Runoilijan talossa

Runoilijan talossa, jossa seinät ovat valkeaksi rapatut ja wengepuuta kattoparruissa.

Kaksikymmentä vuotta vierellä,
mutta koskaan en sinua saavuttanut.

Avaan shampanjan. Joku on laskenut sen kuplat.
Niiden määrä on vakio ja tiedossa.

Inhoan sitä tunnetta, miten herään keskellä yötä kun sydän lyö rinnasta läpi. Kuin tuomiotaan odottavalla teuraseläimellä.

Vaikka kävelisimme viimeisillä viinitarhoilla muistikirjat käsissämme,

auringonnousu ei koskaan vaihda paikkaa.
Tähän taloon lankeaa valo

aina samasta ikkunasta.
4370
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Hän lähtee ennenkuin herään, siitä on vain hauras muistikuva, kuin epävarmasta nähdystä unesta, jossa hän suutelee minua työvaatteet päällä.

Illalla hän tulee ja halaa, käpertyy viereen ja nukahtaa pitäen tiukasti kiinni, kuin pikkuapina äitistään oksistossa.

Välillä tapahtuu maailmassa paljon. Ihmiset juoksee kiireellä odottamaan ja odottavat, että pääsevät kiirehtimään seuraavaan paikkaan taas.

Rakennetaan ahkerasti ja puretaan nopeasti. Uutta kiireellä, koska se on jo kohta taas vanha. Vanha on lattea ja uusikin kohta pois muodista.

Vain aamu ja ilta on ihania....

Äänestä
  • Aloittaja

    Olipas siihen niputettu ajatuksia...

    Melkein voisi sanoa 'carpe diem'.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Olipas siihen niputettu ajatuksia...

    Melkein voisi sanoa 'carpe diem'.

    Näitähän pukkaa.....

    Viha pusertuu rinnassa ja pistää puremaan hampaita yhteen. Nyrkit rutistuu tiukkaan nippuun, niin että rystyset vaalenee. Koko kroppa jännittyy ja mieli tekisi huutaa..

    Kierrän asuntoa, kun mittaillen mihin purkaa raivo. Sohvalla ei voi olla pitkään, makuulla sängyssä on tylsää, hiihdot telkkarissa on tylsää.

    Ajatuskin, että tätä on tiedossa vielä pitkään ja tämä on minun elämää kunnes jokin muuttuu ympärillä... aika, tulevaisuudesta tulee historiaa...se saa räjähtämään.

    Kyproc-seinälevy saa sen kokea. Se taipuu hidastuksessa, repeää iskun voimasta, pahvin tulee reikä ja kipsi napsahtaa väliseinään....

    Au!

    No nyt on ainakin paikattavaa....missä sitä pakkelia olikaan?

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Taastyrkkäs kirjoitti:

    Mitähän sulla siellä tapahtuu...

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Mitähän sulla siellä tapahtuu...

    Arvoja järjestelen!!!!

    (Huutaa elämänsä alta selällään ja mättää joutavaa sälää samalla jostain alta)

    Ei jaksais marista, kun hoppa ei kulje. Jotain pa.kaa on rattaissa...

    (Ähkimistä ja murinaa)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Remonttireiskanen kirjoitti:

    Arvoja järjestelen!!!!

    (Huutaa elämänsä alta selällään ja mättää joutavaa sälää samalla jostain alta)

    Ei jaksais marista, kun hoppa ei kulje. Jotain pa.kaa on rattaissa...

    (Ähkimistä ja murinaa)

    Johan nyt :( Olin jossain vaiheessa näkevinäni, että jotain ongelmaa oli ilmaantunut.

    Annas nyt vaan sen ajan vieriä ja kieriä, äläkä edes yritä pyristellä. Sulla on nyt tuolleen, mutta kohta on muulleen! Ku ei maha, nii ei maha -mittään.

    Kun ketään ei ole kotona, kokeile huutaa täyteen ääneen. Se muuten helpottaa.

    No käytännössä homma on niin, että haluisin hoitaa perikunnan metsiä, oikeestaan kaikki kärjistyi kun mietin ostavani ne ja kalustookin, mutta tajusin, että ei siihen paukut riitä, ei sitten niin millään.

    Mulla on ja tulee olemaan kaks teiniä, jotka vie aikaa ja voimavaroja, sitten on talo ja toisaalta toinenkin maalla. Kalusto on toisessapaikassa ja sitten olen vielä suhteessa naiseen, joka on kolmannessa paikassa ja paljon töissä.

    No can do! Jos en lotossa voita miljuunia. Eli hyväksyttävä on, että näreiköt saa mun puolesta turakoitua rauhassa, teen jotain, jos on aikaa, mitä käytännössä ei ole.... ja sekin aika mikä on, hommaan vaikka moottorikelkan ja ajan jonnekin huishittoon, poltan makkaran hiileks ja tungen kitusiin ja ajan takaisin.

    Pätkin puita vaan polttopuuks ja piste. Metsäteollisuuteen puun tekeminen olkoot metsäkoneiden hommaa... raiskatkoot puskat.... katson erisuuntaan jos ahistaa.

    Minun kohdalla ei ole enää mahdollista siihen puuttua. Markkinavoimat jyllää ja koneet tekee. Joten kuukkelit ja valkohäntäpeurat voi noitua niille. Mulle turha inistä. 😤 Hympfh!

    1Äänestä

  • Näinonnäreetjakävyt kirjoitti:

    Käytännössä muuten käy lähiaikoina niin, että metsiköt on hakattu kaljuiks aikoinaan perintöverojen takia. Ja kun nyt tulevat perikunnat jäseniltään on iäkkäitä, voivat vaan yhteistuumin myydä metsän eniten tarjoavalle. Eli sellaiselle, joka ostaa metsän tyhjänä maana. Sillä on metsästä tullutta rahaa jo muutenkin, niin se välttää voittoverotusta, ostaa maan ja harventelee tai mitä hyvään sitten pystykauppana, eli isot koneet jyrää metsän ryteliköks vuosiks.

    Että metsiköt voi isojen sukupolvien jälkeen vielä huonommin. Massatuotantoa!!!

    Mä en halua välittää ainakaan. Ihan sama...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Näinonnäreetjakävyt kirjoitti:

    Annan nyt tuohon yhden neuvon: Unohda ne metät ni mieles lauhtuu!

    -koneet tekee. Ja sun teinit ei tule aina olemaan teinejä, elämä helpottuu kuomaseni vaikkei se teekään sitä tänään!

    Take it easy. Sama tilanne täällä, mutta ilman teinejä. On kohdat A, B ja C, missä elettävä ja joskus v.tuttaa ku pientä myyrää, mutta ei auta ku jyrsiä!

    Ota lynxi ja paista se makkara ja nauti tuulenhavinasta!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Nurinvaanniineiooitikoit kirjoitti:

    Käytännössä muuten käy lähiaikoina niin, että metsiköt on hakattu kaljuiks aikoinaan perintöverojen takia. Ja kun nyt tulevat perikunnat jäseniltään on iäkkäitä, voivat vaan yhteistuumin myydä metsän eniten tarjoavalle. Eli sellaiselle, joka ostaa metsän tyhjänä maana. Sillä on metsästä tullutta rahaa jo muutenkin, niin se välttää voittoverotusta, ostaa maan ja harventelee tai mitä hyvään sitten pystykauppana, eli isot koneet jyrää metsän ryteliköks vuosiks.

    Että metsiköt voi isojen sukupolvien jälkeen vielä huonommin. Massatuotantoa!!!

    Mä en halua välittää ainakaan. Ihan sama...

    Ota vaan ne talouspuut, mitä tarvii.

    Tai entä jos yrittää yhteismetsäjuttua. Oisko mitenkään mahdollista liittää tai osallistua tms?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Nurinvaanniineiooitikoit kirjoitti:

    Käytännössä muuten käy lähiaikoina niin, että metsiköt on hakattu kaljuiks aikoinaan perintöverojen takia. Ja kun nyt tulevat perikunnat jäseniltään on iäkkäitä, voivat vaan yhteistuumin myydä metsän eniten tarjoavalle. Eli sellaiselle, joka ostaa metsän tyhjänä maana. Sillä on metsästä tullutta rahaa jo muutenkin, niin se välttää voittoverotusta, ostaa maan ja harventelee tai mitä hyvään sitten pystykauppana, eli isot koneet jyrää metsän ryteliköks vuosiks.

    Että metsiköt voi isojen sukupolvien jälkeen vielä huonommin. Massatuotantoa!!!

    Mä en halua välittää ainakaan. Ihan sama...

    Arvasin, että sulle tulee tuosta jonain päivänä stressi.

    Mutta mahdollisuuksia on, et sinä tuon alle jää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Näinonnäreetjakävyt kirjoitti:

    No käytännössä homma on niin, että haluisin hoitaa perikunnan metsiä, oikeestaan kaikki kärjistyi kun mietin ostavani ne ja kalustookin, mutta tajusin, että ei siihen paukut riitä, ei sitten niin millään.

    Mulla on ja tulee olemaan kaks teiniä, jotka vie aikaa ja voimavaroja, sitten on talo ja toisaalta toinenkin maalla. Kalusto on toisessapaikassa ja sitten olen vielä suhteessa naiseen, joka on kolmannessa paikassa ja paljon töissä.

    No can do! Jos en lotossa voita miljuunia. Eli hyväksyttävä on, että näreiköt saa mun puolesta turakoitua rauhassa, teen jotain, jos on aikaa, mitä käytännössä ei ole.... ja sekin aika mikä on, hommaan vaikka moottorikelkan ja ajan jonnekin huishittoon, poltan makkaran hiileks ja tungen kitusiin ja ajan takaisin.

    Pätkin puita vaan polttopuuks ja piste. Metsäteollisuuteen puun tekeminen olkoot metsäkoneiden hommaa... raiskatkoot puskat.... katson erisuuntaan jos ahistaa.

    Minun kohdalla ei ole enää mahdollista siihen puuttua. Markkinavoimat jyllää ja koneet tekee. Joten kuukkelit ja valkohäntäpeurat voi noitua niille. Mulle turha inistä. 😤 Hympfh!

    Käsitän nyt oikein hyvin, mitä sulla on mielen päällä. Ja sulla meinaa olla liikaa. Ja kaikki vaatii.

    Et voi tehdä määrääs enempää, en minäkään. Meinataanko olla samassa pisteessä?

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Käsitän nyt oikein hyvin, mitä sulla on mielen päällä. Ja sulla meinaa olla liikaa. Ja kaikki vaatii.

    Et voi tehdä määrääs enempää, en minäkään. Meinataanko olla samassa pisteessä?

    No kyllä siinämielessä varmaan ollaan samassa jamassa, että ei metsän pitäminen kannata itse, jos ei sitten satu olenaan joku vanha poika metsikön keskellä.

    Lisäks valtio on ajautunut siihen pisteeseen, että rokottavat jokaisesta omistajanmuutoksesta omansa. Se irroittaa kuusen kannostaan väkisin ja siitäkin maksat veroa.

    Oikeestaan mulla on nyt kaikki hyvin. Ei tartte oikeesti murehtia pätkääkään mitään pusikkoa. Ei oo penniäkään kiinni ja kun tarkkaan mietin, ei tuu olemaankaan. Toivon, että porukat möis pois metsänsä muitten murheiks ja menisivät joka vuosi kylpylään siitä edestä.
    Kunhan hassaavat rahat, ennenkuin pierasevat tyhjää, ettei meijän tartte siskon kanssa ottaa velkaa perintöä varten.

    On tää niin helevetin tyhmää....

    Pitäis itsekin älytä hassata kaikki ennenkuin kuolee.... viime ajat vuokralla ja käteisellä muksut maksais vuokran jollekin käteen. Kuoppaan kun saavat, ei jää mitään perintöveroa rasitteeks, eikä hautausmaksuja...😳

    Äänestä

  • Aloittaja

    Koitankasataihteni kirjoitti:

    Ehdota sitä heille. Itseensä ja hyvinvointiin olis suotavaakin käyttää, ja jos se ois teille siskon kanssa ok, niin he vois rohkaistua. Kun luulevat kummiskin, että lapsille se on hyvä säästää sadepäivän varalle.

    Mut jos annatte ihan suullisen myönnytyksen asialle (ja perustelette:)

    Monenlaisia kommervenkkejä ihmisillä on, juu. Perintöveroasiat vie ihmisiä yllättäen suohon...

    Monikaan ei tule ajoissa ajatelleeksi tuollasia.

    Joo. Ja kun noita miettii kauniiina asioina. Mun ukkikin on kovalla työllä hankkinut metsät ja varjellut, sekä tehnyt kovan työn.... ja miks? Siks, että valtio pakkolunastaa maaperällään tapahtuvan työn itselleen.

    Luin joskus Mark Masonin kirjan. Kuinka olla välittämättä paskaakaan? Se kannattais vissiin lukea uusiks.... ja keskittyä just kirjan nimeen.

    Ei kannata olla enää sellaista arvoa, kuin perinteiden vaaliminen. Valtio on tehnyt siitä bisneksen. Minkä voi mitata jotenkin rahassa, se kyllä otetaan pois.

    Täällä ei kannata omistaa mitään. Tai ehkä sitten, kun omistaa niin paljon, että ei huomaakaan kun valtio käy nurkasta osan itselleen.

    Kyllä mä jo siskolle sanoin tuosta ja puhutaan porukoille. Toinen mistä sanotaan, että jos toinen kupsahtaa ensin, saa toinen asua rauhassa, ei mökki lähde alta.

    Mutta noi pitäis järjestää jo nyt. Ja pitäis oikeesti perehtyä, miten vois keplotella perintöveroja jo nyt. Ei huvita ottaa velkaa jostain tai joutua myymään leskeltä asuntoo alta. 😳

    Äänestä

  • Nurinvaanniineiooitikoit kirjoitti:

    Käytännössä muuten käy lähiaikoina niin, että metsiköt on hakattu kaljuiks aikoinaan perintöverojen takia. Ja kun nyt tulevat perikunnat jäseniltään on iäkkäitä, voivat vaan yhteistuumin myydä metsän eniten tarjoavalle. Eli sellaiselle, joka ostaa metsän tyhjänä maana. Sillä on metsästä tullutta rahaa jo muutenkin, niin se välttää voittoverotusta, ostaa maan ja harventelee tai mitä hyvään sitten pystykauppana, eli isot koneet jyrää metsän ryteliköks vuosiks.

    Että metsiköt voi isojen sukupolvien jälkeen vielä huonommin. Massatuotantoa!!!

    Mä en halua välittää ainakaan. Ihan sama...

    ”Mä en halua välittää ainakaan.”

    Eikö olekin vittumaista kun ei haluaisi välittää, mutta välittää kuitenkin.

    1Äänestä

  • flowersreally kirjoitti:

    ”Mä en halua välittää ainakaan.”

    Eikö olekin vittumaista kun ei haluaisi välittää, mutta välittää kuitenkin.

    No veit sanat suusta.

    Tämä ihana välittävä yhteiskunta kaikkine kauniine ajatuksineen perseraiskaa samalla asukkaitansa.

    Oispa nytten kiva jollekin vihreälle aktivistille selittää tämäkin asia, että kun haluatte lisää valtiontukea jonnekin luonnonsuojelualueelle, se riipastaan jokaikisestä metsästä siihen.

    Autetaan hädänalaisia ihmisiä siellä ja aiheutetaan hätää sitten tänne.

    Pitäisiköhän kokeilla Härskihartikaisen konstia kurjuuden maksimoimiseksi? 🤔

    Äänestä

  • Aloittaja

    flowersreally kirjoitti:

    ”Mä en halua välittää ainakaan.”

    Eikö olekin vittumaista kun ei haluaisi välittää, mutta välittää kuitenkin.

    Minäkin näen kuitenkin hänellä vähän välittämistä, ja siitähän se v.tutus syntyy.

    Kun tunnearvoja ei pääse kukaan karkuun vaikka kieltäisi ne itseltään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Persiistähäntää kirjoitti:

    Joo. Ja kun noita miettii kauniiina asioina. Mun ukkikin on kovalla työllä hankkinut metsät ja varjellut, sekä tehnyt kovan työn.... ja miks? Siks, että valtio pakkolunastaa maaperällään tapahtuvan työn itselleen.

    Luin joskus Mark Masonin kirjan. Kuinka olla välittämättä paskaakaan? Se kannattais vissiin lukea uusiks.... ja keskittyä just kirjan nimeen.

    Ei kannata olla enää sellaista arvoa, kuin perinteiden vaaliminen. Valtio on tehnyt siitä bisneksen. Minkä voi mitata jotenkin rahassa, se kyllä otetaan pois.

    Täällä ei kannata omistaa mitään. Tai ehkä sitten, kun omistaa niin paljon, että ei huomaakaan kun valtio käy nurkasta osan itselleen.

    Kyllä mä jo siskolle sanoin tuosta ja puhutaan porukoille. Toinen mistä sanotaan, että jos toinen kupsahtaa ensin, saa toinen asua rauhassa, ei mökki lähde alta.

    Mutta noi pitäis järjestää jo nyt. Ja pitäis oikeesti perehtyä, miten vois keplotella perintöveroja jo nyt. Ei huvita ottaa velkaa jostain tai joutua myymään leskeltä asuntoo alta. 😳

    Sä olet oikeassa. Ne pitää nimenomaan järjestää nyt.

    Selvittäkää sitä ennakkoperinnön luovutusta, kuin paljon saa jo nyt tehdä ja jakaa (ilman lisämaksuja). Vanhempi polvihan voi tehdä jo jonkinlaista vähittäistä siirtoa eikä tulis valtion "sanktioo". Tai just realisoitte ne metsät nyt porukalla.

    Sulla on ihan hyvin kun olet nyt herännyt jo tuohon. Kiiruusti vaan toimeen.

    Muuten yksi päivä tuossa mietin niinkin synkkää, (mutta jokaiselle pakollista asiaa), kuin hautajaiset. Niistäkin pitäis läheisten kesken jutella, kuka haluaa minnekin ja millä tavoin ja millaiset. Hyvinä päivinä hyvä puhua niin sitten voi joku joskus halutulla tavalla toimia.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Minäkin näen kuitenkin hänellä vähän välittämistä, ja siitähän se v.tutus syntyy.

    Kun tunnearvoja ei pääse kukaan karkuun vaikka kieltäisi ne itseltään.

    Kyllä se Flowerikin sen tietää, sikshän se noin kirjoittikin...

    Välittäminen on raskasta. Joskus suoraansanottuna justkin persiistä.

    Mutta ei sitä pois saa. Se on hyväksyttävä ja elettävä sen kanssa.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Sä olet oikeassa. Ne pitää nimenomaan järjestää nyt.

    Selvittäkää sitä ennakkoperinnön luovutusta, kuin paljon saa jo nyt tehdä ja jakaa (ilman lisämaksuja). Vanhempi polvihan voi tehdä jo jonkinlaista vähittäistä siirtoa eikä tulis valtion "sanktioo". Tai just realisoitte ne metsät nyt porukalla.

    Sulla on ihan hyvin kun olet nyt herännyt jo tuohon. Kiiruusti vaan toimeen.

    Muuten yksi päivä tuossa mietin niinkin synkkää, (mutta jokaiselle pakollista asiaa), kuin hautajaiset. Niistäkin pitäis läheisten kesken jutella, kuka haluaa minnekin ja millä tavoin ja millaiset. Hyvinä päivinä hyvä puhua niin sitten voi joku joskus halutulla tavalla toimia.

    Joo. Mutsi on sanonut jo siskolla mitä haluaa. Iskä pelkää puhua näistä. 🙄

    Minä haluan itse niin vaatimattomat hautajaiset kuin vaan pystyykään pitämään lain sallimissa merkeissä. Ja sen verran löytyy varmasti pankista tililtä, että se hoituu. Senkin sanoin siskolle jo.

    Penskoille en vielä puhu, kun säikähtävät, että oon kuolemassa.... ehkä poika vois ymmärtää...

    Pitää ottaa puheeks kyllä ja mitä tuossa siirtyis, pitäis jo alkaa siirtää munkin muksuille.... tääkö on jotain fiksua elämistä? Kyllä harmittaa jo, kun noi poloset tänne tein... 🙄

    Mutta mitenkähän pitkälle tämä touhu voi mennä näin? Kai tää joskus kaatuu mahdottomuuteensa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Siksajatusremontti kirjoitti:

    Kyllä se Flowerikin sen tietää, sikshän se noin kirjoittikin...

    Välittäminen on raskasta. Joskus suoraansanottuna justkin persiistä.

    Mutta ei sitä pois saa. Se on hyväksyttävä ja elettävä sen kanssa.

    Ei sitä saa...

    voi kokeilla ummistaa silmät ja sitä enemmän harmittaa..

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mitentääjatkuutästä kirjoitti:

    Joo. Mutsi on sanonut jo siskolla mitä haluaa. Iskä pelkää puhua näistä. 🙄

    Minä haluan itse niin vaatimattomat hautajaiset kuin vaan pystyykään pitämään lain sallimissa merkeissä. Ja sen verran löytyy varmasti pankista tililtä, että se hoituu. Senkin sanoin siskolle jo.

    Penskoille en vielä puhu, kun säikähtävät, että oon kuolemassa.... ehkä poika vois ymmärtää...

    Pitää ottaa puheeks kyllä ja mitä tuossa siirtyis, pitäis jo alkaa siirtää munkin muksuille.... tääkö on jotain fiksua elämistä? Kyllä harmittaa jo, kun noi poloset tänne tein... 🙄

    Mutta mitenkähän pitkälle tämä touhu voi mennä näin? Kai tää joskus kaatuu mahdottomuuteensa?

    Sanosin ite, että älä vielä sun lapsille, pitäkää nuo jutut toisessa polvessa ja siinä vanhemmassa (kerkii sitä sittenkin kai kun lapsoset lähempänä 30).

    Älä nyt muuten tuolleen hermoile, huomaan, että sinua painaa aika paljon. Asiat hoituu päiväkohtaisesti.

    Sulle pitäs saada nyt ilosia aiheita, oikeesti.

    Ottakaas nyt vaikka viikonloppuloma, jooko :D

    Ihteä piristi kun kävin uudessa juustokaupassa, melkis ku olis Italiassa ollunna.

    Aattelepa ite :D

    Mulla on tässä hyväksymisvaihe vasta tulossa...
    ymmärtäminen on mennyt jo...

    Sitten alkaa vasta joskus myöhemmin ajatukset kääntymään käytäntöön. Ihan normaalia remonttikiukkuilua. Siinä saa kaikki kuulla kunniansa....

    Valtion verokarhu on sopiva kohde pääsyylliseks, vaikka sekin on huono kohde...

    Tähän olotilaan ois Intikalla huruuttelu oiva lääke. Siinä pörinässä ja ketjujen kilkatuksessa unohtuis kaikki. 🤣👌

    Mutta nyt ei voi. Köhin vielä kipeenä vähän aliteholla. Murpatan siks vielä varmaan pari-kolme päivää sopivissa annoksissa, kun kiihdytän itseni raivoon. 😂

    Teatteriin männään perjantakina ainakin. 😁👍

    Kyllä tää hirmu tästä rauhottuu, kun se nappisilmä tulee ja silittää poskee ja pussaa.... 😍❤️

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Elähuoli kirjoitti:

    Teatteriin männään perjantakina ainakin. 😁👍

    Kyllä tää hirmu tästä rauhottuu, kun se nappisilmä tulee ja silittää poskee ja pussaa.... 😍❤️

    Oevoe <3 Rakkaaven rätinööö

    (sitä ennen vähän palstarutinoo)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Höyrynouseekorvista kirjoitti:

    Mulla on tässä hyväksymisvaihe vasta tulossa...
    ymmärtäminen on mennyt jo...

    Sitten alkaa vasta joskus myöhemmin ajatukset kääntymään käytäntöön. Ihan normaalia remonttikiukkuilua. Siinä saa kaikki kuulla kunniansa....

    Valtion verokarhu on sopiva kohde pääsyylliseks, vaikka sekin on huono kohde...

    Tähän olotilaan ois Intikalla huruuttelu oiva lääke. Siinä pörinässä ja ketjujen kilkatuksessa unohtuis kaikki. 🤣👌

    Mutta nyt ei voi. Köhin vielä kipeenä vähän aliteholla. Murpatan siks vielä varmaan pari-kolme päivää sopivissa annoksissa, kun kiihdytän itseni raivoon. 😂

    Mie jo hyväksyinnii siun puolestais, kaek' on jo hoijossa. Pussoot vuan ja lujjoo, että sukat pyörriit suappahissa. Määs nyt siitä mukeltammaan vaekka ruisleepee, pittää Intikka-miehen aarakeppilöehen välilöissä ja turhat surut niissä pöyvänalus murenissa :D

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Mie jo hyväksyinnii siun puolestais, kaek' on jo hoijossa. Pussoot vuan ja lujjoo, että sukat pyörriit suappahissa. Määs nyt siitä mukeltammaan vaekka ruisleepee, pittää Intikka-miehen aarakeppilöehen välilöissä ja turhat surut niissä pöyvänalus murenissa :D

    Läppäsin kitusiin ihan pastoo ja jaahelihasoossia. Ee ennee nii kiukuta! Liekkö ollunnannii vuon kauhee näläkä? 😂

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Lurpsista kirjoitti:

    Läppäsin kitusiin ihan pastoo ja jaahelihasoossia. Ee ennee nii kiukuta! Liekkö ollunnannii vuon kauhee näläkä? 😂

    Sehä se. Näläkä kurni suolistossa, polttoaene ol ukolla lopussa :D

    Äänestä

Wengepuu vaahteralle vinkui
”Vintillä viluttaa”
vaarilta varkain
varaslähdön otti kevääseen.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Mukavia ajatuksia alekkain. Ota useammin osaa näihin : )

    Äänestä

Pönttis on taas ottanut liikaa taiteilijan vapauksia.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ihme epäilyksiä.

    Äänestä

sukellat silkkiin
hyväilyt käyvät yksiin
rakkauden teko
tikkari huulillasi
kiemurrellaan yhdessä

Äänestä
  • Aloittaja

    Oho!

    Mistäs nyt tuulee.

    Yksi sana tuolla hieman epäilytti..

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Oho!

    Mistäs nyt tuulee.

    Yksi sana tuolla hieman epäilytti..

    Ei nyt juurikaan ole tuuleskellut; aika tyyntä.

    Ei liity naisasioihin, oltiin vain porukalla yhdellä mökillä pari päivää. Välillä toki käytiin kotona mutta keskusteltiin töiden lomassa esim. miten työelämä haastaa, miksi naiset tuntuu joko tavoittamattomilta tai muuten ovat vaikeilta ja miksi ei palaudu kunnolla. Näiden tuomista fiiliksistä ja tunteista puheltiin ja mietittiin voidaanko asioille tehdä mitään.

    Oli henkisesti hieno reissu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    M184 kirjoitti:

    Tuo tikkari tuossa huolestutti...ja nyt on vielä ehkä enemmän kun kerroit mökkireissusta. :D

    Äänestä

  • Minusta tuo kiemurtelu yhdessä oli runon ydin. Tikkunekku on aina detalji, vaikka epäilemättä kiehtova,')

    Äänestä

  • Aloittaja

    runopartiolainen kirjoitti:

    Minusta tuo kiemurtelu yhdessä oli runon ydin. Tikkunekku on aina detalji, vaikka epäilemättä kiehtova,')

    Kyllä se oli ydin.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Kyllä se oli ydin.

    Ei nyt ehkä saisi selittää mutta jos tuon olisin otsikoinut niin sen nimi olisi ollut treffeillä tai treffeille.

    Siinä nuo kolme ensimmäistä riviä yrittävät kuvata niitä toiveita joita treffeille mentäessä muodostuu. Odotukset kohoavat ja sitä myöten nainen nousee jalustalle tai sitten mies hänet sinne kohottaa.
    Viimeisillä kahdella rivillä yritän kuvata treffien alkua jolloin molemmat yrittävät antaa itsestään mahdollisimman edullisen kuvan. Kuitenkin sillä erolla että naisella on se makea tilanne että hän päättää jatkosta.

    Sitä en tietenkään voi tietää ajatteleeko naiset tilanteesta jotenkin päinvastoin mutta vähän hassulta tuo skenaario jotenkin tuntuu.

    Sun juttujasi ei oikeastaan kärsisi lukea

    (burrr)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

misspönttöuuni kirjoitti:

Runoilijan talossa, jossa seinät ovat valkeaksi rapatut ja wengepuuta kattoparruissa.

Kaksikymmentä vuotta vierellä,
mutta koskaan en sinua saavuttanut.

Avaan shampanjan. Joku on laskenut sen kuplat.
Niiden määrä on vakio ja tiedossa.

Inhoan sitä tunnetta, miten herään keskellä yötä kun sydän lyö rinnasta läpi. Kuin tuomiotaan odottavalla teuraseläimellä.

Vaikka kävelisimme viimeisillä viinitarhoilla muistikirjat käsissämme,

auringonnousu ei koskaan vaihda paikkaa.
Tähän taloon lankeaa valo

aina samasta ikkunasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu