätimme yhdessä jatkaa liittoamme ja aloittaa alusta. Asioista on keskusteltu ajan kuluessa, ja mustasukkaisuuteni on laantunut. Vilpittömyys on kantava voima, avoin keskustelu ja toisen huomioiminen jokapäiväisessä elämässä.

    • Kalteritangou

      Lähdin 'liitoon' ja näytin, että hän on väärässä. En tiedä, onnistuuko kaikilta, täytyy olla ainakin hyvä näkemys aiheesta - ensin.

    • Anonyymi

      Asioilla on kaksi puolta.

    • Anonyymi

      Varaa perheterapeutille aika ja vie vaimosi sinne.
      Vaimosi tarvitsee ammattiapua.

      • Anonyymi

        Ehdottomasti näin mutta apua tarvitsette molemmat. Sinun asemasi parisuhteessa on varsin raskas, ja tarvitset apua ja tukea ongelman selvittämiseen siinä kun vaimosi oman ongelmansa.
        Joskus mustasukkaisuus kielii vaikeudesta luottaa toisiin. Se perustuu johonkin aiemmin elämässä saatuun henkiseen vammaan.
        Hän on ehkä tullut hyväksikäytetyiksi, ruumiillisesti tai henkisesti. Lapsuuden maailmassa ei ole ehkä ollut tilaa omille tunteille ja hyväksytyksi tulemisen tarpeille, koska muiden tarpeet ovat menneet edelle.
        Tai sitten hänen itsetuntonsa on niin olematon ja omanarvon tunne puuttuu kokonaan. Hän ei arvosta itseään, on hyvin epävarma naisena ja kelpaavuuteensa. Hän ei ehkä pysty uskomaan että kukaan häntä oikeasti voisi rakastaa ja kokee koko ajan jätetyksi tulemisen pelkoa ja ahdistusta.
        Niin tai näin, apua tarvitsette todellakin molemmat!

    • Anonyymi

      Tässä olis kirjoittajalla peiliin katsomisen paikka.Aina on on asioilla kaksipuolta.Mun mies on pettänyt.Kännykän kyttäys.Nyt ollaan siirrytty läppäriin.Aina kun hän vastasi puhelimeen niin ensimmäinen sana oli joka kerta on.Autotallissa vietetty aika ylityöt.Itsestään huolehtiminen.Pitkät hiukset hänen vaatteissa(meillä ei ketään pitkä hiuksista)ym ym.Ukot on niin tahvoja ettei ne tajua miten läpinäkyvää touhua.

    • Anonyymi

      Hei AP, ketjun aloittaja vuosien takaa, yhäkö kiusaat ja kidutat itseäsi ja puolisoasi?
      Vai onko lamppusi vihdoinkin syttynyt ja olet tajunnut laskea mustasukkaisen sairaan puolisosi menemään?
      Oletko vihdoinki tajunnut että sinulle ja hänelle on parasta että toinen menee itään, toinen länteen?

    • Anonyymi

      Minulla ei saa olla fb kavereita kuin oma vaimo. Keikoilla kyllä katselen muita ja paljastelen itseäni.

    • Anonyymi

      Vaimosi ei rakasta itseään eikä myöskään sinua.Traumoja lapsuudessa ehkä ja heikko itsetunto.Terapiasta voisi olla apua ja sopivasta lääkityksestä.

      • Anonyymi

        Tai luotettava mies?

    • Onko ongelma yhtään hellittänyt tässä 5 vuoden aikana?

    • Anonyymi

      Järjestä naisellesi täydellinen ilta, illalliset, kukat, joku tapahtuma josta molemmat pitävät, jätä kännykät pois ja keskity kumppaniisi täysin, olkaa yhdessä tavalla jossa nainen ei voi kiistää ettekö olisi paikalla hänen kanssaan ja häntä varten.

      Illan lopuksi kerrot hänelle kaiken sen positiivisen minkä löydät hänestä ja suhteestanne, miksi olet valinnut olla juuri hänen kanssaan.

      Sitten kerrot suurimman huolenaiheesi, sen mikä sinua vaivaa. Kerrot että naisen mustasukkaisuus on syövyttämässä suhdetta ja että se on turhauttavaa koska et voi asialle mitään, ei ole todistetta tai tapaa vaikuttaa naiseen koska se epäilys ja epäluottamus on kumppanisi tunteissa ja ajatuksissa ja ne ovat jotain mitä et voi itse muuttaa. Kerro että pelkäät tämän asian vahingoittavan suhdettanne, mutta samalla että olet myös hyväksynyt sen epäluottamuksenkin koska jatkat suhdetta.

      Tämä on se että tulet omalta osaltasi sinne puoliväliin matkaa avoimesti ja kunnioittavasti, pyrkimättä manipuloimaan toista tai olemaan pakottamaatta. Asetut nokikkain sille rajalle mikä menee sinun ja hänen välillä ja katsot tuleeko nainen mukaasi.

      Ja nyt tärkeä: Mitä ikinä nainen tuo sinulle tässä kohtaa on OK. Jos hän ei ole valmis vielä kohtaamaan niin hyväksy se. Tämä on vasta rakennusvaihe, tämä on alku sille että luottamus voi kasvaa hänessä. Sinä mahdollistat avoimuudellasi sen että hän alkaa tarkastella ajatustensa pohjaa, mitään maagista muutosta en lupaa, mutta sanon että että tämä toimintatapa antaa parhaan mahdollisen pohjan sille että asiat alkavat luistaa parempaan suuntaan. Mikään ei ole taattua, mutta jos välität naisesta annat hänelle tämän tilaisuuden ja monta vastaavaa.

    • Anonyymi

      Oman mielenterveytesi kannalta. Ero viisainta. Mikä suhde se on jos ei luottoa ole. Ei mikään. Pelkkää kontrollointia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5480
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3507
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1632
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      203
      1579
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1048
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe