Minäpä ryhdyin käyttämään naisen logiikkaani ja törmäsin kupruun kun kyseessä on kehopositiivisuus.
Jostain ketjusta luin, kuinka eräs (mies?) oli laihduttanut ja sai nyt "ihmisarvoista kohtelua". Minäkin (nainen) olen ollut ylipainoinen (BMI yli 25), laihduttanut ja painoindeksin mukaan siinä 19.5 - 20.0 nujakoilla (=normaalipainoinen). Lihavana, minulle ei koskaan kukaan sanonut mitään ikävää painostani, ei kehottanut muuttamaan syömis- tai liikkumistapoja jne. En noteerannut kohtelussa mitään erikoista paitsi nyt tietenkin oma kriittisyys tai se, että käsitys että ihailevia reaktioita ei kropan puolesta tule. En siis noteerannut mitenkään kehonegatiivisuutta. Kun olen laihtunut, niin sen sijaan ulkonäkö on muuttunut avoimesti vieraidenkin ihmisten kommentoitavaksi. Vierailta yleensä positiivista (joskaan ei aina kaivattua tai jopa vaivaannuttavaa tai jopa huonolla tyylillä), mutta sitten joiltakin tutuilta oli voinut tulla kommentointia ulkonäöstä negatiivissävytteisesti tai kehotuksia syödä. Enkä varma logiikasta: Koetaan vitsinheittelyksi? Oikeasti huolissaan? Jälkimmäistä ihmettelen, kun normaalipainon rajoissa ja veriarvot kertovat päinvastaista tarinaa eli huippuarvot.
Vai onko tässä sellanen logiikka, että jos yleisesti on ihannoitu hoikkuttaa ja nyt vähenevissä määrin niin yksilötasolla saa olla kehonegatiivinen....?
Varmaan epäonnistun, mutta tarkoitus ei ole provosoida ja korostan, että ollut kummassakin kastissa ja siltä väliltä. Sehän on totta, että ei tuo ulkoinen kehonegatiivisuus niin paljoa paina, koska itse kuitenkin kokee olonsa nyt kehoposiitiviseksi ja kehon arvot puhuvat puolestaan, mutta jokin tässä logiikassa määttää. Ja miksei riittäisi, että olisi ihan vaan kehoneutraali - tarvitteeko sitä nyt niin paljoa ylipäätänsä toisten kroppia alkaa kommentoimaan etenkin jos hiemankin epävarma sopiiko tilanteeseen.
Kehopositiivuus
Kehoneutraali
0
75
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561