Vaihdoin työpaikkani viime kuussa toiseen työhön. Pidin aluksi työtehtävästäni, kunnes minut siirrettiin työpaikan vastuullisimpiin tehtäviin. Työhaastattelussa ei ollut aluksi puhe että siirtyisin tekemään niitä tehtäviä. Työ ei ole yhtään sellaista mitä jaksaisin tehdä kokopäiväisesti. Miten kertoisin tästä työnantajalleni nätisti? En halua liian vastuullista työtä, varsinkin kun tuossa tehtävässä ei saa tehdä virheitä. Työni ei koske sentään ihmishenkiä.
Työkuvani muuttui liian vastuulliseksi
9
197
Vastaukset
- Kk-on-lyhyt-aika
Kannattanee lukaista työsopimuksesta, mitä olet sopinut työtehtävistäsi. Jos se ei vastaa nykytilannetta, mutta sinun kanssa on sovittu tehtävien muuttamisesta tai tehtävät eivät ole muuttuneet olennaisesti , niin se on sitten siinä. Katsele vielä vähän aikaa ja päätä sitten jäätkö vai lähdetkö kohti uusia haasteita.
https://tilisanomat.fi/henkilostohallinto/tyotehtavista-sopiminen-tyosopimuksella - vehnänalkioydinfyysikko
Ei kai se nyt vielä ole liian vastuullista, että pyrkii välttämään virheitä? Aina niitä virheitä joskus sattuu, aivokirurgeillekin, mutta pääasia on että kovin vastuullisissa hommissa niitä sattuisi mahdollisimman vähän.
Kaupan kassallekin varmaan ohjeistetaan, ettei saa tehdä virheitä vaihtorahoja asiakkaalle antaessaan, mutta kovin vastuullista se ei vielä hommasta tee. - Sdgkljgf
Hieno juttu, että toiset saa ylennyksiä tahtomattaan ja toiset ei vahingossakaan.
Nyt voi olla myöhäistä valittaa ilman että vaikutat "heikolta". Sinun olisi pitänyt heti tuollaisen siirron tullessa puheeksi sanoa, että tuo uusi työnkuva ei kyllä yhtään vastaa sitä työtä, johon olit ajatellut tulevasi, ilmoituksen ja työsopimuksen perusteella. Siinä olisi voinut olla pelivaraa, koska sinullakin on oikeus purkaa sopimus, joka ei miellytä.
Nyt voit vain vedota empatiaan, josko sinulle löytyisi yksinkertaisempaa tehtävää ja olisit niin tärkeä henkilö, että kohdallasi kannattaa auliisti joustaa. - Apap272728
SIis tämähän ei ollut mikään ylennys vaikka muuttui tarkemmaksi tms. Tämä työ ei ole yhtään sitä mitä tekisin jatkossa, teen tätä työtä loppukesään asti, ja joudun olemaan kuukauden yksin. Tässä on puolenvuoden perehdytys, ja tuntuu että kesäksi mennessä en osaa olla itsenäinen tässä työtehtävässä. Olen ollut tässä vain alle 2 viikkoa. En tiedä mitä tässä tekisi järkevästi. En olisi vaihtanut työpaikkaa jos olisin tiennyt tämän.
- nyt.on.ratkaisun.paikka
Kannattaa ottaa rehdisti puheeksi esimiehen kanssa ja sanoa vaan että tämä tehtävä ei ole sellainen joka tuntuu sopivalta tai jotain tähän tyyliin.
Toisaalta pari viikkoa on vielä melko lyhyt aika jos vasta kesällä tarvitsee hallita itsenäisesti se työ.
Mutta jos tuntuu kertakaikkiaan ylivoimaiselta, kannattaa se sanoa jo nyt eikä sitten vasta kesällä kun pitäisi jäädä yksin siihen hommaan. Silloin työnantaja ei enää kerkeä opettaa uutta henkilöä siihen.
- kljhfgao
Mikä ala on kyseessä?
- Helppppoaaa
Kyllä se on helpompi olla ihan perus työntekijä kuin pomo. Olen henk.koht avustaja niin koskaan en halua esimieheksi. Liikaa vastuuta ym. pitää järjestellä asioita ym. sekä varmaan tekee ja/tai miettii ja stressaa työasioita kotonakin. Itse en mieti töitä kotona yhtään. Helppoa mennä vaan ja tehdä mitä avustettava haluaa ja lähteä kotiin.
- Helppppoaaa
Rakennusalalla olin ennen tätä 7 vuotta ja näki miten pomo välillä oli punainen strressistä niin silloi totesin saman.
- sdfjkdlfjdklkjsf
Jos pomoksi haluaa niin sitten pitää päästä niin isoksi pomoksi että stressi ei vaivaa. Ne on ne väliportaan pikkupomot kaikkein viheliäisimmässä asemassa, kahden pahan puristuksessa. Ylhäällä isot pomot tai jopa omistajat ja alapuolella vastahakoiset duunarit. Kolmantenakin suuntana voidaan pitää pankkia jos on mennyt velkaa ottamaan niin loparitkaan ei oikein ole vaihtoehto vaikka homma voi olla tulos-tai-ulos meininkiä. Ei kyllä käy kateeksi väliportaan pikkupomojen hommat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2772885Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka472280Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471987- 1131717
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051644Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121365- 661307
- 681243
- 551179
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771161