Oletko uskovainen ateisti?

Uskovainen ateisti uskoo, että Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa. Hän ei tiedä sitä eikä voi todistaa uskomustaan todeksi, mutta uskoo silti lujasti ja järkähtämättä, niin että ei voi tai tahdo muuttaa näkemystään, vaikka todisteita esitettäisiin ja luomisen tulokset havaittaisiin.

Uskovainen ateisti elää denialismissa ja kieltää kaikki todisteet luomisesta (kaikki havainnot puoltavat luomista eikä mikään todista sitä vastaan). Uskovainen ateisti siis TULKITSEE kaikki havainnot sillä tavalla, että MIKÄÄN EI TODISTA LUOMISESTA hänen mielestään. Kyse on silloin mielipiteestä ja uskomuksesta sen sijaan, että se olisi "TIEDETTÄ".

Tiedettä on se, että hyväksytään havainnot sellaisenaan todisteena: tämä johtaa siihen, että pidetään luomista järkevänä selityksenä kaiken olemassa ololle sulkematta kokonaan pois sitä vaihtoehtoa, että luomista ei ole tapahtunut. Vaikka luomista vastaan ei ole tehty vielä yhtä ainoaa havaintoa eikä ole esitetty yhtä ainoaa todistetta, niin on järkevää pitää mahdollisena sitä, että luomista ei ole tapahtunut. Me emme vain vielä tiedä sitä.

Vain uskovainen kieltää MAHDOTTOMANA sellaiset vaihtoehdot, jotka ovat järkeviä. Kaikkeuden ja elämän synnyn sekä monimuotoisuuden ja lajien paljouden SELITYKSENÄ luominen on JÄRKEVÄ vaihtoehto, samoin kuin se, että luomista ei ole tapahtunut. Vain USKOVAINEN pitää MAHDOTTOMANA toisen näistä selityksistä ja sulkee sen pois kokonaan ENNAKKOLUULONSA tai väärän ASENTEENSA vuoksi.

Uskovaisten ateistien maailmankuva perustuu tieteelliseen materialismiin ja naturalismiin. Sen mukaan aineen ulkopuolista henkeä tai henkiä ei ole olemassa. Monet ovat sitä mieltä, että hengellistä ulottuvuutta tai todellisuutta ei edes mahdollisesti voi olla olemassa: se on siis täysin mahdotonta. He sulkevat siten ennalta pois kaiken yliluonnollisen mahdollisuuden, joten he eivät voi hyväksyä mitään havaintoja tai todisteita sellaisesta, niin kuin eivät luomisestakaan.

Filosofit ovat pohtineet jo antiikista lähtien olemassa oloon ja elämään liittyviä perimmäisiä kysymyksiä: mistä kaikki on saanut alkunsa, onko luojaa tai luojia olemassa, onko Jumalaa tai jumalia olemassa, onko aineettomia henkiä ja henkien maailmaa olemassa, miten elämä on syntynyt, mistä lajien paljous ja elämän monimuotoisuus johtuu, jne.? Samoja asioita on pohdittu eri uskonnoissa ja niiden ulkopuolella tieteessä tai ihan tavallisten ihmisten mielissä.

Aineettomilla hengillä tarkoitetaan tässä sellaisia entiteettejä, jotka pystyvät ajattelemaan, tekemään suunnitelmia ja toimimaan voimiensa sekä kykyjensä mukaan henkien maailmassa (ulottuvuus, jota luonnolliset aistit ja tutkimusmenetelmät eivät voi havaita) ja osa myös tässä maailmassa (hengen vaikutus voidaan havaita ja tunnistaa; esim. erilaiset kokemukset ja todistukset henkien ilmestymisestä tai kaiken olevaisen tunnistaminen älykkään suunnitelman tuloksena ja sen toteutuksena syntyneeksi).

Uskovainen ateisti pitää mahdottomana aineettoman hengen tai henkien olemassa olon. He uskovat, että tietoisuus on riippuvaista toimivista aivoista ja ajattelu sekä toiminta on mahdotonta muille kuin ruumiillisille olennoille. He eivät pidä lainkaan mahdollisena "elämän" olemassa oloa aineen ulkopuolella tai siihen liittyvää henkien maailmaa.

Pidätkö sinä mahdollisena aineettoman hengen tai henkien olemassa olon tai luomisen?

Jos et pidä, niin olet uskovainen ateisti. Et voi tietää sitä etkä todistaa, mutta uskot lujasti. Sellainen on uskovainen, joka ei tiedä, mutta pitää varmasti totena.

Oletko uskovainen ateisti vai et?

140

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos pidät luojan tai luojien olemassa oloa yhtä todennäköisenä kuin sarjakuvasankareiden (Hämähäkkimies, Supermies, jne.) todennäköisyyteen, niin pidät mahdottomana luomisen.

      Jos pidät luojan tai luojien olemassa oloa yhtä todennäköisenä kuin ateistien keksimien irvikuvien olemista todellinen luoja, niin pidät mahdottomana luomisen (Lentävä Spagettihirviö, Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen, Russellin teekannu)

      Jos pidät luojan tai luojien olemassa oloa yhtä todennäköisenä kuin joulupukin olemassa oloa, niin pidät silloin luomista mahdottomana.

      Jos pidät luojan tai luojien olemassa oloa yhtä todennäköisenä kuin sitä, että mitään ei ole olemassa, niin pidät mahdottomana luomisen.

      Jos pidät luojan tai luojien olemassa oloa yhtä todennäköisenä kuin sitä, että maailma on syntynyt Kalevalan tarun mukaan Sotkan munasta (taru olisikin historiallinen totuus), niin pidät luomista mahdottomana.

      Jos pidät luojan tai luojien olemassa oloa yhtä todennäköisenä kuin hyvin perustelluin syin epätodellisiksi havaittuja eri uskontojen jumalia ja jumal-olentoja, niin pidät luomista käytännössä lähes mahdottomana.

      Jos pidät luojan tai luojien olemassa oloa mahdollisena, niin et vertaa todennäköisyyttä sellaisiin olentoihin tai asioihin, joiden tiedät olevan ihmisen mielikuvituksen tuotetta tai epätodellisia ja se on voitu perustella riittävän hyvin (se tiedetään riittävän hyvin). Jos vertaat luomista näihin mielikuvituksen tuotoksiin, niin et pidä mahdollisena luomista ja luojan tai luojien olemassa oloa. Olet silloin uskovainen ateisti.

      Pidätkö aidosti mahdollisena luomisen ja luojan tai luojien olemassa olon?

    • hurletrithel

      No kumpaa vihaatte enemmän ei selvinnyt ihan.

    • AteistiVaan

      Oikea termi henkilölle, jonka mukaan jumalia ei todistettavasti ole olemassa, on positiivinen ateisti (eikä mikään uskova ateisti).

      En ole positiivinen ateisti, vaikka pidänkin jumalien olemassa olon mahdollisuutta aika lähellä nollaa.

      • Jos luet avaajan yllä olevan kirjoituksen jonka kirjoitti heti avauksen jälkeen, hän laskee myös negatiiviset ateistit "uskoviksi ateisteiksi" koska eivät usko erityisesti hänen uskomaansa jumalaan yhtään enempää kuin Spagettihirviään, Brahmaan tai menninkäisiin.

    • hai.sie.potilas

      Olet uskomaton tollo. Päässäsi on 4 kertaa gaggaa.

    • Ateisteilla ei ole mitään todistustaakkaa jumalan olemattomuudesta niin kauan kuin jumalan olemassaolo on todistamatta.

      Loput tekstistäsi on pelkkää kaanaankielistä argumenttivirheissä rypemistä.

    • "Uskovainen ateisti elää denialismissa ja kieltää kaikki todisteet luomisesta (kaikki havainnot puoltavat luomista eikä mikään todista sitä vastaan). Uskovainen ateisti siis TULKITSEE kaikki havainnot sillä tavalla, että MIKÄÄN EI TODISTA LUOMISESTA hänen mielestään. Kyse on silloin mielipiteestä ja uskomuksesta sen sijaan, että se olisi "TIEDETTÄ"."

      Esitä ensin yksikin havainto luonnosta, jolle ei ole muuta johtopäätöstä kuin luominen. Jos havainto sopii ristiriidattomasti luonnontieteellisiin teorioihin niin siihen ei tarvita enää lisäksi luomista. Et pysty esittämään yhtään havaintoa, joka todistaisi luomisesta.

    • AteistiVaan

      ”kaikki havainnot puoltavat luomista eikä mikään todista sitä vastaan”

      Mihin todisteisiin viittaat? Yleensä uskovien jumalatodisteet ovat tyhjänpäiväisiä väitteitä eivätkä mitään todisteita. Esimerkkejä tälläisestä on väite, että jokin tuntemus ei ole aivojen luonnollinen tuotos, vaan osoitus asian X olemassa olosta, mihin uskovainen uskoo. X kohdalle voi laittaa henkimaailman, telepatian, jumalan tai melkein ihan minkä vaan mystisen asian.

    • Uskovainen ateisti ei hyväksy mitään havaintoja tai todisteita luomisesta tai yliluonnollisten henkien toiminnasta. Hän tulkitsee ne havainnot ja kokemukset tavalla, joka sulkee pois yliluonnollisen mahdollisuuden. Kaikelle pitää olla ”luonnollinen selitys” ja jos sellaista ei löydy, niin sitten ”me emme tiedä, mutta varmaa on se, että yliluonnollinen tai luoja ovat pois suljettuja vaihtoehtoja”. Näin etenkin, kun on kysymys luomisesta.

      Uskovaisen ateistin mielestä mikään ei todista luomisesta. Ennakkoasenne ja tieteelliseen materialismiin perustuva maailmankuva estävät häntä pitämästä mahdollisena luomisen vaihtoehtoisena selityksenä havainnoille ja todisteille. Niinpä uskovainen ateisti kieltää kaikki havainnot ja todisteet luomisesta, kun niitä esitetään ja selittää ne ”luonnollisten prosessien” kautta. Joku voi sanoa, että ”en tiedä”, mutta sulkee silloinkin pois yliluonnollisen mahdollisuuden, koska pitää sitä mahdottomana. Se todistaa hänen olevan uskovainen ateisti.

      Luomiseen uskova ihminen näkee todisteita ja havaintoja vain luomisen puolesta, mutta syy tähän on hänen uskonsa. Hän tulkitsee kaikki havainnot uskoaan tukevalla tavalla samoin kuin uskovaiset ateistit tekevät. Luomiseen uskova ei pidä mahdollisena sitä, että luomista ei ole tapahtunut ja että luojaa tai luojia ei ole olemassa. Hän uskoo tyypillisesti Jumalaan tai jumaliin ja palvoo niitä oman uskontonsa mukaan. Jumalan tai jumalien on pakko olla olemassa, koska jos uskovainen pitäisi mahdollisena erehtymistään, niin se murentaisi hänen uskonsa pohjaa. Sokea usko estää näkemästä totuutta, jos sattuukin olemaan väärässä.

      Myös deistit uskovat luomiseen, mutta siihen ei ole mitään syytä. Riittää se, että pitää mahdollisena järkeviä selityksiä kuten luomista ja luojan tai luojien olemassa oloa ja vaikutusta maailmassa sen syntymisen aikana ja ehkä vielä sen jälkeenkin. Silloin on pidettävänä mahdollisena myös luomisen pois sulkevaa vaihtoehtoa, ellei tahdo olla uskovainen.

      Vain uskosta osaton tutkija on puolueeton – tai niin puolueeton kuin on mahdollista. Muiden kohdalla usko vaikuttaa siihen, miten havaintoja tulkitaan ja mitkä niistä tehdyt johtopäätökset hyväksytään todisteeksi jonkin selityksen puolesta tai sitä vastaan.

      Puolueeton tutkija ei usko mihinkään tai keneenkään, kun kyse on kaikkeuden ja elämän syntyä koskevista oletuksista, joista emme tiedä varmaa totuutta (oletukset universumin syntyyn johtaneista syistä ja abiogeneesistä: elämän syntymisestä elottomasta aineesta joko ilman luojan vaikutusta tai luojan vaikutuksesta). Hän ei usko oletuksia siitä, mitkä tapahtumat ovat johtaneet lajien runsauteen ja elämän monimuotoisuuteen, mutta pitää mahdollisena järkeviä selityksiä, vaikka niitä ei ole voitu todistaa. Hän pitää totena vain sellaiset väitteet ja teoriat, jotka on voitu todistaa tosiksi.

      Koska evoluutioteoriaa ei ole voitu todistaa totuudelliseksi selitykseksi, ei puolueeton tutkija voi pitää sitä sellaisena. Se voi olla sitä ainakin osittain, mutta voi olla, että ei suurimmalta osalta ole. Uskoa mihinkään ei tarvitse: ei edes evoluutioteoriaan luojasta puhumattakaan.

    • Puolueeton tutkija havaitsee maailmassa ja luonnossa todisteita pelkästään luomisen puolesta, mutta ei yhtään sitä vastaan. Tämä ei johdu puolueettoman tutkijan uskosta vaan rehellisyydestä: kaikki näyttää suunnitelmalliselta ja tarkoitukselliselta sekä ihmeellisen monimutkaiselta, niin että se ei ole todennäköisesti syntynyt sattumalta ja luonnonvalinnan kautta evoluutioteorian opettamalla tavalla ilman luojan vaikutusta.

      Luojaa ei ole tässä vaiheessa tutkimuksia syytä sulkea pois mahdottomana vaihtoehtona niin kuin uskovaiset ateistit tekevät. Luojaa ei ole myöskään syytä pitää ainoana mahdollisena selityksenä, sillä vaikka yhtään todistetta luomista vastaan ei ole vielä esitetty, on puolueeton tutkija voinut erehtyä tulkitessaan havaintoja. Samoin ovat voineet erehtyä uskovaiset ateistit ja luomiseen uskovat tutkijat. Jos erehtymisen mahdollisuus kielletään ja pidetään mahdottomana muuten järkeviä vaihtoehtoisia selityksiä, niin se todistaa tutkijan olevan uskovainen.

      Kun tieteellistä tutkimusta suoritetaan ja tehdään johtopäätöksiä havainnoista koskien asioita, joita emme voi varmuudella tietää, niin silloin tutkijoiden maailmankuva ja usko vaikuttavat väistämättä johtopäätöksiin ja tuloksiin, joihin päädytään. Niinpä ateisti ei ole näkevinään yhtä ainoaa todistetta luomisesta, mutta luojaan uskovainen näkee pelkästään todisteita luomisen puolesta eikä yhtään todistetta sitä vastaan. On pelkkää sattumaa, että myös puolueeton tutkija on nähnyt tähän mennessä todisteita pelkästään luomisen puolesta, mutta ei yhtään sitä vastaan. Usko ei ole sitä tulkintaa ja johtopäätöstä vaikuttanut. Se perustuu järkeen ja viisauteen.

      Kyse on siis aina tulkinnasta ja jopa uskomuksista tai ainakin mielipiteistä, kun tehdään johtopäätöksiä havainnoista koskien asioita, joita emme voi varmasti tietää. Merkillistä tässä on se, että mitä fanaattisempi uskovainen on, niin sitä ehdottomampi hän on esitettyjen havaintojen ja niitä koskevien selitysten suhteen. Uskovainen ateisti ei voi hyväksyä yhtä ainoaa todistetta luomisesta, koska se todistaisi hänen olleen väärässä. Yksi ainoa todiste riittäisi siis kumoamaan kaikki ne miljardit ja triljoonat todisteet, joita hän on pitänyt ja yhä edelleen pitää kelvottomina olemaan todiste luomisesta! Jos ateisti tulee uskoon, niin kaikki kääntyy päälaelleen aivan yhtä äkkiä: kaikki todistaa silloin luomisesta ja Jumalasta eikä mikään todista sitä vastaan! Eikö olekin kummallista?

      Näyttää siis siltä, että ihmisten usko määrää lähes kokonaan sen, millä tavalla he tulkitsevat tehtyjä havaintoja ja esitettyjä todisteita. On hyvin vähän ns. harmaalla alueella liikkuvia tutkijoita ja asiaa pohtivia harrastajia, jotka tunnustavat näkevänsä todisteita luomisen puolesta ja myös sitä vastaan. Suurin osa uskovaisista ateisteista ja luomiseen uskovista kieltää näkevänsä yhtä ainoaa todistetta tai havaintoa omaa uskomustaan vastaan. Näin ollen usko määrittelee kokonaan sen, miten tutkija tulkitsee havaintoja ja todisteita. Se ei ole tiedettä, vaikka etenkin uskovaiset ateistit kutsuvat sitä tieteeksi. Se on tiedemiesten ja alan harrastajien esittämiä mielipiteitä, arvauksia ja uskomuksia, mutta ei tiedettä.

      On valitettavaa, että hyvin koulutetut ja arvostetut tiedemiehetkään eivät erota tiedettä ihmisen mielikuvituksen tuotteista ja mielipiteistä. Vai onko oikein kutsua tieteeksi omia uskomuksiaan? Ilmeisesti näin on. Ainakin mielipiteet ja näkemykset ovat osa tiedettä. Ne eroavat toisistaan, joten kenen näkemys ja mielipide on totuudellinen? Sen ratkaisee lopulta puolueeton tuomari ja tutkija, jonka ilmestymistä saamme odottaa kenties hamaan ikuisuuteen asti näkemättä sitä koskaan. Sitä odotellessa voimme olla varmoja siitä, että puolueeton tutkija, joka ei usko mihinkään vaan pitää mahdollisena erilaisia järkeviä vaihtoehtoisia selityksiä, näkee todisteita ja havaintoja pelkästään luomisen puolesta, mutta ei yhtä ainoaa sitä vastaan. :-)

      • AteistiVaan

        Kysyisin sinulta, miten määrittelet "järkevän vaihtoehtoisen selityksen".

        Jos väitän, että puiden kasvaminen johtuu henkimaailmassa elävien metsän henkien taiasta, niin onko tämä järkevä selitys puiden kasvamiselle? Henkimaailma on tietenkin havaintojen ulottumattomissa ja taikuuskin on yliluonnollinen mekanismi, jolle ei tarvita naturalistista selitystä.

      • "Puolueeton tutkija havaitsee maailmassa ja luonnossa todisteita pelkästään luomisen puolesta"

        Tuo on väärä väite. Se on joko harhaista tai valehtelua. Ei uskonnollinen vakaumus ole mitään "puolueettomuutta". Ei se että on samanlainen uskovainen kuin sinä, tee kenestäkään "puolueetonta".

        Tiede on puolueettomin ja tuloksellisin menetelmä saada tietoa ympäröivästä todellisuudesta. Sen puolueettomuuden takaa sen yhteisöllisyys. Se on prosessi, jonka tulos ei koskaan ole kiinni vain yhdestä ihmisestä, vaan tieteen johtopäätökset ovat aina yhteisön laatutarkastamia. Ja kaikki tieteen tulokset ovat avoinna kritiikille kaiken aikaa.

        Tieteessä ei ole esitetty minkäänlaista johtopäätöstä yliluonnollisesta entiteetistä. "Mutaatio-keijua" ei tarvita selittämään mutaatioita, "pudottaja-keijua" ei tarvita selittämään painovoimaa, "atomi-keijua" ei tarvita selittämään atomia koossa pitäviä perusvuorovaikutuksia. Tiede on havainnut säännönmukaisuuksia - ei aktiivista toimijaa.

      • AteistiVaan kirjoitti:

        Kysyisin sinulta, miten määrittelet "järkevän vaihtoehtoisen selityksen".

        Jos väitän, että puiden kasvaminen johtuu henkimaailmassa elävien metsän henkien taiasta, niin onko tämä järkevä selitys puiden kasvamiselle? Henkimaailma on tietenkin havaintojen ulottumattomissa ja taikuuskin on yliluonnollinen mekanismi, jolle ei tarvita naturalistista selitystä.

        Niin, miten itse kukin määrittelee sen, mikä on järkevä vaihtoehtoinen selitys: sinun antamasi selitys puiden kasvulle ei selvästikään sellainen ole, mutta kaikkeuden ja elämän selityksenä luominen on järkevä - miksi? En tiedä, mitä uskovaiset ateistit pitävät kriteerinä järkevälle selitykselle, mutta ilmeisesti luominen ei kuulu sellaisten joukkoon. Minä puolestani en näe mitään syytä rajata sitä vaihtoehtoa pois niin kuin en sitäkään, että luomista ei ole tapahtunut, vaikka kaikki tähän asti tehdyt havainnot todistavat luomisesta eikä mikään todista sitä vastaan.

        Pidän molempia vaihtoehtoja mahdollisina, koska en usko eikä usko rajoita ajatteluani niin kuin se tekee uskovien kohdalla. Siinä se ero sitten onkin: se ratkaiseva ero uskovien ja niiden välillä, jotka eivät usko. Ja sinä sekä palstan muut ateistit näyttävät kaikki uskovan ja olen ainoa poikkeus täällä.

      • AteistiVaan kirjoitti:

        Kysyisin sinulta, miten määrittelet "järkevän vaihtoehtoisen selityksen".

        Jos väitän, että puiden kasvaminen johtuu henkimaailmassa elävien metsän henkien taiasta, niin onko tämä järkevä selitys puiden kasvamiselle? Henkimaailma on tietenkin havaintojen ulottumattomissa ja taikuuskin on yliluonnollinen mekanismi, jolle ei tarvita naturalistista selitystä.

        Puiden kasvuun johtavat tekijät tunnetaan melko hyvin tieteellisen tutkimuksen ansiosta, joten on typerää ja vailla perusteltua tietoa tai havaintoja väittää niiden kasvavan henkien vaikutuksesta (niiden taiasta). On typerää verrata luomista selityksenä kaiken olemiselle tuohon itse äsken keksimääsi selitykseen puiden kasvun syistä. Jopa luojaan uskovaiset ihmiset tietävät tieteelliseen tutkimukseen nojaten sen, että puut eivät kasva henkien taian vaikutuksesta vaan siksi, että ne on ohjelmoitu kasvamaan: se on niiden geeneissä ja sopivat olosuhteet johtavat niiden kasvuun.

        Se, että puiden perimässä on kasvun ja yleensä elämän sekä lisääntymisen mahdollistavat geenit ja ne ovat vaikuttaneet puiden toimivat biologiset rakenteet, on osoitus nerokkaasta suunnittelusta ja älykkyydestä, jolle ei löydy vertaa - ellei sitten kyse ole virheellisestä tulkinnasta ja perimä/eliöt ominaisuuksineen eivät olekaan luomisen tuloksena syntynyt. Vaikka puut olisivat polveutuneet LUCAsta, niin sekin, että se on mahdollista LUCAn perimästä esim. evoluutioteorian mukaan, olisi todistus älykkäästä suunnittelusta ja sen toteutuksesta riippumatta kokonaan siitä, vaikuttaako luoja millään tavalla evoluutioon vai ei. Se ei olisi mahdollista ilman ensimmäistä "koodaajaa", joka luoja tässä tapauksessa olisi.

        Kaikki havainnot todistavat siis luojasta ja luomisesta eikä mikään todista sitä vastaan. Ellei sitten kyse ole virhetulkinnasta. Joko ateistit tulkitsevat havaintoja ja todistusaineistoa virheellisesti tai sitten sen tekevät luomiseen uskovat tai sitä mahdollisena pitävät ihmiset. Joku tulkitsee aineistoa väärin, mutta todisteet ovat täysin samat. On siis typerää sanoa, että mitään todisteita ei ole esitetty, koska kyse on pelkästään siitä, miten niitä todisteita tulkitaan.

        Uskovaistenkin kannattaisi tutustua itseään viisaampien uskovaisten ajatuksiin.

        Erityisesti ontologiaa pohtinut 1200-1300-lukujen vaihteessa elänyt kristitty munkki Vilhelm Occamilainen totesi osuvasti, että "Entia non sunt multiplicanda praeter necessitatem". Tämä Occamin partaveitsenä tunnettu toteamus tarkoittaa, että se mikä voidaan selittää oletuksella vähemmästä määrästä entiteettejä on turha selittää oletuksella useammasta entiteetistä eli yksinkertaisin selitys on paras.

        Jos tästä veli Vilhelmin ajatuksesta luovutaan ollaan loputtomassa hetteikössä, jossa jokainen voi keksiä rajattoman määrän perusteettomia entiteettejä tyyliin:
        "Periaatteessa bensamoottori toimii ihan fysiikan lakien mukaan, mutta ehkä joskus kuitenkin yliluonnollinen "moottori-keiju" vaikuttaa moottorin toimintaan. Todista ettei vaikuta!"

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        "Puolueeton tutkija havaitsee maailmassa ja luonnossa todisteita pelkästään luomisen puolesta"

        Tuo on väärä väite. Se on joko harhaista tai valehtelua. Ei uskonnollinen vakaumus ole mitään "puolueettomuutta". Ei se että on samanlainen uskovainen kuin sinä, tee kenestäkään "puolueetonta".

        Tiede on puolueettomin ja tuloksellisin menetelmä saada tietoa ympäröivästä todellisuudesta. Sen puolueettomuuden takaa sen yhteisöllisyys. Se on prosessi, jonka tulos ei koskaan ole kiinni vain yhdestä ihmisestä, vaan tieteen johtopäätökset ovat aina yhteisön laatutarkastamia. Ja kaikki tieteen tulokset ovat avoinna kritiikille kaiken aikaa.

        Tieteessä ei ole esitetty minkäänlaista johtopäätöstä yliluonnollisesta entiteetistä. "Mutaatio-keijua" ei tarvita selittämään mutaatioita, "pudottaja-keijua" ei tarvita selittämään painovoimaa, "atomi-keijua" ei tarvita selittämään atomia koossa pitäviä perusvuorovaikutuksia. Tiede on havainnut säännönmukaisuuksia - ei aktiivista toimijaa.

        "Tiede on puolueettomin ja tuloksellisin menetelmä saada tietoa ympäröivästä todellisuudesta. Sen puolueettomuuden takaa sen yhteisöllisyys. "

        "Tiede" ei ole mikään menetelmä, mutta tieteessä käytetään "tieteellistä menetelmää" tai ainakin tulisi käyttää.

        Tiedeyhteisö ei ole puolueeton: jokainen sen jäsen on puolueellinen ja tukee tulkinnoissaan omia uskomuksiaan ja niiden mukaista maailmankuvaa. Ainoan poikkeuksen tekevät kaltaiseni uskosta vapaat uskonnottomat ateistit, jotka emme usko uskovaisten ateistien tavoin emmekä luomiseen uskovien tavoin vaan olemme vapaat muodostamaan johtopäätöksiä maailmankuvasta ja uskosta riippumatta havaintojen ja todistusaineiston perusteella.

        Jos enemmistö luonnontieteilijöistä on ateisteja, niin totta kai he puoltavat vain ateistien tulkintoja ja mielipiteitä, mutta pitävät virheellisinä luomiseen uskovien näkemyksiä. Ja päinvastoin. Se, mikä on totuus, ei ole näiden uskovien ratkaistavissa oleva asia. Totuus voi olla jotakin aivan muuta kuin mitä uskovaiset tiedemiehet uskovat, mutta se jää monilta pimentoon, koska usko estää heitä näkemästä totuutta ja saa heidät tulkitsemaan kaikkea virheellisesti oman paradigmansa mukaan.

        Tiede ei ole ajatteleva ja itsestään tietoinen subjekti, joten se ei voi olla puolueellinen eikä puolueeton. Näyttää siltä, että palvot tiedettä jumalanasi, kun puhut siitä ikään kuin se olisi elävä persoona. Sitä se ei ole. Tiedemiehet tekevät tieteellistä tutkimusta ja sen tulokset voivat olla joko totuudellisia tai epätotta tai jotakin siltä väliltä. Sitä ei päätä tiedeyhteisön enemmistö. Totuudellista on se, mikä on totuudellista riippumatta siitä, mitä uskovien tiedemiesten enemmistö tai vähemmistö sanoo.

        Se siitä tiedeyhteisön puolueettomuudesta ja tieteestä tällä kertaa...

      • G4G kirjoitti:

        Puiden kasvuun johtavat tekijät tunnetaan melko hyvin tieteellisen tutkimuksen ansiosta, joten on typerää ja vailla perusteltua tietoa tai havaintoja väittää niiden kasvavan henkien vaikutuksesta (niiden taiasta). On typerää verrata luomista selityksenä kaiken olemiselle tuohon itse äsken keksimääsi selitykseen puiden kasvun syistä. Jopa luojaan uskovaiset ihmiset tietävät tieteelliseen tutkimukseen nojaten sen, että puut eivät kasva henkien taian vaikutuksesta vaan siksi, että ne on ohjelmoitu kasvamaan: se on niiden geeneissä ja sopivat olosuhteet johtavat niiden kasvuun.

        Se, että puiden perimässä on kasvun ja yleensä elämän sekä lisääntymisen mahdollistavat geenit ja ne ovat vaikuttaneet puiden toimivat biologiset rakenteet, on osoitus nerokkaasta suunnittelusta ja älykkyydestä, jolle ei löydy vertaa - ellei sitten kyse ole virheellisestä tulkinnasta ja perimä/eliöt ominaisuuksineen eivät olekaan luomisen tuloksena syntynyt. Vaikka puut olisivat polveutuneet LUCAsta, niin sekin, että se on mahdollista LUCAn perimästä esim. evoluutioteorian mukaan, olisi todistus älykkäästä suunnittelusta ja sen toteutuksesta riippumatta kokonaan siitä, vaikuttaako luoja millään tavalla evoluutioon vai ei. Se ei olisi mahdollista ilman ensimmäistä "koodaajaa", joka luoja tässä tapauksessa olisi.

        Kaikki havainnot todistavat siis luojasta ja luomisesta eikä mikään todista sitä vastaan. Ellei sitten kyse ole virhetulkinnasta. Joko ateistit tulkitsevat havaintoja ja todistusaineistoa virheellisesti tai sitten sen tekevät luomiseen uskovat tai sitä mahdollisena pitävät ihmiset. Joku tulkitsee aineistoa väärin, mutta todisteet ovat täysin samat. On siis typerää sanoa, että mitään todisteita ei ole esitetty, koska kyse on pelkästään siitä, miten niitä todisteita tulkitaan.

        "Kaikki havainnot todistavat siis luojasta ja luomisesta"

        Mikään todellisuudesta tehty havainto ei todista luojasta eikä luomisesta. Ei ensimmäinenkään.

        Uskovaisten logiikka on sama kuin jos väittäisi että kansantaru siitä miten kettu sai valkean hännänpään on totta, koska ketullahan on valkea hännänpää.

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Uskovaistenkin kannattaisi tutustua itseään viisaampien uskovaisten ajatuksiin.

        Erityisesti ontologiaa pohtinut 1200-1300-lukujen vaihteessa elänyt kristitty munkki Vilhelm Occamilainen totesi osuvasti, että "Entia non sunt multiplicanda praeter necessitatem". Tämä Occamin partaveitsenä tunnettu toteamus tarkoittaa, että se mikä voidaan selittää oletuksella vähemmästä määrästä entiteettejä on turha selittää oletuksella useammasta entiteetistä eli yksinkertaisin selitys on paras.

        Jos tästä veli Vilhelmin ajatuksesta luovutaan ollaan loputtomassa hetteikössä, jossa jokainen voi keksiä rajattoman määrän perusteettomia entiteettejä tyyliin:
        "Periaatteessa bensamoottori toimii ihan fysiikan lakien mukaan, mutta ehkä joskus kuitenkin yliluonnollinen "moottori-keiju" vaikuttaa moottorin toimintaan. Todista ettei vaikuta!"

        Miten sovellat Occamin partaveistä näihin kahteen väitteeseen?

        1. Kaikkeus ja elämä ovat syntyneet luomisen tuloksena.

        2. Kaikkeus ja elämä eivät ole syntyneet luomisen tuloksena.

        Kumpi näistä on turha ja tarpeeton vaihtoehto, niin että se voidaan leikata pois? Millä perusteella? On turha vedota havaintoihin ja todisteisiin, sillä kaikki todistaa joko luomisesta tai sitä vastaan sen perusteella, mitä uskovaiset ateistit ja luomiseen uskovat ihmiset sanovat. On kyse siitä, miten havaintoja tulkitaan.

        Kumman vaihtoehdon rajaat siis pois? Luomisen, koska USKOT, että sitä ei ole tapahtunut ja että luojaa tai luojia ei ole olemassa. Et voi tietää sitä, että kaikkeus ja elämä ovat syntyneet ilman luojan vaikutusta, mutta uskot siihen niin lujasti, että pidät sitä ainoana vaihtoehtona ja suljet luomisen kokonaan pois, koska se on mielestäsi täysin mahdotonta. Eikö vain?

        Usko vaikuttaa sinussa ja muissa uskovissa ateisteissa siihen, kumman vaihtoehdon suljet pois ja kumman jätät jäljelle. Mitään sen kummempia todisteita sinulla ei ole esittää kuin luomista totena pitävilläkään. Kaikki todisteet ovat samat, mutta niitä tulkitaan eri tavalla USKON mukaan ja oman MAAILMANKUVAN tueksi. Miksi tämä on niin vaikeaa tunnustaa?

        Olen nähdäkseni ainoa poikkeus täällä. Usko ja maailmankuva eivät vaikuta minun tulkintaani ja mielipiteisiin sekä johtopäätöksiin millään tavalla. Uskovilla tiedemiehillä ja harrastajilla se näyttää vaikuttavan niin paljon, että on ainoa kriteeri siihen, mitä pidetään totuudellisena ja mitä ei.

        Hyi teitä uskovaiset ateistit! Hyi!

      • G4G kirjoitti:

        "Tiede on puolueettomin ja tuloksellisin menetelmä saada tietoa ympäröivästä todellisuudesta. Sen puolueettomuuden takaa sen yhteisöllisyys. "

        "Tiede" ei ole mikään menetelmä, mutta tieteessä käytetään "tieteellistä menetelmää" tai ainakin tulisi käyttää.

        Tiedeyhteisö ei ole puolueeton: jokainen sen jäsen on puolueellinen ja tukee tulkinnoissaan omia uskomuksiaan ja niiden mukaista maailmankuvaa. Ainoan poikkeuksen tekevät kaltaiseni uskosta vapaat uskonnottomat ateistit, jotka emme usko uskovaisten ateistien tavoin emmekä luomiseen uskovien tavoin vaan olemme vapaat muodostamaan johtopäätöksiä maailmankuvasta ja uskosta riippumatta havaintojen ja todistusaineiston perusteella.

        Jos enemmistö luonnontieteilijöistä on ateisteja, niin totta kai he puoltavat vain ateistien tulkintoja ja mielipiteitä, mutta pitävät virheellisinä luomiseen uskovien näkemyksiä. Ja päinvastoin. Se, mikä on totuus, ei ole näiden uskovien ratkaistavissa oleva asia. Totuus voi olla jotakin aivan muuta kuin mitä uskovaiset tiedemiehet uskovat, mutta se jää monilta pimentoon, koska usko estää heitä näkemästä totuutta ja saa heidät tulkitsemaan kaikkea virheellisesti oman paradigmansa mukaan.

        Tiede ei ole ajatteleva ja itsestään tietoinen subjekti, joten se ei voi olla puolueellinen eikä puolueeton. Näyttää siltä, että palvot tiedettä jumalanasi, kun puhut siitä ikään kuin se olisi elävä persoona. Sitä se ei ole. Tiedemiehet tekevät tieteellistä tutkimusta ja sen tulokset voivat olla joko totuudellisia tai epätotta tai jotakin siltä väliltä. Sitä ei päätä tiedeyhteisön enemmistö. Totuudellista on se, mikä on totuudellista riippumatta siitä, mitä uskovien tiedemiesten enemmistö tai vähemmistö sanoo.

        Se siitä tiedeyhteisön puolueettomuudesta ja tieteestä tällä kertaa...

        Mitä muuta tiede on kuin sen menetelmä ja sillä saavutetut tulokset? Mutta kun haluat saivarrella puhutaan sitten tieteen menetelmästä.

        Jos tieteen menetelmä ei toimisi, niin miksi päätelaite jolla esittelet uskomuksia toimii? Miksi töpselistä tulee sähköä? Miksi syöpälääkkeet toimii?

        Voi saivarrella loputtomiin, miten "puolueeton" heterogeeninen tiedeyhteisö on absoluuttisesti, mutta jos sitä vertaa kaltaisiisi kiihkouskovaisiin, niin se on suhteellisesti äärettömän puolueeton.

        Luonnontieteilijöissä on erilaisia ihmisiä eri taustoilla. Ja se on hyvä. Minusta on käsittämätöntä, että juuri te uskovaiset väitätte, että uskovainen ei voisi muka tehdä hyvää tiedettä uskostaan huolimatta. Esimerkiksi yksi ehdottomasti parhaimmista evoluutioteorian keskeistä asemaa biologiassa jäsentävä kirjoitus on vakaumuksellisen ortodoksikristityn ja biologin Theodosius Dobzhanskyn kuuluisa essee "Nothing in Biology Makes Sense Except in the Light of Evolution". Uskonnollinen vaikaumus tai sen puute ei ole este tieteen tekemiselle, kunhan tekijä on rehellinen ja sitoutunut tieteen etiikkaan.

        Tiede on parviälyä. Se ei ole mitään muuta kuin tieteen menetelmän avulla laatutarkastettua kokemuspohjaista arkijärkeä. Mikä muu olisi kasvattanut ihmiskunnan tietomäärä enemmän?

        Jos saivarrellaan, niin nuo vaihtoehtosi voidaan pukea muotoon:
        1. Kaikkeus ja elämä ovat syntyneet tuntemiemme luonnonlakien ja Luojan työn tuloksena.
        2. Kaikkeus ja elämä ovat syntyneet tuntemiemme luonnonlajien tuloksena.

        Veli Vilhelm sanoisi, että selitys, jossa on vähemmän entiteettejä on uskottavampi.

        Mutta kuten on lukuisia kertoja jankutettu, niin sitä, miten elämä on maapallolle tullut, ei tiedetä. EI TIEDETÄ. Tiedoissamme on ilmiselvästi aukkoja. Ratsastelusi tietämättömyydellä (Argumentum ad ignorantiam) on paitsi argumentointivirhe, myös täysin epäuskottavaa, koska (ilmiselvästi uskonnollisin motiivein) laajennat tietämättömyyden aluetta sinnekin missä oikeasti on tietoa.

        Ei voida todistaa, että ensimmäinen elämä ei olisi muukalaissivilisaation biologisen kokeen tulos. Ei voida todistaa, että LUCA ei olisi syntynyt satajäsenisen luojajumalien komiteatyön tuloksena äänin 68-32. Ei voida todistaa ettei elämä alunperin syntynyt kemiallisen evoluution tuloksena. Ei voida todistaa, että kaiki onkin vain Matrix-tyyppistä simulaatiota emmekä tiedä mitään siitä, minkälainen todellisuus oikeasti on.

        Sen sijaan meillä on (ainakin toistaiseksi) kiistattomat todisteet siitä, että maapallon biodiversiteetti on elämän syntymisen jälkeen kehittynyt evoluutioteorian osoittamalla tavalla. Mikään muu kuin yhteinen kantamuoto ei selitä lintujen lukemattomia yhteisiä ominaisuuksia. Mikään muu kuin kaikkien selkärankaisten eläinten yhteinen kantamuoto ei selitä selkärankaisten eläinten (ml. ihminen) yhteisiä rakenteita, genetiikkaa ja kemiaa.

      • Siis piti olla "luonnonlakien". Tuossa lukee 2. vaihtoehdossa lukee virheellisesti "luonnonlajien".

        "... te uskovaiset väitätte...

        Ketkä me? Minähän olen ateisti, toisin kuin sinä, joka olet uskovainen ateisti.

        En ole koskaan väittänyt sitä, että uskovainen ei voisi tehdä hyvää tiedettä. Päinvastoin. Uskovainen voi tehdä erinomaista tiedettä ja siitä ovat osoituksena monet tieteen pioneerit kuten Nikolaus Kopernikus, Galileo Galilei, Francis Bacon, Blaise Pascal, Robert William Boyle, René Descartes, Isaac Newton, Gottfried Leibniz, Michael Faraday, James Maxwell ja Louis Pasteur.

        En väittänyt edes sitä, että uskovaiset ateistit eivät voisi tehdä hyvää tiedettä. Ihan varmasti voivat, mutta kun tieteessä otetaan kantaa sellaisiin asioihin, joita ei tiedetä eikä ole voitu todistaa, niin silloin usko ja maailmankuva astuvat kuvaan mukaan ja määräävät sen, millä tavalla havaintoja ja aineistoa tulkitaan. Ja tämä on muuten fakta.

        Evoluutioteoriaan USKOMINEN ei tee tyhjäksi sitä, että samalla voidaan USKOA luomiseen tai pitää sitä mahdollisesti totena. Se, että monet USKOVAT evoluutioteoriaan, ei ole todiste siitä, että se olisi todistettu tieteellisesti totuudelliseksi selitykseksi. Sitä ei ole todistettu. Se on täynnä aukkoja, jotka on täytetty ihmisen mielikuvituksella, arvauksilla ja taruilla, joita taiteilijoiden piirustukset ja animaatiot täydentävät.

        Minä en usko evoluutioteoriaan, mutta pidän sitä mahdollisesti osittain totena. Varmaa on ainakin se, että perusryhmien sisällä tapahtuu muuntelua jopa siinä määrin, että kantamuodosta on syntynyt uusia biologisia lajeja, mutta tämän enempää ei ole sitten voitukaan todistaa tieteellisen menetelmän avulla. (Perusryhmä pitää sisällään ne lajit, jotka ovat polveutuneet yhteisestä kantamuodosta: esim. kissaeläimet, koiraeläimet, hevoseläimet, jne. Siegfried Schererin ja oman tulkintani mukaan) Loppu teoriasta on ihmisen arvailua ja mielikuvituksen tuotetta: miksi siihen pitäisi uskoa?

        Olen kuullut jonkun joskus sanovan, että tunnetut luonnonlait eivät päteneet kaikkeuden synnyn hetkellä ja eivät ehkä heti pian sen jälkeenkään (tätä jälkimmäistä en muista ihan tarkasti, mitä siitä on väitetty: missä vaiheessa luonnonlait alkoivat päteä tai syntyivät).

        Miten kaikkeus olisi voinut syntyä tunnettujen luonnonlakien mukaan, jos tiedemiehet eivät tunne niitä? Vai tuntevatko sittenkin?

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Jos saivarrellaan, niin nuo vaihtoehtosi voidaan pukea muotoon:
        1. Kaikkeus ja elämä ovat syntyneet tuntemiemme luonnonlakien ja Luojan työn tuloksena.
        2. Kaikkeus ja elämä ovat syntyneet tuntemiemme luonnonlajien tuloksena.

        Veli Vilhelm sanoisi, että selitys, jossa on vähemmän entiteettejä on uskottavampi.

        Mutta kuten on lukuisia kertoja jankutettu, niin sitä, miten elämä on maapallolle tullut, ei tiedetä. EI TIEDETÄ. Tiedoissamme on ilmiselvästi aukkoja. Ratsastelusi tietämättömyydellä (Argumentum ad ignorantiam) on paitsi argumentointivirhe, myös täysin epäuskottavaa, koska (ilmiselvästi uskonnollisin motiivein) laajennat tietämättömyyden aluetta sinnekin missä oikeasti on tietoa.

        Ei voida todistaa, että ensimmäinen elämä ei olisi muukalaissivilisaation biologisen kokeen tulos. Ei voida todistaa, että LUCA ei olisi syntynyt satajäsenisen luojajumalien komiteatyön tuloksena äänin 68-32. Ei voida todistaa ettei elämä alunperin syntynyt kemiallisen evoluution tuloksena. Ei voida todistaa, että kaiki onkin vain Matrix-tyyppistä simulaatiota emmekä tiedä mitään siitä, minkälainen todellisuus oikeasti on.

        Sen sijaan meillä on (ainakin toistaiseksi) kiistattomat todisteet siitä, että maapallon biodiversiteetti on elämän syntymisen jälkeen kehittynyt evoluutioteorian osoittamalla tavalla. Mikään muu kuin yhteinen kantamuoto ei selitä lintujen lukemattomia yhteisiä ominaisuuksia. Mikään muu kuin kaikkien selkärankaisten eläinten yhteinen kantamuoto ei selitä selkärankaisten eläinten (ml. ihminen) yhteisiä rakenteita, genetiikkaa ja kemiaa.

        "Sen sijaan meillä on (ainakin toistaiseksi) kiistattomat todisteet siitä, että maapallon biodiversiteetti on elämän syntymisen jälkeen kehittynyt evoluutioteorian osoittamalla tavalla."

        No heitäpä ne todisteet sitten pöytään, sillä evoluutioteoria ei ole kiistaton eikä sitä ole osoitettu todeksi. Se on riittämätön ollakseen todistetusti totuudellinen selitys. Tätä mieltä on säälittävän piskuinen lauma tiedemiehiä, mutta he kuuluvat kuitenkin tiedeyhteisöön eikä sen enemmistö ole aina ollut oikeassa.

        Löydät tietoa heistä tuolta:

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/07/11/modernin-tieteen-pioneerit/

        tai Tieteellinen erimielisyys darvinismista sivustolta tai

        pdf-tiedoston luettelosta A Scientific Dissent From Darwinism.

        https://www.discovery.org/m/2019/02/A-Scientific-Dissent-from-Darwinism-List-020419.pdf

        Vaikka evoluutioteorian kyseenalaistavia tiedemiehiä on vähän suhteessa sitä epäilyksettä totena pitäviin verrattuna, niin se ei ratkaise totuutta tässä asiassa. Totuus ei ole aina enemmistön mielipide: jos olisi, niin moni tieteellinen läpimurto olisi jäänyt tekemättä.

        "Mikään muu kuin yhteinen kantamuoto ei selitä lintujen lukemattomia yhteisiä ominaisuuksia. Mikään muu kuin kaikkien selkärankaisten eläinten yhteinen kantamuoto ei selitä selkärankaisten eläinten (ml. ihminen) yhteisiä rakenteita, genetiikkaa ja kemiaa. "

        Ei mikään muu paitsi luoja. Se, että luoja voi käyttää samanlaisia biologisia rakenteita ja ratkaisuja monissa eri eliöissä, ei todista luomista vastaan vaan sen puolesta. Ihminen on nerokas luoja ja on keksinyt monenlaisia asioita, joissa on käyttänyt samoja ratkaisuja. Vetoketjuja, nappeja, kankaita, ruokalajeja, koneiden osia (pyörät, akselit, holkit, laakerit, venttiilit, jouset, hanat, tiivisteet,...) ja vaikka mitä, mutta ne eivät ole polveutuneet toisistaan ilman luojan vaikutusta vaan luojan vaikutuksesta.

        On mahdollista, että samat keksinnöt on tehty monessa eri paikassa monen eri luojan toimesta heidän tietämättä toinen toisestaan (esim. kirjoitustaito, työkalut, aseet, viljely, rakentamiseen liittyvät menetelmät, jne.) Yhteistä on siis älykäs luoja ja se selittää kaikki toimivat ratkaisut.

        Luomista totena pitävät järkevät ihmiset eivät kiistä yhteisiä kantamuotoja esim. perusryhmälle (Scherer), mutta sitä pidemmälle menevää muuntelua ei ole voitu todistaa (perusryhmiä ovat esim. hevoseläimet, koiraeläimet, kissaeläimet, jne.). Loppu evoluutioteoriasta on ihmisen mielikuvituksen tuotetta ja arvailua, jopa uskoa! Ja tottahan se on, että evoluutioteoriaan on mahdollista vain uskoa, koska sitä ei ole todistettu totuudelliseksi selitykseksi. Elät ilmeisesti Evoluutiouskon ihmemaassa (Leisola).

        "Ei voida todistaa, että ensimmäinen elämä ei olisi muukalaissivilisaation biologisen kokeen tulos."

        Muukalaissivilisaatio olisi ollut ennen "ensimmäistä elämää" (?), joten se selittäisi sen, että elämä ei ole syntynyt maapallolla itsestään ilman älykästä luojaa ja hänen vaikutustaan (tuo olisi todiste älykkäästä luojasta btw.). Vain sitä ei tiedettäisi, miten se muukalaissivilisaatio on saanut alkunsa tai mistä se on kehittynyt...

        Viime vuosina on ollut tapana tuoda yhä uudelleen esiin oletus panspermiasta (elämä on tullut maapallolle avaruudesta joko komeetan mukana tai asteroidin iskeydyttyä Marsiin ja sieltä elämä olisi sitten lentänyt iskun voimasta maapallolle (on oletettu, että elämä on syntynyt Marsissa monta eri kertaa ennen kuin kaikki elämä katosi sieltä). Jos et usko, niin katso nämä:

        Wikipedia:

        Elämän alkuperä: Teoriat
        Elinkelpoinen planeetta
        Elämä: Elämän synty ja kehitys
        Viimeinen universaali esivanhempi

        How the Universe Works:

        Dawn of Life • 2015 • episode "S4E5"
        Life and Death on the Red Planet • 2017 • episode "S5E7"
        How the Universe Works ja Birth of the Earth • 2012 • episode "S2E8"
        Dark History of the Solar System • 2018

        Mitään noista oletuksista ei ole tosiaankaan voitu todistaa, mutta monet tiedemiehet pitävät niitä varteen otettavina selityksinä, koska ne sulkevat pois luojan ja luomisen vaihtoehdon.

        "Ei voida todistaa, että LUCA ei olisi syntynyt satajäsenisen luojajumalien komiteatyön tuloksena äänin 68-32."

        Eiköhän järkikin sano sen, että keksit tuon äsken omasta päästäsi, joten se ei varmastikaan ole totta. Kaikkea ei tarvitse todistaa tieteellisen menetelmän avulla, jotta voidaan sanoa siitä: "Tämä ei ole totta!" Jos sanon, että minä olen luonut tämän maailman, niin jokainen tietää heti, että se ei ole totta. Eikö? Vai olisiko se sittenkin mahdollista?

        "Ei voida todistaa ettei elämä alunperin syntynyt kemiallisen evoluution tuloksena."

        Ei niin voidakaan. Eikä sitäkään voida todistaa, että se olisi syntynyt siten. Joten on mahdollista, että luoja loi elämän, mutta sitä ei vain tiedetä, onko se totta vai ei ja miten hän sen elämän on luonut, jos sen loi.

        "Ei voida todistaa, että kaiki onkin vain Matrix-tyyppistä simulaatiota emmekä tiedä mitään siitä, minkälainen todellisuus oikeasti on."

        Eiköhän järki sano, että tuo on fiktiota. Jos ei, niin ihminen ei ole silloin kovin järkevä.

      • G4G kirjoitti:

        "... te uskovaiset väitätte...

        Ketkä me? Minähän olen ateisti, toisin kuin sinä, joka olet uskovainen ateisti.

        En ole koskaan väittänyt sitä, että uskovainen ei voisi tehdä hyvää tiedettä. Päinvastoin. Uskovainen voi tehdä erinomaista tiedettä ja siitä ovat osoituksena monet tieteen pioneerit kuten Nikolaus Kopernikus, Galileo Galilei, Francis Bacon, Blaise Pascal, Robert William Boyle, René Descartes, Isaac Newton, Gottfried Leibniz, Michael Faraday, James Maxwell ja Louis Pasteur.

        En väittänyt edes sitä, että uskovaiset ateistit eivät voisi tehdä hyvää tiedettä. Ihan varmasti voivat, mutta kun tieteessä otetaan kantaa sellaisiin asioihin, joita ei tiedetä eikä ole voitu todistaa, niin silloin usko ja maailmankuva astuvat kuvaan mukaan ja määräävät sen, millä tavalla havaintoja ja aineistoa tulkitaan. Ja tämä on muuten fakta.

        Evoluutioteoriaan USKOMINEN ei tee tyhjäksi sitä, että samalla voidaan USKOA luomiseen tai pitää sitä mahdollisesti totena. Se, että monet USKOVAT evoluutioteoriaan, ei ole todiste siitä, että se olisi todistettu tieteellisesti totuudelliseksi selitykseksi. Sitä ei ole todistettu. Se on täynnä aukkoja, jotka on täytetty ihmisen mielikuvituksella, arvauksilla ja taruilla, joita taiteilijoiden piirustukset ja animaatiot täydentävät.

        Minä en usko evoluutioteoriaan, mutta pidän sitä mahdollisesti osittain totena. Varmaa on ainakin se, että perusryhmien sisällä tapahtuu muuntelua jopa siinä määrin, että kantamuodosta on syntynyt uusia biologisia lajeja, mutta tämän enempää ei ole sitten voitukaan todistaa tieteellisen menetelmän avulla. (Perusryhmä pitää sisällään ne lajit, jotka ovat polveutuneet yhteisestä kantamuodosta: esim. kissaeläimet, koiraeläimet, hevoseläimet, jne. Siegfried Schererin ja oman tulkintani mukaan) Loppu teoriasta on ihmisen arvailua ja mielikuvituksen tuotetta: miksi siihen pitäisi uskoa?

        "Ketkä me? Minähän olen ateisti, toisin kuin sinä, joka olet uskovainen ateisti. "

        Sä oot yhtä paljon ateisti kuin sika lentokapteeni :)

      • AteistiVaan
        G4G kirjoitti:

        Puiden kasvuun johtavat tekijät tunnetaan melko hyvin tieteellisen tutkimuksen ansiosta, joten on typerää ja vailla perusteltua tietoa tai havaintoja väittää niiden kasvavan henkien vaikutuksesta (niiden taiasta). On typerää verrata luomista selityksenä kaiken olemiselle tuohon itse äsken keksimääsi selitykseen puiden kasvun syistä. Jopa luojaan uskovaiset ihmiset tietävät tieteelliseen tutkimukseen nojaten sen, että puut eivät kasva henkien taian vaikutuksesta vaan siksi, että ne on ohjelmoitu kasvamaan: se on niiden geeneissä ja sopivat olosuhteet johtavat niiden kasvuun.

        Se, että puiden perimässä on kasvun ja yleensä elämän sekä lisääntymisen mahdollistavat geenit ja ne ovat vaikuttaneet puiden toimivat biologiset rakenteet, on osoitus nerokkaasta suunnittelusta ja älykkyydestä, jolle ei löydy vertaa - ellei sitten kyse ole virheellisestä tulkinnasta ja perimä/eliöt ominaisuuksineen eivät olekaan luomisen tuloksena syntynyt. Vaikka puut olisivat polveutuneet LUCAsta, niin sekin, että se on mahdollista LUCAn perimästä esim. evoluutioteorian mukaan, olisi todistus älykkäästä suunnittelusta ja sen toteutuksesta riippumatta kokonaan siitä, vaikuttaako luoja millään tavalla evoluutioon vai ei. Se ei olisi mahdollista ilman ensimmäistä "koodaajaa", joka luoja tässä tapauksessa olisi.

        Kaikki havainnot todistavat siis luojasta ja luomisesta eikä mikään todista sitä vastaan. Ellei sitten kyse ole virhetulkinnasta. Joko ateistit tulkitsevat havaintoja ja todistusaineistoa virheellisesti tai sitten sen tekevät luomiseen uskovat tai sitä mahdollisena pitävät ihmiset. Joku tulkitsee aineistoa väärin, mutta todisteet ovat täysin samat. On siis typerää sanoa, että mitään todisteita ei ole esitetty, koska kyse on pelkästään siitä, miten niitä todisteita tulkitaan.

        ”Se, että puiden perimässä on kasvun ja yleensä elämän sekä lisääntymisen mahdollistavat geenit ja ne ovat vaikuttaneet puiden toimivat biologiset rakenteet, on osoitus nerokkaasta suunnittelusta ja älykkyydestä”

        Eli onko tuolloin järkevä mahdollisuus, että on olemassa metsän henkiä, jotka eivät ehkä kasvata puita, vaan ainoastaan suunnittelivat ensimmäiset puut?

        Olet toistaiseksi esittänyt vain yhden kriteerin ”järkevälle selitykselle”:
        1. Asialle ei saa olla muuta luonnolista selitystä, jonka tiede on näyttänyt toteen kohtalaisella varmuudella.

        Onko tuo yllä oleva riiittävä kriteeri selityksen järkevyydelle? Eli hatusta voi repiä ihan minkä vaan selityksen, jos tiede ei tiedä selitystä?

      • G4G kirjoitti:

        "... te uskovaiset väitätte...

        Ketkä me? Minähän olen ateisti, toisin kuin sinä, joka olet uskovainen ateisti.

        En ole koskaan väittänyt sitä, että uskovainen ei voisi tehdä hyvää tiedettä. Päinvastoin. Uskovainen voi tehdä erinomaista tiedettä ja siitä ovat osoituksena monet tieteen pioneerit kuten Nikolaus Kopernikus, Galileo Galilei, Francis Bacon, Blaise Pascal, Robert William Boyle, René Descartes, Isaac Newton, Gottfried Leibniz, Michael Faraday, James Maxwell ja Louis Pasteur.

        En väittänyt edes sitä, että uskovaiset ateistit eivät voisi tehdä hyvää tiedettä. Ihan varmasti voivat, mutta kun tieteessä otetaan kantaa sellaisiin asioihin, joita ei tiedetä eikä ole voitu todistaa, niin silloin usko ja maailmankuva astuvat kuvaan mukaan ja määräävät sen, millä tavalla havaintoja ja aineistoa tulkitaan. Ja tämä on muuten fakta.

        Evoluutioteoriaan USKOMINEN ei tee tyhjäksi sitä, että samalla voidaan USKOA luomiseen tai pitää sitä mahdollisesti totena. Se, että monet USKOVAT evoluutioteoriaan, ei ole todiste siitä, että se olisi todistettu tieteellisesti totuudelliseksi selitykseksi. Sitä ei ole todistettu. Se on täynnä aukkoja, jotka on täytetty ihmisen mielikuvituksella, arvauksilla ja taruilla, joita taiteilijoiden piirustukset ja animaatiot täydentävät.

        Minä en usko evoluutioteoriaan, mutta pidän sitä mahdollisesti osittain totena. Varmaa on ainakin se, että perusryhmien sisällä tapahtuu muuntelua jopa siinä määrin, että kantamuodosta on syntynyt uusia biologisia lajeja, mutta tämän enempää ei ole sitten voitukaan todistaa tieteellisen menetelmän avulla. (Perusryhmä pitää sisällään ne lajit, jotka ovat polveutuneet yhteisestä kantamuodosta: esim. kissaeläimet, koiraeläimet, hevoseläimet, jne. Siegfried Schererin ja oman tulkintani mukaan) Loppu teoriasta on ihmisen arvailua ja mielikuvituksen tuotetta: miksi siihen pitäisi uskoa?

        Olet siis Luojaan ja kreationismiin uskova ateisti. Oletko myös verisiä pihvejä säännöllisesti syövä vegaani?

        Tieteelliset teoriat ovat JOHTOPÄÄTÖKSIÄ. Ne ovat parhaiten perusteltuja johtopäätöksiä mitä ihmiskunta on pystynyt tuottamaan. Teoriat kuten evoluutioteoria.

        Jos USKOMUKSESI on, että evoluutioteoriassa on aukkoja, voit varmaankin kertoa mistä löydän jonkun väitöskirjan tai tieteellisen artikkelin (New Scientist, Nature, jne) jossa näitä aukkoja kuvataan. Jatkuva jankuttaminen KUVITTELEMISTASI aukoista ei tee niistä totta.

        Tuo "perusryhmä" jargon on tyypillistä kreationistisivustoilta kopioitua tuubaa. Ihan mielenkiinnosta: pidätkö ihmistä osana kädellisten "perusryhmää" tai kenties ihmisapinoiden (Hominoidea) "perusryhmää? Biologien (heidän jotka oikeasti asiaa ovat tutkineet) mielestä kaikki maapallon tähän asti tutkittu elämä on samaa "perusryhmää" eli saman kantapopulaation jälkeläisiä. Viruksien alkuperästä ei olla varmoja, mutta yleisesti niitä ei pidetäkkään "elävinä". Voi myös olla että viruksilla on useita eri alkuperää.

        Sinä ilmeisesti uskot että Luoja älykkäästi suunnitteli myös visvasyylävirukset?

      • G4G kirjoitti:

        "Sen sijaan meillä on (ainakin toistaiseksi) kiistattomat todisteet siitä, että maapallon biodiversiteetti on elämän syntymisen jälkeen kehittynyt evoluutioteorian osoittamalla tavalla."

        No heitäpä ne todisteet sitten pöytään, sillä evoluutioteoria ei ole kiistaton eikä sitä ole osoitettu todeksi. Se on riittämätön ollakseen todistetusti totuudellinen selitys. Tätä mieltä on säälittävän piskuinen lauma tiedemiehiä, mutta he kuuluvat kuitenkin tiedeyhteisöön eikä sen enemmistö ole aina ollut oikeassa.

        Löydät tietoa heistä tuolta:

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/07/11/modernin-tieteen-pioneerit/

        tai Tieteellinen erimielisyys darvinismista sivustolta tai

        pdf-tiedoston luettelosta A Scientific Dissent From Darwinism.

        https://www.discovery.org/m/2019/02/A-Scientific-Dissent-from-Darwinism-List-020419.pdf

        Vaikka evoluutioteorian kyseenalaistavia tiedemiehiä on vähän suhteessa sitä epäilyksettä totena pitäviin verrattuna, niin se ei ratkaise totuutta tässä asiassa. Totuus ei ole aina enemmistön mielipide: jos olisi, niin moni tieteellinen läpimurto olisi jäänyt tekemättä.

        "Mikään muu kuin yhteinen kantamuoto ei selitä lintujen lukemattomia yhteisiä ominaisuuksia. Mikään muu kuin kaikkien selkärankaisten eläinten yhteinen kantamuoto ei selitä selkärankaisten eläinten (ml. ihminen) yhteisiä rakenteita, genetiikkaa ja kemiaa. "

        Ei mikään muu paitsi luoja. Se, että luoja voi käyttää samanlaisia biologisia rakenteita ja ratkaisuja monissa eri eliöissä, ei todista luomista vastaan vaan sen puolesta. Ihminen on nerokas luoja ja on keksinyt monenlaisia asioita, joissa on käyttänyt samoja ratkaisuja. Vetoketjuja, nappeja, kankaita, ruokalajeja, koneiden osia (pyörät, akselit, holkit, laakerit, venttiilit, jouset, hanat, tiivisteet,...) ja vaikka mitä, mutta ne eivät ole polveutuneet toisistaan ilman luojan vaikutusta vaan luojan vaikutuksesta.

        On mahdollista, että samat keksinnöt on tehty monessa eri paikassa monen eri luojan toimesta heidän tietämättä toinen toisestaan (esim. kirjoitustaito, työkalut, aseet, viljely, rakentamiseen liittyvät menetelmät, jne.) Yhteistä on siis älykäs luoja ja se selittää kaikki toimivat ratkaisut.

        Luomista totena pitävät järkevät ihmiset eivät kiistä yhteisiä kantamuotoja esim. perusryhmälle (Scherer), mutta sitä pidemmälle menevää muuntelua ei ole voitu todistaa (perusryhmiä ovat esim. hevoseläimet, koiraeläimet, kissaeläimet, jne.). Loppu evoluutioteoriasta on ihmisen mielikuvituksen tuotetta ja arvailua, jopa uskoa! Ja tottahan se on, että evoluutioteoriaan on mahdollista vain uskoa, koska sitä ei ole todistettu totuudelliseksi selitykseksi. Elät ilmeisesti Evoluutiouskon ihmemaassa (Leisola).

        Teille kreationisteille on "Kreationismi ja älykäs suunnittelu" palsta jolla voitte julistaa tiededenialismianne.

        Kuten olen jo monta kertaa pyytänyt esitä se väitöskirja tai tieteellinen artikkeli jossa evoluutioteorian aukkoja tai heikkouksia esitellään.

      • G4G kirjoitti:

        "Ei voida todistaa, että ensimmäinen elämä ei olisi muukalaissivilisaation biologisen kokeen tulos."

        Muukalaissivilisaatio olisi ollut ennen "ensimmäistä elämää" (?), joten se selittäisi sen, että elämä ei ole syntynyt maapallolla itsestään ilman älykästä luojaa ja hänen vaikutustaan (tuo olisi todiste älykkäästä luojasta btw.). Vain sitä ei tiedettäisi, miten se muukalaissivilisaatio on saanut alkunsa tai mistä se on kehittynyt...

        Viime vuosina on ollut tapana tuoda yhä uudelleen esiin oletus panspermiasta (elämä on tullut maapallolle avaruudesta joko komeetan mukana tai asteroidin iskeydyttyä Marsiin ja sieltä elämä olisi sitten lentänyt iskun voimasta maapallolle (on oletettu, että elämä on syntynyt Marsissa monta eri kertaa ennen kuin kaikki elämä katosi sieltä). Jos et usko, niin katso nämä:

        Wikipedia:

        Elämän alkuperä: Teoriat
        Elinkelpoinen planeetta
        Elämä: Elämän synty ja kehitys
        Viimeinen universaali esivanhempi

        How the Universe Works:

        Dawn of Life • 2015 • episode "S4E5"
        Life and Death on the Red Planet • 2017 • episode "S5E7"
        How the Universe Works ja Birth of the Earth • 2012 • episode "S2E8"
        Dark History of the Solar System • 2018

        Mitään noista oletuksista ei ole tosiaankaan voitu todistaa, mutta monet tiedemiehet pitävät niitä varteen otettavina selityksinä, koska ne sulkevat pois luojan ja luomisen vaihtoehdon.

        "Ei voida todistaa, että LUCA ei olisi syntynyt satajäsenisen luojajumalien komiteatyön tuloksena äänin 68-32."

        Eiköhän järkikin sano sen, että keksit tuon äsken omasta päästäsi, joten se ei varmastikaan ole totta. Kaikkea ei tarvitse todistaa tieteellisen menetelmän avulla, jotta voidaan sanoa siitä: "Tämä ei ole totta!" Jos sanon, että minä olen luonut tämän maailman, niin jokainen tietää heti, että se ei ole totta. Eikö? Vai olisiko se sittenkin mahdollista?

        "Ei voida todistaa ettei elämä alunperin syntynyt kemiallisen evoluution tuloksena."

        Ei niin voidakaan. Eikä sitäkään voida todistaa, että se olisi syntynyt siten. Joten on mahdollista, että luoja loi elämän, mutta sitä ei vain tiedetä, onko se totta vai ei ja miten hän sen elämän on luonut, jos sen loi.

        "Ei voida todistaa, että kaiki onkin vain Matrix-tyyppistä simulaatiota emmekä tiedä mitään siitä, minkälainen todellisuus oikeasti on."

        Eiköhän järki sano, että tuo on fiktiota. Jos ei, niin ihminen ei ole silloin kovin järkevä.

        Mitä ei tiedetä, sitä ei tiedetä.

        Jotain kuitenkin tiedetään. Esimerkiksi se, että kreationistien höpötykset Jahven hoccus poccus tempulla valmiiksi luoduista kenguruista ja korpeista on täyttä humbuukia.

      • AteistiVaan
        G4G kirjoitti:

        "Tiede on puolueettomin ja tuloksellisin menetelmä saada tietoa ympäröivästä todellisuudesta. Sen puolueettomuuden takaa sen yhteisöllisyys. "

        "Tiede" ei ole mikään menetelmä, mutta tieteessä käytetään "tieteellistä menetelmää" tai ainakin tulisi käyttää.

        Tiedeyhteisö ei ole puolueeton: jokainen sen jäsen on puolueellinen ja tukee tulkinnoissaan omia uskomuksiaan ja niiden mukaista maailmankuvaa. Ainoan poikkeuksen tekevät kaltaiseni uskosta vapaat uskonnottomat ateistit, jotka emme usko uskovaisten ateistien tavoin emmekä luomiseen uskovien tavoin vaan olemme vapaat muodostamaan johtopäätöksiä maailmankuvasta ja uskosta riippumatta havaintojen ja todistusaineiston perusteella.

        Jos enemmistö luonnontieteilijöistä on ateisteja, niin totta kai he puoltavat vain ateistien tulkintoja ja mielipiteitä, mutta pitävät virheellisinä luomiseen uskovien näkemyksiä. Ja päinvastoin. Se, mikä on totuus, ei ole näiden uskovien ratkaistavissa oleva asia. Totuus voi olla jotakin aivan muuta kuin mitä uskovaiset tiedemiehet uskovat, mutta se jää monilta pimentoon, koska usko estää heitä näkemästä totuutta ja saa heidät tulkitsemaan kaikkea virheellisesti oman paradigmansa mukaan.

        Tiede ei ole ajatteleva ja itsestään tietoinen subjekti, joten se ei voi olla puolueellinen eikä puolueeton. Näyttää siltä, että palvot tiedettä jumalanasi, kun puhut siitä ikään kuin se olisi elävä persoona. Sitä se ei ole. Tiedemiehet tekevät tieteellistä tutkimusta ja sen tulokset voivat olla joko totuudellisia tai epätotta tai jotakin siltä väliltä. Sitä ei päätä tiedeyhteisön enemmistö. Totuudellista on se, mikä on totuudellista riippumatta siitä, mitä uskovien tiedemiesten enemmistö tai vähemmistö sanoo.

        Se siitä tiedeyhteisön puolueettomuudesta ja tieteestä tällä kertaa...

        ”Ainoan poikkeuksen tekevät kaltaiseni uskosta vapaat uskonnottomat ateistit”

        Olet mielipiteiltäsi fundamentalistiuskova, kreationisti, joka kieltää mm. evoluutioteorian vain, koska se on oman uskontosi käsityksen kanssa ristiriitainen.

      • code_red kirjoitti:

        "Ketkä me? Minähän olen ateisti, toisin kuin sinä, joka olet uskovainen ateisti. "

        Sä oot yhtä paljon ateisti kuin sika lentokapteeni :)

        No jaa.

        Ateistia ei tietenkään saa sanoa siaksi, vaikka lentokapteeni olisi, mutta saako sikaa sanoa ateistiksi?

        Ei tietenkään, koska se olisi loukkaus sikaa kohtaan!

      • AteistiVaan kirjoitti:

        ”Se, että puiden perimässä on kasvun ja yleensä elämän sekä lisääntymisen mahdollistavat geenit ja ne ovat vaikuttaneet puiden toimivat biologiset rakenteet, on osoitus nerokkaasta suunnittelusta ja älykkyydestä”

        Eli onko tuolloin järkevä mahdollisuus, että on olemassa metsän henkiä, jotka eivät ehkä kasvata puita, vaan ainoastaan suunnittelivat ensimmäiset puut?

        Olet toistaiseksi esittänyt vain yhden kriteerin ”järkevälle selitykselle”:
        1. Asialle ei saa olla muuta luonnolista selitystä, jonka tiede on näyttänyt toteen kohtalaisella varmuudella.

        Onko tuo yllä oleva riiittävä kriteeri selityksen järkevyydelle? Eli hatusta voi repiä ihan minkä vaan selityksen, jos tiede ei tiedä selitystä?

        On järkevää pitää vaihtoehtona ajatusta, jonka mukaan henki tai henget ovat suunnitelleet ja luoneet puut, jotka on jätetty sen jälkeen olosuhteiden ja luonnonlakien valtaan jatkamaan elämäänsä ja lisääntymään.

        On myös järkevää ajatella, että puut ovat kehittyneet jostakin muusta eliöstä, jonka henki tai henget ovat luoneet. Evoluutioteoria ei ole luomista vastaan eikä kumoa sitä vaan olisi todiste luomisesta, jos sellaista evoluutiota olisi tapahtunut siinä laajuudessa, josta evoluutioteoriassa ja abiogeneesihypoteesissä puhutaan.

        Vaikka itse hengestä tai hengistä ei ole havaintoja ja näkyviä todisteita, niin niiden vaikutus voidaan havaita kaikessa, mitä on olemassa. Kaikki toimii niin erinomaisesti ja monimutkaisten rakenteiden kautta, että se viittaa älykkääseen suunnitelmaan ja sen toteuttamiseen, luomiseen. Luojan ei siis tarvitse vaikuttaa aktiivisesti tapahtumiin maailmassa, mutta toki hän voi sen tehdä silloin kun tahtoo. Me emme vain tiedä sitä, mitä hän tahtoo tai mitä hän tekee, joten sillä ei ole kovin paljon merkitystä meille, jotka emme usko vaan pidämme ainoastaan mahdollisena.

        Saathan sinä repiä hatusta ihan mitä tahansa selityksiä ja olet niin tehnytkin etsiessäsi analogioita tai esimerkkejä. Järkevä ihminen ei revi hatusta mitä tahansa, kun pohtii sitä, miten ja miksi ja milloin kaikkeus tai elämä on saanut alkunsa ja mikä on johtanut elämän monimuotoisuuteen ja lajien runsauteen. Viisas ihminen ei hylkää mitään järkevää selitystä pois vain sen vuoksi, että hänellä itsellään on sen pois sulkeva maailmankuva tai usko. Uskovaiset eivät toimi siten viisaasti, olivatpa sitten ateisteja tai luomiseen uskovia.

        Miksi te uskotte? Ettekö vieläkään tajua sitä, että usko on turhaa ja jopa typerää. Minkä palkinnon luulette uskollanne saavanne? Mitä vahinkoa se aiheuttaisi, jos ette uskoisi? Olette niin kuin mitkä tahansa luojaan uskovaiset, kun ette uskalla luopua uskostanne vaan pidätte siitä kiinni niin kuin viimeisestä oljenkorresta, mutta miksi? Mitä pelättävää teillä on? Ei mitään, joten luopukaa siitä uskostanne ja pitäkää mahdollisena järkeviä vaihtoehtoisia selityksiä!

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Olet siis Luojaan ja kreationismiin uskova ateisti. Oletko myös verisiä pihvejä säännöllisesti syövä vegaani?

        Tieteelliset teoriat ovat JOHTOPÄÄTÖKSIÄ. Ne ovat parhaiten perusteltuja johtopäätöksiä mitä ihmiskunta on pystynyt tuottamaan. Teoriat kuten evoluutioteoria.

        Jos USKOMUKSESI on, että evoluutioteoriassa on aukkoja, voit varmaankin kertoa mistä löydän jonkun väitöskirjan tai tieteellisen artikkelin (New Scientist, Nature, jne) jossa näitä aukkoja kuvataan. Jatkuva jankuttaminen KUVITTELEMISTASI aukoista ei tee niistä totta.

        Tuo "perusryhmä" jargon on tyypillistä kreationistisivustoilta kopioitua tuubaa. Ihan mielenkiinnosta: pidätkö ihmistä osana kädellisten "perusryhmää" tai kenties ihmisapinoiden (Hominoidea) "perusryhmää? Biologien (heidän jotka oikeasti asiaa ovat tutkineet) mielestä kaikki maapallon tähän asti tutkittu elämä on samaa "perusryhmää" eli saman kantapopulaation jälkeläisiä. Viruksien alkuperästä ei olla varmoja, mutta yleisesti niitä ei pidetäkkään "elävinä". Voi myös olla että viruksilla on useita eri alkuperää.

        Sinä ilmeisesti uskot että Luoja älykkäästi suunnitteli myös visvasyylävirukset?

        "Olet siis Luojaan ja kreationismiin uskova ateisti. "

        Pösilö. Et edes hauska sellainen.

        Harmittaako sinua se, että minä en usko, mutta sinä uskot? Miksi sinua harmittaa se asia? Et kai vain ole kateellinen minulle, koska minun ei tarvitse uskoa? Olen kokonaan vapaa uskosta! :-)

        Mitä aukkoihin tulee, niin todista näin alkuun vaikka se, että kalojen suomut ovat muuttuneet liskojen suomuiksi ja ne sitten lintujen höyheniksi ja suliksi.

        En tiedä sitä, ovatko visvasyyliä aiheuttavat virukset alkuperäisiä luojan luomuksia vai evoluution kautta syntyneitä mutaatioita jostakin muusta. Oletan että jälkimmäistä (evoluution tulosta). Toki ne silloinkin ovat seurausta luomisesta sikäli kuin luominen on tapahtunut, mutta eivät välttämättä luojan aktiivisen evoluutioon puuttumisen tulosta.

        Mitä jos ottaisit seuraavaksi kantaa luojan moraaliin? Siihenhän pyrit tuolla visvasyylävirus esimerkilläsi. Mitä tekemistä sinun moraalikäsitykselläsi on sen kanssa, onko luominen tapahtunut vai ei? Miksi liität luojaan oman moraalisi mukaisia käsityksiä? Mitä jos luojaan ei tule soveltaa niitä? Ja mitä sitten jos sovelletaan? Olisiko sinusta kovin ikävää havaita se, että luoja on paha, vaikka hänessä jotakin hyvääkin voisi olla (et kuitenkaan koskaan pidä mitään hyvää luojan ansiona, mutta panet kaiken pahan hänen syykseen, kun otat kantaa oletettuun luojaan).

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Teille kreationisteille on "Kreationismi ja älykäs suunnittelu" palsta jolla voitte julistaa tiededenialismianne.

        Kuten olen jo monta kertaa pyytänyt esitä se väitöskirja tai tieteellinen artikkeli jossa evoluutioteorian aukkoja tai heikkouksia esitellään.

        Rehellinen ateisti tunnustaa sen, että evoluutioteoriassa on piirretty viivoja ilman riittäviä todisteita ja pyyhitty ne viivat myöhemmin kumilla pois ja piirretty sitten uusia viivoja tilalle. Tämä johtuu siitä, että tiedemiehet eivät tiedä oletettuja kehityslinjoja varmuudella ja käyttävät mielikuvitusta niiden keksimiseksi.

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Mitä ei tiedetä, sitä ei tiedetä.

        Jotain kuitenkin tiedetään. Esimerkiksi se, että kreationistien höpötykset Jahven hoccus poccus tempulla valmiiksi luoduista kenguruista ja korpeista on täyttä humbuukia.

        Miten voit tietää sen? Olitko paikalla todistamassa sitä, miten lajit kehittyivät oletusten ja arvausten mukaan kehityslinjoja pitkin, joiden viivat on vedetty kerta toisensa jälkeen uudestaan, kun entiset ovat osoittautuneet virheellisiksi?

        Muuntelua on kiistatta tapahtunut, mutta tuskinpa sitä voidaan osoittaa, että se ulottuisi laajamittaisesti paljon kauemmaksi taaksepäin kuin suvun sisällä tapahtuneeksi (perusryhmällä on sama kantamuoto). Ja vaikka evoluutioteoria olisi enimmäkseen totta LUCAsta alkaen, niin sekään ei todistaisi luomista vastaan vaan sen puolesta! Onhan se LUCAkin ja sitä edeltäneet sukupuuttoon kuolleet mikrobit hyvin ihmeelisiä kenties miljoonine emäksineen, satoine geeneineen ja monien toimivien biologisten rakenteiden puolesta... joten sattuma niiden syntymisen selityksenä ei kuulosta kovin uskottavalta...

        eikä välttämättä edes sen järkevämmältä kuin että joku Jahve olisi lausunut maagiset taikasanat ja luonut kaikki eliöt valmiina lisääntymiskykyisinä yksilöinä. Jotkut "tieteelliset oletukset" ovat samaa tasoa kuin Raamatun luomismyytin väitteet... yhtä mahdollisia ollakseen totuudellinen selitys. Eikö? Miksi? Uskotko eri tavalla kuin kristityt, juutalaiset ja muslimit? Tietysti uskot eri tavalla, mutta miksi uskot? Miksi et usko lainkaan niin kuin en minäkään usko? Sekö sinua ärsyttää, että minä en usko, mutta sinä uskot?

      • AteistiVaan kirjoitti:

        ”Ainoan poikkeuksen tekevät kaltaiseni uskosta vapaat uskonnottomat ateistit”

        Olet mielipiteiltäsi fundamentalistiuskova, kreationisti, joka kieltää mm. evoluutioteorian vain, koska se on oman uskontosi käsityksen kanssa ristiriitainen.

        En kiellä evoluutioteoriaa. Miksi kieltäisin? En vain usko siihen. Tiedän sen, että sitä ei ole voitu todistaa totuudelliseksi selitykseksi. En sano silti, että se ei voisi olla pääosin totuudellinen. Se on mahdollisesti totuudellinen, mutta koska en tiedä sitä, niin pidän sitä mahdollisesti epätotena selityksenä. Usko en kumpaankaan vaihtoehtoon, mutta pidän molempia järkevinä.

      • G4G kirjoitti:

        "Olet siis Luojaan ja kreationismiin uskova ateisti. "

        Pösilö. Et edes hauska sellainen.

        Harmittaako sinua se, että minä en usko, mutta sinä uskot? Miksi sinua harmittaa se asia? Et kai vain ole kateellinen minulle, koska minun ei tarvitse uskoa? Olen kokonaan vapaa uskosta! :-)

        Olet yhtä "vapaa uskosta" kun aivopesty talebaani.

      • G4G kirjoitti:

        Mitä aukkoihin tulee, niin todista näin alkuun vaikka se, että kalojen suomut ovat muuttuneet liskojen suomuiksi ja ne sitten lintujen höyheniksi ja suliksi.

        En tiedä sitä, ovatko visvasyyliä aiheuttavat virukset alkuperäisiä luojan luomuksia vai evoluution kautta syntyneitä mutaatioita jostakin muusta. Oletan että jälkimmäistä (evoluution tulosta). Toki ne silloinkin ovat seurausta luomisesta sikäli kuin luominen on tapahtunut, mutta eivät välttämättä luojan aktiivisen evoluutioon puuttumisen tulosta.

        Mitä jos ottaisit seuraavaksi kantaa luojan moraaliin? Siihenhän pyrit tuolla visvasyylävirus esimerkilläsi. Mitä tekemistä sinun moraalikäsitykselläsi on sen kanssa, onko luominen tapahtunut vai ei? Miksi liität luojaan oman moraalisi mukaisia käsityksiä? Mitä jos luojaan ei tule soveltaa niitä? Ja mitä sitten jos sovelletaan? Olisiko sinusta kovin ikävää havaita se, että luoja on paha, vaikka hänessä jotakin hyvääkin voisi olla (et kuitenkaan koskaan pidä mitään hyvää luojan ansiona, mutta panet kaiken pahan hänen syykseen, kun otat kantaa oletettuun luojaan).

        Höpötystä riittää, mutta lopputulos oli, että kun pyysin viitteitä johonkin väitöskirjaan tai tieteellisen artikkeliin, jossa evoluutioteorian "aukkoja" esitellään, niin niitä ei löydy. Ainoa mitä löytyy on uskonveljiesi ja -sisariesi ylläpitämiltä kreationistisivustoilta kopioitua tuubaa.

        PS. Missä on niin typeriä kreationismisivustoja jotka väittävät "liskojen" kehittyneen suoraan kaloista?

      • G4G kirjoitti:

        Rehellinen ateisti tunnustaa sen, että evoluutioteoriassa on piirretty viivoja ilman riittäviä todisteita ja pyyhitty ne viivat myöhemmin kumilla pois ja piirretty sitten uusia viivoja tilalle. Tämä johtuu siitä, että tiedemiehet eivät tiedä oletettuja kehityslinjoja varmuudella ja käyttävät mielikuvitusta niiden keksimiseksi.

        Mistä tiedät, mitä rehellinen ateisti tekee? Et ole rehellinen etkä ateisti.

      • G4G kirjoitti:

        No jaa.

        Ateistia ei tietenkään saa sanoa siaksi, vaikka lentokapteeni olisi, mutta saako sikaa sanoa ateistiksi?

        Ei tietenkään, koska se olisi loukkaus sikaa kohtaan!

        Saat jättää lentokapteenit ja siat ihan rauhaan koska molemmilla taitaa olla enemmän älliä kuin sulla :)
        Mutta kysehän tässä olikin sinusta ja sinähän olet hihhuli pahimmasta päästä....

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Höpötystä riittää, mutta lopputulos oli, että kun pyysin viitteitä johonkin väitöskirjaan tai tieteellisen artikkeliin, jossa evoluutioteorian "aukkoja" esitellään, niin niitä ei löydy. Ainoa mitä löytyy on uskonveljiesi ja -sisariesi ylläpitämiltä kreationistisivustoilta kopioitua tuubaa.

        PS. Missä on niin typeriä kreationismisivustoja jotka väittävät "liskojen" kehittyneen suoraan kaloista?

        Kuka on väittänyt liskojen kehittyneen suoraan kaloista?

        Olisiko pitänyt mainita jokainen välimuoto?

        Ole hyvä ja mainitse ne kaloista lintuihin asti.

        Ja todista niiden avulla liskon suomujen kehitys lintujen höyheniksi ja suliksi.

        Evoluutioteorian todisteena on tällaisissa asioissa pelkkiä ihmisen mielikuvituksesta syntyneitä kertomuksia, jotka ovat ilman todisteita vain sanoja niin kuin myytit, tarut, legendat ja fiktiiviset kertomukset. Tässä yksi sellainen:

        "Linnut ovat kehittyneet matelijoista, ja ensimmäisten lintujen lähimpiä sukulaisia olivat höyhenpeitteiset petohirmuliskot.[9] Höyhenten synnystä on esitetty useita teorioita. Erään teorian mukaan höyhenet kehittyivät matelijoiden suomuista edesauttamaan lentopyrähdyksiä. Höyhenpeite kehittyi kevyeksi rakenteeksi, joka eristää hyvin lämpöä ja samalla haihduttaa ylimääräistä lämpöä tehokkaasti.[10]"

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Höyhen#Kehitys,_muodostuminen_ja_kasvu

        Tuossa on siis yksi aukko evoluutioteoriassa ja niitä on miljoonia. Ne aukot on täytetty mielikuvituksellisilla arvauksilla ja kertomuksilla, taruilla ja saduilla. Evoluutioteoria on näiltä osin yhtä mahdollinen selitys kuin Raamatun luomismyytit tai minkä tahansa uskonnon jumaltarut koskien luomista. Asetan ne siis samalle viivalle, koska ne perustuvat uskoon vailla tieteellisiä todisteita. :-)

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Mistä tiedät, mitä rehellinen ateisti tekee? Et ole rehellinen etkä ateisti.

        Tunnustan kirjoittaneeni oksymoronin - rehellinen ateisti - kun puhutaan uskovaisesta ateistista. Uskovainen ateisti ei voi olla rehellinen, koska hänen täytyy valehdella jatkuvasti ja pettää itseään voidakseen pitää kiinni uskostaan ja kieltäessään kaikki havainnot ja todisteet luomisesta.

        Vain uskosta täysin vapaa ateisti voi olla rehellinen ja vain minä taidan olla tällä palstalla sellainen. En ole tosin aina täysin rehellinen, mutta olen kuitenkin täysin uskosta vapaa toisin kuin te muut, jotka olette uskovaisia ateisteja. Ja minun epärehellisyyteni ei ole sellaista kuin teidän: minun ei tarvitse elää jatkuvassa denialismissa ja valheessa. Saatan joskus juksata ja vedättää, mutta en elä jatkuvassa itsepetoksessa ja valheessa niin kuin te.

      • code_red kirjoitti:

        Saat jättää lentokapteenit ja siat ihan rauhaan koska molemmilla taitaa olla enemmän älliä kuin sulla :)
        Mutta kysehän tässä olikin sinusta ja sinähän olet hihhuli pahimmasta päästä....

        Ajattelin tuossa hetki sitten, että mitä muuta uskovainen ateisti on kuin sika ihmisen kehossa?

        Muslimit ja juutalaiset taitavat olla oikeassa puhuessaan teistä... :-)

        "Ajattelin"

        Ajattelit??? Epäilen vahvasti kykenetkö siihen :D :D

        "että mitä muuta uskovainen ateisti on kuin sika ihmisen kehossa? "

        Kaipa se voi ollakin :) Onhan "uskovainen ateisti" sun milikuvituksellinen aivopieru :D :D
        Oikeassa elämässä ku niitä ei yksinkertaisesti ole ainuttakaan :D

        "Muslimit ja juutalaiset taitavat olla oikeassa puhuessaan teistä... :-)"

        Muslimien mielipiteet ateisteista varmaan on mitä on mutta ei liity mitenkään sun mielikuvituksen tuotoksiin :D :D

      • AteistiVaan
        G4G kirjoitti:

        Saathan sinä repiä hatusta ihan mitä tahansa selityksiä ja olet niin tehnytkin etsiessäsi analogioita tai esimerkkejä. Järkevä ihminen ei revi hatusta mitä tahansa, kun pohtii sitä, miten ja miksi ja milloin kaikkeus tai elämä on saanut alkunsa ja mikä on johtanut elämän monimuotoisuuteen ja lajien runsauteen. Viisas ihminen ei hylkää mitään järkevää selitystä pois vain sen vuoksi, että hänellä itsellään on sen pois sulkeva maailmankuva tai usko. Uskovaiset eivät toimi siten viisaasti, olivatpa sitten ateisteja tai luomiseen uskovia.

        Miksi te uskotte? Ettekö vieläkään tajua sitä, että usko on turhaa ja jopa typerää. Minkä palkinnon luulette uskollanne saavanne? Mitä vahinkoa se aiheuttaisi, jos ette uskoisi? Olette niin kuin mitkä tahansa luojaan uskovaiset, kun ette uskalla luopua uskostanne vaan pidätte siitä kiinni niin kuin viimeisestä oljenkorresta, mutta miksi? Mitä pelättävää teillä on? Ei mitään, joten luopukaa siitä uskostanne ja pitäkää mahdollisena järkeviä vaihtoehtoisia selityksiä!

        ”Järkevä ihminen ei revi hatusta mitä tahansa,..”

        Täysin samaa mieltä. Mitkä siis ovat järkevän selityksen kriteerit? Se, ettei asialle ole todistettua tieteellistä selitystä ei selvästikään yksin riitä....

      • G4G kirjoitti:

        Kuka on väittänyt liskojen kehittyneen suoraan kaloista?

        Olisiko pitänyt mainita jokainen välimuoto?

        Ole hyvä ja mainitse ne kaloista lintuihin asti.

        Ja todista niiden avulla liskon suomujen kehitys lintujen höyheniksi ja suliksi.

        Evoluutioteorian todisteena on tällaisissa asioissa pelkkiä ihmisen mielikuvituksesta syntyneitä kertomuksia, jotka ovat ilman todisteita vain sanoja niin kuin myytit, tarut, legendat ja fiktiiviset kertomukset. Tässä yksi sellainen:

        "Linnut ovat kehittyneet matelijoista, ja ensimmäisten lintujen lähimpiä sukulaisia olivat höyhenpeitteiset petohirmuliskot.[9] Höyhenten synnystä on esitetty useita teorioita. Erään teorian mukaan höyhenet kehittyivät matelijoiden suomuista edesauttamaan lentopyrähdyksiä. Höyhenpeite kehittyi kevyeksi rakenteeksi, joka eristää hyvin lämpöä ja samalla haihduttaa ylimääräistä lämpöä tehokkaasti.[10]"

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Höyhen#Kehitys,_muodostuminen_ja_kasvu

        Tuossa on siis yksi aukko evoluutioteoriassa ja niitä on miljoonia. Ne aukot on täytetty mielikuvituksellisilla arvauksilla ja kertomuksilla, taruilla ja saduilla. Evoluutioteoria on näiltä osin yhtä mahdollinen selitys kuin Raamatun luomismyytit tai minkä tahansa uskonnon jumaltarut koskien luomista. Asetan ne siis samalle viivalle, koska ne perustuvat uskoon vailla tieteellisiä todisteita. :-)

        "Kuka on väittänyt liskojen kehittyneen suoraan kaloista? "

        Kuten kaikki voi ylempää lukea, niin sinä väitit yhdeksi "evo-opin" aukoksi sitä, miten kalan suomut ovat kehittyneet liskon suomuksi. Sinä kirjoitit "todista näin alkuun vaikka se, että kalojen suomut ovat muuttuneet liskojen suomuiksi". Sinä olet siis herkkäuskoisuuttasi ja tietämättömyyttäsi mennyt uskomaan, että liskot ovat kehittyneet suoraan kaloista! Osanottoni sinun ja suomalaisen koulujärjestelmän puolesta.

        Kerro nyt reilusti mistä kiihkouskovaisten kreationistien sivustolta olet kopioinut tuon läpeensä tyhmän ja syvää luonnontieteellistä sivistymättömyyttä kuvastavan väitteen, että kalan suomut ovat muuttuneet liskon suomuiksi.

        Kaikki tietävät, että olet pesunkestävä kreationisti, joten voit lopettaa teeskentelyn.

      • G4G kirjoitti:

        Tunnustan kirjoittaneeni oksymoronin - rehellinen ateisti - kun puhutaan uskovaisesta ateistista. Uskovainen ateisti ei voi olla rehellinen, koska hänen täytyy valehdella jatkuvasti ja pettää itseään voidakseen pitää kiinni uskostaan ja kieltäessään kaikki havainnot ja todisteet luomisesta.

        Vain uskosta täysin vapaa ateisti voi olla rehellinen ja vain minä taidan olla tällä palstalla sellainen. En ole tosin aina täysin rehellinen, mutta olen kuitenkin täysin uskosta vapaa toisin kuin te muut, jotka olette uskovaisia ateisteja. Ja minun epärehellisyyteni ei ole sellaista kuin teidän: minun ei tarvitse elää jatkuvassa denialismissa ja valheessa. Saatan joskus juksata ja vedättää, mutta en elä jatkuvassa itsepetoksessa ja valheessa niin kuin te.

        Ongelmasi on se, että nykyisellä tiedon tasolla ei voi olla rehellinen kreationisti. Se jos mikä on oksymoroni.

      • AteistiVaan
        G4G kirjoitti:

        On järkevää pitää vaihtoehtona ajatusta, jonka mukaan henki tai henget ovat suunnitelleet ja luoneet puut, jotka on jätetty sen jälkeen olosuhteiden ja luonnonlakien valtaan jatkamaan elämäänsä ja lisääntymään.

        On myös järkevää ajatella, että puut ovat kehittyneet jostakin muusta eliöstä, jonka henki tai henget ovat luoneet. Evoluutioteoria ei ole luomista vastaan eikä kumoa sitä vaan olisi todiste luomisesta, jos sellaista evoluutiota olisi tapahtunut siinä laajuudessa, josta evoluutioteoriassa ja abiogeneesihypoteesissä puhutaan.

        Vaikka itse hengestä tai hengistä ei ole havaintoja ja näkyviä todisteita, niin niiden vaikutus voidaan havaita kaikessa, mitä on olemassa. Kaikki toimii niin erinomaisesti ja monimutkaisten rakenteiden kautta, että se viittaa älykkääseen suunnitelmaan ja sen toteuttamiseen, luomiseen. Luojan ei siis tarvitse vaikuttaa aktiivisesti tapahtumiin maailmassa, mutta toki hän voi sen tehdä silloin kun tahtoo. Me emme vain tiedä sitä, mitä hän tahtoo tai mitä hän tekee, joten sillä ei ole kovin paljon merkitystä meille, jotka emme usko vaan pidämme ainoastaan mahdollisena.

        ”Vaikka itse hengestä tai hengistä ei ole havaintoja ja näkyviä todisteita, niin niiden vaikutus voidaan havaita kaikessa, mitä on olemassa.”

        Jos henkien vaikutukset voitaisiin oikeasti havaita, niin luulisi, että tiede olisi näitä vaikutuksia jo havainnut. Voisi sanoa, että vaikutukset johon viittaat ovat omia harhakuvitelmiasi. Elämän monimutkaisuus ei esimerkiksi ole todiste suunnittelusta.

        Pistä yksi referenssi vertaisarvioituun tutkimukseen, joka käsittelee todisteita aineettomien henkien tekemistä ”vaikutuksista” tai lopeta tuo perättömien väitteiden keksiminen. Äläkä viitsinlinkittää mitään uskonnollista kreationisti roskaa. Tunnetut tiedelehdet tai tieteelliset julkaisukanavat kelpuutetaan.

      • minä-se-olen
        AteistiVaan kirjoitti:

        ”Järkevä ihminen ei revi hatusta mitä tahansa,..”

        Täysin samaa mieltä. Mitkä siis ovat järkevän selityksen kriteerit? Se, ettei asialle ole todistettua tieteellistä selitystä ei selvästikään yksin riitä....

        Jos et erota järkeviä selityksiä järjettömistä, niin minkäs sille voi?

        Olet itse tuonut esille monia järjettömiä esimerkkejä, joista tiedetään, että ne eivät ole totta. On hyvin perusteltua olla sitä mieltä, että ne esimerkit eivät ole totta. Et ole kuitenkaan voinut tuoda yhtä ainoaa esimerkkiä, joka paljastaisi tuntemattoman luojan tai luojien ja luomisen hypoteesin (luomisen mahdollisena pitämisen) järjettömäksi selitykseksi.

      • minä-se-olen
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        "Kuka on väittänyt liskojen kehittyneen suoraan kaloista? "

        Kuten kaikki voi ylempää lukea, niin sinä väitit yhdeksi "evo-opin" aukoksi sitä, miten kalan suomut ovat kehittyneet liskon suomuksi. Sinä kirjoitit "todista näin alkuun vaikka se, että kalojen suomut ovat muuttuneet liskojen suomuiksi". Sinä olet siis herkkäuskoisuuttasi ja tietämättömyyttäsi mennyt uskomaan, että liskot ovat kehittyneet suoraan kaloista! Osanottoni sinun ja suomalaisen koulujärjestelmän puolesta.

        Kerro nyt reilusti mistä kiihkouskovaisten kreationistien sivustolta olet kopioinut tuon läpeensä tyhmän ja syvää luonnontieteellistä sivistymättömyyttä kuvastavan väitteen, että kalan suomut ovat muuttuneet liskon suomuiksi.

        Kaikki tietävät, että olet pesunkestävä kreationisti, joten voit lopettaa teeskentelyn.

        "Kuten kaikki voi ylempää lukea, niin sinä väitit yhdeksi "evo-opin" aukoksi sitä, miten kalan suomut ovat kehittyneet liskon suomuksi. "

        Tein samalla tavalla kuin evolutionistit eli oikaisin polkua ja jätin välimuodot pois. Mitä ihmettelyä siinä on? Eihän se ole sama asia kuin väittää liskojen polveutuneen suoraan kaloista tai että liskojen suomut ovat muuttuneet silmänräpäyksessä lintujen suliksi ja höyheniksi.

        Mitä ihmettä olet pössytellyt, kun tuollaisia kirjoittelet?

      • minä-se-olen kirjoitti:

        Mitkä ihmeen kalansuomun välimuodot? Jutuissasi ei ole järjen hiventä.

        Kerro nyt se kreationistien sivusto jolta olet tuon kalansuomujutun kopsannut. Nauretaan sille yhdessä ja tehdään kaikkien päivästä vähän hauskempi.

      • AteistiVaan
        minä-se-olen kirjoitti:

        Jos et erota järkeviä selityksiä järjettömistä, niin minkäs sille voi?

        Olet itse tuonut esille monia järjettömiä esimerkkejä, joista tiedetään, että ne eivät ole totta. On hyvin perusteltua olla sitä mieltä, että ne esimerkit eivät ole totta. Et ole kuitenkaan voinut tuoda yhtä ainoaa esimerkkiä, joka paljastaisi tuntemattoman luojan tai luojien ja luomisen hypoteesin (luomisen mahdollisena pitämisen) järjettömäksi selitykseksi.

        ”Jos et erota järkeviä selityksiä järjettömistä, niin minkäs sille voi? ”

        Yritän selvittää, mitä kriteereitä sinä käytät selityksen järkevyyden arviointiin. Tiedän, että kysymys on haastava ja vaatii analyyttistä ajattelua.

        Otetaan esimerkiksi elämän synty Maapallolla. Selitysvaihtoehtoja:
        1. Elämä syntyi itsekseen luonnollisten kemiallisten prosessien tuloksena vuosimiljardien kuluessa.
        2. Peruslajit syntyivät aineettoman persoonallisen olennon tai olentojen luomana luonnonlakien vastaisella tavalla ilmestyen tyhjästä.
        3. Aineella on oma mikrotietoisuus ja tuo elottomien atomien mikrotietoisuus koki välillä tietoisia hetkiä, jolloin se ohjasi atomien järjestäytymistä elämäksi.
        4. Elämä sikiää spontaanisti materiasta. Esimerkiksi vedestä voi syntyä joskus kaloja suoraan itsekseen, koska kalat ovat henkiulottuvuudesta tulevia vesi-elementin ilmentymiä.
        5. Ihmiskunta suunnittelee elämän tulevaisuudessa ja lähettää suunnitellut peruslajit menneisyyteen aikakoneella.

        Ovatko nämä kaikki ”järkeviä selityksiä”? Millä kriteereillä voimme karsia huuhaa selitykset pois?

      • AteistiVaan kirjoitti:

        ”Vaikka itse hengestä tai hengistä ei ole havaintoja ja näkyviä todisteita, niin niiden vaikutus voidaan havaita kaikessa, mitä on olemassa.”

        Jos henkien vaikutukset voitaisiin oikeasti havaita, niin luulisi, että tiede olisi näitä vaikutuksia jo havainnut. Voisi sanoa, että vaikutukset johon viittaat ovat omia harhakuvitelmiasi. Elämän monimutkaisuus ei esimerkiksi ole todiste suunnittelusta.

        Pistä yksi referenssi vertaisarvioituun tutkimukseen, joka käsittelee todisteita aineettomien henkien tekemistä ”vaikutuksista” tai lopeta tuo perättömien väitteiden keksiminen. Äläkä viitsinlinkittää mitään uskonnollista kreationisti roskaa. Tunnetut tiedelehdet tai tieteelliset julkaisukanavat kelpuutetaan.

        "Jos henkien vaikutukset voitaisiin oikeasti havaita, niin luulisi, että tiede olisi näitä vaikutuksia jo havainnut. Voisi sanoa, että vaikutukset johon viittaat ovat omia harhakuvitelmiasi. Elämän monimutkaisuus ei esimerkiksi ole todiste suunnittelusta."

        Miten tiede voi saada selville sen, ovatko ihmisten kokemukset ja kertomukset totta vai eivät, kun he puhuvat henkien ilmestymisestä ja vaikutuksesta? Näitä tapauksia ei voida toistaa laboratoriossa - etkö sitä tiennyt?

        En väitä, että edes yksi näistä kertomuksista ja todistuksista olisi todellisten henkien aikaansaama, koska en sitä tiedä enkä voi tietää, mutta pidän mahdollisena, että yksi tai useampi niistä voi sellainen olla. Sinä et pidä sitä lainkaan mahdollisena, koska olet uskovainen ateisti ja suljet pois henkien olemassa olon mahdollisuuden uskosi ja maailmankuvasi vuoksi.

        Minulla ei ole mitään henkilökohtaisia kokemuksia hengistä ja niiden vaikutuksesta. Mitä harhakuvitelmia tarkoitat?

        Elämän monimuotoisuus ja lajien runsaus eivät ole mielestäsi todiste suunnittelusta, mutta se on vain sinun mielipiteesi, ei mikään ehdoton ja todistettu totuus. Joku toinen voi nähdä asiat eri tavalla ja pitää niitä hyvinä todisteina luomisesta, jonka takana jokin älykäs luoja tai monta luojaa voivat olla. Sinusta se on mahdotonta, koska olet uskovainen ateisti ja suljet pois sen vaihtoehdon mahdottomana.

        Etkö edes häpeä omaa uskovaisuuttasi?

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Mitkä ihmeen kalansuomun välimuodot? Jutuissasi ei ole järjen hiventä.

        Kerro nyt se kreationistien sivusto jolta olet tuon kalansuomujutun kopsannut. Nauretaan sille yhdessä ja tehdään kaikkien päivästä vähän hauskempi.

        Täh?

        Olenko väittänyt joskus, että kalan suomut ovat muuttuneet silmänräpäyksessä liskon suomuiksi ja silmänräpäyksessä linnun suliksi ja höyheniksi?

        Eiköhän se todistustaakka ole positiivisen väitteen tekijöillä. Minä en ole keksinyt oletusta, jonka mukaan kehitys olisi johtanut välivaiheiden kautta kalan suomuista lintujen höyheniin ja sulkiin. Se on evoluutioteoriaan USKOVIEN keksintöä. Vai eikö ole?

      • AteistiVaan kirjoitti:

        ”Jos et erota järkeviä selityksiä järjettömistä, niin minkäs sille voi? ”

        Yritän selvittää, mitä kriteereitä sinä käytät selityksen järkevyyden arviointiin. Tiedän, että kysymys on haastava ja vaatii analyyttistä ajattelua.

        Otetaan esimerkiksi elämän synty Maapallolla. Selitysvaihtoehtoja:
        1. Elämä syntyi itsekseen luonnollisten kemiallisten prosessien tuloksena vuosimiljardien kuluessa.
        2. Peruslajit syntyivät aineettoman persoonallisen olennon tai olentojen luomana luonnonlakien vastaisella tavalla ilmestyen tyhjästä.
        3. Aineella on oma mikrotietoisuus ja tuo elottomien atomien mikrotietoisuus koki välillä tietoisia hetkiä, jolloin se ohjasi atomien järjestäytymistä elämäksi.
        4. Elämä sikiää spontaanisti materiasta. Esimerkiksi vedestä voi syntyä joskus kaloja suoraan itsekseen, koska kalat ovat henkiulottuvuudesta tulevia vesi-elementin ilmentymiä.
        5. Ihmiskunta suunnittelee elämän tulevaisuudessa ja lähettää suunnitellut peruslajit menneisyyteen aikakoneella.

        Ovatko nämä kaikki ”järkeviä selityksiä”? Millä kriteereillä voimme karsia huuhaa selitykset pois?

        Jos et erota järkeviä selityksiä järjettömistä, niin en voi auttaa sinua. Ja koska tuot esille järjettömiä selityksiä tietämättä niitä järjettömiksi, niin et taida todellakaan erottaa järkeviä järjettömistä. Sorry. En voi auttaa sinua.

      • G4G kirjoitti:

        "Jos henkien vaikutukset voitaisiin oikeasti havaita, niin luulisi, että tiede olisi näitä vaikutuksia jo havainnut. Voisi sanoa, että vaikutukset johon viittaat ovat omia harhakuvitelmiasi. Elämän monimutkaisuus ei esimerkiksi ole todiste suunnittelusta."

        Miten tiede voi saada selville sen, ovatko ihmisten kokemukset ja kertomukset totta vai eivät, kun he puhuvat henkien ilmestymisestä ja vaikutuksesta? Näitä tapauksia ei voida toistaa laboratoriossa - etkö sitä tiennyt?

        En väitä, että edes yksi näistä kertomuksista ja todistuksista olisi todellisten henkien aikaansaama, koska en sitä tiedä enkä voi tietää, mutta pidän mahdollisena, että yksi tai useampi niistä voi sellainen olla. Sinä et pidä sitä lainkaan mahdollisena, koska olet uskovainen ateisti ja suljet pois henkien olemassa olon mahdollisuuden uskosi ja maailmankuvasi vuoksi.

        Minulla ei ole mitään henkilökohtaisia kokemuksia hengistä ja niiden vaikutuksesta. Mitä harhakuvitelmia tarkoitat?

        Elämän monimuotoisuus ja lajien runsaus eivät ole mielestäsi todiste suunnittelusta, mutta se on vain sinun mielipiteesi, ei mikään ehdoton ja todistettu totuus. Joku toinen voi nähdä asiat eri tavalla ja pitää niitä hyvinä todisteina luomisesta, jonka takana jokin älykäs luoja tai monta luojaa voivat olla. Sinusta se on mahdotonta, koska olet uskovainen ateisti ja suljet pois sen vaihtoehdon mahdottomana.

        Etkö edes häpeä omaa uskovaisuuttasi?

        Tunnetuin väite hengen vaikutuksesta on syntien anteeksisaamisen kokemus. Tästä on keskusteltu aiemmin. Sitä sietäisi tutkia, mutta ei taida ateisteja kiinnostaa? Tarkoitan ihan tieteellistä tutkimusta...

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15459056/syntien-anteeksisaamisen-kokemus-todisteena

        Toki vielä tunnetumpaa on se, että yleensä jotakin on olemassa. Kaikki olevainen on todistetta luomisesta niiden mielestä, jotka todisteet siten tulkitsevat. Ja kyse on nimenomaan siitä, miten todisteita tulkitaan: ateisti tulkitsee eri tavalla kuin ne, jotka pitävät luomista mahdollisena tai jopa uskovat siihen.

        Eikä mitään muuta sitten olekaan olemassa kuin todisteita. Miksi kiellätte todisteet? Ai niin - te kiellätte sen tulkinnan, joka on vastoin omaa tulkintaanne. Mitä jos todistaisitte oman tulkintanne totuudelliseksi? Ettekö pysty? No ette tietenkään... miten voisitte todistaa sellaista, jota on käytännössä mahdotonta todistaa?

        Luojaa ei voida todistetusti sulkea pois selityksenä muuten kuin uskon ja maailmankuvan perusteella: ne eivät perustu tietoon eivätkä tieteeseen vaan ovat henkilökohtaisia mielipiteitä, näkemyksiä ja uskomuksia. Ette taida edes tuota tunnustaa? Ette tietenkään. Sitä se denialismi on...

      • G4G kirjoitti:

        Täh?

        Olenko väittänyt joskus, että kalan suomut ovat muuttuneet silmänräpäyksessä liskon suomuiksi ja silmänräpäyksessä linnun suliksi ja höyheniksi?

        Eiköhän se todistustaakka ole positiivisen väitteen tekijöillä. Minä en ole keksinyt oletusta, jonka mukaan kehitys olisi johtanut välivaiheiden kautta kalan suomuista lintujen höyheniin ja sulkiin. Se on evoluutioteoriaan USKOVIEN keksintöä. Vai eikö ole?

        "Olenko väittänyt joskus, että kalan suomut ovat muuttuneet silmänräpäyksessä liskon suomuiksi ja silmänräpäyksessä linnun suliksi ja höyheniksi?"

        Olet ainakin väittänyt että "evoluutioteorian" mukaan näin olisi tapahtunut. Kirjoitit: "todista näin alkuun vaikka se, että kalojen suomut ovat muuttuneet liskojen suomuiksi"

        Tyypillisen kreationistin tapaan olet ihan pihalla siitä mitä evoluutio on ja miten se on tapahtunut. Lue muutakin kuin kiihkouskovaisten kreationistien sivustoja, niin saatat sivistyä.

      • AteistiVaan
        G4G kirjoitti:

        "Jos henkien vaikutukset voitaisiin oikeasti havaita, niin luulisi, että tiede olisi näitä vaikutuksia jo havainnut. Voisi sanoa, että vaikutukset johon viittaat ovat omia harhakuvitelmiasi. Elämän monimutkaisuus ei esimerkiksi ole todiste suunnittelusta."

        Miten tiede voi saada selville sen, ovatko ihmisten kokemukset ja kertomukset totta vai eivät, kun he puhuvat henkien ilmestymisestä ja vaikutuksesta? Näitä tapauksia ei voida toistaa laboratoriossa - etkö sitä tiennyt?

        En väitä, että edes yksi näistä kertomuksista ja todistuksista olisi todellisten henkien aikaansaama, koska en sitä tiedä enkä voi tietää, mutta pidän mahdollisena, että yksi tai useampi niistä voi sellainen olla. Sinä et pidä sitä lainkaan mahdollisena, koska olet uskovainen ateisti ja suljet pois henkien olemassa olon mahdollisuuden uskosi ja maailmankuvasi vuoksi.

        Minulla ei ole mitään henkilökohtaisia kokemuksia hengistä ja niiden vaikutuksesta. Mitä harhakuvitelmia tarkoitat?

        Elämän monimuotoisuus ja lajien runsaus eivät ole mielestäsi todiste suunnittelusta, mutta se on vain sinun mielipiteesi, ei mikään ehdoton ja todistettu totuus. Joku toinen voi nähdä asiat eri tavalla ja pitää niitä hyvinä todisteina luomisesta, jonka takana jokin älykäs luoja tai monta luojaa voivat olla. Sinusta se on mahdotonta, koska olet uskovainen ateisti ja suljet pois sen vaihtoehdon mahdottomana.

        Etkö edes häpeä omaa uskovaisuuttasi?

        ”Miten tiede voi saada selville sen, ovatko ihmisten kokemukset ja kertomukset totta vai eivät, kun he puhuvat henkien ilmestymisestä ja vaikutuksesta? Näitä tapauksia ei voida toistaa laboratoriossa - etkö sitä tiennyt? ”

        Ihmisten uskonnollisista ja hengellisistä kokemuksista on olemassa lukuisia (myös laboratorio) tutkimuksia. Et tainnut tietää?

        https://www.medicalnewstoday.com/articles/322539.php

      • minä-se-olen
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        "Olenko väittänyt joskus, että kalan suomut ovat muuttuneet silmänräpäyksessä liskon suomuiksi ja silmänräpäyksessä linnun suliksi ja höyheniksi?"

        Olet ainakin väittänyt että "evoluutioteorian" mukaan näin olisi tapahtunut. Kirjoitit: "todista näin alkuun vaikka se, että kalojen suomut ovat muuttuneet liskojen suomuiksi"

        Tyypillisen kreationistin tapaan olet ihan pihalla siitä mitä evoluutio on ja miten se on tapahtunut. Lue muutakin kuin kiihkouskovaisten kreationistien sivustoja, niin saatat sivistyä.

        Kirjoitintko "silmänräpäyksessä"?

        Tahdot selvästi vain vängätä asiasta, jossa mitään virhettä ei ole.

        Voitko todistaa sen, että ihminen on kehittynyt LUCAsta?

        Et tietenkään. Et pysty todistamaan välimuotoja, mutta voit väittää minun sanoneen, että ihminen on kehittynyt silmänräpäyksessä LUCAsta suoraan ihmiseksi. En tietenkään sellaista väittänyt.

        Et pystynyt todistamaan edes sitä, että kalan suomut ovat muuttuneet liskon suomuiksi ja nämä sitten lintujen suliksi ja höyheniksi - lukuisten välivaiheiden kautta tietysti. Torvi.

      • minä-se-olen
        AteistiVaan kirjoitti:

        ”Miten tiede voi saada selville sen, ovatko ihmisten kokemukset ja kertomukset totta vai eivät, kun he puhuvat henkien ilmestymisestä ja vaikutuksesta? Näitä tapauksia ei voida toistaa laboratoriossa - etkö sitä tiennyt? ”

        Ihmisten uskonnollisista ja hengellisistä kokemuksista on olemassa lukuisia (myös laboratorio) tutkimuksia. Et tainnut tietää?

        https://www.medicalnewstoday.com/articles/322539.php

        Niin - laboratoriossa ei voida toistaa sellaista, jonka ihminen on kokenut tai väittää kokeneensa menneisyydessä. Toki niitä kertomuksia voidaan tutkia ns. tieteellisellä menetelmällä, mutta ei sen kautta saada ehdotonta varmuutta väitetyistä tapahtumista, joita ei voida toistaa. Ilmiselvät kusetukset voidaan toki havaita - joskus.

      • minä-se-olen kirjoitti:

        Kirjoitintko "silmänräpäyksessä"?

        Tahdot selvästi vain vängätä asiasta, jossa mitään virhettä ei ole.

        Voitko todistaa sen, että ihminen on kehittynyt LUCAsta?

        Et tietenkään. Et pysty todistamaan välimuotoja, mutta voit väittää minun sanoneen, että ihminen on kehittynyt silmänräpäyksessä LUCAsta suoraan ihmiseksi. En tietenkään sellaista väittänyt.

        Et pystynyt todistamaan edes sitä, että kalan suomut ovat muuttuneet liskon suomuiksi ja nämä sitten lintujen suliksi ja höyheniksi - lukuisten välivaiheiden kautta tietysti. Torvi.

        Olet tyypillinen kreationismi myös siinä, että et pysty myöntämään virheitäsi.

        En tiedä, miten tätä voisi enemmän vääntää rautalangasta, mutta:
        1) Sinä pyysit todistamaan / selittämään, miten "kalojen suomut ovat muuttuneet liskojen suomuiksi" (suora lainaus)
        2) Minä en ole, eikä tietääkseni KUKAAN MUUKAAN ole väittänyt, että kalojen suomut olisivat muuttuneet liskojen suomuiksi sen enempää suoraan kuin välivaiheidenkaan kautta. Jokaiselle joka ymmärtää biologian perusteet, tämän pitäisi olla aika selvää.

        Kuvittelmasi siitä, että "evo-opin" mukaan kalan suomut ovat muuttuneet liskon suomuiksi perustuu pelkästään siihen, että olet kopioinut tämän jostain kreationistien kökkö-sivustolta, ja ilmeisen surkean luonnontieteellisen yleissivistyksen ja uskovaisuutesi takia olet tyhmyyksissäsi mennyt väitteen uskomaan.

        Selvitä itsellesi (a) mitä ainetta ovat kalan suomut, (b) minkälainen iho on sammakkoeläimillä ja onko niillä suomuja (c) mitä ainetta ovat liskon suomut, nisäkkäiden karvat ja linnun höyhenet - ne ovat tietenkin keskenään samaa ainetta. Tämä antaa jotain vihjeitä asiaan, jos uskovaisuutesi ei ole haitannut kykyäsi omaksua uutta tietoa.

        En ole kreationisti sen perusteella, miten ajattelen ateistien käyttävän sanaa kreationisti.

        Voi olla, että olen erehtynyt: väiten, jonka mukaan kalojen suomut ovat kehittyneet välivaiheiden kautta liskojen suomuiksi, ei ole peräisin mistään tietämästäni kreationistien lähteestä. Kirjoitin sen muistin varassa ikään kuin olisin sellaisen väitteen joskus jossakin nähnyt - evolutiooteoriaan uskovien väitteenä.

        Jos tiedät, miten lintujen höyhenet ja sulat ovat kehittyneet (mistä ja mitkä ovat välimuodot), niin voit tietenkin kertoa sen meille muille, jotka emme sitä tiedä sitä. Väitit, että evoluutioteoriassa ei ole aukkoja ja tämä on vain yksi hyvin pieni aukko miljoonien aukkojen joukossa, jota ei ole ainakaan minun tietääkseni voitu todistaa. Ole siis hyvä ja lyö todisteet tiskiin. Pelkät peräkkäin asetetut mielikuvistuksesta syntyneet sanat ja niistä muodostuvat lauseet eivät ole todiste - viittaan nyt tieteellisiin todisteisiin, joita te uskovaiset ateistit olette aina muilta vaatimassa.

        Ovatko todisteesi pelkkää ihmisen mielikuvituksen tulosta?

        Hyvä, että ymmärrät edes sen, että kreationismi on niin noloa, että sitä kannattaa hävetä.

      • minä-se-olen
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Hyvä, että ymmärrät edes sen, että kreationismi on niin noloa, että sitä kannattaa hävetä.

        Kerro nyt vielä se, mistä ja minkä välimuotojen kautta ne lintujen sulat ja höyhenet ovat kehittyneet.

      • minä-se-olen kirjoitti:

        Kerro nyt vielä se, mistä ja minkä välimuotojen kautta ne lintujen sulat ja höyhenet ovat kehittyneet.

        Lue aluksi tuo ja sen pohjana oleva "Science Advances"-lehden artikkeli:
        https://www.washingtonpost.com/news/speaking-of-science/wp/2016/06/24/scientists-solve-the-mystery-of-where-feathers-fur-and-scales-come-from/?noredirect=on&utm_term=.0b7165d2b9d5

        Eikö ole hassua, että kreationistisivustoilta kopioimiisi "evo-opin aukkoihin" löytyy vastauksia ammattitutkijoilta jotka ovat tutkineet luontoa eikä Raamattua?

        Olisiko niin, että totuuden kriteeri onkin todellisuus eikä seemiläiset kansantarut?

        Totuus on se, että ateistit eivät tiedä, mikä on höyhenten ja sulkien kehityshistoria. He keksivät mielikuvituksensa kätköistä välimuotoja ja kehityslinjan, jota eivät voi mitenkään todistaa. Tätä he kutsuvat sitten tieteeksi ja evoluutioteoriaa tieteellisesti todistetuksi totuudelliseksi selitykseksi, jossa ei ole yhtään aukkoa. Heh. Metkaa väkeä nuo uskovaiset ateistit! :-)

        Miksi toit esille seemiläiset kansantarut?

        On oikeastaan hyvä, että toit ne esille. Asetan Raamatun luomismyytit samalle viivalle ateistien selitysten kanssa, koska ne ovat ihmisen mielikuvituksesta syntyneitä kertomuksia, taruja ja myyttejä, joiden totuudellisuutta ei ole voitu todistaa. Niihin uskovat väittävät niitä silti ehdottomaksi totuudeksi (absoluuttiseksi totuudeksi). Ei siis ihme, että ateismi on uskoon perustuvaa siinä kuin uskonnotkin, kun ateisti uskoo sen sijaan, että pitäisi aidosti mahdollisena erilaisia järkeviä vaihtoehtoja eikä uskoisi mihinkään tai keneenkään, kun kyse on asioista, joita me emme tiedä tai emme voi tietää.

        Mihin katosivat ateisien "En tiedä" kommentit?

      • kuka_tietää

        "Totuus on se, että ateistit eivät tiedä, mikä on höyhenten ja sulkien kehityshistoria."

        Mistä päättelet, että juuri ateistit ovat niitä, jotka eivät tiedä höyhenten ja sulkien kehityshistoriaa? Ateistit ovat ryhmä henkilöitä, jotka eivät usko, että jumalia on olemassa. Ainoastaan se yhdistää heitä. Ei mikään muu.

        Väitteesi on yhtä pätevä kuin se, että väittäisit, että kaupan kassat ja taksikuskit eivät tiedä höyhenten ja sulkien kehityshistoriasta mitään.

      • kuka_tietää
        kuka_tietää kirjoitti:

        Ehkä sinun kohdallasi nämä kohderyhmät olisi voinut valita paremmin...
        Sanotaan vaikka, että amispojat ja kauppaopiston naiset eivät ymmärrä biologiasta ja kalan suomuista yhtään mitään. ;)

      • G4G kirjoitti:

        Totuus on se, että ateistit eivät tiedä, mikä on höyhenten ja sulkien kehityshistoria. He keksivät mielikuvituksensa kätköistä välimuotoja ja kehityslinjan, jota eivät voi mitenkään todistaa. Tätä he kutsuvat sitten tieteeksi ja evoluutioteoriaa tieteellisesti todistetuksi totuudelliseksi selitykseksi, jossa ei ole yhtään aukkoa. Heh. Metkaa väkeä nuo uskovaiset ateistit! :-)

        Miksi toit esille seemiläiset kansantarut?

        On oikeastaan hyvä, että toit ne esille. Asetan Raamatun luomismyytit samalle viivalle ateistien selitysten kanssa, koska ne ovat ihmisen mielikuvituksesta syntyneitä kertomuksia, taruja ja myyttejä, joiden totuudellisuutta ei ole voitu todistaa. Niihin uskovat väittävät niitä silti ehdottomaksi totuudeksi (absoluuttiseksi totuudeksi). Ei siis ihme, että ateismi on uskoon perustuvaa siinä kuin uskonnotkin, kun ateisti uskoo sen sijaan, että pitäisi aidosti mahdollisena erilaisia järkeviä vaihtoehtoja eikä uskoisi mihinkään tai keneenkään, kun kyse on asioista, joita me emme tiedä tai emme voi tietää.

        Mihin katosivat ateisien "En tiedä" kommentit?

        Et siis uskaltanut lukea, kun sinulle kerrottiin mistä vastaus löytyy. Mikä itsensä sivistämisessä niin pelottaa?

      • minä-se-olen
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Et siis uskaltanut lukea, kun sinulle kerrottiin mistä vastaus löytyy. Mikä itsensä sivistämisessä niin pelottaa?

        Löytyykö sieltä todisteet siitä, miten höyhenet ja sulat ovat kehittyneet (ja mistä ne ovat kehittyneet?

        Olen tietoinen monenlaisista uskovien ateistien todisteista. Ne ovat pelkkiä sanoja, joista on muodostettu lauseita ihmisen mielikuvituksen tuotteena. Ne ovat siten verrattavissa taruihin ja jumalmyytteihin: sellaisten rinnalle ne "todisteet" (selitykset) asetankin. Ei silti - ne voivat olla tottakin, mutta niitä ei ole voitu kuitenkaan todistaa.

      • Ewokki

        Dinosauruksista on löydetty useita fossiileja, joilla on eri kehitysasteella olevia sulkia. Toinen todiste on, että krokotiilien suomuihin on saatu aikaan ulokkeita yksinkertaisella keinotekoisella geenimutaatiolla. Ulokkeiden kehittyminen suomuihin lienee parantanut niiden lämmöneristystä, minkä uskotaan olleen ensimmäisten alkeellisten höyhenten kehitykseen johtanut ohjaava mekanismi.

        Lyhyt 3 min selitys:
        https://www.youtube.com/watch?v=hPLgfGX1I5Y

      • Ewokki kirjoitti:

        "...uskotaan olleen ensimmäisten alkeellisten höyhenten kehitykseen johtanut ohjaava mekanismi..."

        USKOTAAN - niin uskotaan, mutta ei tiedetä.

        Jos ei tiedetä, niin miten evoluutioteoria voisi olla tieteellisesti todistettu totuudellinen selitys?

        Mistä lähtien uskomukset ja arvailut ovat olleet "tiedettä" ja "todeksi todistettuja tieteellisiä teorioita"?

      • minä-se-olen kirjoitti:

        Löytyykö sieltä todisteet siitä, miten höyhenet ja sulat ovat kehittyneet (ja mistä ne ovat kehittyneet?

        Olen tietoinen monenlaisista uskovien ateistien todisteista. Ne ovat pelkkiä sanoja, joista on muodostettu lauseita ihmisen mielikuvituksen tuotteena. Ne ovat siten verrattavissa taruihin ja jumalmyytteihin: sellaisten rinnalle ne "todisteet" (selitykset) asetankin. Ei silti - ne voivat olla tottakin, mutta niitä ei ole voitu kuitenkaan todistaa.

        Helvettiäkö kyselet, jos et oikeasti halua ottaa selvää.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Teille kreationisteille on "Kreationismi ja älykäs suunnittelu" palsta jolla voitte julistaa tiededenialismianne.

        Kuten olen jo monta kertaa pyytänyt esitä se väitöskirja tai tieteellinen artikkeli jossa evoluutioteorian aukkoja tai heikkouksia esitellään.

        Voisit tutkia perusteluja Luominen-lehdestä, tai TV7:sta esim. Arkisto Esy Flow jaksot 83-84.

    • ihmettelenvaan

      On omituista että uskovat eivät voi mieltään avoimena sille vaihtoehdolle että jumalaa ei olekaan olemassa. Varsinkaan kun mitään havaintoja jumalasta ei ole. Tällainen uskomushan on vain mielipide, kannanotto eikä mikään tosiasia.

      • ihmettelenvaan kirjoitti:

        "On omituista että uskovat eivät voi mieltään avoimena sille vaihtoehdolle että jumalaa ei olekaan olemassa. Varsinkaan kun mitään havaintoja jumalasta ei ole. Tällainen uskomushan on vain mielipide, kannanotto eikä mikään tosiasia. "

        Tätä minäkin ihmettelen. Mikä estää uskovaisia pitämästä mahdollisena sitä vaihtoehtoa, että Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa ja että luomista ei ole tapahtunut? Minä pidän sitä mahdollisena.

        Sitä en ihmettele, miksi uskovainen ateisti pitää mahdottomana luomisen ja luojan tai luojien olemassa olon ja ylipäätään yliluonnollisen. Se johtuu hänen lujasta ja järkkymättömästä uskostaan.

        Usko estää pitämästä mahdollisena muuten täysin järkeviä vaihtoehtoisia selityksiä, mutta koska minä en usko, niin pidän niitä kaikkia mahdollisena. Minä olenkin aito ateisti (tosi ateisti) enkä uskovainen niin kuin palstan muut ateistit näyttävät ilman poikkeusta olevan... :-)

      • Anonyymi
        G4G kirjoitti:

        ihmettelenvaan kirjoitti:

        Katsoitpa mitä tahansa,niin siinä näkyy Jumalan luomistyö.Sinun jokaisessa solussasikin on käsittämättömän älykkäästi suunniteltu DNA. Maapallon elin olosuhteet ovat uskomattoman tarkasti suunniteltuja,pienikin heitto luhistaisi kaiken.Säälin teitä ateistit,te taistelette oman herranne Luciferin inspiroimana selvästi itkuisesti Jumalaa syyttäen kaikesta,vaikka ette itse Häneen uskokkaan.Alkakaa rukoilla Jeesusta Herraksenne ja tunnustakaa hänen sovitustyönsä Golgatalla,niin tulette tuntemaan onko tämä puhe totta vai puppua.

    • sadsdsddffdffsdsf

      Nyt tuli raamattukoodatuista aivoista niin iso pieru, että siinä oli varsi ja kastikkeet mukana.

    • mitävoimuutakaan

      Ei ole mahdollista koska kaikki keksinnöt ja oivallukset on jo nähty? Koska tiede ei osoita lopullista yksiselitteistä totuutta on vain uskottava.
      Tiede ulottuu vain muutaman sadasosasekunnin päähän laskennallisesta alkuräjähdyksestä. Sitä aiempi ei voi olla olemassa koska kaikki on jo keksitty.
      Ateistinkin on pakko vedota Raamattuun jotta tulisi kieltäneeksi oikein. Siis uskomaton olisi epäuskoinen ilman raamattua

    • Se, että näet kaikessa todisteita luojasta tekee sinut uskovaiseksi. Ja se, että väität itseäsi ateistiksi osoittaa, että et ole kovin fiksu. Ja lopuksi se, että väität ateisteja uskovaisiksi vain vahvistaa tätä käsitystä henkisistä kyvyistäsi. Miksi jatkat tätä idiotismia, kun kukaan täällä ei jaa henkilökohtaista harhaasi.

      • Oletko koskaan ihmetellyt sitä, että uskovainen ateisti kääntyy luomiseen uskovaksi heti, jos tunnustaa huomanneensa yhden todisteen tai havainnon luojasta?

        Ajattele tätä: yksi ainoa todiste luojan ja luomisen puolesta saisi hänet pitämään arvottomina niitä miljardeja ja triljoonia havaintoja ja todisteita, joita hän ei ole aiemmin pitänyt todisteena luomisesta ja luojasta! Miksi?

        Mitä jos ateisti tulee uskoon: alkaa uskoa luomiseen ja luojaan? Hän oli aiemmin sitä mieltä, että luomisesta ja luojasta ei ole esitetty yhtään todistetta, mutta uskoontulonsa jälkeen hän näkee todisteita pelkästään luomisesta ja luojasta. Eikö tämä todista sen, että tällaiset ihmiset tekevät johtopäätöksensä pelkästään USKON perusteella?

        Ja sellaisia te uskovaiset ateistit olette. Nolottaako? :-)

      • G4G kirjoitti:

        Oletko koskaan ihmetellyt sitä, että uskovainen ateisti kääntyy luomiseen uskovaksi heti, jos tunnustaa huomanneensa yhden todisteen tai havainnon luojasta?

        Missä ovat ne ateistit, jotka pitävät mahdollisina havaintoina ja todisteina luomisesta edes osaa kaikista mahdollisista (kaikkihan todistaa luomisesta)?

        Eikö sellaisia löydy?

        No, älkää sitten ihmetelkö, jos luojaan uskovaiset eivät näe mitään muuta kuin todisteita ja havaintoja luomisesta.

        Se, että myös minä näen vain niitä, ei johdu kuitenkaan uskosta vaan on täysin järkevä ja looginen tulkinta, joka voi olla tosin virheellinen.

        Se, että minä tunnustan erehtymisen mahdolliseksi, todistaa sen, että minä en ole uskovainen.

        Te puolestanne olette uskovaisia, koska ette pidä lainkaan mahdollisena erehtymisen mahdollisuutta. Kaikki todistaa nimittäin joko luomisen puolesta tai sitten mikään ei todista siitä.

        Te olette oman kantanne sanoneet, mutta kiellättekö nyt sen mahdollisuuden, että olette tulkinneet todisteita virheellisesti?

        On valhetta väittää, että luomisesta ei ole esitetty yhtä ainoaa todistetta. Mitään muuta ei ole esitettykään kuin todisteita, koska kaikki on todistetta luomisesta, mitä on olemassa. Ne todisteet eivät kelpaa todisteeksi vain siinä tapauksessa, että ne on tulkittu virheellisesti. Teillä on käytössä samat todisteet: joko te olette tulkinneet ne virheellisesti tai sitten ne, jotka pitävät luomista totena tai mahdollisena.

        Vieläkö vaaditte todisteita? Mitään muuta en voi teille antaa kuin todisteita, mutta te elätte denialismissa, koska yksi ainoa todiste saisi teidät luopumaan uskostanne ja siitä te ette tahdo luopua.

        Ajatella: yksi ainoa edes mahdollinen todiste luojasta saisi teidät luopumaan uskosta! Ei ihme, että elätte denialismissa ja hylkäätte jokaisen todisteen luomisesta. Sitä se luja ja sokea usko teettää: todisteiden ja havaintojen kieltämisen, järjen käytön!

      • Ateistihumanisti

        "Oletko koskaan ihmetellyt sitä, että uskovainen ateisti kääntyy luomiseen uskovaksi heti, jos tunnustaa huomanneensa yhden todisteen tai havainnon luojasta?"

        Uskonnoton ihminen voi etsiä lohtua uskonnosta jonkin traumaattisen kokemuksen jälkeen. On kuitenkin melko harvinaista, että henkisesti tasapainoinen ja terve ateisti yllättäen kääntyy kristityksi. Budhalaisuuteen kääntyminen olisi loogisempaa ja ymmärrettävämpää. Kyllä se edelleen taitaa olla yleisempää, että tapakristityksi aivopesty ihminen jossain elämän tilanteessa oivaltaa, että hänen päähänsä pienestä pitäen paukutetut uskonnolliset dogmit ovat satuja. Moni kristillisen uskon hlkäävistä saattaa yhä uskoa johonkin korkeampaan voimaan ja tarkoitukseen.

        "Mitä jos ateisti tulee uskoon: alkaa uskoa luomiseen ja luojaan? Hän oli aiemmin sitä mieltä, että luomisesta ja luojasta ei ole esitetty yhtään todistetta, mutta uskoontulonsa jälkeen hän näkee todisteita pelkästään luomisesta ja luojasta. Eikö tämä todista sen, että tällaiset ihmiset tekevät johtopäätöksensä pelkästään USKON perusteella?"

        Mitä jos? - Jos, jos olisi kun, lehmätkin lentäisi. Esität spekulaatioita, jotka eivät nojaa mihinkään faktoihin. Nämä ovat sinun ajatelmiasi. Mulle on aivan yksi hailee tuleeko joku ihminen uskoon tai ei, uskoon tulo tai uskosta luopuminen kun eivät kumpikaan todista maailmankaikkeuden perimmäisestä luonteesta ja tarkoituksesta yhtään mitään. Ne todistavat jotain ko. henkilöstä, mutta tuon henkilön persoonalliset kokemukset eivät todista mitään maailmankaikkeudesta, luomisesta tai jumalasta.

        Ja sellaisia te uskovaiset ateistit olette. Nolottaako? :-)

        Uskovainen ateisti on ristiriitainen määritelmä. Se on olkiukko ja tuulimylly. Sinä voit taistella tuulimyllyjä vastaan niin kuin Don Quijote, mutta tuulimyllyt eivät ole ritareita. Ne ovat aina vain tuulimyllyjä. Voit myös rakentaa olikukon - ateistisen uskovaisen, jolle määrittelet erilaisia attribuutteja, joita käyt sitten järjestelmällisesti kumoamaan. Kamppailet siten vain itse rakentamaasi olkiukkoa vastaan: käyt tuulimyllyä vastaan, koska luulet sen olevan ritari. Se ei vain mene noin. Olet joko hyvin epärehellinen, ymmärtämätön, nuori tai sekaisin. Ehkä kaikkia edellä mainittuja. Määrittelemiäsi uskonnollisia ateisteja on olemassa vain sinun mielipiteissäsi.

      • G4G kirjoitti:

        Oletko koskaan ihmetellyt sitä, että uskovainen ateisti kääntyy luomiseen uskovaksi heti, jos tunnustaa huomanneensa yhden todisteen tai havainnon luojasta?

        Ajattele tätä: yksi ainoa todiste luojan ja luomisen puolesta saisi hänet pitämään arvottomina niitä miljardeja ja triljoonia havaintoja ja todisteita, joita hän ei ole aiemmin pitänyt todisteena luomisesta ja luojasta! Miksi?

        Mitä jos ateisti tulee uskoon: alkaa uskoa luomiseen ja luojaan? Hän oli aiemmin sitä mieltä, että luomisesta ja luojasta ei ole esitetty yhtään todistetta, mutta uskoontulonsa jälkeen hän näkee todisteita pelkästään luomisesta ja luojasta. Eikö tämä todista sen, että tällaiset ihmiset tekevät johtopäätöksensä pelkästään USKON perusteella?

        Ja sellaisia te uskovaiset ateistit olette. Nolottaako? :-)

        Ihminen voi uskoa mihin vain, ei tässä ole mitään uutta. Tämän takia olemme kehittäneet erilaisia tapoja tarkastella uskomustemme luotettavuutta. Paras näistä on tiede. Tiede ei ole löytänyt todisteita luojasta tai luomisesta. Tiede on avoinna kaikille mahdollisuuksille. Jos todisteita luojasta olisi, joku olisi jo voittanut sillä Nobelin.

        Näet siis todisteita luojasta. Tämä ei tarkoita mitään muuta, kuin että sinulla on henkilökohtaisia havaintoja,joita ei ole todistettu oikeiksi. Minua nolottaisi tehdä tällaisia havaintoja, koska mikä on tällaisen havainnon ja hallusinaation ero? Ei mikään.

      • minä-se-olen
        Kaktuaari kirjoitti:

        Kun näen torakan, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen käärmeen, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen skorpionin, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen korppikotkan, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen krokotiilin, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen karhun, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen suden, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen ketun, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen koiran, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen sian, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen auringon, kuun ja tähdet, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen vuoret, laaksot, metsät ja pellot, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen järvet, joet ja meret, niin onko se hallusinaatio?

        Kun huomaan, että sataa vettä, lunta tai räntää, niin onko se hallusinaatio?

        Kun tuulee tai on tyven, niin onko se hallusinaatio?

        Minä näen luomisen tuloksen siinä, missä te uskovaiset ateistit ette sitä näe. Todisteet ovat samat, mutta ne tulkitaan eri tavalla. Eivät kai ne hallusinaatioita ole? Vai ovatko?

        Olet uskovainen ateisti ja sanot, että nuo kaikki voidaan selittää luonnollisella tavalla eikä siihen tarvita yliluonnollista luojaa tai luomista. Aivan oikein. Kaikki toimii luonnollisella tavalla luonnonlakien mukaan ja sattumalta, mutta kun menet päättelyketjussa taaksepäin aina elämän ja kaikkeuden alkuhetkeen asti, niin mikä on saanut kaiken syntymään? Mistä kaikki on syntynyt? Mikä on syntymisen aiheuttanut syy? Etkö tiedä? Ei se mitään: en minäkään sitä tiedä. Meissä on vain se ero, että sinä uskot luomisen olevan pois suljettu vaihtoehto. Minä pidän sitä järkevänä. Pidän silti mahdollisena sitäkin, että luomista ei ole tapahtunut. Se on meidän eromme. Sinä uskot, mutta minä en. Hävettääkö uskoa ja olla uskovainen ateisti?

      • minä-se-olen kirjoitti:

        Kun näen torakan, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen käärmeen, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen skorpionin, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen korppikotkan, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen krokotiilin, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen karhun, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen suden, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen ketun, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen koiran, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen sian, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen auringon, kuun ja tähdet, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen vuoret, laaksot, metsät ja pellot, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen järvet, joet ja meret, niin onko se hallusinaatio?

        Kun huomaan, että sataa vettä, lunta tai räntää, niin onko se hallusinaatio?

        Kun tuulee tai on tyven, niin onko se hallusinaatio?

        Minä näen luomisen tuloksen siinä, missä te uskovaiset ateistit ette sitä näe. Todisteet ovat samat, mutta ne tulkitaan eri tavalla. Eivät kai ne hallusinaatioita ole? Vai ovatko?

        Mielisairas tai huumeissa oleva ihminen voi kuvitella, että kaikki muut ihmiset kadulla ovat hänen vihollisiaan. Sinä näet kaikki asiat luojan luomina. Siten harhasi ei eroa mielisairaan tai huumeiden käyttäjän harhoista.

      • minä-se-olen
        Kaktuaari kirjoitti:

        Mielisairas tai huumeissa oleva ihminen voi kuvitella, että kaikki muut ihmiset kadulla ovat hänen vihollisiaan. Sinä näet kaikki asiat luojan luomina. Siten harhasi ei eroa mielisairaan tai huumeiden käyttäjän harhoista.

        Ovatko kaikki mielisairaita tai huumeiden käyttäjien harhoja näkeviä, jotka näkevät kaikessa luojan kädenjäljen?

        Jos ovat, niin meitä on todella paljon - jopa enemmän kuin teitä uskovaisia ateisteja, jotka ette pidä lainkaan mahdollisena luomista.

        En sano, että olette mielisairaita tai huumeiden käyttäjiä. Vain, että elätte samantyyppisessä harhaisessa todellisuudessa. Jotkut uskovaiset vähemmän harhaisessa, jotkut enemmän.

      • Sinä-se-olet
        minä-se-olen kirjoitti:

        Kun näen torakan, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen käärmeen, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen skorpionin, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen korppikotkan, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen krokotiilin, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen karhun, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen suden, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen ketun, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen koiran, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen sian, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen auringon, kuun ja tähdet, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen vuoret, laaksot, metsät ja pellot, niin onko se hallusinaatio?

        Kun näen järvet, joet ja meret, niin onko se hallusinaatio?

        Kun huomaan, että sataa vettä, lunta tai räntää, niin onko se hallusinaatio?

        Kun tuulee tai on tyven, niin onko se hallusinaatio?

        Minä näen luomisen tuloksen siinä, missä te uskovaiset ateistit ette sitä näe. Todisteet ovat samat, mutta ne tulkitaan eri tavalla. Eivät kai ne hallusinaatioita ole? Vai ovatko?

        Sinun tapauksessasi niin karhu kuin torakka voi hyvin olla hallusinaatio. Todennäköisesti usein onkin.

      • AteistiVaan
        G4G kirjoitti:

        Missä ovat ne ateistit, jotka pitävät mahdollisina havaintoina ja todisteina luomisesta edes osaa kaikista mahdollisista (kaikkihan todistaa luomisesta)?

        Eikö sellaisia löydy?

        No, älkää sitten ihmetelkö, jos luojaan uskovaiset eivät näe mitään muuta kuin todisteita ja havaintoja luomisesta.

        Se, että myös minä näen vain niitä, ei johdu kuitenkaan uskosta vaan on täysin järkevä ja looginen tulkinta, joka voi olla tosin virheellinen.

        Se, että minä tunnustan erehtymisen mahdolliseksi, todistaa sen, että minä en ole uskovainen.

        Te puolestanne olette uskovaisia, koska ette pidä lainkaan mahdollisena erehtymisen mahdollisuutta. Kaikki todistaa nimittäin joko luomisen puolesta tai sitten mikään ei todista siitä.

        Te olette oman kantanne sanoneet, mutta kiellättekö nyt sen mahdollisuuden, että olette tulkinneet todisteita virheellisesti?

        On valhetta väittää, että luomisesta ei ole esitetty yhtä ainoaa todistetta. Mitään muuta ei ole esitettykään kuin todisteita, koska kaikki on todistetta luomisesta, mitä on olemassa. Ne todisteet eivät kelpaa todisteeksi vain siinä tapauksessa, että ne on tulkittu virheellisesti. Teillä on käytössä samat todisteet: joko te olette tulkinneet ne virheellisesti tai sitten ne, jotka pitävät luomista totena tai mahdollisena.

        Vieläkö vaaditte todisteita? Mitään muuta en voi teille antaa kuin todisteita, mutta te elätte denialismissa, koska yksi ainoa todiste saisi teidät luopumaan uskostanne ja siitä te ette tahdo luopua.

        Ajatella: yksi ainoa edes mahdollinen todiste luojasta saisi teidät luopumaan uskosta! Ei ihme, että elätte denialismissa ja hylkäätte jokaisen todisteen luomisesta. Sitä se luja ja sokea usko teettää: todisteiden ja havaintojen kieltämisen, järjen käytön!

        ”Te puolestanne olette uskovaisia, koska ette pidä lainkaan mahdollisena erehtymisen mahdollisuutta.”

        Olet väärässä. Parempi, ettet yritä arvailla, mitä muut ajattelevat. Menee metsään lähes joka kerta!

        ”Kaikki todistaa nimittäin joko luomisen puolesta tai sitten mikään ei todista siitä. ”

        Tuo on ihan järjetön väite. Vaikuttaa, ettet ymmärrä, mitä todisteella tarkoitetaan.

        Jos väitän, että keijut maalaavat taivaan siniseksi joka aamu, niin onko taivaan sininen väri todiste tämän puolesta? Jos väitän, että maailman on syntynyt sotkan munasta, niin onko tämä maailma todiste tämän ajatuksen puolesta? Jos väitän, että ihminen on Jumalan luoma, niin onko ihmisen olemassa olo todiste tämän puolesta?

      • Kaktuaari kirjoitti:

        En sano, että olette mielisairaita tai huumeiden käyttäjiä. Vain, että elätte samantyyppisessä harhaisessa todellisuudessa. Jotkut uskovaiset vähemmän harhaisessa, jotkut enemmän.

        Oletetaan, että kaikki olisi kuitenkin luotua. Siinä tapauksessa luomisen todisteiden näkeminen kaikkialla ei olisikaan harhaisuutta. Se olisi totuuden tuntemista. Ja ne uskovaiset ateistit, jotka pitäisivät sitä huumehörhöjen harhaisuutena ja mielisairautena, olisivat totuuden kieltäjiä - denialisteja.

        Siitähän tässä on kysymys. Uskovaiset ateistit kieltävät todisteet ja havainnot sekä totuuden tai sitten luomiseen uskovat ja sitä mahdollisena pitävät ovat tulkinneet todisteita ja havaintoja virheellisesti. Eivät ne tulkinnat mitään harhoja ja mielisairautta ole, vaikka tahdot niin itsellesi uskotella. Häpeäisit edes...

      • AteistiVaan kirjoitti:

        ”Te puolestanne olette uskovaisia, koska ette pidä lainkaan mahdollisena erehtymisen mahdollisuutta.”

        Olet väärässä. Parempi, ettet yritä arvailla, mitä muut ajattelevat. Menee metsään lähes joka kerta!

        ”Kaikki todistaa nimittäin joko luomisen puolesta tai sitten mikään ei todista siitä. ”

        Tuo on ihan järjetön väite. Vaikuttaa, ettet ymmärrä, mitä todisteella tarkoitetaan.

        Jos väitän, että keijut maalaavat taivaan siniseksi joka aamu, niin onko taivaan sininen väri todiste tämän puolesta? Jos väitän, että maailman on syntynyt sotkan munasta, niin onko tämä maailma todiste tämän ajatuksen puolesta? Jos väitän, että ihminen on Jumalan luoma, niin onko ihmisen olemassa olo todiste tämän puolesta?

        Sinä se vain jatkat typerien ja järjettömien esimerkkien esille tuomista. Etkö muuhun pysty?

      • AteistiVaan
        G4G kirjoitti:

        Sinä se vain jatkat typerien ja järjettömien esimerkkien esille tuomista. Etkö muuhun pysty?

        Yritän saada sinut pohtimaan, millä kriteereillä tunnistat järkevän selityksen kaikkien mahdollisten huuhaa selitysten joukosta. Huomaa, että useimpia hullunkurisia selityksiä ei voi todistaa vääriksi, mutta ei niitä silti ole järkevää pitää edes mahdollisena.

        Sinä selvästikin pidät joitakin yliluonnollisia selityksiä mahdollisina, mutta toisia et. Jos et pysty määritellä kriteereitä eri selitysten järkevyyden arvioinnille, niin miten voit kuvitella kykeneväsi arvioimaan näitä neutraalisti ilman ennakko oletustesi tuomaa puolueellisuutta?

        Minulla ei ole tarvetta laatia mitään kriteerejä: riittää, että ihmisellä on ymmärrys ja tietoa asioista, joita hän arvioi. Tiedän esim. sen, että sinun keksimäsi esimerkit eivät kuvaa todellisuutta ja ne eivät ole sen vuoksi järkeviä selityksiä. Sitä en kuitenkaan tiedä, onko luomista tapahtunut vai ei, mutta koska se on järkevä selitys, niin pidän sitä mahdollisena. Voit lisätä tuohon oletukseen mitä tahansa järjettömyyksiä, mutta ne järjettömyydet eivät poista sitä faktaa, että tuo esittämäni oletus on järkevä selitys kaiken synnylle ja olemassa ololle. Jopa järkevämpi kuin se, että kaikki syntyi tyhjästä tai lähes tyhjästä (mitä se tyhjä tai lähes tyhjä on?) ilman luojaa.

        Uskovainen ateisti uskoo, että kaikkeus on voinut syntyä kosmisena taikatemppuna ilman tekijää ja se on hänen mielestään uskottavampi selitys kuin se, että sillä taikatempulla on tekijä eikä kyse ole edes taikatempusta, koska se mitä tapahtui, on todellista eikä kusetusta, silmänkääntötemppu. Toki ateisti voi luulla, että kaikki on pelkkää simulaatiota eikä mikään ole todellista - ateisti pystyy kuvittelemaan järjettömiä ja sisäisesti ristiriitaisia asioita niin kuin muutkin uskovaiset (kaikki ateistit eivät ole kuitenkaan uskovia ja minä olen siitä hyvä esimerkki).

        ”Tiedän esim. sen, että sinun keksimäsi esimerkit eivät kuvaa todellisuutta ja ne eivät ole sen vuoksi järkeviä selityksiä.”

        Et vaikuta tietävän. Tieto on aina tietoista ja jos et kykene esittämään kriteerejä mahdollisten selitysten arvioinnille, et myöskään pysty tietämään vaan käytät pelkkää mutua mahdollisten keksittyjen selitysten arviointiin.

      • G4G kirjoitti:

        Missä ovat ne ateistit, jotka pitävät mahdollisina havaintoina ja todisteina luomisesta edes osaa kaikista mahdollisista (kaikkihan todistaa luomisesta)?

        Eikö sellaisia löydy?

        No, älkää sitten ihmetelkö, jos luojaan uskovaiset eivät näe mitään muuta kuin todisteita ja havaintoja luomisesta.

        Se, että myös minä näen vain niitä, ei johdu kuitenkaan uskosta vaan on täysin järkevä ja looginen tulkinta, joka voi olla tosin virheellinen.

        Se, että minä tunnustan erehtymisen mahdolliseksi, todistaa sen, että minä en ole uskovainen.

        Te puolestanne olette uskovaisia, koska ette pidä lainkaan mahdollisena erehtymisen mahdollisuutta. Kaikki todistaa nimittäin joko luomisen puolesta tai sitten mikään ei todista siitä.

        Te olette oman kantanne sanoneet, mutta kiellättekö nyt sen mahdollisuuden, että olette tulkinneet todisteita virheellisesti?

        On valhetta väittää, että luomisesta ei ole esitetty yhtä ainoaa todistetta. Mitään muuta ei ole esitettykään kuin todisteita, koska kaikki on todistetta luomisesta, mitä on olemassa. Ne todisteet eivät kelpaa todisteeksi vain siinä tapauksessa, että ne on tulkittu virheellisesti. Teillä on käytössä samat todisteet: joko te olette tulkinneet ne virheellisesti tai sitten ne, jotka pitävät luomista totena tai mahdollisena.

        Vieläkö vaaditte todisteita? Mitään muuta en voi teille antaa kuin todisteita, mutta te elätte denialismissa, koska yksi ainoa todiste saisi teidät luopumaan uskostanne ja siitä te ette tahdo luopua.

        Ajatella: yksi ainoa edes mahdollinen todiste luojasta saisi teidät luopumaan uskosta! Ei ihme, että elätte denialismissa ja hylkäätte jokaisen todisteen luomisesta. Sitä se luja ja sokea usko teettää: todisteiden ja havaintojen kieltämisen, järjen käytön!

        "No, älkää sitten ihmetelkö, jos luojaan uskovaiset eivät näe mitään muuta kuin todisteita ja havaintoja luomisesta.

        Se, että myös minä näen vain niitä, ei johdu kuitenkaan uskosta vaan on täysin järkevä ja looginen tulkinta, joka voi olla tosin virheellinen."

        Et mainitse luojaa nimeltä. Onko luojasi peräisin jostain tunnetusta jumaltarustosta kuten esimerkiksi aabrahamilaisesta tai hindulaisesta jumalistosta? Vai oletko kenties löytänyt uuden luojajumalan? Jotta saat lisätyksi löytämäsi jumalan jo hyväksytyiksi tulleiden luojajumaluuksien joukkoon pitää sinun perustaa oma uskontokunta palvomaan tätä uutta luojajumaluutta. Kun riittävän moni uskoo sinua ja uskontosi on vakiinnuttanut asemansa voit anoa wikipedialta jumalallesi pääsyä hyväksyttyjen luojajumaluuksien joukkoon.

      • minä-se-olen
        Sid kirjoitti:

        Miksi luojalla pitåisi olla nimi?

        Jos hänellä sellainen on, niin en tiedä sitä. Miten yleensä voisin sen tietää? Jumaltaruistako? Miksi pitäisin totena epätosia taruja?

      • minä-se-olen
        AteistiVaan kirjoitti:

        ”Tiedän esim. sen, että sinun keksimäsi esimerkit eivät kuvaa todellisuutta ja ne eivät ole sen vuoksi järkeviä selityksiä.”

        Et vaikuta tietävän. Tieto on aina tietoista ja jos et kykene esittämään kriteerejä mahdollisten selitysten arvioinnille, et myöskään pysty tietämään vaan käytät pelkkää mutua mahdollisten keksittyjen selitysten arviointiin.

        Miksi alkaisin laatia tarkkoja kriteerejä, kun olet esittänyt omasta päästäsi keksimiä väitteitä ja verrannut niitä luojaan tai luojiin? Jokainen täysipäinen aikuinen ihminen tietää luettuaan viestisi, että ne eivät kerro todellisesta luojasta tai luojista tai luomisesta. Sinun esimerkkisi eivät ole siten järkeviä.

        Otetaan järkevä esimerkki eli deistien luojakäsitys. Millä perusteella se on järjetön? Järjetöntä on vain usko sellaiseen luojaan tai luojiin (tai yleensä luomiseen), mutta itse selitys kaikkeuden ja elämän alkusyylle (luominen) on aivan järkevä. Muun muassa entinen ateisti Antony Flew tunnusti tämän asian vanhuuden päivillään (mutta ei ollut vanhuuden höperö tuolloin niin kuin uskovaiset ateistit saattavat väittää).

        Flew on oiva esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun vannoutunut ateisti alkaa uskoa luomiseen. Aiemmin hän ei nähnyt yhtään todistetta tai havaintoa luomisesta, mutta uskovaiseksi tultuaan hän näki pelkästään havaintoja ja todisteita luomisen puolesta (oletan näin, mutta en tiedä sitä varmaksi). Eikö silloin usko ole ainoa kriteeri, miten todisteita ja havaintoja tulkitaan? Usko yhdessä maailmankuvan kanssa.

        Ja maailmassa on pelkästään todisteita luomisesta tai sitä vastaan, ei mitään muuta. Tutkijan usko ja maailmankuva vaikuttavat siihen, miten hän tulkitsee niitä todisteita. Tästä on ainoa poikkeus tutkija, joka ei usko ja jonka maailmankuva voi muuttua. Minä olen hyvin harvinainen poikkeus tässä asiassa: olen aito eli tosi ateisti, mutta te muut olette uskovaisia. Ettekä osaa edes hävetä sitä, että te uskotte!

      • minä-se-olen kirjoitti:

        Miksi luojalla pitåisi olla nimi?

        Jos hänellä sellainen on, niin en tiedä sitä. Miten yleensä voisin sen tietää? Jumaltaruistako? Miksi pitäisin totena epätosia taruja?

        Tottakai luojajumaluudella pitää olla nimi. Miten ne muuten pystyy erottamaan toisistaan? Jos taas olet löytänyt uuden luojanjumaluuden niin käsittääkseni löytäjänä sinulla on oikeus nimetä hänet. Samaan tapaan kuin uuden taivaankappaleen löytävällä astronomilla on oikeus nimetä löydöksensä.

      • AteistiVaan
        minä-se-olen kirjoitti:

        Miksi alkaisin laatia tarkkoja kriteerejä, kun olet esittänyt omasta päästäsi keksimiä väitteitä ja verrannut niitä luojaan tai luojiin? Jokainen täysipäinen aikuinen ihminen tietää luettuaan viestisi, että ne eivät kerro todellisesta luojasta tai luojista tai luomisesta. Sinun esimerkkisi eivät ole siten järkeviä.

        Otetaan järkevä esimerkki eli deistien luojakäsitys. Millä perusteella se on järjetön? Järjetöntä on vain usko sellaiseen luojaan tai luojiin (tai yleensä luomiseen), mutta itse selitys kaikkeuden ja elämän alkusyylle (luominen) on aivan järkevä. Muun muassa entinen ateisti Antony Flew tunnusti tämän asian vanhuuden päivillään (mutta ei ollut vanhuuden höperö tuolloin niin kuin uskovaiset ateistit saattavat väittää).

        Flew on oiva esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun vannoutunut ateisti alkaa uskoa luomiseen. Aiemmin hän ei nähnyt yhtään todistetta tai havaintoa luomisesta, mutta uskovaiseksi tultuaan hän näki pelkästään havaintoja ja todisteita luomisen puolesta (oletan näin, mutta en tiedä sitä varmaksi). Eikö silloin usko ole ainoa kriteeri, miten todisteita ja havaintoja tulkitaan? Usko yhdessä maailmankuvan kanssa.

        Ja maailmassa on pelkästään todisteita luomisesta tai sitä vastaan, ei mitään muuta. Tutkijan usko ja maailmankuva vaikuttavat siihen, miten hän tulkitsee niitä todisteita. Tästä on ainoa poikkeus tutkija, joka ei usko ja jonka maailmankuva voi muuttua. Minä olen hyvin harvinainen poikkeus tässä asiassa: olen aito eli tosi ateisti, mutta te muut olette uskovaisia. Ettekä osaa edes hävetä sitä, että te uskotte!

        ”Miksi alkaisin laatia tarkkoja kriteerejä, kun olet esittänyt omasta päästäsi keksimiä väitteitä ja verrannut niitä luojaan tai luojiin?”

        Luoja ja luomis-ajatuskin on ihmisten omasta päästä keksimä kansantaru. Vai löydätkö edes yhden ainoan luomisteoriaa kuvaavan tieteellisen julkaisun?

        Se on arkijärjenvastainen koska:
        1. Mieli ilman aivoja on kuin syöminen ilman ruumista.
        2. Luomisen mekanismi puuttuu. Taikuus on nykytiedon mukaan mahdotonta.

        Syy, miksi et pysty esittämään neutraaleja kriteerejä järkevien selitysten arviointiin, on, että jos hyväksyt yhden yliluonnolisen tuntemattoman selityksen mekanismiksi olet jo auttamattomasti satujen maailmassa ja sinun on hyväksyttävä kaikki keksityt selityjset järkevinä. Kriteerejä erilaisten yliluonnollisten keksittyjen selityksien järkevyyden arviointiin ei ole.

        Olet pihalla kuin lumiukko.

        On vähintään yhtä järkevää ajatella kaiken syntyneen luojan tekona kuin ilman luojaa tyhjästä tai lähes tyhjästä.

        Se taas ei ole järkevää, että sanotaan luojan luoneen ihmisen, joka on luonut kaiken ja myös itsensä. Tms. sisäisesti ristiriitaista.

        Sekään ei ole järkevää, että uskotaan kaikkeuden syntyneen sotkan munasta. Me tiedämme, että sotka on maaailmassa elävä lintu eikä mikään luoja-jumala. Siksi tuollainen usko on järjetöntä. Se voidaan osoittaa järjettömäksi järkevin perusteluin ja sen tiedon nojalla, joka meillä asioista on.

        Se, että meillä ei ole tietoa jostakin järkevästä selityksestä, ei tee sitä järkevää selitystä mahdottomaksi (ei olevaiseksi).

        Se, että meillä on tietoa jostakin järjettömästä selityksestä, paljastaa sen järjettömäksi, samoin kuin looginen ajattelu ja järjen käyttö perusteluissa. Jos sanon, että kaikkeus on syntynyt sinun syljestäsi, niin tiedämme heti, että se ei ole totta ja on järjetön selitys. Mutta koska et erota järkeviä selityksiä järjettömistä, niin en voi sinua auttaa tässä asiassa.

        "On vähintään yhtä järkevää ajatella kaiken syntyneen luojan tekona kuin ilman luojaa tyhjästä tai lähes tyhjästä."

        Oleellista on kuvata syntymekanismi ja esittää todisteita tämän mekanismin mahdollisuudelle. Jos et pysty tätä esittämään, niin kaikki nuo keksimäsi vaihtoehdot ovat tuulesta temmattuja.

        Ajatus, että olisi ollut jokin kollektiivinen alkumieli, mistä materia ja muut mielet ovat jakaantuneet on ongelmallinen. Osaatko esittää mitään keinoa, miten ruumiiton mieli pystyisi synnyttämään materiaa? Kuulostaa aika lailla hokkus pokkus selitykseltä.

        Luominen on vähemmän hokkus-pokkus selitys kuin uskoa kaiken syntyneen ilman luojaan tyhjästä tai lähes tyhjästä.

        Sano sinä se, mikä johti kaikkeuden syntymiseen, jos tiedät? Minä en tiedä. Mitä oli ennen kaikkeuden syntyä? Eikö mitään? Eikö edes tyhjää tai lähes tyhjää? Jos oli tyhjää tai lähes tyhjää, niin mitä ne ovat? Kuinka kauan niitä on ollut olemassa ennen kaikkeuden syntyä?

        Kuvaa kaikkeuden syntyyn johtanut mekanismi.

        Älä kerro sitä, mitä luulet tapahtuneen kaikkeuden syntyhetkestä alkaen. Kerro meille, mikä johti kaikkeuden syntyhetkeen: kuvaa sen mekanismi.

        Luominen on ihan objektiivisesti ajateltuna enemmän hokkuspokkus selitys kuin tyhjästä syntyminen. Luominen tuo lisää monimutkaisuutta selitykseen ja herättää lisää kysymyksiä. Esim. mistä se luoja tuli, syntyikö tyhjästä vai loiko joku sen?

      • minä-se-olen kirjoitti:

        Kuvaa kaikkeuden syntyyn johtanut mekanismi.

        Älä kerro sitä, mitä luulet tapahtuneen kaikkeuden syntyhetkestä alkaen. Kerro meille, mikä johti kaikkeuden syntyhetkeen: kuvaa sen mekanismi.

        Tämä on kiihkouskovaisten epälogiikkaa: Jos muut eivät pysty osoittamaan oikeudessa pitävin todistein, että heidän näkemyksensä on täsmälleen oikea, niin uskovaisen jeesuspäissään keksimän perustelemattoman arvauksen täytyy olla tosi.

      • AteistiVaan
        minä-se-olen kirjoitti:

        Kuvaa kaikkeuden syntyyn johtanut mekanismi.

        Älä kerro sitä, mitä luulet tapahtuneen kaikkeuden syntyhetkestä alkaen. Kerro meille, mikä johti kaikkeuden syntyhetkeen: kuvaa sen mekanismi.

        Selitys, joka ei anna vastausta syntymekanismiin, ei ole mikään selitys. On perustavaa laatua oleva virhe kuvitella, että jos sinulla ei ole järkevää selitystä mekanismille, voit vain ohittaa ongelman ja pohtia, mikä on aiheuttaja. Aukkojen-jumala on yksi tuollainen.

        Aikanaan, kun ihminen ei ymmärtänyt miten maanjäristykset ja salamat syntyivät, niin niitä selitettiin jumalilla. Maailmankaikkeuden tai elämän syntymisen selitys jumalan taikatempulla ei poikkea tuosta mitenkään. Jos esitän ajatuksen, että salamat syntyvät jumalan avulla tai ilman jumalaa "tyhjästä", niin molemmat ajatukset ovat ihan yhtä metsässä. Tälläistä selittelyä ei kannata harrastaa myöskään elämän ja universumin syntyyn.

        Jos erilaiset hypoteesit mekanismeista universumin synnystä kiinnostavat, niin niitä kyllä löytyy. Ensimmäinen kysysmys on, onko universumilla alkua ollenkaan? Onko alun etsiminen kuin etsiä maapallosta reunaa, jonne veneet putoavat?

        Kun Big Bang teoria tuli vallitsevaksi, monet ajattelivat, että siinähän se alku on. Mutta sittemmin monet tutkijat, ovat huomauttaneet, että tiedämme vain kaiken materian olleen erittäin tiiviinä kuumana plasmana. Miten se materia päätyi tuohon tilanteeseen on mysteeri. Yksi universumin alku-hypoteesi-luokka onkin, että universumimme on syklinen, joka "räjähtää" ja painuu taas kokoon painovoiman vaikutuksesta. Myös useita erilaisia multiversumi selityksiä löytyy, mistä osaa voidaan jopa tutkia (muttei ihan vielä).

        Myös kvanttifluktuaatiota on esitetty syntymekanismiksi, mikä lienee se mihin viittaat, että universumi syntyi tyhjästä tai pikemminkin lähes tyhjästä. Kvanttifluktuaatio on tyhjiössä tapahtuva energiamuutos tyhjässä avaruudessa, joka on mahdollista Heisenburgin epätarkkuusperiaatteen rajoissa. Tämä mahdollistaa teoriassa hiukkasen ja antihiukkasen syntymisen ja katoamisen tyhjässä tilassa. Tämä tyhjiöenergia on mitattavissa ja sitä on simuloitu. Toki teoria esitettiin jo 50 vuotta aikaisemmin, kun teoreettisen tyhjiöenergian vaikutus mitattiin laboratorioissa. Mutta, mutta onko mahdollista, että kvanttifluktuaatio voisi syntyä universumin kokoiseksi? Noh, emme tiedä. Tämä on kuitenkin yksi ajatus, missä mekanismi on kuvattu ainakin jollakin tavalla ja mittauksia esitetty ajatuksen tueksi.

        Huomaa, että edellä esitetty tyhjiöenergia haastaa perustavalla tavalla arkikäsityksen, että hiukkaset joko ovat tai eivät ole. Atominsisäisten hiukkasten mallinnuksessa käytetään ns fermidiagrammeja, jossa todellisuuden mallintaminen edellyttää, että kaikki mahdolliset hiukkasen kulkuradat toteutuvat samanaikaisesti. Tämä herättää kysymyksen, onko arkikäsityksemme todellisuuden luonteesta edes pätevä syvimpään mikrorakenteeseen, mistä kaikki koostuu.

        On hyvin todennäköistä, että mikään esitetyistä mekanismeista ei ole se oikea. Itse kallistuisin multiversumi-ajatusten puolelle. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa tutustua ainakin seuraaviin universumin synty-ajatuksiin:

        http://discovermagazine.com/2008/apr/25-3-theories-that-might-blow-up-the-big-bang
        https://www.space.com/8293-universe-born-black-hole-theory.html
        https://physicsworld.com/a/new-evidence-for-cyclic-universe-claimed-by-roger-penrose-and-colleagues/

        Itselläni tuo viimeinen meni vielä lukulistalle... Aiheesta löytyy myös videoita tubettajille.

      • Kaktuaari kirjoitti:

        Luominen on ihan objektiivisesti ajateltuna enemmän hokkuspokkus selitys kuin tyhjästä syntyminen. Luominen tuo lisää monimutkaisuutta selitykseen ja herättää lisää kysymyksiä. Esim. mistä se luoja tuli, syntyikö tyhjästä vai loiko joku sen?

        Luominen ei ole selityksenä sen kummempi kuin se toinen vaihtoehto.

        Se toinen vaihtoehto herättää monia eri kysymyksiä:

        - Mitä se tyhjä tai lähes tyhjä on, onko se jotakin, onko sitä ollut kauan olemassa, miten siitä syntyi kokonainen kaikkeus, onko se ainoa tyhjä vai onko niitä monta eri tyhjää, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa, mitä oli ennen sitä tyhjää, jne.?

        Luominen herättää tosin kysymyksiä, mutta osaan niistä voidaan saada ihan järkevät vastaukset, joskin ei tiedosta vaan järkeilemällä - selityksenä.

        - Luoja on ollut aina olemassa, joten hän ei ole syntynyt eikä kukaan tai mikään ole synnyttänyt häntä.

        Tällaisia järkeviä vastauksia selityksenä en ole kuullut tyhjähypoteesiin liittyen - satuja ja tarinoita tosin (Kari Enqvist & kumpp. kosmisesta inflaatiosta ja kvanttimeren poreilusta, josta syntyy tuon tuostakin uusia kaikkeuksia - multiversumiteoriat).

      • Kilgore.Trout kirjoitti:

        Tämä on kiihkouskovaisten epälogiikkaa: Jos muut eivät pysty osoittamaan oikeudessa pitävin todistein, että heidän näkemyksensä on täsmälleen oikea, niin uskovaisen jeesuspäissään keksimän perustelemattoman arvauksen täytyy olla tosi.

        Jos kiihkouskovaiset toimivat noin, niin olet oikeassa.

        Minä en ole kiihkouskovainen, joten en toimi noin. Pidän mahdollisena sen, että luomista ei ole tapahtunut eikä luojaa olemassa, vaikka kaikki havainnot ja todisteet puhuvat sitä oletusta vastaan.

        Sinä olet uskovainen, jos pidät mahdottomana luomisen/luojan olemassa olon ja yleensä aineetoman hengen olemassa olon. Suljet pois järkevän vaihtoehdon oman maailmankuvasi ja ateistisen USKOSI vuoksi.

      • AteistiVaan kirjoitti:

        Selitys, joka ei anna vastausta syntymekanismiin, ei ole mikään selitys. On perustavaa laatua oleva virhe kuvitella, että jos sinulla ei ole järkevää selitystä mekanismille, voit vain ohittaa ongelman ja pohtia, mikä on aiheuttaja. Aukkojen-jumala on yksi tuollainen.

        Aikanaan, kun ihminen ei ymmärtänyt miten maanjäristykset ja salamat syntyivät, niin niitä selitettiin jumalilla. Maailmankaikkeuden tai elämän syntymisen selitys jumalan taikatempulla ei poikkea tuosta mitenkään. Jos esitän ajatuksen, että salamat syntyvät jumalan avulla tai ilman jumalaa "tyhjästä", niin molemmat ajatukset ovat ihan yhtä metsässä. Tälläistä selittelyä ei kannata harrastaa myöskään elämän ja universumin syntyyn.

        Jos erilaiset hypoteesit mekanismeista universumin synnystä kiinnostavat, niin niitä kyllä löytyy. Ensimmäinen kysysmys on, onko universumilla alkua ollenkaan? Onko alun etsiminen kuin etsiä maapallosta reunaa, jonne veneet putoavat?

        Kun Big Bang teoria tuli vallitsevaksi, monet ajattelivat, että siinähän se alku on. Mutta sittemmin monet tutkijat, ovat huomauttaneet, että tiedämme vain kaiken materian olleen erittäin tiiviinä kuumana plasmana. Miten se materia päätyi tuohon tilanteeseen on mysteeri. Yksi universumin alku-hypoteesi-luokka onkin, että universumimme on syklinen, joka "räjähtää" ja painuu taas kokoon painovoiman vaikutuksesta. Myös useita erilaisia multiversumi selityksiä löytyy, mistä osaa voidaan jopa tutkia (muttei ihan vielä).

        Myös kvanttifluktuaatiota on esitetty syntymekanismiksi, mikä lienee se mihin viittaat, että universumi syntyi tyhjästä tai pikemminkin lähes tyhjästä. Kvanttifluktuaatio on tyhjiössä tapahtuva energiamuutos tyhjässä avaruudessa, joka on mahdollista Heisenburgin epätarkkuusperiaatteen rajoissa. Tämä mahdollistaa teoriassa hiukkasen ja antihiukkasen syntymisen ja katoamisen tyhjässä tilassa. Tämä tyhjiöenergia on mitattavissa ja sitä on simuloitu. Toki teoria esitettiin jo 50 vuotta aikaisemmin, kun teoreettisen tyhjiöenergian vaikutus mitattiin laboratorioissa. Mutta, mutta onko mahdollista, että kvanttifluktuaatio voisi syntyä universumin kokoiseksi? Noh, emme tiedä. Tämä on kuitenkin yksi ajatus, missä mekanismi on kuvattu ainakin jollakin tavalla ja mittauksia esitetty ajatuksen tueksi.

        Huomaa, että edellä esitetty tyhjiöenergia haastaa perustavalla tavalla arkikäsityksen, että hiukkaset joko ovat tai eivät ole. Atominsisäisten hiukkasten mallinnuksessa käytetään ns fermidiagrammeja, jossa todellisuuden mallintaminen edellyttää, että kaikki mahdolliset hiukkasen kulkuradat toteutuvat samanaikaisesti. Tämä herättää kysymyksen, onko arkikäsityksemme todellisuuden luonteesta edes pätevä syvimpään mikrorakenteeseen, mistä kaikki koostuu.

        On hyvin todennäköistä, että mikään esitetyistä mekanismeista ei ole se oikea. Itse kallistuisin multiversumi-ajatusten puolelle. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa tutustua ainakin seuraaviin universumin synty-ajatuksiin:

        http://discovermagazine.com/2008/apr/25-3-theories-that-might-blow-up-the-big-bang
        https://www.space.com/8293-universe-born-black-hole-theory.html
        https://physicsworld.com/a/new-evidence-for-cyclic-universe-claimed-by-roger-penrose-and-colleagues/

        Itselläni tuo viimeinen meni vielä lukulistalle... Aiheesta löytyy myös videoita tubettajille.

        "Aikanaan, kun ihminen ei ymmärtänyt miten maanjäristykset ja salamat syntyivät, niin niitä selitettiin jumalilla. Maailmankaikkeuden tai elämän syntymisen selitys jumalan taikatempulla ei poikkea tuosta mitenkään. Jos esitän ajatuksen, että salamat syntyvät jumalan avulla tai ilman jumalaa "tyhjästä", niin molemmat ajatukset ovat ihan yhtä metsässä. Tälläistä selittelyä ei kannata harrastaa myöskään elämän ja universumin syntyyn."

        Kyllähän se poikkeaa, jos kaikkeus ja elämä ovat luomisen tuloksena syntyneitä. Se on ihan yhtä järkevä oletus kuin että kaikki olisi syntynyt tyhjästä ilman luojaa. Kumpaakaan vaihtoehtoa ei ole voitu todistaa tai kumota epätotena. Miksi siis pitäisi sulkea toinen pois? Senkö vuoksi, että "tyhjästä syntyminen on selitys", mutta "luominen ei ole selitys"?

        Jos näin, niin mikä tekee "tyhjästä syntymisen" hypoteesista selityksen? Siinähän ei selitetä mitään mekanismia, miten tyhjästä syntyi kaikkeus. On tosin oletuksia siitä, mitä kaikkeuden syntymisen jälkeen on tapahtunut, mutta sitä edeltävistä asioista ei ole olemassa selityksiä (mekanismit, jotka johtivat tyhjästä syntymiseen - edes perusoletusta ei ole voitu todistaa: onko tyhjä ollut olemassa ennen kaikkeutta ja jos on, niin kuinka kauan?).

        "Jos erilaiset hypoteesit mekanismeista universumin synnystä kiinnostavat, niin niitä kyllä löytyy. Ensimmäinen kysysmys on, onko universumilla alkua ollenkaan? Onko alun etsiminen kuin etsiä maapallosta reunaa, jonne veneet putoavat?

        Kun Big Bang teoria tuli vallitsevaksi, monet ajattelivat, että siinähän se alku on. Mutta sittemmin monet tutkijat, ovat huomauttaneet, että tiedämme vain kaiken materian olleen erittäin tiiviinä kuumana plasmana. Miten se materia päätyi tuohon tilanteeseen on mysteeri. Yksi universumin alku-hypoteesi-luokka onkin, että universumimme on syklinen, joka "räjähtää" ja painuu taas kokoon painovoiman vaikutuksesta. Myös useita erilaisia multiversumi selityksiä löytyy, mistä osaa voidaan jopa tutkia (muttei ihan vielä)."

        Ahaa, pidät mahdollisena sen, että "aine" (materia) on ikuista: sillä ei ole alkua, joten se ei ole koskaan syntynyt? Silloinhan myös avaruus (tila) ja aika ovat ikuisia ilman alkua - eikös vain? Tila on ollut välillä vain lähes äärettömän pieni, mutta sitä on aina ollut olemassa niin kuin myös aikaa ja materiaa.

        Niin - kaikenlaista voi pähkäillä ja olettaa, mutta eivät ne ole mitään tieteellisiä selityksiä vaan ihmisen mielikuvituksesta syntyneitä oletuksia ja uskomuksia. Ne eivät ole tiedettä, mutta uskovaiset ateistit pitävät niitä taruja ja mielikuvituksellisia oletuksia tieteenä.

        Miksi? Siksi, että he uskovat: he uskovat, että aineen ulkopuolista henkeä tai luojaa tai luojia ei ole olemassa. He eivät tiedä sitä, mutta uskovat ja ovat täysin varmoja siitä, että ovat oikeassa: he tietävät totuuden tässä asiassa. Sellaisia ne uskovaiset ateistit ovat.

      • AteistiVaan kirjoitti:

        Selitys, joka ei anna vastausta syntymekanismiin, ei ole mikään selitys. On perustavaa laatua oleva virhe kuvitella, että jos sinulla ei ole järkevää selitystä mekanismille, voit vain ohittaa ongelman ja pohtia, mikä on aiheuttaja. Aukkojen-jumala on yksi tuollainen.

        Aikanaan, kun ihminen ei ymmärtänyt miten maanjäristykset ja salamat syntyivät, niin niitä selitettiin jumalilla. Maailmankaikkeuden tai elämän syntymisen selitys jumalan taikatempulla ei poikkea tuosta mitenkään. Jos esitän ajatuksen, että salamat syntyvät jumalan avulla tai ilman jumalaa "tyhjästä", niin molemmat ajatukset ovat ihan yhtä metsässä. Tälläistä selittelyä ei kannata harrastaa myöskään elämän ja universumin syntyyn.

        Jos erilaiset hypoteesit mekanismeista universumin synnystä kiinnostavat, niin niitä kyllä löytyy. Ensimmäinen kysysmys on, onko universumilla alkua ollenkaan? Onko alun etsiminen kuin etsiä maapallosta reunaa, jonne veneet putoavat?

        Kun Big Bang teoria tuli vallitsevaksi, monet ajattelivat, että siinähän se alku on. Mutta sittemmin monet tutkijat, ovat huomauttaneet, että tiedämme vain kaiken materian olleen erittäin tiiviinä kuumana plasmana. Miten se materia päätyi tuohon tilanteeseen on mysteeri. Yksi universumin alku-hypoteesi-luokka onkin, että universumimme on syklinen, joka "räjähtää" ja painuu taas kokoon painovoiman vaikutuksesta. Myös useita erilaisia multiversumi selityksiä löytyy, mistä osaa voidaan jopa tutkia (muttei ihan vielä).

        Myös kvanttifluktuaatiota on esitetty syntymekanismiksi, mikä lienee se mihin viittaat, että universumi syntyi tyhjästä tai pikemminkin lähes tyhjästä. Kvanttifluktuaatio on tyhjiössä tapahtuva energiamuutos tyhjässä avaruudessa, joka on mahdollista Heisenburgin epätarkkuusperiaatteen rajoissa. Tämä mahdollistaa teoriassa hiukkasen ja antihiukkasen syntymisen ja katoamisen tyhjässä tilassa. Tämä tyhjiöenergia on mitattavissa ja sitä on simuloitu. Toki teoria esitettiin jo 50 vuotta aikaisemmin, kun teoreettisen tyhjiöenergian vaikutus mitattiin laboratorioissa. Mutta, mutta onko mahdollista, että kvanttifluktuaatio voisi syntyä universumin kokoiseksi? Noh, emme tiedä. Tämä on kuitenkin yksi ajatus, missä mekanismi on kuvattu ainakin jollakin tavalla ja mittauksia esitetty ajatuksen tueksi.

        Huomaa, että edellä esitetty tyhjiöenergia haastaa perustavalla tavalla arkikäsityksen, että hiukkaset joko ovat tai eivät ole. Atominsisäisten hiukkasten mallinnuksessa käytetään ns fermidiagrammeja, jossa todellisuuden mallintaminen edellyttää, että kaikki mahdolliset hiukkasen kulkuradat toteutuvat samanaikaisesti. Tämä herättää kysymyksen, onko arkikäsityksemme todellisuuden luonteesta edes pätevä syvimpään mikrorakenteeseen, mistä kaikki koostuu.

        On hyvin todennäköistä, että mikään esitetyistä mekanismeista ei ole se oikea. Itse kallistuisin multiversumi-ajatusten puolelle. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa tutustua ainakin seuraaviin universumin synty-ajatuksiin:

        http://discovermagazine.com/2008/apr/25-3-theories-that-might-blow-up-the-big-bang
        https://www.space.com/8293-universe-born-black-hole-theory.html
        https://physicsworld.com/a/new-evidence-for-cyclic-universe-claimed-by-roger-penrose-and-colleagues/

        Itselläni tuo viimeinen meni vielä lukulistalle... Aiheesta löytyy myös videoita tubettajille.

        "Myös kvanttifluktuaatiota on esitetty syntymekanismiksi, mikä lienee se mihin viittaat, että universumi syntyi tyhjästä tai pikemminkin lähes tyhjästä. Kvanttifluktuaatio on tyhjiössä tapahtuva energiamuutos tyhjässä avaruudessa, joka on mahdollista Heisenburgin epätarkkuusperiaatteen rajoissa. Tämä mahdollistaa teoriassa hiukkasen ja antihiukkasen syntymisen ja katoamisen tyhjässä tilassa. Tämä tyhjiöenergia on mitattavissa ja sitä on simuloitu. Toki teoria esitettiin jo 50 vuotta aikaisemmin, kun teoreettisen tyhjiöenergian vaikutus mitattiin laboratorioissa. Mutta, mutta onko mahdollista, että kvanttifluktuaatio voisi syntyä universumin kokoiseksi? Noh, emme tiedä. Tämä on kuitenkin yksi ajatus, missä mekanismi on kuvattu ainakin jollakin tavalla ja mittauksia esitetty ajatuksen tueksi."

        Kuinka suuri se tyhjä avaruus on? Mikä on sen tilavuus? Onko se tyhjä avaruus ollut kauan olemassa? Onko sillä alku vai onko se ikuinen ilman alkua?

        Niin - kosmologeina paremmin tunnetut satusedät ovat kuvanneet sitä "tyhjää" tai "lähes tyhjää" ikuiseksi: sillä ei siis ole alkua. Kun nyt vielä sepittäisivät sen, onko sillä tilavuus vai ei: tarvitseeko tyhjä tilavuuden? Ja onko se tyhjä jotakin vai eikö se ole mitään? Kari Enqvist ei hyväksy ajatusta, että se olisi "ei mitään". Sen täytyy siis olla jotakin, koska suuri Tietäjä on niin sanonut.

        http://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html

        Niin - oletus kvanttifluktuaationa syntyvistä universumeista (tai vain tästä yhdestä) ei ole tieteellinen selitys. Se on uskomuksia, oletuksia ja arvailua, mutta ei tiedettä. Uskovaiset ateistit pitävät sitä silti tieteenä ja monet jopa uskovat sen selityksiin. Miksi? Koska he uskovat, että aineen ulkopuolisen hengen olemassa olo on mahdotonta eikä luomista ole siten voinut luojan tekona tapahtua. He eivät tiedä tätä asiaa, mutta he uskovat siihen ja ovat täysin varmoja siitä, että ovat oikeassa ja tietävät totuuden. Sellaisia ne uskovaiset ateistit ovat... hävetkää! :-)

      • AteistiVaan
        G4G kirjoitti:

        "Aikanaan, kun ihminen ei ymmärtänyt miten maanjäristykset ja salamat syntyivät, niin niitä selitettiin jumalilla. Maailmankaikkeuden tai elämän syntymisen selitys jumalan taikatempulla ei poikkea tuosta mitenkään. Jos esitän ajatuksen, että salamat syntyvät jumalan avulla tai ilman jumalaa "tyhjästä", niin molemmat ajatukset ovat ihan yhtä metsässä. Tälläistä selittelyä ei kannata harrastaa myöskään elämän ja universumin syntyyn."

        Kyllähän se poikkeaa, jos kaikkeus ja elämä ovat luomisen tuloksena syntyneitä. Se on ihan yhtä järkevä oletus kuin että kaikki olisi syntynyt tyhjästä ilman luojaa. Kumpaakaan vaihtoehtoa ei ole voitu todistaa tai kumota epätotena. Miksi siis pitäisi sulkea toinen pois? Senkö vuoksi, että "tyhjästä syntyminen on selitys", mutta "luominen ei ole selitys"?

        Jos näin, niin mikä tekee "tyhjästä syntymisen" hypoteesista selityksen? Siinähän ei selitetä mitään mekanismia, miten tyhjästä syntyi kaikkeus. On tosin oletuksia siitä, mitä kaikkeuden syntymisen jälkeen on tapahtunut, mutta sitä edeltävistä asioista ei ole olemassa selityksiä (mekanismit, jotka johtivat tyhjästä syntymiseen - edes perusoletusta ei ole voitu todistaa: onko tyhjä ollut olemassa ennen kaikkeutta ja jos on, niin kuinka kauan?).

        ”Kyllähän se poikkeaa, jos kaikkeus ja elämä ovat luomisen tuloksena syntyneitä. Se on ihan yhtä järkevä oletus kuin että kaikki olisi syntynyt tyhjästä ilman luojaa.”

        Tuota samaa argumenttia lienevät käyttäneet ne ihmiset, jotka uskoivat salamien olevan jumalan tekemiä: ihan järkevä uskomus, jos se pitää paikkansa, jep, jep... Hekään eivät tienneet, miten se tapahtui - he vain käyttivät jumalauskomustaan tietoaukkojen täyttämiseen.

        Vielä kerran: Ilman syntymekanismin selitystä sinulla ei ole mitään selitystä.

      • AteistiVaan
        G4G kirjoitti:

        "Myös kvanttifluktuaatiota on esitetty syntymekanismiksi, mikä lienee se mihin viittaat, että universumi syntyi tyhjästä tai pikemminkin lähes tyhjästä. Kvanttifluktuaatio on tyhjiössä tapahtuva energiamuutos tyhjässä avaruudessa, joka on mahdollista Heisenburgin epätarkkuusperiaatteen rajoissa. Tämä mahdollistaa teoriassa hiukkasen ja antihiukkasen syntymisen ja katoamisen tyhjässä tilassa. Tämä tyhjiöenergia on mitattavissa ja sitä on simuloitu. Toki teoria esitettiin jo 50 vuotta aikaisemmin, kun teoreettisen tyhjiöenergian vaikutus mitattiin laboratorioissa. Mutta, mutta onko mahdollista, että kvanttifluktuaatio voisi syntyä universumin kokoiseksi? Noh, emme tiedä. Tämä on kuitenkin yksi ajatus, missä mekanismi on kuvattu ainakin jollakin tavalla ja mittauksia esitetty ajatuksen tueksi."

        Kuinka suuri se tyhjä avaruus on? Mikä on sen tilavuus? Onko se tyhjä avaruus ollut kauan olemassa? Onko sillä alku vai onko se ikuinen ilman alkua?

        Niin - kosmologeina paremmin tunnetut satusedät ovat kuvanneet sitä "tyhjää" tai "lähes tyhjää" ikuiseksi: sillä ei siis ole alkua. Kun nyt vielä sepittäisivät sen, onko sillä tilavuus vai ei: tarvitseeko tyhjä tilavuuden? Ja onko se tyhjä jotakin vai eikö se ole mitään? Kari Enqvist ei hyväksy ajatusta, että se olisi "ei mitään". Sen täytyy siis olla jotakin, koska suuri Tietäjä on niin sanonut.

        http://docplayer.fi/40376039-Katsauksia-miksi-maailmankaikkeus-on-olemassa-kari-enqvist.html

        Niin - oletus kvanttifluktuaationa syntyvistä universumeista (tai vain tästä yhdestä) ei ole tieteellinen selitys. Se on uskomuksia, oletuksia ja arvailua, mutta ei tiedettä. Uskovaiset ateistit pitävät sitä silti tieteenä ja monet jopa uskovat sen selityksiin. Miksi? Koska he uskovat, että aineen ulkopuolisen hengen olemassa olo on mahdotonta eikä luomista ole siten voinut luojan tekona tapahtua. He eivät tiedä tätä asiaa, mutta he uskovat siihen ja ovat täysin varmoja siitä, että ovat oikeassa ja tietävät totuuden. Sellaisia ne uskovaiset ateistit ovat... hävetkää! :-)

        ”Niin - oletus kvanttifluktuaationa syntyvistä universumeista (tai vain tästä yhdestä) ei ole tieteellinen selitys. Se on uskomuksia, oletuksia ja arvailua, mutta ei tiedettä.”

        Olet oikeassa osittain. Tieteessä tehdään hypoteeseja, jotka ovat arvauksia. Hypoteesi on tosin tieteellinen, jos se on julkaistu tieteellisellä julkaisukanavalla vertaisarvioituna. Se on silti pelkkä arvaus kunnes hypoteesin tueksi on esitetty vahva teoreettinen näyttö tai todisteet.

        Jumala-luomismyytit eivät ole edes tieteellisiä hypoteeseja, koska se ei täytä tieteellisen hypoteesin periaatteita kuten mekanismin kuvaus. Tässä teillä teisteillä olisi parantamisen varaa. Tehkää tieteellinen paperi, missä esitättä uskomuksenne tieteellisenä hypoteesina, niin tämän jälkeen se pääsee kilpailemaan muitten hypoteesien kanssa. Voit pohtia, miksei tälläistä ole tehty. Onhan suuri osa tutkijoista teistejä. Vastaus lienee selvä: luomismekanismi puuttuu, jumalan olemassa olon puolesta ei löydy näyttöä eikä jumala-olentoa ole edes ontologisesti määritelty. Luomismyytit eivät ole tiedettä.

      • AteistiVaan kirjoitti:

        Selitys, joka ei anna vastausta syntymekanismiin, ei ole mikään selitys. On perustavaa laatua oleva virhe kuvitella, että jos sinulla ei ole järkevää selitystä mekanismille, voit vain ohittaa ongelman ja pohtia, mikä on aiheuttaja. Aukkojen-jumala on yksi tuollainen.

        Aikanaan, kun ihminen ei ymmärtänyt miten maanjäristykset ja salamat syntyivät, niin niitä selitettiin jumalilla. Maailmankaikkeuden tai elämän syntymisen selitys jumalan taikatempulla ei poikkea tuosta mitenkään. Jos esitän ajatuksen, että salamat syntyvät jumalan avulla tai ilman jumalaa "tyhjästä", niin molemmat ajatukset ovat ihan yhtä metsässä. Tälläistä selittelyä ei kannata harrastaa myöskään elämän ja universumin syntyyn.

        Jos erilaiset hypoteesit mekanismeista universumin synnystä kiinnostavat, niin niitä kyllä löytyy. Ensimmäinen kysysmys on, onko universumilla alkua ollenkaan? Onko alun etsiminen kuin etsiä maapallosta reunaa, jonne veneet putoavat?

        Kun Big Bang teoria tuli vallitsevaksi, monet ajattelivat, että siinähän se alku on. Mutta sittemmin monet tutkijat, ovat huomauttaneet, että tiedämme vain kaiken materian olleen erittäin tiiviinä kuumana plasmana. Miten se materia päätyi tuohon tilanteeseen on mysteeri. Yksi universumin alku-hypoteesi-luokka onkin, että universumimme on syklinen, joka "räjähtää" ja painuu taas kokoon painovoiman vaikutuksesta. Myös useita erilaisia multiversumi selityksiä löytyy, mistä osaa voidaan jopa tutkia (muttei ihan vielä).

        Myös kvanttifluktuaatiota on esitetty syntymekanismiksi, mikä lienee se mihin viittaat, että universumi syntyi tyhjästä tai pikemminkin lähes tyhjästä. Kvanttifluktuaatio on tyhjiössä tapahtuva energiamuutos tyhjässä avaruudessa, joka on mahdollista Heisenburgin epätarkkuusperiaatteen rajoissa. Tämä mahdollistaa teoriassa hiukkasen ja antihiukkasen syntymisen ja katoamisen tyhjässä tilassa. Tämä tyhjiöenergia on mitattavissa ja sitä on simuloitu. Toki teoria esitettiin jo 50 vuotta aikaisemmin, kun teoreettisen tyhjiöenergian vaikutus mitattiin laboratorioissa. Mutta, mutta onko mahdollista, että kvanttifluktuaatio voisi syntyä universumin kokoiseksi? Noh, emme tiedä. Tämä on kuitenkin yksi ajatus, missä mekanismi on kuvattu ainakin jollakin tavalla ja mittauksia esitetty ajatuksen tueksi.

        Huomaa, että edellä esitetty tyhjiöenergia haastaa perustavalla tavalla arkikäsityksen, että hiukkaset joko ovat tai eivät ole. Atominsisäisten hiukkasten mallinnuksessa käytetään ns fermidiagrammeja, jossa todellisuuden mallintaminen edellyttää, että kaikki mahdolliset hiukkasen kulkuradat toteutuvat samanaikaisesti. Tämä herättää kysymyksen, onko arkikäsityksemme todellisuuden luonteesta edes pätevä syvimpään mikrorakenteeseen, mistä kaikki koostuu.

        On hyvin todennäköistä, että mikään esitetyistä mekanismeista ei ole se oikea. Itse kallistuisin multiversumi-ajatusten puolelle. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa tutustua ainakin seuraaviin universumin synty-ajatuksiin:

        http://discovermagazine.com/2008/apr/25-3-theories-that-might-blow-up-the-big-bang
        https://www.space.com/8293-universe-born-black-hole-theory.html
        https://physicsworld.com/a/new-evidence-for-cyclic-universe-claimed-by-roger-penrose-and-colleagues/

        Itselläni tuo viimeinen meni vielä lukulistalle... Aiheesta löytyy myös videoita tubettajille.

        "Huomaa, että edellä esitetty tyhjiöenergia haastaa perustavalla tavalla arkikäsityksen, että hiukkaset joko ovat tai eivät ole. Atominsisäisten hiukkasten mallinnuksessa käytetään ns fermidiagrammeja, jossa todellisuuden mallintaminen edellyttää, että kaikki mahdolliset hiukkasen kulkuradat toteutuvat samanaikaisesti. Tämä herättää kysymyksen, onko arkikäsityksemme todellisuuden luonteesta edes pätevä syvimpään mikrorakenteeseen, mistä kaikki koostuu."

        Huomaan, että tuollainen puhe on tyhjää retoriikkaa. Jokin "on" tai "ei ole". Se siitä.

        Ymmärrän kyllä, että ateistien täytyy selittää mitä ihmeellisempiä asioita yrittäessään eliminoida luomisen järkevänä vaihtoehtona, mutta turhaan... järkevä ihminen pitää luomista vaihtoehtona, kunnes voidaan todistaa sen olevan mahdotonta.

      • AteistiVaan kirjoitti:

        Selitys, joka ei anna vastausta syntymekanismiin, ei ole mikään selitys. On perustavaa laatua oleva virhe kuvitella, että jos sinulla ei ole järkevää selitystä mekanismille, voit vain ohittaa ongelman ja pohtia, mikä on aiheuttaja. Aukkojen-jumala on yksi tuollainen.

        Aikanaan, kun ihminen ei ymmärtänyt miten maanjäristykset ja salamat syntyivät, niin niitä selitettiin jumalilla. Maailmankaikkeuden tai elämän syntymisen selitys jumalan taikatempulla ei poikkea tuosta mitenkään. Jos esitän ajatuksen, että salamat syntyvät jumalan avulla tai ilman jumalaa "tyhjästä", niin molemmat ajatukset ovat ihan yhtä metsässä. Tälläistä selittelyä ei kannata harrastaa myöskään elämän ja universumin syntyyn.

        Jos erilaiset hypoteesit mekanismeista universumin synnystä kiinnostavat, niin niitä kyllä löytyy. Ensimmäinen kysysmys on, onko universumilla alkua ollenkaan? Onko alun etsiminen kuin etsiä maapallosta reunaa, jonne veneet putoavat?

        Kun Big Bang teoria tuli vallitsevaksi, monet ajattelivat, että siinähän se alku on. Mutta sittemmin monet tutkijat, ovat huomauttaneet, että tiedämme vain kaiken materian olleen erittäin tiiviinä kuumana plasmana. Miten se materia päätyi tuohon tilanteeseen on mysteeri. Yksi universumin alku-hypoteesi-luokka onkin, että universumimme on syklinen, joka "räjähtää" ja painuu taas kokoon painovoiman vaikutuksesta. Myös useita erilaisia multiversumi selityksiä löytyy, mistä osaa voidaan jopa tutkia (muttei ihan vielä).

        Myös kvanttifluktuaatiota on esitetty syntymekanismiksi, mikä lienee se mihin viittaat, että universumi syntyi tyhjästä tai pikemminkin lähes tyhjästä. Kvanttifluktuaatio on tyhjiössä tapahtuva energiamuutos tyhjässä avaruudessa, joka on mahdollista Heisenburgin epätarkkuusperiaatteen rajoissa. Tämä mahdollistaa teoriassa hiukkasen ja antihiukkasen syntymisen ja katoamisen tyhjässä tilassa. Tämä tyhjiöenergia on mitattavissa ja sitä on simuloitu. Toki teoria esitettiin jo 50 vuotta aikaisemmin, kun teoreettisen tyhjiöenergian vaikutus mitattiin laboratorioissa. Mutta, mutta onko mahdollista, että kvanttifluktuaatio voisi syntyä universumin kokoiseksi? Noh, emme tiedä. Tämä on kuitenkin yksi ajatus, missä mekanismi on kuvattu ainakin jollakin tavalla ja mittauksia esitetty ajatuksen tueksi.

        Huomaa, että edellä esitetty tyhjiöenergia haastaa perustavalla tavalla arkikäsityksen, että hiukkaset joko ovat tai eivät ole. Atominsisäisten hiukkasten mallinnuksessa käytetään ns fermidiagrammeja, jossa todellisuuden mallintaminen edellyttää, että kaikki mahdolliset hiukkasen kulkuradat toteutuvat samanaikaisesti. Tämä herättää kysymyksen, onko arkikäsityksemme todellisuuden luonteesta edes pätevä syvimpään mikrorakenteeseen, mistä kaikki koostuu.

        On hyvin todennäköistä, että mikään esitetyistä mekanismeista ei ole se oikea. Itse kallistuisin multiversumi-ajatusten puolelle. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa tutustua ainakin seuraaviin universumin synty-ajatuksiin:

        http://discovermagazine.com/2008/apr/25-3-theories-that-might-blow-up-the-big-bang
        https://www.space.com/8293-universe-born-black-hole-theory.html
        https://physicsworld.com/a/new-evidence-for-cyclic-universe-claimed-by-roger-penrose-and-colleagues/

        Itselläni tuo viimeinen meni vielä lukulistalle... Aiheesta löytyy myös videoita tubettajille.

        En viitsi linkittää "uskovaisten" tiedemiesten vastineisiin koskien oletusta kvanttifluktuaatiosta syntyneestä universumista tai monesta sellaisesta, koska et pidä sellaisia artikkeleja missään arvossa, vaikka niissä ei perusteltaisi näkemyksiä Raamatulla vaan arvioitaisiin tieteellisesti toisten esittämiä näkemyksiä aiheeseen liittyen.

        Turha on myös minulle päinvastaista linkittää, sillä pidän niitä samalla viivalla olevina kuin Raamatun luomismyyttejä, mitä niiden tieteelliseen todistusarvoon tulee...

      • AteistiVaan kirjoitti:

        ”Kyllähän se poikkeaa, jos kaikkeus ja elämä ovat luomisen tuloksena syntyneitä. Se on ihan yhtä järkevä oletus kuin että kaikki olisi syntynyt tyhjästä ilman luojaa.”

        Tuota samaa argumenttia lienevät käyttäneet ne ihmiset, jotka uskoivat salamien olevan jumalan tekemiä: ihan järkevä uskomus, jos se pitää paikkansa, jep, jep... Hekään eivät tienneet, miten se tapahtui - he vain käyttivät jumalauskomustaan tietoaukkojen täyttämiseen.

        Vielä kerran: Ilman syntymekanismin selitystä sinulla ei ole mitään selitystä.

        Uskovaiset ateistit käyttävät tiedon aukkojen täyttämiseen toinen toistaan uskomattomampia ja mielikuvituksellisia selityksiä, mutta ne eivät ole tiedettä: ne ovat uskomuksia ja arvailuja. Uskovaisen ateistin mielestä ne ovat kuitenkin tiedettä...

        "Ilman syntymekanismin selitystä sinulla ei ole mitään selitystä. "

        Esitän luomisen mekanismiksi kvanttifluktuaation. Tuo on tietysti pelkkä arvaus (ei kuitenkaan uskomus minun kohdallani) ja on mahdotonta todistaa sitä selitystä "mekanismista" todeksi. Sitäkään ei voida todistaa todeksi, että sellainen "tyhjä" on ollut olemassa, josta kaikkeuden oletetaan syntyneen luomisen tuloksena tai ilman sitä.

        Kerropa sinä, mikä on se mekanismi, joka johti kaikkeuden syntymiseen? Mitä oli sitä ennen? Mitä on tyhjyys? Onko sitä ollut kauan olemassa? Onko sillä tilavuutta? Onko se luotua? Onko se ainoa tyhjä vai onko niitä monta?

        Niin kuin huomaat, pitäisi "tyhjä" sulkea oletuksena pois, koska se on monimutkainen oletus (ei kuitenkaan selitys) ja herättää vain lisää kysymyksiä. Eikö vain?

      • AteistiVaan kirjoitti:

        ”Niin - oletus kvanttifluktuaationa syntyvistä universumeista (tai vain tästä yhdestä) ei ole tieteellinen selitys. Se on uskomuksia, oletuksia ja arvailua, mutta ei tiedettä.”

        Olet oikeassa osittain. Tieteessä tehdään hypoteeseja, jotka ovat arvauksia. Hypoteesi on tosin tieteellinen, jos se on julkaistu tieteellisellä julkaisukanavalla vertaisarvioituna. Se on silti pelkkä arvaus kunnes hypoteesin tueksi on esitetty vahva teoreettinen näyttö tai todisteet.

        Jumala-luomismyytit eivät ole edes tieteellisiä hypoteeseja, koska se ei täytä tieteellisen hypoteesin periaatteita kuten mekanismin kuvaus. Tässä teillä teisteillä olisi parantamisen varaa. Tehkää tieteellinen paperi, missä esitättä uskomuksenne tieteellisenä hypoteesina, niin tämän jälkeen se pääsee kilpailemaan muitten hypoteesien kanssa. Voit pohtia, miksei tälläistä ole tehty. Onhan suuri osa tutkijoista teistejä. Vastaus lienee selvä: luomismekanismi puuttuu, jumalan olemassa olon puolesta ei löydy näyttöä eikä jumala-olentoa ole edes ontologisesti määritelty. Luomismyytit eivät ole tiedettä.

        "Jumala-luomismyytit eivät ole edes tieteellisiä hypoteeseja, koska se ei täytä tieteellisen hypoteesin periaatteita kuten mekanismin kuvaus. "

        Totta. Luomismyytit eivät ole tieteellisiä hypoteeseja, mutta esim. Raamatun luomismyytit voidaan laittaa samalle viivalle multiversumi- ja kvanttifluktuaatiohypoteesien kanssa, koska kumpaakaan ei voida todistaa ja molemmissa on jonkin verran järkeä. Eikä pidä unohtaa sitä, että Luoja on voinut luoda kaikkeuden kvanttifluktuaationa tyhjästä tai lähes tyhjästä sen sijaan, että olisi luonut kaikkeuden itsestään (luojasta) Raamatun kirjoitusten opettamalla tavalla.

        En yleensä puolusta Raamatun kirjoituksia tai luomismyyttejä, mutta sanottakoon pari sanaa niiden puolesta ateistien vääristeleviä väitteitä vastaan. Ateistit sanovat, että Raamatun Jumala loi kaiken tyhjästä "hokkus pokkus" periaatteella "sanallaan" (abrakadabra: luon sanoillani). Raamatun mukaan Jumala ei luonut kaikkea "sanallaan" siten, että olisi "sanonut jotakin" eli "puhunut" ja niin se mitä hän sanoi, syntyi "tyhjästä". (1Moos)

        Raamatun ensimmäisen luomismyytin mukaan Jumala teki alussa taivaan ja maan, mutta sitä ei sanota, millä tavalla hän ne teki: puhumalla sanojensa kautta vai jotenkin muuten. Sitten sanotaan monien muiden asioiden syntyneen jo olemassa olevasta aineesta: Jumala teki, muovasi, rakensi kaiken mitä on olemassa maassa ja taivaalla, mutta tekotapaa ei sanota. "Maa tuotti" siinä kasvavat kasvit ja eläimet... nämä sanat eivät puolla oletusta, jonka mukaan kasvit ja eläimet olisivat syntyneet "tyhjästä" Jumalan taikasanojen voimasta. Niin ateistit kuitenkin väittävät - miksi?

        En pidä luomismyyttejä totuudellisina, kun niitä tulkitaan kirjaimellisesti. Mitä muuta niihin liittyy, ei ole tieteelliseen tutkimukseen ja sen tuloksiin kuuluvan keskustelun objekti. Se kaikki muu kuuluu uskontoihin ja korkeintaan filosofiaan, mutta ei luonnontieteelliseen keskusteluun. Toivon, että se muu jätetään tässä huomiotta, etenkin kun uskovaiset ateistit eivät siitä juuri mitään ymmärrä. Vaikka minä ymmärrän, niin en usko enkä näe uskolle mitään järkevää perustetta...

        Olen puhtaista puhtain ja aidoista aidoin tosi ateisti toisin kuin palstan uskovaiset ateistit ja sekös heitä ärsyttää! :-)

      • TuskanParahdus

        Höpö höpö. Olet pesunkestävä teisti mutta yksi kysymys.

        Mikä on paras esimerkki, todiste tai oletus yliluonnollisesta ilmiöstä?

      • TuskanParahdus kirjoitti:

        Höpö höpö. Olet pesunkestävä teisti mutta yksi kysymys.

        Mikä on paras esimerkki, todiste tai oletus yliluonnollisesta ilmiöstä?

        En lähde arvailemaan sitä, mikä on paras "todiste" yliluonnollisesta ilmiöstä. Sanon kuitenkin jotakin väitettyihin henkien (jumalten, Jumalan, Jeesuksen, demonien,..) ilmestymiseen.

        Pidän suurinta osaa väitetyistä henkien tai niiden vaikutuksen näkemisestä sepitteinä, valheina, mielisairautena, mielenhäiriönä tai aistiharhoina (hallusinaatioina). Pidän silti mahdollisena, että yksi tai useampi "kokemus" niistä voisi olla todellisten henkien tai hengen vaikutusta. Koska en tiedä, niin en asetu kummankaan vaihtoehdon puolelle tai toista vastaan. Pidän molemmat vaihtoehdot mahdollisina toisin kuin uskovaiset ateistit, jotka pitävät mahdottomana henkien vaikutuksen tai ilmestymisen.

        Poikkeuksen tähän muodostaa ns. syntien anteeksisaamisen kokemus, johon liittyy elämän muutos siveellisempää ja pyhempää elämää kohti, pois aiemmasta pahuudesta (valheet, varastaminen, epärehellisyys, uskottomuus, huono käytös, päihteiden väärinkäyttö, kiusaaminen, väkivalta, jne.).

        Anteeksisaamisen kokeneet todistavat rauhasta, joka on tullut heidän sydämeensä ja heidän uusi "hyvä elämänsä" todistaa sellaisesta mielenmuutoksesta, joka voi olla jonkin hyvän hengen aikaansaannosta, mutta toki se voi olla ihan luonnollisestikin selitettävissä ilman hengen vaikutusta. Tämä on kuitenkin asia, jota olisi hyvä jonkun nuoren tutkia tieteellisesti ja eri uskonsunnissa: puhun etenkin vapaissa suunnissa tapahtuvasta hengellisestä heräämisestä ja sitä seuraavasta mielenmuutoksesta, joka näkyy arvomaailman ja elämän muutoksena parempaa kohti (toki uskovainen ateisti pitää huonona sen, jos joku luopuu haureudesta, päihteistä, kiroilusta ja uskovien kiusaamisesta).

        Paras todiste yliluonnollisesta on mielestäni huono pyyntö esittää, sillä loppujen lopuksi kaikki on tähän mennessä todistanut luomisesta eikä mikään ole todistanut sitä vastaan. En siis voi keksiä yhtä ainoaa todistetta luomista vastaan, mutta ehkäpä uskovaiset ateistit voisivat lopulta sellaisen keksiä? Vai sanotteko entiseen tapaan, että "olematonta vastaan ei tarvitse esittää todisteita"? Ja sitten te uskotte, että luomista ei ole voinut tapahtua, koska ainetonta henkeä ei voi olla olemassa: se on mahdotonta. Tietoisuus on mahdollista vain aineelliselle olennolle, jolla on esim. aivot ja muut biologiset järjestelmät tietoisuutta varten...

        Hävetkää uskovaiset ateistit! :-)

        Tarkoitan "poikkeuksella" edellä sitä, että suurempi osa syntien anteeksisaamisen kokemuksista ja sitä seuranneesta elämän muutoksesta voi olla Hengen aikaansaamaa kuin muista "kokemuksista" ja väitteistä. Tämä jäi pois edellisestä viestistä...

      • G4G kirjoitti:

        Luominen ei ole selityksenä sen kummempi kuin se toinen vaihtoehto.

        Se toinen vaihtoehto herättää monia eri kysymyksiä:

        - Mitä se tyhjä tai lähes tyhjä on, onko se jotakin, onko sitä ollut kauan olemassa, miten siitä syntyi kokonainen kaikkeus, onko se ainoa tyhjä vai onko niitä monta eri tyhjää, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa, mitä oli ennen sitä tyhjää, jne.?

        Luominen herättää tosin kysymyksiä, mutta osaan niistä voidaan saada ihan järkevät vastaukset, joskin ei tiedosta vaan järkeilemällä - selityksenä.

        - Luoja on ollut aina olemassa, joten hän ei ole syntynyt eikä kukaan tai mikään ole synnyttänyt häntä.

        Tällaisia järkeviä vastauksia selityksenä en ole kuullut tyhjähypoteesiin liittyen - satuja ja tarinoita tosin (Kari Enqvist & kumpp. kosmisesta inflaatiosta ja kvanttimeren poreilusta, josta syntyy tuon tuostakin uusia kaikkeuksia - multiversumiteoriat).

        Vaihtoehto A: Maailmankaikkeus on olemassa. Vaihtoehto B: Maailmankaikkeus on olemassa, koska luoja loi sen, ja luoja on olemassa. Vaihtoehto B on monimutkaisempi, koska se tuo mukaan yhden lisävaiheen. Kaikki kysymykset mitä voit kysyä vaihtoehto A:sta, esim tyhjyyden olemuksesta, koskevat myös vaihtoehto B:tä. B:tä koskevat aina näiden kysymysten lisäksi myös lisäkysymykset luojasta. Ymmärrän kyllä täysin, että tämä ei ehkä aukea kuin ateisteille. Kaltaisesi uskovainen pitää luojan olemassaoloa itsestäänselvänä, eikä hänelle tule mieleenkään kysyä, miksi luoja olisi sitten olemassa.

        Tuleeko uskovaiselle ateistille mieleen kysyä, miksi kaikkeus syntyi tyhjästä tai lähes tyhjästä?

        Vaikka tulisi, niin hän ei pidä järkevänä sitä kysymystä. Uskovaisen ateistin mielestä kaikkeuden synnylle ei ole mitään alkusyytä: se vain tapahtui ilman mitään syytä (syntyi tyhjästä).

        Tottakai minulle tulee mieleen kysyä, miksi maailmankaikkeus on olemassa. En tiedä onko se syntynyt tyhjästä tai lähes tyhjästä. Minun vastaukseni on siis: en tiedä. Sinun vastauksesi kai sitten on: luoja loi sen ja luoja on ikuinen. Ymmärrät ikuisia asioita, käsityskykysi ylittää inhimillisen ymmärryksen. Tämä on suunnattoman ylimielistä ja typerää.

      • Kaktuaari kirjoitti:

        Vaihtoehto A: Maailmankaikkeus on olemassa. Vaihtoehto B: Maailmankaikkeus on olemassa, koska luoja loi sen, ja luoja on olemassa. Vaihtoehto B on monimutkaisempi, koska se tuo mukaan yhden lisävaiheen. Kaikki kysymykset mitä voit kysyä vaihtoehto A:sta, esim tyhjyyden olemuksesta, koskevat myös vaihtoehto B:tä. B:tä koskevat aina näiden kysymysten lisäksi myös lisäkysymykset luojasta. Ymmärrän kyllä täysin, että tämä ei ehkä aukea kuin ateisteille. Kaltaisesi uskovainen pitää luojan olemassaoloa itsestäänselvänä, eikä hänelle tule mieleenkään kysyä, miksi luoja olisi sitten olemassa.

        Ymmärrän sen, että monet kysymykset, jotka uskovainen ateisti esittää luojasta, voidaan esittää myös "tyhjästä". Ei kuitenkaan kaikkia kysymyksiä. Vai kysytkö:

        - Mikä on tyhjän nimi?
        - Jos on olemassa monta tyhjää, niin mikä niistä on se tyhjä, joka loi tämän kaikkeuden?
        - Missä on todisteet tyhjästä?
        - Kuinka kauan tyhjä on ollut olemassa?
        - Kuka loi tyhjän tai milloin se syntyi?

        Sitten on kysymyksiä, joita ei ole järkevä kysyä luojasta, mutta niitä voidaan kysyä tyhjästä:

        - Mikä on tyhjän tilavuus? (Mikä on luojan tilavuus: hengellä ei ole tilavuutta)
        - Mitä tyhjä on: onko se jotakin vai eikö se ole mitään? (Luoja on jotakin, vaikka ei kuitenkaan ainetta)
        - Kuinka kauan tyhjä on ollut olemassa? (Luoja on ollut aina olemassa, joten on tyhmää kysyä, kuinka kauan hän on ollut olemassa)
        - Kuka loi tyhjän tai milloin se syntyi? (Luojaa ei ole luotu, sillä hän on luonut kaiken, mutta häntä itseään ei ole luotu. Luoja ei ole syntynyt, koska hän on ollut aina olemassa ja on kaiken luodun alkusyy).

      • AteistiVaan
        G4G kirjoitti:

        Uskovaiset ateistit käyttävät tiedon aukkojen täyttämiseen toinen toistaan uskomattomampia ja mielikuvituksellisia selityksiä, mutta ne eivät ole tiedettä: ne ovat uskomuksia ja arvailuja. Uskovaisen ateistin mielestä ne ovat kuitenkin tiedettä...

        "Ilman syntymekanismin selitystä sinulla ei ole mitään selitystä. "

        Esitän luomisen mekanismiksi kvanttifluktuaation. Tuo on tietysti pelkkä arvaus (ei kuitenkaan uskomus minun kohdallani) ja on mahdotonta todistaa sitä selitystä "mekanismista" todeksi. Sitäkään ei voida todistaa todeksi, että sellainen "tyhjä" on ollut olemassa, josta kaikkeuden oletetaan syntyneen luomisen tuloksena tai ilman sitä.

        Kerropa sinä, mikä on se mekanismi, joka johti kaikkeuden syntymiseen? Mitä oli sitä ennen? Mitä on tyhjyys? Onko sitä ollut kauan olemassa? Onko sillä tilavuutta? Onko se luotua? Onko se ainoa tyhjä vai onko niitä monta?

        Niin kuin huomaat, pitäisi "tyhjä" sulkea oletuksena pois, koska se on monimutkainen oletus (ei kuitenkaan selitys) ja herättää vain lisää kysymyksiä. Eikö vain?

        "Esitän luomisen mekanismiksi kvanttifluktuaation."

        Hyvä. Noin useimmat teistit tekevät eli hyväksyvät tieteen esittämän selityksen ja ymppäävät aukkojen jumalan sinne tuntemattoman puolelle.

        Nyt sinun pitäisi perustella, miksi kvanttifluktuaation aiheuttajana olisi tietoinen olento. Jos sinulla ei ole tätä tukevaa aineistoa, niin Occamin partaveitsen periaatteen mukaan on järkevämpää olettaa, ettei kvanttifluktuaation takana ole mitään tietoisuutta vaan se on metaversumin ominaisuus. Hyvä alku olisi esittää todiste jostain mielestä, joka on olemassa ilman materiaa. Jos mieli on aina materiaan sidoksissa kuten vaikuttaa, niin silloin mieli ei voi olla universumin luoja.

        "Kerropa sinä, mikä on se mekanismi, joka johti kaikkeuden syntymiseen? Mitä oli sitä ennen? Mitä on tyhjyys? Onko sitä ollut kauan olemassa? Onko sillä tilavuutta? Onko se luotua? Onko se ainoa tyhjä vai onko niitä monta?"

        Juuri tuolla yllä kuvasin parhaita esitettyjä ajatuksia. En rajoitu mietteissäni yhteen tai kahteen vaihtoehtoon. Emme tiedä onko mikään esitetyistä ajatuksista edes lähellä todellista vastausta. Yleensä katsotaan, että jos universumilla oli alku, niin tässä syntyi myös itse aika-avaruus. Joten kysymys "mitä oli sitä ennen" on paradoksaalinen. Se on kuin kysyisi, mitä on Etelänavan eteläpuolella. En tiedä, mitä sinä tarkoitat "tyhjyydellä". Se on pitkälti määrittelykysymys. Filosofien ex nihilo se ei selvästikään ole.

      • TuskanParahdus
        G4G kirjoitti:

        En lähde arvailemaan sitä, mikä on paras "todiste" yliluonnollisesta ilmiöstä. Sanon kuitenkin jotakin väitettyihin henkien (jumalten, Jumalan, Jeesuksen, demonien,..) ilmestymiseen.

        Pidän suurinta osaa väitetyistä henkien tai niiden vaikutuksen näkemisestä sepitteinä, valheina, mielisairautena, mielenhäiriönä tai aistiharhoina (hallusinaatioina). Pidän silti mahdollisena, että yksi tai useampi "kokemus" niistä voisi olla todellisten henkien tai hengen vaikutusta. Koska en tiedä, niin en asetu kummankaan vaihtoehdon puolelle tai toista vastaan. Pidän molemmat vaihtoehdot mahdollisina toisin kuin uskovaiset ateistit, jotka pitävät mahdottomana henkien vaikutuksen tai ilmestymisen.

        Poikkeuksen tähän muodostaa ns. syntien anteeksisaamisen kokemus, johon liittyy elämän muutos siveellisempää ja pyhempää elämää kohti, pois aiemmasta pahuudesta (valheet, varastaminen, epärehellisyys, uskottomuus, huono käytös, päihteiden väärinkäyttö, kiusaaminen, väkivalta, jne.).

        Anteeksisaamisen kokeneet todistavat rauhasta, joka on tullut heidän sydämeensä ja heidän uusi "hyvä elämänsä" todistaa sellaisesta mielenmuutoksesta, joka voi olla jonkin hyvän hengen aikaansaannosta, mutta toki se voi olla ihan luonnollisestikin selitettävissä ilman hengen vaikutusta. Tämä on kuitenkin asia, jota olisi hyvä jonkun nuoren tutkia tieteellisesti ja eri uskonsunnissa: puhun etenkin vapaissa suunnissa tapahtuvasta hengellisestä heräämisestä ja sitä seuraavasta mielenmuutoksesta, joka näkyy arvomaailman ja elämän muutoksena parempaa kohti (toki uskovainen ateisti pitää huonona sen, jos joku luopuu haureudesta, päihteistä, kiroilusta ja uskovien kiusaamisesta).

        Paras todiste yliluonnollisesta on mielestäni huono pyyntö esittää, sillä loppujen lopuksi kaikki on tähän mennessä todistanut luomisesta eikä mikään ole todistanut sitä vastaan. En siis voi keksiä yhtä ainoaa todistetta luomista vastaan, mutta ehkäpä uskovaiset ateistit voisivat lopulta sellaisen keksiä? Vai sanotteko entiseen tapaan, että "olematonta vastaan ei tarvitse esittää todisteita"? Ja sitten te uskotte, että luomista ei ole voinut tapahtua, koska ainetonta henkeä ei voi olla olemassa: se on mahdotonta. Tietoisuus on mahdollista vain aineelliselle olennolle, jolla on esim. aivot ja muut biologiset järjestelmät tietoisuutta varten...

        Hävetkää uskovaiset ateistit! :-)

        "Poikkeuksen tähän muodostaa ns. syntien anteeksisaamisen kokemus, johon liittyy elämän muutos siveellisempää ja pyhempää elämää kohti, pois aiemmasta pahuudesta (valheet, varastaminen, epärehellisyys, uskottomuus, huono käytös, päihteiden väärinkäyttö, kiusaaminen, väkivalta, jne.)."

        Voiko tämä kokemus olla pelkästään aivokemiallinen/fysiologinen asia ilman yliluonnollista vaikuttajaa? Eikö tämänkaltainen luonnollinen tapahtuma ole järkevämpi selitys asialle?

        Edelleen, jos luonnollinen selitysmalli anteeksisaamisen kokemukselle on järkevämpi niin vähentääkö se uskoasi yliluonnolliseen selitykseen?

      • quantumcontact
        AteistiVaan kirjoitti:

        "Esitän luomisen mekanismiksi kvanttifluktuaation."

        Hyvä. Noin useimmat teistit tekevät eli hyväksyvät tieteen esittämän selityksen ja ymppäävät aukkojen jumalan sinne tuntemattoman puolelle.

        Nyt sinun pitäisi perustella, miksi kvanttifluktuaation aiheuttajana olisi tietoinen olento. Jos sinulla ei ole tätä tukevaa aineistoa, niin Occamin partaveitsen periaatteen mukaan on järkevämpää olettaa, ettei kvanttifluktuaation takana ole mitään tietoisuutta vaan se on metaversumin ominaisuus. Hyvä alku olisi esittää todiste jostain mielestä, joka on olemassa ilman materiaa. Jos mieli on aina materiaan sidoksissa kuten vaikuttaa, niin silloin mieli ei voi olla universumin luoja.

        "Kerropa sinä, mikä on se mekanismi, joka johti kaikkeuden syntymiseen? Mitä oli sitä ennen? Mitä on tyhjyys? Onko sitä ollut kauan olemassa? Onko sillä tilavuutta? Onko se luotua? Onko se ainoa tyhjä vai onko niitä monta?"

        Juuri tuolla yllä kuvasin parhaita esitettyjä ajatuksia. En rajoitu mietteissäni yhteen tai kahteen vaihtoehtoon. Emme tiedä onko mikään esitetyistä ajatuksista edes lähellä todellista vastausta. Yleensä katsotaan, että jos universumilla oli alku, niin tässä syntyi myös itse aika-avaruus. Joten kysymys "mitä oli sitä ennen" on paradoksaalinen. Se on kuin kysyisi, mitä on Etelänavan eteläpuolella. En tiedä, mitä sinä tarkoitat "tyhjyydellä". Se on pitkälti määrittelykysymys. Filosofien ex nihilo se ei selvästikään ole.

        kahdella samalla kasvilla on tehty labrakoe. Toinen upotettiin akvaarioon, missä kasvit menivät kalojen suihin. Seinän takana sama kasvi muuttui välittömästi heiveröiseksi ja lehdet alkoivat roikkumaan.

      • minä-se-olen
        TuskanParahdus kirjoitti:

        "Poikkeuksen tähän muodostaa ns. syntien anteeksisaamisen kokemus, johon liittyy elämän muutos siveellisempää ja pyhempää elämää kohti, pois aiemmasta pahuudesta (valheet, varastaminen, epärehellisyys, uskottomuus, huono käytös, päihteiden väärinkäyttö, kiusaaminen, väkivalta, jne.)."

        Voiko tämä kokemus olla pelkästään aivokemiallinen/fysiologinen asia ilman yliluonnollista vaikuttajaa? Eikö tämänkaltainen luonnollinen tapahtuma ole järkevämpi selitys asialle?

        Edelleen, jos luonnollinen selitysmalli anteeksisaamisen kokemukselle on järkevämpi niin vähentääkö se uskoasi yliluonnolliseen selitykseen?

        "Voiko tämä kokemus olla pelkästään aivokemiallinen/fysiologinen asia ilman yliluonnollista vaikuttajaa? Eikö tämänkaltainen luonnollinen tapahtuma ole järkevämpi selitys asialle?"

        Voi. Ei ole välttämättä järkevämpi, sillä se liittyy yleisesti nimeltään kristittyjen kokemuksiin. Jos kaikki sanovat saaneensa syntinsä anteeksi Jumalalta (hengeltä) ja heillä on sen seurauksena puhdas omatunto ja rauha sydämessä ja heidän elämäntapansa ja -arvonsa ovat muuttuneet syntien anteeksisaamisen hetkestä alkaen, niin kokemukset viittaavat pikemmin Jumalan (aineettoman hengen) toimintaan kuin aivojen luonnolliseen kemiaan, mutta kokemukset eivät sulje jäljimmäistä pois, sillä Jumalahan (näkymätön henki) vaikuttaa oletuksen mukaan nimenomaan AINEESEEN eli uskovaisen ihmisen aivoihin.

        Pitäisin vähemmän järkevänä sitä, että mikään aineeton henki ei vaikuta yhtään niistä sadoista miljoonista kokemuksista, joita kristityt ovat kokeneet. Vaikka ei vaikuttaisi suurinta osaa niistä, niin on mahdollista, että vaikuttaa edes muutaman. Uskovainen ateisti ei voi tietenkään pitää mahdollisena tätä, mutta se on hänen ongelmansa ja "puutteensa" (elää denialismissa). Vaikka on hyvin mahdollista, että jokin aineeton henki vaikuttaa tällaisia kokemuksia, niin on myös mahdollista, että ei vaikuta ja kaikki kokemukset ovat selitettävissä pelkästään psykologialla ja aivojen sähkökemiallisilla reaktioilla, joihin aineettomat henget tai henki eivät vaikuta.

        "Edelleen, jos luonnollinen selitysmalli anteeksisaamisen kokemukselle on järkevämpi niin vähentääkö se uskoasi yliluonnolliseen selitykseen? "

        Ei minulla ole "uskoa" yliluonnolliseen selitykseen. Pidän sitä mahdollisena, mutta niin pidän mahdollisena myös sitä toista vaihtoehtoa. Se erottaakin minut teistä uskovista ateisteista. Ettekö osaa edes hävetä uskovaisuuttanne?

      • minä-se-olen
        AteistiVaan kirjoitti:

        "Esitän luomisen mekanismiksi kvanttifluktuaation."

        Hyvä. Noin useimmat teistit tekevät eli hyväksyvät tieteen esittämän selityksen ja ymppäävät aukkojen jumalan sinne tuntemattoman puolelle.

        Nyt sinun pitäisi perustella, miksi kvanttifluktuaation aiheuttajana olisi tietoinen olento. Jos sinulla ei ole tätä tukevaa aineistoa, niin Occamin partaveitsen periaatteen mukaan on järkevämpää olettaa, ettei kvanttifluktuaation takana ole mitään tietoisuutta vaan se on metaversumin ominaisuus. Hyvä alku olisi esittää todiste jostain mielestä, joka on olemassa ilman materiaa. Jos mieli on aina materiaan sidoksissa kuten vaikuttaa, niin silloin mieli ei voi olla universumin luoja.

        "Kerropa sinä, mikä on se mekanismi, joka johti kaikkeuden syntymiseen? Mitä oli sitä ennen? Mitä on tyhjyys? Onko sitä ollut kauan olemassa? Onko sillä tilavuutta? Onko se luotua? Onko se ainoa tyhjä vai onko niitä monta?"

        Juuri tuolla yllä kuvasin parhaita esitettyjä ajatuksia. En rajoitu mietteissäni yhteen tai kahteen vaihtoehtoon. Emme tiedä onko mikään esitetyistä ajatuksista edes lähellä todellista vastausta. Yleensä katsotaan, että jos universumilla oli alku, niin tässä syntyi myös itse aika-avaruus. Joten kysymys "mitä oli sitä ennen" on paradoksaalinen. Se on kuin kysyisi, mitä on Etelänavan eteläpuolella. En tiedä, mitä sinä tarkoitat "tyhjyydellä". Se on pitkälti määrittelykysymys. Filosofien ex nihilo se ei selvästikään ole.

        Tarkoitan tyhjällä tietenkin sitä, mitä Kari Enqvist ja muut kosmologin nimeä kantavat satusedät.

        Viestisi oli muuten tyhjää täynnä, mutta sain räkänaurut sen luettuani.

    • termonator2

      Uskova ja luuleva täytyy erottaa toisistaan. Verrataan Paavia ja uusateistia. Kyllä heidän välillään on suuri ero ymmärryksessä ja avaruudellisessa ajattelussa. Uskova ateisti on siksi väärä termi. He ovat luuloisia ja skeptisiä ja ennakkoluuloisia. Arvostelevia ja osa on lisäksi kovia panettelijoita ja siksi täysin maallikoita. He ovat uusateisteja. Ihmisiä ovat kuitenkin kaikki. Mutta kyllä ateistien olisi käsitettävä jo miten suurin osa on uskovaa sorttia maailmassa. Ateistit ovat vähemmistö, mutta sillä älykkyydellä pitäis tehdä johtopäätöksiä.

    • Ateistihumanisti

      Ateismi tarkoittaa kirjaimellisesti "ei-jumalaa". On ihmisiä, jotka tuntevat uskon jumaliin ja yliluonnolliseen ja ihmisiä, joilla tuota uskoa ei ole. Ateismi on uskon puutetta - ei uskoa uskon puutteeseen.

      Uskovainen ateisti on oksymoroni - vähän kuin kuuma jää. Siinä on viekkaasti ja katalasti liitetty keskenään ristiriitaiset määrittelyt kuvaamaan jotain ihmisryhmää. Mutta ei se niin mene. Ateisti ei usko oleevansa uskonnoton. Ateisti ei määritelmällisesti koe uskoa jumaliin.

      Teistien on ilmeisesti täysin mahdotonta ymmärtää, että on olemassa ihmisiä, joilta puuttuu teistien usko. He kuvittelevat, että ateistit yrittävät vedättää ja vastustavat jumalan olemassaoloa.

      Eivät ateistit vastusta jumalia tai vedätä ketään - heiltä vain puuttuu usko, uskonnollinen kokemus ja uskonnollinenymmärrys. Ateismi tarkoittaa uskon puutetta, mutta se ei tarkoita sitä, että ateisti olisi evoluutiouskovainen tai tiedeuskovainen. Useimmat ateistit pitävät tieteellistä metodologiaa luotettavimpana tapana ymmärtää ja käsitteellistää maailmaa ja sen ilmiöitä, mutta kaikkia ateisteja tiede ei kiinnosta sen enempää kuin uskontokaan. Jumalan suhteen ateistit ovat kuuroja ja sokeita - he eivät rehellisesti kuule tai näe jumalaa yhtään sen enempää kuin kuuro ymmärtää musiikkia tai sokea värejä. Onko ateismi ymmärryksen puutos? Kyllä se on uskonnollisen kokemuksen kognitiivinen puutos.

      Jos näet ihmisen, jolta puuttuu jalka, et varmasti sano, että olet uskovainen kaksijalkainen. Että sinulla on oikeasti kaksi jalkaa, mutta kiellät toisen jalan ja siksi vain uskot olevasi raajarikko. Hieman sama kuvio tämän "uskonnollinen ateisti"-käsitteen kanssa. Oletat, että ateisti joko valehtelee tai kieltää uskon, vaikka ateistilta se usko puuttuu siinä missä raajarikolta puuttuu toinen jalka. Se ei ole uskon asia. Jos jalkaa ei ole, sitä ei ole.

    • nää_on_näitä

      Mieli on maailmankaikkeuden suurin voima

    • masterofillusions

      Jos ihminen pystyisi näkemään itsensä ulkopuolelle, niin kaikkeudesta voisi syntyä ihan erilaisia selityksiä ja näkemyksiä. Nyt elämme kokonaisuudessaan itsemme luomassa "todellisuudessa", jossa kaikki, KAIKKI, käsittämämme ja havaitsemamme asiat on sisäsyntyisiä. Siksi olemme tieteessä ja uskonnoissa kaikki väärässä, kun vertailukohteena on mielen ulkopuolinen todellisuus.

    • Anonyymi

      En ole uskovainen ateisti, koska en usko jumalien olemassaoloon.

    • Anonyymi

      Suuri osa ateisteista uskoo, ettei Jumalaa tai jumalia ole olemassa ja että luomista ei ole tapahtunut: se on mahdotonta. Ateistit siis uskovat.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2047
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1698
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1379
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      233
      1321
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1185
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1156
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      348
      1097
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      318
      1086
    Aihe