Joko on alkanut

Joko on alkanut uuden kunnanjohtajan ulostaminen? No kyllä se siitä vielä järjestyy.
15132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No ei vielä. Ei vielä sentään. Olisi liian aikaista kun toinen ei ole vielä suutaan aukaissut. Hiiloksen kohentelu ja tikkujen teroittelu aloitetaan vasta sitten kun selviää hänen kantansa elinkeinopolitiikkaan, Vuotokseen, kuntaliitokseen jne.

Äänestä

Kuka sitä hiillostaa mihinkään. Tämä heppu on Annikan, Antin ja Anun tiskin alta kaivama valttikortti jonka pitää kyetä kääntämään numerot positiiviselle puolelle. Aikaa annetaan peräti neljä vuotta.
Eihän Annika niitä hiillosta jotka on itse päässyt lokkaamaan. Hiillostuksen kohteita ovat ne joiden valinnassa hän on jäänyt tappiolle.

Äänestä

Toivottavasti huomaatte, että huomenna on YSTÄVÄNPÄIVÄ, voisitteko ajatella edes yhtenä päivänä vuodesta jotakin hyvää ja positiivistä! Annetaan kaikille mahdollisuus! Tämänkin ajan meistä jokainen voisi käyttää johonkin hyvään, tehdä itse jonkin hyvän teon, eikä kaivella kaikesta huonoa jo valmiiksi ja miettiä millä saisi sitä huonoa energiaa Pelkosenniemen ja pelkosenniemiläisten yllei! Mitenhän edes ihminen "ulostetaan"?

Äänestä
  • Onhan ne taas onnistunut, sosiaalijohtaja on irtisanoutunut!

    Äänestä

Risiiniöliyäkö tet niile syötättä?

Äänestä

aaa-koklaavi on hiillostanu jo mahdottoman määrän viranhaltijoita, virkamiehiä ja valtuutettu "tovereita" tienpäälle ja loput valtuutetut ei tee muuta kuin piipittää. Nyt tämä konklaavi on myymässä meidän vanhukset ja veteraanit pörssiyhtiöille säästösyistä. Kyseiset pörssiyhtiöt ei välitä paskan vertaa ja näköjään vielä vähemmän Annika, Anu ja Antti. Säälittää katsoa loppuja valtuutettuja jotka yrittää kitistä ja laittaa muka näennäisesti kolmen A:n porukalle kampuusiin. Samanlaisia raukkoja ovat ja sillä omalla pelkuruudellaan ovat yhtä pahoja kun pahantekijät itse. Annikalle ja kumppaneille ei näkökään kukaan uskalla laittaa hanttiin kun johan sen tietää miten siinä käy, lähtö valakiaa jos olet eri mieltä ja jää saamatta kokouspalkkiot ja menetetään kasvot. Sehän se on tärkeämpää mitä käsillä olevat ongelmat ja laittomuudet. Miten ihmeessä valtuustossa olevat miehet voi edes katsoa peiliin ja kutsua itseään miehiksi kun pelkäävät niin akka-Annikaa. Ymmärtävätköhän edes hävetä?

Äänestä
  • Risiiniöljyä kuppiin.

    Äänestä

Sosiaalijohtajan paikka on liian tuulisella nurkalla virastossa. Pitäis käskijä parturi kampaaja tilkitsemään ikkunoita ettei niin kovasti tuule ja vetoa voi pienentää sitenki että laitettaisi nopeusrajoitus kuinka lujaa saa takki auki liihotella kunnanviraston käytävillä ettei synny imua ulko ovien suuntaan.

Äänestä

Kyllähän se jo alkoi kun ei se tuu ollenkaan. Pakko käynnistää uudelleen haku..

Äänestä

Anu sanoi että varalle ei valita ketään. Tämä varsinainen psykologinen neropatti on saanut vaikutteita Sodankylästä että miten niitä asioita ei pitäisi hoitaa. Ihan sama mitä tämä haku kunnalle maksaa saatikka että miten kunnan asiat makaa pöydällä kun ei ole kunnanjohtajaa jos nyt ei oteta huomioon tätä vt.säätäjää

Äänestä

No entåpä se koulu?

Äänestä

Eihän koulu voi toimia kunnanjohtajana.

Äänestä
  • Niinpä. Se on kuitenkin ymmärretty.

    Äänestä

No nyt se johtaja ei sitten tulekaan. Irtisanoi itsenä jo ennen aloittamista. Missäs nyt mennään? Parasta hakea vapaaehtoista yhdistymistä, vaikkapa jonkun mukavan suurkaupungin hallintoon kylkiäisenä. Pelkosenniemi voisi tukea kaupungin vihreitä arvoja sekä kaikki suot merkata hiilinieluikseen. Sen turvin voisi etelän kotikaupunki sitten kehittää teollisuutta, työpaikkoja sekä elintasoa. Pelkosenniemellä olis vain vanhustenhoito ja tuoreruokakauppa. Sairaanhoito olisi tarvittaessa saatavissa tunturista tai sote maakunnasta. Jos joku haluaa vaatteita, astioita tai muuta, mitä ei vielä ole tai tarvitsee, voi ne tilata suoraan internetistä. Tavarat toimitetaan sitten mettäperälle dronella. Nyt sitten vaan kumppanuusneuvottelut alulle, mutta ei minkään vähävaraisten naapureiden tai rajakuntien kanssa.

Äänestä

Pyhän ja altaan vain haluatta omaa leväperäisyyttä paikkaamaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Villesi kirjoitti:

Joko on alkanut uuden kunnanjohtajan ulostaminen? No kyllä se siitä vielä järjestyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu