HYVÄ AVIOLIITTO KESTÄÄ MYÖS ERIMIELISYYDET

Mies ja nainen ovat erilasia.Tätä ei tunnuta vieläkään ymmärettävän.Yleensä jopi kumpi alkaa suhteen edetessä ojailla ja määrätä toista muuttumaan hallitsevan puolison mielen mukaan.Kun tämä muutostyö on sitten saatu loppuun aletaan toista haukkua ja vähätellä,Jos toinen ei alistu tähän ohjailuun aletaan syytellä että toinen ei rakasta kun ei tee niinkuin käsketään,Tasapainoisessa suhteessa voidaan antaa neuvoja mutta jatkuva ohjailu on väärin.Silloin ei kunnioiteta toista ihmisnä vaan hänestä tehdään hallitsevan osapuolen toiveiden täyttäjä.Naisissa tuntuu olevan paljon näitä miehen hyväksikäyttäjiä,
Aluksi nämä naiset ovat alistuvaisia mutta pikkuhiljaa he kasvattavat valtaansa ja alkavat ohjailla miestään kohta kaikissa asioissa.Se joka kokee olevansa vahvempi antaa toiselle reilusti tilaa olla oma itsensä eikä käytä vaikutusvaltaansa toisen ohjailuun vaikka voisikin.Hyvässä suhteessa on täysi vapaus olla oma itsensä ilman pelkoa tai pakkoa.
854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

6-7 vuotta kelpasin naiselleni, sen jälkeen yritti "leipoa" ja muokata minusta mieleisensä. Olisi pitänyt muuttua ukoisestikin jonkin verran mutta myös henkisesti, Kun ei muutosta tapahtunut nainen mielestä riittävästi alkoi hankalaksi, uhitteli välillä erolla ja muullakin asiaan kuulumattomilla asioilla.

Äänestä

Okei, oliko tuossa nyt jotain uutta tai informatiivistä?

Äänestä

Miksi on ihan pakko jankuttaa erilaisuudesta? Kannattaisi mieluummin korostaa samanlaisuutta, etsiä kumppanista samankaltaisia puolia. Se jos mikä vahvistaa suhdetta erimielisyyksien koetellessa, samankaltaiset asiat pitää yhdessä.

Erimielisyys ei useinkaan johdu ihmisten erilaisuudesta, vaan eri tilanteista. On hyvä tunnistaa miten kumpikin vaikeassa tilanteessa toimii ja onko niin, että tuo toiminta vain vahvistaa riitaa. Parisuhteen ylläpidossa tarvitaan positiivista suhtautumista ja psykologista silmää. Ja kannattaa pitää mielessä, että jokaisessa suhteessa on erimielisyyksiä ja ongelmia. Aivan varmasti asioita lakaistaan maton alle piiloon, jos ajattelee ettei ole.


Hyvässä suhteessa voi tosiaan olla oma itsensä. Mutta se ei tarkoita sitä, että jättää toisen huomiotta tai kohtelee tätä huonosti.

1Äänestä

Niin ehkä voisin vastata. Menimme naimisiin maaliskuussa 1972. Murhheita on ollut paljon.
Merkitsevimmät nuoremman pojan kuolema 4/2018 sekä sekä edellisenä vuonna mieheni aivoinfakti 8/17.

Elämä on muuttunut paljon. Suru pojasta ja miehen sairauden jättämät jäljet ovat jokapäiväisiä.
Lisäksi viimeisen sakumme menetys oli meille iso isku. Itse en pärjää ilman koiraa mutta en voinut ikäni- ja mieheni kykenemättämyyden vuoksi enää isoa koiraa ottaa.

Otin tollasen pienen sekarotuisen joka on nyt ensi kuussa 1,5 vuotta vanha. Sen hoito ja ulkoilutus ei ole kummoista mutta käymme joka päivä 4 kertaa lenkillä, puolesta tunnista tuntiin ja joskus enemmänkin.

Mieheni käy kaupassa ja laittaa ruokaa. Loppu aika kuluu telkkaria katsoessa, puhekumppani on joskus harvoin mutta yleensä vastaukset ovat lyhyitä tai ei sitten ollenkaan.

Tuo pieni koira on minun henkireikäni ulkomaailmaan. Rakastan sitä ja se minua. Siellä tapaan muita koiraihmisiä ja mammoja jotka ihastelevat kun on niin söpö.
Kyllä tuollainen pitkäkarvainen tukka osin silmillä roikkuva otus onkin nätti. Omastakin mielestäni.
Keväällä taas kun karvat ajetaan kukaan ei tunnista sitä edes samaksi koiraksi, hyvä kun itsekään trimmaajalta hakiessa.
Voi vaan sanoa että elämä on. Niin mitä, kuka sitä koskaan tietää. Mutta toivo pitäisi silti säilyttää.

Äänestä

Tärkeitä+ja+vähemmän+tärkeitä+asioita.Seurustelimme+pari+vuotta+ennen+avioitumistamme+60-luvun+lopulla.Meillä+molemmilla+on+köyhä+työläiskoti+tausta+ja+sellaisena+hyvin+pitkälle+samanlaiset+perusasenteet+moraalisiin+ja+taloudellisiin+kysymyksiin.Vanhakantaista+tautaa+lienee+sekin,+että+jo+ennen+avioitumistamme+oli+selvää,+että+minä+vastaan+perheemme+turvallisuudesta,+elämisen+puitteista+mukaan+lukien+talous.Näin+on+myös+tapahtunut.Alun+pitäen+olimme+aidosti+samoilla+latusilla+mielipteissämme+mm.+lasten+kasvatukseen+(+olisin+halunnut+3+mutta+vaimo+panin+stopin+toisen+jälkeen+),+työmoraaliin,+rehellisyyteen,+rahan+käyttöön,+kiinnostuksen+kohteisiin+kuten+urheilu+ja+matkailu+heti+kun+oli+varaa.Vaimoni+tiesi+aina+saavansa+halutessaan+minulta+päätöksen+tai+oman+päätöksensä+vahvistamisen.Varsinaista+riitaa+ei+ole+koskaan+ollut+koska+vaimolle+tärkeät+asiat,kuten+kaiken+sortin+rätit,+asunnon+sisusustus+ja+jotain+muuta,+eivät+ole+olleet+minulle+merkityksellisiä.+Huonekalukauppoihin+hän+on+raahannut+minua+mutta+muualle+en+ole+lähtenyt.Aivan+alusta+alkaen+olemme+eläneet+elämäämme+omien+tarpeiden+mukaan+myötäilemättä+mitään+trendejä+tai+ottamatta+paineita+ympäristöstä.Vaimoni+on+temperamenttinen,+impulsiivinen+ja+sosiaalinen+eikä+peittele+tunteitaan+vaan+reagoi+joskus+turhankin+spontaanisti.+Tataariverta+25%+ja+baijerilaista+12,5%+tai+siitä+puolet.Hän+ei+kuitenkaan+takerru+pikkuseikkoihin.Silloin+kun+minä+olen+ottanut+"kierrroksia"+vaimo+ei+ole+puuttunut+asiaan+vaan+on+maltillisesti+palannut+asiaan+laineiden+asetuttua.+Järkeä+ja+joustavuutta!Lienen+onnistunut+miehenä+monessakin+mielessä+koska+vaimoni+ei+ole+millinkaan+vaatinut+minulta+mitään,+ei+edes+pyynnön+muodossa.+On+tehnyt+ehdotuksia.+Olen+ennakoinut+hänen+toiveitaan+ennen+niiden+muotoutumista+pyynnöiksi+joista+useat+ovat+olleet+sellaisia,+ettei+hän+olisi+edes+kysynyt.Kuukauden+kuluttua+71v+täyttävänä+hän+vielä+ottaa+huomioon+miehiset+tarpeeni+saaden+itsekin+jonkin+asteista+mielihyvää+vaikka+kamarin+seinät+eivät+enää+kaiukaan+hänen+huudoistaan.

Äänestä

Yleensä pelkät erimielisyydet eivät hetkauta liittoa yhtään mihinkään. Niiltä ei kukaan välty, eikä myöskään ongelmilta.

Ihmiset ovat erilaisia. Ole ystävällinen äläkä syyllistä ja syrji kirjoituksissasi naisia. Miehet hyväksikäyttävät naisia aivan yhtälailla, joka tapauksessa se on epätervettä toimintaa. Kuten kaikki nuo muutkin kirjoituksesi osat. Eli kirjoitus ei täytä yhtäkään hyvän avioliiton edellytyksiä, paitsi loppu. "Hyvässä suhteessa on täysi vapaus olla oma itsensä ilman pelkoa tai pakkoa. " Molemmilla on täysi vapaus olla oma itsensä, mutta samalla on huolehdittava sekä omasta että kumppanin hyvinvoinnista.

Mitäpä jos alettaisiin palstalla alettaisiin edistämään sukupuolten yhdenvertaisuutta ja kirjoitettiin sukupuolineutraalisti? Emme enää kirjoituksissa kirjoittelisi "miehet sitä, naiset tätä" "mies ajattelee näin, naiset noin". Sellainen kun on paskanjauhamista eikä pidä paikkaansa. Silti se "edistää" eriarvoisuutta, epätasa-arvoa, lokerointia ym-. pahaa ja huonoa.

1Äänestä
  • olen samoilla linjalla edellisen kanssa. en vain ymmärrä miksi poroukko tai akka vei multa porot ja poromerkin. on se niin väärin. miksi teit sen. olin pyörätuolissa oleva henkilö. käytit vain sairauttani hyväkseni että saat halvalla porot kaikki aivoverentukoksen saanut henkilö. no siitä on jo 22 vuotta kun sairastuin ja unohtaa en voi koskaan. olen vielä voimissani. voimat ovat kunnossa ja järki pelaa hyvin. en ole tyhmä.

    Äänestä

  • Komppaan. Jokaisessa suhteessa on riitoja ja ongelmia, ei voi välttyä. On vain osattava sopia ja ratkaista niitä.

    "Mitäpä jos alettaisiin palstalla alettaisiin edistämään sukupuolten yhdenvertaisuutta ja kirjoitettiin sukupuolineutraalisti?"

    Todellakin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rotello kirjoitti:

Mies ja nainen ovat erilasia.Tätä ei tunnuta vieläkään ymmärettävän.Yleensä jopi kumpi alkaa suhteen edetessä ojailla ja määrätä toista muuttumaan hallitsevan puolison mielen mukaan.Kun tämä muutostyö on sitten saatu loppuun aletaan toista haukkua ja vähätellä,Jos toinen ei alistu tähän ohjailuun aletaan syytellä että toinen ei rakasta kun ei tee niinkuin käsketään,Tasapainoisessa suhteessa voidaan antaa neuvoja mutta jatkuva ohjailu on väärin.Silloin ei kunnioiteta toista ihmisnä vaan hänestä tehdään hallitsevan osapuolen toiveiden täyttäjä.Naisissa tuntuu olevan paljon näitä miehen hyväksikäyttäjiä,
Aluksi nämä naiset ovat alistuvaisia mutta pikkuhiljaa he kasvattavat valtaansa ja alkavat ohjailla miestään kohta kaikissa asioissa.Se joka kokee olevansa vahvempi antaa toiselle reilusti tilaa olla oma itsensä eikä käytä vaikutusvaltaansa toisen ohjailuun vaikka voisikin.Hyvässä suhteessa on täysi vapaus olla oma itsensä ilman pelkoa tai pakkoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu