En tiedä mikä palsta olisi ollut tälle avaukselle hyvä joten laitoin tänne.
Olen tapaillut muutaman kuukauden muuten ihan viehättävää päälle kolmekymppistä naista, mutta mua jarruttaa naisen huono hammashygienia ja pahan hajuinen hengitys.
Nainen ei polta tupakkaa ja syö muutenkin terveellisesti, että ruoka aineetkaan ei aiheuta tätä hengityksen epämielyttävää hajua vaan huono hampaiden kunto. On jotenkin outoa, että kolmevitosella naisella voi olla suu niin huonossa kunnossa.
Olen huomannut, jos hän nauraa rennommin suu auki puuttuu häneltä yksi hammaskin ylhäältä sivusta ja hymyillessä hänellä on selkeästi hammaskiveä tai vastaavaa tummentumaa hampaiden tyvellä.
Itse taas olen huolehtinut ikäni hampaista ja suun terveydestä niin, että edes reikiä kalustossani ei ole.
Kuulostaa ehkä tyhjän valittamiselta, mutta oikeastaan toivoisin että hän tupakoisi sillä kun olen seurustellut tupakoivan naisen kanssa haisee tupakkahengityskin paremmalta kuin huonon hammashygienian hengitys.
Voitte kuvitella, että suutelu naisen kanssa ei oikein innosta ja vie muutenkin seksihaluja.
Tämä asia on niin suuri haittatekijä, että en voi viettää aikaa naisen kanssa ja olen alkanut karttamaan häntä. Hän itse on ihmeissään, mutta en kehtaa sanoa mistä mättää ja en muutenkaan haluaisi loukata hänen tunteitaan.
Miten tällaisesta pääsisi helpoiten selville vesille, koska tiedän että hän on herkkä ja ottaa varmasti itseensä kun ilmoitan, että en halua jatkoa?
Naisen henki haisee
17
999
Vastaukset
- Johannagis
Syöpä haisee, itsella todettu just kk sitten, kasvain etittää määrättyjä aineita.
- hygienisti
Kannattaa sanoa suoraan tuosta asiasta. Mistä syystä sitä peittelemään? Sehän on hänen ja sinun hyväksesi. Hän ei välttämättä edes itse tiedä suunsa hajusta.
- oppeliini1
Todellakin, voit aivan hyvin sanoa että " et ehkä itse huomaa mutta sinulla on tosi pahan hajuinen hengitys. Johtuuko se hampaista vain onkohan siihen joku muu syy. Käyppä hammaslääkärillä putsauttamassa ja huolehtimassa suusi kuntoon ensin.
Toivottavasti se poistaa vaivan, eikä tarvitse huolehtia muusta pahemmasta."
Tavallisesti ao on niin tottunut hajuun ettei itse huomaa sitä lainkaan. - pakostaseukata
Tupakkaa polttavan ja huonohampaisen miehen kanssa ei suudeltu oikeastaan koskaan, vaikka seukattiin pidemmän aikaa, ei sillä ollut vara hoidattaa hampaitaan kuntoon edes terkkarissa. Onhan se aika etovaa, jos ihmisen hengitys haisee, syitä siihen voi olla monia ei vain hammaskaluston kunto. Eipä sitä tarvitse
- Dr.alban
En pystyis olemaan huonohampaisen kanssa. Se kertoo hygieniasta jotain ja siitä ettei ihminen huolehdi itsestään. Kerran vuodessa hammaslääkäri ja tarvittavat toimenpiteet sen mukaan sit. Et jos ei tohon pysty, niin sit saa olla. Kunnallisella puolella se on lähes ilmaista lystiä, joten ei oo rahasta kiinni. Sit kun päästää tilanteen tosi pahaksi, niin ei enää rahat riitäkään.
Ite käyn suuhygienistillä ja hammaslääkärillä säännöllisesti. Pesen hampaat 2 x/pv, käytän hammaslankaa ja suuvettä. Lisäksi syön sokerittomia pastilleja päivän aikana, kun olen paljon ihmisten kanssa tekemisissä.- hamphaja
Jos käyt säännöllisesti hygienistillä tiedät, että suuvettä ei suositella säännöllisesti käytettäväksi kuin korkeintaan jokun toimenpiteen jälkeen.
Suuvedet kuivattaa ikeniä ja on useinmiten vahingollisempaa, kuin hyödyllistä suulle.
Tuollainen toiminta on ennemminkin hysteeristä, kuin asianmukaista hammashoitoa.
- äläolelapsellinen
Tuo pahan hajuinen hengitys voi aivan yhtä hyvin johtua myös muusta kuin huonosta hygieniasta. Hänellä voi olla stressiä ja vatsahapot voi nousta. Siitä tulee paha hengitys. Minultakin puuttuu yksi hammas, mutta eipä minulla ole koskaan ollut huono hammashygienia. Hampaitaan kun voi menettää myös traumojen seurauksena. Ne kuitenkn maksaa 1500-2000 eur kpl uusia. Ei mikään halpa ostos. Lisäksi joutuu valitettavasti myös odottamaan monta kuukautta, ennen kuin implanttia voi edes laittaa hampaan poiston jälkeen. :(
Ymmärrän kyllä huolesi, mutta jos muuten on kaikki kivasti ja tunnet rakkautta häntä kohtaan, niin kyllä pitää pystyä tällaisesta asiasta huomauttamaan kohteliaasti. On väärin välttää toista sen takia. Ethän edes anna hänelle mahdollisuutta korjata tilannetta. Se on mielestäni jopa julmaa.
Ehkä et vain tunne häntä kohtaan riittävästi?- äläolelapsellinen
Niin, ja kerrottakoon vielä, että nuo värjäymät eivät välttämättä ole hammaskiveä. Voi vaan olla, että hän ei ole antanut/katsonut tarpeelliseksi vaalentaa värjäymiä koskaan pois. Peseekö hän hampaat normaalisti silloin kun näette?
Miksi ihmeessä et vaan ensin puhu hänelle? Eikö hän ansaitse sellaista suoraselkäisyyttä? Oletko itse ihan täydellinen?
Mitä jos itse tulisit vaan jätetyksi, ilman että sinulla edes olisi mahdollisuus tehdä mitään korjaavia liikkeitä? Etkö näe, miten väärin toimit? Sinun pitää pystyä sanomaan sinua haittaavista asioista. Turhaan otat paineita siitä, miten hän reagoi, ei se ole sinun vastuullasi. Sinun vastuullasi on kertoa avoimesti hänelle tällaisista asioista. Sitten on hänen asiansa miten hän asiaan reagoi ja suhtautuu. Tulen melkein vihaiseksi tuollaisesta. Et sinä ajattele häntä tässä yhtään, yrität vaan päästä helpolla. Hänelle paras teko olisi, että kerrot asiasta jotta hän voisi luottaa siihen että hän ei menetä sua, vaan voi korjata ongelman. Olet jotenkin oudon epäkypsä ja huonolla tavalla itsekäs nyt. - Sukupuoliperusteinenvast
äläolelapsellinen kirjoitti:
Niin, ja kerrottakoon vielä, että nuo värjäymät eivät välttämättä ole hammaskiveä. Voi vaan olla, että hän ei ole antanut/katsonut tarpeelliseksi vaalentaa värjäymiä koskaan pois. Peseekö hän hampaat normaalisti silloin kun näette?
Miksi ihmeessä et vaan ensin puhu hänelle? Eikö hän ansaitse sellaista suoraselkäisyyttä? Oletko itse ihan täydellinen?
Mitä jos itse tulisit vaan jätetyksi, ilman että sinulla edes olisi mahdollisuus tehdä mitään korjaavia liikkeitä? Etkö näe, miten väärin toimit? Sinun pitää pystyä sanomaan sinua haittaavista asioista. Turhaan otat paineita siitä, miten hän reagoi, ei se ole sinun vastuullasi. Sinun vastuullasi on kertoa avoimesti hänelle tällaisista asioista. Sitten on hänen asiansa miten hän asiaan reagoi ja suhtautuu. Tulen melkein vihaiseksi tuollaisesta. Et sinä ajattele häntä tässä yhtään, yrität vaan päästä helpolla. Hänelle paras teko olisi, että kerrot asiasta jotta hän voisi luottaa siihen että hän ei menetä sua, vaan voi korjata ongelman. Olet jotenkin oudon epäkypsä ja huonolla tavalla itsekäs nyt.Heh:D
Näin kauan kesti tässäkin ketjussa, ennenkuin naisen epähygienisuutta alettiin puolustelemaan.
Voisin lyödä isonkin summan vetoa, jos avaus olisi tehty toisinpäin naisen kirjoittamana miehestään, niin poikkeuksetta vastaukset olisivat "jätä se sika, jos ei vieläkään ei koskaan hän opi huolehtimaan itsestään, miten kehtaat olla hänen kanssaan" yms...
Tästä syystä kehoitan tänne tehtävän sukupuolettomia avauksia.
Totuus on se, että suu kertoo enemmän kuin totuuden ihmisen hygieniatasosta. Olkoon mies tai nainen mutta hampaiden puuttuminen, hammaskivi, pahanhajuinen hengitys yms puhuu puolestaan sen, että henkilö tuskin huolehtii muustakaan terveyteen saati elämään vaikuttavista asioista.
Ja ihan tiedoksi!
Naisen etsiessä miestä kumppanikseen mainitsee naiset poikkeuksetta miehen ensimmäiseksi eduksi, että hänellä on hyvät hampaat. Tämän jälkeen mennään muuhun pinnallisiin tai epäpinnallisiin seikkoihin. - äläolelapsellinen
no, mun kohdalla olisit kyllä menettänyt rahasi. Kyllä oma mielipiteeni säilyy sukupuolesta riippumatta.
- miettikäätätä
Aika ulkonäkö keskeistä on kun lueksii näitä,toki hampaat on syytä harjata.
Ilmankos on paljon sinkkuja olemassa kun kriteerit on ylimitoitettuja,siinä jää yksin mökkiinsä.
No vaihtoehto on jos suomalainen nainen on nirso niin se sitä aletaan katselemaan suomen ulkopuolelta. - Löyhkä
Voit sanoa huolesi kohteliaasti vaik "olen huolissani ,kultaseni, terveydestäsi, milloin viimeksi kävit hammaslääkärissä?"
Itselläni oli viisaudenhammas joka haisi pahalle, sitä ei itse tajua jos harjaa hampaitaan säännöllisesti. Tarkistuttaa voi kaluston. - Anonyymi
Kuulostaa erittäin tutulle. Mulla oli pitkä suhde erään naisen kanssa ja jossain vaiheessa hänen haiseva hengitys alkoi haittaamaan fiiliksiä. Erityisen hankalaa oli kun hän "ratsasti" ja huohotti raskaasti. Luulin, että pyörryn. On muuten erittäin tehokas tunnelman pilaaja ja ymmärrän täysin ap:n mietteet tämän asian ympäriltä.
- Anonyymi
Kysy suoraan olisko hänellä hoitoa vaativa hammas ja toimenpiteen jälkeen olette molemmat tyytyväisiä.
- Anonyymi
Haiseva suu ja puuttuvat ja huonot hampaat on kyllä todella iso este seurustelulle, on sitten kyseessä mies taikka nainen.
En ymmärrä miten ihminen voi laiminlyödä niin oleellisen tärkeän ja keskeisen asian terveyden ja ulkonäön kannalta, kuin terve suu on. Huonot hampaat on aikapommi. Rikkinäisitä hampaista pääsee bakteereita elimistöön, missä ne voivat aiheuttaa kaikkea sydänsairauksista sepsikseen.
Lisäksi haiseva suu on luotaantyöntävä. Kuka haluaisi haistella tunkiota, saati työntää suunsa siihen! Ulkonäköseikka on myös erittäin tärkeä, ja hoitamattomat hampaat antavat muutenkin huonon yleisvaikutelman ihmisestä.
Huonot hampaat on erittäin suomalainen ongelma. Jos jo lapsena oppii hoitamaan hampaansa ja käymään kerran vuodessa tarkastuksissa, ongelma ei pääse kasvamaan ylivoimaiseksi ja kukkarolle liian kalliiksi. En ymmärrä miksi se katsotaan viimeiseksi prioriteetitksi terveyden hoidossa?- Anonyymi
Hyvin kirjoitettu. Uskomatonta, miten ihmiset panostavat asuntoihin, autoihin ym... Mutta hampaitaan eivät viitsi/halua/ymmärrä hoitaa. Ei kukaan tervesuinen halua suudella haisevaa suuta!
- Anonyymi
Yksi syy voi myoskin olla osittain irrottautunut paikka tai kruunu. alle pävsee bakteerikanta muhinoimaaan. Tuota hajua ei poista harjaus eikä huuhdonta vaan paikan/kruunun uudelleen liimaminen.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279