KESKUSTA VAHVASTI MUKANA HALLITUSKUVIOISSA..

Tulevan eduskunta on porvarienemmistöinen, se on kuuma peruna sossujen hyppysissä, sitä taustaa vasten voi ymmärtää esim median raivon kohuineen, nykyhallitusta kohtaan, Vasta viime aikoina, kun SDP VAS saa alle 30% äänistä, alkaa demarien hegemonia hiipumaan.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jokainen politiikkaa seurannut tietää että vasemmistolta puuttu 10 prosenttiä äänistä, jolla saisi enemmistön eduskuntaan, kiistatta vasurit käyttää valtaa jota se ei ole kansalta saanut..

Äänestä
  • kepua kiinnosti hallituksen kansallissosialismi

    Äänestä

Jos sdp.sta tulee vaaleissa suurin puolue, luulisin kokoomuksen olevan vahvoilla hallitukseen ja kepun jäävän ulos. Aikoinaan hallituksen johdossa ollessaan sdp piti kannatuksensa vahvana myös kepun ollessa sen hallituskumppanina. Niin tapahtui jo Paasion aikana ja sama jatkui myös Sorsan ja Koiviston johtaessa hallituksia. Mutta tuo oli entisaikaa.

Sdp:lle luulisi olevan rohkaisevampi kokemus näkyaikaa lähemmältä ajalta. Lipposen hallituksissa kokoomus oli aina hallituskumppani ja kepu niistä poissa. Kaksissa vaaleissa peräkkäin sdp säiltti suurimman puolueen ja hallituksen muodostajan aseman, hyvin "tipalla" oli vielä kolmansissakin vaaleissa. Nekin puolue olisi vielä todennäköisesti voittanut, jos kepulle ei olisi tullut puheenjohtajaksi naista, joka "puhui niin totta kuin osasi";))

Äänestä
  • näkyaikaa = nykyaikaa

    Äänestä

  • Niihän sitä luulisi, mutta historia ei toista aina itseään. SDP:n asenteetkin ovat muuttuneet Lipposen päivistä johtajiensa vaihduttua. Jopa eduskuntakeskusteluissa SDP on tällä kaudella arvostellut kokoomusta mielestäni enemmän kuin keskustaa. Erityisesti ajankohtaisessa valinnanvapauskeskustelussa.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    näkyaikaa = nykyaikaa

    Näkyaika kuvaa hyvin keskustan tilannetta. Luvatessaan satasia ja ei-tule-leikkauksia Sipilä näkee vaalinäkyjä, joiden luvataan toteutuvan mutta joita ei ole tarkoituskaan toteuttaa. Viime vaali opetti äänestäjiä olemaan Sipilän ja keskustan lupausten suhteen erittäin varovaisia.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Niihän sitä luulisi, mutta historia ei toista aina itseään. SDP:n asenteetkin ovat muuttuneet Lipposen päivistä johtajiensa vaihduttua. Jopa eduskuntakeskusteluissa SDP on tällä kaudella arvostellut kokoomusta mielestäni enemmän kuin keskustaa. Erityisesti ajankohtaisessa valinnanvapauskeskustelussa.

    Viimeaikoina on kyllä ollut noin kuin sanot. Luulisin sdp:n hyökkäysten kokoomusta kohtaan johtuvan oikeasti vain siitä, että nuo puolueet kamppailevat suurimman puolueen ja hallituksen muodostajan asemasta.

    Kyllähän sdp:n luulisi oikeasti kokoomuksen kokevan olevan lähempänä itseään kuin kepun. Koostuuhan noiden puolueiden kannattajakunta suurimmaksi osaksi samoilta alueilta, kaupungeista ja asutuskeskuksista, valtaosa niistä palkansaajia, joilla varmaan on paljon enemmän yhteisiä etuja kuin noilla kummallakaan ryhmällä maalaisväestöstä koostuvan kepun kannattajakunnan kanssa. Uskoisin, että tämä ymmärretään kokoomuksessakin.

    Vaalien jälkeen nähdään, miten käy. Toivon kuitenkin järjen voittoa niin demareissa kuin kokoomuksessakin.

    Järjen voiton toive on hyvä toivomus. Vaaleissa sillä ei merkitystä esitettynä tällä palstalla. Täällä velloo vain järjettömyys. Sotilasjohtajineen ja lestojen ja pankkopoikien huutelijoineen. Onneksi sillä ei merkitystä vaaleissa.

    Äänestä

  • Realismia kirjoitti:

    En ole eri mieltä tuossa sanomastasi. Mutta haluan huomauttaa, että älä luule minun uskovan täällä esitetyllä olevan merkitystä vaaleissa. Meille itsellemme sillä kuitenkin on sellaista merkitystä, jonka totesin muutamia päiviä sitten toistaiseksi viimeisellä avauksellani:

    >>Meille keskustelijoille tällä keskustelulla on kuitenkin merkitystä. Siksi, että saamme sanoa näkemyksemme asioista, joita pidämme tärkeinä. Sellainen antaa meille tyydytystä, jos pystymme sanomaan sanottavamme mielestämme hyvin. Vaikka ymmärtäisimme, että esittämällämme ei ole juuri vaikutusta sen puolueen vaalimenestykseen, jonka puolesta tai jota vastaan mielipiteitämme esitämme, on silti hyvä, että niin saamme tehdä. Sellainen kuuluu demokratiaan<<

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15555771/taman-palstan-keskustelujen-merkityksesta

    Enpä ole täällä pariin päivään visitoinut muuten kuin tällä käynnilläni, johon puutuit, enkä varmaan visitoi täällä seuraavinakaan parina päivänä, joten toivottelen sinulle ja muillekin tämän näkeville hyvää viikonloppua!

    Ei merkitystäkö, miksi palstaa esim sensuroidaan, mulkku ja lesta jutut saavat olla, kunhan niissä vain solvataan keskustaa..

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    Viimeaikoina on kyllä ollut noin kuin sanot. Luulisin sdp:n hyökkäysten kokoomusta kohtaan johtuvan oikeasti vain siitä, että nuo puolueet kamppailevat suurimman puolueen ja hallituksen muodostajan asemasta.

    Kyllähän sdp:n luulisi oikeasti kokoomuksen kokevan olevan lähempänä itseään kuin kepun. Koostuuhan noiden puolueiden kannattajakunta suurimmaksi osaksi samoilta alueilta, kaupungeista ja asutuskeskuksista, valtaosa niistä palkansaajia, joilla varmaan on paljon enemmän yhteisiä etuja kuin noilla kummallakaan ryhmällä maalaisväestöstä koostuvan kepun kannattajakunnan kanssa. Uskoisin, että tämä ymmärretään kokoomuksessakin.

    Vaalien jälkeen nähdään, miten käy. Toivon kuitenkin järjen voittoa niin demareissa kuin kokoomuksessakin.

    Valtaosa kepunkin kannattajakunnasta on palkansaajia. Sitä paitsi demarien asuinalueet ovat tasaisemmin kuin kokoomuslaisten hajaantuneet eri puolille Suomea.

    Unohdat myös pääoman ja työn välisen ristiriidan. Nykyinen SDP muistaa asian paremmin ja pitänee kepua vähemmän ristiriitaisena puolueena kuin kokoomusta.

    Lisäksi SDP:tä ja kepua yhdistää karvaat kokemukset hallitusyhteistyöstä kokoomuksen kanssa kannatusmielessä. Olkoonkin että syy molempien kokemuksiin lienee kokoomuksen aivan ylivertaisessa viestinnässä, niin miksi pirussa alistua yhteistyöhön, jossa kumpikaan ei kumppanilleen mitenkään pärjää ja joutuu siksi kärsimään valtavan tappion neljän vuoden päästä pidettävissä eduskuntavaaleissa.

    Äänestä

Jopa 70-luvun virkamieshallitukset oli demarimiehitettyjä. 60-luvun alussa oli jopa eduskunta, jossa oli demarienemmistö ja hallitus pelkkiä demareita. Demarit ovat yleensä hoitaneet nämä temput SAKn ja Vasemmistoliiton (ent. SKDL) avulla. Myös vihreät ovat yleensä olleet (stallaritaustasta johtuen) hyvin punasövytteisiä politiikassaan.

Äänestä
  • Kautta maailman sosialistien valta murenemassa, ja huuto on kova..

    Äänestä

Rinne jakaa olematonta rahaa, tulevisuudessa se kerätään työssäkäyviltä ja yrittelijäiltä kansalaisilta veroina, valmistautukaa maksamaan..

Äänestä

Keskusta hurrien kanssa ajaa vain rikkaiden etuja, nyt esti yritysten veroalen lopettamisen. Tietysti Rinne antoi periksi ettei menetä pääministeri pestiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

VAALIKOHUT kirjoitti:

Tulevan eduskunta on porvarienemmistöinen, se on kuuma peruna sossujen hyppysissä, sitä taustaa vasten voi ymmärtää esim median raivon kohuineen, nykyhallitusta kohtaan, Vasta viime aikoina, kun SDP VAS saa alle 30% äänistä, alkaa demarien hegemonia hiipumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu