HYVÄ AVIOLIITTO KESTÄÄ MYÖS ERIMIELISYYDET

6-7 vuotta kelpasin naiselleni, sen jälkeen yritti "leipoa" ja muokata minusta mieleisensä. Olisi pitänyt muuttua ukoisestikin jonkin verran mutta myös henkisesti, Kun ei muutosta tapahtunut nainen mielestä riittävästi alkoi hankalaksi, uhitteli välillä erolla ja muullakin asiaan kuulumattomilla asioilla.

Okei, oliko tuossa nyt jotain uutta tai informatiivistä?

Miksi on ihan pakko jankuttaa erilaisuudesta? Kannattaisi mieluummin korostaa samanlaisuutta, etsiä kumppanista samankaltaisia puolia. Se jos mikä vahvistaa suhdetta erimielisyyksien koetellessa, samankaltaiset asiat pitää yhdessä.

Erimielisyys ei useinkaan johdu ihmisten erilaisuudesta, vaan eri tilanteista. On hyvä tunnistaa miten kumpikin vaikeassa tilanteessa toimii ja onko niin, että tuo toiminta vain vahvistaa riitaa. Parisuhteen ylläpidossa tarvitaan positiivista suhtautumista ja psykologista silmää. Ja kannattaa pitää mielessä, että jokaisessa suhteessa on erimielisyyksiä ja ongelmia. Aivan varmasti asioita lakaistaan maton alle piiloon, jos ajattelee ettei ole.


Hyvässä suhteessa voi tosiaan olla oma itsensä. Mutta se ei tarkoita sitä, että jättää toisen huomiotta tai kohtelee tätä huonosti.

Niin ehkä voisin vastata. Menimme naimisiin maaliskuussa 1972. Murhheita on ollut paljon.
Merkitsevimmät nuoremman pojan kuolema 4/2018 sekä sekä edellisenä vuonna mieheni aivoinfakti 8/17.

Elämä on muuttunut paljon. Suru pojasta ja miehen sairauden jättämät jäljet ovat jokapäiväisiä.
Lisäksi viimeisen sakumme menetys oli meille iso isku. Itse en pärjää ilman koiraa mutta en voinut ikäni- ja mieheni kykenemättämyyden vuoksi enää isoa koiraa ottaa.

Otin tollasen pienen sekarotuisen joka on nyt ensi kuussa 1,5 vuotta vanha. Sen hoito ja ulkoilutus ei ole kummoista mutta käymme joka päivä 4 kertaa lenkillä, puolesta tunnista tuntiin ja joskus enemmänkin.

Mieheni käy kaupassa ja laittaa ruokaa. Loppu aika kuluu telkkaria katsoessa, puhekumppani on joskus harvoin mutta yleensä vastaukset ovat lyhyitä tai ei sitten ollenkaan.

Tuo pieni koira on minun henkireikäni ulkomaailmaan. Rakastan sitä ja se minua. Siellä tapaan muita koiraihmisiä ja mammoja jotka ihastelevat kun on niin söpö.
Kyllä tuollainen pitkäkarvainen tukka osin silmillä roikkuva otus onkin nätti. Omastakin mielestäni.
Keväällä taas kun karvat ajetaan kukaan ei tunnista sitä edes samaksi koiraksi, hyvä kun itsekään trimmaajalta hakiessa.
Voi vaan sanoa että elämä on. Niin mitä, kuka sitä koskaan tietää. Mutta toivo pitäisi silti säilyttää.

Tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita.

Seurustelimme pari vuotta ennen avioitumistamme 60-luvun lopulla.
Meillä molemmilla on köyhä työläiskoti tausta ja sellaisena hyvin pitkälle samanlaiset perusasenteet moraalisiin ja taloudellisiin kysymyksiin.

Vanhakantaista tautaa lienee sekin, että jo ennen avioitumistamme oli selvää, että minä vastaan perheemme turvallisuudesta, elämisen puitteista mukaan lukien talous.
Näin on myös tapahtunut.

Alun pitäen olimme aidosti samoilla latusilla mielipteissämme mm. lasten kasvatukseen ( olisin halunnut 3 mutta vaimo panin stopin toisen jälkeen ), työmoraaliin, rehellisyyteen, rahan käyttöön, kiinnostuksen kohteisiin kuten urheilu ja matkailu heti kun oli varaa.
Vaimoni tiesi aina saavansa halutessaan minulta päätöksen tai oman päätöksensä vahvistamisen.

Varsinaista riitaa ei ole koskaan ollut koska vaimolle tärkeät asiat,kuten kaiken sortin rätit, asunnon sisusustus ja jotain muuta, eivät ole olleet minulle merkityksellisiä. Huonekalukauppoihin hän on raahannut minua mutta muualle en ole lähtenyt.

Aivan alusta alkaen olemme eläneet elämäämme omien tarpeiden mukaan myötäilemättä mitään trendejä tai ottamatta paineita ympäristöstä.

Vaimoni on temperamenttinen, impulsiivinen ja sosiaalinen eikä peittele tunteitaan vaan reagoi joskus turhankin spontaanisti. Tataariverta 25% ja baijerilaista 12,5% tai siitä puolet.
Hän ei kuitenkaan takerru pikkuseikkoihin.
Silloin kun minä olen ottanut "kierrroksia" vaimo ei ole puuttunut asiaan vaan on maltillisesti palannut asiaan laineiden asetuttua. Järkeä ja joustavuutta!

Lienen onnistunut miehenä monessakin mielessä koska vaimoni ei ole millinkaan vaatinut minulta mitään, ei edes pyynnön muodossa. On tehnyt ehdotuksia. Olen ennakoinut hänen toiveitaan ennen niiden muotoutumista pyynnöiksi joista useat ovat olleet sellaisia, ettei hän olisi edes kysynyt.
Kuukauden kuluttua 71v täyttävänä hän vielä ottaa huomioon miehiset tarpeeni saaden itsekin jonkin asteista mielihyvää vaikka kamarin seinät eivät enää kaiukaan hänen huudoistaan.

Yleensä pelkät erimielisyydet eivät hetkauta liittoa yhtään mihinkään. Niiltä ei kukaan välty, eikä myöskään ongelmilta.

Ihmiset ovat erilaisia. Ole ystävällinen äläkä syyllistä ja syrji kirjoituksissasi naisia. Miehet hyväksikäyttävät naisia aivan yhtälailla, joka tapauksessa se on epätervettä toimintaa. Kuten kaikki nuo muutkin kirjoituksesi osat. Eli kirjoitus ei täytä yhtäkään hyvän avioliiton edellytyksiä, paitsi loppu. "Hyvässä suhteessa on täysi vapaus olla oma itsensä ilman pelkoa tai pakkoa. " Molemmilla on täysi vapaus olla oma itsensä, mutta samalla on huolehdittava sekä omasta että kumppanin hyvinvoinnista.

Mitäpä jos alettaisiin palstalla alettaisiin edistämään sukupuolten yhdenvertaisuutta ja kirjoitettiin sukupuolineutraalisti? Emme enää kirjoituksissa kirjoittelisi "miehet sitä, naiset tätä" "mies ajattelee näin, naiset noin". Sellainen kun on paskanjauhamista eikä pidä paikkaansa. Silti se "edistää" eriarvoisuutta, epätasa-arvoa, lokerointia ym-. pahaa ja huonoa.