Pääsee koululle kouluavustajaksi? Suhteilla? Koulutusta ei kai arvosteta?
Millä perusteella
Vad
2387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kepun jäsenkortila tietekki
Pitää olla koulunkäynti ohjaajan tutkinto.Ikä vaikuttaa ja suhteet tietysti.Jos onnistuu tehtävissään oppilaiden kanssa, pitää kemiat toimia. Jokainen oppilas on oma yksilö, oppilaaseen tulee suhtautua kunnioittavasti ja luottamus tulee olla molemmin puolisesti. Olen kiitollinen kun olen onnistunut tehtävissäni ja saanut kiitokset oppilailta ja oppilaiden vanhemmilta.Opettajat vähän kateellisia.Onnea sulle tehtävissäsi,jos satut pääsemään koulumaailmaan.
Johdon kavereilta ei vaadita mitään pätevyyttä👍🏻
semmoset pääsee joita ei muualle oteta.tai eivät muualla pärjää. Minun mielestä aika kornia.lapsia pitäs osata opettaa eikä omakaan koulu oo tainnu putkeen mennä
Opettajiakin on aivan väärällä alalla,tekevät vahinkoa oppilaille.Pitäisi ajoissa huomata ettei sovi alalle, joka vaatii paljon nykypäivänä kärsivällisyyttä .Pitää olla pitkä pinna eli lehmän hermot.
Höpö höpö ko opettajille enämpi valtaa sielä vapaan kasvatuksen hedelmät tekee mitä tahtoo.
työhön tympääntyneitä lasten moittijoita ja huutavia opettajia on aivan tarpeeksi. Vanha sanontahan sen jo kertoi, joka ei osaa se opettaa. Sata vuotta vanhalla maisterintutkinnolla ei parane enää elvistellä kun ei osata itse käyttäytyä.ja täytys muistaa mikä on opettajan tärkein tehtävä. He ovat lapsia ja nuoria varten ei toisinpäin.
No tuo on kyllä tosi! Mites vanha sanonta menikään. Se joka ei ossaa, opettaa. Pahinta ovat katkerat ja tympääntyneet hermoheikot opettajat joiden pääasiallinen tavoite on oppilaiden mollaaminen. Satavuotta vanhalla maisteritutkinnolla ollaan niin kansankynttilää ja kaikkitietävää.Luulevat että ovat parempia vaikka käytös ja opetuksen taso kertoo muuta. Nuoret ei sen kummempia,piiri pieni pyörii. Opet saa tehä mitä vaan, aina vika oppilaissa ja kotona.
Olen nähnyt kaiken mitä se tänä päivänä on.Hyvin vähän on opettajia, jotka ovat onnistuneet tehtävissään kiitettävästi.
Tämä!!!
Koulunkäyntiavustajaa tarvii esimerkiksi vammainen lapsi. Sopiva koulutus on lähihoitajan tutkinto. Tehtäviin kuuluu esimerkiksi katetroinnit ja lääkkeiden annostelut, jotka asiat perushoitaja osaa.
Koulunkäyntiavustaja nimikettä ei enää ole se on kouunkäyntiohjaaja.Nämä lapset joila on katetroinnit kuuluvat sairaalakouluun, joissa myös toimii koulunkäyntiohjaaja.Koulunkäyntiohjaajan oppiaineet ovat laajaalaisia ,siihen kuuluu myös erityislapsen koulunkäyntiin liittyvät asiat.Lähihoitajan koulutus sopii hoitotyöhön joka voi toimia apuna sairaalassa.
Tosiasia: tyttäreni, lähihoitaja, on vammaisen lapsen koulunkäyntiavustaja. Erään kaupungin palkkalistoilla.
Joskus palkataan epä päteviä tai suhteilla.
Ruskealla kielellä tietennii. Aina.
Samaa miettinyt.tärkeintä on kuulua piireihin ja osata mollata lapsia!
Lapset ovat syyttömiä tähän kaikkeen.Heitä pitää vain oikein arvostaa,niin saa itekkin ohjaajana arvostusta.Opettajillekkin tulisi järjestää enemmän tarkempia testejä opettaja koulutukseen.Tällöin ei tulisi epäpäteviä opettajia.
En tiedä ala-asteen opettajista mutta ainiovaaran yläasteen opettajat ei osaa kaikki edes tervehtiä ihmisiä! Nenä pystyssä kävelevät vanhempien ohi ja kuulemani mukaan myös nuorten ohi. Sellainen esimerkki heiltä
Kaikki hyvät opet saa vain lyhyen sijaisuuden.ne joilla olisi jotain uutta annettavana ja hyvä asenne
Opettajan tulee arvostaa oppilasta, luottamus luo hyvän voimavaran oppilaaseen.
Kateutta on, kun koulunkäyntiohjaaja onnistuu paremmin työssään kuin opettaja.Silloin saa oppilaalta ja oppilaan vanhemmilta kiitoksen.
Kyllä nämä valinnat tehdään aina yhdessä ja samassa piirissä. Todistuksella ei ole mitään arvoa eikä sopivuudella
Ei avustajan tai opettajan viroissa!
Suhteilla pääsee työhön.Suhteet vaikuttaa myös monissa muissa asioissa.