Suomen Luontaistuote Oy:n huijaus

En vastusta puhelinmyyntiä, vaikka en itse olekaan kohderyhmää yhdellekkään puhelinmyyjälle. Bisnes on bisnestä ja jos asiakaskuntaa löytyy niin mikäs siinä. Itse osaan sanoa EI.

Mutta valehtelua en siedä!
Haluan nyt varoittaa ihmisiä SUOMEN LUONTAISTUOTE OY:n huijauksesta.

Noin puolen vuoden välein saan heiltä puhelun, jossa on aina sama kaava:
"Olen noin vuosi sitten osallistunut heidän tutkimukseensa, joko puhelinhaastatteluna tai ostoskeskuksessa täyttämälläni lomakkeella. Nyt tutkimus on viimein valmistunut ja he haluavat palkita minut vuoden magneesium tableteilla, vitamiineilla yms."

En periaatteestakaan ikinä osallistu tällaisiin kyselyihin / tutkimuksiin, joten tarina on täyttä soopaa. Varsinkin kun näitä puheluita siis tulee puolen vuoden välein ja nyt on tullut jo ainakin 5 kertaa.
Minun olisi siis pitänyt vastata kyselyyn ainakin 5 kertaa, puolenvuoden välein. En usko että olisi jäänyt itseltäni huomaamatta. Ja koska kaikki "tutkimukset" ovat juuri valmistuneita, niin yhdestä ja samasta "tutkimuksesta" ei voi olla kyse.

Vuosi on sopiva aika unohtaa. Mutta uskokaa minua, TE ETTE OLE UNOHTANEET.
Mitään tutkimusta ei ole koskaan ollutkaan, ettekä ole sellaiseen osallistuneet.
Mikään ei ole ilmaista ja te ette ole etukäteen "maksaneet" heille yhtään mitään osallistumalla yhtään mininkään.

Myytävien tuotteiden verhoaminen "palkinnoksi" on harhaanjohtavaa markkinointia. Älkää sortuko tällaiseen huijaukseen.
7413701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

En muista, mitkä firmat oli kyseessä (kotimaiset kuitenkin), mutta olen joutunut kaksi kertaa näkemään paljon vaivaa, jotta olen saanut peruttua iäkkäille vanhemmilleni tulevat kestotilausvitamiinit. Kumpikaan heistä ei ollut tilannut mitään!! Puhelinmarkkinointi pitää saada loppumaan, se pitää kieltää.

Äänestä
  • olen taistellut tilauksen peruutuksen kanssa eivät vastaa puheluita keskustele heidän kassaan en vaan tiedä miten

    Äänestä

  • Suomen luontaistuote Oy:llä on myyntimies Akex, joka tekee tilauksen, vaikka iäkäs asiakas ei ole tehnyt tilausta. Vahtikaa iäkkäitä omaisianne tällaisesta pakkomyynnistä
    Omkohtainen komemus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen luontaistuote Oy:llä on myyntimies Akex, joka tekee tilauksen, vaikka iäkäs asiakas ei ole tehnyt tilausta. Vahtikaa iäkkäitä omaisianne tällaisesta pakkomyynnistä
    Omkohtainen komemus.

    Normaali käytäntö

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Normaali käytäntö

    Ja akex ei kuuulosta oikealta nimeltä😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Normaali käytäntö

    Lähettäkää tuotteet takaisin kirjattuina vastaanottajan "piikkiin", niin silloin jää todiste palautuksesta.

    Äänestä

Saman SUOMEN LUONTAISTUOTTEEN kanssa olen kiistellyt tässä viime aikoina. Iäkkäälle sukulaiselleni on jotenkin lähetetty ensin yksi tuote ja vähän ajan kuluttua toinen tuote "lahjaksi". Tästä on ollut seurauksena se, että hänelle on pakkomyyty kaksi eri tuotetta joiden tilaus jatkuu ikuisuuksiin kun hän ei ole ymmärtänyt palauttaa ensimmäistä saamaansa tuotetta määräajassa. Pistää vihaksi kun vanhoja ja ymmärtämättömiä ihmisiä huijataan tällä tavalla. Näköjään tällainen toiminta on ihan laillista Suomessa. Hän ei omien sanojensa mukaan ole tilannut mitään, mutta jos joku puhelimessa juttelee mukavia ja lupaa "ilmaisen lahjan" ja sitten hölmöyksissään ottaa sen vastaan, niin tilaus tulikin tehtyä tällä tavalla. Jos joku "normaali" ihminen lankeaa tällaiseen niin jotenkin vielä ymmärrän asian, mutta kun vanhoja ihmisiä kusetetaan näin törkeästi, niin pidän toimintaa aika moraalittomana. Onneksi huomasin asian nyt kun tuotteita on tullut vasta noin puolen vuoden ajan. Siellä on pillerit syömättä pöydällä ja suuri summa rahaa mennyt aivan turhuuteen. En toivo mitään hyvää SUOMEN LUONTAISTUOTTEELLE, toivottavasti muut ovat viisaampia eivätkä lankea heidän myyjiensä ansaan. Jos oikeasti on tarvetta heidän myymilleen lisäravinteille, niin niitä saa huomattavasti paljon halvemmalla ihan lähikaupasta tai apteekista. Varokaa siis näitä huijarifirmoja jotka lupaavat ilmaisia lahjoja tai näytteitä, se on vain alku ikuisuuksiin jatkuvalle tilaukselle. Aion laittaa nyt puhelinmarkkinointikiellon ja toivon että minkäänlaiset huijarit eivät sen jälkeen soittele.

Äänestä
  • Tämä vitun paskafirma on soitellut minulle 2kk välein viimeiset 3 vuotta. Olen laittanut puhelinmarkkinointikielloon, verbaalisesti sanonut nätisti/huutanut/käskenyt, että eivät enää soita. Sanonut puhelimessa, että ovat markkinointikiellossa. Huutanut vittua ja saatanaa puhelimeen. Mikään ei auta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä vitun paskafirma on soitellut minulle 2kk välein viimeiset 3 vuotta. Olen laittanut puhelinmarkkinointikielloon, verbaalisesti sanonut nätisti/huutanut/käskenyt, että eivät enää soita. Sanonut puhelimessa, että ovat markkinointikiellossa. Huutanut vittua ja saatanaa puhelimeen. Mikään ei auta.

    Ilmeisesti joka kerralla on ollut eri myyjä langan päässä, eikä he raportoi kiellosta firmalle. Kun erään toisen firman puhelinmyyjä tyrkytti vitamiineja, kovistelin soittajaa että mistä oli saanut puhelinnumeroni. Puhelinmyyjä vaan tuumasi että hän saa numerot firmasta mihin pitää soittaa. Myyjä ei tiedä yhtään mitään kielloista tms. joten olen ottanut nykyään käytännöksi katkaista puhelun välittömästi ilman sen kummempia selittelyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmeisesti joka kerralla on ollut eri myyjä langan päässä, eikä he raportoi kiellosta firmalle. Kun erään toisen firman puhelinmyyjä tyrkytti vitamiineja, kovistelin soittajaa että mistä oli saanut puhelinnumeroni. Puhelinmyyjä vaan tuumasi että hän saa numerot firmasta mihin pitää soittaa. Myyjä ei tiedä yhtään mitään kielloista tms. joten olen ottanut nykyään käytännöksi katkaista puhelun välittömästi ilman sen kummempia selittelyjä.

    Täällä myös taistellaan vitamiineista...sähköpostia huolletaan,asiakaspalvelu löi luuria korvaan.

    Äänestä

  • Täysin normaali käytäntö kuulostat hinttarilta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täysin normaali käytäntö kuulostat hinttarilta

    mmmitä vittua.. :DDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Nyt on Vilhelmi asialla, samoin härskin toiminnan kanssa! Laitonta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä vitun paskafirma on soitellut minulle 2kk välein viimeiset 3 vuotta. Olen laittanut puhelinmarkkinointikielloon, verbaalisesti sanonut nätisti/huutanut/käskenyt, että eivät enää soita. Sanonut puhelimessa, että ovat markkinointikiellossa. Huutanut vittua ja saatanaa puhelimeen. Mikään ei auta.

    miksi vitun ja saatanan huutaminen auttaisi? Ihan mielenkiinosta kysyn.

    Äänestä

Suomen Luontaistuotteen puhelinmyyjä taivutteli iäkkään äitini tilaamaan nivelkapseleita, yllätys oli että postiluukusta tipahti toinen kapselipaketti kolmen kuukauden päästä ensimmäisen jälkeen jossa toimittajaksi oli merkitty Suomen Luontaistuote oy joka oli äidilleni yllätys koska hän ei ollut jatkolähetyksiä ollut tilannut. Vein paketin kaksi päivää saapumisesta avaamattomana postiin ja siitä tehtiin tuotepalautus lähettäjälle Suomen Luontaistuote Oy:lle, mutta yllätys, yllätys postin kuitissa oli vastaanottaja (yritys) SuomiVita Oy, samana iltana teimme yhdessä ilmoituksen äitini kanssa sähköpostissa ilmoituksen Suomen Luontaistuote Oy:lle ilmoituksen jatkotilausten lopettamisesta ja postin kuitin tuotepalautuksesta kopiona, itse olin vielä puhelin yhteydessä Suomen Luontaistuotteen asiakaspalveluun seuraavana päivänä asiakaspalvelija leikki tietämätöntä että hän ei tunne firmaa SuomiVita Oy mutta sitten hän sanoi että he lähettävät paketin takaisin ja lasku pitää maksaa heille. Mielenkiintoista, seuraamme tilannetta ja palaan taas palstalle kun uutta kuuluu.

Äänestä
  • Samanlaista pakettishow'ta olen joutunut hoitamaan äitini ja Suomen Terveysravinto-nimisen firman kanssa. Kaikki tuollaiset ikäihmisiä kiusaavat puhelinmyyntifirmat pitäisi kieltää laissa.

    Äänestä

  • Suomenluontaistuotteet myyvät pakettejaan jatkuvana tilauksena. Yrityksen tarkoitus on välttää pätkittäis tilauksia ja he yrittävät saada asiakaskuntaa. Varmasti sanonut että tilaus on jatkuva, mutta tämä äitisi ei varmaan tajunnut että jtluva tilaus on tässä tapauksessa automaattisesti jatkuva.

    Äänestä

Minäkin sain tuollaisen puhelun juuri tänään. Latelee sen tekstin niin hienosti, että tulee jotakin kalsiumvalmistetta ja sitten magnesiumia, josta maksetaan "vain" 2,90 viikossa. Kun kysyin, että montako viikkoa se on sitten yhteensä, niin tulee pitkä ja typerän kuuloinen jorina, että hyvä kysymys, ei siinä joka viikko tarvitse erikseen maksaa tuota paria euroa, että se on kolmen kuukauden annos, joka tekee sitä ja tätä, ja kokonaishinta 35,90 tai jotain eli sekin oli vähän enemmän kuin 12 X 2,90. OLen varma siitä, että nämä vitamiinit ja lisäravinteet, joita tämä huijausfirma harhaan johtamalla myy, eivät sisällä mitään vaikuttavaa ainetta. Lopetin puhelun siihen ja muistan kyllä että Suomen luontaistuote on firma, jolta jatkossa en tasan varmasti osta yhtään mitään. T

Äänestä

Minulle tuli juuri samanlainen puhelu. Luvattiin ilmaiseksi mutta loppupelissä maksu on tuo 35,90. Sanoinuseaan kertaan EI mutta ei mennyt perille. Pyysin soittajan eismoehen numeroa, hän lähti sitä etsimään ja ylläri pylläri puhelu katkesi siihen. Tietenkin arvasin tämän etukäteen, että näin kävisi. Niin kovaa kusetusta nämä luontaistuotteidwn kaupustelijat pitävät, että ikinä en mitään heiltä ostaisi.

Äänestä
  • Kyllä Minä myös onneton tilasin tältä virmaltaMangesiun ja Dvitamiini maksoi 44,90.Olen yrittänyt lähetää sähköpostia ei mene perille. Millähän tuon sais katkiimaan kun jos palautat laskussa sanotaan ei katkia vaikka palauttaa. Mielestäni puh numero on myös maksullinen saat kuunnella maksusta musiikkia vaikka kuinkakauan. Mitä pitäs tehdä, eiköhän tästä jotain opi.

    Äänestä

Näin on huijausta.vanhoja eläkeläisiä käytetään hyväksi muitakin kuin minua.laittannu kaikki takasin ja laskuja tippuu vaan, vaikka palautukseen laittannu en halua lisää et loppu. Vaan karhuma kirjeitä tulee vaikka tuotteet palautettu, näin sielä toimitaa . Tällein he pyydystää , kun tavara ei mee muuten kaupaksi.uskon et jotka haluaa ostaa niin apteekista saa varmaa tavaraa ja ei tipu laskuja perässä. Pitäis loppu tulla tälläselle touhulle

Äänestä
  • Mikä firma kyseessä?

    Ota seuraavasta lähetyksestä ylös asiakasnumerosi, soita firman asiakaspalveluun (puh.nro löytyy varmasti netistä) ja sano, ettet ole mitään tilausta tehnyt. Muuten ne eivät lopeta ikinä ja saat aina palautella noita lähetyksiä!

    Äänestä

  • Sinun pitää katkaista tilaus. Pyydä siihen selvät ohjeet. Suomenluontaistuotteet tekevät tilauksiaan jatkuvana, jonka takia se on keskeytettävä jos ei enään halua maksaa..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä firma kyseessä?

    Ota seuraavasta lähetyksestä ylös asiakasnumerosi, soita firman asiakaspalveluun (puh.nro löytyy varmasti netistä) ja sano, ettet ole mitään tilausta tehnyt. Muuten ne eivät lopeta ikinä ja saat aina palautella noita lähetyksiä!

    Ei onnistu. Kaksi kertaa asiakaspalvelijan kanssa riidelty, kun tulee bumerangina paketti takaisin, ja lasku pitäisi maksaa vaikka ei ole tilattu. Sama näyttää jatkuvan kuluttaja-asiamiehen kanssa. Pitäisi reklamoida vielä sähköpostilla myyjälle. Ei näy riittävän kaksi puhelinsoittoa, ja viikon selvittelyaika. Mistä ne saa tiedot sairaista, ja vanhuksista. Mitä haittaa heille, jos paketit on avaamattomana palautettu! Miksi kuluttaja asialautakunta antaa tämän jatkua! 1...Sopimuksen vahvistaminen kirjallisesti tai sähköisesti. 2...14 pv. Palautusoikeus, jolloin sopimus purkaantuu... Purkaantuuhan autokauppakin, jos ei maksa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä firma kyseessä?

    Ota seuraavasta lähetyksestä ylös asiakasnumerosi, soita firman asiakaspalveluun (puh.nro löytyy varmasti netistä) ja sano, ettet ole mitään tilausta tehnyt. Muuten ne eivät lopeta ikinä ja saat aina palautella noita lähetyksiä!

    Ei auta edes e-Mail eikä soitto, isälleni 94 v tuli paketteja, jotka palautin, mutta silti tuli karhukirje palautetuista mömmöistä, isäni ei edes tiennyt mitä oli tilannut.
    Suomen luontaistuote on täydellinen vanhusten huijaukseen kehitetty firma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä firma kyseessä?

    Ota seuraavasta lähetyksestä ylös asiakasnumerosi, soita firman asiakaspalveluun (puh.nro löytyy varmasti netistä) ja sano, ettet ole mitään tilausta tehnyt. Muuten ne eivät lopeta ikinä ja saat aina palautella noita lähetyksiä!

    Asiakasnumeroon ei vastata , vaikka on yritetty monta kertaa . Myöskään sähköpostiin ei vastata , vaikka luvataan vastata 1-10 päivän sisällä . Yli 2 vkoa sitten lähetetty sähköpostia , ja peruttu kaikki jatkotilaukset , samana päivänä kun tuli lähetys . Ei mitään reagointia .
    Tässähän kannattaisi varmaan tehdä joukkokanne kuluttajansuojaan . Ottakaa yhteyttä kuluttajansuojaan , niin saadaan tämä aikaiseksi !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei onnistu. Kaksi kertaa asiakaspalvelijan kanssa riidelty, kun tulee bumerangina paketti takaisin, ja lasku pitäisi maksaa vaikka ei ole tilattu. Sama näyttää jatkuvan kuluttaja-asiamiehen kanssa. Pitäisi reklamoida vielä sähköpostilla myyjälle. Ei näy riittävän kaksi puhelinsoittoa, ja viikon selvittelyaika. Mistä ne saa tiedot sairaista, ja vanhuksista. Mitä haittaa heille, jos paketit on avaamattomana palautettu! Miksi kuluttaja asialautakunta antaa tämän jatkua! 1...Sopimuksen vahvistaminen kirjallisesti tai sähköisesti. 2...14 pv. Palautusoikeus, jolloin sopimus purkaantuu... Purkaantuuhan autokauppakin, jos ei maksa.

    Tee rikosilmoitus äläkä tällä valita ja itke, hyvänen aika aikuinen ihminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asiakasnumeroon ei vastata , vaikka on yritetty monta kertaa . Myöskään sähköpostiin ei vastata , vaikka luvataan vastata 1-10 päivän sisällä . Yli 2 vkoa sitten lähetetty sähköpostia , ja peruttu kaikki jatkotilaukset , samana päivänä kun tuli lähetys . Ei mitään reagointia .
    Tässähän kannattaisi varmaan tehdä joukkokanne kuluttajansuojaan . Ottakaa yhteyttä kuluttajansuojaan , niin saadaan tämä aikaiseksi !!

    Itselläni oli sama juttu. Ei saanut yhteyttä firmaan kun soittoihin ja sähköpostiin ei vastattu. Sitten soitin toisesta numerosta eli kaverini puhelimella. Siihen vastattiin ja sanoin että tilaus poikki heti ja minun nimeni pois teidän listoilta. Meni kaks vuotta mutta nyt soitettiin sieltä jälleen. Annoin samanlaiset kiellot, saapa nähdä tepsiikö nyt vai pitääkö vaihtaa puh.numero.

    Äänestä

Tähän Suomen Luontaistuotteen myyntihujaukseen liittyy vielä toinen tosi kiusallinen piirre. Vaikka vahvistivat sähköpostitse että tilaus on peruttu ja laskua ei tarvitse maksaa niin silti tuli perintätoimisto KTC :ltä perintäkirje. Kun heille lähetettiin vastaus, keskeyttivät perinnän mutta kuinka ollakaan, kolmen kuukauden päästä tuli viime viikolla uusi perintäkirje. Ovat huijarit keksineet ikiliikkujan ja ehkä joku on taas epää huomiossa maksanut jos ei ole säästänyt vanhoja sähköposteja ja kirjeitä, olkaa varovaisia ja tarkkoja !

Äänestä

Lähetin palautuksen edes avaamatta pakettia . No tänään tuli uusi lähetys laskuineen. Yritin soittaa koko päivän useita kertoja kukaan ei vastaa,. Paitsi automaatti meillä on nyt ruuhkaa. Vartin päästä kehotetaan ottamaan yhteyttä sähköpostitse. Onneksi minulla on kuitti postista. Lisäksi lähetyksessä sanotaan että puhelu on maksuton. Automaatti ilmoittaa että se on maksullinen. Mihin toimiin pitäisi ryhtyä? Kuluttaja,-asiamiehelle soitto maksaa aika paljon. Taidan jättää laskun kylmästi unholaan ja palauta sen paketin kanssa. Huijausta kaikki. Miten Tämä firma saadaan hävitettyä kartalta. Paketti tuli nyt Ahvenanmaalta

Äänestä

Samoin kävi miehelleni. Puhelin ei vastaa, on ruuhkaa. Laskussa lukee että pitää ottaa yhteyttä asiakaspalveluun ennen palautusta. Laitoimme sähköpostia lopetuksesta. Heti sen jälkeen tuli uusi paketti jonka palautamme. Eka lähetyksen laskussa luki ,tilauksesi on tehty 4.7.2019 ja toimitus väli on 4 kuukautta (NELJÄ KUUKAUTTA!!!) Tietääkseni olemme nyt elokuussa eikä marraskuussa johon olisi neljä kuukautta. Mieheni on iäkäs ja lankesi myyjän vakutteluihin. Pitäisikö ilmoittaa poliisille.

Äänestä

Noista piruista ei taida päästä erilleen millään. Lähetin saamani paketin avaamattomana takaisin kera postilta saamani palautus ilmoituksen kanssa ja sain pian perintätoimistolta maksu kehotuksen. Soitin nyt yritykseen ja pitkän odotuksen jälkeen sieltä vastattiin ja kehotettiin vaan maksamaan lasku.

HUIJAUSTA!!!!

Äänestä

Itse kävin näillä haastattelussa, tai pikemminkin työharjoittelun tapaisessa kesäkuun alussa. Klo 10-14 aikana meille selostettiin spiikin läpi käymistä ja kerrottiin tuotteista ja niiden sivuvaikutuksista, mutta esimerkiksi magnesiumvalmisteen yhteensopimattomuudesta verenohennuslääkkeiden kanssa ei olisi saanut mainita asiakkaille. Mielestäni niin tekeminen on ihmisen vaarantamista? Muutenkin meitä neuvottiin puhumaan ja suostuttelemaan niin pitkään, että soitettu ihminen sanoisi lopulta kyllä. Palkka olisi ollut provisiopohjainen ja tuntipalkka euron, vaikka heidän tekemissään työilmoituksissa luvataan varmaa 12 tai 14 euroa tunnilta. Lisäksi työsopimuksesta tai työstä yleisesti ei olisi saanut puhua lainkaan ulkopuolisille, ja peruuntuneet tilaukset menisivät myyjän jo muutenkin olemattomasta palkasta. Mitään tutkimusta he eivät koskaan kuulemma ole tehneet, he vain käyvät jotain keräämäänsä listaa läpi ja toivovat parasta.

Äänestä
  • Jos tuo pitää paikkansa niin on kyllä härskiä toimintaa.

    Äänestä

Onko kenellekään sanottu ettei ensinmäisen paketin palautus peru tilausta ja toista ei voi perua.Melkoista pakkomyyntiä.Lasku tuli välittömästi perintä toimistosta ei siis "karhuttu" ensin.Että tämmöinen tapaus.

Äänestä

Olen nyt kaksi päivää yrittäny soittaa kyseiseen firmaan juurikiiäkkään äitini takia,en saa yhteyttä kun aina varattu ja kahdesti olen lähettäny sähköpostia toisen viestin kolmesti ja pyysin vastaamaan viestiini ,ei vieläkään ole mitään vastattu . Perkeleen huijarit ku fuskaavat sairaita vanhuksiaja myydän muka heän vitamiinejaan ja vaikka ihmisellä on muukin lääkitys . Ja kun ei ole tietoakaan minkämaalaista paskaa kauppaavat .

Äänestä

Mistä rekisteristä nuo firmat saavat ihmisten tiedot, kun nämä luontaistuotepakkotilaukset keskittyvät juuri tietynikäisiin eli vanhuksiin?

Varmaan moni yksinäinen vanhus maksaa laskut kiltisti vuosikausia, kun ei osaa perua tilausta.

Äänestä
  • Todennäköisesti puhelinnumerot poimitaan vaikkapa jostain kilpailuvastauksista, joita palkinnon toivossa täytellään vaikkapa kauppareissulla.

    En vastaile mihinkään kilpailuihin tai kyselyihin ja jos vastaan johonkin järkevään kyselyyn, en laita puhelinnumeroani. Joskus noissa kyselykaavakkeissa on maininta ettei voi osallistua ellei anna puhelinnumeroa.

    Äänestä

Varokaa älkääkä tilatko mitään !!! Asiakaspalveluun ei vastata eikä s posteihin !! Paikanpäällä käymällä sai tilauksen peruuttua! Osoite on väärä joka netissä on siellä ei ole ketään !

Äänestä
  • Samoin kävi täälläkin.Kirjoitin äsken myös asiasta tänne.

    Äänestä

Iäkkäälle äidilleni myös myytiin puhelimessa b vitamiinit ja magnesiumit. Paketti ja lasku tuli ennätysajassa. Palautin avaamattomana postiin,mutta ei otettu vastaan koska ei löytynyt sopimustunnusta. Postityttö kehoitti ottamaan yhteyttä firmaan. Olemme soittaneet yli 20 kertaa ns.asiakaspalveluun ja laitettu sähköpostia.Kukaan ei vastaa mihinkään. Tänään 11.11.-19 marssin heijän osoitteesénsa Turussa. Lopulta sain mokomat jätettyä sinne ja tilauksen peruttua. Hankalaa oli.Sanottiin,että pitää otta yhteys asiakaspalveluun. Kerroin ottanemme useasti. Kaveri kertoi,että on ollut ongelmia netin kanssa. Pyh.Sanoin kaverille,että toivottovasti ei enään tavata. Hän oli samaa mieltä. Raivostuttavaa toimintaa. No,tulipa omin silmin nähtyä miten tätä puhelinmyyntiä tehdään.Rivissä istuvat kuulokkeet korvilla..yksi luki samalla tekstiä paperista,toinen puhui ja kutoi samalla sukkaa..

Äänestä

Samaa mieltä. Tänään sain ihan samanlaisen puhelun. Hintahuijauksella yrittävät saada ostamaan. Eli mitään kuluja ei muka synny paitsi 2,90 postikulut. Sitten viimeisessä lauseessa nopeasti että maksuhan hoituu sitten yhdellä laskulla 36 euroa. Siinä kohtaa paloi päre. Sanoin että en todellakaan ole kiinnostunut! Kukahan on tuollaisen huijaukseen perustuvan myyntipuheen takana?

Äänestä
  • Tarkka kannattanee olla myös päiväysten kanssa. Tänään tuli 5 kuukauden kuuri magnesiumia. Purkissa viimeinen käyttöpäivä maaliskuun lopussa. Yritettiin soittaa asiakaspalveluun. 15 minuutin jälkeen puhelu katkesi itsestään. Pysykää erossa tästä koijarifirmasta.

    Äänestä

Minä olen kanssa tapellut tämän firman kanssa. olen sähköpostilla ilmoittanut että en halua enää lisää tuotteita, niin jo taas tänään soittivat sieltä ja kovasti olivat jatkopakettia lähettämässä. ei tuntunut kieltävää vastausta uskovan,lateli vaan että käytä tuotetta säännöllisesti,huomaat terveysvaikutukset yms.. laitoin tänään äkäistä palautetta taas sähköpostilla. joskus kokeilin soittaa, ei tunnu puhelu yhdistyvän mihinkään

Äänestä

Täyttä kusetusta koko firma! Kun koitat peruuttaa ei onnistu! Oma isoäitini tilasi näiltä kusipäiltä luvattiin yksi paketti mutta paketteja tulee ja tulee.
Eikö näiden myyjillä ole mitään moraalia

Äänestä
  • Sama homma; Suomen Luontaistuote Oy:n suupaltti puhelinmyyjä sai 90v ikäihmisen hyväksymään vitamiini-kestotilauksen. Tämä henkilö ei edes tajunnut mihin oli suostunut. Kun ensimmäinen erä ja lasku saapui, odottamaton tilaus peruttiin heti.
    Sen jälkeen firman puhelinmyyjät ovat soitelleet tasaisesti, jopa useana päivänä peräkkäin yrittäen tavoitella ikäihmistä.
    Onneksi toinen terävämpi henkilö on ollut vastaamassa ja yrittänyt kieltää kaikki jatkotilaukset. Mutta nämä agressiiviset puhelinmyyjät eivät hyväksy kieltoja, vaan inttävät esim. miksi tilaus peruttiin, miksi tuotteet eivät kelpaa, miksi ikäihminen ei pääse puhelimeen jne.

    Varokaa suuresti tätä firmaa, käyttävät säälimättömästi hyväksi vanhoja "höperöitä" ihmisiä.

    Äänestä

Lähettivät "lahjan, vaikka kielsin lähettämästä

Äänestä

Puhelinmyynnistä ja verkostomarkkinoinnista ei kannata ostaa vitamiineja.

Äänestä

Minä lopetin kyseisen firman tuotteiden käytön jo reilu vuosi sitten. Tässä n 2 viikkoa sitten sain kuitenkin lähetykset B- ja D-vitamiinia vaikka en varmasti ole niitä tilannut.
Yritin soittaa asiakaspalveluun, 5 minuuttia odotettuani käskettiin painaa 1, jos haluan, että he ottavat minuun yhteyttä. Niinpä painoin 1, mutta ainakaan vielä ei ole puhelua tullut. Kirjoitin myös sähköpostiviestin, johon tuli kuittaus, että vastaavat 1-10 arkipäivän kuluessa. NYT alkaa olla 10 päivää kulunut, eikä vastausta ole tullut. Soitin perjantaina uudestaan ja sain kuin sainkin kiinni asiakaspalvelijan. Kerroin, että saavat tulla hakemaan vitamiinit, jos haluavat ne takaisin. En niitä ala lähettelemään enkä maksamaan, kun en niitä ole tilannut. Asiakaspalvelija sanoi tarkistavansa puhelun, jonka mukaan muka olen antanut luvan lähettää vitamiinit. Lupasi soittaa takaisin, kun on tarkistanut puhelun. Tämä oli perjantaina aamupäivällä, eikä soittoa ole kuulunut! Täysin roistofirma!!

Äänestä

Taitaa olla kovat katteet noissa tuotteissa?

Äänestä

Myös meille todella törkeää toimintaa!! Tuotteita tulee vaikka mitään ei ole puhelimitse tilattu! Tuotteet palautettu postin kautta ja silti maksumuistutuksia Uuva Oy:n kautta tulee.
Asia etenee kuluttajaviranomaiselle nyt ja myös Poliisille.

Äänestä
  • Miksi haet paketit postista, vai tuovatko ovelle? Jos niitä ei nouda, Posti palauttaa ne lähettäjälle. Aiheettomia laskuja ei tarvitse maksaa.

    Äänestä

Välttäkää Suomen Luontaistuotetta. Eivät vastaa mihinkään puheluun, takaisinsoittopyyntöön eikä sähköpostiin. Vanhalle isälleni alkoi paketteja tulemaan ilman tilauksia ja kun niitä on palautettu (ja tilauskin saatu lopulta kauhean taistelun jälkeen peruttua )tulee nyt maksumuistutuksia Uuvalta. ÄLKÄÄ IKINÄ TILATKO MITÄÄN SUOMEN LUONTAISTUOTTEELTA!!!!!!

Äänestä
  • Tämä on niin totta!

    Äänestä

Olen yrittänyt perua Suomen luontaistuotteen tilausta.Aivan toivotonta.Asiakaspalvelu ei vastaa puheluihin eikä sähköpostiin.
Teenkö ilmoituksen poliisille vai kuinka toimin.
Eija

Äänestä

Juuri niin. Rikostoiminnasta vastaa rikospoliisi.

Äänestä

Kun markkinoilla on jo olemassa laatuvitamiineja kuten Solgar ja Skip niin miksi pitää ostaa puhelinmyynnistä jotain todennäköisesti huonompilaatuista?

Äänestä

Vitamiinit ovat todella tärkeitä vanhuksille jos niitä laitetaan kestotilauksena todenäköisesti on vaan huolenpitoa

Äänestä

Minulle myös tuli kyseiseltä firmalta lähetys jonka maksoin . Ylitin lopettaa tilaukset asiakapalvelun kautta. Sieltä ei vastattu. Soitin useamman kerran . Sama juttu.
Seuraavaksi otin yhteyttä suoraan laskuttajalle, eli perintä toimistoon joka laskussa oli. Sieltä vastattiin heti. Selitin asian ja he pyysivät minua sähköpostitse laittamaan heille asiakastiedot. Lupasivat hoitaa asian ja olla yhteydessä Suomen Luontaistuotteeseen. Tilaukseni katkaistiin heti. Kehotan kaikkia toimimaan samalla tavalla. Kannattaa.

Äänestä
  • Eihän perintäfirman kanssa toimita ennen muin on jättänyt laskuja maksamatta ja niitä on peritty. Ei kai mikään firma laskuta heti perintäfirman kautta.

    Äänestä

Häirikkö soittajat. Miten vitamiinin kauppiaat saa kuriin jatkuvasti sotellaan ja ei uskota sanaa ei halua tuotetta.

Äänestä
  • Vaihda puhelinnumeroa ja laita uusi salaiseksi. Et osallistu koskaan mihinkään kyselyihin tai kilpailuihin joissa kysytään yhteystietoja. Et anna puhelinnumeroa kenellekään tuntemattomalle, eikä esimerkiksi sometileille. Itse olen saanut olla kohtuullisen rauhassa myyntipuheluista, vain joskus harvoin numeroni on lipsahtanut jostain puhelinmyyntiin (epäilen puhelimen palveluntarjoajaa).

    Äänestä

Tänään soitti minulle myyjä joka kertoi voittaneeni ilmaiset D-vitamiinit. Lisäksi tulisi magnesiumia. kulu olisi olleet jotain reilu 30€. Kieltäydyin tilauksesta.
vähän myöhemmin tuli tekstivesti jossa kiitettiin asiakkuudesta ja tilauksesta?
Soitin asiakaspalveluun ja kerroin etten ole tilannut mitään. Luvattiin tarkastaa myyjältä asia... saa nähdä mitä tuosta vielä kuuluu...?

Äänestä
  • Vai että ilmaiset vitamiinit, eikä kuluja kuin kolmekymppiä. Jo alkaa mennä hurjaksi.

    Äänestä

  • Mulle tehtiin samalla tavalla 😅

    Äänestä

Olen samaa mieltä että eläkeläiset ovat kohderyhmänä ,huijaksille' kun eivät osaa käyttää 'älyverkostoa,! Olen lähättänyt takaisin tuotteet ja perunut 'pakkohan 'olis uskoa etten maksa kun lähätetään jatkuvasti uutta!? Hyvää jatkoa roskapostille!

Äänestä

Kehoitan kaikkia ko. firmojen "asiakkaita " jotka eivät ole oikeasti tilanneet mitään tekemään rikosilmoituksen.

Äänestä

Minulle ovat kaksi kertaa lähettäneet tuotteen vaikka en ole mitään tilannut. Ja vaativat laskun maksua. Aion tehdä rikosilmoituksen.

Äänestä

Äiti sanoi tilatessaan, että ottaa yhden paketin, ei muuta. Ja nyt niitä tulee vähän väliä, eika niitä saa peruttua ja palautus on tehty tosi vaikeaksi. Ja lopetus ilmeisesti mahdottomaksi.

TEHKÄÄ RIKOSIMOITUS, EI TÄSTÄMUUTEN IRTI PÄÄSE. MINÄ AINAKIN TEEN.

Äänestä
  • Omistajan tiedot löytyvät julkisista rekistereistä, ottakaa oikeat miehet mukaan, niin loppuvat kusetukset, puheisiin ei kannata uskoa!

    Äänestä

  • Eihän tuollainen toimi näillä myyjillä. Joko tehdään jatkuva tilaus tai ei mitään. Ei voida tilata vain yhtä pakkausta tai tuotetta, tilaus jatkuu siihen saakka kun se lopetetaan.

    Äänestä

Soitin firmaan. Sieltä luvattin laittaa sukulaisen numero puhelinmarkkinointi-kieltolistalle. Ans kattoo ny. Täytyy hommata numeroon markkinointikielto, kuten itselläni on.

Vastedes pitää palauttaa kaikki tilaamattonat lähetykset kirjattuna, että on todiste. Sekin maksaa, mutta vähemmän kuin tilaamattomat vitamiinit.

Äänestä

Lehtimyyjät käyttävät samaa taktiikkaa sekä kaikki muutkin vitamiinien myyjät

Äänestä

4 vuotta vanhoista laskuista (2 kpl) tuli maksumuistutus Uuva:lta. Summa 4 kertainen
alkuperäisiin laskuihin verrattuna.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


En_unohda kirjoitti:

En vastusta puhelinmyyntiä, vaikka en itse olekaan kohderyhmää yhdellekkään puhelinmyyjälle. Bisnes on bisnestä ja jos asiakaskuntaa löytyy niin mikäs siinä. Itse osaan sanoa EI.

Mutta valehtelua en siedä!
Haluan nyt varoittaa ihmisiä SUOMEN LUONTAISTUOTE OY:n huijauksesta.

Noin puolen vuoden välein saan heiltä puhelun, jossa on aina sama kaava:
"Olen noin vuosi sitten osallistunut heidän tutkimukseensa, joko puhelinhaastatteluna tai ostoskeskuksessa täyttämälläni lomakkeella. Nyt tutkimus on viimein valmistunut ja he haluavat palkita minut vuoden magneesium tableteilla, vitamiineilla yms."

En periaatteestakaan ikinä osallistu tällaisiin kyselyihin / tutkimuksiin, joten tarina on täyttä soopaa. Varsinkin kun näitä puheluita siis tulee puolen vuoden välein ja nyt on tullut jo ainakin 5 kertaa.
Minun olisi siis pitänyt vastata kyselyyn ainakin 5 kertaa, puolenvuoden välein. En usko että olisi jäänyt itseltäni huomaamatta. Ja koska kaikki "tutkimukset" ovat juuri valmistuneita, niin yhdestä ja samasta "tutkimuksesta" ei voi olla kyse.

Vuosi on sopiva aika unohtaa. Mutta uskokaa minua, TE ETTE OLE UNOHTANEET.
Mitään tutkimusta ei ole koskaan ollutkaan, ettekä ole sellaiseen osallistuneet.
Mikään ei ole ilmaista ja te ette ole etukäteen "maksaneet" heille yhtään mitään osallistumalla yhtään mininkään.

Myytävien tuotteiden verhoaminen "palkinnoksi" on harhaanjohtavaa markkinointia. Älkää sortuko tällaiseen huijaukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu