Raamatussa ei ole opetettu sapatin viettoa

Raamatussa ei ole yhtäkään kohtaa, joka opettaisi uuden liiton lakiliitosta vapautettua Jumalan seurakuntaa viettämään kerran viikossa toistuvaa sapattia.

Uuden liiton kristityille tarkoitetut opetukset ovat siis niitä Raamatussa olevia apostolien opetuksia, jotka ovat syntyneet ristintyön ja apostolien kuoleman välisenä aikana. Ennen ristintyötä olevat opetukset ovat vanhan liiton opetuksia, joita Pyhä Henki ohjaa soveltamaan uuden liiton seurakuntaan "SE ON TÄYTETTY" -periaatteella.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Eikö ole?
En ainakaan heti nyt muista kohtia. Mutta on se sitten varma asia, ellei Raamatun kohtia löydy.

Äänestä

Töitä seitsemänä päivänä viikossa. Ei lepopäiviä.

Äänestä
  • Vieraalle työn teko on nuori villitys. Eihän ennen ollut näin. Jokainen eli omavaraistaloutta ja teki tarvittavia töitään kuka mitenkin. Kun on kotieläimiä onhan ne hoidettava ja lypsettävä joka päivänä.
    Ennen vain orjat tekivät vieraalle työtä kuten esim. Raamatun aikaan.
    Eihän koskaan ennen ruokaa haettu maailman äärestä. Tämä on vasta nykyajan saastutusta tällainen. Urbaanius on Baabelin vallan toistoa. Globaalius on Baabelin tornin rakentamista joka näitä orjia tarvitsee. Siihen on tulossa onneksi muutos.

    Äänestä

Uudessa testamentissa kaikki tarvittavat lait.

Äänestä
  • Epäjumalanne on siis erehtyväinen?

    Tämähän ei ole uutta, koska tuon säälittävän rääpäe-epäjumalan piti kerta toisensa jälkeen korjata sätöksiään, esimerkiksi hukuttamalla luomuksensa tulvaan.

    Voi ressukkajumalaa, varmaan käynyt koulua apukoulun apuluokalla kuten seuraajansa.

    Äänestä

Jeesus joutui fariseusten kanssa usein ristiriitaan lepopäivän viettotavasta, mutta koskaan ei tullut erimielisyyttä päivästä. Myös seuraajilleen Jeesus teroitti seitsemännen päivän pyhyyttä ennustaessaan Jerusalemin hävityksestä, joka tapahtui vuonna 70. Hän sanoi: "Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina." Matt. 24:20) Jos Jeesus olisi kehottanut rukoilemaan, ettei pako tapahtuisi viikon ensimmäisenä päivänä, voisi ajatella hänen muuttaneen lepopäivän.

Äänestä
  • Kun joskus tulet uskoon niin ymmärrät tämänkin asian paremmin kuin nyt.
    Olet vain ottanut ulkokuoren mutta sisältä ol.......jä

    Matteuksen evankeliumi:
    11:12 Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.

    Äänestä

  • kyseliällevastausta kirjoitti:

    Kun joskus tulet uskoon niin ymmärrät tämänkin asian paremmin kuin nyt.
    Olet vain ottanut ulkokuoren mutta sisältä ol.......jä

    Matteuksen evankeliumi:
    11:12 Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.

    Rauhaa sinulle veli ! toivon sinulle kaikkea hyvää ja Jeesuksen siunausta ja johdatusta elämääsi.

    Äänestä

Sinun täytyy syntyä uudesti ylhäältä, niin ymmärrät kaiken paremmin ja syvällisemmin.

Äänestä
  • Noin ei saa sanoa.

    Täytyy vain hakata Raamatulla ihmisiä päähän.

    Äänestä

Numerosarja, kirjoitit itsellesi: Sinun täytyy syntyä uudesti ylhäältä, niin ymmärrät kaiken paremmin ja syvällisemmin.
Talvella pako olisi ollut vaikeampaa, kylmää ja sateita. Taasen sapattina monet olisivat olleet kotona tai synagoogissa. Taasen arkena pako olisi ollut helpompaa. Monet olivat ulkona tai maaseudulla töissä. Jeesus puhui: "ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö".

Äänestä
  • Sapattina he olisivat olleet Temppelissä!

    Äänestä

"Muista pyhittää sapatinpäivä." (2. Moos. 20:8)

Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa kymmentä käskyä?

Äänestä

Oletko sinä juutalainen?

Äänestä

Jos emme riko kymmentä käskyä tai varsinkaan sapattikäskyä, meidän tulee luoda sille omat perinnäissäännöt miten sitä pyhitämme. Jos aloitamme sen vieton perjantaina johonkin aikaan, niin mikä muu se on kuin perinnäissääntö. Täysin oma perinnäissääntömme kuten se milloin se lopetamme sen vieton, mihin aikaan lauantai-iltana tai keskiyöllä. Ja mikä hirveä määrä liittyy perinnäissääntöjä siihen, miten yleensä sitten vietämme tuon ajan. Mitä voimme tehdä, mitä emme saa tehdä, jotta täytämme lain ja emme riko kymmentä käskyä. Ja miten se eroaa sitten farisealaisten uskosta? Miten me muka siinä olisimme jollain tavalla parempia kuin nuo fariseukset, joita Jeesus sapatinviettämisineen sanoi kyykäärmeen sikiöiksi. Ei se, että höpisemme netissä tee meistä fariseuksia parempia.

Äänestä
  • Mitenkä ihmiset ovat ennen osanneet viettää sunnuntaita lepopäivänään ?

    Äänestä

Ilmeisesti aloittajan mukaan vanhan liiton lakeja kuten kymmentä käskyä tulee siis soveltaa "se on täytetty" periaatteella. Mitäköhän tämä mahtaa tarkoittaa, saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin? Niinkö?

Uudessa testamentissa vahvistetaan, että sapatti on myös uuden liiton pakanakristityille.

"Niin pysyy Jumalan kansalle sapatin pitäminen" (Hepr. 4:9)

Tässä käännös alkukielen mukaan, jossa ei ole mitään futuuria eikä siinä puhuta sanaakaan mistään tulevasta sapatin levosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tutkinut.ja.ymmärtänyt kirjoitti:

Raamatussa ei ole yhtäkään kohtaa, joka opettaisi uuden liiton lakiliitosta vapautettua Jumalan seurakuntaa viettämään kerran viikossa toistuvaa sapattia.

Uuden liiton kristityille tarkoitetut opetukset ovat siis niitä Raamatussa olevia apostolien opetuksia, jotka ovat syntyneet ristintyön ja apostolien kuoleman välisenä aikana. Ennen ristintyötä olevat opetukset ovat vanhan liiton opetuksia, joita Pyhä Henki ohjaa soveltamaan uuden liiton seurakuntaan "SE ON TÄYTETTY" -periaatteella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu